Olen aikaisemmin käsitellyt enemmän tai vähemmän kielididaktisessa tarkoituksessa Herran rukousta eri kielillä. Otsikon mukaisesti tällä kertaa vuorossa on latinankielinen versio, joka poikkeaa huomattavasti siitä, jota käsittelin edellisellä kerralla. Genrensä suhteen tämänkertainen teksti on oikeastaan lähimpänä muinaissaksinkielistä versiota, joka sekin on peräisin evankeliumin eeppisestä sovituksesta.
Kaiken oleellisen tekijästä ja teoksesta, josta tämänkertainen ote on, kertoo Hieronymus teoksessaan De viris illustribus ('kuuluisista miehistä', 84):
Juvencus mainitsee teoksensa esipuheessa haluavansa laatia pakanakirjailijoiden eeposten veroisen teoksen oikeasta uskosta. Esipuheensa lopussa hän vetoaa pakanallisten runotarten sijaan Pyhään Henkeen ja Jordanin virtaan.
Alla oleva tekstiote (1,590-603) on peräisin Paola Santorellin editiosta (Aquilino Giovenco: Il poema dei vangeli, 2011), joka sisältää myös italiankielisen käännöksen ja kommentaarin.
'Isä, joka asut taivaan tähtikannella, rukoilemme, että nimesi kunnioitus pyhittyisi meissä, korkea isä; ja ravitseva valo tulkoon hiljaisena maailmalle ja avatkoon valtakuntasi. Niin taivaassa kuin maissakin tapahtukoon kirkas tahtosi, ja tulkoon tänään elämän pyhän leivän elanto meille. Salliva anteliaisuutesi maksakoon pian pahan hairahduksen lukemattomat velat; ja samalla tavalla me annamme anteeksi velat omillemme. Inhottavan paholaisen villi houkutus pysyköön kaukana poissa, ja sinun oikea kätesi nostakoon meidät pahoista valoon. Niin nimittäin isä tulee antamaan kansoille rikkeet anteeksi, jos vuorostanne haluatte toistenne synnit antaa anteeksi ettekä ohjata kovaa sydäntä erheisiin.'
Ilmaisu lux alma 'ravitseva valo' esiintyy myös Vergiliuksella (1,306; 3,311: 8,455). Päivö Oksala kääntää sen muodossa "armas päivä" (1,306).
Hieronymuksen pene ad verbum -kommentista voinee olla perustellusti eri mieltä, mutta monissa kohdissa teksti noudattelee melko tarkkaan raamatullisia sanamuotoja (mm. sanctificetur, adveniat regnum, fiat tua voluntas). Metriikan osalta Juvencuksen kielessä pistää silmään (tai korvaan) eräs myöhäislatinalainen piirre: sanoissa veneratio, largitio ja temptatio on viimeinen vokaali luettava lyhyenä eli věněrātǐǒ (ˇ ˇ ¯ ˇ ˇ), largītǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ) ja temptātǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ). Sananloppuinen o on Juvencuksella säännöllisesti luettava lyhyenä, jos se ei ole sijapääte (esimerkiksi sīdereō ¯ ˇ ˇ ¯ ja caelō ¯ ¯). Lisäksi hän käyttää Donatuksen paheksumaa muotoa olli muodon illi sijaan.
Muuten huomio kiinnittyy numerukseen ilmaisussa sic caelo ut terris 'niin taivaassa kuin maissa', sillä normaalisti kyseisessä kohdassa maa on yksikössä ("myös maan päällä niin kuin taivaassa"). Samoin e malis 'pahoista' on monikossa, vaikka normaalisti se on yksikössä, jolloin se voidaan tulkita myös paholaisen nimitykseksi. En osaa sanoa, onko tällä lukujen vaihtelulla mahdollisesti teologista merkitystä. Metrisesti ablatiivin yksiköt terra ja malo ajaisivat saman asian kuin terris ja malis.
Kaiken oleellisen tekijästä ja teoksesta, josta tämänkertainen ote on, kertoo Hieronymus teoksessaan De viris illustribus ('kuuluisista miehistä', 84):
Juvencus, nobilissimi generis, Hispanus presbyter, quatuor Evangelia hexametris versibus pene ad verbum transferens, quatuor libros composuit, et nonnulla eodem metro ad Sacramentorum ordinem pertinentia. Floruit sub Constantino principe.'Jalosukuinen [Aquilinus] Juvencus, espanjalainen pappi, sovittamalla neljä evankeliumia lähes sanasta sanaan heksametrimittaan, kirjoitti neljä kirjaa, sekä samassa mitassa hieman koskien sakramenttien järjestystä. Hän kukoisti Konstantinus [Suuren] valtakautena [(306 - 337)].'
Juvencus mainitsee teoksensa esipuheessa haluavansa laatia pakanakirjailijoiden eeposten veroisen teoksen oikeasta uskosta. Esipuheensa lopussa hän vetoaa pakanallisten runotarten sijaan Pyhään Henkeen ja Jordanin virtaan.
Alla oleva tekstiote (1,590-603) on peräisin Paola Santorellin editiosta (Aquilino Giovenco: Il poema dei vangeli, 2011), joka sisältää myös italiankielisen käännöksen ja kommentaarin.
Sidereo genitor residens in vertice caeli,Alla käännökseni, jolla ei pidä katsoa olevan minkäänlaista kaunokirjallista arvoa:
nominis, oramus, veneratio sanctificetur
in nobis, pater alte, tui: tranquillaque mundo
adveniat regnumque tuum lux alma reclaudat.
Sic caelo ut terris fiat tua clara voluntas,
vitalisque hodie sancti substantia panis
proveniat nobis; tua mox largitio solvat
innumera indulgens erroris debita pravi;
et nos haut aliter concedere foenora nostris.
Tetri saeva procul temptatio daemonis absit
eque malis tua nos in lucem dextera tollat.
Sic etenim genitor populis delicta remittet,
si vestra alterni vobis peccata velitis
cedere nec durum erratis intendere pectus.
'Isä, joka asut taivaan tähtikannella, rukoilemme, että nimesi kunnioitus pyhittyisi meissä, korkea isä; ja ravitseva valo tulkoon hiljaisena maailmalle ja avatkoon valtakuntasi. Niin taivaassa kuin maissakin tapahtukoon kirkas tahtosi, ja tulkoon tänään elämän pyhän leivän elanto meille. Salliva anteliaisuutesi maksakoon pian pahan hairahduksen lukemattomat velat; ja samalla tavalla me annamme anteeksi velat omillemme. Inhottavan paholaisen villi houkutus pysyköön kaukana poissa, ja sinun oikea kätesi nostakoon meidät pahoista valoon. Niin nimittäin isä tulee antamaan kansoille rikkeet anteeksi, jos vuorostanne haluatte toistenne synnit antaa anteeksi ettekä ohjata kovaa sydäntä erheisiin.'
Ilmaisu lux alma 'ravitseva valo' esiintyy myös Vergiliuksella (1,306; 3,311: 8,455). Päivö Oksala kääntää sen muodossa "armas päivä" (1,306).
Hieronymuksen pene ad verbum -kommentista voinee olla perustellusti eri mieltä, mutta monissa kohdissa teksti noudattelee melko tarkkaan raamatullisia sanamuotoja (mm. sanctificetur, adveniat regnum, fiat tua voluntas). Metriikan osalta Juvencuksen kielessä pistää silmään (tai korvaan) eräs myöhäislatinalainen piirre: sanoissa veneratio, largitio ja temptatio on viimeinen vokaali luettava lyhyenä eli věněrātǐǒ (ˇ ˇ ¯ ˇ ˇ), largītǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ) ja temptātǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ). Sananloppuinen o on Juvencuksella säännöllisesti luettava lyhyenä, jos se ei ole sijapääte (esimerkiksi sīdereō ¯ ˇ ˇ ¯ ja caelō ¯ ¯). Lisäksi hän käyttää Donatuksen paheksumaa muotoa olli muodon illi sijaan.
Muuten huomio kiinnittyy numerukseen ilmaisussa sic caelo ut terris 'niin taivaassa kuin maissa', sillä normaalisti kyseisessä kohdassa maa on yksikössä ("myös maan päällä niin kuin taivaassa"). Samoin e malis 'pahoista' on monikossa, vaikka normaalisti se on yksikössä, jolloin se voidaan tulkita myös paholaisen nimitykseksi. En osaa sanoa, onko tällä lukujen vaihtelulla mahdollisesti teologista merkitystä. Metrisesti ablatiivin yksiköt terra ja malo ajaisivat saman asian kuin terris ja malis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti