Perjantain vaaratiedotteesta

Kirjoitin tästä aiheesta jo perjantaiaamuna Facebookissa, mutta ajattelin, että on hyvä taltioida ja julkaista tekemäni havainnot vähän laajemmassa muodossa täällä, koska aihe kuitenkin liittyy kielenkäyttöön laajasti ymmärrettynä.

Sisäministeriön pelastusviranomainen julkaisi perjantaina 15.5. klo 3.49 (112-sovelluksessa kellonaikana näkyi ainakin minulla 3.54) seuraavan vaaratiedotteen:

"Uusimaa. Ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus, eli drooni. Alueen ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin ja pysymään siellä, kunnes vaaratilanteen päättymisestä tiedotetaan. Jos et pääse sisätiloihin, etsi mahdollisimman suojainen paikka."

(Helsingin kaupungin pelastuslaitos julkaisi samansisältöisen tiedotteen X:ssä.) 

Yle otsikoi klo 5.23 ilmestyneen juttunsa muodossa "Uudellamaalla liikkuu mahdollisesti drooni – ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin" tarkentaen vielä tiedotteen sanamuodon mukaisesti, että "Uudellamaalla ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus, eli drooni". Iltalehti kirjoitti klo 6.35, että "Uudellamaalla on havaittu mahdollisesti vaarallinen drooni".

Puolustusvoimien klo 5.57 julkaiseman tiedotteen mukaan Puolustusvoimat "tehosti välittömästi omaa valvonta- ja torjuntakykyään saatuaan tiedon perjantaina 15. toukokuuta 2026 varhain aamuyöstä Suomeen mahdollisesti harhautuvista lennokeista" ja "otti käyttöön väliaikaisen ilmailun rajoitusalueen 15. toukokuuta klo 04.00 alkaen". Lisäksi: "Odotettu kohdealue Suomeen suuntautuville lennokeille on Helsingin ja Porvoon välinen alue". Puolustusvoimat ei siis tiedotteessaan millään tavalla antanut ymmärtää, että Suomen ilmatilassa olisi jo havaittu yhtäkään lennokkia.

Vähän seitsemän jälkeen tiedotettiin, että vaaratilanne on päättynyt. (112-sovelluksesta tallentamani tiedotteen kellonaika on vasta 7.52.) Muotoilu oli seuraava:

"Vaara ohi: Uusimaa. Miehittämätön ilma-alus ei enää aiheuta vaaraa ja tilanne on ohi .Sisäministeriön pelastusviranomainen."

 

Yle uutisoi klo 8.19 ("Sisäministeriö: ainakin yksi drooni tullut") ylipelastusjohtaja Kimmo Kohvakan sanoneen STT:lle, että "tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen harhautui ainakin yksi drooni". Tämä löytyy myös STT:n X-tililtä klo 8.14 julkaistusta viestistä. Aamulla Ylen Nato-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos puhui televisiossa "massiivisesta etsintäoperaatiosta". Myös tekstimuotoisessa jutussa kirjoitettiin näin:

"Helsingissä lensi hävittäjiä ja helikoptereita. Tiedetään, että etsintäoperaatio on ollut Uudellamaalla melko massiivinen."

"Tiedetään"? Viranomaiset eivät nähdäkseni missään vaiheessa tiedottaneet tai antaneet ymmärtää, että meneillään olisi jokin "etsintäoperaatio". Ylen klo 8.46 julkaisemalla otsikosta "Puolustusvoimat ei vahvista, että aamulta olisi droonihavaintoja" syntyy helposti mielikuva, että Puolustusvoimat olisi kieltäytynyt kommentoimasta asiaa, mutta juttu itse asiassa vain viittaa edellä mainittuun tiedotteeseen. On tietysti selvää, että tiedottamisen puuttuessa huhut alkavat levitä, mutta minusta tuntuu vähän hassulta, että Ylen kaltainen julkinen palvelu osallistuu tällaiseen.

Samasta jutusta kuin edellä:

"Stenroos huomautti, että aamun aikana Puolustusvoimien ja sisäministeriön tiedottamisessa on ollut ristiriitoja esimerkiksi droonien määrästä."

Tässä tarkoitettuun ristiriitaan viittasin jo ylempänä, mutta tästä voisi saada sen kuvan, että Puolustusvoimat sanoi yhtä ja sisäministeriö toista. Todellisuudessahan kyse oli siitä, että sisäministeriö sanoi (vaaratiedote ja pelastusylijohtaja STT:lle) jotain asiasta, josta Puolustusvoimat ei ollut ainakaan aiemmassa julkisessa tiedotteessaan sanonut yhtään mitään.

Sisäministeriön vaaratiedotteen muotoilu "Ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus" on kieltämättä kaksitulkintainen riippuen siitä, liittyykö adverbi mahdollisesti sitä edeltävään verbiin vai sitä seuraavaan adjektiiviin. Ensimmäisessä tapauksessa ilmassa olisi mahdollisesti liikkunut vaarallinen miehittämätön ilma-alus, jälkimmäisessä ilmassa liikkunut miehittämätön ilma-alus olisi mahdollisesti ollut vaarallinen. Vaaratilanteen päättyessä joka tapauksessa tiedotettiin, että "[m]iehittämätön ilma-alus ei enää aiheuta vaaraa", mikä viittaa yksiselitteisesti yksittäiseen miehittämättömään ilma-alukseen.

On kai periaatteessa mahdollista, että pelastusylijohtajan tilannetieto perustui vastaavaan yhden virkkeen mittaiseen kaksimielisyyteen, jonka perusteella hän sitten vahvisti STT:lle, että Suomeen "harhautui ainakin yksi drooni". Vaaratiedote annettiin kuitenkin Ylen klo 5.56 julkaisemien tietojen mukaan Puolustusvoimien uhka-arvion pohjalta:

"- Puolustusvoimien uhka-arvioon liittyen pelastusviranomainen on tehnyt päätöksen, että annetaan vaaratiedote ja nyt seurataan sitten tilannetta, Kohvakka sanoo."

Vähän ennen tiedotustilaisuuden alkua STT julkaisi klo 11.17 oheisen korjauksen aiempaan uutiseensa:

"KORJATTU: Sisäministeriö täsmentää muotoiluaan STT:lle. Ministeriön mukaan pelastusylijohtaja Kohvakka tarkoitti haastattelussa Suomea kohti suuntautuneita, mahdollisesti harhautuneita drooneja. STT uutisoi aiemmin Kohvakan sanoneen, että Suomeen harhautui ainakin yksi drooni."

Tässä "täsmennetyssä" lausunnossa mainitut "Suomea kohti suuntautuneet, mahdollisesti harhautuneet droonit" ovat selvästi lähempänä Puolustusvoimien tiedotteen "Suomeen mahdollisesti harhautuvia" eli "suuntautuvia lennokkeja".

Edellä sanotun valossa vaikuttaa siltä, että pelastusylijohtaja Kohvakka on joko saanut tai itse muodostanut ja välittänyt väärää tietoa. Miksi tätä ei voida sanoa ääneen, on minulle täysi mysteeri.

(Sivuhuomiona Yle ehti uutisoida klo 6.32 Poliisin klo 6.26 julkaisemasta tiedotteesta, jonka mukaan "Etelä-Suomessa on tehty droonihavaintoja" ja että "[v]iranomaiset ovat saaneet aamun aikana havaintoja Suomen ilmatilassa liikkuvista miehittämättömistä ilma-aluksista". Poliisi korjasi klo 6.43 tiedotetta niin, että kyse oli enää "mahdollisista" havainnoista, mutta tämä korjaus ei jostain syystä ehtinyt enää Ylen uutiseen.)

Tiedotustilaisuudessa Kohvakka ei kommentoinut asiaa mitenkään, eikä siihen varsinaisesti palattu myöskään toimittajien esittäessä kysymyksiä. Lähinnä tätä aihetta ollut kysymys koski "hallituksen vastuuta", joten paikalla ollut hallituksen edustaja vastasi siihen jotain tyhjänpäiväistä. Tiedotustilaisuudessa olleet Puolustusvoimien edustajat eli operaatiopäällikkö kenraaliluutnantti Nisula ja Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Herranen totesivat johdonmukaisesti suunnilleen samat asiat, jotka olivat luettavissa Puolustusvoimien tiedotteesta. Ainoat varsinaisen uudet tiedot olivat, että Suomen ilmatilaan ei päätynyt lennokkeja ja että sotilaallista voimaa ei käytetty lennokkien torjumiseen.

Kielellisenä huomiona näyttää muuten siltä, että Puolustusvoimat suosii sanaa lennokki, sisäministeriö sanaliittoa miehittämätön ilma-alus ja lehdistö sanaa drooni.

Lainaan lopuksi vielä Puolustusvoimien tiedotteen loppuosaa:

"Ukraina on osana puolustustaisteluaan Venäjää vastaan toteuttanut laajoja lennokkihyökkäyksiä Venäjän alueelle, ja yksittäisiä lennokkeja on harhautunut myös Suomen ilmatilaan ja alueelle. Venäjälle kohdistuville iskuille ei ole näköpiirissä välitöntä loppua."

Valitettavasti perjantaiaamuisen kaltaiset pienet epämukavuudet ja sinänsä valitettavat onnettomuusriskit tuskin vähenevät ennen kuin Venäjä lopettaa jo yli kaksitoista vuotta jatkuneen hyökkäyksensä Ukrainaan ja vetäytyy Ukrainassa miehittämiltään alueilta. Paras (ja mitä ilmeisimmin ainoa) keino tämän saavuttamiseksi on tuhota Venäjän kyky käydä valloitussotaansa. Tähän päämäärään Ukraina pyrkii parhaansa mukaan muiden auttaessa sen verran kuin uskaltavat.

Mieleen tuli sitaatti Horatiukselta (epist. 1,18,84–85), josta yleensä lainataan vain alkuosaa, mutta jonka loppuosa sopii myös tähän yhteyteen oikein hyvin: 

"Nam tua res agitur, paries cum proximus ardet, 
et neglecta solent incendia sumere vires."

Mitallinen käännökseni:

"Myös oma on asias, jos naapurin seinä jo roihuu: 
näet palo kaitsematon kasvaa sekä voimia saapi." 

Lisäys 25.5.2026:

Tasavallan presidentti vastaili tänään kysymyksiin Ylen Radio Suomessa Tasavallan presidentin kyselytunnilla. Yksi kysymys koski perjantain droonivaroitusta. Teksti-TV:n sivulla 107 kirjoitettiin seuraavasti:

"Stubbin mukaan ensimmäisen kerran, kun Suomeen harhautui drooneja, oli parantamista sekä viranomaisten valmiudessa että viestinnässä. Toisella kerralla, kun droonin epäiltiin harhautuneen Uudellemaalle, oli valmius kunnossa, mutta viestinnässä petrattavaa."

"Kun droonin epäiltiin harhautuneen Uudellemaalle"? Presidentti Stubb ei kyselytunnilla maininnut mitään tällaista, ja kuten aiemmin sanotusta käy ilmi, ainoa relevantti taho eli Puolustusvoimat ei tiettävästi missään vaiheessa ilmaissut epäilevänsä tällaista. Harmillista, että Yle jatkaa väärän tiedon levittämistä.

Antiikin kielistä ja tutkimuksesta

Viime viikolla Helsingissä järjestettyjen Antiikintutkimuksen päivien erityistä huolta herättäneenä keskustelunaiheena oli paitsi Turun yliopiston aikomus lakkauttaa klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin professuuri, myös myöhemmin ilmi käynyt Oulun yliopiston aikomus supistaa vastaavan oppiaineen suoritusmahdollisuudet latinan alkeis- ja jatkokurssiin.

Timo Korkiakangas, Laura Nissin ja Ville Vuolanto kysyivät aiemmin tiedossa olleen Turun yliopiston tapauksen johdosta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 28.1.2023 julkaistussa kirjoituksessa, onko latinalla ja kreikalla sijaa Suomessa:

Halutaanko Suomessa säilyttää sitä vuosituhantista kulttuuriperintöä, joka yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan? Kuka katsoo Suomen ja yliopistolaitoksen kokonaisetua, jos kansainvälisesti tunnettu suomalainen antiikintutkimus lopetetaan?

Sari Mattero vastasi kysymykseen 31.1.2023 julkaistussa kirjoituksessa otsikolla "Latinalla ja kreikalla on tärkeä sija yliopistoissamme". Mattero mainitsee kirjoituksessaan latinan opiskelusta saamansa suunnattoman hyödyn ja ilon sekä antiikin jälkivaikutuksen, mutta tärkein sisältyy nähdäkseni seuraavaan kohtaan:

Suomessa täytyy jatkossakin olla ihmisiä, jotka osaavat syvällisesti latinaa ja kreikkaa, pystyvät suomentamaan antiikin ja keskiajan kirjallisuutta, tekemään korkeatasoista, myös nykyajan kannalta relevanttia ja kiinnostavaa antiikintutkimusta, sekä laatimaan populaareja esityksiä antiikin kulttuurista laajemmalle yleisölle.

Keskiajan tutkimuksen seura Glossa ry julkaisi tänään (1.2.2023) kannanoton ilmaisten syvän huolensa Turun ja Oulun yliopistojen aikeista, sillä asia ei vaikuta vain antiikin vaan myös keskiajan tutkimukseen:

Ilman hyvää kielitaitoa ei ole mahdollista tutkia alkuperäislähteitä, mikä koskee myös oman maamme varhaisempaa kirjallista kulttuuria ja Suomea koskevia asiakirjoja. Klassiset kielet ja niillä tuotetut tekstit ovat näytelleet merkittävää osaa läpi Euroopan historian, minkä vuoksi niiden hallinnalla on edelleen keskeistä käytännöllistä merkitystä tutkimustyössä, oli kyse sitten historiasta, arkeologiasta, kirjallisuudentutkimuksesta, oikeustieteestä, teologiasta, filosofiasta tai kielentutkimuksesta. Näiden alojen tutkimuksen korkean tason säilyttämiseksi on välttämätöntä, että Suomesta löytyy jatkossakin tutkimusta, opetusta ja osaamista antiikin kielissä, kirjallisuudessa ja kulttuurissa.

(Kannanoton lopusta löytyvät linkit asiaan liittyviin adresseihin, jotka ehtii vielä allekirjoittaa.)

Samat huomiot pätevät myös uuden ajan tutkimukseen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että olen kääntänyt tutkijakollegoiden käyttöön latinasta suomeen niin ruotsalaisia asiakirjoja ja kirjeitä 1600-luvun alusta kuin vuonna 1844 ilmestyneen komin kieliopinkin; jopa vanhan kirjasuomen tutkimuksessa törmää ajoittain tilanteisiin, jotka vaativat vanhimman kirjakielemme osaajaa.

Tulevaisuuden mahdollisuuksien ymmärtäminen edellyttää ymmärrystä nykyisyydestä, ja nykyisyyden ymmärtäminen edellyttää menneisyyden historiallista ymmärrystä. Antiikin kielten, kirjallisuuden ja kulttuurin merkitys kreikkalais-roomalaisen maailman vaikutuspiirissä on valtava, mutta asian merkitys tapaa hukkua korostettaessa latinan (jostain syystä ei kreikan) opiskelun sinänsä kiistatonta hauskuutta ja hyödyllisyyttä.

 

P. Oxy. 39.2891, katkelma Filainiksen lemmenoppaasta. (Kuva: Oxyrhynchus Online).

Kun Ylen latinankielinen viikkokatsaus Nuntii Latini täytti 25 vuotta, toimitukselta kyseltiin muun muassa latinan kielen merkityksestä. Lainaus aihetta käsitelleestä artikkelista:

Antti Ijäs kertoo, että latinaa tarvitaan erityisesti historiassa ja teologiassa, mutta sitä käytetään myös lääketieteessä, oikeustieteessä, kielitieteessä ja biologiassa.  

Tässä tiivistelmässä sekoittuvat omat sanomiseni siihen, että jutun tehnyt toimittaja otti itse puheeksi suurimmalle osalle tässä yhteydessä mieleen tulevat lakimiehet, lääkärit ja biologit. En kiellä, etteikö olisi mukavaa, että tieteelliset nimet osattaisiin edelleen muodostaa jotenkin latinan kielen rakenteita seuraten (edes vitsillä), tai että ei oltaisi tilanteessa, jossa appositio ja adpositio viittaavat aivan eri asioihin, mutta tässä ollaan ennemminkin jonkinlaisen "latinismin" kuin varsinaisen kielitaidon eli käytännössä lähinnä luetun ymmärtämisen äärellä.

Asiassa ei ole kyse vain jostain perinteen vaalimisesta vaan käytännöllisestä välinearvosta. Juuri tämä asia tuntuu olevan suurimmalle osalle epäselvää, eivätkä asiaa oikeastaan auta epämääräisen elitistiset puheet katoavasta yleissivistyksestä tai barbariaan vajoamisesta. Jokaisen yksittäisen pohjoismaisen kirjallisuuden tai sotahistorian tutkijan ei välttämättä tarvitse hallita kreikkaa ja latinaa, mutta tarvittavan asiantuntemuksen on löydyttävä tutkija- ja yliopistoyhteisöstä. Se, että latinan- ja kreikankielisiä tekstejä on jo käännetty nykykielille ei ole mikään lopullisesti kestävä ratkaisu, sillä käännös on aina oman aikansa ja kyseisen kääntäjän tekemien valintojen tuote; jo käännettyjäkin antiikin tekstejä on käännettävä ja selitettävä uudelleen tutkimustiedon ja ymmärryksen lisääntyessä.

Asia ei myöskään ratkea sillä, latinaa voi tarvittaessa lukea verkkokursseilla tai että englantilaisen kirjallisuuden antologian alaviitteessä selitetään, että Herakles oli kreikkalaisen mytologian sankarihahmo. Uuden testamentin omatoiminen tulkitsijakaan ei välttämättä juurikaan hyödy siitä, että osaa katsoa Uuden testamentin sanastosta, että joku sana tarkoittaa sitä, miten se on viimeisimmässä raamatunkäännöksessä käännetty.

Mitä marginaalisemmasta aiheesta on kyse (esimerkkinä yllä oleva kuva), sitä enemmän lähteisiin tai niihin perustuvaan tutkimukseen perehtyvän tutkijan tai kenen tahansa kiinnostuneen lukijan on voitava hyödyntää joko omaa tai edes jonkun saatavilla olevan asiantuntijan alkukielten ja niihin liittyvän kirjallisen kontekstin ja historian ymmärrystä. Tällaisen asiantuntemuksen ja siten korkeatasoisen ja kansainvälistä arvostusta nauttivan suomalaisen humanistisen tutkimuksen ylläpitämiseksi on välttämätöntä, että Suomessa tehdään jatkossakin latinan ja kreikan kielen ja kirjallisuuden yliopistotasoista tutkimusta ja tarjotaan siihen perustuvaa opetusta.

Saksista taas

Joskus saksista kirjoittaessani tulin näemmä sanoneeksi seuraavaa: 

...ranskasta lainattu scissors, jonka kirjoitusasu kertoo hyperkorrektista pyrkimyksestä korjata ranskaa latinaksi: keskiranskan cisoires pohjautuu kuitenkin myöhäislatinan sanaan cisorium, joka on johdos verbistä caedere 'leikata poikki', eikä siis ole välinejohdos verbistä scindere 'leikata'.

Yllä oleva on suunnilleen tavanomaisista sanakirjalähteistä löytyvä selitys, joka sanan scissors kirjoitusasun osalta pitänee paikkansa. Varsinaisen alkuperän osalta asia on kuitenkin hieman monimutkaisempi.

Oxford English Dictionary sanoo, että keskiranskan muoto perustuu myöhäislatinan sanaan cisoria, joka siis olisi yksiköllinen feminiininen sana, joka on muodostettu sanan cisorium monikosta. Sanalle cisoria annetaan lähteeksi Isidorus Sevillalainen, jolta kyseistä sanaa ei nähdäkseni löydy, ja sanasta cisorium todetaan, että se tavataan vasta 1200-luvulla. Vokaali i selittyy sillä, että se on yleistetty verbin caedere (cedere) muinaisista johdoksista kuten abscidere, concidere, incidere ja excidere. Cisorium sinänsä on siis yksinkertaisesti näin saadusta cidere-verbistä johdettu välineennimi.

Saksia teoksesta Die groß Chirurgei, oder volkommene Wundtartzenei (1545).

Du Cangen keskiajan latinan sanakirja tietää kertoa, että cisorium merkitsee joko lihakirvestä tai puista leikkuulautaa. Jälkimmäiselle annetaan myös kirjoitusasu cissorium, ja löytyypä se myös muodossa scissorium. Jälkimmäinen muoto viittaisi jo selvästi scindere-verbiin, jonka partisiippivartalo on sciss-, kun verbillä caedere (cidere) se on caes- (cis-).

Kuten myös OED toteaa, 'räätäliä' merkitsevä sana tavataan keskiajan latinassa brittiläisissä lähteissä sekä muodossa cissor että scissor. Klassisesti scissor merkitsee tarjoiluhenkilökuntaan kuuluvaa lihanleikkaajaa.

Latinankielisten sci- ja ci-alkujen sekoittuminen on ymmärrettävissä myöhempien äänteenmuutosten kautta, etenkin kuin molemmat verbit, siis caedere (cidere) ja scindere, tarkoittavat hyvällä tahdolla suunnilleen samaa. Periaatteessa geminaatan ja yksinkertaisen s:nkään vaihtelu ei olisi ennenkuulumatonta.

Merkityksensä puolesta scindere-verbi sopisi varmaan paremmin saksiin kuin caedere. Meyer-Lübke antaa romaanisten kielten etymologisessa sanakirjassaan sanalle caesorium ilmeisesti rekonstruoidun merkityksen 'sakset' ja vaihtoehtoisen kirjoitusasun cisorium, josta saadaan muun muassa muinaisranskan cisoires. Selittämättöminä Meyer-Lübke sen sijaan pitää sellaisia sananalkuja kuin Valle Leventinan, Milanon ja Valtellinan puhekielissä tavattavissa muodoissa šḱüsüra, sčesora ja sčesüra. Eteläranskalaiseen 'räätälinsaksia' merkitsevän sanan esküsuiras hän sanoo sekoittuneen verbiin consuere 'ommella'.

Tuntematta kyseisten romaanisten kielten äännehistoriaa tarkemmin nämä selittämättömät muodot (kuin myös esk-) selittyisivät nähdäkseni varsin yksinkertaisesti sillä, että niiden pohjalla ei ole cisorium tai muu caedere-verbin johdos vaan scindere-verbistä johdettu scissorium tai jokin vastaava. Äänteellinen ja merkityksellinnen vastaavuus on voinut aiheuttaa näiden sekoittumisen tai rinnakkaisen käytön.

Tavallaan voisi siis kai katsoa, että englannin sanassa kirjoitusasu on palautettu vahingossa alkuperäiseen muotoonsa.

Newtonin kolmannesta laista

Fyysikko Isaac Newton julkaisi klassisen mekaniikan perusteet latinankielisessä teoksessaan Philosophiæ Naturalis Principia Mathematica eli 'luonnonfilosofian matemaattiset periaatteet'. Ensimmäinen painos ilmestyi 1687, toinen 1713 ja kolmas 1726. Newtonin omat kappaleet ensimmäisestä painoksesta löytyvät digitoituina Cambridgen yliopiston sivuilta, sekä lisälehdillä (Adv.b.39.1) että ilman (NQ.16.200). Andrew Motten laatima ensimmäinen englanninkielinen käännös ilmestyi 1729 ja perustui kolmanteen painokseen. Kolmas painos on ilmestynyt vaihtoehtoiset lukutavat kokoavana editiona vuonna 1972 Alexandre Koyrén and I. Bernard Cohenin toimittamana.

Teos tunnettaneen parhaiten liikelaeista, etenkin kolmannen lain alkuosan englanninkielisestä muotoilusta for every action, there is an opposite and equal reaction. Useimmiten lausetta ei kuitenkaan käytetä Newtonin tarkoittamassa merkityksessä vaan kuvaannollisesti puhuttaessa jotakin asiaa seuraavasta "vastareaktiosta". Tämä edellyttää ajallista peräkkäisyyttä, joka ei ole läsnä Newtonin muotoilussa. Alkukielellä eli latinaksi kolmas laki toteaa:

Actioni contrariam ſemper & æqualem eſſe reactionem : ſive corporum
duorum actiones in ſe mutuo ſemper eſſe æquales & in partes contra-
rias dirigi.

'Aktiolle on aina vastakkainen ja yhtäläinen reaktio, eli kahden kappaleen aktiot keskenään ovat aina yhtäläisiä ja suuntautuvat vastakkaisiin suuntiin.'

Olen käyttänyt yllä sanaa aktio lähinnä siksi, etten keksi parempaakaan. Pohjalla olevan verbin agere perusmerkitys on 'ajaa', mutta käytännössä se tarkoittaa kaikenlaista 'tekemistä', 'toimimista' ja 'suorittamista'. Etuliite re- merkitsee usein 'vastaan', 'takaisin' tai 'uudelleen', mutta toisinaan se vain terävöittää verbijuuren merkitystä. Tässä yhteydessä etuliitteen merkitys on ymmärrettävä kuten Newtonin samassa yhteydessä tarjoamassa esimerkissä, jossa hän käyttää verbiä trahere 'vetää' ja siitä johdettua verbiä retrahere: jos hevonen vetää köyteen kiinnitettyä kiveä, tulee hevonen vedetyksi yhtä lailla kohti kiveä (si equus lapidem funi alligatum trahit, retrahetur etiam & equus æqualiter in lapidem). Ut ita dicam, 'niin sanoakseni", kuten Newton on kyseiseen kohtaan käsin lisännyt.

Newtonin oma näkemys kolmannen lain sanamuodosta (NQ.16.200).

Huvittavaa on, että Newton olisi ilmeisesti halunnut poistaa teoksestaan sen luultavasti tunnetuimman yksittäisen lauseen: hän on nimittäin yliviivannut sen (ja korjannut sanaan corporum ison alkukirjaimen) molempiin omiin kappaleisiinsa, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Harmillista sinänsä, että poisto ei kuitenkaan päätynyt myöhempiin painoksiin.

Satunnaisia vastauksia

Tässä kirjoituksessa vastaan parhaani mukaan kysymyksiin, joiden kautta tuntemattomat lukijat ovat päätyneet Filologogrammataan mutta joihin täältä ei ole (tähän asti) löytynyt ainakaan yksinkertaisia vastauksia. Olen muotoillut myös fragmentaariset hakulausekkeet kokonaisiksi kysymyksiksi, jotka eivät näin ollen välttämättä täydellisesti vastaa sitä, mitä kyseinen henkilö on oikeastaan halunnut tietää.

Aineistoa.

Miksi Suomenlinnaa kutsutaan Pohjolan Gibraltariksi?

Suomenlinnaa tai oikeammin Viaporia (josta olen kirjoittanut useasti) kutsuttiin Pohjolan Girbaltariksi siksi, että sen katsottiin olevan yhtä valloittamaton kuin varsinainen Gibraltarin linnoitus Espanjan rannikolla. Ilmaisun lienee popularisoinut Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoiden Viaporia käsittelevällä runollaan.

Mikä on tähtien merkitys sotilasarvoissa?

Sopimussotilaiden eli varusmiespalveluksen jälkeen määräaikaiseen virkasuhteeseen jääneiden sotilaiden arvomerkeissä käytettiin aikaisemmin tähteä erottamaan heidät varusmiehistä, sotilasammattihenkilöistä ja reserviläisistä. Sotilasammattihenkilöiden arvomerkeissä oli vastaavasti miekka kuten nykyäänkin ammattialiupseerikersantin arvomerkissä. Aiemmin tähtiä ja miekkaa käytettiin sotilasvirkamiesten arvomerkeissä.

Mitä tarkoittaa "sumfatirallaa"?

Kyseessä on filleri, jonka alkuosa luultavasti perustuu ruotsin sanaan sjung 'laula'.

Miten "becherovka" äännetään?

Tähän löytyy oikeastaan ihan suora vastaus, mutta todetaan vielä, että tämän tšekkiläisen liköörin nimi on johdettu saksankielisestä sukunimestä Becher, jossa ch ääntyy kuten h suomen sanassa vihko. Ilmeisesti tšekit kuitenkin ääntävät sen karheampana "ach"-äänteenä. Lisäksi huomattakoon, että v ääntyy k:n edellä soinnittomana, joten nimi ääntyy kokonaisuudessaan suunnilleen [bexerofka].

Mihin vesuria käytetään?

Tätä Agricolan yhteydessä mainitsemaani työkalua käytetään vesakon raivaamiseen ja puiden karsimiseen.

Miten "via crucis" äännetään?

Tähänkin löytyy jo vastaus, mutta se on vähän pitkä. "Via krukis", jos haluaa kuulostaa suomalaiselta latinistilta; "via krutsis" tai "via krusis", jos haluaa kuulostaa astetta valistuneemmalta suomalaiselta latinistilta; "wia kdukis", jos haluaa kuulostaa Cicerolta.

Mitä ovat sanan kulli synonyymit?

Nilkki, nalkki, koinuneuvo, neien turva, vitun vasara, kullan nuppu, seisottaja, kannattaja, yllyttäjä, kyrpä.

Hortoilusta

Tämänkertainen kirjoitus käsittelee hortoilua ja vastaavaa verbiä hortoilla hiljattain oppimassani horta- eli villivihannesharrastuksen merkityksessä ammentaen kahdesta aihetta käsittelevästä kirjoituksesta.

Esa-Jussi Salminen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla "Kieli hortoilee - inhimillinen tekijä kielen kehityksessä" (14.4.2019) seuraavasti:

"Kun villivihannesten keräily tuli muodikkaaksi jokin aika sitten, tuli kansan tietoisuuteen jännä sana kuvaamaan tätä harrastusta: hortoilu, hortoilla. Se juontaa tässä merkityksessä vierasperäisestä sanasta horta, joka tarkoittaa villivihannesta. Meillähän on myös toinen verbi hortoilla, joka tarkoittaa jonkinlaista päätöntä epävakaista kulkemista."

Salminen jatkaa toteamalla, että jos sana on johdettu sanasta horta, sen pitäisi tietysti olla hortailu. Lopussa on toinen anekdootti siitä, miten inhimilliset tekijät vaikuttavat siihen, että kielen muutokset eivät etene aina aivan johdonmukaisesti.

Asiaa kommentoi samana päivänä Jukka Korpela omilla sivuillaan otsikolla "Hortoilla: harhailusta harhatermiksi". Kirjoituksen sisällön tiivistää hyvin ensimmäinen kappale:

"Sanalle hortoilla annettu uusi merkitys ’kerätä villikasveja’ perustuu kuvitelmaan johtamisesta sanasta, jota ei todellisuudessa ole."

Korpela esittää otaksuman, että tämä päämäärättömään harhailuun viittaava, sävyltään lähinnä kielteinen arkikielinen sana on otettu villikasvien keräämisen merkitykseen itseironisesti siksi, että harrastukseen sisältyy luonnossa liikkumista, josta on tietenkin lyhyt matka päämäärättömään vaelteluun. Tämän jälkeen Korpela siteeraa hortoilu.fi-sivulta löytyvää selitystä sanan alkuperästä:

"Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Horta on hyvä, suomalaisen makuinen lainasana kreikan kielestä. Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni – sienestää ja marja – marjastaa. Keväisessä ja kesäisessä luonnossa käyskentelevä, silloin tällöin herkun löytäessään pyllistävä kasvin kerääjä täyttää hortoilu-sanan merkityksen myös toisessa mielessä!"

Viimeinen virke näyttäisi epäsuorasti vahvistavan yhteyden hortoilun alkuperäiseen merkitykseen. Kuten Korpelakin toteaa, kyse ei tietenkään ole muodollisesti sanoihin sienestää ja marjastaa rinnastuvasta johdoksesta, koska hortoilla on muodostettu aivan eri johtimella. Keräilemisen merkitys ei myöskään ole mitenkään tyypillinen tällaisille le-johdoksille, joiden merkityksestä ja muodostuksesta voi lukea lisää VISK:sta pykälistä 353 ja 358 (ja teonnimen muodostuksesta vielä pykälästä 228). Itselleni hortoilusta tulee muunkin kuin keräilyn kattavana harrastuksen nimityksenä mieleen lähinnä heppailu sekä herppiharrastajien suusta kuultu herppeily, vaikka tällöinkin hortailu kuulostaisi tietysti luontevammalta.

Suhteessaan sanaan horta suomen kielen hortoilu olisi johdoksen sijaan varsin erikoinen äänteelliseen samankaltaisuuteen löyhästi perustuva merkityslaina. Korpela kuitenkin mainitsee, että "sen enempää klassisessa kuin nykyisessäkään kreikassa" ei ole sanaa horta:

"Sen sijaan nykykreikassa on sana hórto, joka tarkoittaa yleisesti ruohoa (ruohovartista kasvia) ja joka on peräisin klassisen kreikan sanasta khórtos, joka tarkoittaa alkujaan rajattua aluetta karjan ruokkimiseen, sitten yleisesti ruokintapaikkaa ja karjanrehua. Toisaalta rajatun alueen merkityksestä on tultu puutarhan merkitykseen, joka on taustalla muun muassa sivistys­sanassa hortonomi. Latinaan lainautuneena, muodossa hortus, sana tarkoittaa ensisijaisesti puutarhaa."

Latinan hortus ei ole lainaa kreikasta, vaikka se onkin sanan χόρτος etymologinen vastine. Mielenkiintoisena sivuhuomiona latinan historian osalta Plinius vanhempi kertoo (19,19) roomalaisissa kahdentoista taulun laeissa käytetyn sanan villa sijasta sanaa hortus, kun taas puutarhaan viitattiin sanalla heredium.

Nykykreikan sanan χόρτο merkityksestä Korpela toteaa vielä seuraavaa:

"Väitetty kreikkalainen kantasana ei tarkoita vain villejä ihmisen syötäväksi sopivia vihreitä kasveja, vaan kaikenlaisia ruohoja, villejä ja viljeltyjä – ja enemmänkin eläinten rehuihin kuin ihmisravintoon."

Sanalla χόρτο on toki yllä mainitut merkitykset, mutta kuten Korpelan linkittämässä sanakirjassa aivan suoraan sanotaan, sen monikkomuodolla χόρτα (hórta) on erityismerkitys (2β) 'διάφορα είδη αυτοφυών ή καλλιεργημένων πράσινων φυτών, που τρώγονται βραστά ως σαλάτα, όπως π.χ. τα ραδίκια' ['erilaisia villinä kasvavia tai viljeltyjä viherkasveja, joita syödään keitettyina salaattina, kuten esimerkiksi voikukka'.

Siitä voidaan tietysti keskustella, onko leksikaalistunut monikkomuoto eri vai sama sana, millä on käytännön merkitystä muun muassa sen kannalta, miten asiat järjestellään sanakirjoissa. Esimerkiksi kielitoimiston sanakirjassa lemman lasi alta löytyvät materiaaliin (1) ja siitä tehtyihin esineisiin (2) liittyvien merkitysten lisäksi erikseen (3) edelliseen liittyvä monikollinen lasit merkityksessä 'silmälasit'. Tässäkin tapauksessa olisi mielestäni liioittelua sanoa, että suomessa ei ole sellaista sanaa kuin lasit.

(Sivuhuomiona mainittakoon vielä se, että nykykreikan neutrisukuisen sanan χόρτο ja klassisen kreikan maskuliinisukuisen sanan χόρτος välissä on merkittävänä välivaiheena keskiaikainen neutrimuoto χόρτον. Neutrisukuisen sanan muodostamisen mallina ovat ilmeisesti olleet merkitykseltään läheiset sanat φυτόν ja λάχανον.)

Lopuksi on syytä huomata, että olemattomaksi esitetty sana horta ei ole suomenkielisten hortoilijoiden keksintö: englanninkielisiä horta-reseptejä löytää nopealla Google-haulla, ja kreikkalaisen keittiön yhteydessä esiintyvät muodot chorta ja horta myös englannin-, saksan- ja katalaaninkielisissä Wikipedioissa.

Kappelista

Minulla on nykyään yllättävän vähän vapaa-aikaa (ylimääräiseen) kirjoittamiseen tai edes (ylimääräiseen) lukemiseen, mutta yritän silti tuottaa tännekin sisältöä, vaikka kirjoituksista tulisikin hieman lyhyempiä.

***

Huuhaa-etymologioille ja antiikin grammaatikkojen etymologioille on tyypillistä, että ne perustuvat sattumanvaraisiin yhtäläisyyksiin yksittäisten sanojen välillä. Tällaisia löytämällä voidaan yhdistää vaikkapa suomen maa lakkaa ja espanjalainen kaupunki Málaga tai suomen kunta ja englannin county, ja käyttää näin saatuja pseudokognaatteja jonkin humpuukiteorian tueksi, etenkin kun tällaisten teorioiden kumoaminen on yleensä huomattavasti vaativampaa kuin niiden tuottaminen.

Oikeat etymologiset tarinat saattavat olla paljon ihmeellisiempiä ja näennäisesti epätodennäköisempiä. Tämä tuli puheeksi, kun istuin pari kuukautta sitten Kappelissa päälläni paita, jonka kuva-aiheena oli Pyhä Martti. Tämä kirjoitus käsittelee Kappelin ja Pyhän Martin kielellistä yhteyttä, vaikka jälkimmäisen teemapäivä onkin vasta kuukauden päästä.

Kappelin sisältä.

On hyvä aloittaa siitä, miksi ravintola Kappelin nimi on juuri Kappeli. Tunnetun tarinan mukaan sokerileipuri Johan Daniel Jerngren rakennutti Esplanadille vuonna 1840 kioskin, jota kirkkomaisen ulkonäkönsä vuoksi alettiin kutsua "kappeliksi". Kioskin (lempi)nimen peri sitten samalle paikalle vuonna 1867 avattu Hampus Dahlströmin piirtämä ravintola. Erään tarinan mukaan paikalla olisi jo aiemmin toiminut "pastoriksi" kutsutun paimenen pyörittämä "kappeliksi" kutsuttu maitokoju, mutta tämä saattaa olla urbaanilegenda.

Tästä päästäänkin siihen, mista sana kappeli ylipäänsä tulee. Esplanadin kioskitoiminnan mahdollisen maitotuotemyynnin perusteella joku voisi ehkä innostua, että kyse onkin varmaan vuohesta, jota tarkoittava latinan sanan diminutiivimuoto capella on. Kirkollisen yhteyden perusteella joku voisi otaksua, että asia liittyy jotenkin siihen, että Ihmisen Poika erottaa vuohet lampaista (Matt. 25:31 - 33). Nämä olisivat molemmat hyviä aiheita aprillipiloiksi.

Leedsin keskiaikakongressin logo (IMC2018).

Suomen sana kappeli tulee kyllä latinasta, ruotsin muodon kapell (ja muinaismuodon kapella) kautta sanasta capella tai oikeastaan cappella, joka on diminutiivijohdos sanasta cappa, joka merkitsee 'viittaa'. Merkityssiirtymä viitasta sivukirkkoon voi tuntua oudolta, eikä se selitykään millään tavanomaisella semanttisella siirtymällä ilman tietoa kielenulkoisesta historiasta.

Pyhä Martti eli Martinus Toursilainen oli roomalainen sotilas, sittemmin Toursin piispa, joka eli 300-luvulla. Legendan mukaan hän leikkasi puolet viitastaan antaakseen sen kerjäläiselle. Tämän jälkeen Kristus ilmestyi Martille unessa ja palautti hänen viittansa ehjäksi, minkä johdosta Martti kääntyi kristityksi. Häntä kunnioitetaan erityisesti köyhien ja kerjäläisten suojeluspyhimyksenä.

Pyhän Martin viitta (tai jokin tähän rooliin päätynyt vaatekappale) eli cappella säilyi merovingikuninkaiden hallussa, ja reliikin huoltajiksi määrättyä papistoa kutsuttiin nimellä cappellani, jonka suomenkielinen vastine olisi kappalainen. Pyhäinjäännöksen säilytyspaikkaa alettiin kutsua sanalla cappella, ja nimityksen käyttöala laajeni edelleen ylimystön keskuuteen käsittämään mitä tahansa yksityiseen asuntoon liitettyä pyhäkköä ja edelleen erillistä rakennusta, joka ei ole varsinainen kirkko.

Mainitsin, että tässä tapauksessa etymologian selvittäminen vaatii tarinan alkupuoliskon osalta erityistä tietoa kielenulkoisesta historiasta. Mikäli aihetta koskevat keskiaikaiset kirjalliset lähteet (esim. Notker Änkyttäjän kirjoittama Kaarle Suuren elämäkerta) olisivat kadonneet, olisi mahdotonta perustellusti (!) yhdistää sivukirkkoa merkitsevä sana viittaa tarkoittavaan sanaan. Näin ollen on myös täysin mahdollista, että joillakin sellaisilla sanoilla, joiden etymologiaa emme kykene selvittämään, voi olla jokin yhtä kummallinen historia. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikenlaiset villit spekulaatiot olisivat minkään arvoisia uuden tiedon tuottamisen kannalta, vaikka ne tuntuisivatkin aihetta tuntemattomien mielestä järkeviltä. Tätä aihetta on käsitellyt Johanna Laakso kirjoituksessaan "Auringon alkuperä ja selityksen lumo".

Persoonasta

Jossain yhteydessä tuli hiljattain puheeksi sana persoona ja sen mahdollinen etruskilainen alkuperä. Koska en tiedä etrusk(e)ista juuri mitään, päätin selvittää, mistä on kyse ja samalla vaivalla katkaista hiljaisuuden kirjoittamalla lyhyesti aiheesta.

Suomen kielessä persoonalla tarkoitetaan joko yksinkertaisesti 'henkilöä', abstraktimmin filosofisessa mielessä 'tietoisesti ja tarkoituksellisesti toimivaa olentoa' ja kieliopillista kategoriaa, joka ilmenee suomessa verbien finiittimuodoissa, persoonapronomineissa ja omistuspäätteissä. Suomen sana tulee muiden kielten myötävaikutuksella latinan sanasta persona, jota on latinan pitkän käyttöhistorian aikana käytetty kaikissa sanan nykykielistä tutuissa merkityksissä. Konkreettisin merkitys, josta muut merkitykset ovat metonyymisesti johdettavissa, on kuitenkin vuosisatojen saatossa painunut unholaan, nimittäin 'naamio'.

Kreikkalais-roomalaisessa teatterissa näyttelijät pitivät naamioita, joten ei ole mitenkään odottamatonta, että sanan merkitys on ulottunut konkreettisesta naamiosta hahmoon ja siitä henkilöön, joka tavalla tai toisella täyttää jotain roolia, ja rooliin itseensä. Kreikaksi naamio oli πρόσωπον, jolla on pitkälti vastaavat lisämerkitykset kuin latinan sanalla persona.

Roomalaisilta grammaatikoilta on peräisin kekseliäs selitys sanan alkuperälle. Aulus Gellius siteeraa teoksessaan Attikan öitä (5,7) grammaatikko Gavius Bassusta, jonka tulkinnan mukaan persona on johdettu sanasta personare 'kaikua, raikua':

caput [...] et os coperimento personae tectum undique unaque tantum vocis emittendae via pervium, quoniam non vaga neque diffusa est, set in unum tantummodo exitum collectam coactamque vocem ciet, magis claros canorosque sonitus facit. Quoniam igitur indumentum illud oris clarescere et resonare vocem facit, ob eam causam "persona" dicta est "o" littera propter vocabuli formam productiore.

'Pää ja suu ovat kaikkialta naamion peittämänä, ja avoinna äänelle päästä ulos vain yhtä kautta; koska ääni ei harhaile ja leviä ympäriinsä, vaan naamio kokoaa äänen yhteen ainoaan ulostuloaukkoon, tekee se äänestä selkeämpää ja soinnukkaampaa. Koskapa siis tuo vaatekappale tekee äänen selkeäksi ja kovaksi, lausutaan "persoona" pitkällä o:lla sanan muodon vuoksi.'

Selitys o-vokaalin pidentymiselle (persōna mutta persǒnare) ei ole erityisen uskottava, ja teoria vaikuttaa muutenkin lähinnä mielivaltaiselta ad hoc -selitykseltä. Koska johdin -ona näyttäisi esiintyvän muissakin yhteyksissä (matrona sanasta mater, Pomona sanasta pomum, annona sanasta annus), vaikuttaisi siltä, että pohjalla oleva aines voisi olla tyyppiä pers(o). (On toki olemassa myös a-vartaloisia verbejä, joita vastaa a-vartaloinen feminiinimuotoinen substantiivi, esim. cena ja cenare tai caupona ja cauponari.)

Mutta nykyään latinan sanan (mahdolliseksi) etymologiaksi tarjotaan etruskin sanaa φersu. Etruski on sen verran vähän ja huonosti tunnettu kieli, että on syytä kysyä, millä perusteilla kyseiseen etymologiaan on päädytty. Tilanne olisi helppo, jos tiedettäisiin varmasti, että etruskin sana φersu merkitsee naamiota, ja jos latinan sanalle persona ei olisi jotain muuta yhtä uskottavaa etymologiaa. Mutta mitä sanasta φersu ylipäänsä tiedetään?

Koska olin muutenkin kirjastossa, aloitin teoksesta Thesaurus linguae etruscae (1978), josta löytyi seuraava lähdetieto:

φersu Tarq. 5328 (TLE 80) (VI sec.); 5335 (TLE 80) (VI sec.)

Teos ei siis kerro sanan merkitystä vaan pelkästään tiedon siitä, mistä primäärilähteistä kyseinen lekseemi löytyy. Tilasin piirtokirjoitusjulkaisun (johon numerot 5328 ja 5335 viittaavat) erikoislukusaliin, mutta teoksen toimitusta odotellessa vilkaisin myös, mitä hyllystä löytyvä Massimo Pallottinon Testimonia linguae etruscae (TLE) asiasta sanoo:

80. φersu
[...]
80. CIE 5328, 5335. Par. sep. "degli Auguri" (VI saec.), iuxta imag. virorum personatorum, p.

Sana löytyy siis Tarquinian etruskinekropolista, tarkemmin auguurien haudasta, "naamioitujen miesten kuvan vierestä", ja on ajoitettu 500-luvulle eaa.

Muutamien hidasteiden jälkeen edessäni oli irtofoliomuotoinen Corpus inscriptionum etruscarum (1936), josta löytyy mustavalkokuvat kyseisistä kirjoituksista:

CIE 5328, "homini personato a sinistra in pariete summo adscriptus".

CIE 5335, "homini personato a sinistra, inter umerum bracchiumque dextrum et avis supra volantis imaginem".

Naamioitujen hahmojen vieressä lukee tosiaan etruskiaakkosilla (luettava oikealta vasemmalle) 𐌖𐌔𐌓𐌄𐌘 eli φersu. Koska nämä ovat sanan ainoat tunnetut esiintymät, on sanan merkityksen liittyminen naamioon päätelty siis siitä, että se voidaan yhdistää latinan sanaan persona, jonka puolestaan on tästä johtuen päätelty olevan peräisin etruskin sanasta φersu tai tästä johdetusta (hypoteettiesta) adjektiivista *φersuna, jossa siis muuten tunnettu etruskin adjektiivijohdin -na yhdistyy sanaan φersu.

Koska kyseessä ei ole edes ainoa sanalle esitetty etymologia, en edellä sanotun perusteella lähtisi esittämään personan etruskietymologiaa erityisen varmana tietona, siis aivan riippumatta siitä, mitä etruskien naamioiden merkityksestä ja hautausriiteistä muuten tiedetään.

Loppukevennyksenä vielä mainittakoon, että Helsingin yliopiston kirjaston etruskologiahyllystä löytyy jostain syystä myös Helmi Poukan Etruskia suomeksi (1972), jonka sanastosta sanaa fersu (Poukan ortografiaa seuratakseni) ei tosin löydy.

Nuntii Latini loppuu

Nykyisen Suomen alueen ensimmäinen kirjakieli on latina. Huomattava osa Suomeen liittyvistä keskiaikaisista asiakirjoista ja muista suomalaisista tai Suomea koskevista keskiaikaisista käsikirjoituksista on kirjoitettu latinaksi, puhumattakaan Suomessa keskiajalla luetusta kirjallisuudesta. Latina on ollut kansainvälinen tieteen kieli pitkälle 1800-luvulle: jopa Elias Lönnrotin ensimmäinen kalevalaista runoutta koskeva teos on kirjoitettu latinan kielellä. Keisarillisessa Aleksanterin-yliopistossa Helsingissä väitöskirjan saattoi tehdä vuodesta 1852 alkaen myös ruotsiksi. Viimeinen jäänne yliopistossa pakollisesta latinasta oli käännöskoe latinasta äidinkieleen pro exercitio.

Vaikka latinan kieli on ollut varhaiskeskiajalta asti sammunut kieli siinä mielessä, että sillä ei ole ollut äidinkielisten puhujien muodostamaa yhteisöä, kuollut se ei ole kuin vasta sitten, kun sen aktiivinen käyttö lakkaa. Latinan luonne enemmän tai vähemmän vakaana kirjakielenä antaakin sille ajallisen ulottuvuuden, joka esimerkiksi englannilta puuttuu. Kieltäkin pitemmälle ulottuu klassisen latinankielisen kirjallisuuden ja antiikin mytologian vaikutus, joka on koululaitoksen kautta muovannut eurooppalaista ajattelutapaa ja taidetta satojen vuosien ajan.

Latinan taito on varmasti edelleenkin välttämätön Euroopan historian, kirjallisuuden ja kirjakielien tutkijalle, mutta sen käyttö varsinaisena kielenä rajoittuu nykyään erikoisaloja (esim. biologia, lääketiede) lukuun ottamatta tatuointeihin ja rakennusten seiniin kirjoitettaviin latinankielisiin lauseisiin. Suomessa latinan aktiivisen käytön vuosisataista traditiota on edustanut Ylen vuodesta 1989 lähettämä latinankielinen viikkokatsaus Nuntii Latini, jota ovat toimittaneet vuoroviikoin Reijo Pitkäranta ja Tuomo Pekkanen. Pitkäranta ja Pekkanen ovat myös toimittaneet SKS:n kustantaman Nykylatinan sanakirjan (2006), joka sisältää nykypäivän asioista puhuttaessa tarvittavaa sanastoa. SKS on julkaissut myös viisi Nuntii Latini -nidettä (1992 - 1999), jotka sisältävät latinankieliset uutistekstit englanninkielisine tiivistelmineen ajalta 1.9.1989 - 27.8.1999.

Yle uutisoi viime torstaina, että "Nuntii Latinin viimeinen lähetys kuullaan joulukuun lopulla". (Uutinen löytyy myös englanniksi.) Timo Järvi Yleltä kirjoitti seuraavana päivänä otsikolla "Nuntii Latini ja ohjelman päättymisen murhe". Kirjoituksessa mainitaan "joitakin perusteluja päätöksen taustaksi". Ensimmäinen on strateginen linjaus:

Mediankäyttö muuttuu hurjaa vauhtia, ja Yle haluaa panostaa voimakkaasti uuteen. Tämä on yhtiön strateginen linjaus.

Tämä on tietysti locus communis, sillä uuteen panostamisella voidaan perustella minkä tahansa vanhan lopettaminen. Toinen kohta koskee kuuntelijamääriä:

Nuntii Latinin tavoittavuus radio-ohjelmana on ollut melko marginaalinen. Kuuntelijoita on muutama kymmenentuhatta henkeä viikoittain. Myös kuuntelu Yle Areenan kautta on ollut varsin pientä, vain muutamia satoja kuunteluita viikossa. Toki ohjelmilla on ansioita ja arvoja, joita ei voi mitata kuuntelumäärillä.

Yllä sanotussa ei tietenkään ole mitään odottamatonta. Kommenttikentässä Järvi itse mainitsee vastauksena palautteeseen, että "[p]elkät kuulija- tai katsojamäärät eivät tietenkään yksin vaikuta Ylen sisältöjen jatkumis- tai lopettamispäätöksiin, eivät varsinkaan Yle Radio1:n ohjelmien kohdalla". Viimeinen seikka liittyy Yle Oppimisen tarkoitukseen:

Ylen oppimisen sisältöjä on viime aikoina suunnattu kieltenopetuksesta yleiseen oppimiseen. Latinistien palvelu säännöllisillä uutisilla on ollut poikkeuksellisen hieno oppimisen projekti. Nyt erilaisten kansalaistaitojen ja esimerkiksi digitaitoja kehittävien sisältöjen kysyntä on kovaa.

Tähän on huomautettava, että Nuntii Latini siirtyi vuoden 2014 alusta Yle Oppimiseen, "jotta voisimme tarjoilla paremmin Nuntii Latinin hienon sisällön yleisöillemme", kuten silloinen tuottaja asian muotoili.

Ylempänä siteeratun kirjoituksen kommenttikenttä on auki jouluaattoon asti. Nuntii Latinin pelastamiseksi on ohjelman ulkopuolinen taho perustanut adressin, joka löytyy täältä (englanniksi täältä). Itse ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa. Laatimani latina-suomi-englanti-saksa-sanasto löytyy Yle Oppimisen verkkopalvelusta.

Kolme vuotta sitten juhlistettiin ohjelman 25-vuotista taivalta. Aiheesta löytyy Ylen sivuilta useampikin juttu: "Nuntii Latini 25 vuotta" sekä "Lahjakkaat latinistit toimittavat uutisia Suomesta maailmalle" ja siitä tekemäni latinankielinen käännös.

Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, olen sivunnut tai käsitellyt Nuntii Latinia tässä blogissa seuraavissa kirjoituksissa:

• Latinankielinen vai tieteellinen?
• Nimien (k)ääntämisestä
• Latinankielisistä uutisista
• Miten ääntää Via Crucis? Tai Franciscus?

Valtioneuvoston tilojen latinaa

Tämä kirjoitus täydentää ja jatkaa aikaisempia vastaavia kirjoituksia (osa 1, osa 2, spin-off, osa 3) asiaankuuluvine historiallisine sivuhuomioineen.

Muistolaatta.

Valtioneuvoston linnan portaikossa on yllä olevassa kuvassa näkyvä muistolaatta, jossa on seuraava teksti:

EUGEN SCHAUMAN
19 16/6 04

SE PRO PATRIA DEDIT

'Eugen Schauman uhrasi itsensä isänmaan puolesta 16.6.1904.' Kyseisellä paikalla Eugen Schauman haavoitti kuolettavasti Suomen suuriruhtinaanmaan kenraalikuvernööriä Nikolai Bobrikovia kolmella laukauksella ja surmasi sitten itsensä kahdella. Päivälehdessä attentaatti uutisoitiin seuraavana päivänä julkaisemalla alla oleva Uudenmaan läänin kuvernöörin tiedote (No 115, 17.6.1904):

Tänään, kesäkuun 3 p:nä (v. l.), klo 11 a. p., Senaatin rakennuksessa, toisen kerroksen portaiden käänteessä, tehtiin murhayritys Suomen Kenraalikuvernööriä ja sotajoukkojen Päällikköä, Kenraaliadjutantti N. I. Bobrikovia vastaan, joka haavottui kolmesta revolverinlaukauksesta. Rikoksentekijä Eugen Schauman ampui itsensä paikalla kuoliaaksi.
Pääesikunnan Kenraalimajuri Kaigorodov.
Helsingissä kesäk. 3 (16) p:nä 1904.

Toisin kuin yllä sanotaan, kyseessä ei ollut revolveri vaan pistooli (Browning M1900). Seuraavana päivänä (No 116, 18.6.1904) ilmestyikin jo ilmoitus kenraalikuvernöörin kuolemasta jatkuen Suomen Venäjään integroitumisen tärkeyttä korostavana nekrologina. Kuolinilmoituksen alku:

Toissayönä klo 1,10 kuoli täkäläisessä kirurgisessa sairaalassa Suomenmaan Kenraalikuvernööri, kenraaliadjutantti, jalkaväen kenraali Nikolai Bobrikoff.

Bobrikov oli tuotu Senaatintalosta ensin virka-asuntoonsa Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmaan, mistä hänet siirrettiin Kasarmikadulla sijaitsevaan Kirurgiin.

(Svenska Ylen sivuilta löytyy katkelmia vuonna 1992 valmistuneesta aihetta käsittelevästä draamadokumentista Fem skott i senaten, joka tuli viimeksi televisiosta vuonna 2004, kun tapauksesta oli kulunut vuosisata. Attentaatti on kuvattu oikealla tapahtumapaikallaan, ja anakronistinen muistoplakaatti onkin nähtävissä kohdassa, jossa Schauman makaa kuolleena lattialla.)

Juhannuksena Päivälehdessä ilmestyi (No 121, 24.6.1904) pääkirjoitus, jossa käsiteltiin periaatteessa vuodenaikaan täydellisesti sopien valon voittoa pimeydestä ja sitä, miten Suomen kansa on "60-70 pohj. leveysasteilla eläen" tottunut valon ja pimeyden jatkuvaan taisteluun. "Nyt meillä on Juhannus" -teema tulkittiin (oletettavasti aivan oikein) verhotuksi iloitsemiseksi kenraalikuvernöörin kuolemasta, joten Päivälehti lakkautettiin sensuuriviranomaisten toimesta. (Vastaava, tosin aamunkoittoon liittyvä teema löytyy myös myöhemmästä Finlandia-hymnin sanoituksesta, niin Wäinö Solan vapaamuurarillisesta kuin V. A. Koskenniemen yleisesti lauletusta versiosta.)

Mutta takaisin asiaan. Valtioneuvoston istuntosalissa on R. W. Ekmanin 1857 senaatin tilauksesta maalaama vapaa kopio Emanuel Thelningin vuonna 1812 maalaamasta taulusta vuoden 1809 Porvoon valtiopäivistä. Kehyksen alaosassa on seuraava teksti:

LEGES ET INSTITUTA FENNIAE
AB
ALEXANDRO I
CONFIRMATA
COMITIIS BORGOAE
ANNO MDCCCIX
HABITIS.

'Aleksanteri I vahvisti Suomen lait ja laitokset vuonna 1809 Porvoossa pidetyillä valtiopäivillä.' Fraasi leges et instituta Fenniae confirmata on sikäli kiinnostava, että siinä on vältetty Säätytalon päätykolmion vuonna 1903 paikalleen saadun veistoksen vastaavassa lauseessa leges et instituta Fenniæ solenniter confirmatæ esiintyvä kielioppivirhe, jota käsittelin jo aiemmassa kirjoituksessa.

Taustalla Suomen Pankki.

Säätytalon puistikossa on rintakuva, jonka jalustan etupuolella on seuraava teksti:

L. MECHELIN
ÆTATIS SVÆ LXX

'Leo Mechelin 70-vuotiaana.' Takapuolella, jalustan alaosassa puolestaan lukee:

·W. RUNEBERG SCULPSIT·
SOCIETAS PRO HELSINGFORS
HOC LOCO PONENDUM CURAVIT

'Walter Runeberg veisti, Pro Helsingfors -säätiö siirrätti tälle paikalle.' Rintakuva valmistui Mechelinin 70-vuotispäiville vuonna 1909 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1943. Mechelin muodosti vuonna 1905 ns. perustuslaillisen senaatin, jonka aikana toteutettiin vuonna 1906 valtiopäiväreformi, eli säätyvaltiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui, sillä seuraavan vuoden maaliskuussa pidetyissä eduskuntavaaleissa äänioikeus oli kaikilla 24-vuotiailla suomalaisilla. Samassa yhteydessä naiset saivat ensikertaa täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden.

Agricolaanisesta suoneniskennästä

Vaikka Rucouskirian (1544) kalenteriosaan liittyvien kirjoitusten sarja onkin jo aikaa sitten saapunut luonnolliseen päätökseensä, on Mikael Agricolan päivä mainio tekosyy palata asiaan. Tähän kirjoitukseen olen huvikseni koonnut kaiken sen tiedon suoneniskennästä (vks. Sonen iskemys, lat. phlebotomia), joka on suoraan luettavissa tai pääteltävissä Agricolan kalenterista. Kyseessä on tietenkin puhtaasti filologinen harjoitus, enkä ota mitään vastuuta, mikäli joku päättää tämän innoittamana vaihtaa akupunktioneulat tai homeopaattisen veden kuppaussarveen ja suoneniskentärautaan.

Aloitan muutamalla ortografisella huomiolla. Agricola kirjoittaa sanan szoni 'suoni' alkuäänteen säännöllisesti sz-digrafilla kaikkialla paitsi kerran kalenteriosan esipuheessa (jo ylempänä mainittu Sonen iskemys 'suoneniskentä'). S-kirjaimella hän sen sijaan kirjoittaa säännöllisesti sanan sonda 'sonta' johdoksineen: Sonnasa 'sonnassa', sonnitan 'sonnitan', Sondatungioxi 'sontatunkioksi' ja sondan 'sonnan'.

Korpuksen tarkastelu osoittaa, että Agricolalla esiintyvät seuraavat szoni-päätteiset yhdyssanamuodot: pää szonda (pääszonda, pääszonest), maxa szonda, peucalo szonda, polui szonda. Genetiivimuotoisina suonenmääritteinä esiintyvät elliptiset kädhen ja peucalon sekä maxan, täwuyn ja rinnan. Koska peucalo ja maxa esiintyvät myös yhdyssanojen määriteosina, voitaneen analogisesti olettaa sanat *käsiszoni, *täpyszoni ja *rindaszoni; iskentäpaikoista mainitaan huhtikuussa kartettavat silmes, curckus ja caula sekä tammi- ja helmikuussa vältettävä ialghast 'jalasta'. Näiden perusteella voidaan pitää mahdollisina myös nimityksiä *silmeszoni, *curckuszoni, *caulaszoni ja *ialcaszoni.

Näin saatavat suhtellisen varmat seitsemän suonta ovat siis joka tapauksessa pääszoni, maxaszoni, peucaloszoni, poluiszoni, käsiszoni, täpyszoni ja rindaszoni. Tätä tulosta on syytä verrata muihin lähteisiin. Koska Jaakko Gummeruksen Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1941) ei käsittele "Kalendarium-osastoa", minulla ei ole suoranaista tietoa siitä, mistä lähteestä Agricola flebotomista oppiaan ammensi.

Michael Ostendorferin laatimassa puupiirroksessa vuodelta 1555 (ks. kuva alla) näytetään suonien paikat sekä nimetään ne saksaksi ja latinaksi: kaulan sivun ja peukalon välillä on molemmilla puolilla kehoa Haupt Adern ('pääsuonet'), latinaksi Cephalica; oikean hartian ja oikean nimettömän välillä leber ader ('maksasuoni'), latinaksi Hepathica; vasemman hartian ja nimettömän välillä miltzader ('pernasuoni'), latinaksi Saluatella; molemmilla puolilla kyynärvarren ja rinnan välillä Lung ader ('kehkosuoni'), latinaksi Mediana; molemmilla puolilla lonkan ja jalkapöydän välillä gicht Ader ('kihtisuoni'), latinaksi Schiatica; sisäreiden yläosan ja nilkan välillä frawen eli roseader ('nais- eli ruususuoni'), latinaksi Saphena; molemmilla puolilla polven ja isovarpaan välilä brandt eli ruckader, latinaksi popletica.

Michael Osterndorfer 1555.

Selviä yhtymäkohtia Ostendorferin ja Agricolan välillä ovat siis vain pääszoni - cephalica, maxaszoni - hepathica, poluiszoni - popletica ja täpyszoni - mediana.

Lähes kaikki Agricolan suonet löytyvät kuitenkin Christopher Wirsungin ja Peter Uffenbachin vuonna 1605 julkaistun teoksen Ein new Artzney Buch yleisestä johdannosta (11v - 13r), jossa otsikoidaan seuraavat suonet: Hauptader ('pääsuoni') eli Cephalica (myös Humeralis eli Schuldterader 'olkasuoni'); Leberader ('maksasuoni') eli Basilica; Mittelader ('keskisuoni') eli Mediana, Universalis eli allgemeine ('yleinen'); Achselader eli Axillaris, joka haarautuu suuresta maksasuonesta, Miltzader ('pernasuoni'), jonka "nuoret lääkärit" erottava vasemman ja oikean käden välillä nimillä Splenetica ja Saluatella, Huffader ('lonkkasuoni') eli Ischiada, Rosen Ader eli Saphena, Knie Ader ('polvisuoni') eli Poplitis, Stirnader ('otsasuoni'), Nasenader ('nenäsuoni'), Adern in Augenwinkeln ('suonet silmäkulmissa'), Leffzen Adern ('huulisuonet'), Gaumen Adern ('iensuonet'), Zungenadern ('kielisuonet') ja Halß Adern ('kaulasuonet'). Teoksen alussa olevasta Dictionariumista löytyy myös kaikenlaisia suonia.

Suomen kannalta relevanttina voidaan pitää mainintaa siitä, että kylmissä maissa veri on paksua ja syvällä ruumiissa, joten suoneniskentä on siellä vaikeampaa (10r). Suoneniskennän mainitaan olevan erityisen tehokasta huhti- ja toukokuussa, mikä ei oikein vastaa Agricolan ohjeita.

Rucouskirian alkupuolella on latinan- ja suomenkielinen teksti, joka on otsikoitu Ptolemeus, mikä epäilemättä viittaa kreikkalaiseen monitieteilijään Klaudios Ptolemaiokseen (n. 86 - n. 165). Teksti kuuluu seuraavasti:

Vir ſapiens dominabitur aſtris que in-
clinant / non neceſſitant. Vnde incli-
nationes eorum precaueri poſſunt uel mi-
tigari ratione conſilio et precatione / imo
fide in verbum dei / nobis propoſitum / cui
omnino parere debemus.
Tämä Canon eli Taulu oſotta mite cuſſa-
ki Merkiſe on tekeminen taicka lackami-
nen ia iettäminen / Joijſſa on ( G ) hyue
( M ) keſkimeijnen / ia ( B ) ſe paha merk-
itze.

Latinankielisen osan käännös: 'Viisas mies hallitsee tähtiä, jotka taivuttavat, eivät pakota. Näin ollen niiden taipumuksia voi torjua tai lievittää järjellä, harkinnalla ja rukouksella, vieläpä uskolla Jumalan meille annettuun sanaan, jota meidän on kaikessa toteltava.' Tekstiä seuraa luettelo eri aktiviteeteista, josta alla relevantti ote (korostus minun):

sanoilla cāpata b g m b g g g b m b m g
Pämiehie vältä m g b g b m g m b g g m
Pämiehie catzo g g m b g m b b g b m b
Szoonda iske g b b m g b g b g b m g
Orin haria leica g g m m g g m b b b b m

Toimintoja seuraavat kaksitoista kirjainta viittaavat siis tähtimerkkeihin, jotka ovat joko hyviä (g), keskinkertaisia (m) tai huonoja (b) hetkiä suorittaa kyseinen teko. (Kirjaimet tulevat ilmeisesti saksasta: gut, mittlere, böse.) Koska merkit eli horoskoopit luetellaan oinaasta alkaen, voitaneen tästä päätellä, että suonta sopii iskeä oinaan, leijonan, vaa'an, jousimiehen ja kalojen hallitessa, mutta ei härän, kaksosten, neitsyen, skorpionin tai kauriin merkissä.

Alla oleva taulukko sisältää suoneniskentään liittyvät kohdat kunkin kuukauden kalenterisäkeistä. kyllä-sarake sisältää ohjeet siitä, mitä tulee tehdä, ei-sarake sisältää kiellot. Kuukausisarakkeessa olevat kuukaudet ovat linkkejä kunkin kuukauden värssyjä käsitteleviin vanhempiin kirjoituksiin, joista Agricolan tekstit löytyvät satunnaisine kommentteineen.

	KYLLÄ	EI
Tammi	maxa szonda / ios hätä käske	weri älä ialghast laske Eyke pää szonda iskemen
Helmi	Ano leuli / ia iske szonda Iske pääszonda / ia kädhen ia peucalon	cartha ialghast
Maalis	-	Ele päästes laske werta Ey pääszonda pide iskettemen eijke peucalo szonda
Huhti	mös szondes loucka	Cartha silmes / curckus / ia caulas Cuppat anda / mutta ey harttijan pälle
Touko	-	äle kedhest ia kesiwardhest werda pääst
Kesä	Joca nyt mös kylpe tachto. Szonda hen mös iske machta...	...Paitzi maxan / täwuyn / ia rinnan
Heinä	-	Ele kylue / eli szonda lö
Elo	-	Ele szonist werta nyt laske ey mös werta laske
Syys	laske mös werta cosca lystendh Ja cupata ia szonda iske	-
Loka	Kylue / coppa / ia szonda löö	-
Marras	-	-
Joulu	pänszonest	Mutta ele löö polui szonda Carta werta laskemast

Isä meidän latinaksi, osa 2

Olen aikaisemmin käsitellyt enemmän tai vähemmän kielididaktisessa tarkoituksessa Herran rukousta eri kielillä. Otsikon mukaisesti tällä kertaa vuorossa on latinankielinen versio, joka poikkeaa huomattavasti siitä, jota käsittelin edellisellä kerralla. Genrensä suhteen tämänkertainen teksti on oikeastaan lähimpänä muinaissaksinkielistä versiota, joka sekin on peräisin evankeliumin eeppisestä sovituksesta.

Kaiken oleellisen tekijästä ja teoksesta, josta tämänkertainen ote on, kertoo Hieronymus teoksessaan De viris illustribus ('kuuluisista miehistä', 84):

Juvencus, nobilissimi generis, Hispanus presbyter, quatuor Evangelia hexametris versibus pene ad verbum transferens, quatuor libros composuit, et nonnulla eodem metro ad Sacramentorum ordinem pertinentia. Floruit sub Constantino principe.

'Jalosukuinen [Aquilinus] Juvencus, espanjalainen pappi, sovittamalla neljä evankeliumia lähes sanasta sanaan heksametrimittaan, kirjoitti neljä kirjaa, sekä samassa mitassa hieman koskien sakramenttien järjestystä. Hän kukoisti Konstantinus [Suuren] valtakautena [(306 - 337)].'

Juvencus mainitsee teoksensa esipuheessa haluavansa laatia pakanakirjailijoiden eeposten veroisen teoksen oikeasta uskosta. Esipuheensa lopussa hän vetoaa pakanallisten runotarten sijaan Pyhään Henkeen ja Jordanin virtaan.

Alla oleva tekstiote (1,590-603) on peräisin Paola Santorellin editiosta (Aquilino Giovenco: Il poema dei vangeli, 2011), joka sisältää myös italiankielisen käännöksen ja kommentaarin.

Sidereo genitor residens in vertice caeli,
nominis, oramus, veneratio sanctificetur
in nobis, pater alte, tui: tranquillaque mundo
adveniat regnumque tuum lux alma reclaudat.
Sic caelo ut terris fiat tua clara voluntas,
vitalisque hodie sancti substantia panis
proveniat nobis; tua mox largitio solvat
innumera indulgens erroris debita pravi;
et nos haut aliter concedere foenora nostris.
Tetri saeva procul temptatio daemonis absit
eque malis tua nos in lucem dextera tollat.
Sic etenim genitor populis delicta remittet,
si vestra alterni vobis peccata velitis
cedere nec durum erratis intendere pectus.

Alla käännökseni, jolla ei pidä katsoa olevan minkäänlaista kaunokirjallista arvoa:

'Isä, joka asut taivaan tähtikannella, rukoilemme, että nimesi kunnioitus pyhittyisi meissä, korkea isä; ja ravitseva valo tulkoon hiljaisena maailmalle ja avatkoon valtakuntasi. Niin taivaassa kuin maissakin tapahtukoon kirkas tahtosi, ja tulkoon tänään elämän pyhän leivän elanto meille. Salliva anteliaisuutesi maksakoon pian pahan hairahduksen lukemattomat velat; ja samalla tavalla me annamme anteeksi velat omillemme. Inhottavan paholaisen villi houkutus pysyköön kaukana poissa, ja sinun oikea kätesi nostakoon meidät pahoista valoon. Niin nimittäin isä tulee antamaan kansoille rikkeet anteeksi, jos vuorostanne haluatte toistenne synnit antaa anteeksi ettekä ohjata kovaa sydäntä erheisiin.'

Ilmaisu lux alma 'ravitseva valo' esiintyy myös Vergiliuksella (1,306; 3,311: 8,455). Päivö Oksala kääntää sen muodossa "armas päivä" (1,306).

Hieronymuksen pene ad verbum -kommentista voinee olla perustellusti eri mieltä, mutta monissa kohdissa teksti noudattelee melko tarkkaan raamatullisia sanamuotoja (mm. sanctificetur, adveniat regnum, fiat tua voluntas). Metriikan osalta Juvencuksen kielessä pistää silmään (tai korvaan) eräs myöhäislatinalainen piirre: sanoissa veneratio, largitio ja temptatio on viimeinen vokaali luettava lyhyenä eli věněrātǐǒ (ˇ ˇ ¯ ˇ ˇ), largītǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ) ja temptātǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ). Sananloppuinen o on Juvencuksella säännöllisesti luettava lyhyenä, jos se ei ole sijapääte (esimerkiksi sīdereō ¯ ˇ ˇ ¯ ja caelō ¯ ¯). Lisäksi hän käyttää Donatuksen paheksumaa muotoa olli muodon illi sijaan.

Muuten huomio kiinnittyy numerukseen ilmaisussa sic caelo ut terris 'niin taivaassa kuin maissa', sillä normaalisti kyseisessä kohdassa maa on yksikössä ("myös maan päällä niin kuin taivaassa"). Samoin e malis 'pahoista' on monikossa, vaikka normaalisti se on yksikössä, jolloin se voidaan tulkita myös paholaisen nimitykseksi. En osaa sanoa, onko tällä lukujen vaihtelulla mahdollisesti teologista merkitystä. Metrisesti ablatiivin yksiköt terra ja malo ajaisivat saman asian kuin terris ja malis.

Helsingin latinankielisiä piirtokirjoituksia, osa 3

Tämä kirjoitus jatkaa Helsingin latinankielisten piirtokirjoitusten tunnetuksi tekemistä (osa 1, osa 2, spin-off) kolmella (tai oikeastaan neljällä) tekstillä.

Vallilassa sijaitsevaa Harjun nuorisotalon julkisivua koristaa kahden ristin väliin asetettu teksti:

STATUTUM EST
HOMINIBUS MORI

'Ihmisten on säädetty kuolla'. Tämä nuorisotalon olemukseen hieman huonosti sopiva raamatullinen motto selittyy sillä, että rakennus valmistui vuonna 1923 alunperin paarihuoneeksi eli ruumishuoneeksi. Rakennuksen toisella puolella lukeekin paarihuone - bårhus.

Nykyinen nuorisotalo, entinen ruumishuone.

Rakennukseen liittyy kiinnostavaa paikallishistoriaa. Tattarisuon tunnetun ruumiinsilpomistapauksen selvittelyn aikana Isänmaallisen kansanliikkeen Lapuan liikkeen [ks. kommentti] lehdessä Ajan Sanassa väitettiin paarihuoneen vahtimestarin vierailleen toistuvasti Alppiharjussa sijainneessa sylttytehtaassa (mahdollisesti ihmisperäisiä raaka-aineita toimittamassa), mistä on peräisin lentävä lause "jäljet johtavat sylttytehtaalle". Ruusu-Ristiin kuuluva vahtimestari pidätettiinkin epäiltynä osallisuudesta hirmutekoihin, ja hänen kotoaan takavarikoitiin "runsaasti omituista, jonkinlaista puoliuskonnollista kirjallisuutta" (Länsi-Savo 118/1931, s. 4). Todelliseksi syylliseksi paljastui kuitenkin Vilho "Noita" Kallion johtama okkultistiryhmä, joka harrasti Mustan raamatun taikatemppuja Malmin hautausmaalta hankittujen ruumiinosien avulla. Vapautumisestaan huolimatta vahtimestari menetti mediamylläkän johdosta työnsä, hänen vaimonsa joutui loppuiäkseen mielisairaalaan ja yksi hänen pojistaan teki itsemurhan.

Rakennuksen itäisellä sivulla on Kaartin jääkärirykmentin ja Ässä-rykmentin perinnetoimikunnan 18.10.2001 kiinnittämä laatta lähinnä helsinkiläisistä koostuneen Jalkaväkirykmentti 11:n muistoksi. Rykmentti lähti "Vallilan tavara-aseman Harjun paarihuoneelta [...] ylimääräisiin kertausharjoituksiin kohti Karjalan kannasta ja Talvisotaa" 18.10.1939. Laatassa mainitaan myös, että kyseinen talo oli "monen ässäläisen viimeinen pääteasema kotikaupunkiin". Laattaan on lisäksi lainattu paarihuoneen motto "STATUTUM EST HOMINIBUS MORI". Ässärykmentin muistoksi on nimetty Ässäkasarmi Santahaminassa sekä Kalliossa sijaitseva Ässänrinne, jonka varrelta löytyy myös Ässärykmentin muistomerkki.

Pitkänsillan toisella puolella, Metsätalon pihan pohjoissivulla kasvaa visakoivu, jonka edessä olevassa laatassa on seuraava latinankielinen teksti:

HAEC
BETULA VERRUCOSA
IN MEMORIAM CONGRESSUS
UNIVERSALIS TERTII PRO SIL-
VICULTURA DIE XVI MENSIS
IULII ANNO DOMINI MCMXLIX
INSTITUTA EST

'Tämä visakoivu on istutettu heinäkuun 16. päivänä 1949 III maailman metsäkongressin muistoksi.' Latinankielinen teksti on laatassa käännettynä englanniksi, ranskaksi, suomeksi ja ruotsiksi. Betula verrucosa on rauduskoivun tieteellinen nimi, josta visakoivu on karjalainen muunnos eli "var. carelica".

Visakoivu laattoineen Metsätalon pihassa.

Sana silvicultura 'metsänhoito' on muodostettu sanan agricultura (ager 'pelto') mallin mukaan sanasta silva 'metsä'. Päivämäärämerkintä die XVI mensis Iulii on selkeä ja nykykielten käytännön mukainen, mutta roomalaisen kalenterin mukaisesti päivä olisi postridie Idus Iulias eli "heinäkuun iduksen jälkeinen päivä".

Tämä muistipuu ja Metsätalon nimi muistuttavat ajasta, jolloin talossa toimivat Metsäntutkimuslaitos sekä Helsingin yliopiston metsäntieteellinen laitos. Jälkimmäinen on siirtynyt Viikkiin, jossa sivumennen sanoen sijaitsee myös eräs katu, joka on nimetty saman maanviljelystalouden professorin mukaan kuin minutkin. Nykyään Metsätalossa toimivat nykykielten laitos sekä klassillinen filologia.

Jatkettaessa matkaa Kamppiin ja kauppakeskus Forumiin, tulee Kukontorille vievien liukuportaiden alapäässä vastaan laatta, jossa on seuraava teksti:

AMOS ANDERSON
1878 - 1961
FUNDATOR FORI

'Torin perustaja.' Amos Anderson testamenttasi omaisuutensa Konstsamfundetille, joka on nykyään kauppakeskus Forumin suurin omistaja. Hänen kotinsa Yrjönkatu 27:ssä on hänen testamenttinsa mukaisesti nykyään taidemuseona.

Amos Anderson.

Forum on latinan sana, joka merkitsee toria. Ensimmäisen tavun o-äänne on klassisessa latinassa lyhyt, mutta kauppakeskuksen nimessä se on tapana ääntää pitkänä. Keskustelupalstaa (niin konkreettisessa kuin abstraktimmassakin mielessä) tarkoittava sana on tapana ääntää ja kirjoittaa "foorumi".

Refleksiivisestä viittaamisesta

Luin läpi jokin aika sitten Marko Lambergin, Anu Lahtisen ja Susanna Niirasen toimittaman teoksen Keskiajan avain (2008). Teos sisältää eri kirjoittajien laatimia lukuja, jotka toimivat sekä tiedollisina että bibliografisina johdatuksina keskiajan tutkimuksen eri osa-alueisiin ja erityyppisiin lähdemateriaaleihin hagiografiasta ja heraldiikasta aina taiteeseen ja tilikirjoihin.

Kirjoitetut lähteet eri muodoissaan on aina kirjoitettu jollakin kielellä, joten onkin paikallaan, että teoksessa on peruskieliopit keskiajan latinasta, Bysantin kreikasta, muinaisranskasta, muinais- ja keskienglannista, keskialasaksasta, muinaisruotsista ja muinaisvenäjästä. Minulla on jonkin verran sanottavaa myös näistä kieliopeista, mutta säästän sen toiseen kertaan.

Ote Tukholman tänkebokista (lähde).

Tässä kirjoituksessa käsittelen dosentti Marko Lambergin kirjoittamassa äärimmäisen mielenkiintoisessa luvussa "Arkea ja maailmankuvaa tavoittamassa" olevaa kohtaa, jossa (muistaakseni ainoana koko teoksessa) huomio kiinnitetään käsiteltävän lähteen asiasisällön lisäksi sen alkuperäiseen kielelliseen muotoon. Aiheena on sitaatti Tukholman kaupunginraadin pöytäkirjasta syyskuun 26. päivältä vuodelta 1491 (s. 224, alaviite 8):

Bødellen. Samma dach stode Erich Laurensson, fødder j Borghaa, medh sin frya vilie ok begerede at ware mesterman her j staden ok badh radit vnne sich tet och merkie sich medh stadzsens klede ferga, huilket han sade sich wilie ware staden hwl och tro j sin gerning och mesterschap.

Suomennettuna ote kuuluu seuraavasti (s. 224):

'Pyöveli. Samana päivänä seisoi Erik Laurensson, syntynyt Porvoossa, vapaasta tahdostaan ja pyysi olla mestarismies täällä kaupungissa ja anoi raatia suomaan itselleen sen ja merkitsemään itsensä kaupungin vaatevärillä, mistä hän sanoi haluavansa olla kaupungille uskollinen ja luotettava toimessaan ja mestariudessaan.'

Tämän otteen mainitaan johdattavan seuraavaan muistiinpanon kielelliseen muotoiluun liittyvään kysymykseen: "Miten sanatarkasti muistiinpanoja oikein tulisi lukea, koska muistiinpanoa kieliopillisesti tulkiten Erik pyysi raatia suomaan pyövelinpestin ja kaupungin vaatevärin itselleen (sich; siis raadin jäsenille) eikä hänelle (hanom)?"

Tämä kommentti herätti luonnollisesti mielenkiintoni. Ainakin huolitellussa nykyruotsissa tulisi kirjoittaa honom, mutta yksi natiivi-informantti, jolle tarjosin tätä lausetta nykyruotsiksi naamioituna, ei aluksi edes huomannut pronominin viittaussuhteen outoutta. Sama päti myös tanskalaiseen koehenkilöön. Refleksiivipronominin viittaussuhde ei ole täysin selvä suomennoksessakaan, mistä on osoituksena  ongelman selityksessä tarpeellinen tarkennus "siis raadin jäsenille". Huolitellussa kirjakielessä ei kirjoitettaisi itselleen tarkoitettaessa Erikiä, mutta kuitenkaan minulle ei tullut suomennosta ensimmäistä kertaa lukiessani mieleenkään, että itselleen viittaisi raatiin.

Tarkistin huvikseni, mitä nykykielten kielioppikirjat sanovat tällaisista tapauksista. Swedish: A Comprehensive Grammar (2013) sanoo, että infinitiivin objektina oleva refleksiivipronomini tavallisesti ("normally") viittaa hallitsevan lauseen objektiin (s. 157); myös Danish: An Essential Grammar (2000) sanoo vastaavassa tapauksessa, että refleksiivipronomini voi ("may") viitata infinitiivin subjektiin (s. 62). Molemmat kieliopit siis näemmä pitävät ainakin mahdollisena, että refleksiivipronomini voi viitata myös hallitsevan finiittilauseen subjektiin. En jostain syystä löytänyt aivan tarkalleen tällaista tapausta Svenska Akedemiens grammatikista, mutta teonnimien yhteydessä esiintyvien refleksiivipronominien osalta todetaan, että esimerkiksi lauseessa Persson kritiserade advokatens skötsel av sina affärer sana sina voi viitata Perssoniin, vaikka tavallisemmin ("oftare") sanaan advokaten (pronomen § 87).

Kuten totesin, ei vastaava tilanne ole suomeksikaan yksiselitteinen. Iso suomen kielioppi antaa (§ 1453) mm. seuraavan esimerkin tapauksesta, jossa refleksiivisen aineksen (lihavoitu) viittauksen kohde (kursiivilla) on epäselvä:

Aki ei antanut [Mian pilata esitystään].

Muodollisesti kyse voi siis olla joko Akin tai Mian esityksestä, vaikka asiayhteydessä on yleensä täysin selvää, kummasta on kyse. Kielenhuollollisesti orientuneille ihmisille todisteeksi siitä, että ylläolevassa lauseessa voi olla kyse vain Mian esityksestä, riittää yleensä se, että on olemassa myös seuraavanlainen rakenne:

Aki ei antanut [Mian pilata hänen esitystään].

...jossa kyse on yksiselitteisesti Akin esityksestä. Näiden suomenkielisten esimerkkilauseiden väliseen eroon viittaa myös Weikko Pakarinen Latinan kieliopissaan (1926) käsitellessään vastaavaa tapausta latinassa (§ 169, 3. b): "Sisäisesti alistetuissa lauseissa [...] on tarkoin ajatusyhteydestä saatava selville, milloin refleksiivipronomini tarkoittaa saman lauseen subjektia (suoranainen refleksiivi; suomessa ei tällöin koskaan esiinny pronominin genetiiviä), milloin taas sitä henkilöä, jonka ajatuskulkuun lause sisältyy (välillinen refleksiivi; suomessa tällöin 3:nnen per. persoonapronomini)." (Korostukset alkuperäisiä.)

Suomen ja latinan ominaisuudet eivät tietenkään suoraan todista mitään muinaisruotsin kielestä, mutta joka tapauksessa voitaneen katsoa, että tämäntyyppisessä tapauksessa yksinkertaistavan rajanvedon tekemisessä on syytä olla varovainen. Lisäksi on huomattava, että refleksiivinen omistus ei välttämättä ole monitulkintaisuutensa kannalta yhdenveroinen accusativus cum infinitivo -rakenteen yhteydessä olevan refleksiivipronominin kanssa. Ylempänä mainituilla natiivi-informanteilla teettämässäni pienimuotoisessa kokeessa käyttämäni toinen esimerkkilause John såg honom sparka sin hund onnistui herättämään epävarmutta niin ruotsin- kuin tanskanpuhujissakin siitä, kumman koirasta on kyse, mutta bad rådet unna sig det ulkittiin tarkemmin ajateltuna virheelliseksi. Ehkä juuri refleksiivisen possessiivielementin käytännön tasolla usein ilmaantuneen epämääräisyyden seurauksena ero on englannissa ja saksassa hävinnyt (saksassa nykyään maskuliininen possessiivipronomini on alkujaan refleksiivinen sein), ja refleksiivinen merkitys pitää tarvittaessa tarkentaa muilla sanoilla.

Mutta mikä siis on oikeastaan se kysymys, joka Tukholman kaupunginraadin pöytäkirjamerkinnän refleksiivipronominin viittaussuhteesta herää? Vaikka kielioppikirjassa (Elias Wessén, Svensk språkhistoria III: Grundlinjer till en historisk syntax, § 47) onkin sellainen sääntö, jonka perusteella refleksiivipronominin olisi tällaisessa tapauksessa viitattava sanaan radit eikä subjektiin Erich Laurensson, näkisin ensisijaisesti tämän otteen osoittavan, että kyseinen sääntö on epätäsmällinen, eli se ei kuvaa kielenkäytön koko todellisuutta. Tämän otaksuman voi tietenkin todistaa vääräksi osoittamalla, että kyseinen pronominin käyttö on selvästi poikkeavaa tässä tietyssä ajallisesti ja paikallisesti rajautuvassa kielimuodossa. Oli miten oli, tässä tapauksessa ei ole asiayhteyden ansiosta mitään todellista epäselvyyttä, mihin sich viittaa, joten kysymyksen esille nostaminen ainakaan muistiinpanon asiasisällön kannalta ei vaikuta oleelliselta. Toki jos jossakin esiintyisi sellainen lause, joka olisi monimerkityksinen tavalla, jota ei voi asiayhteydestä päätellä, olisi kyseisen lauseen tulkinnassa otettava huomioon molemmat vaihtoehdot. Erik Laurenssonin tapauksessa tästä ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole kyse.

Aivan lopuksi pieni havainto nimestä Borghaa 'Porvoo'. Kaupungin suomenkielinen nimi perustuu muinaisruotsalaiseen muotoon: /b/:tä vastaa suomessa odotetusti /p/, nykyistä ruotsalaista å:ta edeltävää pitkää a-äännettä vastaa pitkä o-äänne, ja kurkkufrikatiivia /γ/, joka kirjoitettiin muinaisruotsissa digrafilla gh, vastaa nykysuomen /v/. Viimeksi mainittu vastaavuus sopii yhteen vanhasta kirjasuomesta tuttuihin tapauksiin kuten lucu : lughun → luku : luvun, jollaisia käsittelin joskus aikaisemmin. Kaupungin nimi on siis hauska esimerkki sekä äännesubstituutioista kielten välillä että äänteenmuutosten eroista eri kielissä: Borghaa on nykyruotsiksi Borgå, mutta suomeksi Porvoo.