Viikinkinauhasta

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt uutinen, jonka keskeinen sisältö on, että "Ruotsin viikinkhaudoista löytyi merkkejä islamista" (Ylen uutisotsikkoa lainatakseni). Uppsalan yliopiston astetta rohkeammin otsikoidun lehdistötiedotteen (englanniksi) mukaan "viikinkiajan kuviot olivat kuufalaista kirjoitusta". Lehdistötiedotteesta:

Det som tidigare ansetts vara typiskt vikingatida mönster i silver på vävda band av siden i vikingatida gravar, har visat sig vara geometriska kufiska tecken. I bandens mönster åkallas både Allah och Ali. Det visar ny forskning vid Uppsala universitet. De arabiska tecknen förekommer i gravdräkterna i vikingatida båtgravar, men också i kammargravarnas dräkter på centrala vikingatida platser som Birka i Mälardalen.

En kokoa tähän kirjoitukseen kaikkea, mitä aiheesta on sanottu, vaan käsittelen aihetta omasta näkökulmastani. Kiinnostuneet voivat lukea, mitä varsinaiset asiantuntijat ovat jo ehtineet tuoda esiin, tutustumalla Carolyn Priest-Dormanin blogikirjoitukseen "Viking Age Tablet Weaving: Kufic or Not?" ja Stephennie Mulderin kuudenkymmenen tviitin ketjuun. [Lisäys 31.10.: Mulder on sittemmin myös bloggannut aiheesta.]

Kuufalaisia kirjaimia on löytynyt tiedotteen mukaan useammasta vene- ja kammiohaudasta. New York Timesin jutussa mainitaan erikseen venehauta 36. Kuvaus kyseisen haudan sisällöstä löytyy Else Nordahlin teoksesta Båtgravar i Gamla Uppsala: Spår av en vikingatida högreståndsmiljö (2001) sivuilta 46 - 61; Anita Malmiuksen analyysi haudan tekstiililöydöistä löytyy saman teoksen sivuilta 75 - 91. Haudassa säilyneet tekstiilifragmentit ovat säilyneet kahden ovaalisoljen yhteydessä, mutta jutussa kuvattu nauha ei näytä kuuluvan niiden joukkoon. Nauhan lisäksi lehdistötiedotteesta (ja Ylen uutisesta) löytyy kaavakuva, jonka viereen on asetettu peili:

(Kuva: Annika Larsson, Uppsalan yliopisto.)

Nuolen osoittamassa kohdassa pitäisi siis lukea peilistä katsottuna "Allah", mikä on Annika Larssonin mukaan "en spännande detalj".

Oikeanpuoleinen kaavakuva perustuu ilmiselvästi Agnes Geijerin vuonna 1938 ilmestyneeseen teokseen Birka III: Die Textilfunde aus den Gräbern. Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä muille kuin niille, jotka olettivat, että kyseessä olisi jokin uudempi löytö. Relevantti sivu (83) näyttää seuraavalta:

Lehdistötiedotteen kuvassa näkyvä kuvio on äärimmäisenä vasemmalla, mutta tiedotteessa kuviota on levennetty ylemmässä puoliskossa olevien E-kirjainta muistuttavien muotojen kohdalla. Leventämiseen käytetyt numeroa 6 muistuttavat muodot on otettu alempaa, käännetty 90 astetta ja asetettu kuvion jatkoksi symmetrisesti molemmille puolille. Tämä näkyy selvästi alla olevasta yksityiskohdasta lehdistötiedotteen kuvasta, jossa pistojen suunta odotetusti muuttuu näiden lisäysten kohdalla:

Tiedotteesta ei käy ilmi, mihin tämä muokkaus perustuu. Voi olla, että se on tapahtunut vahingossa spekulatiivisen entisöintityön yhteydessä (ehkä kyseessä on Enköpingin museon sivulla mainittu "nytillverkad skapelse"). Tämän muokatun kuvion perusteella on kuitenkin tehty havainto, että sen peilikuva näyttää arabialaiselta kirjoitukselta, tarkemmin kuufalaisen kalligrafian eräältä muodolta: luettuna peilikuvasta oikealta vasemmalle (tai yllä olevasta kuvasta vasemmalta oikealle) ensimmäinen pystyviiva olisi siis ا eli alif, toinen ja kolmas kaksi kertaa ل eli laam ja neljäs, (takaperoista) numeroa 6 muistuttava merkki ه eli haa, joista muodostuisi yhdessä sana allāh 'Jumala'.

Huomio kiinnittyy siihen, että alif on sidottu sitä seuraavaan laamiin, joten lopputulos muistuttaa ainakin omaan silmääni enemmän kolmea peräkkäistä laamia kuin sarjaa alif-laam-laam. (Käytännössä kokonaisuus muistuttaa vain neljää viivaa.) En löytänyt esimerkkiä tällaisesta sidonnasta kantikkaassa kuufalaisessa kalligrafiassa, mutta vaikka sellaista ei esiintyisi lainkaan, tällainen poikkeama olisi tietysti joka tapauksessa mahdollinen kopiotyössä tai pseudo-kuufalaisessa kirjoituksessa. Kuvion emendaatio vaatisi kuitenkin itsenäisiä perusteita sille, mitä tekstissä on emendaation jälkeen tarkoitus lukea, sillä muutenhan tekstejä ja kuvioita voisi "korjailla" mielensä mukaan, kunhan lopputulos on tarpeeksi kiinnostava. (Yllä viitatun Mulderin mukaan tässä ei lue "Allah", ja tekstin tyyli on muutenkin satoja vuosia myöhäisempää kuin hautalöytö.)

On hyvä vielä tiivistää, mistä julkaistun tiedon valossa tässä "tutkimustuloksessa" on kyse: Birkasta löydetyn nauhan kuvion eri osien yhdistelmä tuo peilin kautta katsottuna Annika Larssonille mieleen kuufalaisilla kirjaimilla kirjoitetun sanan "Allah". Tarkasteltuna kontekstissaan eli vaikka vain muiden julkaistujen kuvioiden yhteydessä kyseessä on hyvällä tahdollakin vain turhan monimutkainen ad hoc -selitys. Mielestäni havainto on sellainen, että sen olisi korkeintaan voinut mainita jollekulle arabialaisen taidehistorian tai paleografian asiantuntijalle, joka olisi voinut sanoa asiasta mielipiteensä. Lehdistötiedote tuntuu lievästi sanottuna liioitellulta, vaikka kaikki julkisuus on kai hyvää julkisuutta.

Tiedotteeseen perustuviin uutisiin kohdistuva kritiikki on kohdannut yllättävän paljon kansan syvien rivien vastustusta. Monilta keskustelijoilta tuntuu unohtuvan, että jutun pointti ei ollut se, että viikingeillä oli ylipäänsä kontakteja arabeihin. Tässä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä, vaikka uusi tutkimus on toki aina tervetullutta. Toinen ilmeisen vaikea asia käsittää on se, että julkaistun Allah-kirjoituksen osoittautuminen kauniisti sanottuna kyseenalaiseksi ei tietenkään tarkoita, että viikingeillä ei olisi ollut tekemistä arabien kanssa.

Muutamat keskustelijat ovat vastanneet ylempänä linkittämääni sosiaalisessa mediassa julkaistuun kritiikkiin antamalla ymmärtää, että blogissa tai Twitterissä sanotulla ei ole merkitystä tieteellisessä keskustelussa. (Lehdistötiedotteilla ja tiedeuutisilla ilmeisesti on.) Bibliometristen kysymysten ulkopuolella argumentin tosiasiallinen arvo ei määräydy siitä, missä muodossa se on julkaistu, vaan esitetyistä perusteluista. Olisi mielestäni jotenkin kohtuutonta vaatia, että johonkin sosiaalisessa mediassa kulovalkean lailla leviävään uutiseen vastattaisiin kirjoittamalla varsinainen tieteellinen artikkeli ja odottamalla sen julkaisua. Todistustaakka on lähtökohtaisesti väitteen esittäjällä, ja tässä tapauksessa esitetylle väitteelle eli sille, että kyseisessä nauhassa lukee "Allah", ei ole esitetty oikeastaan minkäänlaista perustetta. Asia ansaitsee huomiota lähinnä siksi, että kyseessä on hyvä esimerkki siitä, miten uutinen voi lähteä leviämään lähdekritiikkiä vailla olevien ihmisten levittäessä sitä huolimatta siitä, miten paljon faktantarkistuksesta nykyään puhutaan. (Suurempi osuus vastuusta on tietysti toimittajilla. Hieman vastaavia tapauksia viikinkeihin liittyen ovat olleet kuufalaista kaiverrusta sisältävä sormus ja naissoturipäällikkö.) Uutisen leviämisellä on ollut myös se vaikutus, että väitetyn kirjoituksen kiistanalaisuus käsitetään jonkinlaiseksi lieväksi "tutkijoiden erimielisyydeksi". Voi tietysti olla, että todelliset löydöt ovat jotain aivan muuta kuin tuo julkaistu nauha (kuten eräässä Facebook-ryhmässä esitettiin), mutta tässä tapauksessa lehdistötiedotteen kuvavalinta olisi todella omituinen.

Vertailun vuoksi joku voisi esittää, että Vimosesta löytyneeseen, vuoden 160 tienoilta peräisin olevaan kampaan kaiverrettu teksti ᚺᚨᚱᛃᚨ harja todistaa, että muinaiset tanskalaiset opiskelivat suomea post-it-lappumenetelmällä, tai että samasta paikasta löydetyn, 200-luvun loppupuolelle ajoitetun kenkäimen sanat ᚨᛚᚨ ala ja ᛗᚨᚲᛁᚨ makia merkitsevät 'Allahin miekkaa', mikä todistaa tanskalaisten olleen muslimeja jo kolmannella vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun, ja koska sana makja 'miekka' tulee ilmiselvästi suomen sanasta miekka, vahvistaa tämä tulkinta myös edellä mainitusta kammasta esitetyn teorian. (Olen kyllä huomannut aprillikirjoitusteni kohdalla, että tällaisten heittojen suhteen pitää noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, sillä on mahdotonta sanoa jotain niin hassua, etteikö sitä voitaisi ottaa tosissaan.)

Agricolaanisesta suoneniskennästä

Vaikka Rucouskirian (1544) kalenteriosaan liittyvien kirjoitusten sarja onkin jo aikaa sitten saapunut luonnolliseen päätökseensä, on Mikael Agricolan päivä mainio tekosyy palata asiaan. Tähän kirjoitukseen olen huvikseni koonnut kaiken sen tiedon suoneniskennästä (vks. Sonen iskemys, lat. phlebotomia), joka on suoraan luettavissa tai pääteltävissä Agricolan kalenterista. Kyseessä on tietenkin puhtaasti filologinen harjoitus, enkä ota mitään vastuuta, mikäli joku päättää tämän innoittamana vaihtaa akupunktioneulat tai homeopaattisen veden kuppaussarveen ja suoneniskentärautaan.

Aloitan muutamalla ortografisella huomiolla. Agricola kirjoittaa sanan szoni 'suoni' alkuäänteen säännöllisesti sz-digrafilla kaikkialla paitsi kerran kalenteriosan esipuheessa (jo ylempänä mainittu Sonen iskemys 'suoneniskentä'). S-kirjaimella hän sen sijaan kirjoittaa säännöllisesti sanan sonda 'sonta' johdoksineen: Sonnasa 'sonnassa', sonnitan 'sonnitan', Sondatungioxi 'sontatunkioksi' ja sondan 'sonnan'.

Korpuksen tarkastelu osoittaa, että Agricolalla esiintyvät seuraavat szoni-päätteiset yhdyssanamuodot: pää szonda (pääszonda, pääszonest), maxa szonda, peucalo szonda, polui szonda. Genetiivimuotoisina suonenmääritteinä esiintyvät elliptiset kädhen ja peucalon sekä maxan, täwuyn ja rinnan. Koska peucalo ja maxa esiintyvät myös yhdyssanojen määriteosina, voitaneen analogisesti olettaa sanat *käsiszoni, *täpyszoni ja *rindaszoni; iskentäpaikoista mainitaan huhtikuussa kartettavat silmes, curckus ja caula sekä tammi- ja helmikuussa vältettävä ialghast 'jalasta'. Näiden perusteella voidaan pitää mahdollisina myös nimityksiä *silmeszoni, *curckuszoni, *caulaszoni ja *ialcaszoni.

Näin saatavat suhtellisen varmat seitsemän suonta ovat siis joka tapauksessa pääszoni, maxaszoni, peucaloszoni, poluiszoni, käsiszoni, täpyszoni ja rindaszoni. Tätä tulosta on syytä verrata muihin lähteisiin. Koska Jaakko Gummeruksen Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1941) ei käsittele "Kalendarium-osastoa", minulla ei ole suoranaista tietoa siitä, mistä lähteestä Agricola flebotomista oppiaan ammensi.

Michael Ostendorferin laatimassa puupiirroksessa vuodelta 1555 (ks. kuva alla) näytetään suonien paikat sekä nimetään ne saksaksi ja latinaksi: kaulan sivun ja peukalon välillä on molemmilla puolilla kehoa Haupt Adern ('pääsuonet'), latinaksi Cephalica; oikean hartian ja oikean nimettömän välillä leber ader ('maksasuoni'), latinaksi Hepathica; vasemman hartian ja nimettömän välillä miltzader ('pernasuoni'), latinaksi Saluatella; molemmilla puolilla kyynärvarren ja rinnan välillä Lung ader ('kehkosuoni'), latinaksi Mediana; molemmilla puolilla lonkan ja jalkapöydän välillä gicht Ader ('kihtisuoni'), latinaksi Schiatica; sisäreiden yläosan ja nilkan välillä frawen eli roseader ('nais- eli ruususuoni'), latinaksi Saphena; molemmilla puolilla polven ja isovarpaan välilä brandt eli ruckader, latinaksi popletica.

Michael Osterndorfer 1555.

Selviä yhtymäkohtia Ostendorferin ja Agricolan välillä ovat siis vain pääszoni - cephalica, maxaszoni - hepathica, poluiszoni - popletica ja täpyszoni - mediana.

Lähes kaikki Agricolan suonet löytyvät kuitenkin Christopher Wirsungin ja Peter Uffenbachin vuonna 1605 julkaistun teoksen Ein new Artzney Buch yleisestä johdannosta (11v - 13r), jossa otsikoidaan seuraavat suonet: Hauptader ('pääsuoni') eli Cephalica (myös Humeralis eli Schuldterader 'olkasuoni'); Leberader ('maksasuoni') eli Basilica; Mittelader ('keskisuoni') eli Mediana, Universalis eli allgemeine ('yleinen'); Achselader eli Axillaris, joka haarautuu suuresta maksasuonesta, Miltzader ('pernasuoni'), jonka "nuoret lääkärit" erottava vasemman ja oikean käden välillä nimillä Splenetica ja Saluatella, Huffader ('lonkkasuoni') eli Ischiada, Rosen Ader eli Saphena, Knie Ader ('polvisuoni') eli Poplitis, Stirnader ('otsasuoni'), Nasenader ('nenäsuoni'), Adern in Augenwinkeln ('suonet silmäkulmissa'), Leffzen Adern ('huulisuonet'), Gaumen Adern ('iensuonet'), Zungenadern ('kielisuonet') ja Halß Adern ('kaulasuonet'). Teoksen alussa olevasta Dictionariumista löytyy myös kaikenlaisia suonia.

Suomen kannalta relevanttina voidaan pitää mainintaa siitä, että kylmissä maissa veri on paksua ja syvällä ruumiissa, joten suoneniskentä on siellä vaikeampaa (10r). Suoneniskennän mainitaan olevan erityisen tehokasta huhti- ja toukokuussa, mikä ei oikein vastaa Agricolan ohjeita.

Rucouskirian alkupuolella on latinan- ja suomenkielinen teksti, joka on otsikoitu Ptolemeus, mikä epäilemättä viittaa kreikkalaiseen monitieteilijään Klaudios Ptolemaiokseen (n. 86 - n. 165). Teksti kuuluu seuraavasti:

Vir ſapiens dominabitur aſtris que in-
clinant / non neceſſitant. Vnde incli-
nationes eorum precaueri poſſunt uel mi-
tigari ratione conſilio et precatione / imo
fide in verbum dei / nobis propoſitum / cui
omnino parere debemus.
Tämä Canon eli Taulu oſotta mite cuſſa-
ki Merkiſe on tekeminen taicka lackami-
nen ia iettäminen / Joijſſa on ( G ) hyue
( M ) keſkimeijnen / ia ( B ) ſe paha merk-
itze.

Latinankielisen osan käännös: 'Viisas mies hallitsee tähtiä, jotka taivuttavat, eivät pakota. Näin ollen niiden taipumuksia voi torjua tai lievittää järjellä, harkinnalla ja rukouksella, vieläpä uskolla Jumalan meille annettuun sanaan, jota meidän on kaikessa toteltava.' Tekstiä seuraa luettelo eri aktiviteeteista, josta alla relevantti ote (korostus minun):

sanoilla cāpata b g m b g g g b m b m g
Pämiehie vältä m g b g b m g m b g g m
Pämiehie catzo g g m b g m b b g b m b
Szoonda iske g b b m g b g b g b m g
Orin haria leica g g m m g g m b b b b m

Toimintoja seuraavat kaksitoista kirjainta viittaavat siis tähtimerkkeihin, jotka ovat joko hyviä (g), keskinkertaisia (m) tai huonoja (b) hetkiä suorittaa kyseinen teko. (Kirjaimet tulevat ilmeisesti saksasta: gut, mittlere, böse.) Koska merkit eli horoskoopit luetellaan oinaasta alkaen, voitaneen tästä päätellä, että suonta sopii iskeä oinaan, leijonan, vaa'an, jousimiehen ja kalojen hallitessa, mutta ei härän, kaksosten, neitsyen, skorpionin tai kauriin merkissä.

Alla oleva taulukko sisältää suoneniskentään liittyvät kohdat kunkin kuukauden kalenterisäkeistä. kyllä-sarake sisältää ohjeet siitä, mitä tulee tehdä, ei-sarake sisältää kiellot. Kuukausisarakkeessa olevat kuukaudet ovat linkkejä kunkin kuukauden värssyjä käsitteleviin vanhempiin kirjoituksiin, joista Agricolan tekstit löytyvät satunnaisine kommentteineen.

	KYLLÄ	EI
Tammi	maxa szonda / ios hätä käske	weri älä ialghast laske Eyke pää szonda iskemen
Helmi	Ano leuli / ia iske szonda Iske pääszonda / ia kädhen ia peucalon	cartha ialghast
Maalis	-	Ele päästes laske werta Ey pääszonda pide iskettemen eijke peucalo szonda
Huhti	mös szondes loucka	Cartha silmes / curckus / ia caulas Cuppat anda / mutta ey harttijan pälle
Touko	-	äle kedhest ia kesiwardhest werda pääst
Kesä	Joca nyt mös kylpe tachto. Szonda hen mös iske machta...	...Paitzi maxan / täwuyn / ia rinnan
Heinä	-	Ele kylue / eli szonda lö
Elo	-	Ele szonist werta nyt laske ey mös werta laske
Syys	laske mös werta cosca lystendh Ja cupata ia szonda iske	-
Loka	Kylue / coppa / ia szonda löö	-
Marras	-	-
Joulu	pänszonest	Mutta ele löö polui szonda Carta werta laskemast

Suomen kielen salattu historia, osa 2

[Lisäys 6.4.2017: edellinen tämän genren kirjoitus löytyy täältä.]

Erään kieliasiantuntijan Facebook-seinältä löytyy seuraavanlaisia sanavertailuja:

SUOMEN KIELEN SALATTU HISTORIA

Volapük perustuu Suomen kieleen. Vai mitä sanotte tästä sanalistasta:

volapük balat 'pala' - suomen pala
volapük balion 'miljoona' - suomen paljon
volapük bed 'sänky' - suomen peti
volapük binot 'rakenne' - suomen pino
volapük dajonöd 'näyttely' - suomen taidonnäyte
volapük faalik 'kalpea' - suomen vaalea
volapük hil 'kantapää' - suomen nilkka
volapük it 'itse' - suomen itse
volapük kel 'kuka, mikä' - suomen ken
volapük kög 'yskä' - suomen köh
volapük kum 'kasa, pino - suomen kumpu
volapük län 'maa' - suomen lääni

Joku voi väittää, että joku näistä selittyisi Englannin kautta. Että Suomalaiset olisivat muka lainanneet kielensä Englantilaisilta! Kun Suomalainen kutsuu kissaa "kis kis kis", Englantilaista naurattaa, koska se kuullostaa Englannin sanalta "kiss", mutta mitä sanoo Englantilainen? "Pussy pussy pussy" eli "pusipusipusi" selvällä suomen kielellä. Sattumaa? Niin ne kieli herrat haluaisivat meidän uskovan. Että Suomessa ei ole mitään omaa.

Myös Kantonin Kiina perustuu Suomeen, vaikka sanat ovatkin siinä kovin lyhentyneet:

kantonin da 'lyödä' - suomen takoa
kantonin dim 'kello' - suomen tiima
kantonin fu 'housut' - suomen puku
kantonin hou 'hyvä' - suomen hyvä
kantonin housiu 'hauska' - suomen hauska
kantonin ngoi 'rakastaa' - suomen koinata
kantonin neuisi 'rouva' - suomen neiti
kantonin ma 'hevonen' - suomen humma
kantonin tai 'katsoa, nähdä' - suomen taivastella
kantonin tit 'rauta' - suomen tina
kantonin sanman 'uutiset' - suomen sanoma
kantonin yut 'kuu' - suomen kuuhut (vanh.)

Kieli herrat väittävät, että pitäisi verrata kantakieliä (esim. Kanta-Germaani), mutta totuus on, että kuolleiden kielten ääntämyksestä ei voi tietää mitään, sillä silloin ei oltu vielä keksitty nauhoituskoneita.

Suomen ja Kiinan salassa pidetty yhteys on tulkittu Ruotsalaisen historiankirjoituksen taholta niin, että Suomalaiset olisivat muka Mongooleja, mutta kyllä kansa tietää.

Yksikään kielitieteilijä ei ole esittänyt tälle vasta-argumentteja. Miksi asiantuntijat haluavat vaieta asian kuoliaaksi? Onko tässä osuttu nykyaikaisen kielentutkimuksen tabuihin?

Yllä esitetyllä on selkeitä implikaatioita. Gööttiläinen rotu-oppi on ollut väärässä, sillä suomalaiset eivät suinkaan ole mongoleja, vaan mongolit suomalaisia: Kiinan keisarikunta, Kultainen horda ja jopa Japanin imperiumi ovat itse asiassa suomalaisia valtakuntia. Suomalainen herraviha näkyy japanin kielessä, jossa sana kakka tarkoittaa 'ylhäisyyttä'.

Toisaalta volapükin historia on kirjoitettava uusiksi, sillä se perustuu suomen kieleen, minkä todistaa jopa kielen nimi. Volapük on yritetty germanofiilien toimesta selittää sanojen vol 'maailma' ja pük 'kieli' yhdistelmäksi, jotka muka ovat yksinkertaistuksia sellaisista muodoista kuin world ja speech. Yksinkertaisuudessa on vinha perä, mutta tulkinta on väärä: suomessa ei ole sananalkuisia tai -loppuisia konsonanttiryppäitä, sillä suomi on kaunis ja soinnukas kieli, mutta tämä ei ole yksinkertaistamisen seurausta, päinvastoin. Lainatessaan suomesta sanan ruuvi ovat ruotsalaiset itse asiassa muokanneet sanan muotoa tehdäkseen siitä vähemmän suomalaisen näköisen saaden aikaan vaikeasti lausuttavan muodon skruv. Todellisuudessa vola tulee suomen sanasta vala ja pük sanasta puhe. Kielen oikea nimi on siis valapuhe, salaliittolaisten vala, joka on naamioitu germanofiileille mieluisaan muotoon (huomaa etenkin umlautin lisääminen).

Volapük eli valapuhe on siis itse asiassa fennomaaninen salaliitto suomen kielen aseman palauttamiseksi maailman pääkieleksi. Kielen kehittäjänä pidetään saksalaista katolista pappia Johann Martin Schleyeria (1831 - 1912). Kyseessä on kuitenkin tökerö valehenkilöllisyys: jos katolinen pappi oikeasti haluaisi tehdä jostain kielestä maailmankielen, olisi se kieli tietenkin latina. Schleyer kuitenkin nähtävästi päätti propagoida suomen germanisoitua versiota. Kuka hän oikeastaan oli?

Edellä mainitun periaatteen mukaisesti sukunimestä Schleyer paljastuu helposti suomalainen sukunimi: aluksi poistetaan konsonanttirypäs (Schleyer → Leyer), sitten germaaninen nimijohdin -er muutetaan suomalaiseksi johtimeksi -ne (Leyer → Leyne), ja lopuksi tehdään ortografinen muutos (Leyne → Laine). Etunimi Johann on yksinkertaisesti saksalainen versio suomalaisesta nimestä Johannes, ja Martin on hatunnosto Martti Lutherille, jonka aloitteesta Raamattu käännettiin takaisin suomen kielelle. Kyseessä on siis Johannes Laine (1866 - 1933), suomalainen kansanedustaja ja Suur-Karjala-lehden toimittaja. Schleyerinä hän esiintyi 35 vuotta todellista ikäänsä vanhempana salaten nuorekkaan ruumiinkuntonsa kaavulla ja tekoparralla:

Johannes Laine alias Johann Schleyer.

Kuten kuvasta näkyy, oli Johannes Laineen valeasu hyvin samanlainen kuin Sigurd Wettenhovi-Aspan käyttämä hänen esiintyessään salanimellä "Guido von List". Laine jatkoi kaksoiselämäänsä saksalaisena pappina kunnes hänen saamansa toimi Joensuun Kauppa-apulaiskoulun opettajana ei enää mahdollistanut tätä.

Helsingin latinankielisiä piirtokirjoituksia, osa 3

Tämä kirjoitus jatkaa Helsingin latinankielisten piirtokirjoitusten tunnetuksi tekemistä (osa 1, osa 2, spin-off) kolmella (tai oikeastaan neljällä) tekstillä.

Vallilassa sijaitsevaa Harjun nuorisotalon julkisivua koristaa kahden ristin väliin asetettu teksti:

STATUTUM EST
HOMINIBUS MORI

'Ihmisten on säädetty kuolla'. Tämä nuorisotalon olemukseen hieman huonosti sopiva raamatullinen motto selittyy sillä, että rakennus valmistui vuonna 1923 alunperin paarihuoneeksi eli ruumishuoneeksi. Rakennuksen toisella puolella lukeekin paarihuone - bårhus.

Nykyinen nuorisotalo, entinen ruumishuone.

Rakennukseen liittyy kiinnostavaa paikallishistoriaa. Tattarisuon tunnetun ruumiinsilpomistapauksen selvittelyn aikana Isänmaallisen kansanliikkeen Lapuan liikkeen [ks. kommentti] lehdessä Ajan Sanassa väitettiin paarihuoneen vahtimestarin vierailleen toistuvasti Alppiharjussa sijainneessa sylttytehtaassa (mahdollisesti ihmisperäisiä raaka-aineita toimittamassa), mistä on peräisin lentävä lause "jäljet johtavat sylttytehtaalle". Ruusu-Ristiin kuuluva vahtimestari pidätettiinkin epäiltynä osallisuudesta hirmutekoihin, ja hänen kotoaan takavarikoitiin "runsaasti omituista, jonkinlaista puoliuskonnollista kirjallisuutta" (Länsi-Savo 118/1931, s. 4). Todelliseksi syylliseksi paljastui kuitenkin Vilho "Noita" Kallion johtama okkultistiryhmä, joka harrasti Mustan raamatun taikatemppuja Malmin hautausmaalta hankittujen ruumiinosien avulla. Vapautumisestaan huolimatta vahtimestari menetti mediamylläkän johdosta työnsä, hänen vaimonsa joutui loppuiäkseen mielisairaalaan ja yksi hänen pojistaan teki itsemurhan.

Rakennuksen itäisellä sivulla on Kaartin jääkärirykmentin ja Ässä-rykmentin perinnetoimikunnan 18.10.2001 kiinnittämä laatta lähinnä helsinkiläisistä koostuneen Jalkaväkirykmentti 11:n muistoksi. Rykmentti lähti "Vallilan tavara-aseman Harjun paarihuoneelta [...] ylimääräisiin kertausharjoituksiin kohti Karjalan kannasta ja Talvisotaa" 18.10.1939. Laatassa mainitaan myös, että kyseinen talo oli "monen ässäläisen viimeinen pääteasema kotikaupunkiin". Laattaan on lisäksi lainattu paarihuoneen motto "STATUTUM EST HOMINIBUS MORI". Ässärykmentin muistoksi on nimetty Ässäkasarmi Santahaminassa sekä Kalliossa sijaitseva Ässänrinne, jonka varrelta löytyy myös Ässärykmentin muistomerkki.

Pitkänsillan toisella puolella, Metsätalon pihan pohjoissivulla kasvaa visakoivu, jonka edessä olevassa laatassa on seuraava latinankielinen teksti:

HAEC
BETULA VERRUCOSA
IN MEMORIAM CONGRESSUS
UNIVERSALIS TERTII PRO SIL-
VICULTURA DIE XVI MENSIS
IULII ANNO DOMINI MCMXLIX
INSTITUTA EST

'Tämä visakoivu on istutettu heinäkuun 16. päivänä 1949 III maailman metsäkongressin muistoksi.' Latinankielinen teksti on laatassa käännettynä englanniksi, ranskaksi, suomeksi ja ruotsiksi. Betula verrucosa on rauduskoivun tieteellinen nimi, josta visakoivu on karjalainen muunnos eli "var. carelica".

Visakoivu laattoineen Metsätalon pihassa.

Sana silvicultura 'metsänhoito' on muodostettu sanan agricultura (ager 'pelto') mallin mukaan sanasta silva 'metsä'. Päivämäärämerkintä die XVI mensis Iulii on selkeä ja nykykielten käytännön mukainen, mutta roomalaisen kalenterin mukaisesti päivä olisi postridie Idus Iulias eli "heinäkuun iduksen jälkeinen päivä".

Tämä muistipuu ja Metsätalon nimi muistuttavat ajasta, jolloin talossa toimivat Metsäntutkimuslaitos sekä Helsingin yliopiston metsäntieteellinen laitos. Jälkimmäinen on siirtynyt Viikkiin, jossa sivumennen sanoen sijaitsee myös eräs katu, joka on nimetty saman maanviljelystalouden professorin mukaan kuin minutkin. Nykyään Metsätalossa toimivat nykykielten laitos sekä klassillinen filologia.

Jatkettaessa matkaa Kamppiin ja kauppakeskus Forumiin, tulee Kukontorille vievien liukuportaiden alapäässä vastaan laatta, jossa on seuraava teksti:

AMOS ANDERSON
1878 - 1961
FUNDATOR FORI

'Torin perustaja.' Amos Anderson testamenttasi omaisuutensa Konstsamfundetille, joka on nykyään kauppakeskus Forumin suurin omistaja. Hänen kotinsa Yrjönkatu 27:ssä on hänen testamenttinsa mukaisesti nykyään taidemuseona.

Amos Anderson.

Forum on latinan sana, joka merkitsee toria. Ensimmäisen tavun o-äänne on klassisessa latinassa lyhyt, mutta kauppakeskuksen nimessä se on tapana ääntää pitkänä. Keskustelupalstaa (niin konkreettisessa kuin abstraktimmassakin mielessä) tarkoittava sana on tapana ääntää ja kirjoittaa "foorumi".

Kevyesti riimuista

Katkaisen radiohiljaisuuden käsittelemällä tässä lyhyessä kirjoituksessa muutamia sellaisia riimuja, jotka toimivat helppona porttina riimujen tarua vähemmän ihmeelliseen maailmaan. Suomeksi aiheesta on ilmestynyt hiljattain Heikki Ojan teos Riimut: viestejä viikingeiltä (2015), jota en ole itse ehtinyt vielä lukea. Saksantaitoisille kätevä johdatus on Wolfgang Krausen Runen (1970).

(Riimut oikein nähdäkseen kannattaa hankkia jokin toimiva fontti, esimerkiksi Junicode).

Aloitan muutamalla yleisellä huomiolla. Riimujen kulmikas muoto johtuu siitä, että niitä kirjoitettiin alkujaan raaputtamalla tai kaivertamalla erilaisiin koviin pintoihin. Käyttöyhteydet vaihtelivat muistomerkkien kaiverruksista luiden pintaan tehtyihin raaputuksiin, jotka ehkä vastaisivat nykyisiä tekstiviestejä. Riimuaakkostoja erotetaan tyypillisesti kolme: kaksikymmentäneljä merkkiä sisältävä vanhempi futhark, kolmekymmentäkaksi merkkiä sisältävä futhork ja vain kuusitoista merkkiä sisältävä nuorempi futhark. Vanhimmat riimukirjoitukset ovat peräisin toiselta vuosisadalta. Valtaosa on löydetty Skandinaviasta. Futharkeilla kirjoitettiin kielimuotoja myöhäisestä kantagermaanista riimuskandinaaviin, futhorkilla puolestaan muinaisenglantia (ja eräissä tapauksissa myös nykyenglantia). Riimuaakkoston tavanomainen nimi tulee riimujen aakkosjärjestyksen ensimmäisistä riimuista, jotka ovat futharkissa ᚠᚢᚦᚨᚱᚲ fuþark, futhorkissa ᚠᚢᚦᚨᚱᚳ fuþorc.

Futhark ja futhorc.

Edellisissä transkriptiossa käyttämäni kirjain þ merkitsee englannin sanoista thick ja this tuttuja äänteitä [θ] ja [ð]. Kirjain muistuttaa riimuvastinettaan ja onkin lainattu siitä latinalaiseen aakkostoon alkujaan muinaisenglannin tarpeisiin. Muinaisenglanninkielisissä käsikirjoituksissa käytettiin þ-kirjaimen ohella samoja äänteitä merkitsemään myös d-kirjaimen unsiaalimuotoon perustuvaa kirjainta ð. (Molemmat kirjaimet ovat käytössä myös islannissa.) Myöhemmin englannissa alettiin käyttää þ- ja ð-kirjainten sijaan digrafia th, jolloin esimerkiksi määräisen artikkelin kirjoitusasu muuttui muodosta þe muotoon the. Kirjaimen þ sekoittumisesta y-kirjaimeen ovat peräisin kaikenlaiset ye olde -hölmöilyt.

(Foneettisessa kirjoituksessa edellä mainittu soinnillinen äänne merkitään [ð], soinniton kreikkalaisella kirjaimella [θ] kreikan nykyääntämyksen mukaisesti. Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola käytti suomea kirjoittaessaan ensiksi mainitusta äänteestä digrafia dh tai yksinkertaisesti d:tä.)

Muinaisenglantilaiset lainasivat käyttämäänsä latinalaiseen aakkostoon myös riimun ᚹ w muodossa ƿ kuvaamaan w-äännettä. Myös tämän merkin syrjäytti myöhemmin digrafiin uu (tai vv) perustuva w.

Edellä käsitellyt riimut ei ole ainoita, jotka muistuttavat latinalaisen aakkoston (sinänsä harvinaisempia) vastineitaan. Suhteellisen helposti tunnistettavia tapauksia ovat ovat ᚠ f, ᚱ r, ᚺ h, ᛁ i, ᛋ s, ᛏ t ja ᛒ b. Sanottakoon kuitenkin, että mainituista riimuista ᚺ h esiintyy vain vanhassa futharkissa, jossa ᛋ s puolestaan ei esiinny.

Riimu ᛋ s on tietenkin tuttu Schutzstaffel-joukon ᛋᛋ-tunnuksesta. Kansallismytologisessa traditiossa riimun ᛋ s nimen ymmärretään yleensä olevan Sieg eli voitto, mutta todellisuudessa riimun attestoidut nimet viittaavat aurinkoon (muinaisskandinaaviksi sól, muinaisenglanniksi sigel). Riimuja käytettiin paitsi SS-joukkojen lipuissa ja kauluslaatoissa, myös painetussa tekstissä (ks. kuva alla) ja hautakivissä SS-lyhenteenä latinalaisten aakkosten sijaan.

Saksalaisia rekisterikilpitunnuksia vuodelta 1937.

Vähemmän negatiivisia mielleyhtymiä herättää mobiililaitteiden käyttäjille tuttu Bluetooth-tiedonsiirtostandardin merkki, joka on muodostettu (nuoremman futharkin) riimuista ᚼ h ja ᛒ b yhdistämällä ne samaan runkoon. Kirjaimet viittaavat kymmenennellä vuosisadalla eläneen Tanskan ja Norjan kuninkaan Harald Sinihampaan etu- ja liikanimen alkukirjaimiin. Muinaisskandinaavisessa muodossa nimi on Haraldr Blátǫnn, englanniksi Harald Bluetooth.

Bluetooth.

Riimujen käyttö tuotemerkeissä tai vastaavissa on hankalaa, sillä riimut yhdistetään helposti joko odinistis-nationalistiseen aktivismiin tai vaihtoehtoisesti riimujen maagisia ominaisuuksia korostavaan New Age -touhuun. Esimerkiksi Pohjoismaissa toimiva kansallissosialistinen Vastarintaliike käyttää tunnuksissaan ᛏ t -riimua (tai sitten kyseessä on vain ylöspäin osoittava nuoli). Riimujen käytöstä ennustamiseen tai muuhun taikuuteen on kirjoitettu useampikin kirja, minkä seurauksena esimerkiksi Amazonista on vaikea löytää asiallista kirjallisuutta pelkästään "riimuja" hakemalla.

Joitakin hörhöleiman onnistuneesti välttäviä esimerkkejä toki löytyy Bluetoothin lisäksi. Pohjoismaista kirjallisuutta kokoavan Project Runebergin logo (ja favicon) on ᚱ r -riimu, kuten ilmeisesti myös barbadoslaisen laulajan Rihannan tunnus. Molemmissa tapauksissa kyse on siis nimen alkukirjaimesta. Toisenlainen tapaus on konsulttiyhtiö Sofgen, jonka logoon kuuluva ᛃ j -riimu ei liity yhtiön nimeen vaan riimun nimeen ("Jera" eli *jēran 'sato, vuosi') liittyvään symboliikkaan.

Paskaalista etymologiaa

[Lisäys 2.4.2016: Tämä kirjoitus on aprillipila. Edellisen vuoden vastaava huuhaapläjäys löytyy täältä.]

Pääsiäinen eli kevätpäiväntasauksen jälkeistä täyttäkuuta seuraava sunnuntai meni jo, mutta tänään on silti ajankohtaista käsitellä pääsiäiseen liittyviä etymologisia kysymyksiä.

Kuten on yleisesti tiedossa, muinaisenglantilaiset palvoivat mesopotamialaisten jumalaa Ištaria, jonka nimestä juontuu pääsiäisen englanninkielinen nimitys Easter, joka edelleen ääntyy [ister], vaikka kirjapainon keksijä William Caxton muuttikin sanan kirjoitusasua peittääkseen sen pakanalliset juuret. Myös muinaissaksalaiset palvoivat Ištaria, vaikka heidän kielessään se muuttui muotoon Ostern aivan kuten east [ist] on muuttunut saksassa muotoon Ost. (Ylimääräinen loppu-n on saksan kielelle tyypillinen, esim. diesen Morgen haben sieben Schwaben einen gelben Hasen gesehen.)

Muissa germaanisissa ja romaanisissakin kielissä pääsiäinen ilmaistaan sellaisilla sanoilla kuin påsk, pâque ja pasqua, jotka perustuvat latinan muotoon pascha tai suoraan kreikan sanaan πάσχα. Tämän sanan alkuperästä on esitetty erilaisia teorioita, mutta ne eivät yleensä kestä lähempää tarkastelua.

Kielitieteellisen rekonstruktion avulla todettava muoto *paskha on alkujaan merkinnyt pääsiäisen aikaan syötävää ruokalajia. Fenno-egyptiläisessä kulttuuripiirissä jouduttiin pitkän kevätpaaston jälkeen turvautumaan ruoka-aineksen kierrätykseen, mutta kehittyneempi persialainen kulttuuri kykeni paimentamalla pitämään lihakarjan hengissä kevään yli. Tähän viittaava merkitys on säilynyt latinassa kyseisestä substantiivista johdetussa laiduntamista ja paimentamista merkitsevässä verbissä, esimerkiksi lauseessa Persae pascant 'persialaiset paimentakoot'.

Fenno-goottilaisessa kulttuuripiirissä Ištar ei ollut kuin jo 300-luvun lopulla hylätty joen jumala, mutta fennien kansainvaelluksen jäljiltä ukrainalaisten pääsiäisleipä on edelleen nimeltään paska, ja suomessakin syödään pääsiäisenä rahkasta valmistettua pashaa, jonka ääntöasu on mukautunut kristillisen moralismin vaatimusten mukaiseksi. Alkujaan juhlaruoan mukaan metonyymisesti nimetylle juhlalle Mikael Agricola keksi uuden nimen pääsiäinen, ja alkuperäiselle ruoalle nimen mämmi. Ortodoksiseen traditioon kuuluvaan pashaan Agricola ei onnistunut kajoamaan, ja kansankielessä sana säilyi muutenkin sittemmin kaventuneessa merkityksessä.

Mämmiä sokerin ja kerman kanssa.

Germaanisten kielten joukossa arkaaisuudestaan tunnettu ja ukrainan tapaan Mustanmeren pohjoispuolella puhuttu gootin kieli on tässäkin yhteydessä säilyttänyt viitteitä sanan alkuperäisestä, juhlaruokalajiin viittaavasta merkityksestä (Mark. 14:12):

hvar wileis ei galeiþandans manwjaima, ei matjais paska?
'missä haluat, että menemme ja valmistamme, että syöt paskhaa?'

Suomenkielisille ilmeinen kaksoismerkitys esiintyi vielä gootissa, ja goottien sanonta paska wairþiþ tavataan vieläkin nykyenglannissa merkitsemässä onnettomuutta, kuten alla olevasta sitaatista, jossa Jeesus Christus ennustaa oman kuolemansa, käy ilmi (Matt. 26:2):

wituþ þatei afar twans dagans paska wairþiþ
'you know that after two days shit happens'

Mutta onko tämä merkitys ollut olemassa jo aikaisemmin, vai onko se syntynyt vasta myöhemmin? Viimeisimmän protoindogermaanisen kielen rekonstruktion perusteella vaikuttaisi siltä, että ulostetta merkitsevä merkitys on alkuperäisempi: avestan kielessä on prepositio ja adverbi paskât, jonka merkitys on sanakirjan mukaan ‘behind, afterwards'. Kun tätä verrataan englannin sanan behind kaksoimerkitykseen substantiivina, on helppo päätellä se metonyyminen prosessi, jossa sanan alkuperäinen merkitys on syntynyt. Tämä avaa kiehtovia ulottuvuuksia kulttuurihistorialliselle tutkimukselle.

Hakarististä

Suomen ilmavoimien vanhalla tunnuksella varustettu pienoismalli on ilmeisesti johtanut rikostutkintaan Venäjällä. Ilta-Sanomien Arja Paananen kirjoittaa seuraavasti:

Hakaristi oli Suomen ilmavoimien lentokoneiden tunnuksena 1918–1945. Suomalaisella hakaristillä ei ole mitään tekemistä vastaavaan natsien symbolin kanssa. Saksalaisilla hakaristi oli väriltään musta ja se seisoi ”kärjellään”, Suomen ilmavoimilla hakaristi oli sininen ja aina "suorassa". Adolf Hitlerin tiedetään luonnostelleen hakaristin puolueensa symboliksi ensi kerran 1919.

(Linkki alkuperäinen.)

Kuten linkin takaa käy ilmi, on hakaristi ollut käytössä ilmavoimilla sekä ilmatorjunta- ja panssarijoukoilla. Hakaristi esiintyi ennen myös tasavallan presidentin käädyissä. Nykyään hakaristi esiintyy vapaudenristissä, sen sisältävässä tasavallan presidentin lipussa sekä ilmavoimien joukko-osastolipuissa ja eräissä merkeissä.

Ilmavoimien vanha hakaristi on sininen ja seisoo suorassa, ja sen haat ovat yhtä pitkät kuin ristin sakarat. Nykyään ilmavoimien lipuissa esiintyvä hakaristi on musta. Panssarijoukkojen vanha hakaristi on musta (sekä "varjostettu" valkoisella) ja suorassa, mutta haat ovat lyhyempiä kuin sakarat. Haat ovat lyhyempiä myös Lotta Svärd -järjestön tunnuksessa, edellä mainitussa vapaudenristissä sekä Isänmaallisen Kansanrintaman tunnuksessa.

4. luokan vapaudenristi miekkojen kera (omasta kokoelmastani).

Se, minkä värinen hakaristi on tai missä asennossa se seisoo, on mekityksellistä vain tiettyyn pisteeseen asti. Myös natsihakaristi seisoo nimittäin suorassa esimerkiksi Adolf Hitlerin henkilökohtaisessa standaarissa sekä natsien veksilloideissa puoluekotkan alla, ja toisaalta Suomen tasavallan presidentin entisten käätyjen alin hakaristi seisoo ilmiselvästi kärjellään.

On ymmärrettävää, että suomalaiset haluavat korostaa sitä tosiasiaa, että suomalainen hakaristi ei ole natseilta lainattu. Suomi taisteli jatkosodassa Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan, mistä johtuen etenkin ulkomaalaisille saattaa aivan perustellusti syntyä virheellinen mielikuva, että museoissa nähtävät panssarivaunut ja lentokoneet olisi maalattu hakaristitunnuksilla tämän liittolaisuuden vuoksi. Toki Suomesta löytyi ennen sotia myös oikeasti kansallissosialistisia järjestöjä, joita on käsitelty tarkemmin Henrik Ekbergin teoksessa Führerns trogna följeslagare: den finländska nazismen 1932-1944 (1991).

Hakaristin päällä seisova puoluekotka kuvattuna Suomenlinnassa.

Ilmavoimien tunnukseksi hakaristi päätyi sen jälkeen, kun kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomelle vuonna 1918 ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen. Koneen kylkeen kreivi oli maalauttanut "henkilökohtaisen onnenmerkkinsä" eli saman merkin, jota hän käytti myös muun muassa matkatavaroidensa merkitsemiseen omien nimikirjaimiensa sijaan. Siihen, että tästä merkistä tuli ilmavoimien tunnus, vaikutti osaltaan varmasti se, että hakaristi oli Suomessa jo ennestään vakiintunut osa kansallisromanttista symboliikkaa: Akseli Gallen-Kallela suunnitteli samoihin aikoihin jo ylempänä mainitun vapaudenristin, ja Suomen Pankin hallussa oleva Aino-triptyykin ensimmäinen versio vuodelta 1889 on kehystetty (lyhytsakaraisilla) hakaristeillä. (Myös Eric Vasströmin vuonna 1921 suunnittelema Lotta Svärdin tunnus kummunnee ennemmin kansallisromantiikasta kuin ilmavoimien tunnuksesta.) Jos kreivi von Rosen olisi maalannut koneensa kylkeen vaikkapa "EvR", olisi tästä tuskin tullut ilmavoimien tunnusta, vaikka mistäpä sen tietää - tuntee sotilasperinteiden historia oudompiakin tapauksia.

On siis joka tapauksessa erotettava kaksi asiaa: yhtäältä ilmavoimien hakaristin välitön lähde eli kreivi von Rosen ja toisaalta suomalaisen hakaristin yleiset kansallisromanttiset juuret.

Eric von Rosen, joka siis käytti hakaristia omana tunnuksenaan, oli itse aktiivinen natsi, ja hänen vaimonsa sisar oli naimisissa itsensä Hermann Göringin kanssa. Ei ole kuitenkaan sentään syytä olettaa, että Göring olisi nähnyt Ruotsissa von Rosenin hakaristin ja innostunut ehdottamaan sitä Hitlerille, sillä Göring liittyi vuonna 1920 perustettuun natsipuolueeseen vasta vuonna 1923. Hitler otti hakaristin käyttöön siksi, että se oli jo pitkään ollut käytössä saksalaisissa kansallishenkisissä ja okkultistisissa piireissä, joissa se yhdistettiin tuolloin suosittuun teutoonis-arjalaiseen käsitykseen pohjoisten kansojen historiasta. Ei ole kaiketi syytä olettaa, etteikö von Rosenilla olisi ollut samanlaisia ajatuksia mielessään hänen ottaessaan käyttöön ilmeisesti Gotlannissa riimukivessä näkemänsä symbolin.

800-luvulta peräisin olevan Snoldelevin riimukiven (DR 248) hakaristi kuvattuna Kööpenhaminassa.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että vaikka suomalaiset hakaristit eivät ole peräisin natseilta, ovat ne joka tapauksessa aatehistoriallisesti kytkettyjä natsisymboleihin. Väite, että näillä ei muka olisi "mitään tekemistä" toistensa kanssa, on siis liioittelua. Vaikka lööppikielellä tästä saisi mehevän otsikon, ei asialla todellisuudessa pitäisi olla juurikaan mitään merkitystä: eihän silläkään, että englannissa queen merkitsee 'kuningatarta', ole mitään merktitystä sen kannalta, että sen kognaatti kvinna merkitsee ruotsissa 'naista', eikä todennäköisin merkitys 'vaimo, nainen' kantakielen rekonstruoidulle muodolle *kwēniz kerro mitään siitä, mitä sanat queen ja kvinna "oikeasti" merkitsevät. Ilmavoimien lipuissa esiintyvästä hakaristista luopumista onkin äänekkäästi vaatinut lähinnä elämäntapataiteen piiriin kuuluneva Euraasian Kansanrintama.

Mainittakoon vielä lopuksi, että hakaristi löytyy unicode-merkistöstä muodoissa 卐 ja 卍, mutta näiden tapauksessa kyse on hakaristiä merkitsevästä kiinalaisista kirjoitusmerkeistä eikä varsinaisesta hakaristisymbolista, vaikka etymologisesti kyse onkin piktogrammista. Etelä- ja Itä-Aasiassa hakaristi ei nauti samanlaista tabuasemaa kuin lännessä, minkä ovat kokeneet ainakin Nintendo-klassikkoa The Legend of Zelda (1986) pelanneet. 

Pieni oikeuskielitieteellinen harjoitus

(Oikeuskielitieteellä tarkoitan tietenkin oikeuslääketieteen mallin mukaan "forensista lingvistiikkaa".)

Facebookin uutisvirrassa satuin törmäämään seuraavaan kuvaan:

Kirjoittaja Petra Nyqvist viittaa europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) sittemmin useiden tahojen jakamaan tilapäivitykseen, jossa on tässä siteeratun tekstin ("olen doulatul ... Finlandi") lisäksi seuraava saate:

Tällainen tuli joitakin päiviä sitten postiini. Pitäisiköhän uusimpien tapausten valossa sittenkin olla huolissaan. Mitä viestin sisältöön tulee, päässäni alkoi soida se Hassisen Koneen biisi, jossa lauletaan: "On maailma miehiä pullollaan, mutta kolme kovaa naamaa."

(Mainitussa kappaleessa esiintyvät kolme kovaa naamaa ovat "Jeesus", "minä" ja "painettu sana", joita "uskoo koko maa".)

Kiinnostavin on osuus, jossa Petra Nyqvist ilmaisee olevansa varma siitä, että kyseessä on väärennös:

Ensinnäkin nobody Seppo Lehdon nimi joka välissä, joo-o. Toisekseen taistelija kirjoitta klassine hoono soomi, mutta osaa yllättäin vanhanajan svetisimejä ja vaikeita muotoja kuten "kontollanne", "armotta". Koalitio kalifaattia vastaan, niin. Lingvistinä Halla-ahon tulisi nähdä että tämä on suomalaisen kirjoittama pastissi, pelleily tai trollaus, mutta antaa kaikessa ilossaan ymmärtää tämän olevan tosijuttu. Täysin edesvastuutonta.

(Kaikki on sic.) Alkuperäinen tilapäivitys ylempänä lainattuine saatteineen ei näyttäisi antavan mitenkään erityisesti ymmärtää, että viesti on jaettu "tosijuttuna", mutta toisaalta ainakin puolet merkityksestä syntyy aina kuulijan päässä. Mielenkiintoisempaa on pohtia Nyqvistin mainitsemia seikkoja, joiden perusteella on hänen mukaansa syytä otaksua, että teksti on suomalaisen kirjoittama trolli.

Nyqvistin mielestä Seppo Lehto on "nobody". Tämä on varmaankin totta tavallisten suomalaisten keskuudessa, mutta voisin helposti kuvitella, että tempauksistaan ehdottoman vankilatuomionkin saanut videotaiteilija nauttii vastaavaa kunnioitusta suomalais-islamistisessa mytologiassa kuin valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin aikanaan antifasistisissa piireissä.

Kieliasua Nyqvist kommentoi epäjohdonmukaiseksi, koska kielimuodon "klassine hoono soomi" seassa esiintyy svetisismejä ja "vaikeita muotoja". (En ole varma, onko muotojen kirjoitta ja klassine tarkoitus toimia esimerkkeinä hoonosta soomesta, mutta tällä ei ole tässä yhteydessä merkitystä.) Teksti itse asiassa ei ole kieliasultaan mitenkään erityisen huonoa suomea ortografisia seikkoja eli välimerkkien ja isojen alkukirjainten virheellistä käyttöä lukuun ottamatta. Tekstistä puuttuvat ns. ääkköset eli kirjaimet ä ja ö, mikä toki saattaa ääneen luettuna tuoda mieleen ulkomaalaisittain äännetyn suomen kielen, mutta tämä piirre selittyy joko kyseisten kirjainten puuttumisella näppäimistöstä tai kyseisen puutteen simuloimisella. Ainoa varsinainen väärä muoto tapamma näyttäisi olevan vain kirjoitusvirhe, sillä edellisessä lauseessa tapamme on kirjoitettu oikeassa muodossa. Jokaikinen pitäisi kirjoittaa erikseen joka ikinen, mutta yhteenkirjoitettu muoto ei ole sekään mitenkään tavaton.

Vaikka teksti ei ole "hoonoa soomea", on siinä kaksi mielenkiintoista muotoa: perheidenne ja lapsienne. Kuten tunnettua, suomessa monikon genetiivi voidaan muodostaa useammalla kuin yhdellä tavalla, joten kumpikaan näistä ei ole varsinaisesti "väärin". Nopean (laiskan) Google-pohjaisen korpustutkimuksen perusteella havaitaan seuraavat jakaumat osumien määrissä:

perheitten	45 500	0,4%
perheiden	12 200 000	99,6%

perheittenne	38 700	74,7%
perheidenne	13 100	25,3%

lasten	42 300 000	98,1%
lapsien	834 000	1,9%

lastenne	54 200	74,6%
lapsienne	18 500	25,4%

Vaikka perheiden on ylivoimaisesti yleisempi kuin perheitten, on jälkimmäinen muoto yleisempi omistuspäätteen -nne kanssa. Vastaavasti lasten on ylivoimaisesti yleisempi kuin lapsien, mutta omistusliitteellisissä muodoissa ero tasaantuu parillakymmenellä prosenttiyksiköllä. Yllättäen jakaumat muotojen perheittenne : perheidenne ja lastenne : lapsienne välillä ovat lähes samat eli 3:1. (On houkuttelevaa ajatella, että nämä kaksi ilmiötä liittyisivät toisiinsa, mutta tämän aineiston pohjalta ei voida tehdä mitään päätelmiä. En pysty tähän hätään tarkistamaan, onko kyseessä tunnettu murrepiirre.)

Joka tapauksessa näiden sanojen osalta kirjoittaja näyttäisi valinneen "maahanmuuttajamaisemmat" muodot tavallisempien omistuspäätteellisten monikon genetiivien sijaan joko ei-äidinkielisen suomen kielen taitonsa vuoksi tai, mikäli kyseessä on väärennös, pettämistarkoituksessa. Jos tehtävänä olisi selvittää jonkin tekstin kirjoittaja tunnettujen epäiltyjen joukosta, voitaisiin tämäntyyppisiä poikkeamia teoriassa käyttää kirjoittajan tunnistamiseen.

Nyqvist antaa esimerkeiksi vanhan ajan svetisismeistä ja "vaikeista muodoista" sanat armotta ja kontollanne. Ilmaisun olla jnkun kontolla pohjalla oleva kontto 'tili' on toki laina ruotsista, mutta miksei suomalainen jihadisti voisi tuntea kyseistä fraasia, jos muutenkin osaa varsin hyvää suomea? Armotta ei sekään ole oikein millään mittarilla sen vaikeampi muoto kuin vaikkapa englannin without mercy. Ilmeisesti ilmaisussa koalitio kalifaattia vastaan on jotain paljastavaa, vaikka Nyqvistin "niin"-kommentista ei käy ilmi, mitä. Lauseke sinänsä näyttäisi sopivan yhteen muun tekstin kielenkäytön kanssa.

Tekstissä on myös kaksi arabiankielistä ilmaisua. Alussa olevan doulatul islamin merkitys on 'islamilainen valtio'. Sana kafir melkitsee 'vääräuskoista' ja esiintyy suomenkielisissä teksteissä toisinaan muodossa kafiiri.

On joka tapauksessa kaiken kaikkiaan hyvin erikoista pitää tekstiä ylempänä mainittuja "poikkeuksia" lukuun ottamatta huonona suomena (tai "hoono soomena"). Maallikot sekoittavat tavallisesti varsinaisen kielitaidon preskriptiivisten oikeakielisyys- ja oikeinkirjoitussääntöjen hallintaan (ns. "kielioppiin"), joten kyseessä lienee lähinnä ääkkösten ja isojen alkukirjainen puutteella selittyvä näköharha, jota muutaman arabiankielisen sanan läsnäolo vahvistaa.

Huolimatta siitä, että Nyqvistin kommentit ovat lähinnä hassuja, on silti täysin mielekästä kysyä, onko kyseessä jonkun todellisen "Abu Hurairahin" laatima uhkaus vai suomalaisen laatima väärennös. Tekstissä ei ole mitään sellaisia piirteitä, jotka nimenomaisesti puhuisivat tätä vastaan, mutta toisaalta en voi verrata sitä varmistetusti aidon suomenkielisen jihadistin uhkaukseen. Toisaalta mikä tahansa piirre, jonka voidaan tulkita puhuvan tekstin aitouden puolesta, voi olla vain ovelan väärentäjän kikka saada teksti näyttämään aidolta.

Mutta jos kyseessä olisikin suomalaisen laatima väärennös, olisiko itse uhkaus kuitenkin aito? Rikoslain pykälä laittomasta uhkauksesta ei tee eroa siinä, tehdäänkö uhkaus omalla vai väärällä nimellä (esim. anonyymisti internetissä); oleellista on se, että uhatulla on perusteltu syy pelätä uhkauksen seurauksena. Tämän uhattuuden tunteen perusteltuuden kannalta on tietenkin oleellista, onko väitetty uhaus ilmiselvästi huono vitsi vai ei. Tekee mieli pohtia, voiko tässä tapauksessa kriteerinä olla se, pitääkö joku bonus pater familias kohtaamaansa uhkausta varteen otettavana, vai arvioidaanko syyn tuntea itsensä uhatuksi perusteltuus objektiivisesti erikseen riippumatta siitä, tunteeko uhkauksen kohde itsensä uhatuksi. Yleensä kai uhkauksiin on tapana lähtökohtaisesti soveltaa jonkinlaista aitousolettamaa, mistä johtuen ei kannata esimerkiksi vitsailla pommeista lentokentällä.

Varsinaisen kompetenssini ulkopuolella olevien lakiteknisisten pohdintojen lisäksi uhkausta on syytä lähestyä puheaktina. Sen lisäksi, että puhuja ilmaisee joko kielellisesti tai ei-kielellisesti aikovansa tehdä teon A, John Searlea mukaillakseni uhkauksen perustavat säännöt (constituent rules t. conditions) ovat nähdäkseni seuraavat:

• valmistava sääntö 1: puhuja uskoo teon A olevan kuulijalle haitallinen
• valmistava sääntö 2: kuulija uskoo teon A olevan hänelle haitallinen
• valmistava sääntö 3: kuulija uskoo puhujan voivan tehdä teon A
• vilpittömyyssääntö: puhuja aikoo tehdä teon A
• perussääntö: puhuja sitoutuu tekemään teon A

Tämä määritelmä koskee kuitenkin uhkausta vain kielifilosofisena objektina, eikä tästä muotoilusta luonnollisestikaan voi johtaa moraalisia tai laillisia ohjenuoria, vaikka se ehkä tarjoaakin kätevän viitekehyksen uhkauksien pohdiskeluun.

Vaikka puhuja ei aikoisikaan toteuttaa uhkaustaan (ts. vilpittömyyssääntö ei päde), ei kuulijan tarvittaviin vastatoimiin ryhtymistä voitane pitää moitittavina, mikäli kielellisen ("nyt saat turpaas!") tai ei-kielellisen (osoittaminen aseella tai sitä erehdyttävästi muistuttavalla esineellä) teon tapahtumisen lisäksi valmistavat säännöt 2 ja 3 ovat voimassa, siis vaikka kyseessä ei ollutkaan "oikeasti" uhkaus. Teatteriesityksessä tai vastaavassa näyttelijä voi luonnollisesti osoittaa toista näyttelijää aseella ja uhata tappaa tämän, mutta tällöin olosuhteiden johdosta luonnollisesti mikään valmistavista säännöistä (ehkä ensimmäistä lukuun ottamatta) eikä vilpittömyyssääntö ole voimassa, eikä todellista uhkausta siis tapahdu. Isävainaalla oli tapana uhata jotain sen suuntaista, että "mä en enää ikinä osta [tuotetta x], jos sitä ei kerran syödä", joka tietenkin kaatuu valmistavan säännön 2 voimassaolemattomuuteen. Tällaiseen "uhkaukseen" voikin luontevasti vastata: "Onko tuo olevinaan uhkaus?"

(Oma keskustelunaiheensa on tietenkin se, tarvitseeko "oikeaksi uhkaukseksi" kutsua vain sellaista tekoa, jonka kautta uhkaaja todella sitoutuu toteuttamaan uhkauksensa.)

Mutta tuoko tämä pragmaattinen näkökanta kuitenkaan mitään lisää käsillä olevan oletetun uhkauksen tarkasteluun? Ehkä uhkausviestin olemusta on hyödyllistä eritellä vielä sen kautta. Merkityksellinen sisältö on ilmaistu ja ymmärretty, ja voitaneen myös olettaa, että sekä kuulija(t) että puhuja (riippumatta hänen henkilöllisyydestään) uskovat sänkyihin, työpaikoille, kaduille ja kouluihin tapetuksi tulemisen olevan äärimmäisen epätoivottavaa ja haitallista. Epäselvää on kaiketi lähinnä se, ovatko valmistava sääntö 3 ja vilpittömyyssääntö voimassa, mutta kuten ylempänä totesin, ainakaan vilpittömyyssääntö ei ole merkityksellinen sen kannalta, onko mielekästä ryhtyä jonkinlaisiin toimenpiteisiin.

Saatanallisesta Raamatusta

The Satanic Bible on Anton Szandor LaVeyn (1930 - 1997) kirjoittama kokoelma satanistisia esseitä ja rituaaleja, joka ilmestyi vuonna 1969. Kyseessä on Church of Satan -nimisen uskonnollisen yhteisön perusteos. Teos jakautuu neljään kirjaan, jotka edustavat kukin yhtä neljästä alkuaineesta: Book of Satan (tuli), Book of Lucifer (ilma), Book of Belial (maa) ja Book of Leviathan (vesi). Käsittelen tässä kirjoituksessa teoksen niitä osa-alueita, jotka ovat kiinnostavia kielitieteellisestä näkökulmasta: toinen kirja sisältää luettelon infernaalisista nimistä sekä joitakin etymologisia selityksiä, ja neljäs kirja sisältää yhdeksäntoista eenokinkielistä avainta eli kutsua (Enochian Keys or Calls) sekä alkukielellä että englanniksi.

LaVey (alh. vas.) elementissään. (Kotiposti 1969)

Tietysti latinistien perinteitä noudattaen on ensimmäisenä huomautettava, että alkusanojen lopussa (s. 24) olevat Regie Satanas! ja Ave Satanas! ovat virheellisiä: puhuttelussa käytetyn vokatiivin pitäisi olla Satana, ja regere-verbin imperatiivi, jota tässä on luultavasti tavoiteltu, on rege. Toisessa kirjassa LaVey esittää mielenkiintoisen näkemyksen englannin sanan devil etymologiasta (s. 55):

The semantic meaning of Satan is the "adversary" or "opposition" or the "accuser." The very word "devil" comes from the Indian devi which means "god."

Devī on sanskritinkielinen feminiinimuoto sanasta deva 'jumala' ja tarkoittaa siten 'jumalatarta'. Englannin devil pohjautuu muinaisenglanninkieliseen asuun deofol, joka puolestaan perustuu latinankieliseen muotoon diabolus (b äännettynä keskiaikaisittain v:nä), jonka pohjalla on kreikankielinen sana διάβολος ('herjaaja'), joka on johdos verbistä διαβάλλω (← δια- 'läpi' + βάλλω 'heittää'). (LaVeyn mukaan sanan διάβολος merkitys on 'flowing downwards', s. 59.) Kreikan sana on käännöslaina heprean sanasta שָׂטָן sāṭān, joka merkitsee 'vastustajaa' tai 'syyttäjää'. (Septuagintassa eli kreikankielisessä Tanakissa käytetään sanasta yleisnimenä myös käännöstä ἐπίβουλος, esim. 1. Sam. 29:4 ja 2. Sam. 19:22.) Sanojen devi ja devil yhdennäköisyys on siis mitä ilmeisimmin silkkaa sattumaa, eikä siitä voi vetää sen kummempia johtopäätöksiä kuin siitä, että evil on takaperin live (minkä sinänsä paikkansa pitävän havainnon LaVey tekee sivun 63 alaviitteessä.)

Seuraavalta sivulta löytyy lisää etymologiaa (s. 56):

The old gods did not die, they fell into Hell and became devils. The bogey, goblin, or bugaboo used to frighten children is derived from the Slavonic "Bog" which means "god," as does Bhaga in Hindu.

Etymologinen selitys ei voi perustua pelkästään satunnaisiin assosiaatioihin, vaan mielellään havaittuihin säännönmukaisuuksiin. Slaavilaisissa kielissä tavattava *bogъ toki merkitsee 'jumalaa', mutta esimerkiksi muinaiskirkkoslaavissa tavattavat johdannaiset богатъ 'rikas' ja оубогъ 'köyhä' sekä sanskritin sanan bhaga 'jumala' muut merkitykset kuten 'herra' ja 'rikkaus' viittaavat siihen, että sanan alkuperäinen merkitys viittaa ennemmin maalliseen vaurauteen (vrt. suomen herra, joka myös merkitsee 'Jumalaa'). Sanat bogey ja bogaboo perustuvat Oxford English Dictionaryn mukaan vanhentuneeseen tai murteelliseen sanaan bug, joka mahdollisesti perustuu kymrin sanaan bwg 'aave'. Goblin puolestaan tulee englantiin ranskan sanasta gobelin, jonka pohjalla on mahdollisesti keskiajan latinan kautta kreikan sana κόβαλος, jonka merkitys monikossa on Liddell-Scottin mukaan 'mischievous goblins, invoked by rogues'.

Paragogisella l:llä selitetään sanan Devil lisäksi myös Saatanan valtakunnan englanninkielisen nimityksen etymologia (s. 61 - 62):

The Teutonic Goddess of the Dead and daughter of Loki was named Hel, a Pagan god of torture and punishment. Another "L" was added when the books of the Old Testament were formulated. The prophets who wrote the Bible did not know the word "Hell"; they used the Hebrew Sheol and the Greek Hades, which meant the grave; also the Greek Tartaros, which was the abode of fallen angels, the underworld (inside the earth), and Gehenna, which was a valley near Jerusalem where Moloch reigned and garbage was dumped and burned. It is from this that the Christian Church has evolved the idea of "fire and brimstone" in Hell.

Vanhan testamentin kirjoittajat eivät varmasti tunteneet nykyenglannin sanaa Hell, mutta voisin kuvitella olevan parempiakin syitä siihen, että he eivät käyttäneet sitä. On toki mahdollisuuksien rajoissa, että englannin sana on lainattu muinaisskandinaavista, mutta tällöinkin oletettu toisen l-kirjaimen lisäys (?) olisi tapahtunut paljon myöhemmin kuin VT:n kokoamisen aikaan. Sitä paitsi jo 300-luvulla käännetyssä gootinkielisessä Raamatussa kreikan sana Γέεννα 'Gehenna' on käännetty lainasanalla gaiainna, mutta ᾍδης 'Hades, Tuonela' on käännetty sanalla halja, joka on ilmeinen kognaatti sanalle Hell ja selittää myös sellaiset muodot kuin muinaissaksin Hellia ja muinaiskeskiyläsaksan Hella. Kyse ei siis ole siitä, että muotoon hel olisi "lisätty l-kirjain", vaan lähinnä siitä, että sana on lyhentynyt alkumuodostaan. Muinaisenglannissa sana esiintyy sekä feminiinisenä muodossa hel(l) että maskuliinisena muodossa helle.

Tartaros (Τάρταρος) ei esiinny Uudessa testamentissa lainkaan, mutta sanasta johdettua verbiä ταρταρόω käytetään merkityksessä 'heittää Tartarokseen' (2. Piet. 2:4). Tämä on johtanut sellaiseen tulkintaan, että Tartaros on juuri langenneiden enkelien paikka. Heprean שְׁאוֹל šə’ōl merkitsee 'hautaa', mutta kreikan ᾍδης tiettävästi ei.

Kuten ylempänä käsitelty alkusanojen latina, ei invokaation alussa (s. 144) oleva toivotus In nomine Dei nostri Satanas Luciferi excelsi! ole sekään ihan oikein: sanan Satanas genetiivi olisi latinaksi Satanae. Invokaation lopuksi tulee ohjeen mukaan lausua infernaalisia nimiä, jotka on lueteltu seuraavalla sivulla (s. 145) aakkosjärjestyksessä niihin viittaamisen helpottamiseksi, mutta itse rituaalissa ne tulee lausua "foneettisesti tehokkaassa" järjestyksessä. Nimet on selitetty sivuilla 58 - 60, lukuun ottamatta nimeä Shamad, joka puuttuu selityksistä; sen sijaan selitykset sisältävät nimen Saitan, joka puolestaan puuttuu invokaation yhteydessä olevasta listasta. Nimen Saitan selitys on 'Enochian equivalent of Satan', mistä pääsemmekin ehkä mielenkiintoisimpaan aiheeseen eli eenokin kieleen, josta LaVey kirjoittaa seuraavasti (s. 155):

The magical language used in Satanic ritual is Enochian, a language thought to be older than Sanskrit, with a sound grammatical and syntactical basis. It resembles Arabic in some sounds and Hebrew and Latin in others. It first appeared in print in 1659 in a biography of John Dee, the famous Sixteenth Century seer and court astrologer. This work, by Meric Casaubon, describes the occultist Dee's activities with his associate, Edward Kelly, in the art of scrying or crystal gazing.

Meric Casaubonin (1599 - 1671) tässä tarkoitettu teos on A True & Faithful Relation of What passed for many Yeers Between Dr. John Dee (A Mathematician of Great Fame in Q. Eliz. and King James their Reignes) and Some Spirits (1659), jokä käsittelee John Deen (1527 - 1608 tai 1609) ja hänen kollegansa Edward Kell(e)yn (1555 - 1597) okkultistisia touhuja.

"The Order of the Inspiriti". Edward Kelly keskellä vasemmalla, John Dee alhaalla oikealla. Ylhäällä vasemmalla komeilee Muhammed. (Kuva Casaubonin teoksesta.) 

Väite, että eenokin kieli olisi vanhempi kuin sanskrit, liittynee ainakin epäsuorasti indoeuropeistiikan alkutaipaleiden popularisoimaan käsitykseen, että sanskrit olisi käytännössä indoeurooppalaisten kielten kantakieli. Käsittelen kielten iästä puhumisen problematiikkaa toisella kertaa, mutta eenokin kielen tapauksessa voitaneen turvallisesti todeta, että kieli on keksitty 1500-luvulla, mahdollisesti Prahassa, eikä siis ole millään mittarilla vanhempi kuin sanskrit.

Maininta kielen järkevästä kieliopillisesta ja syntaktisesta perustasta on lähtökohtaisesti mielekäs huomio, sillä kyse on keinotekoisesta kielestä, joka olisi voinut jäädä myös kehittäjältään kesken ja olla siten, toisin kuin luonnolliset kielet, rakenteeltaan puutteellinen. En tosin tiedä, millä perusteella LaVey on tullut tähän tulokseen olemassa olevan eenokinkielisen aineiston perusteella. Olisi myös mielenkiintoista tietää, missä suhteessa eenokin kielen fonologia muistuttaa arabiaa mutta ei (nyky?)hepreaa (tai toisinpäin) sellaisten äänteiden osalta, jotka eivät esiinny englannissa. Kielessä on varmasti myös runsaasti samoja äänteitä kuin latinassa, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitkä näistä ovat olleet LaVeyn mielessä. Voi tietysti olla, että luonnehdinnat edustavat vain jonkinlaista vapaata assosiaatiota. Eenokin kielen ääntämisestä hän kirjoittaa:

In Enochian the meaning of the words, combined with the quality of the words, unite to create a pattern of sound which can cause tremendous reaction in the atmosphere. The barbaric tonal qualities of this language give it a truly magical effect which cannot be described.

Tämän perusteella on sääli, ettei kirjalija ole liittänyt teokseensa varsinaista ääntämisohjetta: Casaubonin teoksessa on sentään sellaisia satunnaisia huomioita kuin "IADPIL accent ad", "PILAH three syllables"ja "P is distinctly pronounced by it self" (s. 84 - 85). Käännöksestään LaVey sanoo seuraavaa:

I have presented my translation of the following calls with an archaic but Satanically correct unvarnishing of the translation employed by the Order of the Golden Dawn in the late Nineteenth Century.

Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta perustettiin Englannissa vuonna 1888, ja sillä on ollut huomattava vaikutus myöhempään okkultismiin. LaVey sanoo muokanneensa kyseisen sääntökunnan käyttämiä käännöksiä saatanallisesti korrektimpaan suuntaan, mutta hän on muokannut myös alkutekstejä. Alla on ensimmäinen eenokinkielinen kutsu LaVeyn antamassa muodossa:

OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad, Giraa ta maelpereji, das hoel-qo qaa notahoa zodimezod, od comemahe ta nobeloha zodien; soba tahil ginonupe pereje aladi, das vaurebes obolehe giresam. Casarem ohorela caba Pire: das zodonurenusagi cab: erem Iadanahe. Pilahe farezodem zodenurezoda adana gono Iadapiel das home-tohe soba ipame lu ipamis: das sobolo vepe zodomeda poamal, od bogipa aai ta piape Piamoel od Vaoan! Zodacare, eca, od zodameranu! odo cicale Qaa; zodoreje, lape zodiredo Noco Mada, Hoathahe Saitan!

Yllä oleva versio on käytännössä identtinen okkultisti Aleister Crowleyn (1875 - 1847) teoksessa Liber Chanokh sub Figurâ LXXXIV julkaiseman kanssa, mutta merkittävää on, että LaVey on korvannut sanan Iaida sanalla Saitan. LaVeyn käännös on seuraavanlainen:

I reign over thee, saith the Lord of the Earth, in power exalted above and below, in whose hands the sun is a glittering sword and the moon a through-thrusting fire, who measureth your garments in the midst of my vestures, and trusseth you up as the palms of my hands, and brightened your vestments with Infernal light. I made ye a law to govern the holy ones, and delivered a rod with wisdom supreme. You lifted your voices and swore your allegiances to Him that liveth triumphant, whose beginning is not, nor end cannot be, which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of life! Move therefore, and appear! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the same! - the true worshipper of the highest and ineffable King of Hell!

Tässä käännöksessä on huomattavia eroja Crowleyn käännökseen, vaikka on ilmeistä, että molemmat käännökset perustuvat pohjimmiltaan samaan lähteeseen (enkä siis tarkoita tässä eenokinkielistä tekstiä). Olen merkinnyt alla olevaan Crowleyn versioon LaVeyn muuttamat ilmaisut lihavoinnilla ja hänen käännöksestä puuttuvat kohdat hakasulkeilla:

I REIGN over ye, saith the God of Justice, in power exalted above the Firmament of Wrath, in whose hands the Sun is as a sword, and the Moon [as] a through thrusting Fire: who measureth your Garments in the midst of my Vestures, and trussed you together as the palms of my hands. [Whose seats I garnished with the Fire of Gathering,] and beautified your garments with admiration.
To whom I made a law to govern the Holy Ones, and delivered [ye] a Rod, with the Ark of Knowledge. [Moreover] you lifted up your voices and sware obedience and faith to Him that liveth and triumpheth: whose beginning is not, nor end cannot be : which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of righteousness and truth!
Move therefore, and shew yourselves! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the [servant of the] same [your God:] the true worshipper of the Highest!

Crowleyn käännös vastaa kuitenkin tekstin alkuperäistä muotoa, joka on julkaistu edellä mainitussa Casabounin teoksessa, joka perustuu Deen ja Kelleyn alkuperäiseen käsikirjoituksen (British Library Sloane MS 5007). Teos antaa käännöksen kokonaisuudessaan seuraavassa muodossa (s. 87 - 88):

I Reign over you ſaith the God of Juſtice, in power exalted above the firmaments of wrath, in whoſe hands the Son [sic!] is as a Sword, and the Moon as a through thruſting fire which meaſureth your garments in the midſt of my veſtures, and truſſed you together as the palms of my hands, whoſe ſeats I garniſhed with the fire of gathering and beautified your garments with admiration to whom I made a Law to govern the holy ones, and delivered you a rod with the ark of knowledge, moreover you lifted up your voices and ſware obedience and faith to him that liveth and triumpheth whoſe beginning is not, nor end can not he which ſhineth as a flame in the midſt of your Palace, and raigneth amongſt you as the Ballance of righteouſneſſe and truth. Move therefore and ſhew your ſelves, open the myſteries of your Creation, be friendly unto me; for I am the ſervant of the ſame your God, the true worſipper of the Higheſt.

(Kursivointi alkutekstin mukainen.)

Huomion kiinnittää se, että neljäs sana you on ilmaistu Crowleyllä ja LaVeyllä vanhanaikaisemman näköisillä muodoilla ye ja thee. Jälkimmäinen muuttaa merkityksen monikosta yksikköön, ja ensimmäinen on oikeastaan vain vaihtoehtoinen muoto sanalle you. Alunperin ye on nominatiivi ja you akkusatiivi-datiivi (vrt. muinaisenglannin gē ja ēow), vaikka molempia on käytetty eri aikoina sekaisin. (Jotkut erehtyvät pitämään muotoa you nominatiivina ja muotoa ye akkusatiivi-datiivina muotojen me ja thee analogian perusteella.)

Saman teoksen aiemmilla sivuilla sama kutsu annettaan sana kerrallaan käänteisessä järjestyksessä niin, että ensimmäisessä sarakkeessa on eenokinkielinen sana takaperin, seuraavassa englanninnos ja kolmannessa eenokinkielinen sana oikeinpäin (eli oletettavasti ääntöasussaan). Jos tässä annetut eenokinkieliset sanat asetetaan LaVeyn antaman version viereen, huomataan, että kyseessä on itse asiassa huomattavasti muokattu versio:

OL SONF VORSG GOHO IAD BALT LONSH CALZ VONPHO SOBRA ZOL ROR I TA NAZPSAD
OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad

(Deen ja Kelleyn tekstissä sanojen CALZ ja SOBRA välissä on VONPHO, joka merkitsee 'of wrath'.) Eenokin kielen kirjaimet ja niiden translitterointiin käytetyt latinalaiset aakkoset ovat tämän tulkinnan mukaan itse asiassa ainakin jossain määrin tavumerkkejä, sillä esim. z luetaan [zod] ja l luetaan sanan alussa [el] ja keskellä [la]. Koska g näyttäisi ääntyvän sanan lopussa [dʒi:] ja sanan alussa o:n edellä [g], on eenokin kielen oikeinkirjoitus ainakin tässä suhteessa hämmentävän lähellä englannin käytäntöjä. Tämä tapa ääntää eenokin kieltä on tiettävästi syntynyt vasta Kultaisen aamunkoiton rituaaleissa eikä vastaa Deen ja Kelleyn käyttämää ääntöasua.

Ensimmäisen kutsun alku takaperin Deen ja Kelleyn mukaan. (Casaubonin teoksesta.)

Johtuen alkuteksteissä ja käännöksissä tehdyistä muutoksista ei LaVeyn Satanic Bible ole mitenkään erityisen hyvä lähde eenokin kieleen, ja The Complete Enochian Dictionary jättääkin sen tarjoaman materiaalin huomiotta. LaVeyn oma perustelu tekemilleen muutoksille on, kuten ylempänä jo kävi ilmi, että aikaisemmat käännökset ovat olleet virheellisiä (s. 156):

Dispensing with such once-pragmatic whitewashing in terms such as "holy" and "angelic," and arbitrarily chosen groups of numbers, the purpose of which were only to act as substitutes for "blasphemous" words - here, then, are the TRUE Enochian Calls, as received from an unknown hand.

(Kappaleeseen liittyy alaviite: The unexpurgated version, translated by Anton LaVey.)

Sanottakoon vielä, että eenokin kielen konkordanssin tarkastelun perusteella ei tunnu olevan mahdollista päätellä juuri mitään kielen morfologiasta. Huomattava seikka on, että vaikka yksittäiset eenokin kielen sanat vastaavatkin useampaa englannin kielen sanaa, on sanajärjestys kokonaisuudessaan sama kuin englannissa. Tästä on todisteena se, että teksti on ylipäänsä mahdollista kääntää sanasta sanaan niin, että lopputulos on (kieliopillisesti) täysin järkevää englantia. Kuten jo todettua, jää pienoiseksi mysteeriksi, mihin LaVeyn väite kielen rakenteen järkevyydestä perustuu, sillä olemassa olevan korpuksen perusteella ei näyttäisi olevan mahdollista tehdä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.