Hortoilusta

Tämänkertainen kirjoitus käsittelee hortoilua ja vastaavaa verbiä hortoilla hiljattain oppimassani horta- eli villivihannesharrastuksen merkityksessä ammentaen kahdesta aihetta käsittelevästä kirjoituksesta.

Esa-Jussi Salminen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla "Kieli hortoilee - inhimillinen tekijä kielen kehityksessä" (14.4.2019) seuraavasti:

"Kun villivihannesten keräily tuli muodikkaaksi jokin aika sitten, tuli kansan tietoisuuteen jännä sana kuvaamaan tätä harrastusta: hortoilu, hortoilla. Se juontaa tässä merkityksessä vierasperäisestä sanasta horta, joka tarkoittaa villivihannesta. Meillähän on myös toinen verbi hortoilla, joka tarkoittaa jonkinlaista päätöntä epävakaista kulkemista."

Salminen jatkaa toteamalla, että jos sana on johdettu sanasta horta, sen pitäisi tietysti olla hortailu. Lopussa on toinen anekdootti siitä, miten inhimilliset tekijät vaikuttavat siihen, että kielen muutokset eivät etene aina aivan johdonmukaisesti.

Asiaa kommentoi samana päivänä Jukka Korpela omilla sivuillaan otsikolla "Hortoilla: harhailusta harhatermiksi". Kirjoituksen sisällön tiivistää hyvin ensimmäinen kappale:

"Sanalle hortoilla annettu uusi merkitys ’kerätä villikasveja’ perustuu kuvitelmaan johtamisesta sanasta, jota ei todellisuudessa ole."

Korpela esittää otaksuman, että tämä päämäärättömään harhailuun viittaava, sävyltään lähinnä kielteinen arkikielinen sana on otettu villikasvien keräämisen merkitykseen itseironisesti siksi, että harrastukseen sisältyy luonnossa liikkumista, josta on tietenkin lyhyt matka päämäärättömään vaelteluun. Tämän jälkeen Korpela siteeraa hortoilu.fi-sivulta löytyvää selitystä sanan alkuperästä:

"Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Horta on hyvä, suomalaisen makuinen lainasana kreikan kielestä. Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni – sienestää ja marja – marjastaa. Keväisessä ja kesäisessä luonnossa käyskentelevä, silloin tällöin herkun löytäessään pyllistävä kasvin kerääjä täyttää hortoilu-sanan merkityksen myös toisessa mielessä!"

Viimeinen virke näyttäisi epäsuorasti vahvistavan yhteyden hortoilun alkuperäiseen merkitykseen. Kuten Korpelakin toteaa, kyse ei tietenkään ole muodollisesti sanoihin sienestää ja marjastaa rinnastuvasta johdoksesta, koska hortoilla on muodostettu aivan eri johtimella. Keräilemisen merkitys ei myöskään ole mitenkään tyypillinen tällaisille le-johdoksille, joiden merkityksestä ja muodostuksesta voi lukea lisää VISK:sta pykälistä 353 ja 358 (ja teonnimen muodostuksesta vielä pykälästä 228). Itselleni hortoilusta tulee muunkin kuin keräilyn kattavana harrastuksen nimityksenä mieleen lähinnä heppailu sekä herppiharrastajien suusta kuultu herppeily, vaikka tällöinkin hortailu kuulostaisi tietysti luontevammalta.

Suhteessaan sanaan horta suomen kielen hortoilu olisi johdoksen sijaan varsin erikoinen äänteelliseen samankaltaisuuteen löyhästi perustuva merkityslaina. Korpela kuitenkin mainitsee, että "sen enempää klassisessa kuin nykyisessäkään kreikassa" ei ole sanaa horta:

"Sen sijaan nykykreikassa on sana hórto, joka tarkoittaa yleisesti ruohoa (ruohovartista kasvia) ja joka on peräisin klassisen kreikan sanasta khórtos, joka tarkoittaa alkujaan rajattua aluetta karjan ruokkimiseen, sitten yleisesti ruokintapaikkaa ja karjanrehua. Toisaalta rajatun alueen merkityksestä on tultu puutarhan merkitykseen, joka on taustalla muun muassa sivistys­sanassa hortonomi. Latinaan lainautuneena, muodossa hortus, sana tarkoittaa ensisijaisesti puutarhaa."

Latinan hortus ei ole lainaa kreikasta, vaikka se onkin sanan χόρτος etymologinen vastine. Mielenkiintoisena sivuhuomiona latinan historian osalta Plinius vanhempi kertoo (19,19) roomalaisissa kahdentoista taulun laeissa käytetyn sanan villa sijasta sanaa hortus, kun taas puutarhaan viitattiin sanalla heredium.

Nykykreikan sanan χόρτο merkityksestä Korpela toteaa vielä seuraavaa:

"Väitetty kreikkalainen kantasana ei tarkoita vain villejä ihmisen syötäväksi sopivia vihreitä kasveja, vaan kaikenlaisia ruohoja, villejä ja viljeltyjä – ja enemmänkin eläinten rehuihin kuin ihmisravintoon."

Sanalla χόρτο on toki yllä mainitut merkitykset, mutta kuten Korpelan linkittämässä sanakirjassa aivan suoraan sanotaan, sen monikkomuodolla χόρτα (hórta) on erityismerkitys (2β) 'διάφορα είδη αυτοφυών ή καλλιεργημένων πράσινων φυτών, που τρώγονται βραστά ως σαλάτα, όπως π.χ. τα ραδίκια' ['erilaisia villinä kasvavia tai viljeltyjä viherkasveja, joita syödään keitettyina salaattina, kuten esimerkiksi voikukka'.

Siitä voidaan tietysti keskustella, onko leksikaalistunut monikkomuoto eri vai sama sana, millä on käytännön merkitystä muun muassa sen kannalta, miten asiat järjestellään sanakirjoissa. Esimerkiksi kielitoimiston sanakirjassa lemman lasi alta löytyvät materiaaliin (1) ja siitä tehtyihin esineisiin (2) liittyvien merkitysten lisäksi erikseen (3) edelliseen liittyvä monikollinen lasit merkityksessä 'silmälasit'. Tässäkin tapauksessa olisi mielestäni liioittelua sanoa, että suomessa ei ole sellaista sanaa kuin lasit.

(Sivuhuomiona mainittakoon vielä se, että nykykreikan neutrisukuisen sanan χόρτο ja klassisen kreikan maskuliinisukuisen sanan χόρτος välissä on merkittävänä välivaiheena keskiaikainen neutrimuoto χόρτον. Neutrisukuisen sanan muodostamisen mallina ovat ilmeisesti olleet merkitykseltään läheiset sanat φυτόν ja λάχανον.)

Lopuksi on syytä huomata, että olemattomaksi esitetty sana horta ei ole suomenkielisten hortoilijoiden keksintö: englanninkielisiä horta-reseptejä löytää nopealla Google-haulla, ja kreikkalaisen keittiön yhteydessä esiintyvät muodot chorta ja horta myös englannin-, saksan- ja katalaaninkielisissä Wikipedioissa.

(Puukko)junkkarin etymologiaa

Heikki Ylikangas käsittelee kirjassaan Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976) jonkin verran nimityksen puukkojunkkari etymologiaa (s. 117):

Jos ensimmäisiä puukon käyttäjiä kavahdettiin ja kammoksuttiin, yhtään parempi ei ole itse puukkojunkkari-nimityksen varhaisin jäljitettävissä oleva maine. Sanottu nimitys ilmaantuu suomalaiseen kirjallisuuteen pastori Zachris Cygnaeuksen kirjoittamassa Mäntyharjun pitäjänkertomuksessa vuodelta 1780. Cygnaeus kertoo Mäntyharjun asukkaita kutsutun puukkojunkkareiksi (Puucko-Junckarit - Knif-Herrar) sen vuoksi, että he olivat ryöstäneet ja murhanneet pitäjän kautta kulkevia matkustavaisia. Koska teoksessa heti tämän jälkeen otetaan käsiteltäväksi isonvihan aikuiset sissit ja kivekkäät, jotka olivat pääasiassa entisiä sotilaita ja jotka ryöstivät ja surmasivat ensin venäläisiä, sitten keitä hyvänsä, lienee nimityksellä tarkoitettu näitä tavallisiksi rikollisjoukkioiksi taantuneita entisiä sotilasryhmiä. Rauhan palaamisesta huolimatta osa sisseistä kykenemättä tai voimatta enää palata normaaliin yhteiskuntaelämään jäi metsiin elättääkseen itseään rosvoamisella. Tässä valossa puukkojunkkareilla siis ymmärrettiin sotilaista rikollisiksi taantuneita ryöstömurhaajia, jotka käyttelivät puukkoa tappoaseenaan. Mahdollisesti juuri se seikka, että kysymys oli entisistä sotilaista, tuottaa nimityksen suomenkieliseen muotoon "junkkari" ja ruotsinkieliseen 'herr'-sanan.

Viitattu alkuperäislähde löytyy täältä, alkuperäisenä käsikirjoituksena täältä (ks. myös kuva alla).

"Puucko-Junckarit (Knif-Herrar.)"

Yllä olevassa lainauksessa sanaan junkkari liittyvässä huomautuksessa lukee:

Junkkarilla on tarkoitettu Suomen kielessä uhmailevan omavaltaisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Lönnrot 1958, s. 384. Junkkarisanan yhteys saksankielen 'jung' sanaan saattaa palauttaa käsitteen aina keskiajan rosvoritareihin saakka. Vrt. Radbuch-Gwinner 1951, s. 62.

Viitattu teos on Gustav Radbruchin ja Heinrich Gwinnerin Geschichte des Verbrechens: Versuch einer historischen Krimonologie (1951), jossa käsitellään pohjimmiltaan aateliston verikosto-oikeuden väärinkäytöstä kummunnutta rikollisuutta.

Yllä lainatut kohdat herättivät mielenkiintoni. Aihe on hieman hankalasti lähestyttävä, mutta yritän tehdä parhaani.

Yhteys saksan sanaan jung toki on, sillä ruotsin junkare on lainattu alasaksan sanasta junker, joka on supistuma yhdyssanasta jungherr 'nuoriherra' (vrt. jungfrau). Rosvoparonit olivat eräänlaisia "junkkereita" eli aatelisherroja, mutta tämä ei vielä anna syytä olettaa mitään erityistä yhteyttä uuden ajan puukkojunkkareiden ja keskiaikaisten rosvoparonien välille. Sanan tarkoite ei ole sama asia kuin sen merkitys. Jotta voitaisiin puhua mielekkäällä tavalla varsinaisesta yhteydestä, olisi sanalla ollut väkivaltarikollisen merkitys saksassa, josta sen olisi täytynyt lainautua ruotsiin ja sitten suomeen saaden tarkennuksen puukko-.

Ylikankaan mukaan suomen junkkari ja ruotsin herr(e) liittyvät mahdollisesti rikollisten sotilaalliseen alkuperään. Sana junkkari on kyllä yhdistettävissä sotilasarvoon faan- tai lippujunkkari eli fanjunkare, mutta arvo perustettiin Ruotsin armeijassa vasta vuonna 1805. Kyseinen arvo myönnettiin ansioituneille aliupseereille. Etymologisesti alimmat upseerinarvot vänrikki ja kornetti viittaavat nekin lipun kantamiseen, ja vänrikki toimikin 1700-luvulla Ruotsin armeijassa lipunkantajana taistelussa, kun taas rauhan aikana tässä virassa toimi aliupseerien ja miehistön väliin sijoittuva lippumies eli förare. Fanjunkare on peräisin saksan sanasta Fahnenjunker, jolle Grimmin sanakirja antaa merkityksen 'subsignifer, ein dem fähnrich beigeordneter fahnenträger' ('alilipunkantaja, vänrikkiä avustava lipunkantaja').

Kronologisesti tässä kohden sopii mainita Helsingissä autonomian aikana toiminut jalkaväen junkkarikoulu (Гельсингфорское пехотное юнкерское училище), jossa sana junkkari on käytetty venäjän sanan юнкер käännösvastineena merkityksessä, jonka voisi kääntää parhaiten ehkä upseerikokelaaksi.

Fahnenjunker on ollut Suomessa käytössä niinkin myöhään kuin itsenäisyyden alkuvuosina. Itsenäisen Suomen ensimmäinen aktiiviupseerikurssi oli saksalaisvetoinen Fahnenjunker-kurssi, joka alkoi Haminassa 14.9.1918. Saksalaisten hyväksymät saksankielentaitoiset oppilaat aloittivat  opintonsa jalkaväen Taistelukoulussa, joka oli perustettu Haminaan saman vuoden elokuussa. Tarkoitus oli, että oppilaat jatkaisivat opintojaan Itämeren divisioonan joukko-osastoissa ja lopuksi Fahnenjunkerschulessa Saksassa, mutta ensimmäisen maailmansodan käänteet ja saksalaisten poistuminen johtivat siihen, että kurssi vedettiin loppuun Haminassa suomalaisvoimin. Tammikuun puolessa välissä valmistuneet oppilaat saivat etuoikeuden tulla hyväksytyiksi 25.1.1919 alkaneelle ensimmäiselle kadettikurssille Helsinkiin. Haminassa jatkoi 1920 perustettu Reserviupseerikoulu.

Mutta takaisin asiaan: mielestäni sekä junkkari että käännösvastineena käytetty herre selittyvät ylempänä mainitulla junkkarin merkityksellä: vaikka junkkari merkitsi tuolloin suomen kielessä pöyhkeilevää nuorukaista, on myös ymmärrettävä, että sanalla ei välttämättä ollut samaa kaikua ruotsissa. Mahdollisesti tästä syystä Cygneus päätyi käyttämään vastineena sanaa herre, jolla on hyvinkin voinut tuolloin olla vastaava sivumerkitys kuin nykyäänkin suomen sanalla herra. Ainakin voisin kuvitella, että jos Cygnaeus olisi ajatellut, että puukkojunkkarit olivat entisiä sotilaita, hän olisi varmaan suoraan sanonut niin. Sen sijaan hän sanoo, että samaan joukkoon luetaan myös "sotilaskarkureista ja uhkarohkeista sälleistä" ("förrymde soldater och öfverdådige sällar") koostuneet sissit eli kivekkäät, jotka toimivat samaan tapaan isonvihan aikana vaanien pahaa-aavistamattomia tienkäyttäjiä, niin varsinaisia vihollisia kuin toisinaan henkilökohtaisia vihamiehiäänkin.

Mitä tulee vielä junkkarin merkitykseen suomessa, Lönnrotin sanakirjan ohella kiinnostavia ovat myös 1700-luvun sanakirjat. Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) antaa sanalle junckari johdoksineen seuraavat merkitykset:

Junckari, -rin.	nobilis.	adelsman, ädel.
junckaroitzen, -ta	grandem me gero.	will wara stor.
junckaroitan.	pass. impers.	man giör sig stor.
junckaroitzeminen. -isen.	nobilitatis affectatio.	fåfäng storhet.
junckarus, -uden.	idem.

Junckari on siis Jusleniuksen mukaan yksinkertaisesti aatelisherra, mutta johdoksilla on jo selvästi peijoratiivinen, turhamaisuuteen ja isotteluun viittaava merkitys. Tämän perusteella on täysin uskottavaa, että haukkumanimi on ollut käytössä jo tuolloin.

Christfried Gananderin 1787 valmistuneessa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon annetaan sanalle junkkari lisäksi vastineet ungkarl ja ogift ('poikamies'). Käyttöesimerkkinä annetaan lause kyllä se on pää junkkareita ja sen ruotsinkielinen selitys en liderlig sälle, ostyrig ('ruokoton sälli, vallaton'). Verbin junkkaroida Ganander selittää ruotisksi wil wara stor ja gå ledig sekä latinaksi grandem & ignavum me gero lisäten Jusleniuksen isotteluun vielä laiskottelunkin.

Sanakirjojen lisäksi on syytä tarkastella saatavilla olevia korpuksia. Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy 17 osumaa sanalle junkkari (junckari). Kymmenessä tapauksessa kyse on hovi- (6 kpl) tai kamarijunkkarista (4 kpl). Yhdessä asetustekstissä vuodelta 1769 käytetään ilmaisua Junckarit eli Adelsmiehet, ja tuntemattoman tekijän vuonna 1771 kääntämässä Ulosweto, Doctor Johan Philip. Freseniuxen Pastoral-Kokouxista, Tansamisesta Eli Hypystä selitetään Yxi Nuori Junckari lisäyksellä "eli nijnkuin nyt tähään aikaan sanotan Adelsmies".

Hemminki Maskulaisen laulukokoelman Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud  (1616) esipuheessa teos omistetaan muun muassa "Nuorten Junckaritten ja neidzein" haltuun. Tämä on sikäli merkittävää, että junkkarilla ei tässä yhteydessä ole ainakaan mitään kovin peijoratiivista sivumerkitystä, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti naimatonta miestä.

Mielenkiintoisempi tapaus löytyy vuoden 1642 Raamatusta, jossa on seuraava selitys Jeremian kirjan luvun 11 jakeeseen 15:

Nijncuin äiti cudzu poicans junckarixi wihoisans ollesans : nijn cudzu HERra täsä Judalaiset ystäwäxens / hänen hywäxi lapsexens / jotca teit caicke coirutta ja epäjumalan palwelusta / ja tahdoit cuitengin että se oli caicki hywin tehty.

Selitys on peräisin suoraan Martti Lutherilta:

Gleich wie die Mutter im zorn / jr sönlin / Juncker heisst / So heisst er sie auch seine Freunde / die fromen Kindlin / die alle Büberey treiben vnd Abgötterey / Vnd sol doch wolgethan sein.

"Junkkari" on siis nimitys, jolla ainakin saksankielinen äiti saattoi torua poikaansa. Tähän yhteyteen sopien suomenkielinen sana esiintyy yksinään myös Gananderin satukokoelmassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784):

Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit. (7)

Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. (104)

Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten; (126)

"Junkkarit" siis kiljuvat, juopottelevat ja ovat himojensa sokaisemia. Tällaiset käyttöyhteydet omalta osaltaan vaikuttavat sanan merkityksen muotoutumiseen, oli sanan alkuperäinen merkitys mikä tahansa.

Erään tiedon (requiescat in pace) mukaan yhdyssana puucko junckari tavattaisiin jo 1730-luvulla:

Gen. Sursillianaankin kontribuoinut kempeleläisadjunkti Gabriel Peitzius joutui 1730-luvulla vastaamaan Turun tuomiokapitulille esimiehensä tekemään kanteluun, joutui tämä selittelemään mm. syytöstä siitä, että olisi nimitellyt seurakuntalaisiaan "te puucko junckarit".

Tarvittava alkuperäislähde on luullakseni tämä, mutten ehdi asiaa tähän hätään tutkimaan.

Kaiken edellä sanotun valossa pitäisin todennäköisimpänä sitä, että sanalla junkkari on ollut yhdyssanaa puukkojunkkari muodostettaessa vallattoman ja pöyhkeilevän nuorukaisen merkitys (sana on Aleksis Kivelläkin käytössä haukkumanimenä). Kyse siis ei ole siitä, että entiset faan- eli lippujunkkarit olisivat ryhtyneet puukottamaan ihmisiä ja saaneet siksi nimen "puukkojunkkari": haukkumanimen junkkari olis pitänyt joko lyhentyä tästä tai syntyä puukkojunkkarin ohella erikseen, mitkä molemmat tuntuvat tarpeettoman monimutkaisilta ja epäuskottavilta selityksiltä. Merkityssiirtymän syntyyn on voinut vaikuttaa edellä siteerattu raamatunkohdan selitys, joten siinä mielessä puukkojunkkarilla on ehkä suorempi horisontaalinen yhteys saksan sanaan junker, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella. Saksankielisen sanan merkitykseen puolestaan on varmasti vaikuttanut kaikenlaisten junkkereiden käytös, joten heikko yhteys rosvoparoneihin voitaneen todeta, vaikkei aivan niin suorana, kuin Ylikankaan viittauksesta voisi ymmärtää.

On vielä syytä mainita saamelaisten jumalolento Suurjunkkari. Tämän jumalolennon nimestä kertoo Johannes Scheffer teoksessaan Lapponia (1673) seuraavasti (s. 96) siteeraten lähteenä käyttämäänsä ruotsalaisen Samuel Rheenin teosta En kortt Relation om Lapparnes Lefwarne och Sedher, wijdskiepellsser, sampt i många Stycken Grofwe wildfarellsser (1671):

Alter Deus ex præcipuis Storjunkare vocatur. Quod vocabulum tametſi non Lapponicum, ſed Norvagicum ſit, ipſi tamen uſurpant Lappones, quod clariſſime teſtatur Samuel Rheen in ſupra indicato capite. Detta ordet Storjunkare ær tagit af thet Norriſka tungomaolet, emedan the kalla ſina Landshoefdingar junkare, altſao kalla Lapparna ſina afgudar Storjunkare. Hoc eſt: Vocabulum hoc Storjunkare captum eſt ex lingua Norvagica, quoniam Norvagi præſides ſuos provinciarum Iunkare vocant, idcirco Lappones ſuos deaſtros nuncupant Storjunkare. Docet manifeſte, ipſos Lapponas [sic] hoc vocabulo eſſe uſos. Quandam forte ſerius hoc factum, & poſtquam aliqui eorum ſub imperium Norvagiæ venerunt.

Alla vastaava, ilmaisultaan hieman tiiviimpi kohta kohta Schefferin teoksen englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1674 (s. 37):

The next of the principal Gods is Storjunkare, which tho it be a Norwegian word, Junkare in that language ſignifying the Governor of a Province, yet is uſed by the Laplanders now; tho perhaps it was not in uſe till ſome of them became ſubjects to Norway.

Hieman tuoreempana lähteenä löytyy Esaias Tegnérin aihetta käsittelevä artikkeli "Hemmets Ord" lehdessä Tidskrift för Hemmet (1881). Tämän jumalan nimi liittyy läheisesti edelläkäsiteltyihin skandinaavisiin virkanimikkeisiin. Ganander antaa nimen Mythologia Fennicassa (1789) muodossa Junkker tai Junkari, jota hänen mukaansa rukoillaan nimillä Stor Junker ja Lill-Junker (s. 27, s. v. Junkker).

Sanojen lisäksi lainautua voivat  myös merkitykset, eivätkä sanan muoto ja merkitys siis välttämättä kulje kiinteänä parina. Sana junkkari on yllä sanotun perusteella kulkeutunut saksasta suomen kieleen peräti kolmea reittiä: ruotsista, venäjästä ja norjasta saamen kautta. Ainakin ruotsista lainattu muoto perustuu saksankielisen muodon ymmärtämiseen tekijänimenä, minkä johdosta er-lopuke on korvattu johtimella -are, josta suomen -ari. Venäjän muoto юнкер olisi toki voinut lainautua muodossa junkkeri, mutta tässä "saman sanan" jo käytössä ollut muoto junkkari on saanut venäjän vaikutuksesta uuden merkityksen ylempänä mainitun junkkarikoulun yhteydessä. Neljäntenä mainittakoon vielä muoto junkkeri, jolla viitataan yksinomaan preussilaiseen maanomistajaluokkaan.

Monesko?

Vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta on "neljäkymmentäkaksi", mutta mitä on kysyttävä Bill Clintonista saadakseen vastaukseksi ordinaaliluvun "neljäskymmeneskahdes" (tai "neljäskymmenestoinen")?

Suomessa on kätevä sana mones, joka usein esiintyy yhdessä kysymyspartikkelin kanssa muodossa monesko, jolla on siis käytännössä sama merkitys kuin ilmaisulla kuinka mones. Englannista ei löydy kyseiselle sanalle vastinetta, mistä ei kuitenkaan välttämättä seuraa mitään varsinaisia käännösvaikeuksia sen enempää kuin siitäkään, että englannin sanalle the ei löydy suomesta vastinetta. Kuten toivottavasti kaikille on selvää, kääntäminen ei ole yhden kielen sanojen korvaamista toisen kielen sanoilla kuin korkeintaan kielitieteilijän laatimissa apukäännöksissä ja vanhoissa raamatunkäännöksissä.

Yhdysvaltain 42. presidentti Bill Clinton.

Mielenkiintoista kyllä, sanalle löytyy siistit vastineet klassisista kielistä: latinan quotus, kreikan πόστος ja sanskritin कतिथ katitha merkitsevät kaikki 'monesko'. Suomenkielisen vastineensa tapaan nämä liittyvät etymologisesti sanoihin quot, πόσοι ja कति kati, jotka kaikki merkitsevät 'montako'. Näiden sanojen olemassaolo herättää luonnollisesti kysymyksen, miten englanninkieliset sanakirjat määrittelevät näiden sanojen merkityksen. Alla esimerkki kustakin kielestä:

Liddel-Scott (kreikka): which in the ordinal series?

Lewis-Short (latina): which or what in number, order, etc.

Monier-Williams (sanskrit): the how-maniest?

Liddel-Scott tarjoaa mahdollisimman täsmällisen semanttisen määritelmän, Lewis-Short pyrkii samaan hieman epätäsmällisemmin, ja Monier-Williams tarjoaa hauskan etymologisoivan ekvivalentin, joka esiintymättömyydestään huolimatta on yksiselitteisen ymmärrettävä. Muualla olen nähnyt th-päätteisen muodosteen how-manieth, jonka käytön yleistymistä en pitäisi yllättävänä.

Toisin kuin tällä hetkellä englannissa, saksassa on tavanomaisessa käytössä sana wievielter, jonka pohjalla on edellä käsiteltyjen sanojen tapaan wie viele 'kuinka monta'. Kotoani löytyy tiettävästi neljä saksa-englanti-sanakirjaa, joista pienimmistä eli Collins Gem -sarjan taskusanakirjasta sekä vastaavan kokoisesta Langenscheidtin Universalwörterbuchista sana puuttuu kokonaan (sivumennen sanoen mielestäni on typerää karsia sanakirjoja supistettaessa juuri sieltä vaikeammasta tai harvinaisemmasta päästä), mutta kahdessa isommassa sana esiintyy, eikä sille ymmärrettävästi yritetä tarjota yhden sanan vastinetta. Alla oleva lainaus on englanninkielisestä sanakirjasta The New Cassell's German Dictionary (1965):

wie I. adv. [...] -viel, adv. how much, (pl.) how many; [...] der -vielte ist er in seiner Klasse? what is his position in his class? den -vielten haben wir heute? what is the date today?

Käännösvastineen sijaan tarjotaan siis kaksi esimerkkilausetta. Langenscheidtin saksankielinen Großwörterbuch Englisch (2008) on samoilla linjoilla antaen enemmän esimerkkejä:

wie|viel|te(r, s) [vi'fiːltə, 'viː-] INTERROG ADJ das ~ Kind ist das jetzt? how many children is that now?; das ~ Kind bist du? - das zweite which child are you? - the second; der ~ Band fehlt? which volume is missing?; den ~ Platz hat er im Wettkampf belegt? where did he come in the competition?; als Wievielter ging er durchs Ziel? what place did he come?; das ~ Mal or zum ~n Mal bist du schon in England? how often or how many times have you been to England?; am ~n September has du Geburtstag? what date or when in September is your birthday?; das ~ Jahr bist du jetzt in Schottland? how many years have you lived in Scotland now?; ich habe morgen Geburtstag! - der ~ ist es denn? it's my birthday tomorrow! - how old will you be? 

Esimerkkilauseiden eli parhaimmillaan idiomaattisten fraseemien tarjoaminen sanakirjassa on tietysti hyödyllistä siinäkin tapauksessa, että hakusanalla on selvä vastine kohdekielessä. Melkein kaikki yllä olevan sanakirjaotteen saksankieliset fraasit voitaisiin kääntää suomeksi käyttäen sanan mones muotoja.

Lopuksi tarkasteltakoon vielä suomalaisen Uuden suomi-englantisuursanakirjan (1984) sana-artikkelia:

mone|s; kuinka ~, ~ko which; kuinka ~ päivä tänään on? What date is it today? -nneksiko hän tuli (~ko hän oli)? how did he place? [...]

Kahden fraasin lisäksi tarjotaan peruskäännösvastine which. Palatakseni tästä alkuperäiseen kysymykseen: voisiko olla niin, että kysymys olisi yksinkertaisesti "which president was Bill Clinton?" Olisiko ensimmäisenä mieleen tuleva vastaus järjestysluku vai ennemmin jotain Monica Lewinskyyn viittaavaa?

Satunnaisia sanakirjahuomioita

Tämä kirjoitus käsittelee otsikonsa mukaisesti erinäisiä satunnaisia mutta omalla tavallaan kiinnostavia sanakirja-asioita. Hieman vastaavia aiheita olen sivunnut jo toisaalla.

Carl Darling Buckin teos A Dictionary of Selected Synonyms in the Principal Indo-European Languages: A Contribution to the History of Ideas (1949) koostuu listoista siitä, millä sanalla jokin asia eri indoeurooppalaisissa kielissä ilmaistaan. Hakusanat on luokiteltu aihepiireittäin (esimerkiksi "The Physical World in Its Larger Aspects", "Mankind: Sex, Age, Family Relationship" ja "Animals"). Sanalistojen yhteydessä on kommentteja sanojen levinneisyydestä, alkuperästä ynnä muusta. Merkitys 'tanssia' ilmaistaan indoeurooppalaisissa kielissä seuraavan taulukon mukaisilla sanoilla:

Kuten näkyy, sanaa ei ole tämän listan mukaan tavattu muinaisiirissä (Ir.). Buck kommentoi asiaa seuraavasti:

There was apparently no dancing in ancient Ireland (cf. O'Curry 2.406 f.).

Tämä on tietysti merkille pantavaa, koska irlantilaiset ovat tänä päivänä kuuluisia perinnetansseistaan. (Zarathustralaiset eivät ole, joten avestan kohdalla vastaava maininta ei ole tarpeen.) Historiallisten kielten tapauksessa kannattaa toki olla varovainen tehtäessä johtopäätöksiä sen perusteella, että jotain sanaa tai käsitettä ei säilyneissä teksteissä tavata, mutta muinaisten irlantilaisten tanssimattomuus on ilmeisesti vahvistettu muistakin lähteistä. Kyse siis tuskin on esimerkiksi siitä, että muinaisiirin kirjoittajat olisivat pitäneet tanssimista jotenkin sopimattomana ja siksi kaihtaneet sen mainitsemista kirjallisissa lähteissä, mikä voisi sekin johtaa sanan esiintymättömyyteen leksikografisissa yhteyksissä.

Vaikka jokin ruma sana (enkä nyt tarkoita välttämättä tanssimista) esiintyisikin sanakirjan pohjalla olevassa aineistossa, voivat sanakirjantekijät päätyä enemmän tai vähemmän hassuihin ratkaisuihin materiaalinsa esittämisessä. Charlton T. Lewisin ja Charles Shortin toimittama A Latin Dictionary (1879), lempinimeltään "Lewis & Short", tyypillisesti kätkee säädyttömät merkitykset lyhenteen in mal. part. ja kirjallisuusviitteiden alle, mistä ei ole juurikaan hyötyä sellaiselle, joka yrittää selvittää, mitä jokin sana tarkalleen ottaen tarkoittaa. Oxford Latin Dictionary (1968 - 1982, korjattu painos 1996) on puolestaan periaatteessa asenteissaan hieman modernimpi, mutta jos sieltä yrittää etsiä eräässä aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani sanan irrumare merkitystä, löytää seuraavanlaisen määritelmän:

irrumō ~āre ~āuī ~ātum, tr. inr-. [dub.] FORMS: irrim- A.Epig.39.162. To practice irrumatio on.

Tämä on melko hyödytön selitys, koska mikäli henkilö tietää, mitä verbistä johdettu tio-loppuinen substantiivi merkitsee, tietänee hän myös, mitä itse verbi merkitsee. Lopullisen ratkaisun voisi luulla löytyvän substantiivin irrumatio kohdalta, mutta näin ei olekaan:

irrumātiō ~ōnis, f. [IRRVMO+-TIO] The action of an irrumator.

Johtimella -tor muodostetut tekijäsanat ovat suunnilleen yhtä yleisiä ja läpinäkyviä kuin tio-päätteiset substantiivit. joten tämäkin määritelmä on käytännössä hyödytön. Vasta agenttinominin määritelmä katkaisee uhkaavan kierteen:

irrumātor ~ōris, m. inr-. [IRRVMO+-TOR] One who submits to fellatio.

Sana fellatio on kursivoitu, mikä merkitsee, että kyseessä on periaatteessa latinan eikä englannin sana, vaikka se on toki lainautunut sellaisenaan myös englantiin. Koska fellatio ei ilmeisesti esiinny klassisissa lähteissä, sitä ei löydy Oxford Latin Dictionarysta lainkaan. Verbi fellare tosin löytyy, merkityksessä 'to suck (milk); to suck the milk of' sekä johdannaismerkityksessä, johon viitataan vain luonnehdinnalla 'as a sexual perversion'. Tiedonjanoinen Catulluksen-lukija joutuu siis pahimmassa tapauksessa epätietoisuuteen. Tämä tapahtuu itse asiassa jopa siinäkin tapauksessa, että tuntee sanan fellatio merkityksen, sillä määritelmän sisältämä sana submit saattaa luoda mielikuvan, että irrumaattori itse olisi jotenkin passiivinen osapuoli, mikä ei oikein sovi asiayhteyteen (ks. Catullus 16).

Vertailun vuoksi ylempänä mainittu Lewis & Short antaa verbille irrumare ensisijaisen merkityksen 'to extend the breast to, to give suck' ilman kirjallisuusviitettä tai kovin ilmeistä etymologista perustetta, sillä sanan pohjalla oleva ruma l. rumen merkitsee 'kurkkua' tai 'ruokatorvea'. (Analogisesti ajatellen OLD:n mainitsema epigrafinen kirjoitusasu irrimare saattaa viitata myös toiseen ruumiinaukkoon, josta käytetään myös sanaa rima 'vako', mutta en tarkistanut, mitä lähteessä varsinaisesti lukee. Joka tapauksessa tietääkseni ainoa lähde sanan ruma merkitykselle 'rinta' tai 'nisä' löytyy hämäristä etymologioistaan tunnetun Varron teoksesta De agricultura 2,1 ja 2,11.)

Edellä mainitun tapaisiin alatyylisiin sanoihin viittaa jo aiemmin siteeraamani teoksen A Sanskrit-English Dictionary (1899) esipuhe, jossa Monier Monier-Williams puolustaa sanakirjansa sisältämiä rumia sanoja ja kertoo samalla hauskan anekdootin (xvi):

In regard to what may be thought a needless multiplication of indecent words and meanings, offensive to European notions of delicacy, I am sorry to say that they had to be inserted, because in very truth Sanskṛit, like all oriental languages, abounds with words of that character, and to such an extent, that to have omitted them, would have been to cut out a large percentage of the language. A story is told of a prudish lady who complimented Dr. Johnson on having omitted all bad words from his English Dictionary; whereupon he replied: 'Madam, it is true that I have done so, but I find that you have been looking for them.' In point of fact students of Sanskṛit literature cannot sometimes avoid looking for such words. Nor have I, except in rare instances, veiled their meaning under a Latin translation which only draws attention to what might otherwise escape notice.

Onko Oxford Latin Dicrionaryn ylempänä nähty fellatio esimerkki merkityksen kätkemisestä latinankielisen sanan taakse vai ei? Monier-Williams käyttää säännöllisesti latinankielisiä lainasanoja kuten anus, vulva ja penis niiden kotoperäisten vastineiden sijaan, mutta kyseiset lainasanat toki voidaan ajatella jo niin vakiintuneiksi, että kyse ei oikeastaan ole latinankielisistä käännöksistä. Ainoa tähän hätään löytämäni selvempi tapaus erään sanan häveliäästä välttämisestä on verbi yabh- 1. yabhati, jonka määritelmäksi annetaan lääketieteelliseltä kuulostavan käännöksen to have sexual intercourse ohella latinankielinen verbi futuere 'nussia, panna'.

Verbillä on myös desideratiivimuoto.

Sanakirjojen käytettävyyden kannalta olisi tietenkin toivottavaa, että selitettävän sanan rekisteri kävisi ilmi joko valituista käännösvastineista tai vähintään jostain erillisestä merkinnästä.

Edellisessä sitaatissa mainittu leksikografi Samuel "Dr." Johnson oli muutenkin huumorimies, kuten käy ilmi seuraavasta otteesta hänen kuuluisasta sanakirjastaan Dictionary of the English Language (1755):

LEXICO´GRAPHER. n. ſ. [λεξικὸν and γράφω; lexicographe, French.] A writer of dictionaries; a harmleſs drudge, that buſies himſelf in tracing the original, and detailing the ſignification of words.

(Lyhenne n. ſ. on 'nomen substantivum' eli 'substantiivi'.) Anglistipiireissä vähintään yhtä kuuluisa on seuraava vitsikäs määritelmä:

OATS. n. ſ. [aten, Saxon.] A grain, which in England is generally given to horſes, but in Scotland ſupports the people.

Vähemmän tunnettu tapaus on sanan patron määritelmä:

PA'TRON. n. ſ. [patron, Fr. patronus, Latin.] 1. One who countenances, ſupports or protects. Commonly a wretch who ſupports with inſolence, and is paid with flattery.

Tämä saattaa viitata Chesterfieldin jaarliin Philip Stanhopeen, jolta Johnson kyllä sai kymmenen punnan sijoituksen mutta koki tulleensa muuten kaltoin kohdelluksi.

On mielenkiintoista huomata, että fart ei ole "bad word" tai edes korkeakirjallisuudelle vieras, kuten sanan määritelmän yhteydessä olevasta John Sucklingin nokkelasta runositaatista käy ilmi:

FART. n. ſ. [fert, Saxon.] Wind from behind.
Love is the fart
Of every heart;
It pains a man when 'tis kept cloſe;
And others doth offend, when 'tis let looſe.

Loppusointupari close-loose vaikuttaisi olevan hieman ontuva. Voi olla, että runoilija on ajatellut sanat äännettäviksi niin, että ne rimmaavat, mutta luettuna nyky(standardi)ääntämykselläkin epäpuhdas riimi luo ikään kuin akustisen vastineen loppusoinnun muodostavien sanojen merkitysten kontrastille.

Ilmaisun "martial arts" etymologiaa

Historiallisia eurooppalaisia kamppailulajeja käsittelevässä kirjallisuudessa toistuva teema on, että vaikka ilmaisu martial arts viittaa nykyään pääasiassa aasialaisiin kamppailulajeihin, on ennen vanhaan Euroopassakin osattu kamppailla asein ja aseetta. Teoksen Masters of Medieval and Renaissance Martial Arts: Rediscovering the Western Combat Heritage (2008) esipuheessa John Clements kirjoittaa:

While the term "martial arts" itself has become somewhat synonymous today with meaning "East-Asian fighting arts," for centuries highly developed European martial arts existed. It is from the Latin ars (or artes) martiales that the English term "martial art" - referring to the "arts of Mars," the Roman god of war - was formed.

Pari vuotta aikaisemmassa lähteessä hän kirjoittaa samasta aiheesta hieman yksityiskohtaisemmin (Meibukan Magazine, special edition no. 1 January 2006, s. 2):

While the term "martial arts" today is typically synonymous with "Asian fighting art", for centuries highly sophisticated European martial systems existed. It is from the Latin that we actually derive the English term, "martial arts" - from "arts of Mars", the Roman god of war. The term "martial art" was used in regard to fighting skills as early as the 1550s and an English fencing manual of 1639 referred specifically to the science and art of swordplay. In reference to Medieval and Renaissance combat systems the terms "fencing" and "martial arts" should thus be viewed as synonymous. Fencing was in essence the "exercise of arms" - and arms meant more than just using a sword.

Edellisen lainauksen alku löytyy jo aikaisemmin ilmestyneen teoksen Sigmund Ringeck's Knightly Art of the Longsword (2003) esipuheesta:

While the term "martial arts" today is typically synonymous with "Asian fighting art," for centuries highly sophisticated European martial arts existed. It is from the Latin that we actually derive the English term "martial arts" - from "arts of Mars," the Roman god of War.

Ellen erehdy, ajatus näyttäisi olevan, että termi martial arts tai sen latinankielinen vastine (artes martiales) olisi ollut käytössä merkityksessä 'kamppailutaito, kamppailulaji' jo ennen aasialaisten kamppailulajien saapumista länteen. (Muussa tapauksessa en ymmärrä, mitä merkitystä latinankielisen muodon käsittelyllä olisi.) On tietysti muistettava, että sana ei ole sama kuin asia (eikä "termi" ole sama asia kuin "käsite"), eli vaikka Euroopassa on osattu taistella aseetta ja asein vähintään yhtä hyvin kuin Aasiassakin, ei tämä vielä kerro mitään ilmaisun martial arts etymologiasta tai sen "oikeasta merkityksestä". Asia on kuitenkin lähemmän tarkastelun arvoinen.

(Uuslatinaa sivunneen kirjoitukseni lukeneet ymmärtänevät, että vaikka sanojen art ja martial pohjalla ovat - tosin luultavasti ranskan kautta - latinan sanat ars ja martialis, ei tästä seuraa, että lausekkeen martial arts pohjalla olisi latinankielinen ilmaisu artes martiales, kuten ei myöskään ilmaisun nuclear missile pohjalla ole latinankielinen missile nucleare.)

Oxford English Dictionary (OED) esittää, että pääasiallisesti monikossa esiintyvä martial art on käännöslaina joko japanin ilmaisusta bugei tai bujutsu, jotka puolestaan ovat käännöslainoja keskikiinasta. Varhaisin annettu sitaatti on vuodelta 1920 japani-englanti-sanakirjasta, jossa sanan bugei selitykseksi annetaan 'military arts (accomplishments); feats of arms; martial arts.' Tämän tiedon perusteella kyseinen termi viittaisi käytännössä alunperin juuri japanilaisiin lajeihin.

OED:ssa listattuja "ensiesiintymiä" vanhempien esiintymien etsiminen kirjallisuudesta on eräänlainen akateeminen harrastus, ja itsekin tunnustaudun tällaiseksi "predatoriksi". Koska OED:ssä siteerattu sanakirja antaa myös käännösvastineen military arts, tuntuisi oudolta, että martial arts olisi vielä tämän lisäksi keksitty ainakaan sanakirjan tarpeisiin. Toki jos martial arts on muodostettu englannin kielen aineksista martial ja art japaninkielisen ilmaisun mallin mukaan, on se tässä yhteydessä ja tässä merkityksessä käännöslaina, vaikka joku muu olisikin aiemmin käyttänyt samoja sanoja yhdessä jossain muussa merkityksessä. Eräs mahdollisuus voisi olla, että military arts on käännöslaina tai oikeastaan sananmukainen käännös, ja martial arts varsinainen käännös, jossa japaninkielinen ilmaisu on käännetty olemassaolevalla, enemmän tai vähemmän vakiintuneella ilmaisulla. Tässä yhteydessä vertailun vuoksi mainitsemisen arvoinen tapaus on Chinese boxing, joka ei ole käännöslaina mistäään kiinalaisesta ilmaisusta (tosin elokuvassa Way of the Dragon ilmaisua ja sen kantoninkielistä vastinetta 中國拳 jūng-gwok-kỳuhn 'Kiina-nyrkki' käytetään erottamaan kiinalainen kamppailutaito ravintolan työntekijöiden harjoittelemasta karatesta) vaan luonteva, vaikkakin vanhentunut, ilmaisu kuvaamaan kiinalaisia kamppailutaitoja englanninkielisistä lähtökohdista (vrt. thaiboxing, Turkish oil wrestling). 

Ennen ilmaisun martial arts ensiesiintymien tarkastelua on syytä kiinnittää huomiota englanninkielisen ilmaisun nykymerkitykseen. Japanilaisessa mielessä käsite sisältää aseettoman ja aseellisen kamppailun lisäksi myös muita sotilaalta vaadittuja taitoja kuten esimerkiksi ratsatusta, mutta ei joukkojen johtamisen taitoa eli ns. sodankäynnin taitoa. Englanniksi martial arts ei nykyään viittaa myöskään mihinkään yleisempään sotatieteen tasoon eikä edes taistelutekniikkaan, vaan lähinnä nimen omaan aseettomaan tai lyömä- ja teräasein käytävään kamppailutaitoon, joka on järjestynyt jonkinlaiseksi koulukunnaksi. Perinteiset (urheilu)lajit kuten nyrkkeily ja paini näyttäisivät olevan tässä suhteessa edelleen rajatapauksia. Yksikössä martial art viittaa johonkin tiettyyn "lajiin", esim. kendoon (kenjutsuun) tai judoon (jujutsuun), kun taas monikossa martial arts viittaa epämääräisesti näiden lajien muodostamaan kokonaisuuteen tai lajeihin yleisesti.

Jotta voitaisiin todeta, kuinka järkeviä Clementsin kommentit ovat, pitäisi selvittää, onko englannikielistä termiä martial arts tai sen oletettua latinankielistä esikuvaa artes martiales käytetty yleisesti vastaavassa merkityksessä, joka termillä martial arts nykyään on, mutta nykymerkityksestä poiketen viittaamaan eksplisiittisesti eurooppalaisiin kamppailutaitoihin.

Sivuhuomiona mainittakoon, että englannin sanalla art on (yksinkertaistaen) merkitykset 'taito' ja 'taide', joista ensiksi mainittu on alkuperäisempi. Se, että ilmaisussa martial arts pääsana on ymmärrettävä sanan alkuperäisessä merkityksessä, ei kuitenkaan juurikaan auta ilmaisun kronologian suhteen, sillä sanan merkitys ei ole missään vaiheessa täydellisesti muuttunut vaan ainoastaan leventynyt jo joskus ennen 1600-lukua.

Clementsin mainitsema "English fencing manual of 1639", joka eksplisiittisesti viittaa miekkailuun termillä martial art, on Pallas armata (1639). Teoksen esipuheessa on seuraavanlainen kohta:

Not for thy love, or kindnesse showne to me
Doe I commend this Booke, or yet praise thee
For though I know thou art a friend of mine,
I praise this for its own sake, not for thine,
Thou herein to the Reader dost impart
In a plaine way that famous Martiall art
Of fencing, which by charge and toylesome paine
Thou hast attain'd, and striv'st to make us gaine
By thy great labour, and hereby dost prove
That th'art not onely full of skill but love
Of th'common good, for which thy name shall be
Both lov'd of us and our posteritie.

(Lihavointi minun.)

Koska kyse on mitallisesta tekstistä, on varottava tekemästä liian jyrkkiä johtopäätöksiä siinä esiintyvien fraasien perusteella. Relevantti kysymys on, liittyykö adjektiivi martiall sanaan art yhtä kiinteästi kuin nykyisessä lekseemissä martial art, vai onko kyse tilapäisestä muodosteesta, jossa adjektiivi martiall määrittää sanaa art samalla tavalla kuin edellä oleva adjektiivi famous. Jälkimmäisessä tapauksessa lauseke martiall art of fencing osittuisi [martiall] [art of fencing] eikä [martiall art] [of fencing]. Kyseessä voisi tällöin olla runollinen tilapäismuodoste: vaikka jossain runossa esiintyisi kuvitteellinen ilmaisu nautical art of rowing, ei se kuitenkaan välttämättä implikoisi ilmaisun nautical art olemassaoloa omana lekseeminään. Joka tapauksessa ilmaisu martial(l) art ei esiinny muualla teoksessa lainkaan, ja alkusanoissakin itse taitoon ("lajiin") viitataan termillä Art of Defence. Ilmaisu art of x vastaa latinankielistä formulaa, jossa sanaa ars määrittää joko adjektiivi tai gerundin genetiivi (ks. alempana).

En valitettavasti löytänyt tähän hätään 1550-luvulta esimerkkiä sanan martial art (tai ars martialis) käytöstä. Joka tapauksessa todettakoon, että jos termi olisi ollut yleisessä käytössä latinassa, voisi olettaa, että sen vulgaarimuoto tavattaisiin italiassa (nykyitalian arte marziale lienee käännöslaina englannista): en kuitenkaan sattunut löytämään tämän tyyppistä ilmaisua mistään romaanisesta oppaasta huolimatta siitä, että adjektiivi marziale on tavataan italiassa jo 1300-luvun alkupuolella.

Lienee paikallaan tarkastella myös antiikkisia esimerkkejä. Platonin Lakhes-dialogissa käsitellään sitä, pitäisikö nuorukaisen harrastaa asetaitoja; itse taitoon tai oppiin viitataan sellaisilla substantivoituilla adjektiiveilla kuin τὸ ὁπλιτικόν ja τὰ ὁπλιτικά (ὁπλιτικός 'raskasase-') sekä epämääräisemmillä ilmaisuilla μάθημα 'oppi' ja παιδεία 'kasvatus'. Joskus 300-luvulla elänyt Publius Flavius Vegetius Renatus viittaa kokoomateoksessa De re militari ('sotilasasiasta') sotilaallisiin taitoihin usealla eri ilmaisulla. Kaluston käyttöön liittyvät armorum ars (2,12; 3,2), ars armaturae (2,22), ja mechanica ars (4,17; 3,22), merkitykseltään yleisempiä ovat ars bellandi (1,13; 2,18; 4,30), militaris ars (1,13; 2,4), ars bellica (2,23; 3,9; 3,10) sekä scientia et ars pugnandi (3,10). Löytyypä myös sellainen kuin ars proeliorum (3,1) eli 'taisteluiden taito'. Vegetiuksen teoksessa on eräs kohta, joka saattaa huvittaa historiallisten kamppailutaitojen harrastajaa (1,8):

Signatis itaque tironibus per cotidiana exercitia armorum est demonstranda doctrina. Sed huius rei usum dissimulatio longae securitatis aboleuit. Quem inuenias, qui docere possit quod ipse non didicit? De historiis ergo uel libris nobis antiqua consuetudo repetenda est.

'Kun alokkaat on merkitty, oppi on iskostettava päivittäsillä aseharjoituksilla. Pitkän rauhanajan aiheuttamat laiminlyönnit ovat kuitenkin hävittäneet harjaantuneisuuden tähän asiaan. Onko ketään, joka osaisi opettaa sitä, mitä itse ei ole oppinut? Näin ollen meidän on haettava muinainen oppi historioitsijoilta eli kirjoista.'

Uudempaa kirjallisuutta edustavassa, 1300-luvun alusta peräisin olevassa tunnetussa käsikirjoituksessa "Tower Fechtbuch" (Royal Armories, MS I.33) käytetään termiä ars dimicatoria 'kamppailutaito'. Noin sata vuotta myöhemmin Fiore dei Liberi viittaa latinankielisessä esipuheessaan teokseensa sanoilla liber duellandi et dimicandi sekä itse oppiin tai toimintaan ilmaisulla milicie iochalle ('sotilasleikki'?). Latinankielisen käännöksen (Bibliothèque Nationale de France, MS latin 11269) otsikko Florius de arte luctandi ('Fiore taistelutaidosta') on lisätty vasta joskus 1700-luvun alussa.

Vuodelta 1532 peräisin olevassa T. Elyotin laatimassa Plutarkhos-käännöksessä (teoksesta Περὶ παίδων ἀγωγῆς) on seuraavanlainen, aihetta läheltä liippaava kohta:

It shall be most expedient to exercise children in feates of armes, as in rydynge and chasyng, castynge of iauelyns and dartes, shotynge in the longe bowe, and suche other marcial actes.

(Korostus minun.) Tässä adjektiivilla marcial viitataan juurikin sotilaallisiin taitoihin, vaikka pääsana onkin actes. Alkutekstissä käytettävä ilmaisu on στρατιωτικοὶ ἀγῶνες, jonka Friedrich Dübner käänsi (1841) latinaksi ilmaisulla militaria opera. Adjektiivin marcial käyttö englannissa johtunee ennemminkin sanan ranskalaisperäisestä elämästä englannin kielessä: merkitys 'sota-, sotilas-' näkyy myös sellaisissa ilmaisuissa kuin court martial 'sotaoikeus' ja martial law 'sotatilalaki'. Vastaavasta käytöstä käy esimerkiksi myös Edward Polehampton, joka siteeraa teoksessaan The Gallery of Nature and Art; Or, a Tour Through Creation and Science (1821) nuorempaa Pliniusta kääntäen ilmaisun navaliumque ac bellicarum artium (5,67) muodossa naval and martial arts (s. 371). Ehtaan 1600-luvun tyyliin bellicae artes olisi voitu "kääntää" englanniksi muotoon bellic arts, kuten navales artes on tässä käännetty naval arts, mutta adjektiivi bellic ei jostain syystä vaikuta olleen koskaan kovin suosittu sana. Huomattakoon vielä, että tässä kohden joka tapauksessa viitataan 'sodankäynnin taitoon' yleisemmin eikä 'kamppailulajiin'.

Varovainen johtopäätökseni edellä sanotun perusteella on, että ilmaisua martial arts tai sen latinankielistä vastinetta artes martiales ei liene käytetty ennen nykyaikaa sellaisessa merkityksessä, että John Clementsin lausunto olisi kielellisestä näkökulmasta täysin perusteltu. Tämä johtopäätös on helposti falsifioitavissa löytämällä sellaisia tapauksia, jotka ovat minulta jääneet ansaitsemaansa huomiota vaille (esim. se Clementsin mainitsema toinen tapaus). Näyttäisi siltä, että vaikka sanat martial ja art ovat esiintyneet yhdessä ennen aasialaisten lajien leviämistä, on ajatus siitä, että ilmaisun martial arts alkuperäinen merkitys olisi unohtunut ja korvautunut uudella, vahvasti liioiteltu.

On tietysti totta, että teknologisen kehityksen ja kulttuurillisten tekijöiden vuoksi kamppailulajien asema on ollut Euroopassa toisenlainen kuin Itä-Aasiassa. Joillekuille on tästä johtuen saattanut syntyä sellainen mielikuva, että itämaiset taidot ovat korkeampitasoisia kuin mitä Euroopassa on koskaan osattu, mikä ei tietenkään ole erityisen perusteltu näkemys.

Henestä (sanakirjaan pääsemisestä, osa 3)

Vähän aikaa sitten uutisoitiin siitä, että Ruotsin akatemia on virallistanut sukupuolineutraalin persoonapronominin hen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sana on tulee listatuksi Ruotsin akatemian sanalistan (Svenska Akademiens ordlista, SAOL) seuraavassa painoksessa. Sanalistan tarkoitus on antaa tietoa oikeinkirjoituksesta, taivutuksesta, merkityksestä ja käyttöyhteyksistä. Siltä osin kuin kielenkäytössä esiintyy vaihtelua, ottaa sanalista kantaa yhdenmukaisuuden puolesta. Kielenkäyttöä koskevan tiedon lähde on kuitenkin lähtökohtaisesti korpustutkimus, eivät minkään viisaiden neuvoston mietinnöt siitä, millaista kielenkäytön pitäisi olla. Sanalistan esipuheessa (s. xi) sanotaan osuvasti eräs asia, johon olen itsekin viitannut:

"Alla lexikaliska källor är normerande i den meningen att den som använder en ordbok ser informationen som riktlinjer för hur språket skall användas. Detta gäller oavsett om det är en ordbok som deklarerar att man ”beskriver” språket eller en som har uttalade normerande syften. Normering kan alltså betyda olika saker: antingen att läsaren betraktar en ordbok som norm eller att en ordbok klart deklarerar att den innehåller normerande information."

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, sanakirjaan listatuksi tuleminen on luonnollinen seuraus siitä, että jokin sana on käytössä eli olemassa. On siis varsin luultavaa, että sana hen löytyy pian myös Ruotsin akatemian sanakirjasta. Akatemian sivuilla sanakirjasta sanotaan seuraavasti:

"Svensk ordbok utgiven av Svenska Akademien (SO) är en ingående beskrivning av modern svenska med tyngdpunkten på ordens betydelse och användning i kombination med historiska uppgifter. Ordboken är utformad som ett hjälpmedel för att förstå orden i en text, för att skriva en löpande text och för att få upplysning om ordens härkomst."

(Korostukset minun.)

Kyseessä on siis lähtokohtaisesti deskriptiivinen sanakirja eli kuvaus (beskrivning) käytössä olevasta kielestä, jolloin sitä voi käyttää apuvälineenä (hjälpmedel) kielen käyttöön. Jos jokin kielellinen ilmiö on olemassa muttei sisälly sanakirjaan, on kyseessä sanakirjan puute. Tätä ei voine yleisellä tasolla korostaa liikaa.

Puheet kulttuurimarksistien toimeenpanemasta feministis-kastraattisesta homosaatiosta kannattaa siis tarvittaessa kohdistaa ruotsin kielen käyttäjiin, ei suinkaan Ruotsin akatemiaan, jonka suurin kontribuutio aiheessa tullee olemaan sanan taivutuksen yhdenmukaistaminen ja muu vastaava pilkunnuohoaminen.

Haluan kiinnittää kuitenkin huomiota erääseen seikkaan. Aihetta käsittelevässä ruotsinkielisessä uutisessa sanotaan seuraavasti:

"Det kommer finnas två betydelser knutna till hen. Dels som en beskrivning av ett tredje kön och dels som en könsobestämt uttryck, det vill säga varken man eller kvinna."

Tarve kolmanteen sukupuoleen viittaavalle sanalle on varmasti todellinen. Mielestäni on kuitenkin erikoista, että sana sekä merkitsee kolmatta sukupuolta että toimii sukupuolineutraalina pronominina sellaisissa tapauksissa, joissa ei haluta viitata joko mieheen tai naiseen. Merkitysten 'kolmas sukupuoli' ja 'joko nainen tai mies' (tai 'ei nainen eikä mies [erityisesti]') ilmaiseminen samalla sanalla määrittää kolmannen sukupuolen nimenomaan naisen ja miehen kautta, ja asiantilasta tekee täysin epäsymmetrisen se, että maskuliinisella pronominilla ei kuitenkaan voitaisi viitata joko naiseen tai kolmanteen sukupuoleen tai vastaavasti feminiinisellä joko mieheen tai kolmanteen sukupuoleen. Nykyisellään hen itse asiassa siis vain uusintaa heteronormatiivisen dikotomian sosiaalisia konstruktioita. Oikeaoppisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin neljä pronominia: yksi miehille, yksi naisille, yksi kolmannelle sukupuolelle (jota pitäisi samalla lakata kutsumasta "kolmanneksi" sukupuoleksi) ja neljäs sukupuolineutraaliin käyttöön.

Lisää sanakirjaan pääsemisestä

Kirjoitin aiemmin, että sanakirjojen tehtävä ei ole (virallista kielenkäyttöä sääteleviä sanastoja ja kielenhuollollisia käsikirjoja lukuun ottamatta) preskrikptiivinen vaan deskriptiivinen: sanakirja ei lähtökohtaisesti säätele kielenkäyttöä vaan kuvailee sitä ja toimii siten tulkitsemisen apuvälineenä.

(Varoitan etukäteen, että kirjoitus sisältää aiheestaan johtuen erinäisiä alatyylisiä sanoja ja loukkaavia ilmaisuja.)

Vaikka toistan itseäni, totean vielä kerran, että sanakirjoissa voi siis olla puutteita ja virheitä. On totta, että erikoisalojen terminologian osalta ei yleissanakirjalta voida kohtuudella odottaa täydellistä kattavuutta, mutta näidenkään kohdalla ei tule suvaita virheitä. Tarkkuutta (tiukassa mielessä) ei pidä sekoittaa oikeellisuuteen. Esimerkkinä mainittakoon englannin kielen hevostermi bay, joka merkitsee 'ruunikkoa'. Ruunikon erottaa raudikosta se, että ruunikon jouhet ovat mustia. Mikäli bay määriteltäisiin 'an equine coat colour or a horse of such colour' olisi määritelmä oikea vaikkakin epätarkka; määritelmä 'a horse of reddish brown colour' on pitkälti oikea, mutta oleellisilta osin epätarkkuudessaan harhaanjohtava, sillä tämä määritelmä sekoittaa sen raudikkoon, joka on englanniksi chestnut. Se, että väritermeinä bay ja chestnut molemmat merkitsevät 'punaruskeaa', on tietysti hauska yksityiskohta ja arvatenkin syy joissakin sanakirjoissa esiintyvään hämmennykseen.

Sanoja on menneisyydessä jätetty pois sanakirjoista niiden alatyylisyyden vuoksi (rumista sanoista vanhemmissa suomalaisissa sanakirjoissa kirjoitin jo aiemmin). Samoin on saatettu jättää selittämättä alatyylisiä merkityksiä sanoille, joilla on myös päivänvaloa kestävä merkitys. Tämä saattaa olla suuri karhunpalvelus sellaiselle, jolle tällainen tieto olisi oikeasti käyttökelpoista. Onneksi Oxford English Dictionary ei arastele kertoa, että pearl-necklace on paitsi 'a necklace made of pearls' myös 'semen ejaculated on to a sexual partner's neck or chest'.

Haja-ajatuksena mainittakoon, että Gummeruksen Suomi/saksa/suomi sanakirja (1992) hieman yllättäen ei tunne hakusanoja pilkunnuohooja tai -viilaaja, mutta sieltä kyllä löytyy pilkunnussija, jonka saksankieliset vastineet eivät kuitenkaan ole lainkaan alatyylisiä (der Kleinkrämer, der Kleingeist, der Pedant, der Haar(e)spalter). Onneksi tässä tapauksessa tyyliero hakusanan ja vastineiden välillä ei kuitenkaan johda siihen, että suomenkielinen lukija käyttäisi tietämättään kovin alatyylistä ilmaisua.

Alatyyliset sanat ja merkitykset voivat pöyristyttää, mutta nykyään ei enää yleisesti katsota, että niitä ei pitäisi sisällyttää sanakirjoihin. Nykyään eri tahot katsovat loukkaaviksi aivan toisenlaisia sanoja, kuten seuraavista esimerkkitapauksista nähdään.

Antisemitismiä vastaan taistelevaa Anti-defamation Leagueta (ADL) edustava Abraham Foxman ilmoitti viime vuosituhannen lopulla, että Random House Webster's College Dictionaryn tulevaan painokseen suunniteltu merkityksen 'a person who is fanatically dedicated to or seeks to control a specified activity, practice, etc.' lisääminen sanalle Nazi on loukkaavaa ja vähättelee natsihallinnon murhanhimoisia aikeita ja tekoja. Hänen mukaansa sanakirjantekijöillä on kielenkäyttöä ohjaava rooli ja velvollisuus:

Mr. Foxman suggested it was the role of the editors, as language experts to inform the public that there should not be a "jocular" usage of the word Nazi.

Tällainen uskonnollissävytteinen sanatabuajattelu on ehkä hieman vaikea sulattaa, mutta kontekstissaan ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, millaisen vaikutuksen Foxman katsoi uudella määritelmällä olevan:

[T]he new definition "lend[s] a helping hand to those whose aim is to prove that the Nazis were really not such terrible people. If someone can be a 'soup Nazi' or a 'traffic Nazi,' how bad could the real Nazis have been?"

Hyllystäni löytyvä sisällöltään suppeampi Random House Webster's Concise College Dictionary (1998) ei sisällä "vitsikästä" määritelmää lainkaan, mutta ilmeisesti Random House päätyi suosittelemaan sanan käytön välttämistä tässä merkityksessä.

Valitettavasti Oxford English Dictionary ei osallistu taisteluun natsien pahuuden vähättelyä vastaan antaessaan sanalle Nazi historiallisen merkityksen ohella määritelmän '[a] person who is perceived to be authoritarian, autocratic, or inflexible; one who seeks to impose his or her views upon others' ja vieläpä tästä käytöstä esimerkit Safety Nazi ja Aerobics Nazi (mutta ei, mielenkiintoista kyllä, ilmaisua grammar nazi).

Loukkaavia sanoja sisältää myös vuoden 2001 Tieto-Finlandia-palkittu Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja, jossa sanan somppu 'somali' ainoat käyttöesimerkit ovat kohtuullisen kielteisiä mielikuvia herättävät "vitun somput" ja "yks somppu ryösti mut". En ole tosin vielä kuullut, että kukaan olisi ryhtynyt toimenpiteisiin kyseisen sanakirja-artikkelin johdosta, vaikka ainakin Stadin Slangi ry voisi irtisanoutua rasismista.

Asiallisesti loukkaavana tai ainakin halventavana voidaan pitää myös sanaa McJob, joka vastaa suunnilleen suomen ilmaisua paskaduuni. Muiden kattavien sanakirjojen tapaan Oxford English Dictionary tuntee sanan antaen sille määritelmän '[a]n unstimulating, low-paid job with few prospects, esp. one created by the expansion of the service sector'. Sanan etymologinen selitys eli pikaruokalaketju McDonald's närkästyi tästä ja ryhtyi kampanjoimaan määritelmän muuttamisen puolesta, mutta tässä asiassa sanakirjantekijät ovat pysyneet lujana. Kokonaan toinen kysymys on, onko McDonald's sanan olemassaolon johdosta mahdollisesti pyrkinyt toimintatavoillaan parantamaan mainettaan työnantajana.

ADL:n ja McDonald'sin reaktiot ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaiseen hölmöilyyn väärinkäsitykset sanakirjojen perusluonteesta voivat johtaa. Lienee syytä kuitenkin tähdentää, etten suinkaan ole sitä mieltä, että sanakirjan ei tulisi antaa ohjeita sanojen käytöstä: esimerkiksi tieto siitä, että tiettyä sanaa pidetään loukkaavana tai alatyylisenä on juuri sellaista hyödyllistä tietoa, jota sanakirjan tuleekin tarjota. Tällöinkin ohjeiden tulee (ainakin ihanteellisessa mielikuvitusmaailmassa) heijastella kielenkäyttäjien yhteisön arvoja eikä pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan niihin.

Ihmiset ovat toki loukkaantuneet myös tiettyjen sanojen poistamisesta sanakirjoista, mutta se on jo toinen aihe.

Englannin kielen suomalaisperäisistä sanoista

BBC:llä on hauska juttu saunasta, joka alkaa seuraavalla lauseella:

The only Finnish word to make it into everyday English is "sauna".

Kun näin ingressin Facebookissa, siitä puuttui adjektiivi everyday, jolloin lause ei tietenkään enää pidä paikkansa. Mutta onneksi näin, sillä sain välittömästi idean kirjoittaa englannin kielen suomalaisperäisistä sanoista.

Tämä liittyy hieman aikaisempaan kirjoitukseeni sanakirjaan pääsemisestä. Olen nimittäin nyt käyttänyt aineistonani Oxford English Dictionarya (OED) etsien sieltä sanat, joiden alkuperäksi on ilmoitettu suomen kieli. Tämä ei varsinaisesti tarkoita, että kyseiset sanat olisivat ainoita englantiin suomen kielestä omaksuttuja sanoja tai että suomalaisperäiset hakusanat edes olisivat suomesta lainattuja: sanakirja ei ole lainsäätäjä vaan kielen dokumentoija, joten siellä voi olla virheitä ja epätarkkuuksia. Jos olisin halunnut olla pedantti tämän kirjoituksen otsikon suhteen, se olisi "Suomalaisperäisiksi merkityistä hakusanoista Oxford English Dictionaryssa".

Suomalaisperäisiä sanoja löytyy OED:sta tusinan verran. Etymologian ja leksikografian historian kannalta on ehkä mielenkiintoista, että englannin etymologian pioneeri Walter W. Skeat (1835 - 1912) ei tuntenut tässä käsiteltävistä sanoista yhtäkään; toisaalta hänen nyt jo auttamattomasti vanhentunut sanakirjansa (uudistettu painos 1909) otaksuu suomalaisperäiseksi (ranskan välityksellä) sanan morse 'mursu'.

Lainasanoista on syytä huomata, että lainan välitön lähde on yleensä oleellisempi kuin ultimaattinen lähde: esimerkiksi varhaisnykysuomen statsuuna on lainattu ruotsin sanasta station, jonka perimmäinen lähde on latinan statio (tai pedantimmin stationem). Ei olisi silti mielekästä sanoa, että sana statsuuna on lainattu latinasta. (Käsitän latinan tässä perimmäiseksi lähteeksi siinä mielessä, että statio on muodostettu latinassa esiintyvästä verbistä latinalaisella johtimella. Latina sinänsä ei ole sen autoktonisempi kuin mikään muukaan tunnettu kieli.) Vaikka totean seuraavassa, että jokin suomalaisperäinen sana on pohjimmiltaan esim. germaaninen, ei tätä pidä tulkita niin, että sanaa ei ole "oikeasti" lainattu englantiin suomesta.

Aloitan rahayksiköistä. Suomen omiin rahayksiköihin viittaavat sanat markka ja penni löytyvät omina hakusanoinaan, vaikka sanoilla on kognaatit englannissa, mark ja penny. Tilanne on siis hieman sama kuin jos suomen kielessä naapurimaiden entisiä ja nykyisiä rahayksiköitä kutsuttaisiin kruunun sijasta maasta riippuen nimellä krona, krone tai kroon. Sanan markka monikoksi annetaan muodot markkaa ja markkas, mutta sanalle penni on kirjattu vain suomesta lainatut muodot pennia ja penniä (muoto ei ole tietenkään suomessa monikko, mutta suomessahan nominatiivissa olevan lukusanan seurana on yksikön partitiivi). Pohjimmiltaan molemmat sanat ovat germaanista alkuperää.

Niin ikään germaanisia ovat runo ja rya 'ryijy'. Jälkimmäinen tulee OED:n mukaan sekä suomesta että ruotsista:  Finnish ryijy and its etymon Swedish rya. Tämä hieman epäselvästi ilmaistu etymologia on ymmärrettävä niin, että hakusanamuodoksi valittu rya tulee ruotsista, mutta suomen kielestä lainattuja ovat hakusanan vaihtoehtoisina muotoina mainitut ryiji ja ryijy.

Runo on vähintään yhtä mielenkiintoinen tapaus. Sanalle annetaan merkitys 'a short poem or song on an epic or legendary subject' eli 'eeppinen runo tai laulu', siis riippumatta tietenkin siitä, että suomessa sanan runo merkitys on nykyään yhtä laaja kuin englannin sanan poem. Toisin kuin edellä käsitellyille rahayksiköille, sanalle runo kirjattu monikko (englannin s-päätteellä johdetun muodon runos lisäksi) on suomesta lainattu monikon nominatiivi runot. Merkityksessä '(kalevalainen) eeppinen runo' voidaan käyttää englannissa myös astetta kotoperäisempää sanaa rune, joka on peräisin skandinaviskasta ja jonka perusmerkitys on nykyenglannissa 'riimu'. Tämän germaanisen sanan aitoenglantilainen muoto on jo käytöstä poistunut roun.

Hieman yllättävä on sana essive 'essiivi' eli suomen nA-päätteisen sijamuodon nimi. Nimitys on luonnollisesti johdettu latinasta, tarkemmin sanottuna esse-verbistä ('olla') ivus-päätteellä (vrt. nominativus, accusativus jne.). Englantiin sanan katsotaan kuitenkin tulleen suomesta eikä latinasta.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että kaikkien suomen sijamuotojen nimitysten vastineet löytyvät OED:sta. Latinassa esiintyvien sijamuotojen nimet nominative, accusative, genitive ja ablative on lainattu englantiin (ranskan välityksellä) latinasta. Muiden sijamuotojen nimien kohdalla esiintyy eroja lähinnä siinä, onko sanakirjan mukaan kyse jälkiklassisesta latinasta (esim. allative, jonka latinankielisen muodon vanhimmaksi lähteeksi mainitaan Renvallin sanakirja vuodelta 1826) vai mukalatinasta (esim. elative ← *elativus).

Suomi tai suomalais-ugrilaiset kielet mainitaan erikseen sanojen instructive ja abessive määritelmissä. Ensiksi mainittu on siitä mielenkiintoinen, että vastaavaa sijamuotoa kutsutaan indoeurooppalaisten kielten yhteydessä instrumentaaliksi (instrumental). Suomen kieli mainitaan useimpien sijamuotojen nimien käyttöesimerkkien joukossa (paitsi yllättäen partitiivin), mutta ainoastaan essiivin määritelmä viittaa eksplisiittisesti suomeen: essive on [t]he designation of one of the fifteen cases of Finnish, mikä ei ole varsinaisesti ristiriidassa sen kanssa, että kyseinen sijamuoto esiintyy virossa ja karjalassakin.

Suomen maaperän ominaispiirteisiin liityvät lainasanat Salpausselkä, rapakivi ja laitakarite 'laitakariitti'. Kuten suomessa, on englannissakin Salpausselkä käsitetty isolla alkukirjaimella kirjoitettavaksi erisnimeksi, vaikka näitä jääkaudesta muistuttavia reunamuodostumia onkin yhteensä kolme kappaletta. Rapakivi eli rapakivi granite on Etelä-Suomelle ominainen graniittilaatu, ja laitakarite eli 'laitakariitti' on eräs Geologian tutkimuskeskuksen johtajana vuosina 1936 - 1960 toimineen professori Aarne Laitakarin (1890 - 1975) mukaan nimetty mineraali. Erityisesti tieteellisessä terminologiassa paljon käytetty ite-johdin (suom. -iitti) tulee kreikan ίτης-johtimesta, jolla muodostetaan kantasanan tarkoitteeseen liittyviä tai kuuluvia, yleensä ihmisiä tai kiviä tarkoittavia substantiiveja.

Edellä mainittujen yhdyssanojen suomenkielisistä osista mainittakoon vielä, että sanojen selkä ja rapa vastineita esiintyy ainakin itämerensuomalaisissa kielissä ja että kivi on ikivanhaa uralilaista alkuperää; sanat laita, salpa (josta salpaus) ja kari ovat germaanisia lainasanoja.

Sanan selkä kognaatteja esiintyy myös saamelaiskielissä. Saamessa tavataan myös suomesta lainattu pulkka. Englantiin sana on lainautunut muodossa pulka, joka OED:n mukaan merkitsee 'ahkiota'. (Koska sanojen kelkka, pulkka ja ahkio merkitykset ovat suomessakin päällekkäisiä ja vaihtelevia, ei edellä mainittua kannata välttämättä ottaa liian vakavasti.)

Suomalaisista suomalaisimpia sanoja ovat ainakin kuilttuurillisesti jäljelle jäävät puukko, kantele ja sauna. Sana puukko ei kuitenkaan ole välttämättä niin omaperäinen kuin sen toivoisi olevan: sana on mahdollisesti germaanista alkuperää, sillä alasaksasta tunnetaan verbiin poken 'pistää, puukottaa' perustuva pok 'tikari'. Vanhemman näkemyksen mukaan sana on johdettu sanasta puu, ja Suomen sanojen alkuperä toteaakin fennomaaneja lohduttavasti, että "[s]anassa voi olla aineksia molemmilta tahoilta".

A Finnish puukko knife with its tuppi.

Perinteinen kansansoitin kantele on joko omaperäinen tai lainattu balttilaisista kielistä; lainaamisen suuntaa on hankala todentaa. OED:n antama määritelmä 'A form of zither used in Finland and Karelia' viittaa alppimaista tunnettuun sitraan, joka on Kielitoimiston sanakirjan mukaan 'eräs kannelta muistuttava näppäilysoitin' (toisaalta koto on samaisen lähdeteoksen mukaan vain 'eräs japanilainen näppäilysoitin').

Sanan sauna vastineita tunnetaan muista itämerensuomalaisista ja saamelaisista kielistä. OED erottelee huolellisesti merkitykset 'saunarakennus tai -huone' ja varsinainen 'sauna' . Englannissa sauna on myös verbi: käyttöesimerkkinä OED:ssa on James Eastwoodin kirjasta Little Dragon from Peking (1967) peräisin oleva lause:

Do you sauna?

Saunasta nauttiminen, kuten Jarmo Lehtola BBC:n jutussa sanoo, on suorastaan suomalaisten geneettinen erityispiirre:

There wouldn't be a Finland without the sauna. It's in our DNA.

Hieman sanakirjaan pääsemisestä

Ajattelin kommentoida muutamalla sanalla sattumalta silmiini osunutta Helsingin sanomien uutista siitä, miten "verkkokielen legendat" ovat "päässeet" sanakirjaan. Ymmärrän toki, että uutinen on kirjoitettu kepeään sävyyn, mutta uskon sen silti heijastelevan yleisestikin ihmisten mielissä eläviä käsityksiä sanakirjojen luonteesta. Toimittaja Juho-Pekka Pekonen kirjoittaa:

"Merkittävä englanninkielen sanakirja Oxford English Dictionary on nostanut jälleen lehdilleen uusia sanoja. Tällä kertaa kunnia lankesi muun muassa useiden internetkäyttäjien perussanastoon kuuluville sanoille selfie ja unlike."

Syy sille, miksi sanakirjaan sisällytetyksi tuleminen on "kunnia", selviää artikkelin lopusta:

"Jo 150 vuoden ajan koottu sanakirja lisää joka vuosi satoja uusia sanoja verkkosanakirjaansa. Sanojen katsotaan tämän jälkeen saaneen hyväksynnän viralliseksi englannin kielen sanaksi."

Sana tulee siis hyväksytyksi silloin, kun se dokumentoidaan sanakirjassa. Ajatus on mielestäni jokseenkin hassu.

Taustaksi mainittakoon, että toisin kuin Kotuksen kielenhuolto-osasto Suomessa ja Académie française Ranskassa, ei Englannissa ole varsinaista valtiollista tahoa, jonka tehtävänä olisi huoltaa englannin kieltä, ellei sitten BBC:tä pidetä tällaisena, sillä sen kuninkaallinen peruskirja määrittelee sen erääksi tarkoitukseksi koulutuksen (education).

Oxford English Dictionary nauttii suurta arvostusta, mutta sillä ei ole varsinaista virallista asemaa. Kielenkäyttöä ohjaava eli preskriptiivinen (tai normatiivinen) asema sotisi myös sen tieteellistä arvoa vastaan: kyseisen sanakirjan (joka on laajuudessaan ainutlaatuinen) tehtävä on kuvata ja dokumentoida todellista kielenkäyttöä, ei säädellä sitä. Näin ollen se, että jokin käytössä oleva sana puuttuu kyseisestä sanakirjasta, on yksinomaan puute sanakirjan osalta, eikä osoitus siitä, että sanaa ei pitäisi käyttää. Kuinka vakavasta puutteesta on kyse, riippuu tietenkin siitä, kuinka harvinaisesta tai jopa ohimenevästä tilapäissanasta on kyse.

Mitä laajemmassa käytössä sana on, sitä todennäköisemmin se tulee sisällytetyksi sanakirjaan. Sanan tulee siis olla käytännössä hyväksytty ennen kuin se sisällytetään sanakirjaan. Vai tarkastavatko englannin puhujat aika ajoin OED:sta, onko sinne ilmestynyt uusia sanoja, joita voisi alkaa käyttää?

En tietenkään vastusta preskriptiivisiä sanakirjoja ja kielioppeja sinänsä. Mikäli kielenhuolto ylipäänsä hyväksytään oikeutetuksi toiminnaksi, on tällaisten lähdeteosten olemassaolo sen luonnollinen seuraus. Vastustan kuitenkin jyrkästi sitä, että preskriptiivinen ja deskriptiivinen funktio sekoitetaan. On tietenkin myös tapauksia, joissa deskriptiivisyys ja preskriptiivisyys sekoittuvat luonnostaan: jos esimerkiksi elokuvaa varten halutaan luoda uskottavaa muinaiskieltä, muuttuu kyseisen muinaiskielen deskriptiivinen kuvaus elokuvan tarpeisiin preskriptiiviseksi ohjeeksi siitä, millaista kielen tulee olla. Samoin vierasta kieltä opiskelevalle ainoa tietolähde siihen, mitä jokin sana tarkoittaa, voi hyvinkin olla sanakirja; paremman tiedon puutteessa sanakirjalle on tällöinkin annettava kielenkäyttöä ohjaava rooli. Käsitteiden ero on kuitenkin periaatteessa selkeä.

Koska kieli on jokseenkin sumea ilmiö, on joskus myös tarpeellista määritellä termit tarkasti epäselvyyksien välttämiseksi. Tällainen tulee kysymykseen lakitekstissä ja tieteellisessä terminologiassa. Arkisempana esimerkkinä vaikkapa Scrabblea pelattaessa on mielekästä, että epäselvissä tapauksissa ylin auktoriteetti on jokin tietty sanakirja (vaikka tällöin kyse onkin lähinnä siitä, onko jokin sana olemassa vai ei).

Sanakirjan luonne määräytyy siitä, mitä tarkoitusta varten se on kirjoitettu. Saksa-suomi-saksa sotilassanasto ja lyhenteet luetteloi mm. puolustushallinnon organisaatioiden virallista saksankielistä nimistöä; Kielitoimiston sanakirja antaa virallisia ohjeita sanojen taivutuksesta, oikeinkirjoituksesta ja uusimmista kielenhuollon suosituksista; samaten Österreichisches Wörterbuch antaa tietoa oikeinkirjoituksesta, oikeista kielioppirakenteista ja ääntämyksestä. Oxford English Dictionary toimii myös oikeinkirjoituksen, ääntämisen ja rakenteiden hakuteoksena, mutta ensisijaisesti se dokumentoi todellista käyttöä. Kirjastonpölyisestä luonteestaan johtuen OED jopa poikkeaa toisinaan "normaaleista" brittienglannin käytännöistä mm. suosiessaan hakusanoissa kirjoitusasua -ize kirjoitusasun -ise sijaan etymologisin perustein. OED on vertaansa vailla oleva hakuteos, mutta sitä ei pidä pitää varsinaisena auktoriteettina. On totta, että sanakirja itse mainitsee olevansa "widely regarded as the accepted authority on the English language", mutta tässä tapauksessa sana authority on ymmärrettävä merkityksessä 8b: 'One whose opinion on or upon a subject is entitled to be accepted; an expert in any question'.

(Toinen tyypillinen virhekäsitys on se, että jokin sana on mukamas tullut englannin kieleen silloin, kun sen käyttö on ensi kertaa dokumentoitu Oxford English Dictionaryssa: tästä seuraa esimerkiksi se, että William Shakespearen sanotaan "ensimmäisenä" käyttäneen yhtä jos toistakin englannin kielen sanaa tai ilmaisua. Tästä lisää ehkä toisella kertaa.)

Rumista sanoista vanhemmissa suomen kielen sanakirjoissa

Vieläkin ajankohtaisen sanakirjansa A Sanskrit-English Dictionary (1899) esipuheessa Monier Monier-Williams puolustaa eurooppalaisen siveyskäsityksen mukaan sopimattomien sanojen ja merkitysten suurta määrää seuraavin sanankääntein:

In regard to what may be thought a needless multiplication of indecent words and meanings, offensive to European notions of delicacy, I am sorry to say that they had to be inserted, because in very truth Sanskṛit, like all oriental languages, abounds with words of that character, and to such an extent, that to have omitted them, would have been to cut out a large percentage of the language. A story is told of a prudish lady who complimented Dr. Johnson on having omitted all bad words from his English Dictionary; whereupon he replied: 'Madam, it is true that I have done so, but I find that you have been looking for them.' In point of fact students of Sanskṛit literature cannot sometimes avoid looking for such words. Nor have I, except in rare instances, veiled their meaning under a Latin translation which only draws attention to what might otherwise escape notice. (xvi)

Yllä oleva voidaan ymmärtää niin, että huumorintajustaan tunnettu englantilaisen leksikografian suurmies Samuel "Dr." Johnson saattoi jättää rumat sanat pois 1755 ilmestyneestä sanakirjastaan sen käytettävyyden pahemmin kärsimättä, koska englannissa, toisin kuin itämaisissa kielissä, ei ole niin paljon "sellaisia sanoja". Tämä ajatus vaikuttaa vähintäänkin kyseenalaiselta kielitieteellisestä näkökulmasta, mutta tietynlaisen sanaston hyväksyttävyys ja sitä kautta sen esiintyvyys korkeakirjallisuudessa luonnollisesti vaihtelee eri kulttuuripiireissä.

Entä miten on suomen kielen laita? Onko sellaiset sanat kuin pillu, kulli ja nussia synonyymeineen jätetty vanhempien sanakirjojen ulkopuolelle? Asiaa selvittääkseni jouduin rohkaisemaan mieleni ja toimimaan kuten tarinan sievistelevä rouva ryhtyessäni etsimään rumia sanoja käytettävissäni olevista vanhemmista sanakirjoista.

Ensimmäinen laaja suomen kielen sanakirja on Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-lugun Coetus (1745), ja hän vaikuttaa noudattaneen samaa linjaa kuin Dr. Johnson myöhemmin, mitä tulee sukuelimiin ja niiden käyttöön liittyvään sanastoon.  Jopa ainakin myöhempinä aikoina eufemismina käytetylle sanalle häpy Juslenius antaa pelkästään 'häpeää' ja 'kainoutta' merkitsevät latinankieliset vastineet pudor ja verecundia sekä ruotsinkieliset blygd ja skam. Muuhun kuin suvunjatkamiseen liittyviin ruumiintoimintoihin liittyvää sanastoa Juslenius näyttää tuntevan kiitettävästi (esim. pieru, pieren, piereskelen, pieriä, piereskeliä), mutta käsittelen tällä kertaa pelkästään seksuaalisanastoa.

[Jusleniusta seurannut Christfrid Ganander sai valmiiksi oman teoksensa Nytt Finskt Lexicon 1786-1787, mutta teos jäi julkaisematta. Koska kirja ei ole käytettävissäni tällä hetkellä, palaan asiaan myöhemmin.]

Seuraava huomattava sanakirja on kahtena niteenä ilmestynyt Gustaf Renvallin Lexicon Linguae Finnicae (1826), jossa selitykset ovat latinaksi sekä lyhyemmin saksaksi. Sanakirja on mielenkiintoinen siksi, että se on suhteellisen tuore, mutta kuitenkin edeltää Elias Lönnrotin  ja muiden innovaattoreiden kehittämiä uudissanoja: on siis turha odottaa löytävänsä sellaisia koulujen sukupuolikasvatuksesta tuttuja sanoja kuin siitin, emätin ja yhdyntä.

Koska sanakirja puhuu parhaiten omasta puolestaan, lainaan tähän asiaankuuluvat sanat selityksineen käsitellen ensin sukupuolielimet johdoksineen ja sitten muut niiden käyttöä merkitsevät sanat. Mainittakoon, että suomen kieli on sanakirjassa painettu fraktuuralla, latina ja saksa antiikvalla. Sitaateissa esiintyvät lyhenteet ovat: al(ibi, alia dialectus l. forma l. usus) 'toisaalla, toinen murre, muoto tai käyttö', c(on)f(e)r. 'vertaa', e(xempli) c(ausa). 'esimerkiksi', it(em, alia significatio, alius usus). 'samoin, toinen merkitys, toinen käyttö', max(ime, plerumque, sæpissime). 'eritysesti, useimmiten', N(omen) a(djectivum). 'adjektiivi', N(omen) s(ubstantivum). 'substantiivi', (significatio) G(ermanica subsequens). 'saksaksi', (ve)l. 'tai', V(erbum). 'verbi'.

Aloittakaamme kuitenkin Jusleniuksen yhteydessä mainitusta hävystä, joka nykyään tunnettaneen parhaiten erilaisten tatpuruṣa-yhdyssanojen alkuosana:

Häpy, wyn Ns. indoles animi pudens, pudor, verecundia, G. Scham, Schamgefuhl [sic], ei sillä ole häpyä, inde näytti häpynsä pudenda sua l. genitalia revelavit, cfr. häpiä

Häpy säilyttää siis Jusleniukselta tutun merkityksensä, mutta ilmaisu näyttää häpynsä merkitsee 'paljastaa sukuelimensä'.

Pillu ja sen synonyymi vittu esiintyvät odotetuissa merkityksissään, vaikka pillulla on mielenkiintoisia johdoksia, joita Kielitoimiston sanakirja ei tunne. Vittu-sanan nykyaikaisesta laajasta käytöstä ei ole merkkejä:

Pillu, un Ns. genitale feminæ ['naisen sukuelin'], cunnus. 

pillutan, tta V. venere utor. ['harrastan seksiä']
pillutus, tuksen Ns. actus venereus. ['seksiakti'] 

Wittu, tun Ns. cunnus, al. pillu.

Miehen sukuelimiä käsittelevässä sanastossa on havaittavissa hieman horjuvuutta merkitysten 'kives(pussi)' ja 'siitin' välillä:

Kulli, in Ns. penis, membrum virile ['miehinen ruumiinosa'], al. scrotum ['kivespussi'], testiculi ['kivekset'], suoli-kulli hernia ['tyrä'], G. Hodenbruch ['kivestyrä']. kullinen, isen Na. ad scrotum pertinens ['kivespussiin liittyvä'] e. c. suoli-kullinen herniosus, G. mit Hodenbruche behaftet. 

Kyrpä, wän Ns. membrum genitale masculinum ['miehinen sukuelin'], penis.

Mulkku, kun Ns. scrotum. ['kivespussi'] G. Hodensack, mulkut testiculi, G. Hoden, suoli-mulkku hernia ['tyrä'], majawan mulkku castoreum ['hauste'], it. al. mulkku-silmä id. ac. mulko-silmä.

mulkutan, ttaa Vf. scroto l. testiculis privo, castro ['kastroin'], G. entmannen, it. al. mulkutettu testiculis ornatus ['kiveksillä varustettu'], G. mit Hoden versehen.

On erikoista sinänsä, että jos mulkuttaa merkitsee 'kastroida', on mulkutettu kuitenkin täysin odotusten vastaisesti 'kiveksillä varustettu'. Kullinen kuulostaa hieman erikoiselta, sillä suomen kieli tyypillisesti suosii yhdyssanoja tällaisten pertaining to -adjektiivien sijaan (vrt. eng. scrotal).

Suoli-mulkku eli suoli-kulli 'tyrä' ansaitsee muutaman kommentin. Kaisa Häkkinen kirjoittaa Duodecim-lehden numerossa 9/2005:

Tyrä[n n]imityksenä on suolikulli, suolikullintauti tai mulkkutauti. Näistä nimityksistä näkyy, että kulli tai mulkku ei välttämättä ole alun perin tarkoittanut juuri sitä elintä, jota se merkitsee nykyään arkisessa puhekielessä, vaan se on voinut tarkoittaa myös ruumiinontelon heikkoon kohtaan syntynyttä pullistumaa. Mulkku on mahdollisesti johdos samasta sanakannasta, josta on muodostettu verbi muljahtaa. Missään tapauksessa kysymyksessä ei ole nuori slangisana, sillä sanalle löytyy vastineita myös lähisukukielistä. (995)

Olen lukemani valossa sikäli erimieltä, että näkisin ennemminkin nimitysten suolikulli ja -mulkku viittaavan siihen, että tyrästä kärsivällä on jonkinlainen suolesta muodostuneeksi ajateltu ylimääräinen siitintä muistuttava pullistuma: suolikulli olisi siis tatpuruṣa-tyyppinen yhdyssana eli tietynlainen vertauskuvallinen 'kulli'. Toisaalta, jos suolikullinen merkitsisi nimenomaan kivestyrästä kärsivää, kuten saksankielinen vastine mit Hodenbruche behaftet antaa ymmärtää, voisi suolikullikin kai olla bahuvrīhi-tyyppinen yhdyssana eli tässä tapauksessa hieman kömpelösti ilmaistuna 'sellainen, jonka kullilla on ominaisuus suoli' (vrt. tynkämuna). En tunne lääketiedettä tai sen historiaa niin paljon, että uskaltaisin spekuloida asialla tämän enempää.

Sanan muna alla mainitaan:

kullin-muna testiculus, munas-kuu id. ac munas-kuu, muna-kiwi lapillus oviformis ['munanmuotoinen kivi'].

Sanan muna merkitys 'siitin' (monikossa kuitenkin 'kivekset') nykysuomessa johtunee samanlaisesta metonyymisesta merkityksen muuttumisesta kuin mikä on havaittavissa ylempänä kullin ja mulkun tapauksessa.

Sanan kives mahdolliseen kalastusetymologiaan viittaavat seuraavat sanat:

kiwes, eksen Ns. lapillus retibus submergendis adnexus ['veteen upotettaviin verkkoihin kiinnitetty kivi'], G. Netzsteinchen ['verkkokivi'], inde pl. kiwekset testiculi ['kivekset'], G. Hoden. 

kiwestän, ää V. lapillos reti adnecto ['kiinnitän kiviä verkkoon'], G. dem Netze Steinchen anbinden.

Itse tekoa merkitsevistä sanoista tuli jo mainittua sana pilluttaa. Renvallilta löytyy myös nykyään alatyylinen sana nussia sekä pitkälti käytöstä poistunut koinata:

Nussin, ia V. cum femina coëo ['yhdyn naiseen'], venere utor. 

Koinan, aa al. koinaan, koinata V. venere utor, coëo.

koinaus, uksen Ns. actus venereus, coitus.

On mielenkiintoista, että verbi nussia viittaa eksplisiittisesti siihen, mitä mies tekee, kun taas muiden sanojen (jopa pilluttaa) kohdalla sukupuolisidonnaisuus on selvästi epäselvempi. Etymologisesti miestekijää vaativa naida merkitsee Revallin mukaan ainoastaan 'ottaa vaimoksi', mutta panna on vähintään yhtä monimerkityksinen ellei enemmänkin kuin nykysuomessa. Relevantti kohta punaisella:

Panen, panna V. 1. pr. pono, dispono, colloco, G. setzen, legen, stellen, panen maahan humum depono, panen wastaan oppono, renitor, panen maata l. lewätä ad cubandum me l. alium depono l. colloco, panen aitaa sæpem compono l. exstruo, panen pois weitsen cultrum depono, panen poikani asiallen filium ad rem gerendam dispono l. emitto, panen menemään ad abeundum compono l. emitto, panen paimeneksi ad gregem pascendum colloco l. dispono, panen poikani Paawoksi filio nomen Pauli impono l. do; hinc 2. usus varius e. c. panen kirjan mukaasi epistolam tecum mitto, panen kirjaan l. muistooni litteris l. memoriæ mando, panen maahan humo mando, humo, sepelio, panen ohraa Sav. hordeum humo mando i. e. sero, panen rupulia variolos insero, panen vaatteet ylleni vestes in me colloco i. e. induo, panen hewoisen waljaisiin l. reen eteen equum trahæ adjungo, panen loppuun ad finem perduco, panen rahani turhaan pecuniam frustra exhibeo l. impendo, it. lintu panee munia avis ova parit, panee poikia pullos producit, it. panen hywäksi bene excipio, G. aufnehmen, panen pahaksi ægre fero, indignor, vitupero, panen ihmeeksi mirum puto, miror, panen paljoksi magni facio, en pane miksikään nihili æstimo, panee ['panettelee'] minua me vituperat infamat, de me detrahit, G. verläumden, tadeln, it. de sono: ukko panee tonitrus tonat, lintu panee äänellänsä avis suo sono cantat, panen sanoja verba facio, loquor, panen omiani mea ficta enarro, it. de tactu: halla panee frigus nocturnum tangit i. e. nocet, G. verletzen, mato pani jalkaani serpens pedem meum læsit l. sauciavit, noita panee magus veneficiis afficit, panen piikaa feminam violo, ['häpäisen naisen'] it. de præparatione: panen olutta l. wiinaa l. taikinaa coquo cerevisiam l. vinum, apparo massam panis, it. panen owen kiinni l. lukkuun januam claudo l. obsero, panen tallellen l. tähdellen condo, in conditorio pono.

On huomionarvoista, että panna näyttäisi esiintyvän vastaavissa merkityksissä kuin pistää. Frekventatiivijohdokset, joista ainakin jälkimmäinen on edelleen käytössä, mainitaan myös:

panelen l. paneskelen, lla Vfr. idem, max. infamo, de quo detraho, nec non puellam tango l. violo. ['sama, useimmiten "panettelen, halvennan jotakuta" sekä "kosken tai häpäisen tyttöä"']

Näin tällä kertaa. Mikäli kiinnostusta riittää, käsittelen mahdollisesti myöhemmin vielä mm. Elias Lönnrotin toimittamaa Suomalais-Ruotsalaista sanakirjaa (1866-1880).