torstai 15. kesäkuuta 2017

Heikan meikat

Törmäsin vuodelta 1927 peräisin olevassa subliteraarisessa lähteessä ilmaisuun heikan meikat. Koska ilmaisu ei ollut tuttu entuudestaan, päätin selvittää, mitä se tarkoittaa.

Suomen murteiden sanakirja kertoo merkitykseksi 'pitkät tovit, iät ja ajat'. Levinneisyyskartalta löytyvät Sääksmäki, Luopioinen, Lammi, Hattula, Vanaja ja Loppi. Käyttöesimerkit ovat seuraavat:
Istuttiir rappusilla viälä heikam meikak kun sinä olit lähteny. (Luopioinen)
kyllä siks kuluu heikammeikat ennenkö minä niim menen sinne uudestaan. (Hattula)
Ol jätkillet töitä heikammeikat. (Lammi)
Siit on jo aikaa heikat meikat, kun vaari tääl viimeks kävi. (Lammi)
Toiseksi alimmassa tapauksessa merkitys näyttäisi viittaavan ehkä paremminkin määrään kuin aikaan. Google-haku tuotti yhteensä kuusi tulosta, joista neljä on blogeista, kaksi keskustelupalstoilta. Merkityksensä puolesta osumat jakaantuvat tasaisesti aikaan ja määrään viittaaviin, vaikka raja ei ole kaikissa tapauksissa välttämättä täysin selvä. Todennäköisesti aikaan viittaavat seuraavat tapaukset:
Luettelin jo heikanmeikat sitten yhdessä blogissani mitä kummallisimpia omistuskohteita ko. valtiolta. (2011)
Kyynisrealistimme Niinistö on vedonnut ko. pykälään heikanmeikat,. kamoon kuurot. (2010)
Kuntaministeri oli esikuntineen puhunut ilman aikarajaa heikanmeikat. (2012) 
...mutta yksiselitteisesti määrään viittaavat:
Ja ennen kaikkea, meillä on kyllä heikanmeikat introvertteja, autisteja, koulukiusattuja, nuorahdistuneita teknonörttigootteja (2010)
Suomi on muuttunut heikan meikat parin viime vuosikymmenenkin aikana ilman mitään kriisiytymistä. (2014) 
suoraakin demokratiaa voitaisiin parantaa vielä heikanmeikat. (2003)
Kansalliskirjaston lehtikokoelmista (KLK) löysin Korpin kautta seitsemän osumaa, jotka ovat tuoreinta esimerkkiä (vuodelta 1942) lukuun ottamatta kaikki huumorilehti Tuulispäästä (vuosilta 1903 - 1919):
— hoh. hoh, siitä on jo heikan meikat kulunut — muistamnK iäti sen työmaan, mikä meillä pojilla oli jäi viikolla. (Pellervo no. 6 26.03.1942)
Mutta jos ei olisi Tuulispäätä ei olisi Tuiskuakaan, se on minun vahva uskoni- Ellei Tuisku olisi humoristi, olisi hän varmasti viimeistään Jo 36 vuoden vanhana nukkunut ikuiseen uneen pitkällisen keuhkotaudin murtamana, mutta nyt saattaa hän hyvällä syyllä elää ja ilahuttaa Suomen kansaa raikkaalla huumorillaan vielä heikan meikat. (Tuulispää no. 21-24 09.06.1919)
— Koskas sinä aloit näyttelemään'? — Aa, johan siitä on vuosia heikan meikat. (Tuulispää no. 6 06.02.1914)
Joku voi ehkä väittää että johan siitä on heikan meikat, kun ne helteet oli ja se joku on aivan oikeassa. (Tuulispää no. 40 02.10.1914)
Ilman viimeksimainituita olisimme jo heikan meikat sitten saaneet asua todellisessa paratiisissa, sj'ödä ihanan vaimoimmeisen tarjoamia omenoita , löyhytellä viikunan lehteä ja haistella paratiisin hyvänhajuisia tuoksuja. (Tuulispää no. 9 01.03.1912)
En ainakaan minä, joka jo heikan meikat sitten olen jättänyt vanhanpojan ikärajan, muista lunta nähneeni jouluna muuta kuin lapsuus-aikoinani, melkein muistonrajan toisella puolella. (Tuulispää no. 52 29.12.1911)
— Olenhan minä täällä jo heikan meikat töllislellyt, vastasin umpimähkään ja se oli viisaasti vastattu, kuten perästäpäin hoksasin. (Tuulispää no. 10 04.03.1904)
Kaikissa tapauksissa ilmaisu viittaa yksiselitteisesti aikaan. Koska kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat samasta lehdestä ja mitä luultavimmin saman kirjoittajan kynästä, ei osumien suhteellisen korkea määrä ole merkityksellinen, vaan kertonee lähinnä yksittäisen pakinoitsijan idiolektista.


"Puhuimme heikan meikat."

Vaikuttaisi mahdolliselta, että aikaan viittaava merkitys on alkuperäisempi, ja merkityksen muutos on tapahtunut epäselvien tapausten kautta. Ilmaisun etymologiasta minulla ei ole toistaiseksi mitään spekulaatiota kummempaa sanottavaa.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

(Puukko)junkkarin etymologiaa

Heikki Ylikangas käsittelee kirjassaan Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976) jonkin verran nimityksen puukkojunkkari etymologiaa (s. 117):
Jos ensimmäisiä puukon käyttäjiä kavahdettiin ja kammoksuttiin, yhtään parempi ei ole itse puukkojunkkari-nimityksen varhaisin jäljitettävissä oleva maine. Sanottu nimitys ilmaantuu suomalaiseen kirjallisuuteen pastori Zachris Cygnaeuksen kirjoittamassa Mäntyharjun pitäjänkertomuksessa vuodelta 1780. Cygnaeus kertoo Mäntyharjun asukkaita kutsutun puukkojunkkareiksi (Puucko-Junckarit - Knif-Herrar) sen vuoksi, että he olivat ryöstäneet ja murhanneet pitäjän kautta kulkevia matkustavaisia. Koska teoksessa heti tämän jälkeen otetaan käsiteltäväksi isonvihan aikuiset sissit ja kivekkäät, jotka olivat pääasiassa entisiä sotilaita ja jotka ryöstivät ja surmasivat ensin venäläisiä, sitten keitä hyvänsä, lienee nimityksellä tarkoitettu näitä tavallisiksi rikollisjoukkioiksi taantuneita entisiä sotilasryhmiä. Rauhan palaamisesta huolimatta osa sisseistä kykenemättä tai voimatta enää palata normaaliin yhteiskuntaelämään jäi metsiin elättääkseen itseään rosvoamisella. Tässä valossa puukkojunkkareilla siis ymmärrettiin sotilaista rikollisiksi taantuneita ryöstömurhaajia, jotka käyttelivät puukkoa tappoaseenaan. Mahdollisesti juuri se seikka, että kysymys oli entisistä sotilaista, tuottaa nimityksen suomenkieliseen muotoon "junkkari" ja ruotsinkieliseen 'herr'-sanan.
Viitattu alkuperäislähde löytyy täältä, alkuperäisenä käsikirjoituksena täältä (ks. myös kuva alla).

"Puucko-Junckarit (Knif-Herrar.)"
Yllä olevassa lainauksessa sanaan junkkari liittyvässä huomautuksessa lukee:
Junkkarilla on tarkoitettu Suomen kielessä uhmailevan omavaltaisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Lönnrot 1958, s. 384. Junkkarisanan yhteys saksankielen 'jung' sanaan saattaa palauttaa käsitteen aina keskiajan rosvoritareihin saakka. Vrt. Radbuch-Gwinner 1951, s. 62.
Viitattu teos on Gustav Radbruchin ja Heinrich Gwinnerin Geschichte des Verbrechens: Versuch einer historischen Krimonologie (1951), jossa käsitellään pohjimmiltaan aateliston verikosto-oikeuden väärinkäytöstä kummunnutta rikollisuutta.

Yllä lainatut kohdat herättivät mielenkiintoni. Aihe on hieman hankalasti lähestyttävä, mutta yritän tehdä parhaani.

Yhteys saksan sanaan jung toki on, sillä ruotsin junkare on lainattu alasaksan sanasta junker, joka on supistuma yhdyssanasta jungherr 'nuoriherra' (vrt. jungfrau). Rosvoparonit olivat eräänlaisia "junkkereita" eli aatelisherroja, mutta tämä ei vielä anna syytä olettaa mitään erityistä yhteyttä uuden ajan puukkojunkkareiden ja keskiaikaisten rosvoparonien välille. Sanan tarkoite ei ole sama asia kuin sen merkitys. Jotta voitaisiin puhua mielekkäällä tavalla varsinaisesta yhteydestä, olisi sanalla ollut väkivaltarikollisen merkitys saksassa, josta sen olisi täytynyt lainautua ruotsiin ja sitten suomeen saaden tarkennuksen puukko-.

Ylikankaan mukaan suomen junkkari ja ruotsin herr(e) liittyvät mahdollisesti rikollisten sotilaalliseen alkuperään. Sana junkkari on kyllä yhdistettävissä sotilasarvoon faan- tai lippujunkkari eli fanjunkare, mutta arvo perustettiin Ruotsin armeijassa vasta vuonna 1805. Kyseinen arvo myönnettiin ansioituneille aliupseereille. Etymologisesti alimmat upseerinarvot vänrikki ja kornetti viittaavat nekin lipun kantamiseen, ja vänrikki toimikin 1700-luvulla Ruotsin armeijassa lipunkantajana taistelussa, kun taas rauhan aikana tässä virassa toimi aliupseerien ja miehistön väliin sijoittuva lippumies eli förare. Fanjunkare on peräisin saksan sanasta Fahnenjunker, jolle Grimmin sanakirja antaa merkityksen 'subsignifer, ein dem fähnrich beigeordneter fahnenträger' ('alilipunkantaja, vänrikkiä avustava lipunkantaja').

Kronologisesti tässä kohden sopii mainita Helsingissä autonomian aikana toiminut jalkaväen junkkarikoulu (Гельсингфорское пехотное юнкерское училище), jossa sana junkkari on käytetty venäjän sanan юнкер käännösvastineena merkityksessä, jonka voisi kääntää parhaiten ehkä upseerikokelaaksi.

Fahnenjunker on ollut Suomessa käytössä niinkin myöhään kuin itsenäisyyden alkuvuosina. Itsenäisen Suomen ensimmäinen aktiiviupseerikurssi oli saksalaisvetoinen Fahnenjunker-kurssi, joka alkoi Haminassa 14.9.1918. Saksalaisten hyväksymät saksankielentaitoiset oppilaat aloittivat  opintonsa jalkaväen Taistelukoulussa, joka oli perustettu Haminaan saman vuoden elokuussa. Tarkoitus oli, että oppilaat jatkaisivat opintojaan Itämeren divisioonan joukko-osastoissa ja lopuksi Fahnenjunkerschulessa Saksassa, mutta ensimmäisen maailmansodan käänteet ja saksalaisten poistuminen johtivat siihen, että kurssi vedettiin loppuun Haminassa suomalaisvoimin. Tammikuun puolessa välissä valmistuneet oppilaat saivat etuoikeuden tulla hyväksytyiksi 25.1.1919 alkaneelle ensimmäiselle kadettikurssille Helsinkiin. Haminassa jatkoi 1920 perustettu Reserviupseerikoulu.

Mutta takaisin asiaan: mielestäni sekä junkkari että käännösvastineena käytetty herre selittyvät ylempänä mainitulla junkkarin merkityksellä: vaikka junkkari merkitsi tuolloin suomen kielessä pöyhkeilevää nuorukaista, on myös ymmärrettävä, että sanalla ei välttämättä ollut samaa kaikua ruotsissa. Mahdollisesti tästä syystä Cygneus päätyi käyttämään vastineena sanaa herre, jolla on hyvinkin voinut tuolloin olla vastaava sivumerkitys kuin nykyäänkin suomen sanalla herra. Ainakin voisin kuvitella, että jos Cygnaeus olisi ajatellut, että puukkojunkkarit olivat entisiä sotilaita, hän olisi varmaan suoraan sanonut niin. Sen sijaan hän sanoo, että samaan joukkoon luetaan myös "sotilaskarkureista ja uhkarohkeista sälleistä" ("förrymde soldater och öfverdådige sällar") koostuneet sissit eli kivekkäät, jotka toimivat samaan tapaan isonvihan aikana vaanien pahaa-aavistamattomia tienkäyttäjiä, niin varsinaisia vihollisia kuin toisinaan henkilökohtaisia vihamiehiäänkin.

Mitä tulee vielä junkkarin merkitykseen suomessa, Lönnrotin sanakirjan ohella kiinnostavia ovat myös 1700-luvun sanakirjat. Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) antaa sanalle junckari johdoksineen seuraavat merkitykset:
Junckari, -rin.nobilis.adelsman, ädel.
junckaroitzen, -tagrandem me gero.will wara stor.
junckaroitan.pass. impers.man giör sig stor.
junckaroitzeminen. -isen.nobilitatis affectatio.fåfäng storhet.
junckarus, -uden.idem.
Junckari on siis Jusleniuksen mukaan yksinkertaisesti aatelisherra, mutta johdoksilla on jo selvästi peijoratiivinen, turhamaisuuteen ja isotteluun viittaava merkitys. Tämän perusteella on täysin uskottavaa, että haukkumanimi on ollut käytössä jo tuolloin.

Christfried Gananderin 1787 valmistuneessa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon annetaan sanalle junkkari lisäksi vastineet ungkarl ja ogift ('poikamies'). Käyttöesimerkkinä annetaan lause kyllä se on pää junkkareita ja sen ruotsinkielinen selitys en liderlig sälle, ostyrig ('ruokoton sälli, vallaton'). Verbin junkkaroida Ganander selittää ruotisksi wil wara stor ja gå ledig sekä latinaksi grandem & ignavum me gero lisäten Jusleniuksen isotteluun vielä laiskottelunkin.

Sanakirjojen lisäksi on syytä tarkastella saatavilla olevia korpuksia. Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy 17 osumaa sanalle junkkari (junckari). Kymmenessä tapauksessa kyse on hovi- (6 kpl) tai kamarijunkkarista (4 kpl). Yhdessä asetustekstissä vuodelta 1769 käytetään ilmaisua Junckarit eli Adelsmiehet, ja tuntemattoman tekijän vuonna 1771 kääntämässä Ulosweto, Doctor Johan Philip. Freseniuxen Pastoral-Kokouxista, Tansamisesta Eli Hypystä selitetään Yxi Nuori Junckari lisäyksellä "eli nijnkuin nyt tähään aikaan sanotan Adelsmies".

Hemminki Maskulaisen laulukokoelman Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud  (1616) esipuheessa teos omistetaan muun muassa "Nuorten Junckaritten ja neidzein" haltuun. Tämä on sikäli merkittävää, että junkkarilla ei tässä yhteydessä ole ainakaan mitään kovin peijoratiivista sivumerkitystä, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti naimatonta miestä.

Mielenkiintoisempi tapaus löytyy vuoden 1642 Raamatusta, jossa on seuraava selitys Jeremian kirjan luvun 11 jakeeseen 15:
Nijncuin äiti cudzu poicans junckarixi wihoisans ollesans : nijn cudzu HERra täsä Judalaiset ystäwäxens / hänen hywäxi lapsexens / jotca teit caicke coirutta ja epäjumalan palwelusta / ja tahdoit cuitengin että se oli caicki hywin tehty.
Selitys on peräisin suoraan Martti Lutherilta:
Gleich wie die Mutter im zorn / jr sönlin / Juncker heisst / So heisst er sie auch seine Freunde / die fromen Kindlin / die alle Büberey treiben vnd Abgötterey / Vnd sol doch wolgethan sein.
"Junkkari" on siis nimitys, jolla ainakin saksankielinen äiti saattoi torua poikaansa. Tähän yhteyteen sopien suomenkielinen sana esiintyy yksinään myös Gananderin satukokoelmassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784):
Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit. (7)

Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. (104)

Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten; (126)
"Junkkarit" siis kiljuvat, juopottelevat ja ovat himojensa sokaisemia. Tällaiset käyttöyhteydet omalta osaltaan vaikuttavat sanan merkityksen muotoutumiseen, oli sanan alkuperäinen merkitys mikä tahansa.

Erään tiedon (requiescat in pace) mukaan yhdyssana puucko junckari tavattaisiin jo 1730-luvulla:
Gen. Sursillianaankin kontribuoinut kempeleläisadjunkti Gabriel Peitzius joutui 1730-luvulla vastaamaan Turun tuomiokapitulille esimiehensä tekemään kanteluun, joutui tämä selittelemään mm. syytöstä siitä, että olisi nimitellyt seurakuntalaisiaan "te puucko junckarit".
Tarvittava alkuperäislähde on luullakseni tämä, mutten ehdi asiaa tähän hätään tutkimaan.

Kaiken edellä sanotun valossa pitäisin todennäköisimpänä sitä, että sanalla junkkari on ollut yhdyssanaa puukkojunkkari muodostettaessa vallattoman ja pöyhkeilevän nuorukaisen merkitys (sana on Aleksis Kivelläkin käytössä haukkumanimenä). Kyse siis ei ole siitä, että entiset faan- eli lippujunkkarit olisivat ryhtyneet puukottamaan ihmisiä ja saaneet siksi nimen "puukkojunkkari": haukkumanimen junkkari olis pitänyt joko lyhentyä tästä tai syntyä puukkojunkkarin ohella erikseen, mitkä molemmat tuntuvat tarpeettoman monimutkaisilta ja epäuskottavilta selityksiltä. Merkityssiirtymän syntyyn on voinut vaikuttaa edellä siteerattu raamatunkohdan selitys, joten siinä mielessä puukkojunkkarilla on ehkä suorempi horisontaalinen yhteys saksan sanaan junker, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella. Saksankielisen sanan merkitykseen puolestaan on varmasti vaikuttanut kaikenlaisten junkkereiden käytös, joten heikko yhteys rosvoparoneihin voitaneen todeta, vaikkei aivan niin suorana, kuin Ylikankaan viittauksesta voisi ymmärtää.

On vielä syytä mainita saamelaisten jumalolento Suurjunkkari. Tämän jumalolennon nimestä kertoo Johannes Scheffer teoksessaan Lapponia (1673) seuraavasti (s. 96) siteeraten lähteenä käyttämäänsä ruotsalaisen Samuel Rheenin teosta En kortt Relation om Lapparnes Lefwarne och Sedher, wijdskiepellsser, sampt i många Stycken Grofwe wildfarellsser (1671):
Alter Deus ex præcipuis Storjunkare vocatur. Quod vocabulum tametſi non Lapponicum, ſed Norvagicum ſit, ipſi tamen uſurpant Lappones, quod clariſſime teſtatur Samuel Rheen in ſupra indicato capite. Detta ordet Storjunkare ær tagit af thet Norriſka tungomaolet, emedan the kalla ſina Landshoefdingar junkare, altſao kalla Lapparna ſina afgudar Storjunkare. Hoc eſt: Vocabulum hoc Storjunkare captum eſt ex lingua Norvagica, quoniam Norvagi præſides ſuos provinciarum Iunkare vocant, idcirco Lappones ſuos deaſtros nuncupant Storjunkare. Docet manifeſte, ipſos Lapponas [sic] hoc vocabulo eſſe uſos. Quandam forte ſerius hoc factum, & poſtquam aliqui eorum ſub imperium Norvagiæ venerunt.
Alla vastaava, ilmaisultaan hieman tiiviimpi kohta kohta Schefferin teoksen englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1674 (s. 37):
The next of the principal Gods is Storjunkare, which tho it be a Norwegian word, Junkare in that language ſignifying the Governor of a Province, yet is uſed by the Laplanders now; tho perhaps it was not in uſe till ſome of them became ſubjects to Norway.
Hieman tuoreempana lähteenä löytyy Esaias Tegnérin aihetta käsittelevä artikkeli "Hemmets Ord" lehdessä Tidskrift för Hemmet (1881). Tämän jumalan nimi liittyy läheisesti edelläkäsiteltyihin skandinaavisiin virkanimikkeisiin. Ganander antaa nimen Mythologia Fennicassa (1789) muodossa Junkker tai Junkari, jota hänen mukaansa rukoillaan nimillä Stor Junker ja Lill-Junker (s. 27, s. v. Junkker).

Sanojen lisäksi lainautua voivat  myös merkitykset, eivätkä sanan muoto ja merkitys siis välttämättä kulje kiinteänä parina. Sana junkkari on yllä sanotun perusteella kulkeutunut saksasta suomen kieleen peräti kolmea reittiä: ruotsista, venäjästä ja norjasta saamen kautta. Ainakin ruotsista lainattu muoto perustuu saksankielisen muodon ymmärtämiseen tekijänimenä, minkä johdosta er-lopuke on korvattu johtimella -are, josta suomen -ari. Venäjän muoto юнкер olisi toki voinut lainautua muodossa junkkeri, mutta tässä "saman sanan" jo käytössä ollut muoto junkkari on saanut venäjän vaikutuksesta uuden merkityksen ylempänä mainitun junkkarikoulun yhteydessä. Neljäntenä mainittakoon vielä muoto junkkeri, jolla viitataan yksinomaan preussilaiseen maanomistajaluokkaan.