Näytetään tekstit, joissa on tunniste Star Trek. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Star Trek. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. syyskuuta 2014

Star Trek -kielitiedettä, osa 2

Jatkona edelliseen käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea ensimmäistä vanhan miehistön tähdittämää Star Trek -elokuvaa, mistä seuraa, että keskeinen asema tässä kirjoituksessa on tietysti klingonin kielellä.

Eräs huomio kanonisuudesta on paikallaan: vaikka Star Trek -kaanoniin kuuluvana pidetään yleensä vain sellaisia asioita, jotka käyvät ilmi jossain jaksossa tai elokuvassa, mikä siis sulkee pois kaikenlaisen oheiskirjallisuuden, käsittelen tässä ja seuraavissa aihetta koskevissa kirjoituksissa Marc Okrandin klingonia käsittelevää kirjallisuutta ikään kuin osana kaanonia. Klingonistit tyypillisesti pitävät kaanonina vain Okrandilta peräisin olevia tietoja, vaikka hän on itse sanonut, että kaikki televisiosarjoissa ja elokuvissa kuultava on "oikeaa klingonia". Klingonin osalta tärkein käyttämäni lähde on itse elokuvien ohella Marc Okrandin laatima The Klingon Dictionary (1992), joka sisältää lyhyen kieliopin, fraasiluettelon sekä sanaston.

Ensimmäisessä elokuvassa Star Trek: The Motion Picture (1979) kuullaan klingonia ensimmäistä kertaa. Klingonikomentajaa esittää Spockin isänä paremmin tunnettu Mark Lenard, mutta klingoninkieliset murahdukset ovat James Doohanin kehittämiä äännähdyksiä. Tässä vaiheessa ei ollut siis olemassa mitään varsinaista klingonin kieltä, mutta Marc Okrand käytti myöhemmin näitä äännejonoja ja niiden englanninkielisiä "käännöksiä" pohjana omalle työlleen, josta enemmän alempana. Alla ovat elokuvan alkukohtauksessa kuultavat komennot Okrandin luoman oikeinkirjoituksen mukaisissa asuissaan englanninkielisine tekstityksineen:
wIy cha'Tactical...
HaSta'Visual...
cha yIghuSTactical, stand by on torpedoes.
'eHReady...
baHFire!
junchoHEvasive!
SSS(tekstittämätön)
baH(tekstittämätön)
Kohtauksessa, jossa Spock on Vulkanuksessa suorittamassa kolinahr-riittiä, dialogi oli alunperin englanniksi, mutta Gene Roddenberry halusi, että keskustelu muutetaan vulkaanien kielelle. James Doohan kehitti huulten liikkeisiin sopivat lauseet. Ei ole syytä olettaa, että sanastoa tai syntaksia olisi mietitty sen pidemmälle, mutta fonologisesti elokuvassa kuultavat lauseet tuntuvat sopivan yhteen alkuperäisessä TV-sarjassa kuultujen ilmaisujen pon farr, koon-ut-kal-if-fee ja kroykah kanssa. Esimerkiksi riittänee tunnettu lause live long and prosper 'elä pitkään ja menesty', jonka papitar lausuu elokuvassa Spockille muodossa dif-tor heh smusma, Spohkh. Lauseen prosodiset ominaisuudet luonnollisesti vastaavat täydellisesti sen englanninkielistä vastinetta. Huomattavaa on, että nimi Spock ääntyy vulkanuksen kielellä [spɔχ]. Toisin kuin Spock antaa TV-sarjassa ymmärtää, ei kieli vaikuta englanninkieliselle erityisen vaikealta ääntää lukuun ottamatta englannissa esiintymätöntä χ-äännettä.

Yleiskääntäjään ei viitata elokuvassa lainkaan, mutta V'Gerin, elokuvan pahiksen, kanssa yritetään toistuvasti viestiä käyttämällä linguacodea, joka ilmeisesti on jonkinlainen "universaali kieli". Ajatus on  käytännössä yhtä mahdoton teoreettisella tasolla kuin yleiskääntäjäteknologiakin.

Toisessa, edellistä huomattavasti paremmassa elokuvassa Star Trek II: The Wrath of Khan (1982) ei ole poikkeuksellisesti klingoneita lainkaan, mutta pääpahis Khan Noonien Singh viittaa eräässä kohtauksessa "vanhaan klingonien sananlaskuun" revenge is a dish best served cold, johon viitataan myös elokuvan Kill Bill alussa. Klingoniksi lause kuuluu bortaS bIr jablu'DI' reH QaQqu' nay', sananmukaisesti 'kosto kylmä kun tarjoillaan, aina erittäin hyvä ruoka'. (Lause kuullaan The Big Bang Theory -sarjan jaksossa "The Creepy Candy Coating Corollary" Sheldon Cooperin melko kehnosti ääntämänä.)

Elokuvan alkupuolella kuullaan lyhyt keskustelu Spockin ja Saavikin välillä vulkanuslaisten kielellä, mutta kyseessä on ensimmäisen elokuvan lailla englanninkielisen dialogin päälle huulten liikkeisiin sovitettua siansaksaa. Ainoa ero on se, että tällä kertaa työhön palkattiin oikea kielitieteilijä eli jo mainittu Marc Okrand.

Marc Okrand tunnetaan parhaiten klingonin kielen luojana, johon tehtävään hänet palkattiin kolmatta elokuvaa Star Trek III: Search for Spock (1984) tehtäessä. Okrandin lähtökohtana oli tehdä kielestä mahdollisimman epäihmismäinen, joten hän valitsi sellaisia piirteitä, jotka ovat harvinaisia maailman kielissä, esimerkiksi perussanajärjestys objekti-verbi-subjekti ja erikoinen fonologia. Yksittäiset äänteet sinänsä eivät ole erityisen kummallisia, mutta niiden muodostama järjestelmä on epätavallinen: kielessä on esimerkiksi soinnillinen retrofleksinen klusiili /D/ muttei vastaavaa soinnitonta äännettä vaan soinniton alveolaarinen klusiili /t/; samoin kielessä on soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi /v/ muttei sen soinnitonta vastinetta.

Ensimmäinen Star Trek -kirjani.
Tunnusmerkillisintä klingonin kieliopille on runsas prefiksien ja suffiksien käyttö: substantiiviin voidaan liittää jopa viisi peräkkäistä suffiksia (esim. QaghHommeyHeylijmo' 'sinun ilmeisten pikku virheittesi vuoksi'), verbeihin teoriassa jopa kymmenen. Verbien yhteydessä tekijää ja kohdetta merkitään prefiksillä, esim. HoH 'tappaa', qaHoH 'minä tapan sinut', wIHoH 'me tapamme hänet'.

Toisen lähtökohdan kielelle antoi jo olemassa oleva materiaali ensimmäisestä elokuvasta (ks. ylempänä) sekä TV-sarjassa esiintynyt nimistö. Sovittaakseen syntaktiset ideansa ylempänä siteerattuihin komentoihin Okrand päätti, että klingonissa on mahdollista jättää verbien subjektia ja objektia ilmaisevat prefiksit pois (ns. Clipped Klingon): erityisesti komennot voidaan antaa pelkällä verbillä, esim. yIbaH > baH 'tulta'.

Satunnaisempana vaikuttimena voidaan pitää sitä, että näyttelijöiden tehdessä virheitä Okrand saattoi (ymmärrettävistä syistä) mieluummin muuttaa itse kieltä tehtyjen virheiden mukaiseksi kuin pyytää uutta ottoa. Oman vaikutuksensa kielelle antoi myös se, että muutamat sellaiset vuorosanat, jotka oli kuvattu englanniksi, päätettiin myöhemmin äänittää uudelleen klingoniksi; tällöin Okrand joutui sovittamaan jo kehittämänsä kielimateriaalin näyttelijöiden huulten liikkeisiin.

Alla on ensimmäinen elokuvassa kuultava klingoninkielinen keskustelu englanninkielisine tekstityksineen:
VALKRISqa'vam De' vIje' rIntaH
HablI' Su' labbeH 
I have purchased the Genesis data.
Ready to transmit.
KRUGESo'wI' yIchu'Ha' Disengage cloaking device!
KRUGEDe' yIlI'! DaH!Transmit data. Now!
VALKRIS jabbI'ID pItlh.
Qu'vaD lI' net tu'bej
Transmission completed.
You will find it useful.
KRUGEvaj Daleghpu'Then you have seen it.
VALKRISHISlaH, jawwI'I have, my lord.
KRUGEDo'Ha'Unfortunate.
VALKRISjIyajUnderstood.
KRUGEchuyDaH (tekstittämätön)
VALKRISQapla', jawwI' bangwI' jeSuccess, my lord and my love.
KRUGEbatlh Daqawlu'taH
baH

You will be remembered with honor.
(tekstittämätön)
(Valkrisin alus tuhoutuu.)
KRUGEHe chu' yIghoS.
DIvI' neHmaH

yIje'
New course.
Federation neutral zone.
(Krugen lemmikkiotus murahtaa.)
Feed him!
AMPUJAluq, joHwI'Yes, my lord.
Klingonissa ei ole aikamuotoja, eli verbit eivät ilmaise, tapahtuuko niiden ilmaisema tekeminen menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Verbimorfologiasta käy esimerkiksi yllä olevassa dialogissa esiintyvä sana Daqawlu'taH 'sinut tullaan muistamaan'. Itse verbi on qaw 'muistaa'. Prefiksi Da- merkitsee normaalisti tekijää 'sinä' ja kolmannen persoonan kohdetta, mutta lu' -suffiksi tekee lauseen tekijästä määräämättömän ja aiheuttaa sen, että normaalisti kolmannen persoonan kohdetta ilmaisevat prefiksit ikään kuin vaihtavat suuntaa: Daqaw merkitsisi 'sinä muistat hänet/sen/heidät/ne', mutta Daqawlu' merkitsee siis suunnilleen 'joku muistaa sinut' eli 'sinut muistetaan'. Suffiksi -taH merkitsee jatkuvaa toimintaa.

Kun Krugen alus saapuu Genesis-planeetalle, hän haluaa lamautaa kiertoradalta tapaamansa Grissomin ja ottaa sen miehistön vangiksi:
KRUGEmatHa' DoS jonta' neH
baH!

Gunner: target engine only.
Fire!
(Grissom  tuhoutuu.)
KRUGEqama'pu' jonta' neHI wanted prisoners!
AMPUJAbach Do' qaH

A lucky shot sir…
(Kruge ampuu ampujan.)
KRUGEHa'DIbaHAnimal!
Epätavallisen pitkä sana Ha'DIbaH sanan animal visuaalisen vastine, sillä kyseinen kommentti muutettiin englannista klingoniksi vasta jälkikäteen.

Lukija huomannee helposti, että yllä lainatut Krugen repliikit vaikuttavat klingoniksi paljon samanlaisemmilta kuin englanniksi: ensimmäisessä jonta' on 'moottori' ja neH adverbi 'ainoastaan'; jälkimmäisessä jonta' merkitsee 'vangita' ja neH 'haluta'. Syynä tähän sanaleikiltä vaikuttavaan kummallisuuteen on se, että jälkimmäisen repliikin merkitys oli alunperin I told you, engine only!, jolloin qama'pu' olisi sisältänyt prefiksin qa- 'minä sinulle', verbin ma' 'kertoa' ja mennyttä aikaa (!) ilmaisevan suffiksin -pu'. Koska lauseen merkityksen oli muututtava, oli kielen muututtava: sanasta qama' tuli substantiivi 'vanki', suffiksista -pu' monikko ja sanat jonta' ja neH saivat uudet merkityksensä vanhojen ohelle. Lause on myös esimerkki edellä mainitusta prefiksien pudottamisesta: huoliteltu muoto olisi qama'pu' vIjonta' vIneH.

(Kun Kruge hyökkää Enterprisen kimppuun, on uusi ampuja varmasti motivoituneempi tehtäväänsä.)

Kun Kruge on saanut Spockin ja Grissomin henkiinjääneen miehistön vangiksi, hän käskee tappamaan yhden heistä osoittaakseen Kirkille, miten tosissaan hän on. Komento on klingoniksi yIHoh jISaHbe', joka on tekstitetty 'Kill one of them. I don't care which one.' Marc Okrandin mukaan lauseen oli tarkoitus kuulua wa' yIHoH vay' jISaHbe', jonka merkitys on sananmukaisesti 'yksi tapa; kuka, en välitä'. Näyttelijä Christopher Lloyd kuitenkin unohti vahingossa sanat wa' 'yksi' ja vay' 'joku', mikä johti siihen, että imperatiiviprefiksi yI- kaventui viittaamaan yksiköllistä objektia. (Minun korviini kuulostaa siltä, kuin Kruge sanoisi yaHoH, mitä voisi pitää jonkinlaisena sulautumailmiönä.)

Kun klingonit lähtevät valloittamaan Enterpriseä, Kruge komentaa jolpa' yIjaH! ('To the transport room') ja toivottaa perään Qapla' ('success!'). Toivotuksen Qapla' tuntevat monet sellaisetkin, jotka eivät mitään muuta klingoneista tiedä. Sana jolpa' 'siirrinhuone' on yhdyssana, jonka alkuosa jol esiintyy elokuvassa myöhemminkin. Kun Kruge saapuu lopulta itse Genesis-planeetalle, hän käskee Maltzia viestivälineen kautta siirtämään muuta paitsi Spockin klingonialukseen komennolla matlh jol yIchu', joka on tekstitetty 'Maltz - activate beam!' Kun Kirk on päihittänyt Krugen eeppisessä kaksintaistelussa, hän löytää tämän viestivälineen, ottaa yhteyden klingonialukseen ja pelastaakseen itsensä ja Spockin huutaa matlh jol yIchu', joka on tässä kohden jätetty tekstittämättä.

(Myöhemmin tuotetun mutta aikaisempaan ajankohtaan sijoittuvan Enterprise-sarjan toisen kauden jaksossa "Marauders" klingonin käyttämä siirtokomento on HIjol 'siirrä minut', joka sekin löytyy The Klingon Dictionaryn fraasiluettelosta.)

On huomionarvoista, että useissa kohtauksissa klingonit eivät puhu keskenään klingonia, vaan englantia. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että englanti markeeraisi tällöin klingonia. Ajatus nimittäin on, että klingoniupseerit todella käyttävät elokuvassa englantia voidakseen keskustella miehistön ymmärtämättä. The Klingon Dictionaryssa asiaa kommentoidaan seuraavasti (s. 10 - 11):
Those Klingons who know English will use it among themselves to show off their erudition and make their place in society known to all who happen to be listening. Second, English is used when it is thought best to keep servants, soldiers, or even the general populace uninformed. Thus, on a Klingon vessel, the commanding officer will often speak Klingon when giving orders to his crew, but choose English when having discussions with his officers. On the other hand, a Klingon officer may use Klingon in the presence of non-Klingons to prevent them from knowing what is going on. This use of Klingon seems to be quite effective.
Todellinen syy oli varmaan kuitenkin se, että katsojille on hankalampaa seurata ja näyttelijöille vaikeampi näytellä kielellä, jota he eivät todellisuudessa osaa. Elokuvassa on ainakin yksi kohtaus, jossa kielenvalinta kuitenkin kummastuttaa: kun Kruge tajuaa Enterpriselle siirtyneiden miestensä olevan hengenvaarassa Kirkin ja kumppaneiden kytkettyä itsetuhon päälle, hän huuttaa jostain syystä englanniksi "get out of there now!" Toisaalta klingonit tuntien voitaisiin kai ajatella, ettei Kruge halua miehistönsä ymmärtävän, että hän käskee heitä pakenemaan.

Elokuvan lopussa vulkanuslainen papitar puhuu johdonmukaisesti samanlaista thou-kieltä kuin T'Pau vanhan Trekin jaksossa "Amok Time".

The Klingon Dictionaryn ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1985 eli pian elokuvan jälkeen. Vuonna 1992 ilmestyi uusi laitos (ks. kuva ylempänä), joka sisältää materiaalia Star Trek: The Next Generationista sekä viidennestä ja kuudennesta elokuvasta, mutta niistä lisää toisella kertaa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Sotilasarvojen kääntämisestä

Sotilasarvojen kääntämiseen liittyvä problematiikka on kiinnostavaa. Tässä kirjoituksessa käyn läpi muutamia teemaan liittyviä satunnaisia ajatuksia.

Aihe tuli jälleen mieleen lukiessani Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven juttua "Tarvitaanko uudelleenkäännöksiä?" (Kielikello 4/13). Artikkelissa mainitaan tšekkiläisen humoristin Jaroslav Hašekin (1883 - 1923) Kunnon sotamies Švejk (1920 - 1923), josta ilmestyi Marja Helinin suomennos vuonna 1947. Alla artikkelissa siteerattu, tämän kirjoituksen tarpeita silmällä pitäen hieman lyhentämäni kohta kyseisestä suomennoksesta:
Ja kenraali käännähtikin ympäri aivan kuin hän olisi lukenut luutnantti Lukasin ajatukset ja kysyi Shveikiltä:
- Böhmiläinen vai saksalainen?
- Böhmiläinen, herra kenraali.
- Sepä hyvä, sanoi kenraali, joka oli puolalainen ja ymmärsi hiukan tshekinkieltä, sinähän ammut kuin lehmä pyytäessään heinää. Sulje suusi, pidä kitasi kiinni, äläkä mylvi tuolla tavoin. Olitko jo käymälässä?
- En, herra kenraali.
[…]
Esimerkkinä siitä, että "[u]usissa painoksissa voi olla kukuisia korjauksia ilman, että siitä on erikseen mainittu", otetta verrataan vuonna 1956 ilmestyneeseen 5. painokseen, jossa (muiden muutosten ohella) "luutnantti Lukasin" on korjattu muotoon "yliluutnantti Lukasin" ja "en, herra kenraali" muotoon "en, ilmoitan nöyrimmästi, herra kenraalimajuri". Lisäksi alkuteokseen kuuluva saksankielinen sananvaihto "Böhm oder Deutscher? - Böhm, melde gehorsamst, Herr Generalmajor" on jätetty saksankieliseksi, ja sen suomennos "Tšekkiläinen vai saksalainen - Tšekkiläinen, ilmoitan nöyrimmästi, herra kenraalimajuri" tarjotaan alaviitteenä.

Edellä esitetyn perusteella saattaa syntyä mielikuva, että sotilasarvot on ennen korjattua painosta käännetty "väärin": nadporučík Lukáš on oikeasti "yliluutnantti Lukas" eikä "luutnantti Lukas", ja Herr Generalmajor eli alempana pane generálmajor on "herra kenraalimajuri" eikä "herra kenraali". Kääntämiseen liittyvien kysymysten osalta kyseinen kohta on kuitenkin monitahoinen, kuten seuraavasta käy ilmi.

Luullakseni sotilasarvot on alun perin pyritty kääntämään vastaaviksi suomalaisiksi arvoiksi. Koska yliluutnantin arvo otettiin Suomessa virallisesti käyttöön vasta vuonna 1952, on nadporučik käännetty vuoden 1947 painoksessa luutnantiksi ja vasta (?) viidennessä painoksessa yliluutnantiksi. Tällainen käytäntö olisi kuitenkin ainakin teoriassa ongelmallinen, mikäli pitäisi tehdä ero luutnantin ja yliluutnantin välille: lähdearvoja olisi enemmän kuin mahdollisia kohdearvoja. Toisaalta Suomessa oli sotien välisenä aikana Saksassa koulutettuja jääkäreitä, joilla oli Saksassa saatu yliluutnantin (Oberleutnant) arvo. Ei siis olisi ollut täysin mahdotonta kääntää kyseinen arvo yliluutnantiksi jo ennen kuin siitä tuli Suomessa virallinen arvo. On toki muistettava, että tšekinkielinen nadporučik viittaa tietenkin Itävalta-Unkarin sotilasarvoon Oberleutnant, josta se on käännöslaina, ja joka sekä muodollisesti (nad+poručik ober+leutnant) että historiallisesti vastaa saksalaisperäistä yliluutnantin arvoa.

Eräs lähestymistapa voisi olla sovittaa kyseinen arvo Suomen suuriruhtinaskunnassa käytössä olleeksi arvoksi. Viimeinen suomalainen joukko-osasto lakkautettiin tosin jo 1905, ja Suomi oli helmikuun manifestista huolimatta vapautettu asevelvollisuudesta, mutta Venäjän ensimmäisen maailmansodan aikainen järjestelmä oli käytännössä sama kuin mikä oli ollut Suomen suuriruhtinaskunnassakin käytössä. Tällä logiikalla arvon nadporučik ~ Oberleutnant 'yliluutnantti' vastine olisi venäläinen поручик (!) eli suomeksi 'luutnantti'. Tällöin lähdearvoja ei olisi sentään enemmän kuin kohdearvoja, sillä venäläis-suomalaisessa järjestelmässä olisi luutnantin alla vielä kaksi upseeriarvoa, подпоручик 'aliluutnantti' ja прапорщик 'vänrikki', kun taas saksalais-itävaltalaisessa vain Leutnant. Olisi tietysti päätettävä, käännetäänkö Leutnant tällöin vänrikiksi vai aliluutnantiksi.

Nykyään vänrikki on Suomessa maa- ja ilmavoimien alin upseeriarvo, aliluutnantti merivoimien, eivätkä ne siis esiinny samassa asteikossa. Etymologisesti vänrikki tulee ruotsin sanan fänrik kautta saksan sanasta Fähnrich, joka vastaa merkitykseltään venäjän sanaa прапорщик, jonka pohjalla on vanhentunut sana прапоръ 'lippu'. Etymologisesti lipunkantoteemaan liittyvät myös eng. ensign 'aliluutnantti' ja ratsuväen vänrikkiä vastaava kornetti.

Seuraava varsinainen huomio koskee kenraalimajurin puhuttelua. Suomeksi kaikkia kenraaleja (nykyään prikaatikenraali, kenraalimajuri, kenraaliluutnantti ja kenraali) puhutellaan "herra kenraali" käyttämättä sellaisia fraaseja kuin "ilmoittaudun kuuliaisesti". Helin on siis ilmeisesti tässäkin halunnut alun perin noudattaa suomalaista käytäntöä eli kotouttaa tekstin tältä osin. Toisaalta, koska teos on kirjoitettu alunperin tšekiksi, voi saksankielisen fraseologian kohdalla ehkä perustellusti noudattaa formaalia ekvivalenssia, etenkin kun saksalainen vastine melde gehorsamst on nähtävillä.

Suomalainen Sotamiehen taskukirja 1944 kääntää saksalaiset sotilasarvot sanatarkasti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Alin aliupseeriarvo Unteroffizier on käännetty suoraan aliupseeriksi, vaikka aliupseeri merkitsee yleensä koko arvoluokkaa. Suomessa alinta aliupseeriarvoa merkitsevää termiä alikersantti ei ole kuitenkaan voitu käyttää, koska sitä on käytetty miehistöön kuuluvan arvon Obergefreiter käännösvastineena; tätä alempi Gefreiter on puolestaan 'ylikorpraali' ja vielä alempi Obersoldat (sananmukaisesti 'ylisotamies') on 'korpraali'. Saksan sanaan Gefreiter pohjautuva venäläinen arvo ефрейтор on tunnettu Suomessakin muodossa jefreitteri, jota olisi teoriassa voitu käyttää, jolloin Obergefreiter olisi kätevästi 'ylijefreitteri'. Tällöin alikersanttia ei tarvitsisi käyttää miehistön arvon nimityksenä.

(Suomessa alikersantti on tosin ylin arvo, johon miehistöstä voi ilman eri koulutusta yletä. Sotien aikana tällaisia alikersantteja kutsuttiin "sattuma-alikersanteiksi".)

Etenkin jos Obergefreiter käännetään alikersantiksi, on paras kotouttava käännös sitä seuraavalle arvolle Unteroffizier joka tapauksessa 'kersantti', sillä seuraavat arvot ovatkin jo Unterfeldwebel 'alivääpeli', Feldwebel 'vääpeli' ja Oberfeldwebel 'ylivääpeli'. Eri vääpelit on kirjassa sujuvasti käännetty etuliitteitä käyttäen, eikä kotouttaminen olisikaan ollut mahdollista, sillä kohdearvoja on huomattavasti lähdearvoja vähemmän, koska vain vääpeli oli tuolloin käytössä Suomessa. Tietenkin kersantin ja vääpelin väliin sijoittuvaa ylikersanttia olisi voinut käyttää, mutta tällainen hieman sekoittava vastineiden etsiminen on mielestäni tarpeetonta. Yhtä kaukaa haettua olisi herättää henkiin jääkäreiden käytössä olleen arvon Vizefeldwebel suomenkielinen vastine varavääpeli vain lähimmän valmiiksi olemassa olevan käännösvastineen löytämiseksi. Upseerinarvot Leutnant ja Oberleutnant on kirjassa käännetty suoraan luutnantiksi ja yliluutnantiksi eikä vänrikiksi ja luutnantiksi, jotka olisivat tuolloin olleet vastaavat suomalaiset arvot.

(Sivumennen sanoen ja pilke silmäkulmassa olen vahvasti sitä mieltä, että elokuvan Stalingrad DVD-version tekstityksessä arvon Unteroffizier käännös 'aliupseeri' on kaikesta huolimatta virhe, koska kääntäjä on tuskin tiennyt, mitä tekee. Tätä tulkintaani tukee se, että Sturmgeschütz on käännetty rynnäkkökivääriksi, vaikka kyseessä on rynnäkkötykki. Siltä varalta, että joku luulee tämän olevan pilkunviilausta, on sanottava, että rynnäkkökivääri on yksittäisen sotilaan kantama käsiase, rynnäkkötykki telaketjuilla liikkuva suurikaliiperinen kanuuna.)
Wehrmachtin maavoimien arvomerkkejä ja päähineitä.
Anglosaksiset järjestelmät eivät tunne vääpelin arvoa sinänsä, vaan kaikki aliupseerit (non-commissioned officers) ovat eriasteisia kersantteja (sergeant). Näin ollen Masi-sarjakuvan "kersantti Ärjylä" eli sergeant first class Snorkel olisi suomalaisittain oikeastaan vääpeli. Yhdysvaltain merijalkaväessä arvoa vastaa gunnery sergeant, joten elokuvasta Full Metal Jacket (1987) tuttu kouluttaja gunnery sergeant Hartman olisi samoin perustein mahdollista kääntää vääpeliksi.

Miehistön ja aliupseeriston rajamailla on ongelmia myös käännettäessä ranskasta. Ranskan muukalaislegioonaa käsittelevää kirjallisuutta lukiessa törmää arvoihin caporal ja caporal chef, jotka yleensä käännetään korpraaliksi ja ylikorpraaliksi. Suomessa korpraali kuuluu miehistöön ja ylikorpraali ei (käännösvastinekäyttöä lukuun ottamatta) esiinny muuten kuin alimman aliupseerinarvon eli alikersantin leikkimielisenä pilkkanimenä. Korpraali ja ylikorpraali vastaavat kuitenkin käytännössä suomen aliupseereita, vaikka ranskalaisessa järjestelmässä sergent 'kersantti' on alin aliupseeriarvo (sous-officier). Englanninkielinen corporal käännetään yleensä dynaamisesti alikersantiksi, mutta jos ranskasta käännettäisiin samalla logiikalla, mikä olisi caporal chef? Sitä ei voi kääntää suomalaista asteikkoa mukaillen kersantiksi, koska sergent on Ranskassakin oma erillinen arvonsa, ja **ylialikersantti kuulostaisi jokseenkin typerältä. Lienee siis selkeintä tyytyä korpraalin ja ylikorpraalin formaaliin ekvivalenssiin ja kääntää myös Suomen korpraalia vastaava legionnaire 1e classe ensimmäisen luokan legioonalaiseksi, vaikka riski tulla leimatuksi asiantuntemattomaksi suoraankääntäjäksi on tällöin ilmeinen.

Käännösongelmat sivuuttavia puhtaita sitaattilainoja sovelletaan lähinnä puhuttaessa Kolmannen valtakunnan SS-joukoista: esimerkiksi Lauri Törnin ensimmäistä saksalaista arvoa SS-Untersturmführer ei käännetä "SS-vänrikiksi" tai sanatarkasti "SS-alirynnäkönjohtajaksi". Englanninkielisessä toista maailmansotaa käsittelevässä kirjallisuudessa saksankielisiä termejä käytetään huomattavan vapaasti, ja suomenkielisiin käytäntöihinkin tottuneelle saattaa tulla yllätyksenä, että Saksan ilmavoimien nimi on edelleen Luftwaffe (ja tunnuksena rautaristi).

Olen edellä käsitellyt lähinnä maavoimien arvoja. Merivoimien arvojen kääntämisestä hyvä esimerkki löytyy Star Trekistä. Fiktiivinen tähtilaivasto käyttää tunnetusti Yhdysvaltain merivoimien sotilasarvoja, jotka ovat englanniksi nuorimmasta vanhimpaan ensign, lieutenant (junior grade), lieutenant, lieutenant commander, commander, captain, commodore, rear admiral, vice admiral, admiral, fleet admiral. (Yhdysvalloissa commodore on tosin nykyään read admiral lower half.) Jonkin verran hämmennystä saattaa herättää se, että lieutenant commanderia ja commanderia puhutellaan samalla tavalla (vanhemman arvon mukaan) kuten myös niitä, joiden arvo on lieutenant (junior grade) ja lieutenant.

Miten nämä arvot tulisi suomentaa? Ensimmäisenä mieleentuleva vaihtoehto on käyttää Suomen merivoimien vastaavia arvoja, mutta tällöin pitää tietysti jälleen päättää, miten vastaavuus ymmärretään. Jos tarkastellaan sanojen muodollista vastaavuutta, saadaan seuraavat vastineparit: lieutenant ~ luutnantti, commander ~ komentaja, captain ~ kapteeni, commodore ~ kommodori ja admiral ~ amiraali. (Yksinkertaisuuden vuoksi en erottele tässä eri amiraaleja toisistaan.) Lista ei ole tietenkään tässä tapauksessa kattava. Huomion kiinnittää ensimmäisenä se, että kapteeni ei ole Suomessa merivoimien vaan maa- ja ilmavoimien arvo vastaten merivoimien kapteeniluutnanttia. Mikäli tähtilaivaston arvot sijoitetaan rinnakkain suomalaisten kanssa, saadaan seuraavanlaiset vastineet: ensign ~ aliluutnantti, lieutenant (junior grade) ~ luutnantti, lieutenant ~ kapteeniluutnantti, lieutenant commander ~ komentajakapteeni, commander ~ komentaja, captain ~ kommodori, admiral ~ amiraali. Tämä onkin ollut nähdäkseni pitkälti vakiintunut käytäntö, paitsi että captain käännetään säännöllisesti kapteeniksi ja termiä kapteeniluutnantti ei juurikaan käytetä käännösvastineena. Tällä menettelyllä "säästetään" termi kommodori arvon commodore käännökseksi, vaikka vastaavuus ei olekaan niin täydellinen, kuin voisi kuvitella (commodore vastaisi ehkä lippueamiraalia).

Ainakin päällisin puolin näyttää melko pahalta, jos ensign käännetään vänrikiksi, kuten muistan nähneeni tehdyn The Next Generationin jaksossa Ensign Ro. Voi tietysti olla, että kääntäjä (en muista kuka) on ajatellut, että lieutenant (junior grade) on aliluutnantti ja lieutenant luutnantti: tällöin ensign kääntyisi hieman etymologisoivasti vänrikiksi, vaikka vänrikki onkin Suomessa maavoimien arvo.

Vulcanuslaisten ja romuluslaisten arvona vilahteleva subcommander ei ole mikään yhdysvaltalainen arvo, ja sen voikin kääntää luontevasti yhtä eksoottisella suomenkielisellä termillä alikomentaja. Pistää tietenkin miettimään, minkä vuoksi Star Trekin maailmassa käytetään alkujaan vieraskielisestä arvosta käännöksenä harhaanjohtavaa uusmuodostetta, sillä alikomentaja on kuitenkin vanhempi kuin tähtilaivaston komentaja.

Keskeinen kysymys on siis se, halutaanko sotilasarvot kotouttaa eli sovittaa tilanteenmukaisesti kohdekieliselle tuttuun järjestelmään vai pyrkiä säilyttämään lähdejärjestelmän ominaispiirteet käyttämällä joko käännöslainoja tai jopa suoria sitaattilainoja, joiden periaatteellinen raja on kansainvälisehkön terminologian tapauksessa tietysti hieman häilyvä. Eräs käytännöllinen ja nopea ratkaisu on tietenkin kääntää puhtaasti muodollisen vastaavuuden mukaan, jolloin käännösvastineina voidaan käyttää suunnilleen samalta kuulostavia kohdekielisiä termejä.

Tämän kirjoituksen jatko-osissa tulen käsittelemään antiikin sotilasarvojen kääntämistä ja muita mieleen tulleita tapauksia.

torstai 28. marraskuuta 2013

Star Trek -kielitiedettä

Termi technobabble viittaa erityisesti spekulatiivisessa fiktiossa käytettävään dialogiin, joka tarjoaa tieteelliseltä kuulostavan mutta yleensä järjettömän selityksen todellisen tieteen kannalta mahdottomana pidettäville ilmiöille ja teknologioille. Star Trekissä se toimii eräänlaisena deus ex machina -troopin alatyyppinä, kun joku hahmo keksii esimerkiksi "uudelleenlinjata plasmakäämit", "kääntää napaisuuden" tai "ohjata virran pääpoikkeuttajan kautta" ratkaistakseen käsillä olevan ongelman.

Star Trek -kirjallisuus tarjoaa lukuisia selostuksia sarjojen ja elokuvien sisältämistä tieteellisistä virheistä. Tämä onkin hedelmällinen aihe, sillä yleensä alkeistiedot biologiasta, fysiikasta ja evoluutiosta riittävät tekemään monet juonikuviot asialliselta pohjalta naurunalaisiksi. En kuitenkaan pidä tätä ongelmana, koska tieteellinen tarkkuus ei ole mitenkään oleellista viihdyttävyyden kannalta, eikä sen puute ole edes asiallisesti ottaen mitenkään haitallista, toisin kuin ehkä joihinkin jokapäiväiseen elämään liittyvät väärinkäsitykset, joita televisio ja elokuvat saattavat ruokkia.

Jatkan tässä ja seuraavissa kirjoituksissa virheiden osoittelun perinnettä keskittyen luonnollisesti kielitieteeseen, joka onkin ehkä tällä saralla kirjallisuudessa laiminlyödyin ja muutenkin suurelle yleisölle tuntemattomampi tieteenala. Toiseksi, koska olen luonnostani myönteinen ja avomielinen ihminen, en aio kiinnittää huomiota pelkästään räikeisiin epäjohdonmukaisuuksiin ja muihin virheisiin, joita Star Trekissä on esiintynyt, vaan myös nostaa esille ylipäänsä kielitieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoisia seikkoja. Kuten sanottua, tieteelliset puutteet yksinään eivät tee mistään fiktiosta huonoa.

Yleisesti ottaen se, että muiden planeettojen asukkaat näyttävät pitkälti ihmisiltä ja tuntuvat puhuvan englantia, on yksi "pakollisista" myönnytyksistä, joita Star Trekin kaltaisessa televiosiosarjassa on tehtävä. Toisaalta molempia seikkoja on pyritty selittämään yleiskääntäjäteknologialla (universal translator) ja sillä, että kaikki humanoidit ovat yksinäisen alkuperäislajin jälkeläisiä (Star Trek: The Next Generationin jakso "The Chase"). Yleiskääntäjä on tietenkin holokannen, replikaattorien ja siirtimien lisäksi tyypillinen esimerkki teknologiasta, joka yleensä hajoaa silloin, kun sitä eniten tarvitsisi.

Aloitan käsittelyn alkuperäisestä Star Trekistä (alias The Original Series) eli "vanhasta Trekistä", jossa maankaltaisuus ei koske pelkästään kieltä ja ulkonäköä. Toisinaan viikon eksoplaneetta saattaa olla pinnanmuotoja myöten maapallon kaltainen "rinnakkaisen kehityksen vuoksi" ("Miri"), erota maapallosta vain siten, että Rooman valtakunta ei tuhoutunutkaan ("Bread and Circuses", bonuksena joukko vainottuja auringonpalvojia, joiden Uhura keksiikin itse asiassa olevan kristittyjä, sillä sun onkin son), saanut kulttuurillisia vaikutteita maapallolta (gangsteriplaneetta jaksossa "A Piece of the Action" ja natsiplaneetta jaksossa "Patterns of Force", jonka yhteydessä Spock tosin huomauttaa, että moinen rinnakkaiskehitys olisi "virtually impossible") tai olla mahdollinen maapallon tulevaisuudenkuva ydintuhon jälkeen, kuten surkuhupaisassa jaksossa "The Omega Glory", jossa kaksi heimoa, valkoihoiset yangs (← yankees) ja aasialaisen näköiset coms (← communists) taistelevat keskenään. Ensiksi mainituilla on hallussaan jopa repaleinen Yhdysvaltain lippu, heidän "palvontasanansa" on freedom ja palvontamenoissaan he lukevat siansaksaksi taantunutta versiota Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jonka Kirk tietysti tunnistaa.

Mutta kuten sanottua, en puutu lähtökohtaisesti sarjan ilmeiseen terrasentrisyyteen.

Ylempänä mainittu yleiskääntäjä esiintyy erillisenä, mikrofonin näköisenä laitteena kahdessa jaksossa. Jaksossa "Metamorphosis" laite kykenee tulkitsemaan kipinöivää pilveä muistuttavan olennon ajatuksia puheeksi. Kuten James T. Kirk asian ilmaisee: "There are certain universal ideas and concepts common to all intelligent life. This device instantaneously compares the frequency of brainwave patterns, selects those ideas and concepts it recognises, and then provides the necessary grammar." Laite antaa olennolle naisen äänen, sillä "the idea of male and female are universal constants". Edellisen väitteen tapauksessa ei tarvitse edes olla vihainen sosiologi ollakseen eri mieltä, mutta ajatustenluku on joka tapauksessa ainoa keino, jolla kuvatunlainen yleiskääntäjä voi toimia. Tunnettujen kielten tapauksessa vastaava laite voi toimia tietenkin yksinkertaisesti puheentunnis-, konekääntämis- ja puheentuottamistekniikan yhdistelmänä.

Jaksossa "Arena" Kirk joutuu taistelemaan gornin kanssa, mutta osoittaa lopussa moraalisen ylivertaisuutensa säästämällä tämän hengen. Molemmilla on käytössään kannettavat tulkkausvälineet, joiden avulla he kuulevat ja ymmärtävät toisiaan.

Yleiskääntäjä on siis mitä ilmeisimmin ainakin periaatteessa erillinen laite, jonka syntetisoi äänen vastaanottajan kielellä. Tästä voitaisiin päätellä, että niissä kohtauksissa, joissa laite ei eksplisiittisesti ole käytössä ja läsnä on eri lajien edustajia, kaikki todella puhuvat englantia. Jaksossa "The Enterprise Incident" romuluslainen komentaja viittaa puutteelliseen kielitaitoonsa Kirkin kieltäessä olleensa vakoilutehtävässä: "Your language has always been most difficult for me, Captain. Perhaps you have another word for it."  Jaksossa "Space Seed" syväjäästä herätetty Khan mainitsee kuulleensa englantia ja epäilleensä nähneensä unta. Myöhemmin on annettu ymmärtää, että yleiskääntäjä on kaikkialla esiintyvää näkymätöntä teknologiaa, mikä onkin riittävä selitys sci-fi-sarjassa pakollisille kielellisille myönnytyksille.

Jaksossa "Charlie X" Enterprisen miehistö ottaa kyytiin seitsemäntoistavuotiaan Charlie Evansin, joka on ollut neljätoista vuotta yksin jouduttuaan onnettomuuteen, jossa muut ihmiset hänen aluksellaan ovat kuolleet. Hän on kuitenkin oppinut puhumaan kuuntelemalla tietokoneita ja puhumalla niiden kanssa. Myöhemmin toki käy ilmi, että hänen kehitykseensä on mahdollisesti vaikuttanut myös vieraiden olentojen vaikutus, mutta ajatus tällaisesta kielenoppimisesta hyväksytään uskottavana. Ottaen huomioon, millaisia tietokoneet Star Trekin maailmassa ovat, ei tällainen kielenoppiminen tunnu mahdolliselta: ei kukaan voi oppia vierasta kieltäkään pelkästään kuuntelemalla radiota. Charlie kuitenkin puhuu sujuvaa englantia pakollista "is that the right word?" -kysymystä lukuun ottamatta.

Muiden lajien kieliin viitataan jonkin verran. Jaksossa "The Trouble with Tribbles" öykkäröivä klingoni Korax väittää "puolen kvadranttia" opiskelevan klingonia (Klingonese). On syytä mainita, että tässä vaiheessa klingonin kieltä ei vielä ollut "oikeasti" olemassa: kieli kehitettiin varsinaisesti vasta kolmatta elokuvaa varten, vaikka muutama näyttelijä James Doohanin keksimä murahdus kuullaan jo ensimmäisessa elokuvassa.

Mainitun Koraxin lisäksi kaikkien klingonimiesten nimet tuntuvat alkavan k:lla: muita nimiä ovat Kor, Kang ja Koloth. Ainoa naisklingoni on nimeltään Mara. Tiettyä stereotypisoitumista esiintyy myös vulcanuslaisten nimissä: miesten nimiä ovat Spock, Sarek, Surak ja Stonn, naisten nimiä T'Pau ja T'Pring. Heittomerkin (redundantti?) käyttö kahdessa viimeksi mainitussa on luultavasti kiinan kielen vanhempaan Wade-Giles-romanisaatioon perustuva keino tuoda nimiin visuaalista eksotiikkaa. Kulissien takana jopa väläyteltiin sellaista ajatusta, että kaikki vulcanuslaisten nimet alkaisivat sp:llä, päättyisivät k:hon ja sisältäisivät tasan viisi kirjainta. Jaksossa "This Side of Paradise" Spock antaa ymmärtää, että hänellä olisi myös toinen nimi, mutta hän ei sano sitä, koska kysyjä "couldn't pronounce it". Epäselväksi jää, miksei Spock voisi kertoa nimeään joka tapauksessa. Tiettävästi vulcanuslaisten ääntöelimet eivät ole oleellisesti erilaisia kuin ihmisillä, joten on vaikea kuvitella, miksi pimentoon jäävää nimeä ei voisi periaatteessa sanoa ääneen. Ensimmäisessä elokuvassa Star Trek: the Motion Picture käy ilmi, että hänen nimensä viimeinen äänne on itse asiassa frikatiivi eikä klusiili, mutta siitä lisää toisella kertaa.

Jaksossa "The Paradise Syndrome" Spock pyrkii selvittämään vieraalta planeetalta löytyneen obeliskin tekstien merkityksen: "I must decipher those obelisk's symbols. They're a highly advanced form of cipher writing." Ajatus siitä, että Spock tai ylipäänsä kukaan pystyisi tulkitsemaan vieraan planeetan sivilisaation kirjoitusta tuijottelemalla sitä, on tietenkin utopistinen. Nykygermaanisia kieliä osaava saattaa pystyä päättelemään, että gootinkielinen lause her ist fadr meins merkitsee 'tässä on isäni', ja yhtä lailla indoeuropeisti lähtien siitä oletuksesta, että kyseessä on indoeurooppalainen kieli, pystyy vaivattomasti tulkitsemaan (itse keksimäni, mitään kieltä olemattoman) lauseen padr dadat gibam madrai. Täysin tuntematonta kieltä on kuitenkin kielellisten merkkien ja niiden merkityksen välisen suhteen mielivaltaisuuden vuoksi mahdoton tulkita, vielä vähemmän, jos teksti on kirjoitettu tuntemattomalla kirjoitusjärjestelmällä. Esimerkiksi egyptiläisten hieroglyfien tulkitsemisen mahdollisti vain ja ainoastaan Rosettan kivi ja (oikeaksi osoittautunut) oletus, että kyseisessä kivessä on sama teksti eri kielillä. (Lisäksi hieroglyfeillä kirjoitetun muinaisegyptin myöhäisempää muotoa koptia kirjoitettiin kreikkalaisilla aakkosilla, mikä helpotti huomattavasti hieroglyfikirjoituksen foneemisten piirteiden tunnistamista.) Vielä mahdottomammaksi Spockin yrityksen tekee se, että kyseessä on ilmeisesti vieläpä koodattu teksti ("cipher writing").

Muuta maapallon kielen ovat epäsuorasti läsnä lähinnä päähenkilöiden monimuotoisuutena: Chekov puhuu venäläisittäin murtaen, Scotty puhuu skottilaisella aksentilla ja Uhura, kun Nomad-luotain on tyhjentänyt hänen aivonsa kaikesta tietosta jaksossa "Changeling", puhuu pelkkää swahilia. Onneksi kuitenkin hoitaja Chapel saa hänen toipumaan suhteellisen nopeasti: "Not Swahili, Uhura. In English. The dog has a ball." Seuraavaan jaksoon mennessä Uhura on uudelleenkoulutettu täydellisen kieli- ja ammattitaitoiseksi.

Uhuran aivojen tyhjennystä edeltää kohtuullisen seksistinen sananvaihto, kun Nomad luodattuaan Uhuran toteaa: "That unit is defective. Its thinking is chaotic. Absorbing it unsettled me", johon Spock selventää: "That unit is a woman". Toinen nykynäkökulmasta epäkorrekti sananvaihto tapahtuu jaksossa "The Savage Curtain", jossa Abraham Lincoln (vieraan olion luoma kopio, luonnollisesti) kommentoi Uhuraa seuraavasti: "What a charming negress. Oh, forgive me, my dear. I know in my time some used that term as a description of property." Uhura vastaa: "But why should I object to that term, sir? You see, in our century we've learned not to fear words."

Edellisestä lauseesta tulee mieleen myös Star Trekin tunnuslause to boldly go where no man has gone before, jossa on ns. jaettu infinitiivi (split infinitive): tyylikkäässä englannissa to-infinitiivin tunnuksen to ja itse infinitiivin väliin ei saa tulla mitään. Vakavampi rike on kuitenkin rakenteita uusintava seksistinen no man, joka onkin The Next Generationissa muutettu muotoon no one.

Seuraavassa kirjoituksessa aiheesta käsittelen kuutta ensimmäistä Star Trek -elokuvaa.