perjantai 19. syyskuuta 2014

Nimien (k)ääntämisestä

Puutun tässä kirjoituksessa monimutkaiseen kokonaisuuteen, jonka lähestymisen koen aiheen ilahduttavan helposta otsikoitavuudesta huolimatta väsyttäväksi ja vaikeaksi. En pyri tässä kirjoituksessa vastaamaan siihen, miten vieraskieliset nimet "pitäisi" ääntää: kielenhuollollisten direktiivien antamisen jätän mielelläni siitä vastaaville tahoille. Pyrin lähinä tuomaan esille aiheen problematiikkaan liittyviä esimerkkejä, jotka eivät välttämättä tule ainakaan ihan kaikille ensimmäisenä mieleen. Pitkälti tästä lähestymistavasta johtuen kirjoitus on muodollisesti tajunnanvirtaa.

Jos vieraassa kielessä käytetään eri kirjoitusjärjestelmää, voidaan transkriptiota pitää eräänlaisena käännöksenä: esimerkiksi Владимир Путин on suomeksi Vladimir Putin, saksaksi Wladimir Putin ja ranskaksi Vladimir Poutine. Jo antiikin aikana Gaius Iulius Caesar oli kreikaksi Γάιος Ιούλιος Καῖσαρ ja Marcus Tullius Cicero vastaavasti Μᾶρκος Τύλλιος Κικέρων, jotka, kuten jo mainitsin toisaalla, ovat myös esimerkkejä etymologisesta nativisaatiosta, sillä latinan us-pääte on korvattu sen kreikkalaisella vastineella -ος, ae-diftongi αι:lla ja latinan on-vartaloiden nominatiivin taivutuspääte -o on kreikkalaisessa muodossaan -ων. On syytä toistaa, että nykykieltenkään tapauksessa kyse ei siis ole yleisesti esimerkiksi kyrillisen kirjaimiston translitteroinnista latinalaiseen aakkostoon, sillä kukin kieli käyttää latinalaisia aakkosia enemmän tai vähemmän omien periaatteidensa mukaisesti. Mandariinikiinan virallinen latinisaatio- eli romanisaatiojärjestelmä muodostaa eräänlaisen poikkeuksen, sillä esimerkiksi 鄧小平 on käytännössä kaikilla latinalaisia aakkosia käyttävillä kielillä Deng Xiaoping riippumatta siitä, missä merkityksessä grafeemeja ng ja x on kussakin kielessä tapana käyttää. Venäjäksi nimi on kuitenkin Дэн Сяопин (Den Sjaopin) ja nykykreikaksi Ντενγκ Σιαοπίνγκ.

Antiikin auktoreiden nimistä on eurooppalaisissa sivistyskielissä omat muotonsa: Homeros, Vergilius, Horatius ja Livius ovat englanniksi Homer, Virgil, Horace ja Livy, ranskaksi Homère, Virgile, Horace ja Tite-Live sekä saksaksi Homer, Vergil, Horaz ja Livius. Suomeksi latinankieliset nimet on tapana kirjoittaa noudattaen alkukielen kirjoitusasua, kreikkalaiset nimet translitteroituna kreikasta. Vastaavalla tavalla käsitellään myös monarkkien nimiä:  Yrjö V ja Johannes Paavali II ovat englanniksi George V ja John Paul II, ranskaksi George V ja Jean-Paul II, saksaksi Georg V. ja Johannes Paul II. Jonkinlaista horjuvuutta esiintyy englannissa sen suhteen, onko ruotsalainen monarkki Charles vai Carl tai saksankielinen Franz vai Francis. Englannin seuraavan kuninkaan nimi tulee tuskin olemaan suomeksi Kaarle vaan englannin mukaisesti Charles olettaen, että nykyisestä kruununprinssistä koskaan tulee kuningasta.

Nykyään on tapana ajatella, että erisnimiä (propreja) ei "tietenkään" käännetä, vaikka yleisnimet (appellatiivit) totta kai käännetään. Lastenkirjallisuus tehnee tässä suhteessa tapauksesta riippuen edelleen poikkeuksen. Jos kuitenkin Александр-nimisestä henkilöstä puhutaan "Aleksanterina" eikä "Aljeksandrina", onko kyse venäjänkielisen nimen suomalaisittain äännetystä muodosta vai sen suomenkielisestä muodosta eli käännöksestä? Nimen John tapauksessa ensiksi mainittua edustaisi ääntämys "Tson(i)", jälkimmäistä vaikkapa "Jussi". Vaikeammin lokeroitava substituutio olisi "Joni", joka voisi periaatteessa olla kirjoitusasun suomenkielinen lukutapa (höystettynä tiedolla siitä, että h ei äänny) tai vastaava suomenkielinen nimi eli eräänlainen käännös.

Latinisteilla on toisinaan latinankielisissä yhteyksissä tapana latinantaa nimensä, esimerkiksi muuttamalla Antti Ijäs muotoon Andreas Ijäs. Latinaksi taipuvien muotojen käyttö on helpotus etenkin klassisille puristeille, joiden ei tällöin tarvitse turvautua prepositioihin sekaannusten välttämiseksi. Latinankielisissä uutisissa käytetään hyvin harvoin latinisoituja muotoja, mistä poikkeuksena esimerkiksi elokuvaa Perikato (2004) käsittelevä uutinen:
Pellicula de Adolfo Hitler

In Germania pellicula cinematographica producta est, quae dictatorem Adolfum Hitler in munimento subterraneo Berolinensi ultimis vitae diebus degentem facit. Quod opus nomine "Der Untergang" a criticis quidem laudatur, sed multi Germani naturam dictatoris in illa taeniola nimis humanam figuratam esse reprehendunt. Bernd Eichinger autem, productor pelliculae, respondit sibi ne propositum quidem fuisse spectaculo suo Adolfum Hitler diabolum describere.
(Lihavoinnit minun.)

Nimi Adolfus ei tietenkään ole pohjimmiltaan latinankielinen nimi, vaan tyypillinen germaaninen yhdyssananimi, joka merkitsee 'jalosutta'. Samassa uutisessa esiintyvän ohjaajan yhtä lailla germaanista etunimeä Bernd ei ole kuitenkaan muutettu pyhimysnimistä tuttuun muotoon Bernardus. (Syynä saattaa tietysti olla se, että Hitlerin kastetodistuksessa hänen etunimekseen todella on merkitty Adolfus.) Usein onkin niin, että latinisoidut nimet kuten vaikkapa nimien Reijo ja Tuomo latinankielisinä vastineina käytettävät Gregorius ja Thomas eivät ole latinankielisiä nimiä tiukimmassa mielessä, sillä näidenkin pohjalla ovat itse asiassa kreikkalaiset muodot Γρηγόριος ja Θωμᾶς.

Kreikkalaiset nimet kuten Γρηγόριος (Gregorius), Γεώργιος (Georgius) ja Ἀριστοτέλης (Aristoteles) koostuvat vanhojen germaanisten nimien tapaan omankielisistä elementeistä, jollaisina ne siis selvästi merkitsevät jotain samaan tapaa kuin myös monet suomenkieliset sukunimet, kliseisistä (ja lähes aina käännetyistä) intiaaninimistä nyt puhumattakaan. Ylempänä mainittu Θωμᾶς (Thōmas) ei kuitenkaan ole etymologisesti edes kreikankielinen nimi, sillä kyseessä on kreikkalaistettu versio aramealaisesta nimestä תאומא, joka merkitsee 'kaksosta' (vrt. Joh. 11:16, Θωμᾶς ὁ λεγόμενος δίδυμος 'kaksoseksi kutsuttu Tuomas'). Suomenkielisen nimen Tuomas kotouttamisprosessissa agricolaaninen Tomas /Toomas/ on altistunut samalle äänteenmuutokselle kuin muutkin pitkän o:n sisältäneet sanat, esim. szoni, josta on tullut suoni (lisää aiheesta).

Kristinuskon levitessä raamatulliset nimet ovat ehkä näytelleet jotain osaa siinä kehityksessä, että nimien ei yleisesti ajatella tarkoittavan mitään. Toisaalta vähintään yhtä merkittävä tekijä lienee kielten historiallinen muuttuminen, joka on tehnyt alkujaan merkityksellisistä nimistä tunnistamattomia: esimerkistä käy nykyenglannin läpinäkymätön Alfred verrattuna muinaisenglannin muotoon Ælfræd, joka ilmiselvästi koostuu sanoista ælf 'halti(j)a' ja rǣd 'neuvo'. (Sivumennen sanottuna edellä käsitellyn Adolfin muinaisenglanninkielinen vastine on Æþelwulf, jonka osat ovat æþel 'jalo' ja wulf 'susi'.) Kuten Butch ('teurastaja', 'miehekäs lesbo') toteaa elokuvassa Pulp Fiction (1994) meksikolaiselle taksikuskilleen Esmeraldalle ('smaragdi'): "I'm an American, honey. Our names don't mean shit." Toinen aihetta sivuava elokuvakohtaus on Kummisedässä (1972), jossa Michael Corleonen henkivartijana ja tulkkina toimiva Fabrizio ilmoittaa hänen etunimensä Apollonian isälle muodossa Miguel.

Michael-tapaukseen liittyen joitakin antteja ärsyttää, jos englanninkieliset kutsuvat heitä andyiksi, toiset taas pitävät sitä luontevana, koska sekä Andy että Antti edustavat etymologisesti samaa nimeä (Ἀνδρέας), vieläpä hyvin samaan tapaan lyhennettynä (muodoista Andrew ja Antero). Nimien kääntäminen voidaan nähdä merkkinä kuulijan oletetusta kielitaidottomuudesta, ja nimien ääntäminen oman äidinkielen mukaisesti puolestaan puhujan kielitaidon puutteena. Toki myös nimien kääntämättä jättäminen sellaisissa tapauksissa, joissa vakiintunut käännösvastine on olemassa (esim. Homeros, Vergilius), nähdään helposti moukkamaisena kielitaidon puutteena, vaikka periaatteessa kansankielisten nimien olemassaolo itsessään johtuu alkujaan pitkälti (moukkamaisesta) kielitaidon puutteesta. Toisaalta omankielisten vastineiden olemassaolo voidaan ymmärtää merkiksi aiheen tuttuudesta ja siten syvästä sivistyksestä.

Ääntämiskysymyksessä tyypillinen vastareaktio on todeta, että suomeksi on "oikeus" ääntää nimet "niin kuin ne kirjoitetaan" (= perustaa ääntöasu kirjoitusasuun suomenkielisten konventioiden mukaan): näin ollen suomenkielinen saisi ääntää vaikka sanan Bordeaux muodossa ['bordeauks], vaikka ranskankielinen ääntämys olisi [bɔʁ'do]. Suositus on kuitenkin ääntää sana muodossa ['bordoo] ja taivuttaa se lisäämällä ääntöasuun sopivat päätteet heittomerkillä vartalosta erotettuina.

Bordeaux'sta päästään bordeaux'n 'bordeauxviini' kautta lainasanoihin yleensäkin: joskus lainataan ääntöasu, jonka kirjoitusasu määräytyy oman kielen konventioiden mukaan, esim. ruotsin byrå ja nivå ranskan sanoista bureau ja niveau, toisinaan lainataan kirjoitusasu ja säilytetään lainanantajakielen mukainen ääntämys, esim. tanskan bureau ja niveau. Joskus lainataan kirjoitusasu (lisäten tarvittavat johtimet) ja äännetään oman kielen konventioiden mukaan, esim. suomen journalismi (myös [surnalismi] tms.), olympialaiset tai erisnimi Burma. Ersinimien suhteen pyrkimys alkuperäisen kirjoitusasun säilyttämiseen näyttäisi olevan voimakkaampi kuin yleisnimien tapauksessa.

Kuten totesin alussa, tarkoitukseni ei ole selvittää, miten vieraskielisiä nimiä pitäisi ääntää, kääntää tai olla kääntämättä. Mielenkiintoni kohdistuu lähinnä otsikon nokkelasti ilmaisemaan ilmiöön itseensä, eli siihen, miten ihmiset luonnostaan kohtelevat vieraskielisiä erisnimiä, ja miten asia eroaa yleisnimien käsittelystä.

Loppukaneettina aiheeseen liittyyvä Klingon Mailing Listiltä aikanaan poimittu kysymys How do I translate "Bubba" (or any name) into Klingon? ja Mark Shoulsonin vastaus vuodelta 1996:
I may have more to say on this thread later, but just think about it a second. How do I say "Mark Shoulson" in Japanese? What does that question mean? Does it mean how would a Japanese speaker pronounce my name to fit the language (maruku shyurusan or something)? Or translate the old, nearly forgotten meanings? Or what? In what sense can you ever say a proper name in a foreign language? What is Binyamin Netanyahu's name in English? Binyamin Netanyahu? Benjamin? "Son-of-the-right-hand God-has-given"?

Languages aren't some simple process you can apply to all spoken items to get one appropriate for each language. A name, usually, is just a name.
Tässä lainauksessa esitetyt kysymykset ovat samoja, joita olen uskoakseni tässä kirjoituksessa käsitellyt. On muistettava, että nimet eivät kuitenkaan ole niitä ympäröivästä kielestä erillinen ilmiö, joten tietyssä mielessä voidaan puhua nimienkin kohdalla kääntämisestä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Erään vaalimainoksen piiloviesteistä

Ohessa olevassa kuvassa on kolme eri kieliversiota Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistovaalimainoksesta syksyltä 2012. Otin tästä kokonaisuudesta kuvan siksi, että se mielestäni hauskalla tavalla vahvistaa tahallisesti tai tahattomasti jokseenkin kliseisiä käsityksiä eri opiskelijaryhmien välisistä suhteista.

Kuinka kakku jaetaan?
Kuvaamalleni ilmoitustaululle on kiinnitetty periaatteessa sama mainos kolmella eri kielellä eli suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lähden tulkinnassani liikkeelle siitä oletuksesta, että suomen- ja ruotsinkieliset tekstit ovat suunnattu kotimaisille suomen- ja ruotsinkielisille opiskelijoille ja englanninkielinen ulkomaisille opiskelijoille. Lähden liikkeelle myös siitä, että kakkumetaforaa sinänsä ei tarvitse tässä käsittelyssä kyseenalaistaa, eli oleellista ei ole se, että opiskelijapolitiikkaan kuuluu ehkä teoriassa muutakin kuin kakun eli rahan jakamista eri tahoille.

Toistan vielä, että on toki täysin mahdollista, että seuraavaksi esittämiini tulkintoihin johtavat viestit ovat syntyneet täysin sattumalta, ja että mainosten laatijat ovat käyttäneet eri kuvia ihan vain vaihtelun vuoksi ja lähinnä sattumaan rinnastettavista syistä. Koska yleisön saataville asetettujen piiloviestien vihapotentiaalia ei vähennä se, missä tarkoituksessa ne on julkaistu, aion tämän kirjoituksen tarpeita silmällä pitäen lukea kyseistä mainoskompleksia kuin piru Raamattua.

Vaihtelevat kuvat näyttävät aluksi yhtä viattomilta kuin suomenkielisen julisteen kysymys "Kuinka kakku jaetaan?". Siitähän vaaleissa on juuri kysymys, että päättävien elinten voimasuhteet vastaisivat kansan eli tässä tapauksessa ylioppilaskunnan jäsenten voimasuhteita: karkeasti sanottuna demokratiassa enemmistö saa lähtökohtaisesti ison palan, vähemmistö pienemmän palan. Vaikka mansikkatäytekakku, josta on leikattu pala pois, voisi kuvata myös aluillaan olevaa tasajakoa samankokoisiksi paloiksi, ei tämä tietenkään voi olla kuvan viesti, koska muutenhan koko vaaleissa ei olisi mitään järkeä. Juliste herättää siis välttämättä sen mielikuvan, että on olemassa pieniä ja isoja paloja kakkua, ja että äänestämällä voi vaikuttaa kakun jakoon.

Mielenkiintoista on se, että suomenkielisestä kakusta irroitettu pala näyttäisi päätyvän englanninkieliseen julisteeseen: tästä syntyy selkeä mielikuva, että suomenkielisten kakusta leikataan pala, joka annetaan ulkomaalaisille. Englanninkielinen teksti "Who gets the biggest share?" on myös paljon riidanhaluisempi kuin suomenkielinen kysymys, sillä se kiinnittää huomion suomenkieliseen mainokseen jäävään, huomattavasti isompaan palaan.

Ruotsinkielisen mainoksen teksti "Hur ska kakan delas?" vastaa suomenkielistä, mutta kuvassa on huomattava ero: ruotsinkielisillä on paljon hienompi kakku (kaiketi mousse- tai juustokakku), josta leikattuja paloja ei ole vedetty erilleen kuten suomenkielisten kakusta. Tämän perusteella voisi ymmärtää, että ruotsinkielisten osalta kyse on vain ikään kuin sisäisestä jaosta, jonka osalta ei tarvitse välittää ulkomaalaisista, sillä heidän osuutensa otetaan pois joka tapauksessa suomenkielisiltä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Latinankielisistä uutisista

Ylen latinankielinen viikkokatsaus täytti maanantaina 1.9. (Kalendis Septembribus) kaksikymmentäviisi vuotta, mistä löytyy juttu Ylen sivuilta; toinen juttu samasta aiheesta löytyy myös kääntämänäni latinankielisenä versiona. Latinaksi löytyy vielä tämäkin juttu. Itse ohjelma on kuunneltavissä täällä, ja laatimani latina-suomi-englanti-saksa-sanastot löytyvät puolestaan täältä.

Tässä kirjoituksessa vastaan omasta näkökulmastani kahteen yleiseen kysymykseen, jotka ovat erityisesti sydäntäni lähellä.

Ensimmäinen koskee sitä, miten latinaksi voidaan puhua asioista, joita ei ollut olemassa Rooman valtakunnan aikaan. Vastaus on lyhykäisyydessään, että tilanne on sama kuin nykykielissäkin: Miten suomeksi voidaan puhua ydinaseista, tietokoneista ja DVD-soittimista, joita ei ollut olemassa vaikkapa 1930-luvun Suomessa? Kuten suomen, myös latinan sanavarasto laajentuu tarvittaessa lainaamisen, johtamisen ja merkitysten muutosten kautta.

Latinan kotoperäisistä aineksista voidaan muodostaa käännöslainoja: esimerkiksi kylmä sota on latinaksi bellum frigidum (tai kuten vanhemmissa uutisissa: bellum frigidum sive incruentum 'kylmä eli veretön sota'), rauhanturvaaja on tutator pacis. Tarpeen mukaan voidaan käyttää myös johtimia: klassisen latinan computare tarkoittaa 'laskea (yhteen)', josta saadaan trum-johtimella sana computatrum 'tietokone'.

Tietotekniikan terminologia perustuu nykykielissäkin pitkälti vanhoille sanoille annettuihin uusiin merkityksiin, mistä johtuen latinaksikin voidaan käyttää sellaisia sanoja kuin discus 'levy', mus '(tietokoneen) hiiri' ja processorium 'prosessori', jotka ovat näissä merkityksissä oikeastaan käännöslainoja englannista, vaikka englannin disc ja processor ovatkin pohjimmiltaan latinaa.

Kansainväliset sanat ovat usein helpoimpia tapauksia, sillä ne on usein muodostettu latinalaisista tai latinisoiduista kreikkalaisista elementeistä, esim. dinosaurus 'dinosaurus, hirmulisko', televisio 'televisio', missile nucleare 'ydinohjus' ja bibliotheca musica 'musiikkikirjasto'. Toisinaan käytetään myös latinaan mukautettuja sitaattilainoja, esim. gasum 'kaasu' ja tsunamum 'tsunami'. Joskus käytetään selittävämpiä käännöksiä, esim. orbis, qui Russiae interest 'Venäjän etupiiri' (sananmukaisesti 'piiri, joka kiinnostaa Venäjää') tai certamen alternum binorum scridatorum 'parisprintti' (sananmukaisesti hieman kömpelösti 'kaksien hiihtäjien vuorottelukilpailu'), jollaiset ovat tuttuja myös vanhemmista sanakirjoista.

Tänään Tuomo Pekkaselta kysyttiin, mikä on vaahtokarkki latinaksi. (Söimme nimittäin vaahtokarkkeja.) Hän sepitti ilmaisun crustulum spumosum, joka on sananmukaisesti 'vaahtoisa keksi' tai 'leivonnainen'. Englannin mukaisesti voisi tietysti käyttää myös rohkosalkoruusun (eng. marshmallow) latinankielistä nimeä hibiscum tai jotain siitä johdettua ilmaisua. (Muistutan tässä välissä siitä, että "latinankielinen nimi" ei ole käsitteenä sama asia kuin "tieteellinen nimi".) Minulta taas kysyttiin viikko sitten, mitä on "hyvää syntymäpäivää" latinaksi. Syntymäpäivä on toki (dies) natalis, mutta klassisesta latinasta ei löydy autenttista toivotusta syntymäpäiväsankarille. Suomenkielinen ilmaisu on toki mahdollista kääntää latinaksi, ja tarjosin vastaukseksi oppikirjoistakin löytyvän muodon bonum diem natalem sillä varauksella, että kyseessä on käännöslaina: englantilainen saattaisi sanoa mieluummin felicem (diem) natalem, jossa adjektiivi on merkityksensä puolesta lähempänä englannin sanaa happy.

Joka tapauksessa yllä luettelemani esimerkit riittänevät osoittamaan, että latina ei lähtökohtaisesti eroa nykykielistä sanaston laajentamisen osalta.

Toinen kysymys liittyy ääntämiseen ja jakautuu oikeastaan kahteen osaan: Mistä voidaan tietää, miten latinaa on äännetty, ja miksi Nuntii Latinissa äännetään sillä tavalla kuin äännetään? Jälkimmäistä kysyvät lähinnä ulkomaalaiset, joiden korviin tietyt suomalaisen ääntämyksen erityispiirteet saattavat kuulostaa hassuilta.

Latinan fonologian tutkimus on vaikea tiivistää tyydättävästi muutamaan kappaleeseen. Historiallis-vertailevaa todistusaineistoa tarjoavat latinan tytärkielien ääntämys ja etenkin vanhimpien latinalaisten lainasanojen käyttäytyminen eri kielissä. Suorempaa aineistoa saadaan raskaiden ja kevyiden tavujen vaihteluun perustuvista runomitoista sekä tietenkin roomalaisten omista kieltään koskevista kirjoituksista. Esimerkiksi Marcus Tullius Ciceron kirjoituksista on pääteltävissä, että hänen aikanaan ph ei merkinnyt f-äännettä, vaan klusiilia. Alla olevasta lainauksesta saadaan puolestaan tietoa i-vokaalin pituudesta (Orator 159):
Indoctus dicimus brevi prima littera, insanus producta, inhumanus brevi, infelix longa et, ne multis, quibus in verbis eae primae litterae sunt quae in sapiente atque felice, in producte dicitur, in ceteris omnibus breviter.

'indoctus äännetään lyhyellä ensimmäisellä kirjaimella, insanus pitkällä, inhumanus lyhyellä, infelix pitkällä, ja, lyhyesti sanottuna, sanoissa, joissa on sama ensimmäinen kirjain kuin sanoissa sapiens ja felix, äännetään in pitkänä, kaikissa muissa lyhyenä.'
(Itse kärsin suomeksi kirjoittaessani siitä, että kieliainekseen viitatessani koen joutuvani käyttämään täytesanoja kuten sana ja ilmaisu taivutettuna asiaankuuluvassa muodossa sen sijaan, että käyttäisin mitä tahansa sanaa x merkityksessä 'sana x', kuten Cicero kirjoittaessaan in sapiente, ja kuten suomeksikin on ainakin arkikielessä täysin mahdollista tehdä.)

Tämä on ehkä ainakin tässä yhteydessä riittävä johdatus siihen, millaisia lähteitä kielentutkijoilla on käytettävissään latinan ääntämystä tutkittaessa. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, kehotan aloittamaan W. Sidney Allenin teoksesta Vox Latina: The Pronunciation of Classical Latin.

On kuitenkin huomioitava, että latinaa, kuten mitä tahansa nykykieltä, on kaikkina aikoina puhuttu eri alueellisilla ja sosiaalisilla murteilla, ja latinan ääntämys on muuttunut myös edellä mainitun Ciceron aikana. Klassisesta latinasta puhuttaessa tavoiteltava ääntämys on kuitenkin tasavallan loppuajan (yläluokkainen) ääntämys, johon siis eivät kuulu myöhemmät muutokset kuten c:n palatalisaatio etuvokaaleiden edellä tai edes diftongien monoftongisaatio. Nuntii Latinissa onkin tapana ääntää suomalaiseen tapaan c kovana myös i:n ja e:n edellä, mutta muuten ääntämys ei kuitenkaan täysin vastaa kielitieteellistä käsitystä klassisesta ääntämyksestä.

Erityisesti saksankieliseen silmään (korvaan?) pistää pahasti ae-diftongin epäklassinen ääntämys [e:]. Tämä johtuu siitä, että saksalaiselle on luontevaa ajatella, että ae on sama kuin ä, joten perustietämys latinasta on osoitettavissa ääntämällä ae nimenomaan diftongina; suomessa tilanne on päinvastainen, sillä latinaa osaamaton suomenkielinen lukisi kirjainyhdistelmän ae luultavimmin automaattisesti "niinkuin se kirjoitetaan" eli savolaisena ae-diftongina, mikä on luonnollisesti suomalaiselle latinistille kauhistus. Toisinaan klassisten puristien huomion herättää myös se, että latinan v äännetään suomalaisena v-äänteenä eikä w-äänteenä. En muista kuulleeni, että kukaan olisi kommentoinut nasaalivokaalien tai elisioiden puutetta.

Historiallisten kielten ääntämys on useimmiten jonkinlainen kompromissi, johon vaikuttaa oppikirjoista opitun tieteellisen tiedon lisäksi puhujien äidinkieli sekä ääntämisen perinne. Eräs tällainen kompromissi on ylempänä mainitun digrafin ph ääntäminen f-äänteenä, vaikka tämä ei tiettävästi vastaa klassista ääntämystä. Kuten kreikan π- ja φ-kirjaintenkin tapauksessa, on useimmille nykykielten puhujille kuitenkin helpompi erottaa toisistaan [p] ja [f] kuin [p] ja [ph].

Joka tapauksessa suomalaisella latinan ääntämykselä on omat hyvät puolensa, joita ei ole mitään syytä vähätellä: suomalaisille ei esimerkiksi tuota mitään ongelmia erottaa pitkät ja lyhyet vokaalit toisistaan riippumatta siitä, ovatko ne painollisessa vai painottomassa tavussa.

Latinan ääntämisen problematiikan osalta kannattaa myös vilkaista, mitä kirjoitin aikaisemmin ilmaisun via crucis ja nimen Franciscus ääntämisestä.

Mainittakoon vielä, että Nuntii Latinin ainutlaatuisuus on hieman kärsinyt siitä, että saksalainen Radio Bremen lähettää myös oman viikkokatsauksensa latinaksi ja vieläpä samassa nimellä. Rehellisyyden nimissä on tietysti myönnettävä, että Nuntii Latini on nimityksenä vastaava kuin esimerkiksi News in English, mutta siitä huolimatta tuntuu hassulta, että saksalaiset ovat ottaneet tunnetun ja vakiintuneen nimen omaan käyttöönsä.

torstai 4. syyskuuta 2014

Huomioita blogista, osa 2

Ajattelin jälleen taltioida hieman tilastollisia asioita.

Eräs silmiinpistävä hakusana, jolla blogiin on löydetty, on aedes dicatae, johon liittyen tulin onneksi huomanneeksi ja korjanneeksi asiaankuuluvaan kirjoitukseen eksyneen hieman oudon aivopierun. Jonkin verran blogiin on löydetty myös hakusanoilla tyyppiä x etymologia, jotka ainakin useimmiten ovat johtaneet kirjoitukseen, jossa todella käsitellään sanan x etymologiaa. Jos joku näin saa vastauksen kysymykseensä, olisi siitä tietysti hauska kuulla.

Tällä hetkellä luetuimmat kirjoitukset ovat:
"Huumorintajuttomuudestani" on ainoa kirjoitus, joka esiintyi myös edellisellä listalla, ja sehän kerää lukukertoja luonnollisesti sen käsittelemän sijamuotovitsin takia. Kirjoituksen "Katolinen ja katolilainen" yllättävä kärkisija selittynee sen hyvällä sijoittumisella googlattaessa hakulausekkeella katolinen katolilainen. Kirjoitukset sotilasarvojen kääntämisestä kuuluvat muuten henkilökohtaisiin suosikkeihini.

Selvästi vähiten luettujan kirjoitusten lista on sekin muuttunut toukokuu- ja muistisääntökirjoituksia lukuun ottamatta:
(Myös "Huomioita blogista" kuuluisi tänne, mutta jätin sen periaatteesta pois.)

Agricola-jutut (sisällöllisesti köyhää joulukuuta lukuun ottamatta) ovat melko mekaanisia kommentaareja ja sellaisina palvelevat lähinnä suomen kirjakielen historiasta kiinnostuneita. Maatoheiloa käsittelevä kalenterijuttu saattaisi kiinnostaa lähinnä latinanopettajia tai -harrastajia.

perjantai 29. elokuuta 2014

Havaintoja tšekin kielestä

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat tietävät, olin häämatkallani Prahassa käyttäen tietenkin tilaisuuden hyväksi tutustua paikalliseen kieleen sen luonnollisessa elinympäristössä. Mukaan otettu Kauderwelsch-sarjan tšekkiopus osoittautui tyyliltään äärimmäisen ärsyttäväksi, mutta luin sen läpi joka tapauksessa, ja olihan se sisältönsä puolesta lopulta ihan hyödyllinen.

Tšekin oikeinkirjoituksesta kärryille pääsemiseen riittänee muutama huomio. Hattu merkitsee palatalisaatiota, akuutti aksentti (tai u:n tapauksessa myös ympyrä) pitkää vokaalia, ja c-kirjain [ts]-affrikaattaa, esimerkiksi slivovice [slivovitsɛ], světlý [svjɛtli:], černý [tʃɛrni:]. Saksalaishenkisesti [x] merkitään digrafilla ch, esim. becherovka [bɛxɛrofka].

Muiden suhteellisen pienten kielialueiden asukkaiden tapaan tšekkiläiset arvostavat sitä, että joku on vaivautunut opettelemaan heidän kieltään. Myönteisen vaikutuksen tekemiseen riittää, että sanoo děkuji 'kiitos'. Muutaman vastaavan sanan kuultuaan baarimikkomme kysyi, olemmeko kauankin opiskelleet tšekkiä, ja hämmästyi kuullessaan, että käytännössä vasta kaksi päivää. Ilmeisesti turistit eivät normaalisti edes yritä puhua tšekkiä tai ainakaan ääntää sitä oikein.

Eräs koodinvaihtoon liittyvä tapaus jäi mieleen. Olimme menossa Hradčanyyn eli Prahan linnaan, kun huomasimme kojun, jossa myytiin trdelník-leivoksia. Koska kojussa oli tarjolla vain yhtä tuotetta, en katsonut tarpeelliseksi nimetä haluamaani myyntiartikkelia, vaan puhuttelin myyjätärtä seuraavasti:

- Dobrý den! Prosím, dva. (Päivää! Kaksi, kiitos.)

Myyjätär ilmoitti ostokseni hinnan seuraavaan tapaan:

- Sto korun, пожалуйста. (Sata kruunua, kiitos.)

Ensimmäinen sana saattoi tietysti olla yhtä hyvin venäjääkin, joten сто korun, пожалуйста on aivan yhtä mahdollinen tulkinta. Hämmennyin siitä, että minua puhuteltiin venäjäksi, mutta ojensin sadan kruunun setelin joka tapauksessa. Pohdin tapauksen jälkeen vaihtoehtoja. Ensinnäkin on mahdollista, että kyseinen henkilö oli venäläinen, joka puhui vähän tšekkiä (tässä tapauksessa sanan korun, mahdollisesti myös sanan sto), toiseksi on mahdollista ja suorastaan todennäköisempää, että hän oli tšekkiläinen, joka puhui venäjää (ainakin sanan пожалуйста, luultavasti myös sanan сто). Jälkimmäisessä tapauksessa epäselväksi jää, miksi hän puhutteli minua venäjäksi, sillä en tietääkseni näytä erityisen venäläiseltä (kuten ei vaimonikaan), ja käytin sanaa prosím, joka kuitenkin huomattavasti eroaa pyynnön venäjänkielisestä vastineesta.

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy juomaan nimeltä absintti. Englanniksi kyseisellä juomalla on kaksi eri kirjoitusasua, absinthe ja absinth. Kuten viskisiepot osaavat muistuttaa, viittaa kirjoitusasu whisky skottiviskiin ja whiskey irlantilaiseen. Absintin tapauksessa eri kirjoitusasuilla viitataan oikeastaan täysin eri juomiin, joista ensimmäistä (absinthe) voisi kutsua suomeksi "absintiksi" ja jälkimmäistä (absinth) "tšekkiläiseksi absintiksi". (Oikea) absintti valmistetaan tislaamalla alkoholista ja yrteistä (anis, koiruoho ja fenkoli), kun taas tšekkiläinen "absintti" valmistetaan liottamalla koiruohoa viinassa ja värjäämällä lopputuloksena saatu neste halutun väriseksi (ks. kuva). Jälkimmäisessä tapauksessa tuloksena on kitkerä ja karvas juoma, joka ei aniksen puutteen vuoksi muutu valkoiseksi vettä lisättäessä. Tšekkiläiset ovat myös keksineet polttaa sokeria absintin juomisen yhteydessä, ja tšekkiläiset etiketit tyypillisesti väittävät kyseistä juomaa valmistetun "perinteisen reseptin mukaan" jostain 1900-luvun alusta. Eräät merkit hehkuttavat lukua 35, joka viittaa suurimpaan sallittuun absintin tujonipitoisuuteen (35 mg/l) EU:ssa. Mainittakoon kuitenkin, että toki maassa valmistetaan myös oikeaa absinttia.

"Sä voisit aloittaa huokealla Mennenillä. Sitä saa litran säästöpulloissa, kestää melkein kuukauden!"

Valeabsintin lisäksi tšekeistä on kotoisin myös pilsneri, joka on saanut nimensä Plzeň-kaupungin saksankielisestä muodosta Pilsen johdetusta adjektiivista pilsner. Oluttyypin loi baijerilainen Josef Groll, ja tšekkiläisen pilsnerin alkuperäisyyttä korostaa (saksankielinen) nimi Pilsner Urquell 'plzeňiläinen alkulähde'. Toinen saksankieliseen paikannimeen perustuva olutmerkki on Budweiser, joka on nimetty kotikaupunkinsa České Budějovicen mukaan. Kaupungin nimi 'tšekkiläinen Budějovice', saksaksi Böhmisch Budweis, johtuu siitä, että Böömin lisäksi myös Määrissä on Budějovice-niminen kaupunki, joka on tšekiksi Moravské Budějovice, saksaksi hieman epäjohdonmukaisesti Mährisch Budwitz. Ylempänä jo mainittu juoma Becherovka on saanut nimensä keksijänsä Josef Becherin mukaan.

Tšekin ja slovakin suhde on mielenkiintoinen. Pohjoismaiden markkinoilla on tavallista, että tuoteselosteissa vain eriskummallisimmat sanat on annettu useammalla kuin yhdellä kielellä. Ainakin suklaarasioiden perusteella tuoteselosteet annetaan kuitenkin molemmilla kielillä, vaikka erot näyttävät äkkiseltään olevan lähestulkoon ortografisia. Tämä vaikutelma saattaa kuitenkin olla vain huonon käännöksen aiheuttama näköharha. Baarimikkomme kertoi, että tšekkiläiset eivät ymmärrä slovakiaa läheskään niin hyvin kuin slovakialaiset tšekkiä, mikä johtuu siitä, että slovakit lukevat enemmän tšekinkielisiä kirjoja ja katselevat enemmän tšekinkielisetä televisiota kuin toisinpäin.

Pitäisi varmaan sanoa jotain myös kuuluisasta ř-äänteestä. Kyseessä on historiallisesti, ja miksei foneettisestikin, palatalisoitunut r, joka esiintyy mm. säveltäjä Antonín Dvořákin (1841 - 1904) nimessä. Äänne kuvataan yleensä yhtaikaa äännettyjen [r]- ja [ʒ]-äänteiden yhdistelmäksi. Kyse ei ole periaateessa kahdesta peräkkäisestä konsonantista, eli Dvořák ei äännyt kuten *Dvoržák, vaikka se muissa kielissä suunnilleen niin äännetäänkin (esim. itävallaksi [dvoaʃak]). Pyydettyäni baarimikkoamme ääntämään äänteen muutaman kerran ja luettuani foneettisia kuvauksia sain jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen mekaaninen suoritus on kyseessä. Vaikka harjoittelin äännettä niin kauan kuin vaimoni jaksoi sitä kuunnella, en kuitenkaan koe oppineeni sitä vielä niin hyvin, että kehtaisin tilata schnitzeliä tšekiksi (řízek).

Ja lopuksi vielä ruokatarina. Eräässä varsin kodikkaassa (= Heurigenin näköisessä) ravintolassa vaimoni halusi jälkiruoaksi hedelmäknöödelin. Tarjoilijatar, jota ilmeisesti hirvitti ajatus knöödelin tarjoamisesta turistille, yritti vakuuttaa, että kakku on parempaa, ja sanoi englanniksi "torte is better" osoittaen samalla kauempana olevaa kakkukaappia. Vaimoni kuitenkin ymmärsi "dort ist besser" ('tuolla on parempi') luullen tarjoilijattaren haluavan siirtää meidät muualle istumaan ja hämmentyi täydellisesti. Lopulta hän kuitenkin sai haluamansa knöödelin, joka oli sattumalta maittavin kokeilemistamme paikallisista ruoista.

lauantai 23. elokuuta 2014

Huussista

Otsikko on hieman hämäävä, sillä tarkoitukseni on itse asiassa kirjoittaa sanaa huussi vastaavasta germaanisesta sanasta, joka on tuttu nykykielissä sellaisissa muodoissa house, Haus, huis, hus ja hús. Sanottakoon nyt kuitenkin, että suomen 'kuivakäymälää' merkitsevä huussi tai geminoitumaton huusi perustuu ruotsinkieliseen eufemismiin, jollaiset ovat tuttuja viitattaessa käymälöihin kaikissa kielissä. Germaanisten kielten kognaatit ovat mukavia siksi, että ne toimivat hyvänä esimerkkinä erinäisistä ilmiöistä, joita tässä kirjoituksessa käsittelen. (Edellisen toteamuksen kehämäisyys ei haittaa minua eikä toivottavasti lukijaakaan.)

Ulkoisesti sanan eri nykymuodoissa on ensisilmäyksellä nähtävissä ero länsi- ja pohjoisgermaanisten kielten välillä: hollannin huis, saksan Haus ja englannin house sisältävät kaikki diftongin, kun taas ruotsin, tanskan ja norjan hus sekä islannin hús sisältävät alkuperäise(hkö)n monoftongin. Toisaalta alasaksassa sana esiintyy muodossa huus ja skotissa hoose (nykyenglantilaisittain kirjoitettuna).

Muinaiskielissä sana taipuu monikon nominatiivissa käytännössä samalla tavalla: muinaisskandinaavissa hús : hús, muinaisenglannissa hūs : hūs, muinaissaksissa hûs : hûs ja muinaisyläsaksassa hûs : hûs. (Käytän pitkän vokaalin merkitsemiseen kutakin kieltä käsittelevässä kirjallisuudessa tavanomaista merkintätapaa.) Yksikön nominatiivissa alkujaan esiintynyt nasalisoitunut vokaali (vrt. latinasta tuttu -um) on kadonnut kaikista muuten kuin piirtokirjoituksista attestoiduista kielistä, mutta monikon nominatiivi (vrt. latinasta tuttu -a) on säilynyt edellä mainituissakin kielissä kevyen ("lyhyen") tavun perässä, esim. muinaisskandinaavin skip : skipu 'laiva', muinaisenglannin scip : scipu, muinaissaksin skip : skipu. Muinaisyläsaksan skif on tosin monikossakin skif. Monikon pääte tavataan molemmissa vartalotyypeissä gootissa, jossa sanojen skip ja hūs monikot ovat vastaavasti skipa ja hūsa.

(Mainittakoon tosin, että gootissa hūs esiintyy vain ilmeisesti kotoperäisen yhdyssanan jälkiosana ilmaisussa in gudhūsa 'temppelissä', jossa sillä on käännetty alkutekstin ἐν ἱερῷ. Voidaan kuitenkin riittävän varmasti olettaa, että kyseessä on neutrisukuinen a-vartaloinen hūs, joka taipuu kuten muutkin vastaavat painavavartaloiset neutrit.)

Kuten vanhempien kielimuotojen vokaalit osoittavat, on alkuperäinen vokaali ollut monoftongi eli pitkä u. Diftongisaatio ei ole sekään yleislänsigermaaninen piirre, sillä se puuttuu alasaksasta (mitä ei voi tosin aukottomasti päätellä tässä esitetystä aineistosta). Keskienglannista tavataan sekä hus että hous, keskiyläsaksasta vastaavasti hûs ja haus. Hollannissa diftongisaatio on ollut hieman toisenlainen.

Nykykielistä skandinaaviset kielet ovat säilyttäneet monikon vanhemman muodon: islannissa sana taipuu (epämääräisissä muodoissa) edelleen hús : hús, ruotsissa, tanskassa ja norjassa hus : hus. Länsigermaanisten kielten tilanne on kuitenkin hieman kirjavampi: englannissa house : houses, saksassa Haus : Häuser, hollannissa huis : huizen ja alasaksassa huus : hüüs.

Mitä siis on tapahtunut, miksi monikot ovat niin erilaisia? Kuten todettua, skandinaaviset neutrit ovat säilyttäneet alkuperäisen päätteen eli tässä tapauksessa päätteettömyyden. Ala- ja yläsaksan umlaut (äänteenmukaus, tässä yhteydessä tarkemmin i-umlaut eli alunperin päätteessä tai johtimessa sijainneen i:n ennakoinnin aiheuttama regressiivinen assimilaatio), englannin -s ja hollannin -en esiintyvät kaikki germaanisissa muinaiskielissä, eli kyse ei ole sinänsä innovaatiosta. Esimerkki kustakin monikonmuodostustavasta löytyy myös nykyenglannista: umlaut sanassa man : men, pääte -s sanassa stone : stones, ns. heikko pääte sanassa ox : oxen ja päätteetön monikko sanassa deer : deer (muinaisenglannissa vastaavat sanat ovat mann : menn, stān : stānas, oxa : oxan ja dēor : dēor.) Sanojen taivutustyypin muuttumisesta historian saatossa käyvät esimerkeiksi jo mainitun muutoksen hūs > houses lisäksi sellaiset tapaukset kuin bōc : bēc > book : books ja tunge : tungen > tongue : tongues. Englannissa s-pääte on siis yleistynyt monikon päätteeksi muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Hollannissa vastaava on tapahtunut sekä vahvalle päätteelle -s että heikolle päätteelle -en.

Yläsaksa on säilyttänyt vanhat taivutustyypit verrattain (!) hyvin. Alasaksassa sijataivutus on typistynyt, mutta monikonmuodostus on vähintään yhtä kirjavaa kuin yläsaksassa. Sanan huus monikko hüüs muodostuu keskialasaksassa esiintyneen päätteen putoamisen jälkeen pelkällä umlautilla. Nyky-yläsaksan Haus : Häuser -tyyppinen monikonmuodostus on alkanut yleistyä siirryttäessä keskiyläsaksast varhaisnyky-yläsaksaan, vaikka pääte -er esiintyy jo keskiyläsaksassa eräiden muiden neutrien monikon tunnuksena. Konsonantti r on syntynyt z:n kautta *s-vartaloisten neutrien vartalokonsonantista (vrt. latinan tempus : tempora). Alkuperäistä *s-vartaloista neutria edustaa muinaisenglannissa lamb : lambru 'lammas' (huomaa suomeen lainattu muoto, jossa s vielä näkyy),  jonka monikoissa alkuperänen vartalokonsonantti näkyy muuttuneessa muodossaan. Muinaisenglannissa -ru on yleistynyt eräisiin muihinkin neutrisanoihin, esim. cild : cildru 'lapsi' (joka on nykyenglantiin mennessä saanut vielä heikonkin monikon päätteen, mutta se on toinen juttu) luultavasti yksikön ja monikon sekaantumisen paineesta. Muinaisyläsaksassa vastaavan päätteen muoto aiheuttaa umlautin, esim. lamb : lembir, ja tästä kehkeytynyt -er + umlaut on levinnyt sittemmin moniin muihinkin sanoihin.

Toisin kuin monikko, on yksikön genetiivi säilynyt hyvin samanlaisena kautta linjan, vaikka kaikkien nykykielten tapauksessa ei ole välttämättä enää syytä puhua genetiivistä sanan perinteisessä merkityksessä. Muinaisskandinaavin nominatiivin kanssa identtinen genetiivi hús ilmenee nykyislannissa muodossa húss, ruotsissa hus sekä norjassa ja tanskassa hus'. Jokseenkin keinotekoinen heittomerkki on muinaisenglannin muotoa hūses vastaavassa nykyenglannin muodossa house's, jossa heittomerkki lähinnä erottaa sen monikosta houses (ja täysin hämärästä monikon genetiivistä houses'). Yhtä lähellä germaanista kantamuotoa on muinaisyläsaksan hûses ja siitä periytyvä nykysaksan Hauses. Alasaksasta ja hollannista (historiallinen) genetiivi on kadonnut.

torstai 21. elokuuta 2014

Saatanallisesta Raamatusta

The Satanic Bible on Anton Szandor LaVeyn (1930 - 1997) kirjoittama kokoelma satanistisia esseitä ja rituaaleja, joka ilmestyi vuonna 1969. Kyseessä on Church of Satan -nimisen uskonnollisen yhteisön perusteos. Teos jakautuu neljään kirjaan, jotka edustavat kukin yhtä neljästä alkuaineesta: Book of Satan (tuli), Book of Lucifer (ilma), Book of Belial (maa) ja Book of Leviathan (vesi). Käsittelen tässä kirjoituksessa teoksen niitä osa-alueita, jotka ovat kiinnostavia kielitieteellisestä näkökulmasta: toinen kirja sisältää luettelon infernaalisista nimistä sekä joitakin etymologisia selityksiä, ja neljäs kirja sisältää yhdeksäntoista eenokinkielistä avainta eli kutsua (Enochian Keys or Calls) sekä alkukielellä että englanniksi.

LaVey (alh. vas.) elementissään. (Kotiposti 1969)
Tietysti latinistien perinteitä noudattaen on ensimmäisenä huomautettava, että alkusanojen lopussa (s. 24) olevat Regie Satanas! ja Ave Satanas! ovat virheellisiä: puhuttelussa käytetyn vokatiivin pitäisi olla Satana, ja regere-verbin imperatiivi, jota tässä on luultavasti tavoiteltu, on rege. Toisessa kirjassa LaVey esittää mielenkiintoisen näkemyksen englannin sanan devil etymologiasta (s. 55):
The semantic meaning of Satan is the "adversary" or "opposition" or the "accuser." The very word "devil" comes from the Indian devi which means "god."
Devī on sanskritinkielinen feminiinimuoto sanasta deva 'jumala' ja tarkoittaa siten 'jumalatarta'. Englannin devil pohjautuu muinaisenglanninkieliseen asuun deofol, joka puolestaan perustuu latinankieliseen muotoon diabolus (b äännettynä keskiaikaisittain v:nä), jonka pohjalla on kreikankielinen sana διάβολος ('herjaaja'), joka on johdos verbistä διαβάλλω (← δια- 'läpi' + βάλλω 'heittää'). (LaVeyn mukaan sanan διάβολος merkitys on 'flowing downwards', s. 59.) Kreikan sana on käännöslaina heprean sanasta שָׂטָן sāṭān, joka merkitsee 'vastustajaa' tai 'syyttäjää'. (Septuagintassa eli kreikankielisessä Tanakissa käytetään sanasta yleisnimenä myös käännöstä ἐπίβουλος, esim. 1. Sam. 29:4 ja 2. Sam. 19:22.) Sanojen devi ja devil yhdennäköisyys on siis mitä ilmeisimmin silkkaa sattumaa, eikä siitä voi vetää sen kummempia johtopäätöksiä kuin siitä, että evil on takaperin live (minkä sinänsä paikkansa pitävän havainnon LaVey tekee sivun 63 alaviitteessä.)

Seuraavalta sivulta löytyy lisää etymologiaa (s. 56):
The old gods did not die, they fell into Hell and became devils. The bogey, goblin, or bugaboo used to frighten children is derived from the Slavonic "Bog" which means "god," as does Bhaga in Hindu.
Etymologinen selitys ei voi perustua pelkästään satunnaisiin assosiaatioihin, vaan mielellään havaittuihin säännönmukaisuuksiin. Slaavilaisissa kielissä tavattava *bogъ toki merkitsee 'jumalaa', mutta esimerkiksi muinaiskirkkoslaavissa tavattavat johdannaiset богатъ 'rikas' ja оубогъ 'köyhä' sekä sanskritin sanan bhaga 'jumala' muut merkitykset kuten 'herra' ja 'rikkaus' viittaavat siihen, että sanan alkuperäinen merkitys viittaa ennemmin maalliseen vaurauteen (vrt. suomen herra, joka myös merkitsee 'Jumalaa'). Sanat bogey ja bogaboo perustuvat Oxford English Dictionaryn mukaan vanhentuneeseen tai murteelliseen sanaan bug, joka mahdollisesti perustuu kymrin sanaan bwg 'aave'. Goblin puolestaan tulee englantiin ranskan sanasta gobelin, jonka pohjalla on mahdollisesti keskiajan latinan kautta kreikan sana κόβαλος, jonka merkitys monikossa on Liddell-Scottin mukaan 'mischievous goblins, invoked by rogues'.

Paragogisella l:llä selitetään sanan Devil lisäksi myös Saatanan valtakunnan englanninkielisen nimityksen etymologia (s. 61 - 62):
The Teutonic Goddess of the Dead and daughter of Loki was named Hel, a Pagan god of torture and punishment. Another "L" was added when the books of the Old Testament were formulated. The prophets who wrote the Bible did not know the word "Hell"; they used the Hebrew Sheol and the Greek Hades, which meant the grave; also the Greek Tartaros, which was the abode of fallen angels, the underworld (inside the earth), and Gehenna, which was a valley near Jerusalem where Moloch reigned and garbage was dumped and burned. It is from this that the Christian Church has evolved the idea of "fire and brimstone" in Hell.
Vanhan testamentin kirjoittajat eivät varmasti tunteneet nykyenglannin sanaa Hell, mutta voisin kuvitella olevan parempiakin syitä siihen, että he eivät käyttäneet sitä. On toki mahdollisuuksien rajoissa, että englannin sana on lainattu muinaisskandinaavista, mutta tällöinkin oletettu toisen l-kirjaimen lisäys (?) olisi tapahtunut paljon myöhemmin kuin VT:n kokoamisen aikaan. Sitä paitsi jo 300-luvulla käännetyssä gootinkielisessä Raamatussa kreikan sana Γέεννα 'Gehenna' on käännetty lainasanalla gaiainna, mutta ᾍδης 'Hades, Tuonela' on käännetty sanalla halja, joka on ilmeinen kognaatti sanalle Hell ja selittää myös sellaiset muodot kuin muinaissaksin Hellia ja muinaiskeskiyläsaksan Hella. Kyse ei siis ole siitä, että muotoon hel olisi "lisätty l-kirjain", vaan lähinnä siitä, että sana on lyhentynyt alkumuodostaan. Muinaisenglannissa sana esiintyy sekä feminiinisenä muodossa hel(l) että maskuliinisena muodossa helle.

Tartaros (Τάρταρος) ei esiinny Uudessa testamentissa lainkaan, mutta sanasta johdettua verbiä ταρταρόω käytetään merkityksessä 'heittää Tartarokseen' (2. Piet. 2:4). Tämä on johtanut sellaiseen tulkintaan, että Tartaros on juuri langenneiden enkelien paikka. Heprean שְׁאוֹל šə’ōl merkitsee 'hautaa', mutta kreikan ᾍδης tiettävästi ei.

Kuten ylempänä käsitelty alkusanojen latina, ei invokaation alussa (s. 144) oleva toivotus In nomine Dei nostri Satanas Luciferi excelsi! ole sekään ihan oikein: sanan Satanas genetiivi olisi latinaksi Satanae. Invokaation lopuksi tulee ohjeen mukaan lausua infernaalisia nimiä, jotka on lueteltu seuraavalla sivulla (s. 145) aakkosjärjestyksessä niihin viittaamisen helpottamiseksi, mutta itse rituaalissa ne tulee lausua "foneettisesti tehokkaassa" järjestyksessä. Nimet on selitetty sivuilla 58 - 60, lukuun ottamatta nimeä Shamad, joka puuttuu selityksistä; sen sijaan selitykset sisältävät nimen Saitan, joka puolestaan puuttuu invokaation yhteydessä olevasta listasta. Nimen Saitan selitys on 'Enochian equivalent of Satan', mistä pääsemmekin ehkä mielenkiintoisimpaan aiheeseen eli eenokin kieleen, josta LaVey kirjoittaa seuraavasti (s. 155):
The magical language used in Satanic ritual is Enochian, a language thought to be older than Sanskrit, with a sound grammatical and syntactical basis. It resembles Arabic in some sounds and Hebrew and Latin in others. It first appeared in print in 1659 in a biography of John Dee, the famous Sixteenth Century seer and court astrologer. This work, by Meric Casaubon, describes the occultist Dee's activities with his associate, Edward Kelly, in the art of scrying or crystal gazing.
Meric Casaubonin (1599 - 1671) tässä tarkoitettu teos on A True & Faithful Relation of What passed for many Yeers Between Dr. John Dee (A Mathematician of Great Fame in Q. Eliz. and King James their Reignes) and Some Spirits (1659), jokä käsittelee John Deen (1527 - 1608 tai 1609) ja hänen kollegansa Edward Kell(e)yn (1555 - 1597) okkultistisia touhuja.

"The Order of the Inspiriti". Edward Kelly keskellä vasemmalla, John Dee alhaalla oikealla. Ylhäällä vasemmalla komeilee Muhammed. (Kuva Casaubonin teoksesta.) 

Väite, että eenokin kieli olisi vanhempi kuin sanskrit, liittynee ainakin epäsuorasti indoeuropeistiikan alkutaipaleiden popularisoimaan käsitykseen, että sanskrit olisi käytännössä indoeurooppalaisten kielten kantakieli. Käsittelen kielten iästä puhumisen problematiikkaa toisella kertaa, mutta eenokin kielen tapauksessa voitaneen turvallisesti todeta, että kieli on keksitty 1500-luvulla, mahdollisesti Prahassa, eikä siis ole millään mittarilla vanhempi kuin sanskrit.

Maininta kielen järkevästä kieliopillisesta ja syntaktisesta perustasta on lähtökohtaisesti mielekäs huomio, sillä kyse on keinotekoisesta kielestä, joka olisi voinut jäädä myös kehittäjältään kesken ja olla siten, toisin kuin luonnolliset kielet, rakenteeltaan puutteellinen. En tosin tiedä, millä perusteella LaVey on tullut tähän tulokseen olemassa olevan eenokinkielisen aineiston perusteella. Olisi myös mielenkiintoista tietää, missä suhteessa eenokin kielen fonologia muistuttaa arabiaa mutta ei (nyky?)hepreaa (tai toisinpäin) sellaisten äänteiden osalta, jotka eivät esiinny englannissa. Kielessä on varmasti myös runsaasti samoja äänteitä kuin latinassa, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitkä näistä ovat olleet LaVeyn mielessä. Voi tietysti olla, että luonnehdinnat edustavat vain jonkinlaista vapaata assosiaatiota. Eenokin kielen ääntämisestä hän kirjoittaa:
In Enochian the meaning of the words, combined with the quality of the words, unite to create a pattern of sound which can cause tremendous reaction in the atmosphere. The barbaric tonal qualities of this language give it a truly magical effect which cannot be described.
Tämän perusteella on sääli, ettei kirjalija ole liittänyt teokseensa varsinaista ääntämisohjetta: Casaubonin teoksessa on sentään sellaisia satunnaisia huomioita kuin "IADPIL accent ad", "PILAH three syllables"ja "P is distinctly pronounced by it self" (s. 84 - 85). Käännöksestään LaVey sanoo seuraavaa:
I have presented my translation of the following calls with an archaic but Satanically correct unvarnishing of the translation employed by the Order of the Golden Dawn in the late Nineteenth Century.
Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta perustettiin Englannissa vuonna 1888, ja sillä on ollut huomattava vaikutus myöhempään okkultismiin. LaVey sanoo muokanneensa kyseisen sääntökunnan käyttämiä käännöksiä saatanallisesti korrektimpaan suuntaan, mutta hän on muokannut myös alkutekstejä. Alla on ensimmäinen eenokinkielinen kutsu LaVeyn antamassa muodossa:
OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad, Giraa ta maelpereji, das hoel-qo qaa notahoa zodimezod, od comemahe ta nobeloha zodien; soba tahil ginonupe pereje aladi, das vaurebes obolehe giresam. Casarem ohorela caba Pire: das zodonurenusagi cab: erem Iadanahe. Pilahe farezodem zodenurezoda adana gono Iadapiel das home-tohe soba ipame lu ipamis: das sobolo vepe zodomeda poamal, od bogipa aai ta piape Piamoel od Vaoan! Zodacare, eca, od zodameranu! odo cicale Qaa; zodoreje, lape zodiredo Noco Mada, Hoathahe Saitan!
Yllä oleva versio on käytännössä identtinen okkultisti Aleister Crowleyn (1875 - 1847) teoksessa Liber Chanokh sub Figurâ LXXXIV julkaiseman kanssa, mutta merkittävää on, että LaVey on korvannut sanan Iaida sanalla Saitan. LaVeyn käännös on seuraavanlainen:
I reign over thee, saith the Lord of the Earth, in power exalted above and below, in whose hands the sun is a glittering sword and the moon a through-thrusting fire, who measureth your garments in the midst of my vestures, and trusseth you up as the palms of my hands, and brightened your vestments with Infernal light. I made ye a law to govern the holy ones, and delivered a rod with wisdom supreme. You lifted your voices and swore your allegiances to Him that liveth triumphant, whose beginning is not, nor end cannot be, which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of life! Move therefore, and appear! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the same! - the true worshipper of the highest and ineffable King of Hell!
Tässä käännöksessä on huomattavia eroja Crowleyn käännökseen, vaikka on ilmeistä, että molemmat käännökset perustuvat pohjimmiltaan samaan lähteeseen (enkä siis tarkoita tässä eenokinkielistä tekstiä). Olen merkinnyt alla olevaan Crowleyn versioon LaVeyn muuttamat ilmaisut lihavoinnilla ja hänen käännöksestä puuttuvat kohdat hakasulkeilla:
I REIGN over ye, saith the God of Justice, in power exalted above the Firmament of Wrath, in whose hands the Sun is as a sword, and the Moon [as] a through thrusting Fire: who measureth your Garments in the midst of my Vestures, and trussed you together as the palms of my hands. [Whose seats I garnished with the Fire of Gathering,] and beautified your garments with admiration.
To whom I made a law to govern the Holy Ones, and delivered [ye] a Rod, with the Ark of Knowledge. [Moreover] you lifted up your voices and sware obedience and faith to Him that liveth and triumpheth: whose beginning is not, nor end cannot be : which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of righteousness and truth!
Move therefore, and shew yourselves! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the [servant of the] same [your God:] the true worshipper of the Highest!
Crowleyn käännös vastaa kuitenkin tekstin alkuperäistä muotoa, joka on julkaistu edellä mainitussa Casabounin teoksessa, joka perustuu Deen ja Kelleyn alkuperäiseen käsikirjoituksen (British Library Sloane MS 5007). Teos antaa käännöksen kokonaisuudessaan seuraavassa muodossa (s. 87 - 88):
I Reign over you ſaith the God of Juſtice, in power exalted above the firmaments of wrath, in whoſe hands the Son [sic!] is as a Sword, and the Moon as a through thruſting fire which meaſureth your garments in the midſt of my veſtures, and truſſed you together as the palms of my hands, whoſe ſeats I garniſhed with the fire of gathering and beautified your garments with admiration to whom I made a Law to govern the holy ones, and delivered you a rod with the ark of knowledge, moreover you lifted up your voices and ſware obedience and faith to him that liveth and triumpheth whoſe beginning is not, nor end can not he which ſhineth as a flame in the midſt of your Palace, and raigneth amongſt you as the Ballance of righteouſneſſe and truth. Move therefore and ſhew your ſelves, open the myſteries of your Creation, be friendly unto me; for I am the ſervant of the ſame your God, the true worſipper of the Higheſt.
(Kursivointi alkutekstin mukainen.)

Huomion kiinnittää se, että neljäs sana you on ilmaistu Crowleyllä ja LaVeyllä vanhanaikaisemman näköisillä muodoilla ye ja thee. Jälkimmäinen muuttaa merkityksen monikosta yksikköön, ja ensimmäinen on oikeastaan vain vaihtoehtoinen muoto sanalle you. Alunperin ye on nominatiivi ja you akkusatiivi-datiivi (vrt. muinaisenglannin gē ja ēow), vaikka molempia on käytetty eri aikoina sekaisin. (Jotkut erehtyvät pitämään muotoa you nominatiivina ja muotoa ye akkusatiivi-datiivina muotojen me ja thee analogian perusteella.)

Saman teoksen aiemmilla sivuilla sama kutsu annettaan sana kerrallaan käänteisessä järjestyksessä niin, että ensimmäisessä sarakkeessa on eenokinkielinen sana takaperin, seuraavassa englanninnos ja kolmannessa eenokinkielinen sana oikeinpäin (eli oletettavasti ääntöasussaan). Jos tässä annetut eenokinkieliset sanat asetetaan LaVeyn antaman version viereen, huomataan, että kyseessä on itse asiassa huomattavasti muokattu versio:
OL SONF VORSG GOHO IAD BALT LONSH CALZ VONPHO SOBRA ZOL ROR I TA NAZPSAD
OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad
(Deen ja Kelleyn tekstissä sanojen CALZ ja SOBRA välissä on VONPHO, joka merkitsee 'of wrath'.) Eenokin kielen kirjaimet ja niiden translitterointiin käytetyt latinalaiset aakkoset ovat tämän tulkinnan mukaan itse asiassa ainakin jossain määrin tavumerkkejä, sillä esim. z luetaan [zod] ja l luetaan sanan alussa [el] ja keskellä [la]. Koska g näyttäisi ääntyvän sanan lopussa [dʒi:] ja sanan alussa o:n edellä [g], on eenokin kielen oikeinkirjoitus ainakin tässä suhteessa hämmentävän lähellä englannin käytäntöjä. Tämä tapa ääntää eenokin kieltä on tiettävästi syntynyt vasta Kultaisen aamunkoiton rituaaleissa eikä vastaa Deen ja Kelleyn käyttämää ääntöasua.

Ensimmäisen kutsun alku takaperin Deen ja Kelleyn mukaan. (Casaubonin teoksesta.)

Johtuen alkuteksteissä ja käännöksissä tehdyistä muutoksista ei LaVeyn Satanic Bible ole mitenkään erityisen hyvä lähde eenokin kieleen, ja The Complete Enochian Dictionary jättääkin sen tarjoaman materiaalin huomiotta. LaVeyn oma perustelu tekemilleen muutoksille on, kuten ylempänä jo kävi ilmi, että aikaisemmat käännökset ovat olleet virheellisiä (s. 156):
Dispensing with such once-pragmatic whitewashing in terms such as "holy" and "angelic," and arbitrarily chosen groups of numbers, the purpose of which were only to act as substitutes for "blasphemous" words - here, then, are the TRUE Enochian Calls, as received from an unknown hand.
(Kappaleeseen liittyy alaviite: The unexpurgated version, translated by Anton LaVey.)

Sanottakoon vielä, että eenokin kielen konkordanssin tarkastelun perusteella ei tunnu olevan mahdollista päätellä juuri mitään kielen morfologiasta. Huomattava seikka on, että vaikka yksittäiset eenokin kielen sanat vastaavatkin useampaa englannin kielen sanaa, on sanajärjestys kokonaisuudessaan sama kuin englannissa. Tästä on todisteena se, että teksti on ylipäänsä mahdollista kääntää sanasta sanaan niin, että lopputulos on (kieliopillisesti) täysin järkevää englantia. Kuten jo todettua, jää pienoiseksi mysteeriksi, mihin LaVeyn väite kielen rakenteen järkevyydestä perustuu, sillä olemassa olevan korpuksen perusteella ei näyttäisi olevan mahdollista tehdä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.