perjantai 30. elokuuta 2013

Sirppi ja viikate

Sirppi ja viikate ovat maataloustyökaluja, joita käytetään viljan leikkuuseen. Viikate eroaa sirpistä pitemmän vartensa ja teränsä puolesta. Myös viikatteen ja sirpin käyttötarkoitus eroavat alkujaan toisistaan: sirpillä korjattiin eloa, viikatteella niitettiin heinää.

Sana sirppi on lainattu venäjän sanan серп 'sirppi' muinaismuodosta. Viikate on hieman epäselvempi tapaus: Suomen sanojen alkuperän mukaan se voi olla joko balttilainen laina tai "deskriptiivinen" sana. Asiaankuuluva verbi niittää on germaaninen laina, jonka nykykielisiä kognaatteja ovat mm. saksan schneiden ja ruotsin snida.

Sanan viikate vanhakirjasuomalainen muoto esiintyy Mikael Agricolalla kahdeksan kertaa, sirppi kuusi kertaa. Rucouskirian kalenterissa riimitellään heinäkuun kohdalla seuraavasti:
Heijnekw sen oppin anda. ettes wictatten Nittulle canna.
Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että wicade (ylimääräinen t on uskoakseni painovirhe) on nimenomaan heinän leikkaamiseen käytetty työkalu. Elokuussa ei erikseen nimetä elonkorjuuseen käytettävää työkalua. Viikatteen käyttö viljan leikkuuseen alkoi tiettävästi yleistyä vasta pari sataa vuotta Agricolan jälkeen. Kuitenkin hänen kääntämässään Ilmestyskirjassa wicade näyttää esiintyvän ikään kuin sekä sirpin synonyymina että viiniterttujen korjaamiseen käytettävän työkalun nimityksenä (Ilm. 14:14-19):
Ja mine näin / ia catzo / yxi walkea Pilui / ia Piluen päle istuua' Inhimisen Poian modoisen / io'ga Pääse oli Cullaine' Crunu / ia henen Kädhesens tereuen SirpinJa toine' Engeli wloslexi Templiste / hutadhen swrella änelle sen Pilue' päle istuuaisen tyge / Paiska Sirpilles ia leicka / Sille ette sinulle tuli hetki leicataxes / Sille ette Elo Maan päle ombi quiuaxi tullut. Ja ioca jstui Piluen päle / paiskasi Sirpille's Maa' päle / ia Maa tuli PoisleicatuxiJa toinen Engeli wloslexi Templist / ioca Taiuahas on / iolla mös oli tereue WicadeJa toinen Engeli wloslexi Altarista / iolla oli woima Tule' päle / ia hwsi swrella Änelle sen tyge iolla oli se tereue Wicade / ia sanoi / Paiska sinun tereuelle Wicadellas ia ylesleica ne Winan Oxan wersodh Maan päle / Sille ette henen Mariansa ouat kypset. Ja se Engeli paiscasi tereuen Wicadens Maan päle / ia ylesleicasi ne Maan Winatarhat / ia heitti ne Jumalan Wihan swree' Cooppan.
Myöhemmissä käännöksissä (1938 ja 1992) puhutaan koko ajan sirpistä. Kreikankielisessä alkutekstissä käytetään kaikissa kohdissa sanaa δρέπανον 'karsimistyökalu, sirppi, käyräsapeli', jota vastaa latinankielisessä käännöksessä falx 'sirppi, vesuri, viikate' ja Kustaa Vaasan Raamatussa liya. Selitys vaihtelulle löytyy Martti Lutherin raamatunkäännöksestä (1545), jossa Agricolan sirppiä ja viikatetta vastaavissa kohdissa on käytetty sanoja Sichel 'sirppi' ja Hippe 'vesuri'. Vastaavuus δρέπανον ~ Sichel ~ liya ~ sirppi esiintyy myös Markuksen evankeliumissa (Mk. 4:29).

On sinänsä mielenkiintoista, että Luther on halunnut erottaa käännöksessään eri tarkoituksiin käytettävät työkalut. Agricolan suomennoksessa käännösvastineen vaihtaminen kesken kaiken tuntuu oudolta (Ja toinen Engeli ... iolla mös oli tereue Wicade, vaikka juuri on puhuttu sirpistä), sillä hän on sisällyttänyt alkutekstin konjunktion (ἔχων καὶ αὐτὸς δρέπανον ὀξύ 'jolla myös [oli] terävä vesuri', mahdollisesti ruotsin kautta: then och en hwass liya hadhe) käännökseensä, vaikka Lutherin käännöksessä se on käännöksen luontevuuden vuoksi jätetty pois (der hatte eine scharfe Hippe 'jolla oli terävä vesuri').

Agricola käyttää sanoja sirppi ja wicade myös Vanhan testamentin käännöksissään teoksessa Weisut ja Ennustoxet, Ne Prophetat ja Mutomat Lughut Mosen Ramatuista (1551):
Silloin heiden pite Miecans tekemen Auraxi / ia heiden Keihens Wicatexi (Jes. 2:4)

Techket teiden Wannastan Miecat / ia teiden Sirpisten keihet. (Joe. 3:10)

Paiskacat wicattella / sille ette Elo ombi kypsi / tulcat ia alasastucat / Sille ne Persut ouat teudhet / ia ne Persut ylitzecohuuat / Sille heiden Pahudens on swri (Joe. 3:13).

Henen pite domitzeman swren Canssan seas / ia rangaitzeman palio Pacanat caucaisis Makunnis. Silloin heiden pite Miecans Wannaxi / ia heiden Keihens Wicadhexi tekemen. Ei ychten Canssa pidhe toista Canssa wastan Miecca ylesnostaman / Eike heiden pidhe sillen Sota harioittaman. (Miika 4:3)
Yllä luetelluissa tapauksissa Agricola poikkeaa Lutherin käännöksestä, jossa käytetään koko ajan sanaa Sichel. Persujuttua lukuun ottamatta kyse on saman sanonnan variaatioista, mistä johtuen vaihtelu sirpin ja viikatteen välillä on hieman outoa. Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä Septuagintassa käytetään kaikissa kohdissa sanaa δρέπανον. Latinannoksessa esiintyy jo mainittu falx (Joe. 3:13) sekä ligo 'hakku' (Jes. 2:4, Joe. 3:10, Miika 4:3). Hepreankielisessä alkutekstissä esiintyvät sanat ovat מַגָּל maggāl 'sirppi' (Joe. 3:13) sekä מַזְמֵרוֹת mazmerōt, joka merkitsee 'karsintatyökalua' eli 'vesuria' (Jes. 2:4, Joe. 3:10, Miika 4:3). Uudemmissa suomennoksissa (1933 ja 1992) sanat on käännetty johdonmukaisesti sirpiksi ja vesuriksi.

On merkillepantavaa, että Agricola ei yllä olevissa kohdissa seuraa hepreankielistä alkutekstiä tai Lutherin käännöstä ja käyttää sanaa wicade vieläpä eksplisiittisesti elonkorjuutyökalun merkityksessä.

Heprean-, kreikan-, saksan- ja latinankielisten sanojen kirjavat merkitykset osoittavat, että käsiteltyjen työkalujen nimistö ei jakaudu välttämättä aivan samalla tavalla eri kielissä, mikä aiheuttaa tietenkin pulmia kääntäjille. Koska viikatteita ja sirppejä on ollut olemassa jo Agricolan aikana, on helppo olettaa, että sanat wicade ja sirppi merkitsevät vanhassa kirjasuomessa samaa kuin viikate ja sirppi nykysuomessa. Agricola on kuitenkin käyttänyt sanaa wicade ilmeisesti sanan Hippe vastineena merkityksessä 'vesuri' sekä elonkorjuussa käytettävän työkalun nimenä huolimatta siitä, että hänen aikanaan ei ilmeisesti viikatetta vielä käytetty Suomessa elonkorjuussa. Vanhan testamentin kohdalla hänen sanavalintansa eivät oikein selity alkukielellä tai Lutherin käännöksellä.

Emme siis voi lopulta olla täysin varmoja siitä, mitä Agricola on tarkalleen ottaen tarkoittanut sanalla wicade. Käännetyn kirjallisuuden tulkinnassa tällainen ongelma ei ole periaatteessa suuren suuri, koska alkutekstit ovat saatavilla. Tämä esimerkkitapaus kuitenkin johdattaa hieman vakavamman ongelman äärelle. Historiantutkija saattaa olla hyvinkin riippuvainen siitä, että jokin tietty esine tai asia mainitaan jossakin vanhassa tekstissä tehdessään päätelmiä kyseisen esineen tai asian historiasta. Viikate-esimerkki osoittaa, että emme lopulta voi edes suhteellisen yksinkertaisessa tapauksessa olla varmoja, kertooko jonkin tietyn sanan käyttö muuta kuin sen, että Agricolan kielellisessä kontekstissa oli olemassa jokin työkalu, jolla oli se nimi, jota nykyään käytetään viikatteesta. Entä kun ajallinen, avaruudellinen ja kulttuurillinen ero kasvaa vielä suuremmaksi?

Harhailen seuraavaksi hieman aiheesta. On kiistatonta, että muinaiset indoeurooppalaiset tunsivat pyörän, koska 'pyörää' tarkoittava sana on rekontruoitavissa attestoitujen indoeurooppalaisten kielten perusteella indoeurooppalaiseen kantakieleen. (Toisin päin ei voida tehdä päätelmiä, koska kantaindoeurooppalaisilla oli varmasti kädet ja luultavasti sanakin käsille, vaikka sellainen ei olekaan rekonstruoitavissa.) Indoeurooppalaisen Urheimatin eli alkukodin paikallistamisessa on toisinaan sovellettu kantakieleen eli kyseisen alkukodin asukkaiden kieleen palautuvien eläinten, kasvien ja luonnonmuodostumien nimiä: näiden muista lähteistä tunnetun levinneisyyden perusteella voidaan tehdä päätelmiä kielen puhujien levinneisyydestä. Semanttiset siirtymät kuitenkin helposti sotkevat kuvaa: onko esim. 'sutta' merkitsevien sanojen kantamuoto varmasti merkinnyt 'sutta' vai jotain muuta vastaavaa eläintä, jonka nimitys on sittemmin siirtynyt toiselle lajille?

Historiallisten kielten tulkitsemisen vaikeuksiin liittyvät teoreettiset kysymykset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Merkitysten ja etenkin merkitysvivahteiden muutokset ja variaatio vaikeuttavat jo suhteellisten tuoreitten tai jopa omien aikalaistenkin kirjoittamien tekstien ymmärtämistä. Historiallisten alojen tutkijoiden on tiedostettava alansa ongelmat, vaikka liika tiedostaminen tässäkin tapauksessa voi johtaa pahimmassa tapauksessa epätoivoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti