Perjantain vaaratiedotteesta

Kirjoitin tästä aiheesta jo perjantaiaamuna Facebookissa, mutta ajattelin, että on hyvä taltioida ja julkaista tekemäni havainnot vähän laajemmassa muodossa täällä, koska aihe kuitenkin liittyy kielenkäyttöön laajasti ymmärrettynä.

Sisäministeriön pelastusviranomainen julkaisi perjantaina 15.5. klo 3.49 (112-sovelluksessa kellonaikana näkyi ainakin minulla 3.54) seuraavan vaaratiedotteen:

"Uusimaa. Ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus, eli drooni. Alueen ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin ja pysymään siellä, kunnes vaaratilanteen päättymisestä tiedotetaan. Jos et pääse sisätiloihin, etsi mahdollisimman suojainen paikka."

(Helsingin kaupungin pelastuslaitos julkaisi samansisältöisen tiedotteen X:ssä.) 

Yle otsikoi klo 5.23 ilmestyneen juttunsa muodossa "Uudellamaalla liikkuu mahdollisesti drooni – ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin" tarkentaen vielä tiedotteen sanamuodon mukaisesti, että "Uudellamaalla ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus, eli drooni". Iltalehti kirjoitti klo 6.35, että "Uudellamaalla on havaittu mahdollisesti vaarallinen drooni".

Puolustusvoimien klo 5.57 julkaiseman tiedotteen mukaan Puolustusvoimat "tehosti välittömästi omaa valvonta- ja torjuntakykyään saatuaan tiedon perjantaina 15. toukokuuta 2026 varhain aamuyöstä Suomeen mahdollisesti harhautuvista lennokeista" ja "otti käyttöön väliaikaisen ilmailun rajoitusalueen 15. toukokuuta klo 04.00 alkaen". Lisäksi: "Odotettu kohdealue Suomeen suuntautuville lennokeille on Helsingin ja Porvoon välinen alue". Puolustusvoimat ei siis tiedotteessaan millään tavalla antanut ymmärtää, että Suomen ilmatilassa olisi jo havaittu yhtäkään lennokkia.

Vähän seitsemän jälkeen tiedotettiin, että vaaratilanne on päättynyt. (112-sovelluksesta tallentamani tiedotteen kellonaika on vasta 7.52.) Muotoilu oli seuraava:

"Vaara ohi: Uusimaa. Miehittämätön ilma-alus ei enää aiheuta vaaraa ja tilanne on ohi .Sisäministeriön pelastusviranomainen."

 

Yle uutisoi klo 8.19 ("Sisäministeriö: ainakin yksi drooni tullut") ylipelastusjohtaja Kimmo Kohvakan sanoneen STT:lle, että "tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen harhautui ainakin yksi drooni". Tämä löytyy myös STT:n X-tililtä klo 8.14 julkaistusta viestistä. Aamulla Ylen Nato-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos puhui televisiossa "massiivisesta etsintäoperaatiosta". Myös tekstimuotoisessa jutussa kirjoitettiin näin:

"Helsingissä lensi hävittäjiä ja helikoptereita. Tiedetään, että etsintäoperaatio on ollut Uudellamaalla melko massiivinen."

"Tiedetään"? Viranomaiset eivät nähdäkseni missään vaiheessa tiedottaneet tai antaneet ymmärtää, että meneillään olisi jokin "etsintäoperaatio". Ylen klo 8.46 julkaisemalla otsikosta "Puolustusvoimat ei vahvista, että aamulta olisi droonihavaintoja" syntyy helposti mielikuva, että Puolustusvoimat olisi kieltäytynyt kommentoimasta asiaa, mutta juttu itse asiassa vain viittaa edellä mainittuun tiedotteeseen. On tietysti selvää, että tiedottamisen puuttuessa huhut alkavat levitä, mutta minusta tuntuu vähän hassulta, että Ylen kaltainen julkinen palvelu osallistuu tällaiseen.

Samasta jutusta kuin edellä:

"Stenroos huomautti, että aamun aikana Puolustusvoimien ja sisäministeriön tiedottamisessa on ollut ristiriitoja esimerkiksi droonien määrästä."

Tässä tarkoitettuun ristiriitaan viittasin jo ylempänä, mutta tästä voisi saada sen kuvan, että Puolustusvoimat sanoi yhtä ja sisäministeriö toista. Todellisuudessahan kyse oli siitä, että sisäministeriö sanoi (vaaratiedote ja pelastusylijohtaja STT:lle) jotain asiasta, josta Puolustusvoimat ei ollut ainakaan aiemmassa julkisessa tiedotteessaan sanonut yhtään mitään.

Sisäministeriön vaaratiedotteen muotoilu "Ilmassa liikkuu mahdollisesti vaarallinen miehittämätön ilma-alus" on kieltämättä kaksitulkintainen riippuen siitä, liittyykö adverbi mahdollisesti sitä edeltävään verbiin vai sitä seuraavaan adjektiiviin. Ensimmäisessä tapauksessa ilmassa olisi mahdollisesti liikkunut vaarallinen miehittämätön ilma-alus, jälkimmäisessä ilmassa liikkunut miehittämätön ilma-alus olisi mahdollisesti ollut vaarallinen. Vaaratilanteen päättyessä joka tapauksessa tiedotettiin, että "[m]iehittämätön ilma-alus ei enää aiheuta vaaraa", mikä viittaa yksiselitteisesti yksittäiseen miehittämättömään ilma-alukseen.

On kai periaatteessa mahdollista, että pelastusylijohtajan tilannetieto perustui vastaavaan yhden virkkeen mittaiseen kaksimielisyyteen, jonka perusteella hän sitten vahvisti STT:lle, että Suomeen "harhautui ainakin yksi drooni". Vaaratiedote annettiin kuitenkin Ylen klo 5.56 julkaisemien tietojen mukaan Puolustusvoimien uhka-arvion pohjalta:

"- Puolustusvoimien uhka-arvioon liittyen pelastusviranomainen on tehnyt päätöksen, että annetaan vaaratiedote ja nyt seurataan sitten tilannetta, Kohvakka sanoo."

Vähän ennen tiedotustilaisuuden alkua STT julkaisi klo 11.17 oheisen korjauksen aiempaan uutiseensa:

"KORJATTU: Sisäministeriö täsmentää muotoiluaan STT:lle. Ministeriön mukaan pelastusylijohtaja Kohvakka tarkoitti haastattelussa Suomea kohti suuntautuneita, mahdollisesti harhautuneita drooneja. STT uutisoi aiemmin Kohvakan sanoneen, että Suomeen harhautui ainakin yksi drooni."

Tässä "täsmennetyssä" lausunnossa mainitut "Suomea kohti suuntautuneet, mahdollisesti harhautuneet droonit" ovat selvästi lähempänä Puolustusvoimien tiedotteen "Suomeen mahdollisesti harhautuvia" eli "suuntautuvia lennokkeja".

Edellä sanotun valossa vaikuttaa siltä, että pelastusylijohtaja Kohvakka on joko saanut tai itse muodostanut ja välittänyt väärää tietoa. Miksi tätä ei voida sanoa ääneen, on minulle täysi mysteeri.

(Sivuhuomiona Yle ehti uutisoida klo 6.32 Poliisin klo 6.26 julkaisemasta tiedotteesta, jonka mukaan "Etelä-Suomessa on tehty droonihavaintoja" ja että "[v]iranomaiset ovat saaneet aamun aikana havaintoja Suomen ilmatilassa liikkuvista miehittämättömistä ilma-aluksista". Poliisi korjasi klo 6.43 tiedotetta niin, että kyse oli enää "mahdollisista" havainnoista, mutta tämä korjaus ei jostain syystä ehtinyt enää Ylen uutiseen.)

Tiedotustilaisuudessa Kohvakka ei kommentoinut asiaa mitenkään, eikä siihen varsinaisesti palattu myöskään toimittajien esittäessä kysymyksiä. Lähinnä tätä aihetta ollut kysymys koski "hallituksen vastuuta", joten paikalla ollut hallituksen edustaja vastasi siihen jotain tyhjänpäiväistä. Tiedotustilaisuudessa olleet Puolustusvoimien edustajat eli operaatiopäällikkö kenraaliluutnantti Nisula ja Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Herranen totesivat johdonmukaisesti suunnilleen samat asiat, jotka olivat luettavissa Puolustusvoimien tiedotteesta. Ainoat varsinaisen uudet tiedot olivat, että Suomen ilmatilaan ei päätynyt lennokkeja ja että sotilaallista voimaa ei käytetty lennokkien torjumiseen.

Kielellisenä huomiona näyttää muuten siltä, että Puolustusvoimat suosii sanaa lennokki, sisäministeriö sanaliittoa miehittämätön ilma-alus ja lehdistö sanaa drooni.

Lainaan lopuksi vielä Puolustusvoimien tiedotteen loppuosaa:

"Ukraina on osana puolustustaisteluaan Venäjää vastaan toteuttanut laajoja lennokkihyökkäyksiä Venäjän alueelle, ja yksittäisiä lennokkeja on harhautunut myös Suomen ilmatilaan ja alueelle. Venäjälle kohdistuville iskuille ei ole näköpiirissä välitöntä loppua."

Valitettavasti perjantaiaamuisen kaltaiset pienet epämukavuudet ja sinänsä valitettavat onnettomuusriskit tuskin vähenevät ennen kuin Venäjä lopettaa jo yli kaksitoista vuotta jatkuneen hyökkäyksensä Ukrainaan ja vetäytyy Ukrainassa miehittämiltään alueilta. Paras (ja mitä ilmeisimmin ainoa) keino tämän saavuttamiseksi on tuhota Venäjän kyky käydä valloitussotaansa. Tähän päämäärään Ukraina pyrkii parhaansa mukaan muiden auttaessa sen verran kuin uskaltavat.

Mieleen tuli sitaatti Horatiukselta (epist. 1,18,84–85), josta yleensä lainataan vain alkuosaa, mutta jonka loppuosa sopii myös tähän yhteyteen oikein hyvin: 

"Nam tua res agitur, paries cum proximus ardet, 
et neglecta solent incendia sumere vires."

Mitallinen käännökseni:

"Myös oma on asias, jos naapurin seinä jo roihuu: 
näet palo kaitsematon kasvaa sekä voimia saapi." 

Lisäys 25.5.2026:

Tasavallan presidentti vastaili tänään kysymyksiin Ylen Radio Suomessa Tasavallan presidentin kyselytunnilla. Yksi kysymys koski perjantain droonivaroitusta. Teksti-TV:n sivulla 107 kirjoitettiin seuraavasti:

"Stubbin mukaan ensimmäisen kerran, kun Suomeen harhautui drooneja, oli parantamista sekä viranomaisten valmiudessa että viestinnässä. Toisella kerralla, kun droonin epäiltiin harhautuneen Uudellemaalle, oli valmius kunnossa, mutta viestinnässä petrattavaa."

"Kun droonin epäiltiin harhautuneen Uudellemaalle"? Presidentti Stubb ei kyselytunnilla maininnut mitään tällaista, ja kuten aiemmin sanotusta käy ilmi, ainoa relevantti taho eli Puolustusvoimat ei tiettävästi missään vaiheessa ilmaissut epäilevänsä tällaista. Harmillista, että Yle jatkaa väärän tiedon levittämistä.

Pistimen etymologiaa

Suomen sana pistin on verbistä pistää in-johtimella muodostettu välineennimitys. Sana pistin on tarkoittanut aiemmin 'piikkiä', oli kyse sitten kasvista tai pistiäisestä, mutta nykyään sanasta tulee ensimmäisenä mieleen sotilaan henkilökohtaiseen tuliaseeseen kiinnitettävä teräase siitä huolimatta, että nykyaikaiset pistimet ovat lähinnä puukkopistimiä eli soveltuvat pistämisen lisäksi myös lyömiseen ja viiltämiseen.

Varhaisia kuvauksia pistimestä sotilasaseena löytyy teoksista Lois de Gaya, Traité des armes, des machines de guerre, des feux d'artifice, des enseignes, et des instrumens militaires (Pariisi 1678), s. 16 ja Allain Manesson Mallet, Les travaux de Mars ou l'Art de la guerre, tome troisième (Pariisi 1684), s. 31. Tiettävästi ensimmäinen maininta käytöstä liittyy kolmikymmenvuotiseen sotaan. Jacques de Chastenet kertoo vuonna 1690 Amsterdamissa ilmestyneissä muistelmissaan (Les memoires de messire Jacques de Chastenet, chevalier, seigneur de Puysegur, tome premier, s. 479) vuoden 1647 tapahtumia käsitellessään, että hänen komennossaan olleilla sotilailla ei ollut miekkoja, mutta heillä oli pistimet (bayonnettes), joiden kahvat olivat yhtä pitkät kuin niiden terät ja jotka saattoi asettaa musketin piippuihin.

Sana pistin esiintyy kivääriin kiinnitettävän teräaseen merkityksessä teoksessa Ehdoitus sotamiehen kirjaksi Suomen sotaväkeä varten, joka ilmestyi vuonna 1880. Kuten Uusi Suometar (no 88 s. 2, 23.07.1880) kirjoittaa:

Suomalaisen laitoksen laatiminen on ollut hyvin waikea työ; kun Suomen kieltä ei tähän saakka wielä ole sota-asiain alalla käytetty, on suuri joukko sanoja nyt täytynyt sepittämällä tehdä. Tässä työssä owat maisteri Ferd. Ahlman'ia auttaneet muutamat asiaa harrastawat miehet, näiden joukossa yksi upseri.

Ennen pistimen vakiintumista suomenkielisessä kirjallisuudessa kyseistä asetta on nimitetty myös bajonetiksi ja – suomenkielistä ääntöasua paremmin kuvanneeksi – pajunetiksi. Kristfrid Gananderin sanakirjassa (2,311) sana esiintyy muodossa painatti, runositaatissa hilparin toisintona:

oti Hijsi hilporisi, 

paha henki painatisi

(Ks. myös SKVR XV 319 sekä kyseisen niteen sivut xxvii–xxxi.) 

Suomen sanojen alkuperä antaa sanan pajunetti esiintymäksi "As 1729", mutta 1700-luvun asetusteksteistä löydän sanan bajonetti jo tiedonannosta Ruotsin viimeisestä voitosta suuressa Pohjan sodassa eli Gadebuschin taistelusta (As1713d-3b). Myöhemmistä esiintymistä mainittakoon hattujen sodan alussa annettu reglementti, jossa muun muassa pistimet asetetaan vientikieltoon vihollisen satamiin (As1741d-5).

Gananderin painatti.

Joka tapauksessa bajonetti ja pajunetti edustavat ruotsin kautta kansainvälistä tyyppiä, jonka pohjalla on ranskan baïonnette. Tämän pajunetti-tyypin etymologiaksi annetaan tavanomaisesti Suomen sanojen alkuperässäkin annettu selitys "kaiketi Ranskan Bayonnen kaupungin mukaan". Ei ole sinänsä mahdotonta, että aseen tai muun asian nimitys on peräisin erisnimestä (mieleen tulee venäjän puukkoa merkitsevä финка tai yleismaailmallinen hampurilainen), mutta jos yhteys ei ole muuten ilmeinen sanan muodon perusteella ja historiallisista syistä, on tällaisiin selityksiin perusteltua suhtautua epäilevästi.

Etymologia on peräisin Pierre Borelin vuonna 1655 ilmestyneestä teoksesta Trésor de recherches et d'antiquités gauloises et françaises (s. 33) hakusanan baioniers alta. Tekijä toteaa samassa yhteydessä, että sana "pistooli" tulee Pistoian kaupungista ja että varsinainen hakusana baionier eli varsijousiampuja tulisi myös Bayonnesta.

Tulppapistimiä 1700-luvun alusta Grazin Landeszeughausissa.

Edellä mainittu ei kuitenkaan ole sanan ensimmäinen attestaatio. Sana bayonnette löytyy Randle Cotgraven ranska-englanti-sanakirjasta vuodelta 1611, joka selittää sen merkitykseksi 'a kind of small flat pocket-dagger, furnished with knives; or a great knife to hang at the girdle, like a dagger', ottamatta kantaa sanan etymologiaan. Vielä vanhempi maininta löytyy Étienne Tabourot'n teoksesta Les Bigarrures (osa 2) vuodelta 1583, joka on kokoelma sanaleikkejä ja jossa mainitaan "Bayonnettes de Bayonne".

Tällaisista etymologioista tulee helposti mieleen Isidorus Sevillalaisen Etymologiae-teos, jonka mukaan esimerkiksi latinan sana ars (art-) 'taito' tulee siitä, että se on tiukkojen (artus) sääntöjen säätelemää, ja että gladius 'miekka' tulee siitä, että sillä halkaistaan (dividere) kurkku (gula). Paremman selityksen puute ei tietenkään tarkoita, että ainoa selitys, jonka joku on sattunut keksimään, pitäisi paikkansa.

Tässä tapauksessa on kuitenkin olemassa myös toinen selitys. Adrien Timmermans esitti vuonna 1898 Revue scientifique -lehdessä julkaistussa artikkelissaan 'L’étymologie du mot baïonnette' etymologian verbistä bâillonner eli "laittaa suukapula" (tai kuonokoppa). Tällöin kyseessä olisi mahdollisesti jonkinlainen slanginimitys varhaisille tulppapistimille: tulppapistin kiinnitettiin muskettiin työntämällä sen kahva sisälle aseen piippuun, joka tietysti teki aseella ampumisen pistin kiinnitettynä mahdottomaksi. Tätä selitystä ei kumoa se, että nimitys on ilmeisen vaivattomasti sittemmin siirtynyt hylsypistimelle. Nimi ei ole varmastikaan ollut niin läpinäkyvä, että uusi kiinnitystapa olisi estänyt sen käytön (puhumattakaan mahdollisista kansanetymologioista), ja kutsutaanhan paukkupatruunoitakin edelleen "räkäpäiksi", vaikka niissä on puuluoti vanhan vahatulpan sijaan.

Timmermansin etymologia on jäänyt melko vähälle huomiolle. Johan Vising kuitenkin nostaa sen esille Nordisk tidskrift for filologi-lehdessä vuonna 1917 ilmestyneessä artikkelissaan 'Romanska etymologier. Randanteckningar till Meyer-Lübkers Romanisches etymologisches Wörterbuch'.

Mainittakoon, että ainakin 1800-luvulla vaikuttanut liikuntahistorioitsija Karl Wassmannsdorff yhdisti sanan Bajonett juuri hylsypistimen kiinnitystapaan erotuksena metsästysveitsimallisesta (miekka)pistimestä, joka kiinnitty piipussa olevaan istukkaan jousitoimisen pultin avulla. Tämä pistimen tai bajonetin ominaispiirteeksi nähty "bajonettikiinnitys" on sittemmin siirtynyt myös valokuvauksen maailmaan.

Timmermansin selityksen varsinainen ongelma näyttäisi kuitenkin olevan siinä, että varhaisimmat maininnat pistimistä sotilaskäytössä eli piippuun kiinnitettävästä teräaseesta ovat selvästi myöhäisempiä kuin edellä käsitellyt maininnat bajonetista. Selitys voisi olla se, että tulppapistin on ollut metsästyskäytössä ennen sotilaskäyttöä: ainakin Howard L. Blackmore kirjassaan Hunting Weapons: From the Middle Ages to the Twentieth Century sijoittaa kuvittelemansa metsästäjän, joka keksii työntää sopivan kokoisen veitsen metsästysaseensa piippun, 1500-luvun alkuun. Lisäksi hän siteeraa inventaariota vuodelta 1591 (eli hieman Tabourot'n jälkeen), jossa mainitaan deux poignarz de Bayonne. Vielä aikaisemmin Franciscus Hotoman (1524–1590) mainitsee vuonna 1575 Jacques Cappellukselle kirjoittamassaan kirjeessä kullatun tikarin, jota 'te kutsutte Bayonnetteksi' ('pugionem inauratum ... quem vos appellatis Bayonnette'; Francisci et Joannis Hotomanorum ... epistolae, Amsterdam 1700, s. 51). Sekä piipun tulppaamisella että Bayonnen kaupungilla on siis selitysvoimaa. On kaiketi mahdollista, että molemmilla on ollut osansa nimityksen syntymisessä ja vakiintumisessa.

(Puukko)junkkarin etymologiaa

Heikki Ylikangas käsittelee kirjassaan Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976) jonkin verran nimityksen puukkojunkkari etymologiaa (s. 117):

Jos ensimmäisiä puukon käyttäjiä kavahdettiin ja kammoksuttiin, yhtään parempi ei ole itse puukkojunkkari-nimityksen varhaisin jäljitettävissä oleva maine. Sanottu nimitys ilmaantuu suomalaiseen kirjallisuuteen pastori Zachris Cygnaeuksen kirjoittamassa Mäntyharjun pitäjänkertomuksessa vuodelta 1780. Cygnaeus kertoo Mäntyharjun asukkaita kutsutun puukkojunkkareiksi (Puucko-Junckarit - Knif-Herrar) sen vuoksi, että he olivat ryöstäneet ja murhanneet pitäjän kautta kulkevia matkustavaisia. Koska teoksessa heti tämän jälkeen otetaan käsiteltäväksi isonvihan aikuiset sissit ja kivekkäät, jotka olivat pääasiassa entisiä sotilaita ja jotka ryöstivät ja surmasivat ensin venäläisiä, sitten keitä hyvänsä, lienee nimityksellä tarkoitettu näitä tavallisiksi rikollisjoukkioiksi taantuneita entisiä sotilasryhmiä. Rauhan palaamisesta huolimatta osa sisseistä kykenemättä tai voimatta enää palata normaaliin yhteiskuntaelämään jäi metsiin elättääkseen itseään rosvoamisella. Tässä valossa puukkojunkkareilla siis ymmärrettiin sotilaista rikollisiksi taantuneita ryöstömurhaajia, jotka käyttelivät puukkoa tappoaseenaan. Mahdollisesti juuri se seikka, että kysymys oli entisistä sotilaista, tuottaa nimityksen suomenkieliseen muotoon "junkkari" ja ruotsinkieliseen 'herr'-sanan.

Viitattu alkuperäislähde löytyy täältä, alkuperäisenä käsikirjoituksena täältä (ks. myös kuva alla).

"Puucko-Junckarit (Knif-Herrar.)"

Yllä olevassa lainauksessa sanaan junkkari liittyvässä huomautuksessa lukee:

Junkkarilla on tarkoitettu Suomen kielessä uhmailevan omavaltaisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Lönnrot 1958, s. 384. Junkkarisanan yhteys saksankielen 'jung' sanaan saattaa palauttaa käsitteen aina keskiajan rosvoritareihin saakka. Vrt. Radbuch-Gwinner 1951, s. 62.

Viitattu teos on Gustav Radbruchin ja Heinrich Gwinnerin Geschichte des Verbrechens: Versuch einer historischen Krimonologie (1951), jossa käsitellään pohjimmiltaan aateliston verikosto-oikeuden väärinkäytöstä kummunnutta rikollisuutta.

Yllä lainatut kohdat herättivät mielenkiintoni. Aihe on hieman hankalasti lähestyttävä, mutta yritän tehdä parhaani.

Yhteys saksan sanaan jung toki on, sillä ruotsin junkare on lainattu alasaksan sanasta junker, joka on supistuma yhdyssanasta jungherr 'nuoriherra' (vrt. jungfrau). Rosvoparonit olivat eräänlaisia "junkkereita" eli aatelisherroja, mutta tämä ei vielä anna syytä olettaa mitään erityistä yhteyttä uuden ajan puukkojunkkareiden ja keskiaikaisten rosvoparonien välille. Sanan tarkoite ei ole sama asia kuin sen merkitys. Jotta voitaisiin puhua mielekkäällä tavalla varsinaisesta yhteydestä, olisi sanalla ollut väkivaltarikollisen merkitys saksassa, josta sen olisi täytynyt lainautua ruotsiin ja sitten suomeen saaden tarkennuksen puukko-.

Ylikankaan mukaan suomen junkkari ja ruotsin herr(e) liittyvät mahdollisesti rikollisten sotilaalliseen alkuperään. Sana junkkari on kyllä yhdistettävissä sotilasarvoon faan- tai lippujunkkari eli fanjunkare, mutta arvo perustettiin Ruotsin armeijassa vasta vuonna 1805. Kyseinen arvo myönnettiin ansioituneille aliupseereille. Etymologisesti alimmat upseerinarvot vänrikki ja kornetti viittaavat nekin lipun kantamiseen, ja vänrikki toimikin 1700-luvulla Ruotsin armeijassa lipunkantajana taistelussa, kun taas rauhan aikana tässä virassa toimi aliupseerien ja miehistön väliin sijoittuva lippumies eli förare. Fanjunkare on peräisin saksan sanasta Fahnenjunker, jolle Grimmin sanakirja antaa merkityksen 'subsignifer, ein dem fähnrich beigeordneter fahnenträger' ('alilipunkantaja, vänrikkiä avustava lipunkantaja').

Kronologisesti tässä kohden sopii mainita Helsingissä autonomian aikana toiminut jalkaväen junkkarikoulu (Гельсингфорское пехотное юнкерское училище), jossa sana junkkari on käytetty venäjän sanan юнкер käännösvastineena merkityksessä, jonka voisi kääntää parhaiten ehkä upseerikokelaaksi.

Fahnenjunker on ollut Suomessa käytössä niinkin myöhään kuin itsenäisyyden alkuvuosina. Itsenäisen Suomen ensimmäinen aktiiviupseerikurssi oli saksalaisvetoinen Fahnenjunker-kurssi, joka alkoi Haminassa 14.9.1918. Saksalaisten hyväksymät saksankielentaitoiset oppilaat aloittivat  opintonsa jalkaväen Taistelukoulussa, joka oli perustettu Haminaan saman vuoden elokuussa. Tarkoitus oli, että oppilaat jatkaisivat opintojaan Itämeren divisioonan joukko-osastoissa ja lopuksi Fahnenjunkerschulessa Saksassa, mutta ensimmäisen maailmansodan käänteet ja saksalaisten poistuminen johtivat siihen, että kurssi vedettiin loppuun Haminassa suomalaisvoimin. Tammikuun puolessa välissä valmistuneet oppilaat saivat etuoikeuden tulla hyväksytyiksi 25.1.1919 alkaneelle ensimmäiselle kadettikurssille Helsinkiin. Haminassa jatkoi 1920 perustettu Reserviupseerikoulu.

Mutta takaisin asiaan: mielestäni sekä junkkari että käännösvastineena käytetty herre selittyvät ylempänä mainitulla junkkarin merkityksellä: vaikka junkkari merkitsi tuolloin suomen kielessä pöyhkeilevää nuorukaista, on myös ymmärrettävä, että sanalla ei välttämättä ollut samaa kaikua ruotsissa. Mahdollisesti tästä syystä Cygneus päätyi käyttämään vastineena sanaa herre, jolla on hyvinkin voinut tuolloin olla vastaava sivumerkitys kuin nykyäänkin suomen sanalla herra. Ainakin voisin kuvitella, että jos Cygnaeus olisi ajatellut, että puukkojunkkarit olivat entisiä sotilaita, hän olisi varmaan suoraan sanonut niin. Sen sijaan hän sanoo, että samaan joukkoon luetaan myös "sotilaskarkureista ja uhkarohkeista sälleistä" ("förrymde soldater och öfverdådige sällar") koostuneet sissit eli kivekkäät, jotka toimivat samaan tapaan isonvihan aikana vaanien pahaa-aavistamattomia tienkäyttäjiä, niin varsinaisia vihollisia kuin toisinaan henkilökohtaisia vihamiehiäänkin.

Mitä tulee vielä junkkarin merkitykseen suomessa, Lönnrotin sanakirjan ohella kiinnostavia ovat myös 1700-luvun sanakirjat. Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) antaa sanalle junckari johdoksineen seuraavat merkitykset:

Junckari, -rin.	nobilis.	adelsman, ädel.
junckaroitzen, -ta	grandem me gero.	will wara stor.
junckaroitan.	pass. impers.	man giör sig stor.
junckaroitzeminen. -isen.	nobilitatis affectatio.	fåfäng storhet.
junckarus, -uden.	idem.

Junckari on siis Jusleniuksen mukaan yksinkertaisesti aatelisherra, mutta johdoksilla on jo selvästi peijoratiivinen, turhamaisuuteen ja isotteluun viittaava merkitys. Tämän perusteella on täysin uskottavaa, että haukkumanimi on ollut käytössä jo tuolloin.

Christfried Gananderin 1787 valmistuneessa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon annetaan sanalle junkkari lisäksi vastineet ungkarl ja ogift ('poikamies'). Käyttöesimerkkinä annetaan lause kyllä se on pää junkkareita ja sen ruotsinkielinen selitys en liderlig sälle, ostyrig ('ruokoton sälli, vallaton'). Verbin junkkaroida Ganander selittää ruotisksi wil wara stor ja gå ledig sekä latinaksi grandem & ignavum me gero lisäten Jusleniuksen isotteluun vielä laiskottelunkin.

Sanakirjojen lisäksi on syytä tarkastella saatavilla olevia korpuksia. Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy 17 osumaa sanalle junkkari (junckari). Kymmenessä tapauksessa kyse on hovi- (6 kpl) tai kamarijunkkarista (4 kpl). Yhdessä asetustekstissä vuodelta 1769 käytetään ilmaisua Junckarit eli Adelsmiehet, ja tuntemattoman tekijän vuonna 1771 kääntämässä Ulosweto, Doctor Johan Philip. Freseniuxen Pastoral-Kokouxista, Tansamisesta Eli Hypystä selitetään Yxi Nuori Junckari lisäyksellä "eli nijnkuin nyt tähään aikaan sanotan Adelsmies".

Hemminki Maskulaisen laulukokoelman Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud  (1616) esipuheessa teos omistetaan muun muassa "Nuorten Junckaritten ja neidzein" haltuun. Tämä on sikäli merkittävää, että junkkarilla ei tässä yhteydessä ole ainakaan mitään kovin peijoratiivista sivumerkitystä, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti naimatonta miestä.

Mielenkiintoisempi tapaus löytyy vuoden 1642 Raamatusta, jossa on seuraava selitys Jeremian kirjan luvun 11 jakeeseen 15:

Nijncuin äiti cudzu poicans junckarixi wihoisans ollesans : nijn cudzu HERra täsä Judalaiset ystäwäxens / hänen hywäxi lapsexens / jotca teit caicke coirutta ja epäjumalan palwelusta / ja tahdoit cuitengin että se oli caicki hywin tehty.

Selitys on peräisin suoraan Martti Lutherilta:

Gleich wie die Mutter im zorn / jr sönlin / Juncker heisst / So heisst er sie auch seine Freunde / die fromen Kindlin / die alle Büberey treiben vnd Abgötterey / Vnd sol doch wolgethan sein.

"Junkkari" on siis nimitys, jolla ainakin saksankielinen äiti saattoi torua poikaansa. Tähän yhteyteen sopien suomenkielinen sana esiintyy yksinään myös Gananderin satukokoelmassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784):

Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit. (7)

Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. (104)

Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten; (126)

"Junkkarit" siis kiljuvat, juopottelevat ja ovat himojensa sokaisemia. Tällaiset käyttöyhteydet omalta osaltaan vaikuttavat sanan merkityksen muotoutumiseen, oli sanan alkuperäinen merkitys mikä tahansa.

Erään tiedon (requiescat in pace) mukaan yhdyssana puucko junckari tavattaisiin jo 1730-luvulla:

Gen. Sursillianaankin kontribuoinut kempeleläisadjunkti Gabriel Peitzius joutui 1730-luvulla vastaamaan Turun tuomiokapitulille esimiehensä tekemään kanteluun, joutui tämä selittelemään mm. syytöstä siitä, että olisi nimitellyt seurakuntalaisiaan "te puucko junckarit".

Tarvittava alkuperäislähde on luullakseni tämä, mutten ehdi asiaa tähän hätään tutkimaan.

Kaiken edellä sanotun valossa pitäisin todennäköisimpänä sitä, että sanalla junkkari on ollut yhdyssanaa puukkojunkkari muodostettaessa vallattoman ja pöyhkeilevän nuorukaisen merkitys (sana on Aleksis Kivelläkin käytössä haukkumanimenä). Kyse siis ei ole siitä, että entiset faan- eli lippujunkkarit olisivat ryhtyneet puukottamaan ihmisiä ja saaneet siksi nimen "puukkojunkkari": haukkumanimen junkkari olis pitänyt joko lyhentyä tästä tai syntyä puukkojunkkarin ohella erikseen, mitkä molemmat tuntuvat tarpeettoman monimutkaisilta ja epäuskottavilta selityksiltä. Merkityssiirtymän syntyyn on voinut vaikuttaa edellä siteerattu raamatunkohdan selitys, joten siinä mielessä puukkojunkkarilla on ehkä suorempi horisontaalinen yhteys saksan sanaan junker, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella. Saksankielisen sanan merkitykseen puolestaan on varmasti vaikuttanut kaikenlaisten junkkereiden käytös, joten heikko yhteys rosvoparoneihin voitaneen todeta, vaikkei aivan niin suorana, kuin Ylikankaan viittauksesta voisi ymmärtää.

On vielä syytä mainita saamelaisten jumalolento Suurjunkkari. Tämän jumalolennon nimestä kertoo Johannes Scheffer teoksessaan Lapponia (1673) seuraavasti (s. 96) siteeraten lähteenä käyttämäänsä ruotsalaisen Samuel Rheenin teosta En kortt Relation om Lapparnes Lefwarne och Sedher, wijdskiepellsser, sampt i många Stycken Grofwe wildfarellsser (1671):

Alter Deus ex præcipuis Storjunkare vocatur. Quod vocabulum tametſi non Lapponicum, ſed Norvagicum ſit, ipſi tamen uſurpant Lappones, quod clariſſime teſtatur Samuel Rheen in ſupra indicato capite. Detta ordet Storjunkare ær tagit af thet Norriſka tungomaolet, emedan the kalla ſina Landshoefdingar junkare, altſao kalla Lapparna ſina afgudar Storjunkare. Hoc eſt: Vocabulum hoc Storjunkare captum eſt ex lingua Norvagica, quoniam Norvagi præſides ſuos provinciarum Iunkare vocant, idcirco Lappones ſuos deaſtros nuncupant Storjunkare. Docet manifeſte, ipſos Lapponas [sic] hoc vocabulo eſſe uſos. Quandam forte ſerius hoc factum, & poſtquam aliqui eorum ſub imperium Norvagiæ venerunt.

Alla vastaava, ilmaisultaan hieman tiiviimpi kohta kohta Schefferin teoksen englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1674 (s. 37):

The next of the principal Gods is Storjunkare, which tho it be a Norwegian word, Junkare in that language ſignifying the Governor of a Province, yet is uſed by the Laplanders now; tho perhaps it was not in uſe till ſome of them became ſubjects to Norway.

Hieman tuoreempana lähteenä löytyy Esaias Tegnérin aihetta käsittelevä artikkeli "Hemmets Ord" lehdessä Tidskrift för Hemmet (1881). Tämän jumalan nimi liittyy läheisesti edelläkäsiteltyihin skandinaavisiin virkanimikkeisiin. Ganander antaa nimen Mythologia Fennicassa (1789) muodossa Junkker tai Junkari, jota hänen mukaansa rukoillaan nimillä Stor Junker ja Lill-Junker (s. 27, s. v. Junkker).

Sanojen lisäksi lainautua voivat  myös merkitykset, eivätkä sanan muoto ja merkitys siis välttämättä kulje kiinteänä parina. Sana junkkari on yllä sanotun perusteella kulkeutunut saksasta suomen kieleen peräti kolmea reittiä: ruotsista, venäjästä ja norjasta saamen kautta. Ainakin ruotsista lainattu muoto perustuu saksankielisen muodon ymmärtämiseen tekijänimenä, minkä johdosta er-lopuke on korvattu johtimella -are, josta suomen -ari. Venäjän muoto юнкер olisi toki voinut lainautua muodossa junkkeri, mutta tässä "saman sanan" jo käytössä ollut muoto junkkari on saanut venäjän vaikutuksesta uuden merkityksen ylempänä mainitun junkkarikoulun yhteydessä. Neljäntenä mainittakoon vielä muoto junkkeri, jolla viitataan yksinomaan preussilaiseen maanomistajaluokkaan.

Sotilasmerkeistä

Sotilas- eli taktiset merkit ovat ideogrammeja, joita käytetään kuvaamaan kartalla joukkoja, niiden vastuualueita ja toimintaa sekä käsin piirrettäessä että tietojärjestelmiä käytettäessä. Merkeillä voidaan myös kuvata sulutteita ja kalustoa (ajoneuvoja ja aseita) tai erilaisia tapahtumia kuten tulipaloja. Suomessa käytettävät merkit ovat NATO-standardin APP-6A mukaisia. Asiaankuuluva ohjesääntö Sotilasmerkstö ja lyhenteet (SML, 2005) löytyy Puolustusvoimien sivuilta. Tässä kirjoituksessa käsittelen ensisijaisesti merkkejä sikäli, kun niiden rakenne sekä merkkien (signifiant) ja niiden merkityksen (signifié) suhde ovat nähdäkseni kiinnostavia, sekä tarjoan kirjoituksen seuraamiseksi riittävän pintaraapaisun itse aiheesta sitä ennestään tuntemattomalle.

Joukon merkki muodostuu kehyksestä, sen sisälle piirrettävistä kuvakkeista sekä kehyksen ulkopuolelle tehtävistä lisämerkinnöistä. Kehyksen muoto (ja väri tai täyttöväri) on tunnistetieto: suorakaide merkitsee 'omaa', vinoneliö 'vihollista', neliö 'puolueetonta' ja nelilehtinen apila (?) 'tuntematonta'. Toimintaympäristö voidaan esittää kehyksen puutteella ylhäällä ('vedenalainen') tai alhaalla ('ilma/avaruus') (SML: 13). Tähystys- ja vartiopaikan kehys on kannallaan seisova kolmio, joten tunnistetieto on ilmaistava värillä tai lisätiedolla. (Keskityn tässä kirjoituksessa yksinkertaisuuden vuoksi vain omiin joukkoihin.) Esimerkkinä omien joukkojen suorakaidekehykseen asetetuista kuvakkeista jalkaväki, ilmatorjunta ja viesti:

Jalkaväen kuvake pohjautuu ilmiselvästi Yhdysvaltain jalkaväen tunnukseen, jossa on kaksi ristissä olevaa muskettia, ilmatorjunnan kuvake kuvannee jonkinlaista suojakupua, ja viestin kuvakkeena on jotenkin sähkömagnetismiin liittyvä salama.

Lisämerkinnöistä tärkeimmät ovat joukon koon ilmaiseva merkki kehyksen yläpuolella sekä joukon yksilöivä tunniste vasemmalla ja ylemmän johtoportaan tunniste oikealla. Alla esimerkkejä:

Pystyviia | merkitsee 'perusyksikköä', joka on jalkaväessä komppania, tykistössä patteri; kaksi viivaa || merkitsee vastaavasti 'joukkoyksikköä', joka on tässä yhteydessä joko pataljoona tai patteristo. Risteävät lävistäjät (☓) merkitsevät 'jalkaväkeä', keskellä oleva pallo ● 'kenttätykistöä'; lävistäjien kanssa risteävä pystyviiva merkitsee 'jääkäriä'. Vasemmalla oleva numero on joukon yksilöivä tunniste ('3. komppania', '1. patteri' ja '2. pataljoona'), oikealla alin rivi nimeää ylemmät johtoportaat (merkinnöistä voidaan yksiselitteisesti päätellä vain numerot; viimeisen tapauksessa POR on 'Porin Jääkäriprikaati'). Ylempi rivi oikealla antaa kalustoa koskevia lisätietoja (122H '122-millinen haupitsi',  PS83 'kuljetuspanssariajoneuvo PASI'). Merkintä PS30 merkitsee 'perussuunta 30-00'.

Yllä olevat tarkoittaavat tässä tapauksessa seuraavia joukkoja lisätietoineen: '1. Jalkaväkiprikaatin 2. Pataljoonan 3. Jalkaväkikomppania' (SML: 22), 'Kenttätykistörykmentti 7:n 2. Patteriston 1. Tulipatteri, 122 mm:n haupitsikalusto, perussuunta 30-00' (SML: 53), 'Porin Jääkäriprikaatin 2. Jääkäripataljoona, PS83-kalusto' (SML: 50). (Normaalisti viimeisen eli suurimman joukon lyhenne kirjoitetaan täydellisenä, jolloin kahden ensimmäisen joukon yläjohtoportaat merkittäisiin 2/1JVPR ja 2/7KTR.)

Koska kyse on kansainvälisestä standardista, sivuaa sotilasmerkkien kansallisen soveltamisen problematiikka jossain määrin sotilasarvojen ja niihin liittyvien joukkojen nimitysten kääntämistä, jota käsittelin toisaalla. Komppania ja pataljoona ovat suhteellisen kansainvälisiä, joten Yhdysvalloissakin | on 'company' ja || 'battalion', mutta pienemmissä joukoissa kansallinen vaihtelu on suurempaa. Suomessa ⌀ (= tyhjä) on 'taistelija' tai 'taistelijapari', ● on 'partio', ●● 'ryhmä' ja ●●● 'joukkue' (tai 'jaos'). Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ●●● on suomalaista joukkuetta vastaava 'platoon', mutta Yhdysvalloissa ⌀ on 'team', ● on 'squad' ja ●● 'section'; Brittiarmeijassa puolestaan ● on 'section' eikä ●● ole käytössä lainkaan. En kuitenkaan käsittele tässä kirjoituksessa mahdollisia käännösongelmia tai taktisten merkkien käyttöä vertailun kiintopisteenä tätä enempää.

Merkkien yhdistelemisen tulos on toisinaan täysin odotusten mukainen, mutta on muistettava, että merkkejä käytetään kuvaamaan olemassa olevia organisaatioita eikä toisin päin. Esimerkkinä jalkaväen merkki yhdistettynä liikkuvuutta 'moottoroitu' kuvaavaan pystyviivaan:

Abstrakti merkitys on tietenkin 'jalkaväki' + 'moottoroitu', mutta Suomessa omista joukoista ei käytetä termiä moottoroitu jalkaväki: moottoroidut eli nopeaan liikkumiseen kykenevät joukot ovat jääkäreitä. Toinen esimerkki on tykistön ja tiedustelun kuvakkeiden yhdistäminen:

Abstrakti merkitys on tässä tapauksessa 'tykistön tiedustelu', mutta terminologisesti oikeampi ilmaisu on 'maalitiedustelu' tai 'maalinosoitus'. Kun merkkiin yhdistetään vielä joukon kokoa ilmaiseva pystyviiva, saadaan tiedustelupatterin merkki:

Kuten ylempänä mainitsin, tähystyspaikat merkitään kannallaan seisovalla kolmiolla. Tähystyspaikan tarkka luonne ilmaistaan kuvakkeilla ja lisämerkinnöillä, jolloin saadaan tunnusmerkittömän tähystyspaikan lisäksi merkittyä myös tiedustelujoukon tähystyspaikka tiedustelun kuvakkeella (eli nousevalla "lävistäjällä") sekä vartiopaikka lisätekstikentän merkinnällä V:

Mielenkiintoinen tapaus on kuitenkin tähystyspaikan kolmio yhdistettynä kenttätykistön kuvakkeeseen:

Tässä tulee kysymykseen merkkien ja niiden kuvaaman todellisuuden suhde: "tykistön tähystyspaikka" on tietenkin tulenjohtopaikka. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että näin muodostettu merkki toimii myös tulenjohdon koulutushaaran kuvakkeena. Tätä kuvaketta voidaan käyttää muodostettaessa esimerkiksi alla näkyvä tulenjohtue, tulenjohtopatteri sekä tulenjohdon ja viestin (ks. ylempänä) kuvakkeet yhdistämällä saatu tulenjohto- ja viestipatteri:

Viimeksi mainittu on hieman epäesteettinen, sillä viestin kuvakkeelle tunnusmerkillinen mutka salaman keskivaiheilla jää tulenjohdon kuvakkeen taakse piiloon.

Tulenjohdon tehtävä on johtaa epäsuoraa tulta. Tulenjohtajien alalaji ovat tiedustelutulenjohtajat, jotka johtavat operatiivista tulenkäyttöä vihollisen selustassa. Liittämällä tiedustelun kuvake tulenjohtopaikan merkkiin saadaan "tiedusteluyksikön miehittämä (tiedustelu)tulenjohtopaikka" (SML: 45):

Ainakin teoriassa olisi mahdollista käyttää tätäkin merkkiä edelleen tiedustelutulenjohton kuvakkeena. Normaalisti kuvakkeet ovat kuitenkin "radikaaleja" eli ne eivät muodostu mistään tunnistettavista pienemmistä elementeistä. Kuvakkeiden joukossa on muutamia tapauksia, joissa kuvakkeen osaksi voidaan puhtaan graafisin perustein mieltää jokin toinen olemassa oleva kuvake ilman, että niiden merkityksillä on mitään havaittavaa todellista yhteyttä. Ristin muotoista 'lääkintähuoltoa' merkitsevää kuvaketta lukuun ottamatta alla olevat merkit on esitelty jo ylempänä:

'Tiedustelua' merkitsevä lävistäjä ei ole osa jalkaväen kuvaketta, eikä 'moottoroitua' ilmaiseva pystyviiva osa lääkintähuollon kuvaketta. Toisaalta laskeva lävistäjä tai keskellä oleva vaakaviiva eivät esiinny yksinään. Lääkintähuollon kuvakkeeseen voidaan liittää liikkuvuutta ilmaisevia kuvakkeita, kuten alla näkyvässä evakuointijoukkueen (●●● merkitsee 'joukkuetta') tapauksessa, johon liittetty janan yhdistämistä ympyröistä muodostuva kuvake merkitsee 'pyöräajoneuvoa' (ks. SML: 21):

Toinen mielenkiintoinen merkkinelikkö muodostuu alla olevista pareista, jotka ovat toistensa peilikuvia vaaka-akselin kautta:

Viestin kuvakkeen "vastakohta" merkitsee elektronista sodankäyntiä (ELSO), jonka toimialaan kuuluu sähkömagneettista säteilyä käyttävien järjestelmien tiedustelu, häirintä sekä omien järjestelmien suojaaminen vihollisen vastaavalta toiminnalta. Kuten kuvakkeiden samankaltaisuus antaa ymmärtää, liittyvät viesti eli johtamisjärjestelmät sekä ELSO siis läheisesti toisiinsa, kuten myös johtaminen ja huolto: kehyksen yläreunassa oleva palkki merkitsee 'esikuntayksikköä' (SML: 15), alareunassa 'täydennyksiä eli huoltoa' (SML: 16). Joukon koosta riippuen kyseessä on ensimmäisen tapauksessa joko esikunta- tai komentojoukko. Esimerkkejä:

Merkit ovat vasemmalta oikealle huoltopataljoona, esikunta- ja viestikomppania sekä komento- ja huoltojoukkue. Komento- ja huoltojoukkue on komppaniatason joukko Esikunta- ja huoltokomppania voidaan muutta joko ilmatorjunnan tai tykistön esikunta- ja huoltopatteriksi lisäämällä merkkiin asiaankuuluvan aselajin kuvake:

Tässä tapauksessa taktinen merkki sisältää enemmän tietoa kuin vastaava sanallinen ilmaisu, joka molempien yllä olevien merkkien tapauksessa olisi siis esikunta- ja viestipatteri.

Ilmatorjunnan kuvakkeen kanssa hieman samanhenkinen on panssarintorjunnan kolmiomainen kuvake, joka toisaalta tuo erehdyttävästi  mieleen tähystyspaikan kehyksen muodon:

Ilmatorjunnan (IT) ja panssarintorjunnan (PST) kuvakkeiden muodot kupu ja kolmio voidaan liittää myös pystyviivan ympärille rakentuvan aseen merkkiin, jolloin saadaan merkittyä vastaavasti IT-tai PST-ase. Alla muutamia esimerkkejä (SML: 51 ja 57) ilmatorjunta-aseista (ylärivi) ja muodollisesti vastaavista panssarintorjunta-aseista (alarivi):

Poikkiviivojen määrä (nollasta kolmeen) ilmaisee aseen järeyttä, ohjusten tapauksessa kantomatkaa, ja lisätietoteksti yksilöi aseen tyypin. Yksinkertaisella kärjellä varustettu nuoli merkitsee kivääri- tai automaattiasetta, kaksinkertaisella kärjellä varustettu rakettiasetta; pystyviiva, jonka vieressä on kaksi samansuuntaista lyhyempää viivaa (ikään kuin tykin pyörät), kuvaa kanuunaa tai suora-ammuntatykkiä; oikenpuoleisen sarakkeen vaikeasti kuvailtava pyöreäkärkinen muoto kuvaa ohjusta.

Yllä olevien merkkien tarkoittamat ilmatorjunta-aseet (ylärivi) ovat ilmatorjuntakonekivääri 12.7 ITKK 96, ilmatorjuntatykki 23 ITK 61 ("Sergei") ja ilmatorjuntaohjus ITO-86 ("Igla"); panssarintorjunta-aseet (alarivi) ovat raskas kertasinko 112 RSKES APILAS, panssarintorjuntatykki (tarkempi yksilöinti ei käy merkistä ilmi) ja panssarintorjuntaohjusjärjestelmä PSTOHJ 83 M (tunnetaan valmistusmaassaan Yhdysvalloissa nimellä BGM-71 TOW).

Jos ilmatorjuntakonekiväärin merkistä poistettaisiin ilmatorjunnan kupu (ja tietenkin kaliiperiin viittaava yksilöivä teksti), olisi kyseessä kevyen konekiväärin merkki; jos vielä toinen vaakaviiva poistettaisiin, olisi jäljellä rynnäkkökiväärin merkki, mutta jos poikkiviivojen määrä lisättäisiin kolmeen, merkitsisi merkki raskasta konekivääriä, joka on kuitenkin yhtä järeä kuin ilmatorjuntakonekivääri. Kolmen poikkiviivan jalkaväen ase vastaa siis järeydessä  kahden viivan ilmatorjunta-asetta.

Aseen merkki voi myös toimia kuvakkeena ja olla siten osa joukon merkkiä esimerkiksi seuraavasti:

Tässä merkityt joukot ovat raskassinkoryhmä, ilmatorjuntaohjuspatteri ja panssarintorjuntaohjuskomppania. 'Panssarintorjunta' tulee ilmaistua kahdesti, sekä kuvakkena toimivan asemerkin tyvessä että erillisenä kuvakkeenaan (kolmio). Ilmatorjuntaohjuspatterissa kehyksen alareunan kattava kaari sen sijaan ei ole osa asemerkkiä, vaan on normaali ilmatorjunnan kuvake ja vastaa siten PST-joukkojen kolmiota. Merkintä 96 tarkentaa ilmatorjuntaohjuskaluston olevan venäläisvalmisteinen, nyt jo käytöstä poistumassa oleva ITO 96 BUK M1.

Näiden merkkien rakenne herättää muutamia kysymyksiä. Vertailun vuoksi alla muutama ohjesäännössä tavattava merkki:

Merkitykset ovat 'kranaattikonekiväärijoukkue 40 mm kalustolla' (SML: 50), 'kevyt kranaatinheitinjoukkue' ja 'tulijaos' (SML: 31). Näissä kuvakkeena on pelkästään asiaankuuluvan aseen merkki ilman aselajin kuvaketta, mikä esim. tulijaoksen tapauksessa herättää kysymyksen, voisiko tykistön kuvaketta ● käyttää tässä yhteydessä samassa merkityksessä, sillä tykistössä muiden alojen jaokset merkitään joka tapauksessa omilla kuvakkeillaan. (Sivuhuomiona on myös sanottava, että toisin kuin yllä olevassa kuvassa, kevyen 40 mm kranaattikonekiväärin merkissä on SML:n sivuilla 24 ja 51 yksi poikkiviiva.) Näiden perusteella voisi ajatella, että esimerkiksi ylempänä kuvatun ilmatorjuntaohjuspatterin voisi merkitä myös sijoittamalla aseen merkin joukon kehykseen joko yksin tai raskassinkoryhmän ja panssarintorjuntohjuskomppanian analogian mukaisesti aselajikuvakkeen kanssa, jolloin kaikki alla olevat merkit merkitsisivät samaa:

(Minulle on epäselvää, miksi vasemmanpuolimmaisesta puuttuu pystyviiva. Asteriskilla merkityt merkit ovat hypoteettisia.) Kaluston tarkempi tunniste sijoitetaan joka tapauksessa joukon lisätiedoksi eikä kuvakkeeseen. Rakenteellisista eroista huolimatta kaikki merkit tarkoittaisivat kuitenkin yksiselitteisesti samaa asiaa: perusyksikköä, tässä tapauksessa patteria, jonka aseistus on pitkän kantaman ilmatorjuntaohjus (96). Kuten muissakin kielijärjestelmissä, esiintyy sotilasmerkistössäkin eräänlaista horjuvuutta ja redundanssia. Esimerkiksi tykistössä on muutamia merkkejä, joiden kuvakkeet eivät välttämättä ole pääteltävissä edellä esitetystä, vaikka kaikki niiden elementit ovatkin tuttuja:

Vasemmanpuoleisessa on tykistön ● ja sen päällä rakettiaseen merkin "kärki". Kyseessä ei siis ole tykistön alikersanttipatteri vaan raskas raketinheitinpatteri (SML: 53). (Koska on olemassa myös kevyitä raketinheittimiä, olisi mielenkiintoista tietää, onko merkki samanlainen ja tehdäänkö tarkempi yksilöinti tosiasiassa lisämerkinnällä.) Oikeanpuoleisen merkin tapauksessa on tietenkin mahdotonta tietää, mihin kuvakkeiden vakioituihin merkityksiin verrattuna mielivaltainen lisätietomerkintä T viittaa: tässä tapauksessa se merkitsee 'tykistöä', ja merkki kokonaisuudessaan 'tykistöohjuspatteria' (SML: 53). Sotilasmerkistön käytön osalta "kielenhuollon" ylin auktoriteetti ovat tietenkin niiden käytöstä annetut käskyt ja määräykset.

Taktiset merkit käytännössä.

Yllä olevassa kuvassa Puolustusvoimien "Maavoimien uudistettu taistelutapa" -videolta näkyy esimerkki siitä, miltä taktiset merkit näyttävät taistelun johtamiseen käytetyssä tietojärjestelmässä. Yhdellä ja kahdella pystyviivalla merkityt siniset rajat kuvaavat komppanian ja pataljoonan vastuualueiden rajoja, punaiset nuolet vihollisen hyökkäyssuuntaa. Kyseisellä videolla näkyy myös hyvin merkkien käytön periaate:

"Sotilasmerkistö on tarkoitettu puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen sisäiseen käyttöön sekä kansainväliseen sotilaalliseen yhteistoimintaan. Taktisten merkkien, kuvioiden ja sotilaslyhenteiden käyttöä ulkopuolisille jaettavissa esitteissä ja muissa julkaisuissa tulee välttää, ellei niiden merkitys ole täysin yksiselitteinen." (SML: 10)

Tämän periaatteen nojalla kohtausten välillä nähtävissä karttakuvissa joukkojen liikkeistä käytetään taktisten merkkien sijaan suomalaisia koulutushaaramerkkejä muistuttavia ikoneita.

Käsittelin tässä kirjoituksessa sotilasmerkistöä muutamia alkupään huomioita lukuun ottamatta puhtaasti synkronisesta näkökulmasta: merkkien kehityksen historialliseen ulottuvuuteen saatan perehtyä joskus myöhemmin, mikäli saan tarvittavaa materiaalia käsiini.

Armeijakielestä

Armeijakielellä eli sotilassuomella tarkoitan yleisesti asepalveluksessa olevien ihmisten käyttämää puhuttua ja kirjallista suomen kielen muotoa. Tämä käsittää paitsi sotilasslangin myös komentokielen, käskykielen, muun taistelukoulutukseen kuuluvan ilmoitusten ja taistelunjohtamisen kielen sekä ohjesääntöjen ja oppaiden kielen. Kyseessä on siis monimutkainen, alueellisestikin vaihteleva kokonaisuus, jonka osa-alueet luonnollisesti vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Siviilimaailmaailmassa armeijakielen prosodiset ja fraseologiset ominaispiirteet aiheuttavat kuulijoissa yleensä ärtyneisyyttä.

Tässä kirjoituksessa käsittelen tapausesimerkkinä Ylen Elävästä arkistosta löytyvää dokumenttielokuvaa "Valmistautukaa!" (1982, löytyy myös Youtubesta). Ohjelmassa nähdään mm. pataljoonankomentaja puhuttelemassa joukkoaan ja pitämässä oppituntia, yliluutnantti pitämässä varustarkastusta ja sulkeisjärjestysharjoitusta, luutnantti opettamassa järjestymistä, sisäpalvelusta ja rynnäkkökiväärin lukon irroittamista, lääkäri pitämässä terveystarkastusta ja varusryhmänjohtaja opettamassa pinkan tekoa. Nostan esille kielellisesti kiinnostavia seikkoja sikäli kun niitä tulee ohjelmassa vastaan.

Aamu alkaa päivystäjän komennolla "komppaniassa herätys!". Alokkaiden toimia valvova alikersantti ohjeistaa yleispersoonamuodoilla: "niin kuin eilen opetettiin, taitetaan sivut siihen päälle". Tällaisella muodolla on yleensä sellainen merkitysvivahde, että kyseessä on asia, joka pitäisi osata ja tehdä ilman eri kehoitusta: kyseessä ei ole muodollisesti käsky, vaan ikään kuin jo opitun säännön toistaminen. Alikersantin vastaavantyyliset ohjeet pallilla istumisesta (esim. "katse on luotuna suoraan eteenpäin") koostuvat suhteellisen huolitellusta kirjakielestä, mikä kertoo siitä, että ne ovat pitkälti ulkoa opittuja fraaseja. Ero spontaaneihin ohjeistuksiin kuten "enemmän selkä suoraks" on selkeä.

Tupaan saapuva yliluutnantti sanoo ovella "jatkakaa", koska muuten ensimmäinen hänet huomaava tuvassaolija olisi velvollinen huutamaan "huomio!" ja tekemään ilmoituksen. Yliluutnantti ohjeistaa persoonattomasti (mahdollisesti jotain sääntöä siteeraten) "kirjallisuus pitää pitää kaapissa" ja käskee sitten alikersanttia: "korjatkaa yksityisen miehen virheitä" (nykyään sanottaisiin "yksittäisen miehen"). Näissä lauseissa, kuten monissa muissakin, on kuultava tunnistettava nuotti: ensimmäisissä sanoissa ensimmäinen tavu äännetään korkeammalla intonaatiolla, viimeisessä sanassa kaikki. Viimeistä sanaa edeltävä sana voi myös olla vailla korotettua tavua. Tämä lauseintonaatio mukailee komennoille tyypillistä nuottia, josta hyvänä esimerkkinä on myöhemmin kuultava "tuvassa parijonoon järjesty".

(Opettaessaan järjestymistä käytävälle kolmiriviin yliluutnantti sanoo toiselle ryhmälle "aloittaen vasemmalta", mutta ryhmän aloittaessa vasemmalta hän korjaa "aloittaen täältä" ja ohjaa ryhmän oikealle.)

Järjestyminen on siis siirtymistä tiettyyn muotoon (riviin tai jonoon) ja paikkaan. Tähän liittyen mieleen tulee eräs hauska anekdootti: toimiessani aliupseerikoulussa oppilasjohtajana olin komentanut joukon järjestymään kolmiriviin. Jotkut juttelivat järjestyessään, mihin totesin asianmukaiseen tyyliin "järjestyttäessä ei puhuta!". Joku oppilastoveri kommentoi tähän, että "homot ja rikolliset järjestäytyy, armeijassa järjestytään" tai jonkin muun yhtä nokkelan kielenhuollollisen muistisäännön. Syy kommenttiin oli tietenkin se, että normaalisti sanottaisiin "järjestyessä ei puhuta" käyttäen persoonapäätteetöntä muotoa: käytin omasta mielestäni luontevasti passiivimuotoa järjestyttäessä = kun järjestytään, mutta kyseinen oppilas oletti epätavallisen muodon kuullessaan, että olin käyttänyt väärää verbiä, vaikka siinä tapauksessa olisin tietenkin sanonut "järjestäydyttäessä ei puhuta". Nykyinen Yleinen palvelusohjesääntö (YLPALVO 2009) käyttää passiivia, esim. "Tervehdittäessä ei käytetä sanallista ilmaisua, ellei esimies sitä tee" (§ 109) mutta yksittäistapauksena myös: "Juostessa ei tervehditä, mutta tilanteen salliessa juoksu muutetaan kävelyksi, jotta tervehtiminen on mahdollista." (§ 115.)

Komppanian edessä pataljoonankomentaja kertoo alokkaille, että heidän armeijassa olonsa perustuu "Suomen hallitusmuotoon", jonka mukaan "jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään." Kyseessä on vuoden 1919 hallitusmuoto, jonka korvasi vuonna 2000 uusi perustuslaki.

Alokas Roinialan saapuessa luokintatarkastukseen hän ilmoittautuu sotilaallisesti: "Herra tohtori, alokas Roiniala ilmoittautuu luokintatarkastukseen". Tohtorin komennettua alokkaan istumaan muuttuu tilanteen sävy siviilimäisemmäksi, mutta tohtori silti teitittelee alokasta ("hengitättekö suun kautta syvään"). On tietenkin mahdollista, että muodollinen puhuttelu johtuu kameran läsnäolosta.

Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää koulutusta joukolle alokkaita. Luutnantin puhe ansaitsee tulla lainatuksi tässä kokonaisuudessaan siltä ostin, kuin se ei häviä kertojan äänen alle:

"Asento! [Alokkaat tekevät asennon.] Opetan teille rynnäkkökiväärin lukon irroittamisen. Lepo! [Alokkaat ottavat levon.] Komento kuuluu: LUKKO - IRROITA. Komennon valmistavalla osalla LUKKO viedään kantapäät yhteen. Tehkää! [Alokkaat tekevät asennon.] Ja suoritusosalla IRROITA siirrytään asekäsittelyasentoon polvelta, joka on tällainen. [Näyttää.] Siirtykää! [Alokkaat siirtyvät aseenkäsittelyasentoon.] Kädensuoja polvea vasten, oikea käsi aseen perällä. [Luutnantti käskee siirtämään oikean käden laatikon kannelle ja painamaan vapautinsalpaa.] Painakaa! [Alokkaat painavat. Luutnantti käskee ottamaan laatikon kannen irti.] Ottakaa! [Luutnantti käskee asettamaan laatikon kannen vasempaan reunaan.] Laittakaa! [Alokkaat laittavat. Tämän jälkeen irroitetaan palautinjousi, ja luutnantti näyttää, miten lukko ja luisti vedetään taakse.] Vetäkää! [Alokkaat vetävät.] Nostetaan lukko ja luisti ylöspäin, ja taaksepäin vetämällä ne lähtevät pois aseesta. Vetäkää! [Alokkaat vetävät.]"

(Olen noudattanut ohjesäännöissä ja oppaissa käytettävää tapaa kirjoittaa komennot suuraakkosilla.)

Suoritus opitaan johdetusti vaiheittain. Kaikki tehdään komentojen mukaan, mikä osaltaan totuttaa "vaistomaiseen tottelemiseen". Koulutustaitoon kuuluu, että jokaisen vaiheen suorittamisen komentamiseen käytetään sopivaa verbiä (esim. "siirtykää", "painakaa", "vetäkää") eikä joka kerta "näin tehkää". Muoto noudattelee samaa formaattia kuin komentojen valmistava osa - suoritusosa.

Yliluutnantin pitämä vartio-oppitunti on yhtä lailla muodollinen:

"Tämän vartio-oppitunnin aiheena on vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet. Ensimmäiseksi: vartiomiehen aseen käytöstä. Vartiomies saa käyttää asettaan seuraavissa tapauksissa. Puolustaakseen henkilöä tai omaisuutta, jota suojelemaan tai vartioimaan hänet on määrätty. Puolustaakseen itseään sekä karkaavaa vankia tai vartioitavaa henkilöä vastaan, ellei tämä varoitushuudoista luovu karkausyrityksestä. Huomioikaa: karkaavaa arestilaista vastaan ei ampuma-asetta kuitenkaan käytetä. Asetta käytettäessä on otettava huomioon, että: milloinkaan ei käytetä enempää väkivaltaa, kuin edellä mainitun tarkoituksen saavuttamiseksi välttämättä on tarpeen. Vilkasliikenteisellä paikalla tai mualla, missä ampuma-aseen käytöstä voi aiheutua vahinkoa sivullisille, saa asetta käyttää vain suojeltaessa vartiopaikkaa väkivaltaiselta hyökkäykseltä tai torjuttaessa vartiomiestä tai vartiomiehen suojelemaa tai vartioimaa henkilöä vastaan kohdistuvaa vaarallista hyökkäystä. Aseen käyttäjä huutaa, ellei uhkaava vaara tee tätä mahdottomaksi, kahdesti kovalla äänellä 'seis, seis' sekä ampuu vielä varoituslaukauksen. Ellei annettuja varoituksia ja kieltoja noudateta, vartiomies suuntaa aseen, mikäli mahdollista, lähestyjän tai pakenijan jalkoihin."

Oppitunnissa on vahva paperista luvun tuntu, mikä on vartio-oppitunnilla sikäli järkevää, että vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet on kerrottava kaikille samanmuotoisina väärinkäsitysten välttämiseksi. Oikeutettua voimankäyttöä ei nykyään kutsuttaisi väkivallaksi, vaan sanottaisiin, että "ei käytetä enempää voimaa". Tätä ei pidä välttämättä nähdä minään eufemismina, jolla yritetään "naamioida väkivalta" joksikin muuksi, vaan perusteltuna erotteluna oikeudettoman väkivallan ja oikeutetun voimankäytön välillä.

Vartio-oppituntikohtausta seuraa esimerkkisuoritus vartiomiehen vaihdosta. Vaihdonjohtaja ja uusi vartiomies saapuvat polkupyörillä lukitulle portille. Vaihdonjohtaja komentaa uudelle vartiomiehelle ensin  "pyörältä - nouse!", sitten "asento!" ja lopuksi "ase rinnalle - vie!". Tämän jälkeen vaihdonjohtaja avaa portin ja komentaa: "vartiot - vaihtakaa!". Tätä seuraa sananvaihto, joka on kuultavissa tasatunnein myös Helsingin päävartiossa: vanha vartiomies sanoo "luovutan vartion", mihin uusi vartiomies vastaa "otan vastaan vartion". Vaihdonjohtaja sulkee portin, komentaa asennon ja "selkään - vie!", "pyörä käteen - ota!" ja lopuksi "osasto - mars!".

(Sulkeisjärjestysohjesääntö 1980)

Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää suksisulkeisia. Sulkeisjärjestysharjoituksessa joukko on suljetussa muodossa, jossa kunkin yksittäisen miehen paikka on tarkasti määritelty suhteessa muihin. Kaikki toiminnot suoritetaan ennalta määriteltyjen komentojen mukaan. Eräs näistä komennoista on "taakse - poistu!", jolla joukko siirtyy juosten kymmenen askelta taaksepäin. Kyseistä komentoa onkin perinteisesti käytetty joukon rangaistuksenomaiseen höykyttämiseen, etenkin, jos poistumissuunnassa on ylämäki tai muita esteitä.

Suksisulkeisten jälkeen seuraa pataljoonankomentajan oppitunti ryhmänjohtajille simputuksesta. Heti tämän kohtauksen jälkeen seuraa kouluttajan pitämä varustarkastus. Luutnantti sanoo varusesineen nimen, ja varusmiehet ottavat esille kyseisen varusesineen. Varusesineiden nimeäminen noudattaa samaa usein hilpeyttä herättävää formaattia kuin viralliset listat, esim. "alushousut, pitkät, kaksi paria".

Toisin kuin kertojaäänen ja kuvan yhdistelmästä voisi kuvitella, ei "rättisulkeisilla" viitata varustarkastukseen, vaan järjestymisharjoitukseen, jossa joukko komennetaan järjestymään uudestaan ja uudestaan erilaisissa varustuksissa. Lempinimen rättisulkeiset yhteys varsinaisiin sulkeisharjoituksiin on ilmeinen toisin kuin siviilielämästä tuttujen ilmaisujen kalvosulkeiset tai PowerPoint-sulkeiset: näissähän on kyse siitä, että suhteellisen passiiviselle joukolle näytetään joukko kalvoja- tai PowerPoint-dioja, eikä komentojen vaistomaisesta seuraamisesta tarkoin määrätyllä tavalla.

Toimistokäyttäytymistä harjoitellaan alokkaiden tuvassa. Alokas Roiniala koputtaa, tulee sisään, kumartaa ovella ja tulee puhuttelemaan sotilasmestaria esittävää kersanttia: "Herra sotilasmestari, alokas Roiniala, asiaa al- alikersantti Lehtovaaralle." Muka-sotilasmestari antaa luvan toimittaa asia, jolloin alokas siirtyy alikersantin eteen ja sanoo: "herra alikersantti, lainaamani nimilista". Alikersantti vastaa: "Kiitos. Voitte poistua." Alokas Roiniala poistuu ja saa pian kersantilta palautteen suorituksestaan: "Alokas Roiniala, suoritus meni tyydyttävästi lukuun ottamatta muutamaa virhettä sekä että unohditte kumartaa pois lähtiessänne. Selvä. Menkää paikallenne." Seuraavaksi nähdään korpraali Männistön päivärahojenkuittaussuoritus oikean sotilasmestarin luona. Toisin kuin alokas Roiniala lääkärintarkastuksen yhteydessä, korpraali Männistö ei puhu itsestään kolmannessa persoonassa: "Herra sotilasmestari, korpraali Männistö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahoja." Tähän kaavaan viitataan usein ilmaisulla "puhuttelu, esittely, asia". (Sotilaskoulutuksellisista näkökohdista voitaisiin pitää mielekkäänä, että tavallisen puhuttelun osien järjestys vastaisi viestiliikenteen käytäntöjä.)

Taistelukoulutuksessa kuullaan esimerkkejä ryhmän sisäisestä viestinnästä: ryhmänjohtaja komentaa mm. "asemaan" ja "syöksyyn", ja muut taistelijat toistavat komennot. (Komennon "hälytys!" jälkeen kuultava vastaus "perkele" ei ole minkään ohjesäännön mukainen.) Yhdessä kohtauksessa nähdään myös käsimerkki: sivuille ojennetut kädet merkitsee avoriviä, jossa taistelijat ovat rivissä viiden metrin välein toisistaan. Panssarintorjunta-aseiden yhteydessä kuullaan ryhmänjohtajan (?) maalinosoitus "kärkivaunu", sen kuittaus "maali selvä" ja etäisyyden arvio "viissataa", jota ampuja tarvitsee tähtäämiseen. Periaatteena on, että komennot toistetaan niiden perillemenon varmistamiseksi (tämän jo vanhentunut nimitys on huutoketju) ja että valmiudesta annetaan ilmoitus.

Loppupuolella silmälasipäinen kapteeni, oletettavasti komppanian päällikkö, luettelee, ketkä jääkärit on valittu Reservialiupseerikouluun: nimet luetellaan järjestyksessä sukunimi-etunimi, mikä jokseenkin vastaa varustarkastuksessa käytettävää kaavaa "alushousut, pitkät". Kyseistä oppilaitosta nimitetään nykyään Aliupseerikouluksi. Etuliite reservi- esiintyy ylipäänsä enää Reserviupseerikoulun nimessä ja siihen kiinteästi liittyvässä nimityksessä reserviupseerikurssi. Kertoja nimittää viimeksi mainittua "Upseerikouluksi", mikä olikin kyseisen koulun nimi vuosina 1940 - 1952. Tarkemmin pitäisi tietenkin puhua aliupseeri- tai reserviupseerikurssista, jotka voi molemmat suorittaa useammassa kuin yhdessä varsinaisessa koulussa, mutta koulu-loppuisia ilmaisuja on tapana käyttää tässäkin merkityksessä. Virallisen termin upseeri reservissä sijaan on myös tapana käyttää vanhakantaista reserviupseeria erotuksena kantahenkilökunnasta eli tässä tapauksessa kadettiupseereista.

Edellä mainittu jääkäri on sotamiehen arvon nimitys jalkaväessä. Sotamies ei ole käytössä enää muuta kuin abstraktiona, sillä alimman miehistön arvon nimitys vaihtelee aselajista tai joukosta riippuen: nykyään arvon nimityksiä ovat esimerkiksi jääkäri (jalkaväki), kaartinjääkäri (Kaartin jääkärirykmentti), pioneeri (pioneeri), viestimies (viesti), tykkimies (tykistö, ilmatorjunta) ja rakuuna (Rakuunaeskadroona). Muissa arvoissa ainoat aselajikohtaiset poikkeamat olivat ennen vanhaan vänrikin nimitys kornetti ja kapteenin nimitys ratsumestari ratsuväessä. Ennen sotilasvalaa sotamiehestä käytetään kuitenkin kaikkialla nimitystä alokas.

Viimeisessä kohtauksessa alikersantti ohjeistaa pinkan taittelussa oikeaoppisesti jakkaran päälle käyttäen kaksinkerroin taittelusta ilmaisuja "poikki" ja "halki". Kun pinkka on tämän jälkeen asetettu jakkaralle, tulee jakkaran yli menevät sivut taittaa sen alle: alikersantti ohjeistaa sanoen "sisäänpäin", jolloin alokkaan kääntäessä sivun pinkan päälle, alikersantti tarkentaa "ei ulospäin vaan sisäänpäin" tarkoittaen, että reunat on taiteltava pinkan alle. (Ei siis ihme, jos alokas ei ymmärrä.) Kenkien jättäminen siihen tilaan, että ne saavat "hengittää" yön aikana, kuittautuu tehokkaasti yhdellä lauseella.

Sotilasarvojen kääntämisestä, osa 2

Majuri Petteri Kantola muistutti edellisen kirjoitukseni yhteydessä kansainvälisessä käytössä olevista sotilasarvojen virallisista vastaavuuksista. Sivuutin aiheen aikaisemmin, mutta käsittelen sitä nyt tässä ja siirryn sitten antiikin sotilasarvoihin liittyvään käännösproblematiikkaan.

(Yksinkertaisuuden vuoksi viittaan oletusarvoisesti maavoimien arvoihin.)

Sotilassanastoa vuodelta 1940.

NATO on luonut standardiasteikon, johon jäsenmaiden ja muiden yhteystyökumppaneiden kansalliset arvojärjestelmät voidaan sitoa. Upseeriarvot merkitään tässä järjestelmässä nuorimmasta vanhimpaan OF-1 - 10, aliupseeri- ja miehistöarvot (joiden jaossa kansallinen vaihtelu on suurempaa) OR-1 - 9 (OR on lyhenne sanoista other rank). Listat löytyvät Wikipediasta. Natostandardi on tällöin eräänlainen tertium comparationis: virolainen vanemseersant (sananmukaisesti 'vanhempi kersantti') ja yhdysvaltalainen corporal (sananmukaisesti 'korpraali') ovat molemmat OR-4 ja siten toiminevat myös toistensa käännösvastineina; Suomessa vastaava arvo on alikersantti. Suomalaisten sotilasarvojen NATO-yhteensopiviksi tekemiseen liittyy se, että julkisuudessakin on ollut jonkin verran keskustelua kapteenin (OF-2) ja luutnantin (OF-1) väliin sijoittuvan yliluutnantin arvon poistumisesta: Suomessa on siis neljä arvoa arvoluokassa OF1-2, kun taas useimmissa NATO-maissa on vain kolme, OF-2 eli kapteeni ja kaksi OF-1-arvoa. Toisaalta mm. Virossa on Suomen tapaan neljä arvoa: kapten ja leitnant (OF-2) sekä nooremleitnant ja lipnik (OF-1).

(Prikaatikenraalin arvo lisättiin kenraalikuntaan, jotta eversteille ei tarvitsisi antaa kenraalimajurin palvelusarvoa heidän ollessaan kansainvälisissä tehtävissä erilaisten yhden tähden kenraalien kanssa.)

Saksassa on edellä mainittuja virolaisia arvoja vastaavien arvojen lisäksi kolme OF-1:n alapuolelle sijoittuvaa OF(D)-arvoa: Oberfähnrich (sananmukaisesti 'ylivänrikki'), Fänrich ('vänrikki' ) ja Fahnenjunker ('faanjunkkari'). Upseerikoulutuksen kansallisista eroista johtuen NATO-standardiin tukeutumisen ongelmat käännösapua tarvittaessa tulevat erityisesti esille OF(D)-tasolla. Puolustusvoimien julkaisema Saksa-suomi-saksa sotilassanasto ja lyhenteet (1998) antaa arvolle Fahnenjunker vastineen upseerikokelas sekä arvoille Fänrich ja Oberfähnrich formaalit vastineet vänrikki ja ylivänrikki. Nämä käännökset voivat olla hieman ongelmallisia. Suomessa upseerikokelas on reserviupseerikurssin käynyt varusmies, jota ei ole vielä ylennetty upseeriksi reservissä eli vänrikiksi; Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoiden, jotka ovat upseereita reservissä, palvelusarvo on kadetti. Kuitenkin Saksassa taas kaikki kolme mainittua arvoa ovat itse asiassa kadettien/upseerikokelaiden arvoja.

On tietysti syytä korostaa, että NATO-standardi ei ole tietenkään varsinaisesti luotu termien kääntämistä varten vaan sotilasarvojen yhteismitallisuuden avuksi.

Toisinaan kotimaisilla käsitteillä on virallisia käännösvastineita esimerkiksi englanniksi, mutta näiden tapauksessa on tärkeä muistaa, että nämä viralliset käännökset viittaavat nimenomaan kotimaisiin käsitteisiin: suomalaiset sotilasarvot voi siis helposti kääntää englanniksi käyttäen suomalaisten arvojen virallisia englanninkielisiä nimiä, mutta tämä toimii vain yhteen suuntaan. Suomen merivoimien kapteeniluutnantti on englanniksi lieutenant senior grade, mutta Yhdysvaltain merivoimien lieutenant vastaa Suomen kapteeniluutnanttia. Samoin Suomen lippueamiraali on englanniksi commodore, mutta lippueamiraalia vastaava arvo Yhdysvalloissa on rear admiral (lower half). Aivojaan voi hämmentää myös pohtimalla, miten yliluutnantti pitäisi periaatteessa kääntää ruotsinruotsiksi: suomalaisella arvolla on toki virallinen ruotsinkielinen nimi premiärlöjtnant, mutta Ruotsissa ei tällaista arvoa ole.

Tässä vaiheessa on parempi siirtyä kirjoitukselle alun perin aikomaani pääteemaan, joka on antiikin sotilasarvojen kääntäminen. En käsittele tässä perusteellisesti kaikkia kaikkialla eri aikoina käytössä olleita arvoja vaan keskityn esimerkinomaisesti tavallisimpiin ja muihin mieleen tuleviin termeihin.

Käsitteen "sotilasarvo" käyttäminen antiikin ajasta puhuttaessa voi tuntua hieman anakronistiselta kuten myös ajatus arvojen kääntämisestä missään yhteydessä nykyaikaisiksi vastineikseen. Tällaiseen törmää useammin englannin- kuin suomenkielisessä kirjallisuudessa, mikä johtunee siitä, että esimerkiksi englannin sanat captain ja lieutenant merkitsevät 'kapteenin' ja 'luutnantin' lisäksi myös yleisemmin 'päällikköä' ja 'päällikön sijaista'. Sana imperator (sananmukaisesti 'komentaja') on tapana kääntää suomeksi ylipäälliköksi, mutta muuten käytetään yleensä suomeen kotoutettuja termejä kuten legioonalainen, optio, legaatti ja kenturio, viimeksi mainitusta tosin toisinaan myös raamatunkäännöksistä tuttuja termejä sadanpäämies ja sadanpäällikkö (saksankielisessä Raamatussa Hauptmann 'päällikkö, kapteeni').

Oxford Latin Dictionary antaa käännösvastineina pääasiassa englantiin lainattuja termejä kuten legionary, centurion ja legate (merkityksessä 'commander of a legion'); sanan imperator vastineeksi annetaan kuitenkin general sekä tietenkin keisariajan merkityksessä ranskan kautta englantiin lainautunut erimerkityksinen emperor 'keisari'. Sanalle legatus annetaan merkityksessä 'an assistant to a general or provincial governor' lainasanan legate lisäksi vastineet staff-officer, deputy ja lieutenant, joista kaksi viimeistä on ymmärrettävä tässä yhteydessä merkitsemään yleisemmin 'avustajaa' tai 'sijaista' (staff-officer on suomeksi 'esikuntaupseeri'). Lewis-Short puolestaan tarjoaa sanalle imperator vastineet commander-in-chief 'ylipäällikkö' ja general, legaatille deputy, lieutenant ja lieutenant-general sekä arvoille centurio ja optio käännökset captain ja adjutant. Viimeksi mainittu on siitä mielenkiintoinen, että option katsotaan yleensä vastaavan luutnanttia, jonka englanninkielistä vastinetta lieutenant käytetään molemmissa sanakirjoissa legaatin yhteydessä, joka oikeastaan "esikuntaupseerina" vastaisi ennemmin juuri sellaista arvoa tai asemaa, jonka yhteydessä on tapana käyttää sanaa adjutant (Ranskassa tosin adjutant, kuten hämäävästi myös major, on aliupseeriarvo).

On toki selkeintä viitata kaikilla kielillä roomalaisiin sotilasarvoihin käyttäen lainasanoja kuten kenturio ja legaatti, sillä tällöin ei ole periaatteessa mitään epäselvyyttää siitä, mitä tarkoitetaan. Tämä on hyvä ajatus siinäkin mielessä, että esim. centurio ei ollut Rooman legioonassa yksiselitteisesti mikään tietty arvo, vaan oikeastaan arvoluokka. Myös monimutkaisempien nimitysten tapauksessa on mielekkäintä käyttää joko sitaattilainoja (esim. tribunus militum) tai jonkinlaista käännös- ja sitaattilainan yhdistelmää (esim. sotatribuuni). Joissakin tapauksissa voi olla viisasta käyttää kiertoilmaisua, mikäli sitaattilaina tuntuu hankalalta: ratsuväen päällikköä merkitsevä magister equitum toki kääntyisi etymologisoivasti "ratsumestariksi" (kapteenin vastine ratsuväessä), mutta tämä ei tekisi oikeutta magister equitumin asemalle koko aselajin komentajana.

Edelliseen liittyvä sotilasarvojen kääntämistä sivuava kysymys on se, missä määrin tulisi noudattaa nykyään tehtävää eroa termien komentaja ja johtaja/päällikkö välillä: partiolla, ryhmällä ja joukkueella on johtaja, komppanialla päällikkö ja tätä suuremmilla yksiköillä (pataljoona, rykmentti, prikaati jne.) komentaja. Ero on siinä, että komentaja ei itse henkilökohtaisesti osallistu joukkonsa tehtävän toteuttamiseen: tässä mielessä joukkonsa kanssa taisteleva kenturio ei ole komentaja, mutta legioonan legaattia (legatus legionis) voi jo hyvällä syyllä nimittää komentajaksi.

Sotilasarvojen nimitykset viittaavat alunperin henkilökohtaisen arvon (esim. alikersantti, vänrikki, luutnantti) sijaan tehtävään (esim. ryhmänjohtaja, joukkueenjohtaja, komppanianpäällikkö): esimerkiksi kersantti merkitsee pohjimmiltaan 'palvelijaa', vänrikki 'lipunkantajaa' ja luutnantti '(päällikön) sijaista'. Kenturion nimi liittyy pohjimmiltaan tietenkin siihen, että kenturio johtaa kenturiaa. Kreikkalaisilla eriasteisten johtajien nimitykset viittaavaat melko säännöllisesti johdettavaan yksikköön: satunnaisia esimerkkejä mainitakseni tagmaa (τάγμα) johti tagmarkki (ταγματάρχης), taksista (τάξις) taksiarkki (ταξιάρχης), lokhosta (λόχος) lokhagi (λοχαγός) ja enomotiaa (ἐνωμοτία) enomotarkki (ἐνωμοτάρχης). Ylipäällikköä eli kenraalia merkitsevä στρατηγός on hieman hankala lainata suomeen soveltaen perinteisiä substituutioita, sillä sanalla strategi on nykyään merkitys 'strategian luoja'. (Mikäli halutaan noudattaa esimerkiksi filosofisesta kirjallisuudesta tuttua translitteraatiotapaa, ovat edellä mainitut johtajat tagmarkhēs, taksiarkhēs, lokhagos, enōmotarkhēs ja stratēgos.)

Sotilaallisiin tehtäviin liittyvää terminologiaa ja asiaa löytyy Ksenofonin teoksesta Ratsuväenkomentaja (Ἱππαρχικός), jonka on suomentanut Hilla Halla-aho (Hevostaito, 2003). Hän mainitsee loppuviitteessä 71 kääntäneensä heimoa ja äänestyspiiriä merkitsevän "sanan fyle osastoksi silloin, kun se viittaa yhden fyleen varustamaan ratsuväkiosastoon (100 miestä)". Viitteissä 77 ja 89 hän selittää käyttämiensä termien joukkueenjohtaja ja puolijoukkueenjohtaja taustalla olevan "[k]r. dekadarkhos 'kymmenen miehen komentaja'" ja "[k]reik. pempadarkhos 'viiden miehen johtaja'". (Tässä hieman epäjohdonmukaisesti käytetyistä sanoista komentaja ja johtaja kirjoitinkin jo ylempänä.)

(Sanan osasto käyttö sanan φυλή käännösvastineena on hieman kyseenalaista, sillä osasto merkitsee oikeastaan tilapäistä, tiettyä tarkoitusta varten koottua joukkoa, esim. tulitukiosasto, vartio-osasto tai "vemppaosasto". Partio, ryhmä, joukkue, komppania jne., joihin fylekin rinnastuu, ovat joukkotyyppejä, joten terminologisesti oikeampi käännös, silloin kun sanaa fyle ei haluta käyttää, olisi joukko.)

Ateenalainen ratsuväki, jota Ksenofon teoksessaan kuvaa, oli siis kahden ratsuväenkomentajan (ἵππαρχος) johtama ja muodostui kymmenestä fylenkomentajan (φύλαρχος) johtamasta fylestä (φυλή), joiden kokoonpanoon kuului (ainakin teoriassa) sata ratsukkoa järjestyneenä kymmeneen kymmenen ratsukon "joukkueeseen", jotka jakaantuivat edelleen kahteen "puolijoukkueeseen": kahta viimeksi mainittua joukkoa saattoivat johtaa "joukkueenjohtaja" (δεκάδαρχος) ja "puolijoukkueenjohtaja" (πεμπάδαρχος).

G. W. Bowersockin kääntämässä Loeb-editiossa on käytetty seuraavia käännösvastineita: φύλαρχος ~ colonel, φυλή ~ regiment, δεκάδαρχος ~ file-leader, πεμπάδαρχος ~ half-file leader. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten anakronistiselta kalskahtavia termejä käytetään herkemmin englannin- kuin suomenkielisissä käännöksissä: eversti ja rykmentti kuulostaisivat kieltämättä oudoilta (kokonsa puolesta fyle ei vastaa rykmenttiä, johon se muuten kyllä on rinnastettavissa). Toisaalta file-leader ja half-file leader ovat nähdäkseni hieman onnistuneempia käännöksiä kuin joukkueenjohtaja ja puolijoukkueenjohtaja: kysehän todella on ruotujen (eng. file) etummaisista ratsastajista (alkutekstissä πρωτοστάται), jotka muodostavat yhdessä ensimmäisen rivin (Halla-ahon käännöksessä "eturintaman"). Koska ruotu on myös Suomessa historiallinen ratsuväen eskadroonan osan nimitys, olisivat termit ruodunjohtaja (tai ruotumestari!) ja puoliruodunjohtaja harkitsemisen arvoisia, jos siis lainasanoja (dekadarkki ja pempadarkki) tai käännöslainoja ei haluta käyttää.

(Vielä pari terminologista huomiota: ἄρχοντες (2,6) on käännetty Loeb-editiossa sanalla officers, suomennoksessa upseereita. Suosisin tässä hieman turhan eksaktin termin sijaan neutraalia ilmaisua johtajia. Lisäksi marssitavan vaihteluun liittyvä kohta μέτριον μὲν ὀχοῦντα, μέτριον δὲ πεζοποροῦντα (4,1) on käännetty "sopivasti ratsastusta ja marssimista"; termillä marssi viitataan kuitenkin yleisesti joukon liikkumiseen toiminta-alueelta toiselle: kyse voi olla jalka-, hiihto- tai moottorimarssista. Näin ollen korrektisti kotouttava käännös olisi "vuorotellen sopivasti ratsastusta ja kävelyä". Toisaalta etymologisesti marssi viittaa tietysti juuri kävelemiseen, joten kyseessä ei ole älyttömän suuri ongelma.)

Kotouttavien käännösten sijaan vaikuttaisi  olevan yksinkertaisinta käyttää pääsääntöisesti alkukielisiä termejä ja soveltaa nykykielisiä vastineita ainoastaan karkeissa vertailuissa ("kenturio vastaa suunnilleen komppanianpäällikköä"), mutta tällaisistakin vertailuista on hyötyä vain, jos kohdeyleisö tuntee kohdekieliset sotilasarvot. Mitä tulee joukkojen nimityksiin, ryhmä ja joukkue ovat jokseenkin neutraaleja termejä eivätkä herätä anakronistisia reaktioita, mutta näitä suurempien nykyaikaisten yksiköiden nimitykset (esim. φυλή ~ regiment) tuntuisivat jo hieman oudoilta.

Oma lukunsa on toki sekin, että arvojen nimitysten kääntämistä tapahtui myös antiikin aikana, mutta mitään kovin standardoitua käännösvastineiden järjestelmää on turha yrittää löytää. Yksinkertaisimmassa tapauksessa on jo tuolloinkin käytetty lainasanoja tai käännöslainoja, esim. latinasta kreikkaan centurio > ἑκατονάρχος 'sadanpäällikkö', optio > ὀπτίων, sekä kreikasta latinaan στρατηγός > strategus, mutta muuten tavataan myös sellaisia kotouttavuutta tavoittelevia vastaavuuksia kuin centurio > λοχαγός, tribunus militum > ταξίαρχος (Plut. Cam. 37,3) sekä centurio > ταξίαρχος (Polyb. 6,24,1).  Niin ikään kotouttavaksi käännökseksi voidaan katsoa sanan ἵππαρχος 'ratsuväenkomentaja' käyttö latinan ilmaisun magister equitum käännösvastineena (esim. Diod. 12,64,1).

Tarve kääntää suomalaisia sotilasarvoja latinaksi voi olla melko marginaalinen, mutta joskus sillekin voi olla tarvetta. Suomi-latina-suomi-sanakirja (2001) ei sisällä kaikkia suomalaisia sotilasarvoja, mutta antaa eräille arvoille seuraavat vastineet (sulkeissa latinankielisten vastineiden suorat käännökset): korpraali ~ decurio ('kymmenenpäämies'), kersantti ~ centuriae instructor ('kenturian kouluttaja'), vänrikki ~ signifer ('lipunkantaja'), aquilifer ('kotkankantaja'), luutnantti ~ subcenturio ('alikenturio'), locumtenens ('sijainen'), kapteeni ~ capitaneus ('kapteeni'), centurio ('kenturio'), majuri ~ centurio maior ('vanhempi kenturio'), everstiluutnantti ~ colonellus locumtenens ('sijaistava eversti'), eversti ~ tribunus militum ('sotatribuuni'), chiliarcha ('tuhannenpäämies'), colonellus ('eversti'), kenraali ~ dux generalis ('yleinen johtaja'). Amiraali on praefectus classis ('laivaston komentaja') tai admiralis. Kuten näkyy, osa termeistä on etymologisoivasti käännetty, osa kotoutettu roomalaisiin arvoihin ja osa on jotain siltä väliltä.

Nykylatinan sanakirja (2006) sisältää seuraavat arvot latinankielisine vastineineen, jotka poikkeavat hieman edellä mainituista: korpraali ~ decanus, decurio; alikersantti ~ subdecurio (!); vääpeli ~ optio, subsignifer; vänrikki ~ signifer, vexillifer; luutnantti ~ subcenturio ('alikenturio'), vicarius centurionis ('kenturion sijainen'); yliluutnantti ~ subcenturio maior ('vanhempi alikenturio'); kapteeni ~ capitaneus, centurio, lochaga; everstiluutnantti ~ prochiliarcha, protribunus militum; eversti ~ chiliarcha, tribunus militum, colonellus; prikaatikenraali ~ generalis brigatarius ('prikaatikenraali'), praefectus semilegionis ('puolilegioonan päällikkö'); kenraaliluutnantti ~ legatus ('legaatti'), praefectus legionis ('legioonan päällikkö'). On hieman outoa, että alikersantti on subdecurio, sillä tämähän tekisi alikersantista selvästi korpraalia nuoremman. Samoin on mielenkiintoista, että vääpeli (komppanian vanhin aliupseeri) on käännetty sanalla subsignifer, joka tässä yhteydessä olisi sananmukaisesti 'alivänrikki'. Merivoimien arvoista mainittakoon aliluutnantti ~ subcenturio minor ('nuorempi alikenturio') ja maavoimien kapteenia vastaava kapteeniluutnantti ~ capitanei locum tenens ('kapteenia sijaistava', josta seuraava arvo ei kuitenkaan ole kapteeni vaan komentajakapteeni). Nimitys noudattaa eri kaavaa kuin ylempänä mainittu colonellus locumtenens (~ colonelli locum tenens?). Amiraalille annetaan kreikasta lainattu vastine thalassiarcha.

Johan Gabriel Geitlinin Suomalais-Latinaisesta Sanakirjasta (1883) löytyvät arvot korpraali ~ decurio; luutnantti ~ subcenturio; kapteeni ~ centurio; majuuri ~ praefectus cohortis 'kohortin komentaja';  kenraali ~ summus dux, imperator. Majurin vastineeksi annettu praefectus cohortis on oikeastaan käännös pataljoonankomentajasta: kohortilla ei normaalisti ollut omaa erillistä komentajaa, vaan kohortin komentajana toimi vanhimman kenturian kenturio. Sanan amiraali kohdalla annetaan dux/praefectus classis, selittävä qvi classi praeest 'joka johtaa laivastoa' sekä imperator navalis. Vielä vanhemmasta Gustaf Renvallin Suomalaisesta Sana-Kirjasta (1826) löysin vain sanat kornetti (vänrikin vastine ratsuväessä) ~ vexillarius miles, luutnantti ~ subcenturio ja kapteini ~ centurio. Arvojärjestelmä oli Suomen suuriruhtinaskunnassa luonnollisesti luonnollisesti hieman erilainen kuin nykyään.

Ylipäänsä suosisin suomalaisia sotilasarvoja latinaksi käännettäessä pitkälti muodollisesti ekvivalentteja, ehkä hieman "keinotekoisia" käännösvastineita Rooman legioonaan kotouttavien käännösvastineiden sijaan samasta syystä kuin käännettäessä latinan- tai kreikankielisiä nimityksiä suomeksi suosisin lainasanoja.

Edellä vilahdelleet joukon kokoon viittaavat nimitykset decurio, centurio ja chiliarcha ovat ensisilmäykseltä käteviä, sillä usein juuri joukon kokoa käytetään perusteena niiden johtajien arvojen kääntämisessä. Decurio on kuitenkin ratsuväen arvo, eikä kreikkalainen chiliarcha oikeastaan kuulu samaan järjestelmään kuin roomalaiset arvot. (Joitakuita tällainen "epäjohdonmukaisuus" saattaa häiritä). Toisaalta historian saatossa on tapahtunut erilaisia muutoksia, jotka tekevät joukon koonkin hieman hankalaksi perusteeksi: esimerkiksi Suomessa everstin komentaman joukon henkilöstömäärä on jopa useita tuhansia, eikä korpraali ole enää lainkaan ryhmänjohtajan arvo.

Pilke silmäkulmassa esitän vielä lopuksi hieman kyseenalaisen keinon löytää nykykielisiä käännösvastineita muinaiskreikkalaisille arvoille. Kreikan asevoimien terminologia perustuu soveltuvin osin antiikin Kreikan ja Bysantin käyttämään terminologiaa, mistä seuraa se, että osa edellä mainituista sotilasarvoista on tavallaan edelleenkin käytössä. Koska Kreikka on NATO-maa, on kullakin arvolla myös NATO-standardin mukainen koodinsa, jonka perusteella niitä voidaan verrata vaikkapa Suomen arvoihin. Näin saadaan ainakin seuraavat vastineet: λοχαγός (OF-2) ~ kapteeni, ταξίαρχος (OF-6) ~ prikaatikenraali ja στρατηγός (OF-9) ~ kenraali.