Monesko?

Vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta on "neljäkymmentäkaksi", mutta mitä on kysyttävä Bill Clintonista saadakseen vastaukseksi ordinaaliluvun "neljäskymmeneskahdes" (tai "neljäskymmenestoinen")?

Suomessa on kätevä sana mones, joka usein esiintyy yhdessä kysymyspartikkelin kanssa muodossa monesko, jolla on siis käytännössä sama merkitys kuin ilmaisulla kuinka mones. Englannista ei löydy kyseiselle sanalle vastinetta, mistä ei kuitenkaan välttämättä seuraa mitään varsinaisia käännösvaikeuksia sen enempää kuin siitäkään, että englannin sanalle the ei löydy suomesta vastinetta. Kuten toivottavasti kaikille on selvää, kääntäminen ei ole yhden kielen sanojen korvaamista toisen kielen sanoilla kuin korkeintaan kielitieteilijän laatimissa apukäännöksissä ja vanhoissa raamatunkäännöksissä.

Yhdysvaltain 42. presidentti Bill Clinton.

Mielenkiintoista kyllä, sanalle löytyy siistit vastineet klassisista kielistä: latinan quotus, kreikan πόστος ja sanskritin कतिथ katitha merkitsevät kaikki 'monesko'. Suomenkielisen vastineensa tapaan nämä liittyvät etymologisesti sanoihin quot, πόσοι ja कति kati, jotka kaikki merkitsevät 'montako'. Näiden sanojen olemassaolo herättää luonnollisesti kysymyksen, miten englanninkieliset sanakirjat määrittelevät näiden sanojen merkityksen. Alla esimerkki kustakin kielestä:

Liddel-Scott (kreikka): which in the ordinal series?

Lewis-Short (latina): which or what in number, order, etc.

Monier-Williams (sanskrit): the how-maniest?

Liddel-Scott tarjoaa mahdollisimman täsmällisen semanttisen määritelmän, Lewis-Short pyrkii samaan hieman epätäsmällisemmin, ja Monier-Williams tarjoaa hauskan etymologisoivan ekvivalentin, joka esiintymättömyydestään huolimatta on yksiselitteisen ymmärrettävä. Muualla olen nähnyt th-päätteisen muodosteen how-manieth, jonka käytön yleistymistä en pitäisi yllättävänä.

Toisin kuin tällä hetkellä englannissa, saksassa on tavanomaisessa käytössä sana wievielter, jonka pohjalla on edellä käsiteltyjen sanojen tapaan wie viele 'kuinka monta'. Kotoani löytyy tiettävästi neljä saksa-englanti-sanakirjaa, joista pienimmistä eli Collins Gem -sarjan taskusanakirjasta sekä vastaavan kokoisesta Langenscheidtin Universalwörterbuchista sana puuttuu kokonaan (sivumennen sanoen mielestäni on typerää karsia sanakirjoja supistettaessa juuri sieltä vaikeammasta tai harvinaisemmasta päästä), mutta kahdessa isommassa sana esiintyy, eikä sille ymmärrettävästi yritetä tarjota yhden sanan vastinetta. Alla oleva lainaus on englanninkielisestä sanakirjasta The New Cassell's German Dictionary (1965):

wie I. adv. [...] -viel, adv. how much, (pl.) how many; [...] der -vielte ist er in seiner Klasse? what is his position in his class? den -vielten haben wir heute? what is the date today?

Käännösvastineen sijaan tarjotaan siis kaksi esimerkkilausetta. Langenscheidtin saksankielinen Großwörterbuch Englisch (2008) on samoilla linjoilla antaen enemmän esimerkkejä:

wie|viel|te(r, s) [vi'fiːltə, 'viː-] INTERROG ADJ das ~ Kind ist das jetzt? how many children is that now?; das ~ Kind bist du? - das zweite which child are you? - the second; der ~ Band fehlt? which volume is missing?; den ~ Platz hat er im Wettkampf belegt? where did he come in the competition?; als Wievielter ging er durchs Ziel? what place did he come?; das ~ Mal or zum ~n Mal bist du schon in England? how often or how many times have you been to England?; am ~n September has du Geburtstag? what date or when in September is your birthday?; das ~ Jahr bist du jetzt in Schottland? how many years have you lived in Scotland now?; ich habe morgen Geburtstag! - der ~ ist es denn? it's my birthday tomorrow! - how old will you be? 

Esimerkkilauseiden eli parhaimmillaan idiomaattisten fraseemien tarjoaminen sanakirjassa on tietysti hyödyllistä siinäkin tapauksessa, että hakusanalla on selvä vastine kohdekielessä. Melkein kaikki yllä olevan sanakirjaotteen saksankieliset fraasit voitaisiin kääntää suomeksi käyttäen sanan mones muotoja.

Lopuksi tarkasteltakoon vielä suomalaisen Uuden suomi-englantisuursanakirjan (1984) sana-artikkelia:

mone|s; kuinka ~, ~ko which; kuinka ~ päivä tänään on? What date is it today? -nneksiko hän tuli (~ko hän oli)? how did he place? [...]

Kahden fraasin lisäksi tarjotaan peruskäännösvastine which. Palatakseni tästä alkuperäiseen kysymykseen: voisiko olla niin, että kysymys olisi yksinkertaisesti "which president was Bill Clinton?" Olisiko ensimmäisenä mieleen tuleva vastaus järjestysluku vai ennemmin jotain Monica Lewinskyyn viittaavaa?

Muinaisnorjalaisia kieliohjeita

Sujautan tähän väliin lyhyen matkakertomuksen, joka ei ansaitse (lue: josta en viitsi kirjoittaa) erillistä kirjoitusta. Kävin viime kuussa paitsi Leedsissä tutkimassa erästä käsikirjoitusta ja pitämässä oppitunnin kyseisen käsikirjoituksen aiheesta, myös vanhassa viikinkikaupungissa Yorkissa (York ← Jórvik ← Eoforwic ← Cair Ebrauc ← Eboracum), joka tunnetusti on Alkuinin kotikaupunki. Jorvik Viking Centre oli kohtuullisen hauska kokemus muinaisskandinaavia puhuvien robottien kansoittamassa kaupunkirekonstruktiossa äänineen ja hajuineen. Yorkin kadunnimissä on mukavia muistoja skandinaavisesta ajasta, esim. Kirkgate 'kirkkokatu', Micklegate 'suurkatu' ja helposti väärin ymmärrettävä Coppergate, joka ei ollut alunperin 'kupariportti' vaan 'kupintekijänkatu'. (Sanasta gate 'katu' olikin jo puhetta aikaisemmin.)

Skandinaviska toimii sopivana aasinsiltana itse asiaan.

***

Konungs skuggsjá eli 'kuninkaan peili', latinaksi Speculum regale (1,2:25-), on 1200-luvun puolivälissä kirjoitettu norjalainen oppikirja. Teoksen (mahdollisesti apokryfisessa) esipuheessa tarkoituksella anonyymiksi jättäytyvä kirjoittaja ilmoittaa käsittelevänsä kauppiaita, hovimiehiä, pappeja ja talonpoikia, mutta säilyneessä muodossaan teoksen voidaan katsoa jakautuvan kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kauppiaita, toinen hovimiehiä ja kolmas kuningasta itseään jumalallisen oikeuden käyttäjänä. Teksti etenee dialogin muodossa teoksen kirjoittajaa edustavan pojan (sunr) esittäessä kysymyksiä, joihin isä (faðer) vastaa.

Erään projektin sivutuotteena olen valikoinut tätä kirjoitusta varten muutamia kieliä ja kielenkäyttöä koskevia kommentteja kyseisestä teoksesta. Kuten tavallista, kommentoin muinaisnorjan kieltä sitä mukaan, kun asiat tulevat mieleeni. Otteet alkutekstistä ovat Oscar Brennerin editiosta (Speculum regale. Ein altnorwegischer Dialog nach Cod. Arnamagn. 243 Fol. B und den ältesten Fragmenten herausgegeben von Dr. Oscar Brenner, München 1881), koska en katso tarpeelliseksi tässä yhteydessä kopioida paremmasta mutta typografisesti haastavammasta editiosta.

Viitteissa ensimmäinen numero viittaa lukuun, toinen edellä mainitun edition sivuun ja kaksoispisteen jälkeinen numero riviin. Jotta teksti olisi helpommin lähestyttävää, olen välimerkittänyt sen nykyaikaisten käytäntöjen mukaisesti. Suomenkieliset käännökset olen periaatteessa tarkoittanut luettavaksi yhdessä alkutekstin kanssa, minkä johdosta sanajärjestykset ja -valinnat voivat tuntua välillä oudoilta. Kääntämisen apuna olen käyttänyt muinaisislannin sanakirjojen lisäksi George T. Flomin tutkielmaa "The language of the Konungs skuggsjá (Speculum regale) according to the chief manuscript, AM. 243 B a, fol" (1921).

Ensimmäisessä osassa kauppiasta neuvotaan tuntemaan ammattinsa kannalta relevanttien lakipykälien lisäksi paikalliset tavat. Vieraiden kielten opiskelusta sanotaan seuraavaa:

oc æf þu willt wærđa fullkommenn í frođleic, þa næmđu allar mallyzkur, en alra hælz latinu oc walsku, þwiat þær tungur ganga wiđazt. En þo tynþu æigi at hældr þinni tungo. (3,8:5-7)

'ja jos haluat tulla täydelliseksi viisaudessa, silloin opit kaikkia kieliä, mutta kaikista mieluiten latinaa ja ranskaa, sillä nämä kielet kulkevat laajimmin. Mutta kuitenkaan älä menetä oman kielesi hallintaa.'

(Brennerin edition kirjain đ on sama asia kuin tavallisempi ð, jonka unsiaalisuus hämärtää hieman sen suhdetta puoliunsiaaliseen d-kirjaimeen.)

Perustelut opiskella tiettyjä kieliä ovat samantapaisia kuin puoli vuosituhatta myöhemmin ja nykyäänkin: tärkeimmät kielet ovat lähtökohtaisesti ne, joita ymmärretään laajimmalla alueella, mutta kaikki kielitaito on eduksi. Lisäksi pitäisi osata etenkin omaa äidinkieltä.

Sana walska on mielenkiintoinen. Muinaisskandinaavin valska eli volsk tunga merkitsee 'ranskan kieltä'. Englannin kielessä etymologisesti vastaava sana Welsh merkitsee kuitenkin 'kymrin kieltä' (tai 'walesilaista'). Kyseessä on etymologisesti sama kelttiläinen etnonyymi kuin latinan Volcae tai kreikan Οὐόλκαι.

"Sunr Goðan dag hærra min̄." Yksityiskohta pääkäsikirjoituksesta (KU).

Toisessa osassa neuvotaan, että hovimiesten tulee olla kuninkaan seurassa tarkkaavaisia sen suhteen, mitä kuningas puhuu. Jos käy niin, että kuninkaan puhuessa joku kysyy jotakin, voi hänelle sanoa seuraavasti: biđ litla riđ, gođr, mæđan ec lyđi stunnd æina rœđu konongsens, en ec wil siđan giarna wiđ þec rœđa slict er þer þycki sialfum gott (32,79:30-32) 'odota pieni hetki, hyvä mies, kuuntelen hetken kuninkaan puhetta, mutta sitten puhun kernaasti kanssasi niin paljon kuin sinusta tuntuu hyvältä'. Ohjeet annetaan myös sellaisen tilanteen varalta, jossa ei ole kuultu, mitä kuningas juuri sanoi:

En æf swa kann til at wærđa at konongr mælir til þin noccor orđ, þau er þu næmer æigi, ocþarftu annat sinni æpter at fretta, þa skallt þu hvarki sægia "haa" ne "hvat", hælldr skallt þu æcki meira um hafa en qvæđa swa at orđe "hærra". En æf þu willt hælldr spyria mæđ fleirum orđum: "hærra minn, latiđ yđr æigi firi þikkia at ec spyria hvat þer mælltur til min, þwiat ec nam æi". Gorla oc lat þet þo sæm fæstum sinnum þat hænnda at konongr þurwi optarr en umm sinn orđ at hærma firi þer ađr en þu næmir. (32,80:6-14)

'Ja jos niin voi tapahtua, että kuningas puhuu sinulle jokusen sanan, jota et ymmärtänyt, ja sinun tarvitsee toisen kerran kuulla, silloin sinun ei pidä sanoa "tä" tai "mitä", mieluummin et tee enempää kuin sanot: "herra". Mutta jos haluat mieluummin kysyä useammilla sanoilla: "Herrani, älkää loukkaantuko, että kysyn, mitä sanoitte minulle, koska en ymmärtänyt." Ja pidä huoli, että mahdollisimman harvoin tapahtuu että kuninkaan täytyy useammin kuin kerran toistaa sanansa sinulle ennen kuin ymmärrät.'

Kuten sekä alkutekstistä että käännöksestä käy ilmi, kuningasta teititellään käyttämällä ns. V-muotoina monikon toisen persoonan muotoja latiđ 'antakaa', yđr 'teidän' ja þer 'te' (joista viimeksi mainitun proteettinen þ- saa sen erehdyttävästi muistuttamaan yksikön toisen persoonan pronominin datiivimuotoa). Poika kysyykin tässä kohden, miksi herroja on tapana puhutella monikossa, vaikka Jumalaakin puhutellaan yksikössä (33,80:15-24). Isä vastaa, että Jumalaa puhutellaan siksi yksikössä, ettei monikkoa käyttämällä syyllistyttäisi epähuomiossa epäjumalien palvontaan (33,80:28-81:18). Isä jatkaa, että herroja puhutellaan kunnioittavasti monikossa siksi, että niin on ollut ennenkin tapana, ja siksi, että herrat eivät ole vastuussa vaan itsestään, vaan useammasta ihmisestä, ja hyvän päällikön menettäminen koskee monia; lisäksi kuningasta puhuteltaessa ei varsinaisesti puhutella vain häntä, vaan myös hänen neuvonantajiaan (34,81:30-82:24).

Kuninkaan tervehtimisestä aamulla sanotaan muun muassa seuraavaa:

En æf þat er swa arla um morna, at þu hæfir hann æigi fyrr fynnit, þa biođ hanum gođan dagh mæđ þeim orđum, er ec hæfi þer fyrr sagt (37,96:34-97:1)

'Mutta jos on niin aikaisin aamulla, ettet ole häntä aikaisimmin tavannut, silloin toivota hänelle hyvää päivää niillä sanoilla, jotka olen aikaisemmin sinulle sanonut.'

Nämä mainitut sanat ovat gud gefi ydur godan dag herra kongur (30,77:22-23) 'jumala antakoon teille hyvän päivän, herra kuningas'. (Tämä kohta Brennerin editiossa on eri käsikirjoituksesta, mikä selittää muista lainauksista poikkeavan oikeinkirjoituksen.)

Hovimiehen tulee pysytellä kuninkaan lähettyvillä, muttei kuitenkaan niin lähellä, ettei kuningas voi halutessaan keskustella kahden kesken jonkun kanssa. Mikäli kuningas kutsuu luokseen käymään tällaista keskustelua, on toimittava seuraavalla tavalla:

En æf hann heimter þec nerri ser oc wil tala wiđ þec loeynilegha, þa sætz þu akne firi hanum swa nerri, at þu mæger wæl lyđa hans æin mælum, oc þa skikkio laus. En æf hann biđr þec sitia, þa mattþu læggia yfir þec skickio þina, æf þu willt, oc sitia þar, sæm hann byđr þer. (38,97:3-7)

'Mutta jos hän pyytää sinua lähemmäksi itseään ja haluaa puhua kanssasi yksityisesti, silloin asetu polvellesi hänen eteensä niin lähelle, että pystyt hyvin kuulemaan hänen puheensa, ja sitten viitta pois. Mutta jos hän pyytää sinua istumaan, silloin voit laittaa päälle viittasi, jos haluat, ja istua sinne, minne hän kutsuu sinut.'

Tällaisessa tilanteessa on luonnollisesti tärkeää olla tarpeeksi lähellä kuullakseen, mitä kuninkaalla on sanottavana, jottei tarvitse pyytää häntä toistamaan sanomisiaan, kuten ylempänä ohjeistettiin. Kuten pyydettäessä kuningasta toistamaan sanomansa, ei myöskään hänen kutsuunsa vastattaessa pidä käyttäytyä tuttavallisesti:

Nu kallar konongr a þec mæđ aqvæđno nafni, þa warazt þu þat at þu qvæđer hværki "hu" ne "ha" eđa "hvat" amoti. Tac hælldr swa til orđz: "Ja hærra, ec hœyri giarna". (37,95:25-28)

'Nyt kuningas kutsuu sinua sanomalla nimesi; silloin varo, ettet vastaa "kui?" tai "tä?" tai "mitä?" Sano mielummin näin: "Kyllä herra, kuuntelen kernaasti!"

Viimeisen sanan käännösvastineen olen valinnut osittain etymologisin perustein, sillä suomen adverbi kernaasti perustuu adjektiiviin kernas, jonka pohjalla on germaaninen *gernaz (vrt. saksan gern, ruotsin gärna).

Esiintymisestä ihmisten ilmoilla mainitaan vielä seuraavaa:

Hwart sæm konongs mænn ero stadder isam- | sæti eđa ero þeir ifylghi mæđ konongi eđa ganga | þeir aller saman til sinnar skemtanar þar | sæm þeir wærđa mioc firi augh-um annarra | manna þa æigu þeir iamnan hælldr at wæra i liođara lagi oc siđ pruđer i latœđe sino | faghhryđer oc sia wiđ allu saurmæli. (37,99:3-8)

'Kun kuninkaan miehet ovat istumassa yhdessä tai ovat kuninkaan mukana tai menevät kaikki yhdessä pitämään hauskaa, niin että he ovat paljon muiden silmien edessä, silloin tulee heidän aina olla mieluummin hiljempaa ja hyväkäytöksisiä, kaunopuheisia ja olla kaikkia siivottomuuksia vastaan.'

En näe oikeastaan syytä, miksei tätä voisi pitää vieläkin varsin pätevänä ohjeena julkisilla paikoilla esiintymiseen kenelle tahansa!

Kolmas, kuningasta itseään käsittelevä osa koskee lähinnä jumalallis-kuninkaallisen tuomiovallan käyttöä eikä sisällä kielellisestä näkökulmasta kiinnostavia kohtia. Ylipäänsä voin suositella ainakin teoksen kahta ensimmäistä osaa (luvut 1 - 23 sekä 24 - 41) kaikille keskiajan elämästä ja maailmankuvasta kiinnostuneille. Itse olen tarkemmin perehtynyt lähinnä lukuihin 37 - 39, mutta siitä lisää toisella kertaa.

(Sotilaallisesta) kielitaidosta ja sen hankkimisesta

Saksilainen metsän- ja riistanhoitopäällikkö Hans Friedrich von Flemming (1670 - 1733) kirjoitti muun tuotantonsa ohella teoksen Der vollkommene Teutsche Soldat (Leipzig 1726), joka käsittelee otsikkonsa mukaisesti lähestulkoon kaikkea yksittäisen krenatöörin aseotteista aina sotainvalidien hoitoon. Lisäksi teoksen alkupuolella selostetaan niinkin yleisiä aiheita kuin ihmistä, kasvatusta, jumalanpelkoa, laskentoa ynnä musiikkia ja muita soveliaita harrastuksia. Käsittelen tässä kirjoituksessa referaatinomaisesti teoksen seitsemättä lukua (s. 20 - 22), jonka otsikko on Von unterschiedenen Sprachen ('eri kielistä'), kommentoiden ja täydentäen siinä annettuja tietoja ja ohjeita.

Luku alkaa hyvin tutulla valituksella siitä, kuinka monet välittävät enemmän vieraista kielistä kuin omasta äidinkielestään eivätkä osaa sanoa kolmea sanaa sekoittamatta mukaan vieraskielisiä ilmaisuja. Kirjoittaja kehottaa kuitenkin olemaan keinotekoisesti kääntämättä vakiintuneita sivistyssanoja saksaksi, vaikka muistuttaakin siitä, että jos jokin asia on ilmaistavissa yhtä hyvin saksaksi, ei sitä pidä sanoa vieraalla kielellä.

Seuraavaksi kehotetaan lukemaan sellaisia tekstejä, jotka liittyvät valittuun elämäntapaan: oppineeksi mielivän tulee lukea tekstejä, jotka on laadittu hyvällä retorisella tyylillä ("oratorischer Stylus"); jos aikoo ryhtyä rahaa tuottavaan ammattiin ("die güldne Praxin exerciren"), on luettava kanslian akteja, tuomioita, päätöksiä ja sen sellaisia; jos taas haluaa tulla valtiomieheksi, on huolelliseseti tutkittava julkisia asiakirjoja ("die Acta publica"). Karkeasti ottaen voitaneen sanoa, että juuri saksilainen kansliakieli levisi saksan kirjakieleksi Martti Lutherin yläsaksankielisen raamatunkäännöksen kautta (erityisesti alasaksan tappioksi).

Jaloimmaksi (vornehmste) nuoren ihmisen tarvitsemaksi kieleksi mainitaan latina. Käytännöllinen peruste latinalle on, että sitä osaava oppii helpommin siihen perustuvia kieliä (esim. ranskaa ja italiaa) kuin sitä osaamaton. Latinan mainitaan olevan hyödyksi myös, mikäli aikoo suorittaa asepalvelusta Puolan kuningaskunnassa (Königreich Pohlen eli "Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta").

(Viimeksi mainittu valtio tunnetaan yleisemmin nimellä Puola-Liettua. Nykyään Suomena tuntemamme valtio oli Ruotsin osana Ruotsin kuninkaan Sigismundin eli Puolan kuninkaan ja Liettuan suuriruhtinaan Sigismund III:n kautta henkilökohtaisessa unionissa Puola-Liettuan kanssa, kunnes Kaarle-herttua syrjäytti Sigismundin Ruotsin kuninkaana nuijasodan myötävaikutuksella vuonna 1599.)

Kuten jo mainitsin toisaalla, latinan taidon tuoma etu romaanisia kieliä opeteltaessa on aivan todellinen, mutta en ole täysin varma siitä, onko tavallisen kielenoppijan kannalta esimerkiksi joidenkin latinan kautta selittyvien epäsäännöllisyyksien oppiminen erikseen vähemmän työlästä kuin latinan opettelu. Sanastonkin osalta latinasta saatavan edun voitaneen katsoa toimivan nykykielten kohdalla myös vaakasuunnassa. Vai onko jotenkin helpompi oppia latinan sanan pons perusteella ranskan ja italian sanat pont ja ponte kuin vaikkapa italian perusteella oppia vastaava ranskan sana? Toisenlaisena esimerkkinä voidaan mainita ranskan cheval ja italian cavallo, jotka toki perustuvat latinan sanaan caballus, mutta tavallisempi sana hevoselle on klassisessa latinassa equus.

Selostus parhaasta tavasta oppia latinaa ansaitsee tulla lainatuksi kokonaisuudessaan, vaikkakin kommentoinnin helpottamiseksi osiin pilkottuna. Alkutekstissä huomio kiinnittyy lukuisiin vierassanoihin, jotka on painettu antiikvalla (tässä korostettuna) fraktuuran sijaan.

Die bequemste Lehr-Art sie zu lernen ist, wenn man sie jungen Leuten ohne viel grammaticalische Regeln nach und nach in Spielen und Reden beybringet, wie man die Französische Sprache bey den Mademoisellen zu lernen pflegt.

'Mukavin tapa oppia [latinaa] on, kun sitä tuodaan nuorille pikkuhiljaa leikkiin ja keskusteluun ilman lukuisia kieliopillisia sääntöjä, kuten ranskan kieltäkin on tapana oppia mademoisellien luona.'

Vieraskielinen lastenhoitaja tai kielikylpy joko päiväkodissa tai koulussa ovat nykyäänkin suosittuja tapoja oppia vieraita kieliä. Muutenkaan ajatus kielenoppimisesta leikin ja keskustelun kautta ilman kielioppisääntöjen tankkaamista ei välttämättä ensimmäisenä tuo mieleen saksalaista sotilasoppikirjaa 1700-luvun alusta. Viestinnällisyys ei myöskään näytä olevan varsinaisesti mikään uusi keksintö, kuten käy ilmi seuraavasta lainauksesta:

Es muß ein Hoffmeister oder Lehrmeister jungen Leuten Freyheit geben, daß sie dasjenige, was sie nicht auf lateinisch geben können, nur teutsch sagen, denn so werden sie nicht in Reden gehindert; Wo sie fehlen, muß er sie mit Liebe und Freundlichkeit corrigiren, und in seiner Antwort, die er ihnen thut, anweisen, wie sie accurater und besser hätten reden können.

'Hovimestarin tai opettajan on annettava nuorille vapaus sanoa saksaksi, mitä he eivät latinaksi osaa, jottei heidän puheensa olisi estynyttä; hänen on sitten korjattava heidän puutteensa rakkaudella ja ystävällisyydellä, ja antamassaan vastauksessa osoittaa, miten he olisivat voineet ilmaista asiansa tarkemmin ja paremmin.'

Vaikka ei voida varmuudella tietää, millaista korjaamista tässä tarkalleen ottaen tarkoitetaan, vaikuttaa se olevan jonkinlaista oppijan tukemista (scaffolding), jossa oppija toimii omalla lähikehityksen vyöhykkeellään kokeneemmaan ohjaajan ohjauksessa.

Wenn sie nur alle Tage drey lateinische Wörter lernen, so können sie in einigen Jahren schon zu einiger Fertigkeit in Reden gelangen. Vor die Knaben ist der bekandte Orbis pictus gar wohl zu gebrauchen, als in welchen allerhand Wörter, die in den menschlichen Leben vorzukommen pflegen, anzutreffen.

'Jos he oppivat joka päivä vain kolmekin sanaa latinaa, saavuttavat he muutamassa vuodessa jonkinlaisen valmiuden puhua. Pojille sopii myös hyvin tunnettu Orbis pictus, josta löytyy kaikenlaisia sanoja, jotka yleensä esiintyvät ihmisen elämässä.'

Laskennallisesti kolmessa vuodessa oppisi siis reilut kolmetuhatta sanaa. Oppimisen tueksi suositellun kuvakirjan Orbis sensualium pictus (1658) laatija oli Johan Amos Comenius (1592 - 1670), böömiläinen teologi, joka muistetaan parhaiten hänen pedagogisista uudistuksistaan. Orbis pictus on kaksikielinen kuva(tieto)sanakirja, joka julkaistiin alunperin latinalais-saksalaisena versiona, myöhemmin muillakin kielillä.

Paralleelitekstien käyttö kielenoppimisessa on nykyäänkin suositeltavaa etenkin alkeisvaiheen ohittaneille. Tähän soveltuvia materiaaleja ovat kaksikielisinä julkaistut romaanit (kohdekielinen äänikirja on suositeltava lisä) sekä ranskalainen Assimil-sarja.

Kuvakirjan lisäksi suositellaan lukemaan huvinäytelmiä:

Man gelanget so wohl bey der lateinischen, als auch bey den andern Sprachen am geschwindesten zum reden, wenn man fleißig Comoedien lieset, sintemahl diese die täglichen vorfallenden Redens-Arten in sich enthalten.

'Latinaa, kuten muitakin kieliä, oppi nopeimmin puhumaan lukemalla ahkerasti komedioita, sillä nämä sisältävät päivittäisessä elämässä tavattavia ilmaisuja.'

Itsekin pyrin harjaantumaan eräissä kielissä katsomalla DVD:ltä tilannekomedioita vieraskielisillä tekstityksillä suunnilleen edellä mainitusta syystä. Tämä periaatteessa lukeutuu ylempänä mainittuun paralleelitekstien käyttöön.

Latinan jälkeen tärkein kieli on ranska, joka on suosittu niin suurten herrojen (grossen Herrn) kuin naistenkin (Frauen-Zimmer) keskuudessa, ja jonka arvostus oli kirjoittajan mukaan teoksen kirjoittamisen aikaan korkeimmillaan. Ranskaa pitäisi oppia nuorena, kun kielen lihakset ovat vielä herkkiä, jolloin "aksenttiin" on helpompi mukautua kuin vasta aikuisena. Ranskan taito auttaa myös etenemään talousaliupseerin (Fourir-Musterschreiber) uralla.

Kuten latinan yhteydessä todettiin, voi ranskaa opettaa ranskalaisten mademoisellien avulla, jotka opettavat kieltä keskustelujen ja leikkien kautta, tai vaihtoehtoisesti palkkaamalla ranskankielisiä nuorukaisia vierailemaan nuorten herrojen luona. Jälkimmäisten tapauksessa on kuitenkin se ongelma, että ranskalaiset nuorukaiset ovat useimmiten moraaliltaan löyhiä (lose), joten vanhempien on parempi valita lapsilleen järkevä ranskatar, joka osaa paitsi opettaa ranskaa, myös kasvattaa lapsia.

Kun jonkinlainen sujuvuus on saavutettu, on opetus annettava kielenopettajan tehtäväksi, sillä ranskattaret eivät yleensä hallitse kieliopin perussääntöjä, ja mikäli näitä ei opi, tulee tekemään tuhansia kömmähdyksiä kirjoittaessaan, tai tarvitsee ainakin paljon enemmän aikaa, mikäli aikoo oppia kieliopin säännöt "ex usu". Kielenopettajaksi kelpaa tässä vaiheessa myös saksalainen, joka ymmärtää ranskaa.

Erääksi parhaista kieliopeista nimetään Jean Robert Des Pepliersin Grammaire Royale (1689?), josta otettiin lukuisia painoksia aina vuoteen 1811 asti, kun taas kattavinmmaksi mainitaan Johann Rädleinin kielioppi Vollkommener Franz. Sprachmeister, mit Gesprächen und Briefen, Leipzig 1706). (Edellä mainitut bibliografiset  tiedot ovat peräisin 1890 ilmestyneestä teoksesta Chronologisches Verzeichnis französischer Grammatiken vom Ende des 14. bis zum Ausgange des 18. Jahrhunderts.)

Runoutta kehotetaan lukemaan siksi, että runojen kieli on vaikeampaa, ja näin ollen niitä ymmärtävä ymmärtää muitakin tekstejä paremmin.

Ranskan ja muiden kielten kirjoittamisen oppimiseksi kehotetaan kääntämään kirje, kirja tai muu kirjoitus kohdekielestä omaan kieleen ja sitten takaisin kohdekieleen; lopputulosta tulee sitten verrata alkuperäiseen teksiin ja korjata virheet. Tämä on toistettava niin monta kertaa, että virheitä ei enää synny. Tällä menetelmällä pitäisi voida myös oppia kieltä opettelematta erikseen kieliopin sääntöjä ja, mikäli on kärsivällinen ja varaton, ilman opettajaa. Perustelu on jokseenkin mielenkiintoinen:

Der Lehrmeister kan bey dem corrigiren nichts ander sagen, als, dieses oder jenes ist nicht recht gesetzt, es muss so heissen; Solches saget das Buch auch.

'Opettaja ei voi korjatessaan sanoa muuta kuin että tämä tai tuo ei ole oikein, sen pitää olla näin; sen verran kertoo kirjakin.'

Ehkä tämä pätee ylempänä mainittuihin kohdekieltä ymmärtäviin saksalaisopettajiin, mutta kääntämisestä jotain ymmärtävät tietävät toki, ettei kääntäminen aivan näin yksioikoisesti toimi: takaisinkääntämisvaiheessa voi tuottaa kieliopillisesti oikean muodon, joka kuitenkin poikkeaa alkuperäisestä lähdetekstistä. On myös mahdollista, että oppija kääntää omalle kielelleen väärin palauttaen kuitenkin takaisinkääntämisvaiheessa "oikean" kohdekielisen muodon. Tarvitaan siis jonkinlainen kontrolli siihen, että teksti on ymmärretty oikein. Muutenkin tällainen harjoitus tuntuisi vaativan, että omankielinen käännös tehdään tarkoituksella pitkälti formaalisti ekvivalentissa muodossa takaisinkääntämisen tarpeita silmällä pitäen, sillä muutenhan ei ole toivoakaan kääntää tekstiä takaisin lähellekään alkuperäistä asuaan.

Vieraskielisten muotojen tuottaminen apuja käyttäen on joka tapauksessa lähellä ruotsinopetuksesta tuttua elaborointia. Vaikka edellä kuvattu edestakaisin kääntäminen edustaisi lopulta lähinnä kohdekielisen tekstin ulkoaopettelua, on kokonaisten lauseiden ja fraseologisten sapluunoiden opettelu joka tapauksessa pääsääntöisesti tehokkaampaa kuin yksittäisten irrallisten sanojen opettelu yhdistettynä eksplisiittisiin kielioppisääntöihin. Kuten kirjoitin aiemmin, tällaisellakin tiedolla on toki paikkansa.

Italia mainitaan paitsi suosituksi kieleksi hoveissa, myös välttämättömäksi sotilaalle, koska Pyhä Rooman Keisarikunta hallitsi tuolloin huomattavia alueita Italiassa. Latinaa osaavan sanotaan voivan oppia italiaa kolmessa kuukaudessa. Italian kielioppikirjaksi suositellaan ranskantaitoisille Giovanni Veneronin eli Jean Veneronin (1642 - 1708) kielioppia, muille Hallessa italian kielen professorina toimineen Nicolò Castellin (1661 - 1728) kielioppia. Ensiksi mainittu on Le maitre italien (2. painos 1681); jälkimmäisen julkaisemasta kieliopista en ole löytänyt mainintaa, mutta hän toimitti kyllä italia-saksa-italiasanakirjan La Fontana della nuova Crusca: Dizzionario Italiano-Tedesco e Tedesco-Italiano (Leipzig 1700). Aloittelijoille lukemistoksi suositellaan muun muassa Molièren (1622 - 1673) komedioita italiaksi käännettyinä sekä kardinaali Guido Bentivoglion (1579 - 1644) kirjeitä. Molière-italiannoksella viitattaneen jo mainitun Castellin laatimaan käännökseen Le opere di G. B. P. di Moliere, divise in quattro volumi, & arricchite di bellissime figure (Lipsia 1698), jonka esipuheessa mainitaan sen tarkoituksen todella olevan toimia (saksankieliselle) yleisölle helppona johdatuksena italian kieleen ("Il mio principal scopo, dandole alla luce, è stata l'utilità pubblica de' poco perfetti nella nostra lingua e de' principianti in essa; essendo che rarissimi sono li libri facili, modernamente stampati").

Viimeiseksi mainitaan Sclavonische Sprache, ilmeisesti slovenia tai jokin muu eteläslaavilainen kieli, joka nimetään pääkieleksi (Haupt Sprache) ja jonka oppiminen ei sekään ole musketöörille väärin, sillä opittuaan "slavoniaa" oppii helpommin puolaa, turkkia, unkaria ja venäjää.

Loppukevennyksenä sanottakoon, että turkki ja unkari eivät kuitenkaan ole sukua slaavilaisille kielille eivätkä nykytiedon mukaan edes toisilleen. Turkin ja unkarin (ja siten myös suomen) sukulaisuussuhdetta eli ajatusta uralilais-altailaisista kielistä sivuttiin vuoden alussa MTV:n uutisessa kreikkalaisvanhuksesta, joka sanoi suomalaisten vihaavan kreikkalaisia, koska suomalaiset ovat sukua turkkilaisille. Toimittaja kommentoi, että "tätä ilmeisen perätöntä teoriaa turkin ja suomen kielten sukulaisuussuhteesta viljellään joskus myös muualla Euroopassa, mutta harvemmin näin aggressiivisesti sovellettuna" (korostus minun). Jos unohdetaan kielellisen ja geneettisen sukulaisuuden sekoittaminen, on kuitenkin mainittava, että "uralilais-altailaiset kielet" on muuttunut historiallis-vertailevissa teorioissa kielikunnasta joukoksi alueellisia piirteitä (kuten mainitsin jo joskus aiemmin) vasta viime vuosisadan jälkipuoliskolla. Voisin helposti kuvitella monelle olevan yhtä "ilmeinen" asia, että ruotsi ja venäjä eivät ole sukukieliä.

Misogyynisia säkeitä

Selailin pappismies M. Jeremias Simonin teosta Gnomologia proverbialis-poetica (Leipzig 1683), joka sisältää latinankielisiä sitaatteja ja muita viisauksia saksankielisine riimikäännöksineen. Mukaan tarttui muutama tässä jakamisen arvoinen esimerkki, joita voidaan kaikkia luonnehtia misogyynisiksi eli naisvihamielisiksi.

Kaikki latinankieliset säeparit ovat elegisessä distikhon-mitassa, joka lienee ei-klassisisteille tuttu joko Ateenalaisten laulusta tai Thermopylain taistelun muistovärssyistä. Klassiset eli kvantitatiiviset runomitat perustuvat painollisten ja painottomien tavujen rytmien sijaan pitkien ja lyhyiden tavujen vaihteluun: esimerkiksi suomen sana tulee olisi painon perusteella trokee (TA-ti) mutta kvantitatiivisesti jambi (ti-taa). Sananparsien saksankieliset käännökset ovat myös runomuotoisia mutta noudattavat saksan kieleen paremmin soveltuvaa dynaamista säerakennetta loppusointuineen ("rhythmi vulgares"). Osa käännöksistä on Simonin itsensä laatimia, osa lainattu muualta (a 5).

Suorasanaiset suomennokset pohjautuvat latinankieliseen versioon. Käännöksiä seuraavat muutamat kommentit itse sisällöstä sekä mainitsemisen arvoisina pitämistäni kieliasun piirteistä.

Ensimmäinen säepari koskee naisia yleisesti:

Aſpide qvid pejus? Tigris: Qvid Tigride? Dæmon:
Dæmone qvid? Mulier: Qvid muliere? Nihil.

Sehr arg der Teuffel iſt /
die Schlang das Tieger-Thier;
Doch gehet ihnen noch
ein Weib an Boßheit für.

Beelzebub iſt zwar ein alter arger Schalck /
Doch iſt viel ärger noch ein böſer Weiber-Balck. (29)

'Mikä on käärmettä pahempi? Tiikeri. Mikä tiikeriä? Demoni. / Mikä demonia? Nainen. Mikä naista? Ei mikään.'

Latinankielisen säeparin rytmi on "taa-ti-ti taa taa-taa taa-taa taa taa-ti-ti taa-ti / taa-ti-ti taa ti-ti-taa taa ti-ti-taa-ti ti-ti", saksankielisen säkeistön "ti TA ti TA-ti TA / ti TA ti TA-ti-TA / ti TA-ti TA-ti TA / ti TA ti TA-ti TA", riimikaavalla abcb.

Teoksessa viitataan tässä kohden myös Jeesus Siirakin kirjan 25. lukua: Alle Boßheit ist gering gegen der Weiber Boßheit ('kaikki häijyys on vähäistä naisen häijyyden rinnalla') ja Ich wil lieber bey Löwen und Drachen wohnen / denn bey einem bosen Weibe ('ennemmin asuisin yhdessä leijonan ja lohikäärmeen kanssa, kuin asuisin yhdessä pahan vaimon kanssa').

Ensimmäinen saksannos ei sisällä mainittujen olentojen hierarkiaa, vaan ilmoittaa yksinkertaisesti naisten olevan pahempia kuin paholainen, käärme ja tiikeri. Ensimmäisen saksannoksen epäpuhdas riimi Thier-für ei ole tyypiltään mitenkään harvinainen, ja joissakin murteissa suorastaan puhdas. Jälkimmäinen saksannos vertaa naista vain Beelzebubiin, joka on "vanha paha lurjus".

Mainituista asioita mulier 'nainen' on ainoa, jonka nimitys ei ole kreikkalainen lainasana (vrt. ἀσπίς, τίγρις ja δαίμων; myös saksan Teuffel, kuten englannin devil, tulee pohjimmiltaan kreikasta.) Muodot aspide, tigride, daemone ja muliere ovat vertailun ablatiiveja (ablativus comparationis), jotka täydentävät komparatiivin merkitystä ilmaisemalla, mihin verrataan; suomessa käytetään partitiivia (käärmettä, tiikeriä jne.), joka sekin on alkujaan ollut pohjimmiltaan poispäin suuntautumista ilmaiseva muoto, mikä näkyy vieläkin sellaisissa kivettymissä kuin kotoa, takaa ja kaukaa.

Toinen säepari koskee erityisesti huonoa vaimoa:

Eſt mala crux coniux mala, crux tamen illa ferenda eſt,
quâ nemo niſi mors te relevare poteſt.

Haſtu ein böſes Weib /
trag ſolches Creutz und Leiden /
Weil niemand als der Tod /
dich nur von Ihr kan ſcheiden. (132)

'Paha puoliso on paha risti, mutta se risti on kannettava, / josta ei kukaan paitsi kuolema voi sinua vapauttaa.' Tässä on huomattava, että kuolema voi tietysti kohdata kumpaa tahansa osapuolta.

Tähän tematiikkaan liittyen Juha "Watt" Vainio lauloi "perhana kun eukokseni sellaisen sain ristin". Kannettava risti viittaa Raamattuun, jossa Jeesus ilmoittaa, että hänen opetuslasten on kannettava ristinsä (Matt. 16:24, Mark. 8:34, Luuk. 14:27). Mielenkiintoista kyllä, latinankielisessä Raamatussa eli Versio vulgatassa ei käytetä verbiä ferre, vaan accipere, tollere ja baiulare.

Gerundiivi ferenda voidaan kääntää joko 'kannettava' tai jopa 'kestettävä'. Klassisen kieliopin mukaan gerundiivi ilmaisee velvollisuutta tai välttämättömyyttä, mistä hyvänä esimerkkinä Cato Censoriuksen kuuluisa lause ceterum censeo Karthaginem esse delendam 'muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava' eli 'täytyy tuhota'. Varhaiskeskiajalta alkaen gerundiivi laimentui kuitenkin Priscianuksen kieliopinkin hyväksymään passiivin futuuripartisiipin merkitykseen, mikä kannattaa pitää mielessä keskiaikaisia tekstejä lukiessaan. Tulevaisuuden ja velvollisuuden kategorioiden sekoittuminen ja kehittyminen toinen toisistaan ei ole mitenkään tavatonta, mistä esimerkkinä englannin shall 'aikoa', alkujaan 'olla velkaa, täytyä'.

Edellisen tapaan myös seuraava käsittelee nimenomaan huonoa naista:

Eſt mala res ſcabies, mulier mala peſſima res eſt;
Illa cutem mordet, mordet at hæc animum.

Aerger als die Krätz und Raud' /
Iſt ein böſes Weib /
Jene naget nur die Haut, /
Diß das Hertz im Leib. (132)

'On paha asia syyhy, paha nainen on pahin asia; / yksi jäytää ihoa, mutta toinen sielua.'

Sana scabies on nykyäänkin syyhyn lääketieteellinen nimitys. Anaforisista pronomineista illa 'tuo' ja haec 'tämä' ensimmäinen viittaa ensiksi mainittuun, jälkimmäinen viimeksi mainittuun.

Viimeisellä, Aeneas Silviuksen eli paavi Pius II:n nimiin laitetulla säeparilla on jopa kolme saksankielistä käännöstä:

Non audet Stygius Pluto tentare, qvod audet
Effrenis Monachus, plenaqve fraudis anus.

Wo der Teuffel ſelbst nicht hin wil /
da ſchickt er einen Mönch oder alte Frau hin.

Offt Pluto ſelbſt ſich das zu thun nicht unterwindet /
Was manch' alt böſes Weib und Mönch thut und erfindet.

Was Meiſter Satan ſelbſt offt nicht verrichten kan /
Das bringt ein altes Weib und Mönch leicht auf die Bahn. (309)

'Styksiläinen Pluto ei tohdi koettaa, mitä tohtii / hillitön munkki tai juonia täysi akka.'

Tämä latinankielinen epigrammi löytyy myös (tosin virheellisessä muodossa) käsikirjoituksesta Royal Armouries I.33 (kuva alla).

"plenaque dolis"

Ensimmäinen saksannos näyttäisi olevan suorasanainen mukaelma, kun taas kaksi muuta ovat jambisia ja loppusoinnullisia. Ylipäänsä saksankielisissä versioissa sanalla Mönch ei ole mitään määritettä, mikä johtaa merkityksen muuttumiseen, sillä tohtiminen ilmoitetaankin hillittömän munkin (effrenis monachus) sijaan munkin yleensä (Mönch) ominaisuudeksi. "Juonia täysi akka" (plena fraudis anus) on saksannettu vanhaksi ilkeäksi naiseksi tai pelkästään vanhaksi naiseksi. On kai mahdollisuuksien rajoissa, että kääntäjä on ajatellut määritteet effrenis ja plena fraudis munkkien ja vanhojen naisten suorastaan redundanteiksi määreiksi.

Pluto eli Hades (saksaksi tässä myös Teuffel 'paholainen' ja Meister Satan 'mestari Saatana') on kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa Manalan hallitsija, Styks puolestaan Manalan ympäri virtaava joki. Stygius 'styksiläinen' voitaneen katsoa siis melko tyhjäksi määritteeksi.

Eräästä riimukivestä

Muistokirjoitusteema jatkuu.

Kävin Schallaburgin linnan viikinkinäyttelyssä, jossa näytteillä olevan esineistön (niin aidon kuin jäljennösten) joukossa on muun muassa riimukiviä. Jotta runologia-tunnisteen alta löytyisi myös vähän varsinaisempaa runologiaa, ajattelin julkaista tässä vierailuni yhteydessä tekemäni harjoitusinterpretaation käsitellen samalla eräitä asiaankuuluvan kielimuodon erityispiirteitä.

Kiven kaikki rivit ovat luettavissa vasemmalta oikealle, mutta ensimmäinen kulkee alhaalta ylös alkaen vasemmasta alakulmasta, toinen kulkee ylhäältä alas, kolmas alhaalta ylös ja neljäs ylhäältä alas. Päätään joutuu siis kääntelemään samaan tapaan kuin kansainvälistä kirjahyllyä tutkiessaan. Viimeinen rivi ei ole mahtunut kiven etupuolelle vaan löytyy sen vasemmasta kyljestä alkaen alhaalta. Sijoittamalla rivit nykykäytännön mukaisesti päällekkäin teksti näyttää seuraavalta:

᛬ᛋᚢᛁᚾ᛬ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ᛬ᛋᛅᛏᛁ᛬
ᛋᛏᛁᚾ᛬ᚢᚠᛏᛁᛦ᛬ᛋᚴᛅᚱᚦᛅ
ᛋᛁᚾ᛬ᛡᛁᛘᚦᛁᚵᛅ᛬ᛁᛅᛋ᛬ᚢᛅᛋ᛬
᛬ᚠᛅᚱᛁᚾ᛬ᚢᛂᛋᛏᚱ᛬ᛁᚭᚾ᛬ᚾᚢ᛬
᛬ᚢᛅᚱᚦ᛬ᛏᛅᚢᚦᚱ᛬ᛅᛏ᛬ᛡᛁᚦᛅ᛬ᛒᚢ

(Jos merkit eivät näy oikein, hanki joku kunnon fontti.)

Alla on sama teksti translitteroituna latinalaisille aakkosille:

:suin:kunukʀ:sati:
stin:uftiʀ:skarþa
sin:himþiga:ias:uas:
:farin:uestr:ion:nu:
:uarþ:tauþr:at:hiþa:bu

Translitteraatiokin vaatii aina tuekseen alkuperäiset riimut. Alla saman tekstin eräs mahdollinen transkriptio varsinaiseksi (rekonstruoiduksi) riimuskandinaaviksi eli kielimuodoksi, jota yllä olevilla riimuilla lienee pyritty kirjoittamaan:

Svenn kunungʀ satti
stén æftiʀ skarða
sinn hémþega, jas vas
farinn vestr en nu
varð dauðr at Hæiðabý

...ja edelleen käännettynä muinaisskandinaaviseen muotoon:

Sveinn konungr setti
stein eptir Skarða,
sinn heimþega, er var
farinn vestr, en nú
varð dauðr at Heiðabý.

Kivi, joka tunnetaan "Skarði-kivenä", kertoo kuningas Sven Haaraparran (k. 1014) pystyttäneen sen Skarðin muistoksi, joka oli käynyt lännessä, mutta kuoli Hedebyn edustalla. Heikki Oja kääntää tekstin seuraavasti: 'Kuningas Sven pystytti kiven seuralaisensa Skardin muistoksi, joka matkusti länteen, mutta kuoli sitten Hedebyssä' (Riimut: viestejä viikingeiltä, s. 191).

Käännösvastine seuralainen ei välttämättä tee oikeutta sanalle hémþegi. Muut tunnetut yhdyssanat, joiden jälkimmäinen osa on -þegi (verbistä þiggja 'saada, ottaa vastaan'), merkitsevät sellaista, joka saa yhdyssanan alkuosan ilmaiseman asian: arfþegi 'perillinen' (arf 'perintö'), farþegi 'matkustaja' (far 'matka') ja heiðþegi 'sotilas' (heið 'palkka'). Näillä perusteilla Rune Palm antaa sanalle merkityksen 'man som erhållit mark', jonka voisi kaiketi suomentaa vasalliksi (Vikingarnas språk, s. 141-142, 488).

(Kirjoitus löytyy saksaksi käännettynä Wolfgang Krausen teoksesta Runen (s. 98) ja vierailemani näyttelyn myymälästä mukaan tarttuneesta Klaus Düwelin teoksesta Runenkunde (s. 109). Molemmat kääntävät sanan heimþegi sanalla Gefolgsmann.)

Kirjaimisto edustaa nuorempaa futharkia muutamalla diakriittisella merkillä höystettynä: pisteen lisääminen tekee riimusta ᚴ k riimun ᚵg ja riimusta ᛁ i riimun ᛂ e. Näiden käyttö ei kuitenkaan ole täysin johdonmukaista, joten nuoremmalle futharkille tyypilliseen tapaan sama riimu voi merkitä useampaa kuin yhtä äännettä, kuten translitteraatiota ja transkriptiota vertailemalla käy ilmi.

Vaikka translitteraatio ja sen transkriptio heijastelevat selvästi arkaaisempaa kielimuotoa kuin standardoitu muinaisskandinaavinen tulkinta, on mahdoton sanoa, missä määrin kyse on riimujen kaivertamisen ajan mukaisesta ääntämyksestä eikä vain tällaisille kaiverruksille ominaisesta arkaisoivasta kirjoituskäytännöstä.

Itse näyttelyesine.

Versaalilla translitteroitu ᛦ ʀ merkitsee rotasismille altistunutta foneemia, jonka ilmentymien historia voidaan tiivistää kaavaan [s] → [z] → [r]. Karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että silloin kun muinaisskandinaavissa on r ja gootissa s, on riimuskandinaavissa ᛦ ʀ. Käyttö ei ole kuitenkaan etymologisessa mielessä täysin johdonmukaista, mistä käyvät esimerkiksi muodot ᛅᚢᚦᚱ tauþr ja ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ kunukʀ, joissa molemmissa voisi odottaa olevan sama toisenlaisen taulukon yhteydessä mainitsemani maskuliinin yksikön nominatiivin pääte (*daudaz, *kuningaz). Tämä epäjohdonmukaisuus viittaa siihen, että foneemit /ʀ/ ja /r/ ovat tässä vaiheessa jo sulautuneet toisiinsa, eli horjuvuus kirjoituksessa vastaa sitä, että nykyenglantilainen ei olisi varma, kirjoittaako meat vai meet tai not vai knot.

Toinen rotasismi on tapahtunut vera-verbin muodoissa (vera 'olla', vrt. gootin wisan ja saksan partisiipin perfekti gewesen). Riimukiven tekstissä näkyy kirjallisissakin lähteissä tavattu vas 'oli', jonka myöhäisempi muoto on kaikista nykyskandinaavisista kielistä tuttu var. Tässä tapauksessa r on levinnyt analogisesti niistä muodoista, joihin se etymologisesti "kuuluu". Muinaisskandinaavin muotopariin var : várum voidaan verrata englannin was : were ja alkuperäistä, rotasoitumatonta muotoa edustavaa gootin was : wesum. Englannissa (ja alkujaan skandinaavissakin) näkyvän vaihtelun s : r taustalla on Vernerin lain aiheuttama "grammatischer Wechsel": alunperin päätteellä ollut aksentti on aiheuttanut monikkomuodoissa s:n soinnillistumisen, joka on johtanut sen muuttumiseen r:ksi (tälle ilmiölle sukua on sanskritisteille tuttu, alunperin aksentin siirtymisen aiheuttama vokaalivaihtelu atemaattisten verbien preesensmuodoissa ja tietenkin germaanisten kielten preteritiä etymologisesti vastaavassa perfektissä).

Toinen äänteenmuutos, jonka puute riimukirjoituksessa (ylempänä mainituin varauksin) näkyy, on umlaut eli äänteenmukaus sanassa ᛋᛅᛏᛁ᛬ sati = satti. Kyseessä on kausatiivijohdostyyppi, jonka nykykielisissä ilmentymissä alkuperäinen *j on aiheuttanut verbivartalossa umlautin ja sitten kadonnut, esim. englannin full ~ fill, ruotsin full ~ fylla ja saksan voll ~ füllen. Näiden alkuperäistä asua vastaa gootin varsin läpinäkyvä fulls ~ fulljan 'täysi ~ täyttää'. Tekstissä esiintyvä verbi merkitsee etymologisesti 'asettaa istumaan', ja sitä vastaavat englannin set, saksan setzen ja ruotsin sätta. Näiden heikosti taipuvien verbijohdosten vartalona on vahvan verbin sit/sitta/sitzen 'istua' preteritistä sat/satt/saß tuttu ablaut- eli vokaaliastevaihtelumuoto. Gootissa vastaavat muodot ovat sitan : sat 'istua' ja vokaalin osalta mukautumaton satjan 'asettaa', jonka preteriti on satida.

Edinburghin kreikkaa ja latinaa

Kävin toissa viikolla  Edinburghissa. Törmäsin kaupungissa kahteen kreikankieliseen kirjoitukseen, yhteen englanniksi käännettyyn sitaattiin kreikankielisestä kirjallisuudesta sekä erinäisiin latinankielisiin kirjoituksiin. Tämä edellä mainittuja aiheita käsittelevä kirjoitus odotti tähän asti luonnostilassa, koska pyysin viime viikolla tyypilliseen tapaani Jens Nilssonia lähettämään minulle sitaatin omasta hyllystäni puuttuvasta (ja kirjastostakin ainakin tuolloin lainassa olleesta) teoksesta. Toissa päivänä, tiedusteltuani ensin hänen peräänsä hänen viimeisekseen tietämästäni olinpaikastaan, sain kuulla hänen löytyneen kuolleena kotoaan. Kirjoitin tänään aiheesta Facebookiin. Banaaliudestaan huolimatta alla oleva kirjoitus, joka siis mainittua sitaattia lukuun ottamatta valmistui alla olevassa muodossa viime viikolla, on omistettu hänelle.

***

Pitempi kreikankielisistä teksteistä on William Ewart Gladstonen (1809 - 1898) muistomerkissä, joka sijaitsee Coates Crescentin puistossa. Gladstonen patsaan jalustan edessä on kahden pojan pitelemä laakeriseppele, jonka nauhoissa on seuraavat tekstit:

ΟΥ ΠΕΡΙ ΜΕΝ ΠΡΟΦΡΩΝ
ΚΡΑΔΙΗ ΚΑΙ ΘΥΜΟΣ ΑΓΗΝΩΡ

ΤΟΥ ΚΑΙ ΑΠΟ ΓΛΩΣΣΗΣ ΜΕΛΙ
ΤΟΣ ΓΛΥΚΙΩΝ ΡΕΕΝ ΑΥΔΗ

'Hänen sydämensä on miehekäs ja mielensä rohkea, ja hänen kieleltään virtasi hunajaa makeampi puhe'. Nämä kaksi heksametrisäettä ovat sitaatteja Iliaasta: sanoilla οὗ περὶ μὲν πρόφρων κραδίη καὶ θυμὸς ἀγήνωρ (10,244) Diomedes kuvaa Odysseusta, ja τοῦ καὶ ἀπὸ γλώσσης μέλιτος γλυκίων ῥέεν αὐδή (1,249) viittaa Nestorin kaunopuheisuuteen hänen alkaessaan selvitellä Akhilleuksen ja Agamemnonin kiistaa Briseis-tytöstä.

Lyhyempi kirjoitus löytyy Edinburghin linnasta nykyisen sotamuseon sisäänkäynnin vierestä, entisen sotilassairaalan oven yläpuolisesta tympanonista, jossa reliefin poikki kulkee seuraava teksti:

ΑΣΚΛΗΠΙΟΣ

'Asklepios'. Asklepios oli kreikkalaisten lääketieteen jumala, jonka sauvan ympärillä kiemurteleva käärme on kuvattu itse veistoksessa.

Asklepioksen sauva ja käärme.

Niin ikään Edinburghin linnassa, skottien sotamuistomerkiksi rakennetun pyhäkön sisällä on seuraava englanninkielinen sitaatti Peloponnesolaissotien historiasta:

THE WHOLE EARTH IS THE TOMB
OF HEROIC MEN AND THEIR STAY
IS NOT GRAVEN ONLY ON STONE
OVER THEIR CLAY BUT ABIDES
EVERYWHERE WITHOUT
VISIBLE SYMBOL WOVEN
INTO THE STUFF OF
OTHER MEN'S LIVES

THUCYDIDES

Kreikaksi kyseinen kohta kuuluu seuraavasti:

ἀνδρῶν γὰρ ἐπιφανῶν πᾶσα γῆ τάφος, καὶ οὐ στηλῶν μόνον ἐν τῇ οἰκείᾳ σημαίνει ἐπιγραφή, ἀλλὰ καὶ ἐν τῇ μὴ προσηκούσῃ ἄγραφος μνήμη παρ' ἑκάστῳ τῆς γνώμης μᾶλλον ἢ τοῦ ἔργου ἐνδιαιτᾶται. (2.43)

Englanninnos on paikoittain hieman mukaileva, mikä ilmenee vertaamalla sitä sanatarkempaan käännökseen: 'miesten nimittäin kuuluisien koko maa [on] hauta, ja ei hautakivien pelkästään kotimaassa kerro kirjoitus, vaan myös vieraassa [maassa] kirjoittamaton muisto jokaisella tiedosta ennemmin kuin teosta elää.' J. A. Hollon käännös (Peloponnesolaissota I: kirjat I - IV, 1964) välittää sisällön luettavammassa muodossa: 'Sillä kuuluisien miesten hautana on koko maailma, eivätkä heidän mainettaan julista vain muistopatsaisiin piirretyt kirjoitukset, vaan myös vieraissa maissa elää jokaisen ihmisen rinnassa heidän kirjoittamaton muistonsa sydämen eikä kiven säilyttämänä'.

En valitettavasti juurikaan kirjannut ylös näkemiäni latinankielisiä piirtokirjoituksia, joten en voi tehdä niistä vastaavaa selontekoa kuin Helsingin tapauksessa. Mainittakoon kuitenkin tunnuslause nemo me impune lacessit 'kukaan ei hätyytä minua rankaisematta', joka on nähtävissä muun muassa eräissä punnan kolikoissa, Edinburghin linnan portin yläpuolella sekä vanhimman ja jaloimman ohdakkeen ritarikunnan rintatähdessä.

Vieraillessani Holyroodin palatsissa huomasin, että pääsisäänkäynnin yläpuolella olevan vaakunan alla luki lacesset (futuuri) tavanomaiset muodon lacessit (preesens) sijaan. Kysyin asiasta lähimmältä vartijalta, joka ei ollut ikinä huomannut asiaa, mutta kysyi radiopuhelimellaan lisätietoja. Lopulta kaiverrusta tuli ihmettelemään ainakin kaksi muuta henkilökunnan jäsentä, ja johtopäätökseksi jäi, että kyseessä lienee ollut muurarien virhe.

"Nemo me impune lacesset", Holyroodin palatsi.

Seuraavana päivänä kävin Edinburghin linnassa. Sotamuseossa oli näytteillä muun muassa kuninkaallisten skottifusilieerien upseerivyönsolki vuosien 1882 ja 1914 väliltä sekä kuninkaallisten ylämaan fusilieerien 1970-luvulla käytössä ollut C-komppanian lippu, jonka asu on opastekstin mukaan pysynyt muuttumattomana 1600-luvun lopulta saakka. Molemmissa edellä mainituissa näyttelyesineissä lauseen viimeinen sana on muodossa lacesset. Sama muoto löytyi myös Maria Stuartin kammarin yhteydessä olevan pienemmän huoneen seinälle maalatusta vaakunasta, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

"Nemo me impune lacesset", Edinburghin linna.

Lacesset näyttäisi siis mahdollisesti palautuvan jonnekin 1600-luvulle. Raportoin havaintoni palatsille ja odotan lisätietoja.

Satunnaisia sanakirjahuomioita

Tämä kirjoitus käsittelee otsikonsa mukaisesti erinäisiä satunnaisia mutta omalla tavallaan kiinnostavia sanakirja-asioita. Hieman vastaavia aiheita olen sivunnut jo toisaalla.

Carl Darling Buckin teos A Dictionary of Selected Synonyms in the Principal Indo-European Languages: A Contribution to the History of Ideas (1949) koostuu listoista siitä, millä sanalla jokin asia eri indoeurooppalaisissa kielissä ilmaistaan. Hakusanat on luokiteltu aihepiireittäin (esimerkiksi "The Physical World in Its Larger Aspects", "Mankind: Sex, Age, Family Relationship" ja "Animals"). Sanalistojen yhteydessä on kommentteja sanojen levinneisyydestä, alkuperästä ynnä muusta. Merkitys 'tanssia' ilmaistaan indoeurooppalaisissa kielissä seuraavan taulukon mukaisilla sanoilla:

Kuten näkyy, sanaa ei ole tämän listan mukaan tavattu muinaisiirissä (Ir.). Buck kommentoi asiaa seuraavasti:

There was apparently no dancing in ancient Ireland (cf. O'Curry 2.406 f.).

Tämä on tietysti merkille pantavaa, koska irlantilaiset ovat tänä päivänä kuuluisia perinnetansseistaan. (Zarathustralaiset eivät ole, joten avestan kohdalla vastaava maininta ei ole tarpeen.) Historiallisten kielten tapauksessa kannattaa toki olla varovainen tehtäessä johtopäätöksiä sen perusteella, että jotain sanaa tai käsitettä ei säilyneissä teksteissä tavata, mutta muinaisten irlantilaisten tanssimattomuus on ilmeisesti vahvistettu muistakin lähteistä. Kyse siis tuskin on esimerkiksi siitä, että muinaisiirin kirjoittajat olisivat pitäneet tanssimista jotenkin sopimattomana ja siksi kaihtaneet sen mainitsemista kirjallisissa lähteissä, mikä voisi sekin johtaa sanan esiintymättömyyteen leksikografisissa yhteyksissä.

Vaikka jokin ruma sana (enkä nyt tarkoita välttämättä tanssimista) esiintyisikin sanakirjan pohjalla olevassa aineistossa, voivat sanakirjantekijät päätyä enemmän tai vähemmän hassuihin ratkaisuihin materiaalinsa esittämisessä. Charlton T. Lewisin ja Charles Shortin toimittama A Latin Dictionary (1879), lempinimeltään "Lewis & Short", tyypillisesti kätkee säädyttömät merkitykset lyhenteen in mal. part. ja kirjallisuusviitteiden alle, mistä ei ole juurikaan hyötyä sellaiselle, joka yrittää selvittää, mitä jokin sana tarkalleen ottaen tarkoittaa. Oxford Latin Dictionary (1968 - 1982, korjattu painos 1996) on puolestaan periaatteessa asenteissaan hieman modernimpi, mutta jos sieltä yrittää etsiä eräässä aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani sanan irrumare merkitystä, löytää seuraavanlaisen määritelmän:

irrumō ~āre ~āuī ~ātum, tr. inr-. [dub.] FORMS: irrim- A.Epig.39.162. To practice irrumatio on.

Tämä on melko hyödytön selitys, koska mikäli henkilö tietää, mitä verbistä johdettu tio-loppuinen substantiivi merkitsee, tietänee hän myös, mitä itse verbi merkitsee. Lopullisen ratkaisun voisi luulla löytyvän substantiivin irrumatio kohdalta, mutta näin ei olekaan:

irrumātiō ~ōnis, f. [IRRVMO+-TIO] The action of an irrumator.

Johtimella -tor muodostetut tekijäsanat ovat suunnilleen yhtä yleisiä ja läpinäkyviä kuin tio-päätteiset substantiivit. joten tämäkin määritelmä on käytännössä hyödytön. Vasta agenttinominin määritelmä katkaisee uhkaavan kierteen:

irrumātor ~ōris, m. inr-. [IRRVMO+-TOR] One who submits to fellatio.

Sana fellatio on kursivoitu, mikä merkitsee, että kyseessä on periaatteessa latinan eikä englannin sana, vaikka se on toki lainautunut sellaisenaan myös englantiin. Koska fellatio ei ilmeisesti esiinny klassisissa lähteissä, sitä ei löydy Oxford Latin Dictionarysta lainkaan. Verbi fellare tosin löytyy, merkityksessä 'to suck (milk); to suck the milk of' sekä johdannaismerkityksessä, johon viitataan vain luonnehdinnalla 'as a sexual perversion'. Tiedonjanoinen Catulluksen-lukija joutuu siis pahimmassa tapauksessa epätietoisuuteen. Tämä tapahtuu itse asiassa jopa siinäkin tapauksessa, että tuntee sanan fellatio merkityksen, sillä määritelmän sisältämä sana submit saattaa luoda mielikuvan, että irrumaattori itse olisi jotenkin passiivinen osapuoli, mikä ei oikein sovi asiayhteyteen (ks. Catullus 16).

Vertailun vuoksi ylempänä mainittu Lewis & Short antaa verbille irrumare ensisijaisen merkityksen 'to extend the breast to, to give suck' ilman kirjallisuusviitettä tai kovin ilmeistä etymologista perustetta, sillä sanan pohjalla oleva ruma l. rumen merkitsee 'kurkkua' tai 'ruokatorvea'. (Analogisesti ajatellen OLD:n mainitsema epigrafinen kirjoitusasu irrimare saattaa viitata myös toiseen ruumiinaukkoon, josta käytetään myös sanaa rima 'vako', mutta en tarkistanut, mitä lähteessä varsinaisesti lukee. Joka tapauksessa tietääkseni ainoa lähde sanan ruma merkitykselle 'rinta' tai 'nisä' löytyy hämäristä etymologioistaan tunnetun Varron teoksesta De agricultura 2,1 ja 2,11.)

Edellä mainitun tapaisiin alatyylisiin sanoihin viittaa jo aiemmin siteeraamani teoksen A Sanskrit-English Dictionary (1899) esipuhe, jossa Monier Monier-Williams puolustaa sanakirjansa sisältämiä rumia sanoja ja kertoo samalla hauskan anekdootin (xvi):

In regard to what may be thought a needless multiplication of indecent words and meanings, offensive to European notions of delicacy, I am sorry to say that they had to be inserted, because in very truth Sanskṛit, like all oriental languages, abounds with words of that character, and to such an extent, that to have omitted them, would have been to cut out a large percentage of the language. A story is told of a prudish lady who complimented Dr. Johnson on having omitted all bad words from his English Dictionary; whereupon he replied: 'Madam, it is true that I have done so, but I find that you have been looking for them.' In point of fact students of Sanskṛit literature cannot sometimes avoid looking for such words. Nor have I, except in rare instances, veiled their meaning under a Latin translation which only draws attention to what might otherwise escape notice.

Onko Oxford Latin Dicrionaryn ylempänä nähty fellatio esimerkki merkityksen kätkemisestä latinankielisen sanan taakse vai ei? Monier-Williams käyttää säännöllisesti latinankielisiä lainasanoja kuten anus, vulva ja penis niiden kotoperäisten vastineiden sijaan, mutta kyseiset lainasanat toki voidaan ajatella jo niin vakiintuneiksi, että kyse ei oikeastaan ole latinankielisistä käännöksistä. Ainoa tähän hätään löytämäni selvempi tapaus erään sanan häveliäästä välttämisestä on verbi yabh- 1. yabhati, jonka määritelmäksi annetaan lääketieteelliseltä kuulostavan käännöksen to have sexual intercourse ohella latinankielinen verbi futuere 'nussia, panna'.

Verbillä on myös desideratiivimuoto.

Sanakirjojen käytettävyyden kannalta olisi tietenkin toivottavaa, että selitettävän sanan rekisteri kävisi ilmi joko valituista käännösvastineista tai vähintään jostain erillisestä merkinnästä.

Edellisessä sitaatissa mainittu leksikografi Samuel "Dr." Johnson oli muutenkin huumorimies, kuten käy ilmi seuraavasta otteesta hänen kuuluisasta sanakirjastaan Dictionary of the English Language (1755):

LEXICO´GRAPHER. n. ſ. [λεξικὸν and γράφω; lexicographe, French.] A writer of dictionaries; a harmleſs drudge, that buſies himſelf in tracing the original, and detailing the ſignification of words.

(Lyhenne n. ſ. on 'nomen substantivum' eli 'substantiivi'.) Anglistipiireissä vähintään yhtä kuuluisa on seuraava vitsikäs määritelmä:

OATS. n. ſ. [aten, Saxon.] A grain, which in England is generally given to horſes, but in Scotland ſupports the people.

Vähemmän tunnettu tapaus on sanan patron määritelmä:

PA'TRON. n. ſ. [patron, Fr. patronus, Latin.] 1. One who countenances, ſupports or protects. Commonly a wretch who ſupports with inſolence, and is paid with flattery.

Tämä saattaa viitata Chesterfieldin jaarliin Philip Stanhopeen, jolta Johnson kyllä sai kymmenen punnan sijoituksen mutta koki tulleensa muuten kaltoin kohdelluksi.

On mielenkiintoista huomata, että fart ei ole "bad word" tai edes korkeakirjallisuudelle vieras, kuten sanan määritelmän yhteydessä olevasta John Sucklingin nokkelasta runositaatista käy ilmi:

FART. n. ſ. [fert, Saxon.] Wind from behind.
Love is the fart
Of every heart;
It pains a man when 'tis kept cloſe;
And others doth offend, when 'tis let looſe.

Loppusointupari close-loose vaikuttaisi olevan hieman ontuva. Voi olla, että runoilija on ajatellut sanat äännettäviksi niin, että ne rimmaavat, mutta luettuna nyky(standardi)ääntämykselläkin epäpuhdas riimi luo ikään kuin akustisen vastineen loppusoinnun muodostavien sanojen merkitysten kontrastille.