Näytetään tekstit, joissa on tunniste batmonymia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste batmonymia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. kesäkuuta 2017

(Puukko)junkkarin etymologiaa

Heikki Ylikangas käsittelee kirjassaan Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976) jonkin verran nimityksen puukkojunkkari etymologiaa (s. 117):
Jos ensimmäisiä puukon käyttäjiä kavahdettiin ja kammoksuttiin, yhtään parempi ei ole itse puukkojunkkari-nimityksen varhaisin jäljitettävissä oleva maine. Sanottu nimitys ilmaantuu suomalaiseen kirjallisuuteen pastori Zachris Cygnaeuksen kirjoittamassa Mäntyharjun pitäjänkertomuksessa vuodelta 1780. Cygnaeus kertoo Mäntyharjun asukkaita kutsutun puukkojunkkareiksi (Puucko-Junckarit - Knif-Herrar) sen vuoksi, että he olivat ryöstäneet ja murhanneet pitäjän kautta kulkevia matkustavaisia. Koska teoksessa heti tämän jälkeen otetaan käsiteltäväksi isonvihan aikuiset sissit ja kivekkäät, jotka olivat pääasiassa entisiä sotilaita ja jotka ryöstivät ja surmasivat ensin venäläisiä, sitten keitä hyvänsä, lienee nimityksellä tarkoitettu näitä tavallisiksi rikollisjoukkioiksi taantuneita entisiä sotilasryhmiä. Rauhan palaamisesta huolimatta osa sisseistä kykenemättä tai voimatta enää palata normaaliin yhteiskuntaelämään jäi metsiin elättääkseen itseään rosvoamisella. Tässä valossa puukkojunkkareilla siis ymmärrettiin sotilaista rikollisiksi taantuneita ryöstömurhaajia, jotka käyttelivät puukkoa tappoaseenaan. Mahdollisesti juuri se seikka, että kysymys oli entisistä sotilaista, tuottaa nimityksen suomenkieliseen muotoon "junkkari" ja ruotsinkieliseen 'herr'-sanan.
Viitattu alkuperäislähde löytyy täältä, alkuperäisenä käsikirjoituksena täältä (ks. myös kuva alla).

"Puucko-Junckarit (Knif-Herrar.)"
Yllä olevassa lainauksessa sanaan junkkari liittyvässä huomautuksessa lukee:
Junkkarilla on tarkoitettu Suomen kielessä uhmailevan omavaltaisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Lönnrot 1958, s. 384. Junkkarisanan yhteys saksankielen 'jung' sanaan saattaa palauttaa käsitteen aina keskiajan rosvoritareihin saakka. Vrt. Radbuch-Gwinner 1951, s. 62.
Viitattu teos on Gustav Radbruchin ja Heinrich Gwinnerin Geschichte des Verbrechens: Versuch einer historischen Krimonologie (1951), jossa käsitellään pohjimmiltaan aateliston verikosto-oikeuden väärinkäytöstä kummunnutta rikollisuutta.

Yllä lainatut kohdat herättivät mielenkiintoni. Aihe on hieman hankalasti lähestyttävä, mutta yritän tehdä parhaani.

Yhteys saksan sanaan jung toki on, sillä ruotsin junkare on lainattu alasaksan sanasta junker, joka on supistuma yhdyssanasta jungherr 'nuoriherra' (vrt. jungfrau). Rosvoparonit olivat eräänlaisia "junkkereita" eli aatelisherroja, mutta tämä ei vielä anna syytä olettaa mitään erityistä yhteyttä uuden ajan puukkojunkkareiden ja keskiaikaisten rosvoparonien välille. Sanan tarkoite ei ole sama asia kuin sen merkitys. Jotta voitaisiin puhua mielekkäällä tavalla varsinaisesta yhteydestä, olisi sanalla ollut väkivaltarikollisen merkitys saksassa, josta sen olisi täytynyt lainautua ruotsiin ja sitten suomeen saaden tarkennuksen puukko-.

Ylikankaan mukaan suomen junkkari ja ruotsin herr(e) liittyvät mahdollisesti rikollisten sotilaalliseen alkuperään. Sana junkkari on kyllä yhdistettävissä sotilasarvoon faan- tai lippujunkkari eli fanjunkare, mutta arvo perustettiin Ruotsin armeijassa vasta vuonna 1805. Kyseinen arvo myönnettiin ansioituneille aliupseereille. Etymologisesti alimmat upseerinarvot vänrikki ja kornetti viittaavat nekin lipun kantamiseen, ja vänrikki toimikin 1700-luvulla Ruotsin armeijassa lipunkantajana taistelussa, kun taas rauhan aikana tässä virassa toimi aliupseerien ja miehistön väliin sijoittuva lippumies eli förare. Fanjunkare on peräisin saksan sanasta Fahnenjunker, jolle Grimmin sanakirja antaa merkityksen 'subsignifer, ein dem fähnrich beigeordneter fahnenträger' ('alilipunkantaja, vänrikkiä avustava lipunkantaja').

Kronologisesti tässä kohden sopii mainita Helsingissä autonomian aikana toiminut jalkaväen junkkarikoulu (Гельсингфорское пехотное юнкерское училище), jossa sana junkkari on käytetty venäjän sanan юнкер käännösvastineena merkityksessä, jonka voisi kääntää parhaiten ehkä upseerikokelaaksi.

Fahnenjunker on ollut Suomessa käytössä niinkin myöhään kuin itsenäisyyden alkuvuosina. Itsenäisen Suomen ensimmäinen aktiiviupseerikurssi oli saksalaisvetoinen Fahnenjunker-kurssi, joka alkoi Haminassa 14.9.1918. Saksalaisten hyväksymät saksankielentaitoiset oppilaat aloittivat  opintonsa jalkaväen Taistelukoulussa, joka oli perustettu Haminaan saman vuoden elokuussa. Tarkoitus oli, että oppilaat jatkaisivat opintojaan Itämeren divisioonan joukko-osastoissa ja lopuksi Fahnenjunkerschulessa Saksassa, mutta ensimmäisen maailmansodan käänteet ja saksalaisten poistuminen johtivat siihen, että kurssi vedettiin loppuun Haminassa suomalaisvoimin. Tammikuun puolessa välissä valmistuneet oppilaat saivat etuoikeuden tulla hyväksytyiksi 25.1.1919 alkaneelle ensimmäiselle kadettikurssille Helsinkiin. Haminassa jatkoi 1920 perustettu Reserviupseerikoulu.

Mutta takaisin asiaan: mielestäni sekä junkkari että käännösvastineena käytetty herre selittyvät ylempänä mainitulla junkkarin merkityksellä: vaikka junkkari merkitsi tuolloin suomen kielessä pöyhkeilevää nuorukaista, on myös ymmärrettävä, että sanalla ei välttämättä ollut samaa kaikua ruotsissa. Mahdollisesti tästä syystä Cygneus päätyi käyttämään vastineena sanaa herre, jolla on hyvinkin voinut tuolloin olla vastaava sivumerkitys kuin nykyäänkin suomen sanalla herra. Ainakin voisin kuvitella, että jos Cygnaeus olisi ajatellut, että puukkojunkkarit olivat entisiä sotilaita, hän olisi varmaan suoraan sanonut niin. Sen sijaan hän sanoo, että samaan joukkoon luetaan myös "sotilaskarkureista ja uhkarohkeista sälleistä" ("förrymde soldater och öfverdådige sällar") koostuneet sissit eli kivekkäät, jotka toimivat samaan tapaan isonvihan aikana vaanien pahaa-aavistamattomia tienkäyttäjiä, niin varsinaisia vihollisia kuin toisinaan henkilökohtaisia vihamiehiäänkin.

Mitä tulee vielä junkkarin merkitykseen suomessa, Lönnrotin sanakirjan ohella kiinnostavia ovat myös 1700-luvun sanakirjat. Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) antaa sanalle junckari johdoksineen seuraavat merkitykset:
Junckari, -rin.nobilis.adelsman, ädel.
junckaroitzen, -tagrandem me gero.will wara stor.
junckaroitan.pass. impers.man giör sig stor.
junckaroitzeminen. -isen.nobilitatis affectatio.fåfäng storhet.
junckarus, -uden.idem.
Junckari on siis Jusleniuksen mukaan yksinkertaisesti aatelisherra, mutta johdoksilla on jo selvästi peijoratiivinen, turhamaisuuteen ja isotteluun viittaava merkitys. Tämän perusteella on täysin uskottavaa, että haukkumanimi on ollut käytössä jo tuolloin.

Christfried Gananderin 1787 valmistuneessa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon annetaan sanalle junkkari lisäksi vastineet ungkarl ja ogift ('poikamies'). Käyttöesimerkkinä annetaan lause kyllä se on pää junkkareita ja sen ruotsinkielinen selitys en liderlig sälle, ostyrig ('ruokoton sälli, vallaton'). Verbin junkkaroida Ganander selittää ruotisksi wil wara stor ja gå ledig sekä latinaksi grandem & ignavum me gero lisäten Jusleniuksen isotteluun vielä laiskottelunkin.

Sanakirjojen lisäksi on syytä tarkastella saatavilla olevia korpuksia. Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy 17 osumaa sanalle junkkari (junckari). Kymmenessä tapauksessa kyse on hovi- (6 kpl) tai kamarijunkkarista (4 kpl). Yhdessä asetustekstissä vuodelta 1769 käytetään ilmaisua Junckarit eli Adelsmiehet, ja tuntemattoman tekijän vuonna 1771 kääntämässä Ulosweto, Doctor Johan Philip. Freseniuxen Pastoral-Kokouxista, Tansamisesta Eli Hypystä selitetään Yxi Nuori Junckari lisäyksellä "eli nijnkuin nyt tähään aikaan sanotan Adelsmies".

Hemminki Maskulaisen laulukokoelman Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud  (1616) esipuheessa teos omistetaan muun muassa "Nuorten Junckaritten ja neidzein" haltuun. Tämä on sikäli merkittävää, että junkkarilla ei tässä yhteydessä ole ainakaan mitään kovin peijoratiivista sivumerkitystä, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti naimatonta miestä.

Mielenkiintoisempi tapaus löytyy vuoden 1642 Raamatusta, jossa on seuraava selitys Jeremian kirjan luvun 11 jakeeseen 15:
Nijncuin äiti cudzu poicans junckarixi wihoisans ollesans : nijn cudzu HERra täsä Judalaiset ystäwäxens / hänen hywäxi lapsexens / jotca teit caicke coirutta ja epäjumalan palwelusta / ja tahdoit cuitengin että se oli caicki hywin tehty.
Selitys on peräisin suoraan Martti Lutherilta:
Gleich wie die Mutter im zorn / jr sönlin / Juncker heisst / So heisst er sie auch seine Freunde / die fromen Kindlin / die alle Büberey treiben vnd Abgötterey / Vnd sol doch wolgethan sein.
"Junkkari" on siis nimitys, jolla ainakin saksankielinen äiti saattoi torua poikaansa. Tähän yhteyteen sopien suomenkielinen sana esiintyy yksinään myös Gananderin satukokoelmassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784):
Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit. (7)

Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. (104)

Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten; (126)
"Junkkarit" siis kiljuvat, juopottelevat ja ovat himojensa sokaisemia. Tällaiset käyttöyhteydet omalta osaltaan vaikuttavat sanan merkityksen muotoutumiseen, oli sanan alkuperäinen merkitys mikä tahansa.

Erään tiedon (requiescat in pace) mukaan yhdyssana puucko junckari tavattaisiin jo 1730-luvulla:
Gen. Sursillianaankin kontribuoinut kempeleläisadjunkti Gabriel Peitzius joutui 1730-luvulla vastaamaan Turun tuomiokapitulille esimiehensä tekemään kanteluun, joutui tämä selittelemään mm. syytöstä siitä, että olisi nimitellyt seurakuntalaisiaan "te puucko junckarit".
Tarvittava alkuperäislähde on luullakseni tämä, mutten ehdi asiaa tähän hätään tutkimaan.

Kaiken edellä sanotun valossa pitäisin todennäköisimpänä sitä, että sanalla junkkari on ollut yhdyssanaa puukkojunkkari muodostettaessa vallattoman ja pöyhkeilevän nuorukaisen merkitys (sana on Aleksis Kivelläkin käytössä haukkumanimenä). Kyse siis ei ole siitä, että entiset faan- eli lippujunkkarit olisivat ryhtyneet puukottamaan ihmisiä ja saaneet siksi nimen "puukkojunkkari": haukkumanimen junkkari olis pitänyt joko lyhentyä tästä tai syntyä puukkojunkkarin ohella erikseen, mitkä molemmat tuntuvat tarpeettoman monimutkaisilta ja epäuskottavilta selityksiltä. Merkityssiirtymän syntyyn on voinut vaikuttaa edellä siteerattu raamatunkohdan selitys, joten siinä mielessä puukkojunkkarilla on ehkä suorempi horisontaalinen yhteys saksan sanaan junker, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella. Saksankielisen sanan merkitykseen puolestaan on varmasti vaikuttanut kaikenlaisten junkkereiden käytös, joten heikko yhteys rosvoparoneihin voitaneen todeta, vaikkei aivan niin suorana, kuin Ylikankaan viittauksesta voisi ymmärtää.

On vielä syytä mainita saamelaisten jumalolento Suurjunkkari. Tämän jumalolennon nimestä kertoo Johannes Scheffer teoksessaan Lapponia (1673) seuraavasti (s. 96) siteeraten lähteenä käyttämäänsä ruotsalaisen Samuel Rheenin teosta En kortt Relation om Lapparnes Lefwarne och Sedher, wijdskiepellsser, sampt i många Stycken Grofwe wildfarellsser (1671):
Alter Deus ex præcipuis Storjunkare vocatur. Quod vocabulum tametſi non Lapponicum, ſed Norvagicum ſit, ipſi tamen uſurpant Lappones, quod clariſſime teſtatur Samuel Rheen in ſupra indicato capite. Detta ordet Storjunkare ær tagit af thet Norriſka tungomaolet, emedan the kalla ſina Landshoefdingar junkare, altſao kalla Lapparna ſina afgudar Storjunkare. Hoc eſt: Vocabulum hoc Storjunkare captum eſt ex lingua Norvagica, quoniam Norvagi præſides ſuos provinciarum Iunkare vocant, idcirco Lappones ſuos deaſtros nuncupant Storjunkare. Docet manifeſte, ipſos Lapponas [sic] hoc vocabulo eſſe uſos. Quandam forte ſerius hoc factum, & poſtquam aliqui eorum ſub imperium Norvagiæ venerunt.
Alla vastaava, ilmaisultaan hieman tiiviimpi kohta kohta Schefferin teoksen englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1674 (s. 37):
The next of the principal Gods is Storjunkare, which tho it be a Norwegian word, Junkare in that language ſignifying the Governor of a Province, yet is uſed by the Laplanders now; tho perhaps it was not in uſe till ſome of them became ſubjects to Norway.
Hieman tuoreempana lähteenä löytyy Esaias Tegnérin aihetta käsittelevä artikkeli "Hemmets Ord" lehdessä Tidskrift för Hemmet (1881). Tämän jumalan nimi liittyy läheisesti edelläkäsiteltyihin skandinaavisiin virkanimikkeisiin. Ganander antaa nimen Mythologia Fennicassa (1789) muodossa Junkker tai Junkari, jota hänen mukaansa rukoillaan nimillä Stor Junker ja Lill-Junker (s. 27, s. v. Junkker).

Sanojen lisäksi lainautua voivat  myös merkitykset, eivätkä sanan muoto ja merkitys siis välttämättä kulje kiinteänä parina. Sana junkkari on yllä sanotun perusteella kulkeutunut saksasta suomen kieleen peräti kolmea reittiä: ruotsista, venäjästä ja norjasta saamen kautta. Ainakin ruotsista lainattu muoto perustuu saksankielisen muodon ymmärtämiseen tekijänimenä, minkä johdosta er-lopuke on korvattu johtimella -are, josta suomen -ari. Venäjän muoto юнкер olisi toki voinut lainautua muodossa junkkeri, mutta tässä "saman sanan" jo käytössä ollut muoto junkkari on saanut venäjän vaikutuksesta uuden merkityksen ylempänä mainitun junkkarikoulun yhteydessä. Neljäntenä mainittakoon vielä muoto junkkeri, jolla viitataan yksinomaan preussilaiseen maanomistajaluokkaan.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Vanhankirkon puiston piirtokirjoituksia

Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitsee Bulevardin, Annankadun, Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun rajaama Vanhankirkon puisto eli kansanomaisesti Ruttopuisto. Jälkimmäinen nimitys tulee siitä, että puiston paikalla Kampilla olleelle hautausmaalle haudattiin muun muassa vuoden 1710 ruttoepidemian uhrit, ensiksi mainittu nimitys (virallisemmin Vanha kirkkopuisto) tulee puolestaan siitä, että puistossa sijaitsee vuonna 1826 käyttöön vihitty Vanha kirkko, Nikolain- eli nykyisen Tuomiokirkon valmistumiseen asti alunperin väliaikaiseksi tarkoitettu "uusi luterilainen kirkko", joka on (vuoden 2009 anneksion Helsingin yhteyteen tuomaa sipoolaista Östersundomin kirkkoa lukuun ottamatta) nykyisellään Helsingin vanhin kirkko. Helsingin ensimmäisen, vuoden 1553 tietämillä rakennetun kirkon perustukset löytyvät Vanhastakaupungista, ja Vironniemelle siirretyn kaupungin keskustaan vuonna 1727 valmistuneen Ulrika Eleonoran kirkon entinen paikka löytyy Helsinki-seuran vuonna 1938 merkitsemänä nykyiseltä Senaatintorilta.

Vanhankirkon puisto on tietääkseni ainoa hautausmaa, jossa vietetään aikaa hautakivien seassa kuin missä tahansa puistossa. Lukuun ottamatta Suomen ja Viron sisällissodissa kaatuneita sotilaita puistoon ei ole haudattu ihmisiä vuoden 1829 jälkeen, jolloin nykyinen Hietaniemen hautausmaa otettiin käyttöön ruumiiden löyhkästä huolestuneiden asuntosijoittajien suureksi helpotukseksi. Puistossa on säilynyt 48 hautakiveä vuosilta 1790 - 1829. Lisätietoa näistä haudoista löytyy Sirkka Impolan teoksesta Vanhan kirkon varjossa: Ulrikan kirkkomaalta Vanhaan kirkkopuistoon (1987), Sylvi Möllerin vihkosesta Vanhankirkon puisto (1956) sekä Sveaborg-Viapori-projektin blogista.

Tässä kirjoituksessa ja sen jatko-osissa tulen julkaisemaan ainakin osan Vanhankirkon puiston kirjoituksista. Siltä osin kuin en etenkään vanhempien hautakivien koluttuuden johdosta tuo varsinaisesti mitään uutta tietoa päivänvaloon, on kyseessä tekosyy vietttää vapaa-aikaa puistossa harrastamassa eräitä epigrafiikan käytännöllisiä puolia. Kommenttieni runsaus ja rönsyily heijastelevat totuttuun tapaan omia kiinnostuksen kohteitani.

Puisto jakautuu kulmasta kulmaan kulkevien teiden avulla neljään osaan. Aloitan tässä kirjoituksessa Bulevardin puoleisesta neljänneksestä, jonka rajaavat Bulevardin lisäksi Bulevardin ja Yrjönkadun sekä Bulevardin ja Annankadun kulmasta lähtevät tiet jättäen kuitenkin pois portista oikealle, hautausmaan tien ja Bulevardin väliin jäävän ruohoalueen yksitoista kiveä.

Hautausmaan portti, taustalla Bulevardi 10 ja 12.

Vaikka puistolla ei ole enää aitaa ympärillään, on keskellä Bulevardin puoleista sivua kuitenkin 1828 valmistunut portti, jonka molemmilla sivuilla on vuonna 1938 Helsinki-seuran kiinnittämät taulut suomeksi ja ruotsiksi:
TÄLLÄ PAIKALLAHÄR LAG DEN
OLI SE HAUTAUSMAABEGRAVNINGSPLATS
JOHON VUONNA 1710DÄR ÅR 1710 UNDER
NELJÄN KUUKAUDENFÖRLOPPET AV FYRA
AIKANA HAUDATTIINMÅNADER 1185 INNEVÅNARE
1185 HELSINGIN ASUKASTAI HELSINGFORS BLEVO
ULKOA TULLUTJORDADE
KAUHEA RUTTOAV EN UTIFRÅN KOMMANDE
SURMASI SILLOINHEMSKA PEST
KAKSI KOLMANNESTABORTRYCKTES DÅ
HELSINGINTVÅ TREDJEDELAR AV
ASUJAMISTOSTA.HELSINGFORS
BEFOLKNING.
SINUN TURVASI ON IKIAIKAINENEN TILLFLYKT ÄR HAN URTIDENS
JUMALAGUD
SINUA KANNATTAVAT IANKAIKKISETOCH HÄRNERE RÅDA HANS EVIGA ARMAR
KÄSIVARRET
5.MOOS 33:275.MOS 33:27
Helsingin kantahistorijoitsijalta Henrik Forsiukselta (1733 - 1813) peräisin olevaan vainajalukuun sisältyy myös ulkopaikkakunta- ja -maalaisia: helsinkiläisiä ruttoon kuoli vain noin 650. Alla ote Forsiuksen pro gradu -väitöskirjasta Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer stapel-staden Helsingfors uti Nyland (1757):
År 1710. i början af Auguſti månad, begynte en ſtark Päſt fwärma här i Staden, och warade til begynnelſen af December månad ſamma år. Par ſtyckna qwinfolck, ſom ifrån Lifländſka ſidan kommo hit öfwer, berättes hämtat denne ſwåra gäſt hit med ſig; ty de hus, der de togo ſit härbärge, hade förſta känning häraf. Hwilken alt mer och mer utbredde ſig, ſen wårt krigsfolk ifrån ſamme ort kommit tilbaka til Porkala. I denne ſot afled härftädes 1185. perſoner, med främmande inberäknade, af hwilka en ſtor del på kampen äro begrafne, hwareft ännu förekomma tydeliga ſpår och wedermälen häraf. På det ingen må tänka, at man efter behag utnämnt antalet af de genom peſten mördade perſoner, och, at man nog ſtort tilſkurit, wil jag til wiſſhet nämna, at detta ſå wäl, ſom ſtörſta delen af det ſom följer, är anteknadt uti förſamlingens Kyrkoböcker.
"Ulkoa tullut" viittaa siis siihen, että rutto tuli ensin eräiden naisten ja sitten sotilaiden mukana Liivinmaalta. Tähän ruttoepidemiaan kuolleiden hautakiviä ei valitettavasti Ruttopuistosta löydy.

Ensimmäinen hautakivi löytyy käännyttäessä portilta vasemmalle:
HÄR HVILA ÖFVERSTE-LÖJTNANTEN
CARL JOHAN NORDENSTAM.
FÖDD I STOCKHOLM 1754
OCH DÖD HÄRSTÄDES
DEN 6 SEPTEMBER 1825
OCH
HANS HUSTRU
MARIA CHARLOTTA
STANDERTSKJÖLD
FÖDD PÅ VANNANTAKA GÅRD I TAVASTLAND
DEN 22 DECEMBER 1776
OCH DÖD PÅ SVEABORG DEN 6 JULI 1807
Tässä lepäävän everstiluutnantti Carl Johan Nordenstamin ja hänen (ilmeisesti oikeasti Viaporissa syntyneen) vaimonsa Maria Charlotta Standertskjöldin poika Johan Mauritz Nordenstam adoptoi vanhoilla päivillään Herman Standertskjöldin. Herman Standerskjöd-Nordenstam tunnetaan ehkä parhaiten "Laukon paronina", joka hääti torppareita Laukon kartanon mailta vuonna 1907, mutta hänen muistonsa elää myös Hermannin kaupunginosan nimessä. Hermanstad I oli alunperin yksi hänen omistamansa Kumpulan kartanon maista erotettuja vuokratonttialueita, mutta Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1893 ja liitti sen Helsinkiin 1906. Hermannissa toimi sittemmin luultavasti Suomen tunnetuin nuorisoseura.

Jatkettaessa eteenpäin oikealla on Helsingin valtauksessa kuolleiden saksalaisten sotilaiden 1920 paljastettu muistomerkki. Bulevardinpuoleisella sivulla on veistoksen molemmille puolille jaettuna on teksti:
DEN·IM·KAMPF·UMHELDEN·ER-
HELSINGFORSRICHTETE
UM·APRIL·1918    DIESES·DENK-
GEFALLENENMAL·DIE·DANK-
DEUTSCHENBARE·STADT·
'Helsingin taistelussa huhtikuussa 1918 kaatuneille saksalaisille sankareille pystytti tämän muistomerkin kiitollinen kaupunki.' Muilta sivuilta löytyvät vainajien nimet, sotilasarvot ja yksiköt. Muistomerkin tekstissä u ja v on molemmat kirjoitettu V-kirjaimella, mutta olen tässä erottanut ne toisistaan. Annankadun puoleinen sivu:
ALFR. HÖPPNER✠E. GRAICHEN✠PIUS GERWECK
GEFREIT. KARAB.REG·OB.MATR. S.M.S. WESTF.·KRAFTFAHR.A.KRFTW.K.208
A. HOFFMANN✠HERM. VOGES✠ERICH RASCHIG
KARAB. KARAB.REG.·OB.MAAT. S.M.S. POSEN·FL.ZG. MATR, FL.ST.HFORS
WALT. MÖBIUS✠HANS LANGE✠M. KRETSCHMAR
GEFREIT. KARAB.REG.·LEUTN.D.R. KAR.REG.·JÄGER RES.JÄG.3.3
ARNO SIEGEL✠A. SCHINDEWOLF✠HEINR. ZIEMER
KARAB. KARAB. REG.·TELEGR. FERNSPER.ABT.512·JÄGER RES.JÄG.3.3
F. GUMNICR✠JOSEPH HÖTTE✠HERM. BOCK
ULAN 1.GARD.UL.REG.·ULAN 3.GARD.UL.REG.·GEFREIT. RES.JÄG. 3.3
ERNST RICHTER✠MAX THOMAS✠WALT HEMPEL
GEFREIT. KARAB.REG.·OB.JÄG. RES.JÄG.B.3·KARAB. KAR.REG.1.SCHW.
RICH. NIENDORF✠J. KÄSEMEYER✠R. CH. R. WOLF
JÄGER JÄG.BAT. 4·ULAN 3.GARD.UL.REG.·OB.MART. 5.MIN.R.HALBFL
ADOLF STOLTZ✠OTTO PARLOW✠OSK. KIPPING
OB.JÄG. JÄG.BAT. 14·OB.MATR. S.M.S. BEOWULF·GEFR. KAR.REG.4.SCHW.
Kuudennella, kahdeksannella ja kymmenennellä rivillä lukee lopussa virheellisesti "RES.JÄG.3.3", eikä "RES.JÄG.B.3" (3. reservijääkäripataljoona). Syy lienee ollut konseptin epäselvä käsiala yhdistettynä kaivertajan ajattelemattomuuteen. Itse kaiverruksen kirjasinlajissa B ja 3 ovat selvästi erilaisia.

Lönnrotinkadun puoleinen sivu:
✠C.GOTTLASS✠C.ROSENKRANZ✠HEINR.BUNTE✠A.WILDGRUBER✠
·LANDST. JÄG.BAT.4·GEFR. RES.JÄG.B.3·JÄGER JÄG.BAT.4·SERG. GEB.ART.ABT. 2·
O.HEINEMANN✠G.BLAUFUSS✠S.KACZMAREK✠J. MAJEWSKI✠OTTO BURWITZ✠MAX STEINER
GEFREIT. JÄG. BAT. 4·OB.JÄG.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·JÄGER RES.JÄG.B.3·SERG.GARD.UL.REG.·JÄGER JÄG.BAT.6
F.BACZKEVIZ✠OTTO ASMUS✠MAX VOIGT✠HERM. WEDLER✠EUG. PLÜSCHKE✠HEINR. KLOOKE
LANDW. JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT.4·UNT.OFF. KARAB. REG.·B.MAAT. S.M.S. POSEN·GEFR. 1. GARD. UL.REG.·JÄGER. JÄG.BAT.14
WALT. ENGEL.✠ALFR. VEHSE✠A. SPENGLER✠ADOLF FEHSKE✠HELM.RUMP✠EMIL THIELE
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT. 4·KARAB. KARAB. REG.·OB.MATR. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·SERG. RES.JÄG.B.3.
F. DITTMAR✠HEINR. BOLLIG✠W. ZÄNGLER✠W. HIRSCHFELD✠KARL NEHLER✠FR. WEGENER
GEFREIT.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·GEFR.GEB.ART.ABT. 2·OB.SIGN.G. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·GEFR. 3.GARD.UL.REG
F. KÖHLER✠KARL ULLRICH✠AUG. MICKEL✠KURT WITTIG✠RICH.KIRSTEN✠KARL BITTER
JÄGER JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·KARAB. KARAB.REG.·OB.B.MAAT. S.M.S. POSEN·OFF.STELLV. JÄG.BAT.14·V.WCHTM.KARAB.REG.
OTTO GUTH✠JOH. SCHMIDT✠ADOLF RIPPICH✠HUGO MATTEN✠A. BORUTZKI✠KURT KREISEL
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER RES.JÄG.B.3.·UNT.OF.FLIEG.ABT.·MATR. S.M.S.WESTFALEN·OB.JÄG.JÄG.BAT.14·KARAB.KARAB.REG.
✠RICH. HOPPENZ✠HANS SCHIDLEWSKI✠JOSEF BRÜNE✠
·SERGEANT RES.JÄG.B.3·SCHÜTZE GEB.M.G.ABTLG.229·JÄGER JÄGER-BAT.14·
Yrjönkadun puoleinen sivu:
CARL MATTHES✠FRIEDR. EBERT✠GUST. GERCKE
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
WALT. KRIEGER✠MAX ROSKI✠PAUL WIRTH
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
GEORG RAABE✠H. RAV.ENBERG✠WERN. WOLFF
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFR. 1. GARD.UL.REG.
ROBERT GAND✠ERNST WOLF✠HUB. HÖHNE
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.
ALFR. GÖRLITZ✠LEO GRZENIA✠C. SCHNEIDER
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
WILH. SCHMITZ✠JOH. HINRICH✠OSK. NAUMAN
ULAN 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1.GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG. BAT. 4
H. WIECKHORST✠PAUL JÜTTNER✠WALTER MAX
ULAN 1. GARD.UL.REG·GEFR. 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
ERWIN THURAU✠MAX KUHN✠ARTUR VATER
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1. GARD.UL.REG.·LANDST. JÄG.BAT. 4
Lisäksi tällä sivulla on jalustassa upseerin nimi erillään muista:
WOLFGANG V. GRUBEN
LEUTNANT 1. GARD.UL.REG. GEF. 12. IV. 1918.
Yllä olevissa luetteloissa on eräitä sotilaslingvistisesti huomionarvoisia seikkoja. Puolustushaara, aselaji- tai joukkotyyppikohtaisia alimman sotilasarvon nimityksiä ovat sotamies (Schütze), jääkäri (Jäger), karabinieeri (Karabinier), ulaani (Ulan), nostoväkimies (Landsturmmann) ja matruusi (Matrose). Seuraavaa miehistön arvoa edustavat korpraali (Gefreiter) ja laivaston ylimatruusi (Obermatrose). Viestittämiseen erikoistunut ylimatruusi on kuitenkin yliviestimies (Obersignalgast). Nuorempia aliupseereita ovat alikersantti (Unteroffizier), sitä vastaava ylijääkäri (Oberjäger) ja kersantti (Sergeant) sekä laivaston pursimies (Bootsmannsmaat), yliperämies (Obermaat) ja ylipursimies (Oberbootsmannsmaat), vanhempia varavääpeli (Vizewachtmeister) ja sijaisupseeri (Offizierstellvertreter). Upseeristoa edustavat reserviluutnantti (Leutnant der Reserve) ja muista erillään mainittu luutnantti (Leutnant).

On sinänsä huomionarvoista, että reserviluutnantti rinnastuu sijoittelunsa suhteen miehistöön ja aliupseeristoon. Suomessahan reserviupseerien ja upseerien muodollinen ero poistui vuonna 1939, vaikka termi reserviupseeri elää edelleen Reserviupseerikoulun nimessä: aikaisemmin reserviupseereita puhuteltiin käyttäen reservi-etuliitettä, ja heidän arvomerkkinsä olivat kultaisen sijasta hopeisia, mistä on myös peräisin vanha termi tinanappi.

(Sotilasarvojen kääntämiseen liittyviä kysymyksiä olen käsitellyt täällä.)

Vainajien edustamat joukot ovat 1. ja 3. kaartin ulaanirykmentti, 4., 6., ja 14. jääkäripataljoona, karabinieerirykmentti, 3. reservijääkäripataljoona, 2. vuoristotykistöosasto ja 229. vuoristokonekivääriosasto. Laivastosta mainitaan 5. miinanraivaajapuolilaivue, taistelulaivat SMS Posen ja SMS Westfalen sekä rannikkopanssarilaiva SMS Beowulf. Muista joukoista mainitaan Helsingin lentoasema (Flugstation Helsingfors) ja 228. autokolonna (A. Kraftwagenkolonne 228).


"Den deutschen Helden".

Henkilötietoja on syytä verrata Jarmo Niemisen laatimaan luetteloon Helsingin sotasurmat -sivustolla tai Jari Eerolan luetteloon, joka kattaa kaikki Suomen sotatoimissa kuolleet tai kadonneet saksalaissotilaat. Lisätietoja muistomerkissä mainituista henkilöistä löytyy myös Suomen sotasurmat 1914 - 1922 -projektin sivuilta. Näistä lähteistä käy muun muassa ilmi, että kaikki muistomerkkiin merkityt henkilöt eivät kaatuneet Helsingin valtauksessa, vaikka kirjoituksesta voisi niin päätellä.

Saksalaisen laivasto-osaston tappiot selittyvät Helsingin taistelun osalta sillä, että Posenin ja Westfalenin miehistöstä koottiin maihinnousuosasto, joka sai tehtäväkseen ottaa haltuunsa Katajanokan. Tervaluodon luo ankkuroituneen Beowulfin miehistöön kuulunut Otto Parlow ja Posenin miehistöön kuulunut Hermann Voges eivät kaatuneent taistelussa.

Helsingin valtauksen yhteydessä saksalaiset valtasivat punaisilta kaksi tykkivenettä, Golubin ja Pingvinin, jotka he nimesivät oletettavasti rannikkopanssarilaiva Beowulfin mukaan kekseliäästi Beoksi ja Wulfiksi. Myöhemmin nämä alukset luovutettiin Suomen merivoimille, minkä jälkeen ne nimettiin uudelleen Uusimaaksi ja Hämeenmaaksi vanhan saaristolaivaston perinteitä noudattaen. Molemmat alukset palvelivat sekä talvi- että jatkosodassa. Merisotakoulun ensimmäistä johtajaa Rudolf Dillströmiä (1885 - 1928) mytologiset nimet kiinnostivat siinä määrin, että hän innostui kääntämään muinaisenglanninkielistä Beowulf-eeposta suomeksi. Työ jäi valitettavasti kesken hänen ennenaikaisen kuolemansa vuoksi, mutta hän ehti julkaisemaan myös teoksen Kalevala ja meri (1927), joka on yksi erään aiemman kirjoitukseni esikuvista.

Toisin kuin suomalaisten muistomerkkiin (ks. alempana), ei saksalaisten monumenttiin ole kirjattu sen suunnittelijoiden nimiä. Nimeämättömät taiteilijat ovat kuvanveistäjä Gunnar Finne (1886 - 1952) ja arkkitehti Johan Sigfrid Sirén (1889 - 1961), mikä ehkä selittää kiven ulkoisen yhtäläisyyden eduskuntataloon.

Saksalaisten muistomerkin takana on vanhempaa kautta edustava hautakivi:
HÄR UNDER HVILAR
FRAML. MAJOREN O. RIDD:
JOHAN G: FOCKS
ENKA
FRIHERRINNAN
Ulrica Beata
Rehbinder
FÖDD D. 7. OCTOB: 1747.
DÖD D. 9. MAJ 1825.

Af ett tacksamt barnbarn
U. J. F. F.
Kiitollisen lapsenlapsen nimi on Ulrika Johanna Fredrika Furuhjelm.

Lähellä Annankadun ja Bulevardin kulmaa makaa seuraava hautakivi:
Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826
Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan Anders Johan Lönnroth ei erityisemmin säästellyt vaimonsa hautajaiskuluissa, mistä todistuksena tämä Margaretha Christina Bollströmin hautakivi on säilynyt.

Palattaessa portille ja käännyttäessä oikealla näkyy vasemmalla Helsingin valtauksessa kuolleiden suomalaisten sotilaiden muistomerkki. Annankadun puoleisella sivulla on värssyjä suomeksi ja ruotsiksi:
Kaunis on, Isänmaa
Elo, kuolo sun kasvojes
eessä
Helppoa Nukkua on
Mullassa Maan vapa-
han.

FALLNA FÖR FINLAND
SÖNERNA SLUMRE
LUNGT I DEN FRIKÖPTA
FÄDERNEJORDEN
Etenkin suomenkielinen teksti sisältää kaikuja elegisestä distikhon-mitasta. Ruotsinkieliset säkeet ovat jonkinlaista katalektista daktyylista dimetriä (kolmas säe on tosin akatalektinen). Jalustassa on seuraava teksti suomeksi ja ruotsiksi:
KIITOLLISUUDELLA HELSINGIN KAUPUNGILTA
MED TACKSAMHET AV HELSINGFORS STAD
Yrjönkadun puoleisella sivulla on luettelo kaatuneista, jotka haudattiin tälle paikalle 19.4.1918:
LAURI ILMARI PUHAKKA
IVAR HELENIUS
NIILO WALFRID ESKOLA
ALBERT HOLMGREN
PAAVO LIETARE
HARALD JOHANNES OHLSTRÖM
EMIL PITKÄNEN
HJALMAR WALLENIUS
OSKARI LYYTINEN
JOHN CAMPBELL
ILMARI AIRAKSINEN
KAARLO TURIA
YRJÖ KORHONEN
ELON HÄLLUND
AXEL WESTERLUND
LAURI PALMROOS
KAARLE AUGUST KURKELIN
GUNNAR SALIN
KAATUIVAT HELSINGIN VAPAUTUKSESSA
STUPADE VID
HELSINGFORS
BEFRIELSE 12/IV 1918
Myös yllä olevat suomalaisten nimet yksityiskohtaisempine tietoineen löytyvät Jarmo Niemisen laatimasta luettelosta. Jalustan Yrjönkadun puoleiselta sivulta löytyy kaiverrettuna tämän funktionalistis-klassillisen muistomerkin suunnittelijoiden nimet:
ELIAS ILKKA
ERIK BRYGGMAN
Elias Ilkka (1889 - 1968) oli kuvanveistäjä, Erik Bryggman (1891 - 1955) puolestaan arkkitehti.

Muistomerkin takana on yksi pystyssä oleva hautakivi:
Här hvilar
Commerce Rådet
Jacob Wendelius
med fyra barn
Marie, Berndt, Lars och Wendla.
Han var född d. 20 Nov. 1762; död d. 27 Jan. 1817,
I tjugu år var han den huslig sällhetens
föresyn såsom Make och Far.
Dens stoft
förtjenar tacksamhet,
som i medmenniskors lycksalighet
sökt och funnit sin egen.
Kauppaneuvos Jacob Wendelius aloitti uransa laivastossa yleten kapteeniksi (ru. kapten), ryhtyen sitten kauppalaivan kapteeniksi ja lopulta merkittäväksi teollisuusyrittäjäksi ehtien toimia vielä Helsingin uudelleenrakentamiskomiteassakin.

Edellisen hautakiven läheisyydessä makaa kivi, josta erottuu heikosti siihen kaiverrettu kruunu ja kilpi. Möllerin mukaan kyseessä on aatelisvaakuna, joka "ei kuulu millekään maassamme tunnetulle aatelissuvulle". Muistomerkin edustalla on kaksi muuta makaavaa hautakiveä, joista toisessa on seuraava kirjoitus:
Rad och Handelsmannen
G. Gardberg,
Född 17 24/1 46 död 18 22/12 25
Dess kära Maka
C. Hellström,
Född 17 15/10 död 18 28/1 24,
jemte Dotter
C.E: Gardberg
Född 17 13/2 79 död 18 19/3 22.
blefvo här åter förenade.
Haudassa lepäävät raatimies ja kauppias Gustaf Gardberg vaimonsa Christina Hellströmin ja heidän tyttärensä Christina Elisabeth Gardbergin kanssa. Edellisen vieressä olevassa, vaikeammin luettavassa kivessä on puolestaan seuraava teksti:
Referendarie Sekreteraren
Mag. Carl. Georg. Ekmark
hvilar här med två förutgångna Barn
han föddes den 18 Maji 1783.
Afsomnade den 17 Nov 1822.
Åt dett växande slägtets bildning och em[-]
betsmanna värf egnades hans korta lefnad[s]
dagar. I en bättre verld beskäres honoṃ
lönen för troget fyllda pligter.
-
Hans minne lefver kärt hos maka,
barn, anförvandter och vänner.
Huomattavan yksityiskirjaston omistaneen esittelijäsihteeri Carl Georg Ekmarkin hautakirjoitus viittaa hänen virantoimitukseensa Porvoon kymnaasin filosofian ja luonnonhistorian lehtorina sekä senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan virkamiehenä.

Ekmarkin pro gradu -väitöskirja De difficultate proprietatem vocabulorum in lingua Hebraea constituendi (1805) käsittelee heprean sananjohto-oppia, mutta hän toimi myöhemmin praeseksenä (eli varsinaisena tekijänä) kaksiosaisessa pro exercitio -väitöskirjassa Elegantioris latinitatis theoria e Cicerone & Quintiliano (1811), joka käsittelee roomalaista retoriikkaa pohjaten Ciceroon ja Quintilianukseen. Väitöskirjassa käsitellään muun muassa latinan ortografiaa, jonka määritelmäksi annetaan "recte scribendi ac pronuntiandi scientia" ('oikein kirjoittamisen ja ääntämisen tiede', 9) viitaten Quintilianukseen, mutta viitatussa kohdassa (Inst. 1,7,1) puhutaan suoranaisesti vain kirjoittamisesta eikä ääntämisestä. Quintilianuksen luettelemista lähteistä (1,6,1) auctoritas eli (auktoreiden) auktoriteetti on Ekmarkin mukaan ääntämyksen tapauksessa ongelmallinen, sillä antiikin kirjailijat eivät luonnollisesti ole enää keskuudessamme, ja heidän kirjallisiin tuotoksiinsa perustuvat tiedot osoittavat heidän ääntämyksensä olleen hyvin erilaista kuin Ekmarkin aikana ("a noſtra loquendi conſuetudine maxime abhorrentem fuisſe"). Yksityiskohdista mainitaan seuraavat:
Sic novimus in consonantibus: B cum P, D cum T, ſæpisſime confusa; H in medio & M in fine vix audita fuisſe; C ut vernacula K, minime ut Z, T ubique, etiam ante I, ſequente vocali, dure, non molliter ut Z, pronuntiata fuisſe, cet. In vocalibus: A in E & I, E in I, U in O, ſæpe commutata fuisſe. In diphthongis: utramque vocalem, in primis priorem auditam fuisſe. In tono ſ. accentu; omnes breves ſyllabas ita correptas fuisſe, ut vix audirentur; longas contra ſic productas, ut vocalis dupliciter pronuntiaretur. (10)
'Tiedämme konsonanttien osalta: b ja d sekoittuivat usein p:n ja t:n kanssa; sanansisäinen h ja sananloppuinen m ovat ääntyneet heikosti; c on ääntynyt kuten kansankielen k, ei kuten z; t on ääntynyt kaikkialla, myös i:n edellä, vokaalin seuratessa kovana eikä pehmeänä kuten z. Vokaalien osalta: a muuttui usein e:ksi ja i:ksi, e i:ksi ja u o:ksi. Diftongien osalta: molemmat vokaalit, etenkin ensimmäinen, ääntyivät. Toonin eli aksentin osalta: kaikki lyhyet tavut olivat niin lyhennettyjä, että tuskin kuuluivat; pitkät tavut olivat puolestaan niin venytettyjä, että vokaali ääntyi kaksinkertaisena.'

Lopun maininta lyhyistä ja pitkistä tavuista näyttäisi sekoittavan tavun pituuden vokaalin pituuteen ja vielä sanapainoonkin, mikä ei ole oikeastaan yllättävää. Yllä olevan lainauksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Ekmarkin aikaan olisi äännetty esimerkiksi "tseesar" ja "tsiitsero". Nykyään suomalaiset latinistit ääntävät c:n ja t:n aina kovina, mutta diftongit ae ja oe on edelleen tapana ainakin Turun ulkopuolella ääntää pitkinä e-äänteinä ("keesar" ja "kikeroo"): consuetudo on toisinaan vahvempi voima kuin ratio. Latinan historiallista ääntämystä, konventionaalista kouluääntämystä ja keskiajan latinan kansallisia erityispiirteitä käsittelen lisää ehkä toisella kertaa.

Näissä merkeissä toivotan lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Yliopistolatinaa

Perinteisesti ylioppilaskirjoituksia edeltäneen lukuloman alkua merkinneitä penkkareita eli penkinpainajaisia vietettiin eilen. Tähän epäsuorasti liittyen ajattelin kirjoittaa latinan kielestä siltä osin kuin se liittyy ylioppilaisiin ja yliopistoon. Tämän kirjoituksen pohjalta latinaa muuten osaamaton saa käsityksen siitä, mitä eri yhteyksissä käytetävät latinankieliset ilmaisut tarkoittavat. Näkökulmani on luonnollisesti vinoutunut koskemaan erityisesti humanisteja. Olen merkinnyt ääntämisen helpottamiseksi yksittäisten sanojen pitkät vokaalit makronilla, esim. ā ääntyy pitkänä a:na. Paino on toiseksi viimeisellä tavulla, jos se on umpitavu tai sisältää pitkän vokaalin, muuten kolmanneksi viimeisellä.

Suomen abi on lyhenne sanasta abiturientti tai sitaattilainasta abiturus/abitura. Maskuliininen abitūrus ja feminiininen abitūra ovat futuuripartisiippeja verbistä abīre 'mennä pois'. Usein käytetään myös termiä abiturientti, jonka pohjalla on vuorostaan preesenspartisiippi abituriēns verbistä abiturīre 'haluta, aikoa mennä pois', joka on edellämainitun verbin desideratiivijohdos.

(Abīre 'mennä pois' on johdettu verbistä īre 'mennä', jonka imperatiivin monikon toisen persoonan tuntenevat kaikki, jotka ovat nähneet elokuvan Life of Brian. Mainittakoon nyt silti, että domum on akkusatiivi eikä lokatiivi, joka olisi domī 'kotona'.)

Ylioppilaskokeet arvioidaan latinankielisillä arvosanoilla, jotka ovat matalimmasta korkeimpaan improbātur 'ei hyväksytä', approbātur 'hyväksytään', lubenter approbātur 'mielellään hyväksytään', cum laude approbatur 'kiitoksella hyväksytään', magnā cum laude approbātur 'suurella kiitoksella hyväksytään', eximiā cum laude approbātur 'valtavalla kiitoksella hyväksytään' ja laudātur 'kiitetään'.

(Verbi laudāre ja siihen liittyvä substantiivi laus, jonka ablatiivi laude on, merkitsevät toki myös 'ylistää' ja 'ylistys', mutta koska suomessa ylin arvosana on perinteisesti ollut kiitettävä, olen valinnut tässä vähemmän pompöösin käännösvastineen.)

Osaa näistä arvosanoista on myös ennen käytetty yliopiston opintokokonaisuuksien niminä: periaatteessa nykyiset perusopinnot vastaaavat vanhaa approbaturia, aineopinnon cum laudea eli "cumua", ja syventävät opinnot laudaturia. Yksinkertaisuuden vuoksi sanon vanhempien ihmisten kysymyksiin vastatessani suorittaneeni "laudaturit" englantilaisessa filologiassa, latinan kielessä ja Rooman kirjallisuudessa sekä kreikan kielessä ja kirjallisuudessa, ja näiden lisäksi "cum lauden" kasvatustieteessä. (Tämä siis huolimatta siitä, että "vanha gradu vastasi nykyistä väitöskirjaa" ja "latinan appro vastasi nykyisiä syventäviä opintoja" jne.)

Verbimuodot approbātur '(se) hyväksytään' ja laudātur '(sitä) kiitetään' ovat passiivin indikatiivin yksikön kolmansia persoonia, eivät passiivin perfektipartisiippeja (esim. approbātus 'hyväksytty', laudātus 'kiitetty'). Suomenkieliset arvosanat ovat perinteisesti olleet preesenspartisiippeja, esim. välttävä, tyydyttävä, kiitettävä. Prepositiolausekkeista cum laude 'kiitoksella', magnā cum laude 'suurella kiitoksella' ja eximiā cum laude 'valtavalla kiitoksella' näkyy taipumus asettaa substantiivin attribuuttina toimiva adjektiivi ennen prepositiota (magnā ja eximiā ovat ablatiivimuotoja, vaikka normaalisti kirjoitusasu on identtinen nominatiivin kanssa). Lubenter eli libenter 'mielellään' on adverbijohdos preesenspartisiipista lubēns (libēns), jonka pohjalla on impersonaalinen verbi lubet (libet) 'miellyttää'.
Latinan kieltä käytettiin ennen myös Ylioppilaslehdessä.

Nykyään valkolakki ja ylioppiluus eivät merkitse, että olisi varsinaisesti ylioppilas eli oikeutettu opiskelemaan yliopistossa. Ylioppilaskokeen vanhaan rooliin yliopiston pääsykokeena liittyy Ylioppilasmatrikkeli, joka historiallisesti oli lista yliopiston opiskelijoista. Tälle listalle kirjatuksi tulemiseen viittaa mm. englannin matriculation examination, jonka alkuosan pohjalla on latinan listaa tai luetteloa tarkoittavasta sanasta mātricula johdettu verbi mātriculārī 'kirjautua luetteloon'.

Edeliseen suoranaisesti liittymättä yliopistoa, jossa on suorittanut tutkintonsa, voidaan nimittää alkujaan erinäisiin jumalattariin viitanneella ilmaisulla alma māter 'ravitseva äiti'. Yliopistosta valmistuneeseen viittaava alumni tulee latinan sanasta alumnus, alumna 'kasvatti', joka tulee verbistä alere 'ravita' latinassa jo unohtuneella (mutta kreikasta ja sanskritista tutulla) mediopassiivin partisiipin päätteellä.

Nykyään alempaan korkeakoulututkintoon viittaava kandidaatti tulee latinan sanasta candidātus, joka merkitsee sananmukaisesti 'valkaistua' viitaten muinaisten roomalaisten julkisiin virkoihin pyrkivien togan väriin. Ennen kandidaatit ylennettiin promootiossa maistereiksi, mutta nykyään ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin arvo saavutetaan valmistumisen yhteydessä. Historiallisesti magister ja feminiini magistra merkitsevät 'opettajaa', ja samaa kantaa on myös käsityöläisammattien yhteydessä käytettävä mestari. (Alunperin sana merkitsee 'johtajaa' vastakohtanaan minister 'palvelija'.) Jatkotutkinnon suorittaneiden arvot ovat lisensiaatti ja tohtori, joista ensiksi mainittu viittaa sananmukaisesti henkilöön, jolla on lupa (licentia) tehdä jotain, jälkimmäinen tarkoittaa 'opettajaa' (doctor). Myös virkanimitys dosentti tarkoittaa 'opettajaa', ja lehtori eli lector merkitsee 'lukijaa' viitaten tietenkin luentojen pitoon. Rehtori eli rector on pohjimmiltaan 'johtaja' (verbistä regere 'johtaa, hallita'), dekaani eli decānus puolestaan 'kymmenenpäällikkö' viitaten dekaanin rooliin rehtorin (tms.) alijohtajana.

Todistukset kaikista oppiarvoista jaetaan publiikissa, jonka nimitys tulee latinan 'julkista' tarkoittavasta sanasta pūblicus. Promootio on suora laina latinan sanasta prōmōtiō 'ylennys', joka on johdos verbistä prōmōvēre 'ylentää'. Samasta verbistä saadaan myös gerundiivi prōmōvendus 'ylennettävä', josta suomenkin sana promovendi on lainattu.

Itse osallistuin viime vuonna Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon poissaolevana (absēns, preesenspartisiippi verbistä abesse 'olla poissa') ja sain postissa todistuksen, jossa on seuraava teksti:
QVOD DEVS OPTIME VERTAT EX LEGIBVS VNIVERSITATIS HELSINGIENSIS ATQVE EX DECRETO AMPLISSIMI PHILOSOPHORVM IN EA VNIVERSITATE ORDINIS ABSOLVTO OMNI SPECIMINE LEGITIMO PHILOSOPHIAE MAGISTER CREATUR OMNIBVSQVE HVIVS DIGNITATIS IVRIBVS ET PRIVILEGIIS MVNITVR IN VRBE HELSINKI ANTE DIEM DECIMVM KALENDAS IVNIAS ANNO MMXIV VIR CLARISSIMUS ANTTI JYRKI JUHANI IJÄS QVOD FACTVM NOMINE MEO SVBSCRIPTO ET SIGILLO ORDINIS PHILOSOPHORVM ADFIXO EGO CONFIRMO LEGITIME CONSTITVTVS PROMOTOR ET BRABEVTA ARTO MUSTAJOKI
'Minkä Jumala parhaiten kääntäköön: Helsingin yliopiston lakien sekä saman yliopiston kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksen mukaisesti ja kaikkien laillisten näytteiden tultua suoritetuiksi tehdään filosofian maisteriksi sekä varustetaan kaikilla tämän avon oikeuksilla ja etuoikeuksilla Helsingin kaupungissa toukokuun 23. päivänä vuonna 2014 kunnianarvoisa mies Antti Jyrki Juhani Ijäs, minkä tapahtuneeksi allekirjoituksellani sekä filosofisen tiedekunnan sinetillä vahvistan minä, laillisesti asetettu promoottori ja tuomari, Arto Mustajoki.'

Kuten mainitsin jo toisessa kirjoituksessa, mm. tämä todistus on syy siihen, että promootioon ilmoittauduttaessa on ilmoitettava sukupuolensa olevan joko mies tai nainen.

Latinankielisessä tekstissä huomion kiinnittää kirjoitusasu VIR CLARISSIMUS, jossa jostain syystä muusta tekstistä (pl. nimet) poiketen on käytetty U-kirjainta V:n sijaan. Vanhemmassa latinankielisessä ortografiassa ei tehty eroa vokaalisten i:n ja u:n ja konsonanttisten j:n ja v:n (/w/) välillä, mistä syystä näitä kutsutaankin puolivokaaleiksi.

Edelleen viime vuoden promootioon liittyen olen litteroinut tähän promoottorin, venäjän kielen professori Arto Mustajoen promootiotilaisuudessa maisteripromovendeille pitämän latinankielisen puheenvuoron:
Ego Arto Mustajoki ipse magister philosophiae promotus promotor legitime constitutus ex decreto amplissimi ordinis philosophorum magistros philosophiae semisaeculares creo et creotos renuntio recentique laurea corono, vos quadraqinta sex praesentes absentes sapientia, virtute, meritis venerabiles, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse magister promotus promotor legitime constitutus, magistros philosophiae creo et omnibus huius dignitatis insignibus, iuribus, privilegiis munio vos trescentos quindecim praesentes absentes, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Procedite igitur magistri semiseculares reverendissimi et deinde vos magistri iuvenes ordine litterarum primum locum tenens tamen prima, secundum locum tenens ultimus. 
'Minä, Arto Mustajoki, itse filosofian maisteriksi ylennetty, promoottoriksi laillisesti asetettu kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksellä, filosofian riemumaistereiksi teen ja tehdyiksi julistan sekä tuoreella seppeleellä kruunaan, teidät neljäkymmentä kuusi läsnäolevaa ja poissaolevaa, viisaudesta, urhoollisuudesta ja ansioista kunnioitetut, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse maisteriksi ylennetty, promoottoriksi laillisesti asetettu, filosofian maistereiksi teen ja kaikilla tämän arvon tunnuksilla, oikeuksilla ja etuoikeuksilla varustan teidät kolmesataaviisitoista läsnäolevaa ja poissaolevaa, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Astukaa siis eteenpäin kunnianarvoisat riemumaisterit ja sitten te, nuoret maisterit aakkosjärjestyksessä, ensimmäisellä sijalla oleva kuitenkin ensimmäisenä, toisella sijalla oleva viimeisenä.'

Tohtoripromovendeille Mustajoki puhui seuraavasti:
Iam munus meum suscipiam. Ego Arto Mustajoki ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus ex decreto amplissimi ordinis philosophorum, viros illustrissimos doctores philosophiae quinque praesentes absentes doctores philosophiae semisaeculares renuntio, quos iam ordine litterarum insignibus summae illius dignitatis denuo orno. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus doctores philosophiae honoris causa renuntio dominas duas illustrissimas et viros illustrissimos undecim, quos iam ordine litterarum insignibus huius ordinis orno. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus, doctores philosophiae creo et omnibus summi huius in philosophia honoris insignibus, iuribus, privilegiis munio ducentos quadraginta duos praesentes absentes, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Procedite, quaeso, doctores semiseaculares reverendissimi et vos doctores honoris causa clarissimi et deinde iuvenes doctores doctissimi ordine litterarum, primum locum tenens tamen prima, secundum locum tenens ultima.
'Jatkan taas tehtävääni. Minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohori, promoottoriksi laillisesti asetettu kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksellä, kunnianarvoisat miehet, filosofian tohtorit, viisi läsnäolevaa ja poissaolevaa julistan filosofian riemutohtoreiksi, jotka jo aakkosjärjestyksessä tuon mitä korkeimman arvon tunnuksilla uudelleen koristan. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohtori, promoottoriksi laillisesti asetettuna julistan filosofian kunniatohtoreiksi kaksi kunnianarvoisaa naista ja yksitoista kunnianarvoisaa miestä, joitka jo aakkosjärjestyksessä tämän tiedekunnan tunnuksilla koristan. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohtori, promoottoriksi laillisesti asetettuna teen filosofian tohtoreiksi ja kaikilla tämän filosofiassa suurimman kunnian tunnuksilla, oikeuksilla ja etuoikeuksilla varustan kaksisataaneljäkymmentakaksi läsnäolevaa ja poissaolevaa, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Astukaa eteenpäin, pyydän, kunnianarvoisat riemutohtorit ja te kunnianarvoisat kunniatohtorit ja sitten kunnianarvoisat nuoret mitä oppineimmat tohtorit aakkosjärjestyksessä, ensimmäisellä sijalla oleva kuitenkin ensimmäisenä, toisella sijalla oleva viimeisenä.'

Teksti perustuu linkittämääni tallenteeseen. Olen tosin tehnyt videolla kuultavaan puheeseen pieniä korjauksia merkitsemättä niitä tekstiin. Koska latina ei ole enää yliopistolaitosten virallinen kieli, on ääntäminen yksittäisten sanojen ja koko lauserytmin osalta odotetusti hapuilevaa. Huomion kiinnittää myös ruotsinkieliseltä kuulostava "koonstituuttus"-ääntämys, jossa painollisen pitkän vokaalin perässä oleva konsonantti venytetään (vrt. "keessar", "seessar"). Onpa mukaan lipsahtanut pari palatalisaatiotakin, absjentes ja proceditje. Latinankielinen teksti ei ole superlatiivien suhteen aivan niin monotoninen kuin käännökseni, sillä en ole pyrkinyt tekemään eroa sanojen clārissimus, amplissimus, reverendissimus ja illustrissimus välillä, vaan olen kääntänyt ne kaikki samalla käännösvastineella kunnianarvoisa.

Lisää yliopistollista latinan kieltä löytyy varsinaisesta promootio-ohjelmasta, mutta lopuksi vielä ylioppilaille tuttu laulu Gaudeamus igitur käännettynä sanasta sanaan siltä osin, kuin sitä yleensä Suomessa lauletaan. Jos yksi latinan sana on käännetty useammalla suomen kielen sanalla, on nämä kirjoitettu yhteen yhdysmerkkiä käyttäen.

Gaudeāmus igitur'iloitkaamme siis
iuvenēs dum sumus!nuorukaisia niin-kauan-kuin olemme
Post iūcundam iuventūtem,jälkeen ihanan nuoruuden
post molestam senectūtemjälkeen rasittavan vanhuuden
nōs habēbit humus.meidät tulee-saamaan maa'

Gaudeamus on konjunktiivi ja siten monikon ensimmäiseen persoonaan kohdistuva kehoitus. Indikatiivissa 'me iloitsemme' olisi gaudemus. Jos konjunktion dum kanssa on preesens, on merkitys 'niin kauan kuin', mutta jos konjunktiivi, 'kunhan' (esim. lentävä lause oderint, dum metuant 'vihatkoot, kunhan pelkäävät'). Sanat iuvenēsiūcundam ja iuventūtem voi kirjoittaa myös juvenēscundam ja juventūtem, vaikka tämä ei olekaan enää latinankielisissä teksteissä tapana. Prepositio post vaatii akkusatiivin, joten iūcunda iuventūs ja molesta senectūs ovat asiaankuuluvissa m-päätteisissä muodoissa. Habēbit on futuuri, preesens olisi habet.

Vīvat acadēmia,'eläköön akatemia
vīvant professōrēs!eläkööt professorit
Vīvat membrum quodlibet,eläköön jäsen mikä-tahansa
vīvant membra quaelibet,eläkööt jäsenet mitkä-tahansa
semper sint in flōre!aina olkoot kukassa'

Tässä säkeistössä on lisää konjunktiivimuotoja, tällä kertaa merkitsemässä kolmanteen persoonaan kohdistuvia kehoituksia. Vīvat on sananmukaisestikin 'eläköön' ('hän elää' olisi vīvit), ja vīvant 'eläkööt' (vīvunt 'he elävät'). Samanlainen konjunktiivi on myös sint 'olkoot' (sunt 'he ovat'). Membrum : membra ja quodlibet quaelibet ovat molemmat neutrimuotoja yksikössä ja monikossa. Pronomini quodlibet koostuu pronominista quod 'mikä, joka' sekä taipumattomasta osasta libet, joka on oikeastaan ylempänä käsitelty verbi libet 'miellyttää'.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Armeijakielestä

Armeijakielellä eli sotilassuomella tarkoitan yleisesti asepalveluksessa olevien ihmisten käyttämää puhuttua ja kirjallista suomen kielen muotoa. Tämä käsittää paitsi sotilasslangin myös komentokielen, käskykielen, muun taistelukoulutukseen kuuluvan ilmoitusten ja taistelunjohtamisen kielen sekä ohjesääntöjen ja oppaiden kielen. Kyseessä on siis monimutkainen, alueellisestikin vaihteleva kokonaisuus, jonka osa-alueet luonnollisesti vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Siviilimaailmaailmassa armeijakielen prosodiset ja fraseologiset ominaispiirteet aiheuttavat kuulijoissa yleensä ärtyneisyyttä.

Tässä kirjoituksessa käsittelen tapausesimerkkinä Ylen Elävästä arkistosta löytyvää dokumenttielokuvaa "Valmistautukaa!" (1982, löytyy myös Youtubesta). Ohjelmassa nähdään mm. pataljoonankomentaja puhuttelemassa joukkoaan ja pitämässä oppituntia, yliluutnantti pitämässä varustarkastusta ja sulkeisjärjestysharjoitusta, luutnantti opettamassa järjestymistä, sisäpalvelusta ja rynnäkkökiväärin lukon irroittamista, lääkäri pitämässä terveystarkastusta ja varusryhmänjohtaja opettamassa pinkan tekoa. Nostan esille kielellisesti kiinnostavia seikkoja sikäli kun niitä tulee ohjelmassa vastaan.

Aamu alkaa päivystäjän komennolla "komppaniassa herätys!". Alokkaiden toimia valvova alikersantti ohjeistaa yleispersoonamuodoilla: "niin kuin eilen opetettiin, taitetaan sivut siihen päälle". Tällaisella muodolla on yleensä sellainen merkitysvivahde, että kyseessä on asia, joka pitäisi osata ja tehdä ilman eri kehoitusta: kyseessä ei ole muodollisesti käsky, vaan ikään kuin jo opitun säännön toistaminen. Alikersantin vastaavantyyliset ohjeet pallilla istumisesta (esim. "katse on luotuna suoraan eteenpäin") koostuvat suhteellisen huolitellusta kirjakielestä, mikä kertoo siitä, että ne ovat pitkälti ulkoa opittuja fraaseja. Ero spontaaneihin ohjeistuksiin kuten "enemmän selkä suoraks" on selkeä.

Tupaan saapuva yliluutnantti sanoo ovella "jatkakaa", koska muuten ensimmäinen hänet huomaava tuvassaolija olisi velvollinen huutamaan "huomio!" ja tekemään ilmoituksen. Yliluutnantti ohjeistaa persoonattomasti (mahdollisesti jotain sääntöä siteeraten) "kirjallisuus pitää pitää kaapissa" ja käskee sitten alikersanttia: "korjatkaa yksityisen miehen virheitä" (nykyään sanottaisiin "yksittäisen miehen"). Näissä lauseissa, kuten monissa muissakin, on kuultava tunnistettava nuotti: ensimmäisissä sanoissa ensimmäinen tavu äännetään korkeammalla intonaatiolla, viimeisessä sanassa kaikki. Viimeistä sanaa edeltävä sana voi myös olla vailla korotettua tavua. Tämä lauseintonaatio mukailee komennoille tyypillistä nuottia, josta hyvänä esimerkkinä on myöhemmin kuultava "tuvassa parijonoon järjesty".

(Opettaessaan järjestymistä käytävälle kolmiriviin yliluutnantti sanoo toiselle ryhmälle "aloittaen vasemmalta", mutta ryhmän aloittaessa vasemmalta hän korjaa "aloittaen täältä" ja ohjaa ryhmän oikealle.)

Järjestyminen on siis siirtymistä tiettyyn muotoon (riviin tai jonoon) ja paikkaan. Tähän liittyen mieleen tulee eräs hauska anekdootti: toimiessani aliupseerikoulussa oppilasjohtajana olin komentanut joukon järjestymään kolmiriviin. Jotkut juttelivat järjestyessään, mihin totesin asianmukaiseen tyyliin "järjestyttäessä ei puhuta!". Joku oppilastoveri kommentoi tähän, että "homot ja rikolliset järjestäytyy, armeijassa järjestytään" tai jonkin muun yhtä nokkelan kielenhuollollisen muistisäännön. Syy kommenttiin oli tietenkin se, että normaalisti sanottaisiin "järjestyessä ei puhuta" käyttäen persoonapäätteetöntä muotoa: käytin omasta mielestäni luontevasti passiivimuotoa järjestyttäessä = kun järjestytään, mutta kyseinen oppilas oletti epätavallisen muodon kuullessaan, että olin käyttänyt väärää verbiä, vaikka siinä tapauksessa olisin tietenkin sanonut "järjestäydyttäessä ei puhuta". Nykyinen Yleinen palvelusohjesääntö (YLPALVO 2009) käyttää passiivia, esim. "Tervehdittäessä ei käytetä sanallista ilmaisua, ellei esimies sitä tee" (§ 109) mutta yksittäistapauksena myös: "Juostessa ei tervehditä, mutta tilanteen salliessa juoksu muutetaan kävelyksi, jotta tervehtiminen on mahdollista." (§ 115.)

Komppanian edessä pataljoonankomentaja kertoo alokkaille, että heidän armeijassa olonsa perustuu "Suomen hallitusmuotoon", jonka mukaan "jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään." Kyseessä on vuoden 1919 hallitusmuoto, jonka korvasi vuonna 2000 uusi perustuslaki.

Alokas Roinialan saapuessa luokintatarkastukseen hän ilmoittautuu sotilaallisesti: "Herra tohtori, alokas Roiniala ilmoittautuu luokintatarkastukseen". Tohtorin komennettua alokkaan istumaan muuttuu tilanteen sävy siviilimäisemmäksi, mutta tohtori silti teitittelee alokasta ("hengitättekö suun kautta syvään"). On tietenkin mahdollista, että muodollinen puhuttelu johtuu kameran läsnäolosta.

Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää koulutusta joukolle alokkaita. Luutnantin puhe ansaitsee tulla lainatuksi tässä kokonaisuudessaan siltä ostin, kuin se ei häviä kertojan äänen alle:
"Asento! [Alokkaat tekevät asennon.] Opetan teille rynnäkkökiväärin lukon irroittamisen. Lepo! [Alokkaat ottavat levon.] Komento kuuluu: LUKKO - IRROITA. Komennon valmistavalla osalla LUKKO viedään kantapäät yhteen. Tehkää! [Alokkaat tekevät asennon.] Ja suoritusosalla IRROITA siirrytään asekäsittelyasentoon polvelta, joka on tällainen. [Näyttää.] Siirtykää! [Alokkaat siirtyvät aseenkäsittelyasentoon.] Kädensuoja polvea vasten, oikea käsi aseen perällä. [Luutnantti käskee siirtämään oikean käden laatikon kannelle ja painamaan vapautinsalpaa.] Painakaa! [Alokkaat painavat. Luutnantti käskee ottamaan laatikon kannen irti.] Ottakaa! [Luutnantti käskee asettamaan laatikon kannen vasempaan reunaan.] Laittakaa! [Alokkaat laittavat. Tämän jälkeen irroitetaan palautinjousi, ja luutnantti näyttää, miten lukko ja luisti vedetään taakse.] Vetäkää! [Alokkaat vetävät.] Nostetaan lukko ja luisti ylöspäin, ja taaksepäin vetämällä ne lähtevät pois aseesta. Vetäkää! [Alokkaat vetävät.]"
(Olen noudattanut ohjesäännöissä ja oppaissa käytettävää tapaa kirjoittaa komennot suuraakkosilla.)

Suoritus opitaan johdetusti vaiheittain. Kaikki tehdään komentojen mukaan, mikä osaltaan totuttaa "vaistomaiseen tottelemiseen". Koulutustaitoon kuuluu, että jokaisen vaiheen suorittamisen komentamiseen käytetään sopivaa verbiä (esim. "siirtykää", "painakaa", "vetäkää") eikä joka kerta "näin tehkää". Muoto noudattelee samaa formaattia kuin komentojen valmistava osa - suoritusosa.

Yliluutnantin pitämä vartio-oppitunti on yhtä lailla muodollinen:
"Tämän vartio-oppitunnin aiheena on vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet. Ensimmäiseksi: vartiomiehen aseen käytöstä. Vartiomies saa käyttää asettaan seuraavissa tapauksissa. Puolustaakseen henkilöä tai omaisuutta, jota suojelemaan tai vartioimaan hänet on määrätty. Puolustaakseen itseään sekä karkaavaa vankia tai vartioitavaa henkilöä vastaan, ellei tämä varoitushuudoista luovu karkausyrityksestä. Huomioikaa: karkaavaa arestilaista vastaan ei ampuma-asetta kuitenkaan käytetä. Asetta käytettäessä on otettava huomioon, että: milloinkaan ei käytetä enempää väkivaltaa, kuin edellä mainitun tarkoituksen saavuttamiseksi välttämättä on tarpeen. Vilkasliikenteisellä paikalla tai mualla, missä ampuma-aseen käytöstä voi aiheutua vahinkoa sivullisille, saa asetta käyttää vain suojeltaessa vartiopaikkaa väkivaltaiselta hyökkäykseltä tai torjuttaessa vartiomiestä tai vartiomiehen suojelemaa tai vartioimaa henkilöä vastaan kohdistuvaa vaarallista hyökkäystä. Aseen käyttäjä huutaa, ellei uhkaava vaara tee tätä mahdottomaksi, kahdesti kovalla äänellä 'seis, seis' sekä ampuu vielä varoituslaukauksen. Ellei annettuja varoituksia ja kieltoja noudateta, vartiomies suuntaa aseen, mikäli mahdollista, lähestyjän tai pakenijan jalkoihin."
Oppitunnissa on vahva paperista luvun tuntu, mikä on vartio-oppitunnilla sikäli järkevää, että vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet on kerrottava kaikille samanmuotoisina väärinkäsitysten välttämiseksi. Oikeutettua voimankäyttöä ei nykyään kutsuttaisi väkivallaksi, vaan sanottaisiin, että "ei käytetä enempää voimaa". Tätä ei pidä välttämättä nähdä minään eufemismina, jolla yritetään "naamioida väkivalta" joksikin muuksi, vaan perusteltuna erotteluna oikeudettoman väkivallan ja oikeutetun voimankäytön välillä.

Vartio-oppituntikohtausta seuraa esimerkkisuoritus vartiomiehen vaihdosta. Vaihdonjohtaja ja uusi vartiomies saapuvat polkupyörillä lukitulle portille. Vaihdonjohtaja komentaa uudelle vartiomiehelle ensin  "pyörältä - nouse!", sitten "asento!" ja lopuksi "ase rinnalle - vie!". Tämän jälkeen vaihdonjohtaja avaa portin ja komentaa: "vartiot - vaihtakaa!". Tätä seuraa sananvaihto, joka on kuultavissa tasatunnein myös Helsingin päävartiossa: vanha vartiomies sanoo "luovutan vartion", mihin uusi vartiomies vastaa "otan vastaan vartion". Vaihdonjohtaja sulkee portin, komentaa asennon ja "selkään - vie!", "pyörä käteen - ota!" ja lopuksi "osasto - mars!".

(Sulkeisjärjestysohjesääntö 1980)
Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää suksisulkeisia. Sulkeisjärjestysharjoituksessa joukko on suljetussa muodossa, jossa kunkin yksittäisen miehen paikka on tarkasti määritelty suhteessa muihin. Kaikki toiminnot suoritetaan ennalta määriteltyjen komentojen mukaan. Eräs näistä komennoista on "taakse - poistu!", jolla joukko siirtyy juosten kymmenen askelta taaksepäin. Kyseistä komentoa onkin perinteisesti käytetty joukon rangaistuksenomaiseen höykyttämiseen, etenkin, jos poistumissuunnassa on ylämäki tai muita esteitä.

Suksisulkeisten jälkeen seuraa pataljoonankomentajan oppitunti ryhmänjohtajille simputuksesta. Heti tämän kohtauksen jälkeen seuraa kouluttajan pitämä varustarkastus. Luutnantti sanoo varusesineen nimen, ja varusmiehet ottavat esille kyseisen varusesineen. Varusesineiden nimeäminen noudattaa samaa usein hilpeyttä herättävää formaattia kuin viralliset listat, esim. "alushousut, pitkät, kaksi paria".

Toisin kuin kertojaäänen ja kuvan yhdistelmästä voisi kuvitella, ei "rättisulkeisilla" viitata varustarkastukseen, vaan järjestymisharjoitukseen, jossa joukko komennetaan järjestymään uudestaan ja uudestaan erilaisissa varustuksissa. Lempinimen rättisulkeiset yhteys varsinaisiin sulkeisharjoituksiin on ilmeinen toisin kuin siviilielämästä tuttujen ilmaisujen kalvosulkeiset tai PowerPoint-sulkeiset: näissähän on kyse siitä, että suhteellisen passiiviselle joukolle näytetään joukko kalvoja- tai PowerPoint-dioja, eikä komentojen vaistomaisesta seuraamisesta tarkoin määrätyllä tavalla.

Toimistokäyttäytymistä harjoitellaan alokkaiden tuvassa. Alokas Roiniala koputtaa, tulee sisään, kumartaa ovella ja tulee puhuttelemaan sotilasmestaria esittävää kersanttia: "Herra sotilasmestari, alokas Roiniala, asiaa al- alikersantti Lehtovaaralle." Muka-sotilasmestari antaa luvan toimittaa asia, jolloin alokas siirtyy alikersantin eteen ja sanoo: "herra alikersantti, lainaamani nimilista". Alikersantti vastaa: "Kiitos. Voitte poistua." Alokas Roiniala poistuu ja saa pian kersantilta palautteen suorituksestaan: "Alokas Roiniala, suoritus meni tyydyttävästi lukuun ottamatta muutamaa virhettä sekä että unohditte kumartaa pois lähtiessänne. Selvä. Menkää paikallenne." Seuraavaksi nähdään korpraali Männistön päivärahojenkuittaussuoritus oikean sotilasmestarin luona. Toisin kuin alokas Roiniala lääkärintarkastuksen yhteydessä, korpraali Männistö ei puhu itsestään kolmannessa persoonassa: "Herra sotilasmestari, korpraali Männistö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahoja." Tähän kaavaan viitataan usein ilmaisulla "puhuttelu, esittely, asia". (Sotilaskoulutuksellisista näkökohdista voitaisiin pitää mielekkäänä, että tavallisen puhuttelun osien järjestys vastaisi viestiliikenteen käytäntöjä.)

Taistelukoulutuksessa kuullaan esimerkkejä ryhmän sisäisestä viestinnästä: ryhmänjohtaja komentaa mm. "asemaan" ja "syöksyyn", ja muut taistelijat toistavat komennot. (Komennon "hälytys!" jälkeen kuultava vastaus "perkele" ei ole minkään ohjesäännön mukainen.) Yhdessä kohtauksessa nähdään myös käsimerkki: sivuille ojennetut kädet merkitsee avoriviä, jossa taistelijat ovat rivissä viiden metrin välein toisistaan. Panssarintorjunta-aseiden yhteydessä kuullaan ryhmänjohtajan (?) maalinosoitus "kärkivaunu", sen kuittaus "maali selvä" ja etäisyyden arvio "viissataa", jota ampuja tarvitsee tähtäämiseen. Periaatteena on, että komennot toistetaan niiden perillemenon varmistamiseksi (tämän jo vanhentunut nimitys on huutoketju) ja että valmiudesta annetaan ilmoitus.

Loppupuolella silmälasipäinen kapteeni, oletettavasti komppanian päällikkö, luettelee, ketkä jääkärit on valittu Reservialiupseerikouluun: nimet luetellaan järjestyksessä sukunimi-etunimi, mikä jokseenkin vastaa varustarkastuksessa käytettävää kaavaa "alushousut, pitkät". Kyseistä oppilaitosta nimitetään nykyään Aliupseerikouluksi. Etuliite reservi- esiintyy ylipäänsä enää Reserviupseerikoulun nimessä ja siihen kiinteästi liittyvässä nimityksessä reserviupseerikurssi. Kertoja nimittää viimeksi mainittua "Upseerikouluksi", mikä olikin kyseisen koulun nimi vuosina 1940 - 1952. Tarkemmin pitäisi tietenkin puhua aliupseeri- tai reserviupseerikurssista, jotka voi molemmat suorittaa useammassa kuin yhdessä varsinaisessa koulussa, mutta koulu-loppuisia ilmaisuja on tapana käyttää tässäkin merkityksessä. Virallisen termin upseeri reservissä sijaan on myös tapana käyttää vanhakantaista reserviupseeria erotuksena kantahenkilökunnasta eli tässä tapauksessa kadettiupseereista.

Edellä mainittu jääkäri on sotamiehen arvon nimitys jalkaväessä. Sotamies ei ole käytössä enää muuta kuin abstraktiona, sillä alimman miehistön arvon nimitys vaihtelee aselajista tai joukosta riippuen: nykyään arvon nimityksiä ovat esimerkiksi jääkäri (jalkaväki), kaartinjääkäri (Kaartin jääkärirykmentti), pioneeri (pioneeri), viestimies (viesti), tykkimies (tykistö, ilmatorjunta) ja rakuuna (Rakuunaeskadroona). Muissa arvoissa ainoat aselajikohtaiset poikkeamat olivat ennen vanhaan vänrikin nimitys kornetti ja kapteenin nimitys ratsumestari ratsuväessä. Ennen sotilasvalaa sotamiehestä käytetään kuitenkin kaikkialla nimitystä alokas.

Viimeisessä kohtauksessa alikersantti ohjeistaa pinkan taittelussa oikeaoppisesti jakkaran päälle käyttäen kaksinkerroin taittelusta ilmaisuja "poikki" ja "halki". Kun pinkka on tämän jälkeen asetettu jakkaralle, tulee jakkaran yli menevät sivut taittaa sen alle: alikersantti ohjeistaa sanoen "sisäänpäin", jolloin alokkaan kääntäessä sivun pinkan päälle, alikersantti tarkentaa "ei ulospäin vaan sisäänpäin" tarkoittaen, että reunat on taiteltava pinkan alle. (Ei siis ihme, jos alokas ei ymmärrä.) Kenkien jättäminen siihen tilaan, että ne saavat "hengittää" yön aikana, kuittautuu tehokkaasti yhdellä lauseella.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Sotilasarvojen kääntämisestä, osa 2

Majuri Petteri Kantola muistutti edellisen kirjoitukseni yhteydessä kansainvälisessä käytössä olevista sotilasarvojen virallisista vastaavuuksista. Sivuutin aiheen aikaisemmin, mutta käsittelen sitä nyt tässä ja siirryn sitten antiikin sotilasarvoihin liittyvään käännösproblematiikkaan.

(Yksinkertaisuuden vuoksi viittaan oletusarvoisesti maavoimien arvoihin.)

Sotilassanastoa vuodelta 1940.
NATO on luonut standardiasteikon, johon jäsenmaiden ja muiden yhteystyökumppaneiden kansalliset arvojärjestelmät voidaan sitoa. Upseeriarvot merkitään tässä järjestelmässä nuorimmasta vanhimpaan OF-1 - 10, aliupseeri- ja miehistöarvot (joiden jaossa kansallinen vaihtelu on suurempaa) OR-1 - 9 (OR on lyhenne sanoista other rank). Listat löytyvät Wikipediasta. Natostandardi on tällöin eräänlainen tertium comparationis: virolainen vanemseersant (sananmukaisesti 'vanhempi kersantti') ja yhdysvaltalainen corporal (sananmukaisesti 'korpraali') ovat molemmat OR-4 ja siten toiminevat myös toistensa käännösvastineina; Suomessa vastaava arvo on alikersantti. Suomalaisten sotilasarvojen NATO-yhteensopiviksi tekemiseen liittyy se, että julkisuudessakin on ollut jonkin verran keskustelua kapteenin (OF-2) ja luutnantin (OF-1) väliin sijoittuvan yliluutnantin arvon poistumisesta: Suomessa on siis neljä arvoa arvoluokassa OF1-2, kun taas useimmissa NATO-maissa on vain kolme, OF-2 eli kapteeni ja kaksi OF-1-arvoa. Toisaalta mm. Virossa on Suomen tapaan neljä arvoa: kapten ja leitnant (OF-2) sekä nooremleitnant ja lipnik (OF-1).

(Prikaatikenraalin arvo lisättiin kenraalikuntaan, jotta eversteille ei tarvitsisi antaa kenraalimajurin palvelusarvoa heidän ollessaan kansainvälisissä tehtävissä erilaisten yhden tähden kenraalien kanssa.)

Saksassa on edellä mainittuja virolaisia arvoja vastaavien arvojen lisäksi kolme OF-1:n alapuolelle sijoittuvaa OF(D)-arvoa: Oberfähnrich (sananmukaisesti 'ylivänrikki'), Fänrich ('vänrikki' ) ja Fahnenjunker ('faanjunkkari'). Upseerikoulutuksen kansallisista eroista johtuen NATO-standardiin tukeutumisen ongelmat käännösapua tarvittaessa tulevat erityisesti esille OF(D)-tasolla. Puolustusvoimien julkaisema Saksa-suomi-saksa sotilassanasto ja lyhenteet (1998) antaa arvolle Fahnenjunker vastineen upseerikokelas sekä arvoille Fänrich ja Oberfähnrich formaalit vastineet vänrikki ja ylivänrikki. Nämä käännökset voivat olla hieman ongelmallisia. Suomessa upseerikokelas on reserviupseerikurssin käynyt varusmies, jota ei ole vielä ylennetty upseeriksi reservissä eli vänrikiksi; Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoiden, jotka ovat upseereita reservissä, palvelusarvo on kadetti. Kuitenkin Saksassa taas kaikki kolme mainittua arvoa ovat itse asiassa kadettien/upseerikokelaiden arvoja.

On tietysti syytä korostaa, että NATO-standardi ei ole tietenkään varsinaisesti luotu termien kääntämistä varten vaan sotilasarvojen yhteismitallisuuden avuksi.

Toisinaan kotimaisilla käsitteillä on virallisia käännösvastineita esimerkiksi englanniksi, mutta näiden tapauksessa on tärkeä muistaa, että nämä viralliset käännökset viittaavat nimenomaan kotimaisiin käsitteisiin: suomalaiset sotilasarvot voi siis helposti kääntää englanniksi käyttäen suomalaisten arvojen virallisia englanninkielisiä nimiä, mutta tämä toimii vain yhteen suuntaan. Suomen merivoimien kapteeniluutnantti on englanniksi lieutenant senior grade, mutta Yhdysvaltain merivoimien lieutenant vastaa Suomen kapteeniluutnanttia. Samoin Suomen lippueamiraali on englanniksi commodore, mutta lippueamiraalia vastaava arvo Yhdysvalloissa on rear admiral (lower half). Aivojaan voi hämmentää myös pohtimalla, miten yliluutnantti pitäisi periaatteessa kääntää ruotsinruotsiksi: suomalaisella arvolla on toki virallinen ruotsinkielinen nimi premiärlöjtnant, mutta Ruotsissa ei tällaista arvoa ole.

Tässä vaiheessa on parempi siirtyä kirjoitukselle alun perin aikomaani pääteemaan, joka on antiikin sotilasarvojen kääntäminen. En käsittele tässä perusteellisesti kaikkia kaikkialla eri aikoina käytössä olleita arvoja vaan keskityn esimerkinomaisesti tavallisimpiin ja muihin mieleen tuleviin termeihin.


Käsitteen "sotilasarvo" käyttäminen antiikin ajasta puhuttaessa voi tuntua hieman anakronistiselta kuten myös ajatus arvojen kääntämisestä missään yhteydessä nykyaikaisiksi vastineikseen. Tällaiseen törmää useammin englannin- kuin suomenkielisessä kirjallisuudessa, mikä johtunee siitä, että esimerkiksi englannin sanat captain ja lieutenant merkitsevät 'kapteenin' ja 'luutnantin' lisäksi myös yleisemmin 'päällikköä' ja 'päällikön sijaista'. Sana imperator (sananmukaisesti 'komentaja') on tapana kääntää suomeksi ylipäälliköksi, mutta muuten käytetään yleensä suomeen kotoutettuja termejä kuten legioonalainenoptio, legaatti ja kenturio, viimeksi mainitusta tosin toisinaan myös raamatunkäännöksistä tuttuja termejä sadanpäämies ja sadanpäällikkö (saksankielisessä Raamatussa Hauptmann 'päällikkö, kapteeni').

Oxford Latin Dictionary antaa käännösvastineina pääasiassa englantiin lainattuja termejä kuten legionary, centurion ja legate (merkityksessä 'commander of a legion'); sanan imperator vastineeksi annetaan kuitenkin general sekä tietenkin keisariajan merkityksessä ranskan kautta englantiin lainautunut erimerkityksinen emperor 'keisari'. Sanalle legatus annetaan merkityksessä 'an assistant to a general or provincial governor' lainasanan legate lisäksi vastineet staff-officer, deputy ja lieutenant, joista kaksi viimeistä on ymmärrettävä tässä yhteydessä merkitsemään yleisemmin 'avustajaa' tai 'sijaista' (staff-officer on suomeksi 'esikuntaupseeri'). Lewis-Short puolestaan tarjoaa sanalle imperator vastineet commander-in-chief 'ylipäällikkö' ja general, legaatille deputy, lieutenant ja lieutenant-general sekä arvoille centurio ja optio käännökset captain ja adjutant. Viimeksi mainittu on siitä mielenkiintoinen, että option katsotaan yleensä vastaavan luutnanttia, jonka englanninkielistä vastinetta lieutenant käytetään molemmissa sanakirjoissa legaatin yhteydessä, joka oikeastaan "esikuntaupseerina" vastaisi ennemmin juuri sellaista arvoa tai asemaa, jonka yhteydessä on tapana käyttää sanaa adjutant (Ranskassa tosin adjutant, kuten hämäävästi myös major, on aliupseeriarvo).

On toki selkeintä viitata kaikilla kielillä roomalaisiin sotilasarvoihin käyttäen lainasanoja kuten kenturio ja legaatti, sillä tällöin ei ole periaatteessa mitään epäselvyyttää siitä, mitä tarkoitetaan. Tämä on hyvä ajatus siinäkin mielessä, että esim. centurio ei ollut Rooman legioonassa yksiselitteisesti mikään tietty arvo, vaan oikeastaan arvoluokka. Myös monimutkaisempien nimitysten tapauksessa on mielekkäintä käyttää joko sitaattilainoja (esim. tribunus militum) tai jonkinlaista käännös- ja sitaattilainan yhdistelmää (esim. sotatribuuni). Joissakin tapauksissa voi olla viisasta käyttää kiertoilmaisua, mikäli sitaattilaina tuntuu hankalalta: ratsuväen päällikköä merkitsevä magister equitum toki kääntyisi etymologisoivasti "ratsumestariksi" (kapteenin vastine ratsuväessä), mutta tämä ei tekisi oikeutta magister equitumin asemalle koko aselajin komentajana.

Edelliseen liittyvä sotilasarvojen kääntämistä sivuava kysymys on se, missä määrin tulisi noudattaa nykyään tehtävää eroa termien komentaja ja johtaja/päällikkö välillä: partiolla, ryhmällä ja joukkueella on johtaja, komppanialla päällikkö ja tätä suuremmilla yksiköillä (pataljoona, rykmentti, prikaati jne.) komentaja. Ero on siinä, että komentaja ei itse henkilökohtaisesti osallistu joukkonsa tehtävän toteuttamiseen: tässä mielessä joukkonsa kanssa taisteleva kenturio ei ole komentaja, mutta legioonan legaattia (legatus legionis) voi jo hyvällä syyllä nimittää komentajaksi.

Sotilasarvojen nimitykset viittaavat alunperin henkilökohtaisen arvon (esim. alikersantti, vänrikki, luutnantti) sijaan tehtävään (esim. ryhmänjohtaja, joukkueenjohtaja, komppanianpäällikkö): esimerkiksi kersantti merkitsee pohjimmiltaan 'palvelijaa', vänrikki 'lipunkantajaa' ja luutnantti '(päällikön) sijaista'. Kenturion nimi liittyy pohjimmiltaan tietenkin siihen, että kenturio johtaa kenturiaa. Kreikkalaisilla eriasteisten johtajien nimitykset viittaavaat melko säännöllisesti johdettavaan yksikköön: satunnaisia esimerkkejä mainitakseni tagmaa (τάγμα) johti tagmarkki (ταγματάρχης), taksista (τάξις) taksiarkki (ταξιάρχης), lokhosta (λόχος) lokhagi (λοχαγός) ja enomotiaa (ἐνωμοτία) enomotarkki (ἐνωμοτάρχης). Ylipäällikköä eli kenraalia merkitsevä στρατηγός on hieman hankala lainata suomeen soveltaen perinteisiä substituutioita, sillä sanalla strategi on nykyään merkitys 'strategian luoja'. (Mikäli halutaan noudattaa esimerkiksi filosofisesta kirjallisuudesta tuttua translitteraatiotapaa, ovat edellä mainitut johtajat tagmarkhēs, taksiarkhēs, lokhagos, enōmotarkhēs ja stratēgos.)

Sotilaallisiin tehtäviin liittyvää terminologiaa ja asiaa löytyy Ksenofonin teoksesta Ratsuväenkomentaja (Ἱππαρχικός), jonka on suomentanut Hilla Halla-aho (Hevostaito, 2003). Hän mainitsee loppuviitteessä 71 kääntäneensä heimoa ja äänestyspiiriä merkitsevän "sanan fyle osastoksi silloin, kun se viittaa yhden fyleen varustamaan ratsuväkiosastoon (100 miestä)". Viitteissä 77 ja 89 hän selittää käyttämiensä termien joukkueenjohtaja ja puolijoukkueenjohtaja taustalla olevan "[k]r. dekadarkhos 'kymmenen miehen komentaja'" ja "[k]reik. pempadarkhos 'viiden miehen johtaja'". (Tässä hieman epäjohdonmukaisesti käytetyistä sanoista komentaja ja johtaja kirjoitinkin jo ylempänä.)

(Sanan osasto käyttö sanan φυλή käännösvastineena on hieman kyseenalaista, sillä osasto merkitsee oikeastaan tilapäistä, tiettyä tarkoitusta varten koottua joukkoa, esim. tulitukiosasto, vartio-osasto tai "vemppaosasto". Partio, ryhmä, joukkue, komppania jne., joihin fylekin rinnastuu, ovat joukkotyyppejä, joten terminologisesti oikeampi käännös, silloin kun sanaa fyle ei haluta käyttää, olisi joukko.)

Ateenalainen ratsuväki, jota Ksenofon teoksessaan kuvaa, oli siis kahden ratsuväenkomentajan (ἵππαρχος) johtama ja muodostui kymmenestä fylenkomentajan (φύλαρχος) johtamasta fylestä (φυλή), joiden kokoonpanoon kuului (ainakin teoriassa) sata ratsukkoa järjestyneenä kymmeneen kymmenen ratsukon "joukkueeseen", jotka jakaantuivat edelleen kahteen "puolijoukkueeseen": kahta viimeksi mainittua joukkoa saattoivat johtaa "joukkueenjohtaja" (δεκάδαρχος) ja "puolijoukkueenjohtaja" (πεμπάδαρχος).

G. W. Bowersockin kääntämässä Loeb-editiossa on käytetty seuraavia käännösvastineita: φύλαρχος ~ colonel, φυλή ~ regiment, δεκάδαρχος ~ file-leader, πεμπάδαρχος ~ half-file leader. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten anakronistiselta kalskahtavia termejä käytetään herkemmin englannin- kuin suomenkielisissä käännöksissä: eversti ja rykmentti kuulostaisivat kieltämättä oudoilta (kokonsa puolesta fyle ei vastaa rykmenttiä, johon se muuten kyllä on rinnastettavissa). Toisaalta file-leader ja half-file leader ovat nähdäkseni hieman onnistuneempia käännöksiä kuin joukkueenjohtaja ja puolijoukkueenjohtaja: kysehän todella on ruotujen (eng. file) etummaisista ratsastajista (alkutekstissä πρωτοστάται), jotka muodostavat yhdessä ensimmäisen rivin (Halla-ahon käännöksessä "eturintaman"). Koska ruotu on myös Suomessa historiallinen ratsuväen eskadroonan osan nimitys, olisivat termit ruodunjohtaja (tai ruotumestari!) ja puoliruodunjohtaja harkitsemisen arvoisia, jos siis lainasanoja (dekadarkki ja pempadarkki) tai käännöslainoja ei haluta käyttää.

(Vielä pari terminologista huomiota: ἄρχοντες (2,6) on käännetty Loeb-editiossa sanalla officers, suomennoksessa upseereita. Suosisin tässä hieman turhan eksaktin termin sijaan neutraalia ilmaisua johtajia. Lisäksi marssitavan vaihteluun liittyvä kohta μέτριον μὲν ὀχοῦντα, μέτριον δὲ πεζοποροῦντα (4,1) on käännetty "sopivasti ratsastusta ja marssimista"; termillä marssi viitataan kuitenkin yleisesti joukon liikkumiseen toiminta-alueelta toiselle: kyse voi olla jalka-, hiihto- tai moottorimarssista. Näin ollen korrektisti kotouttava käännös olisi "vuorotellen sopivasti ratsastusta ja kävelyä". Toisaalta etymologisesti marssi viittaa tietysti juuri kävelemiseen, joten kyseessä ei ole älyttömän suuri ongelma.)

Kotouttavien käännösten sijaan vaikuttaisi  olevan yksinkertaisinta käyttää pääsääntöisesti alkukielisiä termejä ja soveltaa nykykielisiä vastineita ainoastaan karkeissa vertailuissa ("kenturio vastaa suunnilleen komppanianpäällikköä"), mutta tällaisistakin vertailuista on hyötyä vain, jos kohdeyleisö tuntee kohdekieliset sotilasarvot. Mitä tulee joukkojen nimityksiin, ryhmä ja joukkue ovat jokseenkin neutraaleja termejä eivätkä herätä anakronistisia reaktioita, mutta näitä suurempien nykyaikaisten yksiköiden nimitykset (esim. φυλή ~ regiment) tuntuisivat jo hieman oudoilta.

Oma lukunsa on toki sekin, että arvojen nimitysten kääntämistä tapahtui myös antiikin aikana, mutta mitään kovin standardoitua käännösvastineiden järjestelmää on turha yrittää löytää. Yksinkertaisimmassa tapauksessa on jo tuolloinkin käytetty lainasanoja tai käännöslainoja, esim. latinasta kreikkaan centurio > ἑκατονάρχος 'sadanpäällikkö', optio > ὀπτίων, sekä kreikasta latinaan στρατηγός > strategus, mutta muuten tavataan myös sellaisia kotouttavuutta tavoittelevia vastaavuuksia kuin centurio > λοχαγός, tribunus militum > ταξίαρχος (Plut. Cam. 37,3) sekä centurio > ταξίαρχος (Polyb. 6,24,1).  Niin ikään kotouttavaksi käännökseksi voidaan katsoa sanan ἵππαρχος 'ratsuväenkomentaja' käyttö latinan ilmaisun magister equitum käännösvastineena (esim. Diod. 12,64,1).

Tarve kääntää suomalaisia sotilasarvoja latinaksi voi olla melko marginaalinen, mutta joskus sillekin voi olla tarvetta. Suomi-latina-suomi-sanakirja (2001) ei sisällä kaikkia suomalaisia sotilasarvoja, mutta antaa eräille arvoille seuraavat vastineet (sulkeissa latinankielisten vastineiden suorat käännökset): korpraali ~ decurio ('kymmenenpäämies'), kersantti ~ centuriae instructor ('kenturian kouluttaja'), vänrikki ~ signifer ('lipunkantaja'), aquilifer ('kotkankantaja'), luutnantti ~ subcenturio ('alikenturio'), locumtenens ('sijainen'), kapteeni ~ capitaneus ('kapteeni'), centurio ('kenturio'), majuri ~ centurio maior ('vanhempi kenturio'), everstiluutnantti ~ colonellus locumtenens ('sijaistava eversti'), eversti ~ tribunus militum ('sotatribuuni'), chiliarcha ('tuhannenpäämies'), colonellus ('eversti'), kenraali ~ dux generalis ('yleinen johtaja'). Amiraali on praefectus classis ('laivaston komentaja') tai admiralis. Kuten näkyy, osa termeistä on etymologisoivasti käännetty, osa kotoutettu roomalaisiin arvoihin ja osa on jotain siltä väliltä.

Nykylatinan sanakirja (2006) sisältää seuraavat arvot latinankielisine vastineineen, jotka poikkeavat hieman edellä mainituista: korpraali ~ decanus, decurio; alikersantti ~ subdecurio (!); vääpeli ~ optio, subsignifer; vänrikki ~ signifer, vexillifer; luutnantti ~ subcenturio ('alikenturio'), vicarius centurionis ('kenturion sijainen'); yliluutnantti ~ subcenturio maior ('vanhempi alikenturio'); kapteeni ~ capitaneus, centurio, lochaga; everstiluutnantti ~ prochiliarcha, protribunus militum; eversti ~ chiliarcha, tribunus militum, colonellus; prikaatikenraali ~ generalis brigatarius ('prikaatikenraali'), praefectus semilegionis ('puolilegioonan päällikkö'); kenraaliluutnantti ~ legatus ('legaatti'), praefectus legionis ('legioonan päällikkö'). On hieman outoa, että alikersantti on subdecurio, sillä tämähän tekisi alikersantista selvästi korpraalia nuoremman. Samoin on mielenkiintoista, että vääpeli (komppanian vanhin aliupseeri) on käännetty sanalla subsignifer, joka tässä yhteydessä olisi sananmukaisesti 'alivänrikki'. Merivoimien arvoista mainittakoon aliluutnantti ~ subcenturio minor ('nuorempi alikenturio') ja maavoimien kapteenia vastaava kapteeniluutnantti ~ capitanei locum tenens ('kapteenia sijaistava', josta seuraava arvo ei kuitenkaan ole kapteeni vaan komentajakapteeni). Nimitys noudattaa eri kaavaa kuin ylempänä mainittu colonellus locumtenens (~ colonelli locum tenens?). Amiraalille annetaan kreikasta lainattu vastine thalassiarcha.

Johan Gabriel Geitlinin Suomalais-Latinaisesta Sanakirjasta (1883) löytyvät arvot korpraali ~ decurio; luutnantti ~ subcenturio; kapteeni ~ centurio; majuuri ~ praefectus cohortis 'kohortin komentaja';  kenraali ~ summus dux, imperator. Majurin vastineeksi annettu praefectus cohortis on oikeastaan käännös pataljoonankomentajasta: kohortilla ei normaalisti ollut omaa erillistä komentajaa, vaan kohortin komentajana toimi vanhimman kenturian kenturio. Sanan amiraali kohdalla annetaan dux/praefectus classis, selittävä qvi classi praeest 'joka johtaa laivastoa' sekä imperator navalis. Vielä vanhemmasta Gustaf Renvallin Suomalaisesta Sana-Kirjasta (1826) löysin vain sanat kornetti (vänrikin vastine ratsuväessä) ~ vexillarius miles, luutnantti ~ subcenturio ja kapteini ~ centurio. Arvojärjestelmä oli Suomen suuriruhtinaskunnassa luonnollisesti luonnollisesti hieman erilainen kuin nykyään.

Ylipäänsä suosisin suomalaisia sotilasarvoja latinaksi käännettäessä pitkälti muodollisesti ekvivalentteja, ehkä hieman "keinotekoisia" käännösvastineita Rooman legioonaan kotouttavien käännösvastineiden sijaan samasta syystä kuin käännettäessä latinan- tai kreikankielisiä nimityksiä suomeksi suosisin lainasanoja.

Edellä vilahdelleet joukon kokoon viittaavat nimitykset decurio, centurio ja chiliarcha ovat ensisilmäykseltä käteviä, sillä usein juuri joukon kokoa käytetään perusteena niiden johtajien arvojen kääntämisessä. Decurio on kuitenkin ratsuväen arvo, eikä kreikkalainen chiliarcha oikeastaan kuulu samaan järjestelmään kuin roomalaiset arvot. (Joitakuita tällainen "epäjohdonmukaisuus" saattaa häiritä). Toisaalta historian saatossa on tapahtunut erilaisia muutoksia, jotka tekevät joukon koonkin hieman hankalaksi perusteeksi: esimerkiksi Suomessa everstin komentaman joukon henkilöstömäärä on jopa useita tuhansia, eikä korpraali ole enää lainkaan ryhmänjohtajan arvo.

Pilke silmäkulmassa esitän vielä lopuksi hieman kyseenalaisen keinon löytää nykykielisiä käännösvastineita muinaiskreikkalaisille arvoille. Kreikan asevoimien terminologia perustuu soveltuvin osin antiikin Kreikan ja Bysantin käyttämään terminologiaa, mistä seuraa se, että osa edellä mainituista sotilasarvoista on tavallaan edelleenkin käytössä. Koska Kreikka on NATO-maa, on kullakin arvolla myös NATO-standardin mukainen koodinsa, jonka perusteella niitä voidaan verrata vaikkapa Suomen arvoihin. Näin saadaan ainakin seuraavat vastineet: λοχαγός (OF-2) ~ kapteeni, ταξίαρχος (OF-6) ~ prikaatikenraali ja στρατηγός (OF-9) ~ kenraali.