Agricolaanisesta suoneniskennästä

Vaikka Rucouskirian (1544) kalenteriosaan liittyvien kirjoitusten sarja onkin jo aikaa sitten saapunut luonnolliseen päätökseensä, on Mikael Agricolan päivä mainio tekosyy palata asiaan. Tähän kirjoitukseen olen huvikseni koonnut kaiken sen tiedon suoneniskennästä (vks. Sonen iskemys, lat. phlebotomia), joka on suoraan luettavissa tai pääteltävissä Agricolan kalenterista. Kyseessä on tietenkin puhtaasti filologinen harjoitus, enkä ota mitään vastuuta, mikäli joku päättää tämän innoittamana vaihtaa akupunktioneulat tai homeopaattisen veden kuppaussarveen ja suoneniskentärautaan.

Aloitan muutamalla ortografisella huomiolla. Agricola kirjoittaa sanan szoni 'suoni' alkuäänteen säännöllisesti sz-digrafilla kaikkialla paitsi kerran kalenteriosan esipuheessa (jo ylempänä mainittu Sonen iskemys 'suoneniskentä'). S-kirjaimella hän sen sijaan kirjoittaa säännöllisesti sanan sonda 'sonta' johdoksineen: Sonnasa 'sonnassa', sonnitan 'sonnitan', Sondatungioxi 'sontatunkioksi' ja sondan 'sonnan'.

Korpuksen tarkastelu osoittaa, että Agricolalla esiintyvät seuraavat szoni-päätteiset yhdyssanamuodot: pää szonda (pääszonda, pääszonest), maxa szonda, peucalo szonda, polui szonda. Genetiivimuotoisina suonenmääritteinä esiintyvät elliptiset kädhen ja peucalon sekä maxan, täwuyn ja rinnan. Koska peucalo ja maxa esiintyvät myös yhdyssanojen määriteosina, voitaneen analogisesti olettaa sanat *käsiszoni, *täpyszoni ja *rindaszoni; iskentäpaikoista mainitaan huhtikuussa kartettavat silmes, curckus ja caula sekä tammi- ja helmikuussa vältettävä ialghast 'jalasta'. Näiden perusteella voidaan pitää mahdollisina myös nimityksiä *silmeszoni, *curckuszoni, *caulaszoni ja *ialcaszoni.

Näin saatavat suhtellisen varmat seitsemän suonta ovat siis joka tapauksessa pääszoni, maxaszoni, peucaloszoni, poluiszoni, käsiszoni, täpyszoni ja rindaszoni. Tätä tulosta on syytä verrata muihin lähteisiin. Koska Jaakko Gummeruksen Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1941) ei käsittele "Kalendarium-osastoa", minulla ei ole suoranaista tietoa siitä, mistä lähteestä Agricola flebotomista oppiaan ammensi.

Michael Ostendorferin laatimassa puupiirroksessa vuodelta 1555 (ks. kuva alla) näytetään suonien paikat sekä nimetään ne saksaksi ja latinaksi: kaulan sivun ja peukalon välillä on molemmilla puolilla kehoa Haupt Adern ('pääsuonet'), latinaksi Cephalica; oikean hartian ja oikean nimettömän välillä leber ader ('maksasuoni'), latinaksi Hepathica; vasemman hartian ja nimettömän välillä miltzader ('pernasuoni'), latinaksi Saluatella; molemmilla puolilla kyynärvarren ja rinnan välillä Lung ader ('kehkosuoni'), latinaksi Mediana; molemmilla puolilla lonkan ja jalkapöydän välillä gicht Ader ('kihtisuoni'), latinaksi Schiatica; sisäreiden yläosan ja nilkan välillä frawen eli roseader ('nais- eli ruususuoni'), latinaksi Saphena; molemmilla puolilla polven ja isovarpaan välilä brandt eli ruckader, latinaksi popletica.

Michael Osterndorfer 1555.

Selviä yhtymäkohtia Ostendorferin ja Agricolan välillä ovat siis vain pääszoni - cephalica, maxaszoni - hepathica, poluiszoni - popletica ja täpyszoni - mediana.

Lähes kaikki Agricolan suonet löytyvät kuitenkin Christopher Wirsungin ja Peter Uffenbachin vuonna 1605 julkaistun teoksen Ein new Artzney Buch yleisestä johdannosta (11v - 13r), jossa otsikoidaan seuraavat suonet: Hauptader ('pääsuoni') eli Cephalica (myös Humeralis eli Schuldterader 'olkasuoni'); Leberader ('maksasuoni') eli Basilica; Mittelader ('keskisuoni') eli Mediana, Universalis eli allgemeine ('yleinen'); Achselader eli Axillaris, joka haarautuu suuresta maksasuonesta, Miltzader ('pernasuoni'), jonka "nuoret lääkärit" erottava vasemman ja oikean käden välillä nimillä Splenetica ja Saluatella, Huffader ('lonkkasuoni') eli Ischiada, Rosen Ader eli Saphena, Knie Ader ('polvisuoni') eli Poplitis, Stirnader ('otsasuoni'), Nasenader ('nenäsuoni'), Adern in Augenwinkeln ('suonet silmäkulmissa'), Leffzen Adern ('huulisuonet'), Gaumen Adern ('iensuonet'), Zungenadern ('kielisuonet') ja Halß Adern ('kaulasuonet'). Teoksen alussa olevasta Dictionariumista löytyy myös kaikenlaisia suonia.

Suomen kannalta relevanttina voidaan pitää mainintaa siitä, että kylmissä maissa veri on paksua ja syvällä ruumiissa, joten suoneniskentä on siellä vaikeampaa (10r). Suoneniskennän mainitaan olevan erityisen tehokasta huhti- ja toukokuussa, mikä ei oikein vastaa Agricolan ohjeita.

Rucouskirian alkupuolella on latinan- ja suomenkielinen teksti, joka on otsikoitu Ptolemeus, mikä epäilemättä viittaa kreikkalaiseen monitieteilijään Klaudios Ptolemaiokseen (n. 86 - n. 165). Teksti kuuluu seuraavasti:

Vir ſapiens dominabitur aſtris que in-
clinant / non neceſſitant. Vnde incli-
nationes eorum precaueri poſſunt uel mi-
tigari ratione conſilio et precatione / imo
fide in verbum dei / nobis propoſitum / cui
omnino parere debemus.
Tämä Canon eli Taulu oſotta mite cuſſa-
ki Merkiſe on tekeminen taicka lackami-
nen ia iettäminen / Joijſſa on ( G ) hyue
( M ) keſkimeijnen / ia ( B ) ſe paha merk-
itze.

Latinankielisen osan käännös: 'Viisas mies hallitsee tähtiä, jotka taivuttavat, eivät pakota. Näin ollen niiden taipumuksia voi torjua tai lievittää järjellä, harkinnalla ja rukouksella, vieläpä uskolla Jumalan meille annettuun sanaan, jota meidän on kaikessa toteltava.' Tekstiä seuraa luettelo eri aktiviteeteista, josta alla relevantti ote (korostus minun):

sanoilla cāpata b g m b g g g b m b m g
Pämiehie vältä m g b g b m g m b g g m
Pämiehie catzo g g m b g m b b g b m b
Szoonda iske g b b m g b g b g b m g
Orin haria leica g g m m g g m b b b b m

Toimintoja seuraavat kaksitoista kirjainta viittaavat siis tähtimerkkeihin, jotka ovat joko hyviä (g), keskinkertaisia (m) tai huonoja (b) hetkiä suorittaa kyseinen teko. (Kirjaimet tulevat ilmeisesti saksasta: gut, mittlere, böse.) Koska merkit eli horoskoopit luetellaan oinaasta alkaen, voitaneen tästä päätellä, että suonta sopii iskeä oinaan, leijonan, vaa'an, jousimiehen ja kalojen hallitessa, mutta ei härän, kaksosten, neitsyen, skorpionin tai kauriin merkissä.

Alla oleva taulukko sisältää suoneniskentään liittyvät kohdat kunkin kuukauden kalenterisäkeistä. kyllä-sarake sisältää ohjeet siitä, mitä tulee tehdä, ei-sarake sisältää kiellot. Kuukausisarakkeessa olevat kuukaudet ovat linkkejä kunkin kuukauden värssyjä käsitteleviin vanhempiin kirjoituksiin, joista Agricolan tekstit löytyvät satunnaisine kommentteineen.

	KYLLÄ	EI
Tammi	maxa szonda / ios hätä käske	weri älä ialghast laske Eyke pää szonda iskemen
Helmi	Ano leuli / ia iske szonda Iske pääszonda / ia kädhen ia peucalon	cartha ialghast
Maalis	-	Ele päästes laske werta Ey pääszonda pide iskettemen eijke peucalo szonda
Huhti	mös szondes loucka	Cartha silmes / curckus / ia caulas Cuppat anda / mutta ey harttijan pälle
Touko	-	äle kedhest ia kesiwardhest werda pääst
Kesä	Joca nyt mös kylpe tachto. Szonda hen mös iske machta...	...Paitzi maxan / täwuyn / ia rinnan
Heinä	-	Ele kylue / eli szonda lö
Elo	-	Ele szonist werta nyt laske ey mös werta laske
Syys	laske mös werta cosca lystendh Ja cupata ia szonda iske	-
Loka	Kylue / coppa / ia szonda löö	-
Marras	-	-
Joulu	pänszonest	Mutta ele löö polui szonda Carta werta laskemast

Isä meidän vanhaksi kirjasuomeksi, osa 2

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lähinnä isä meidän -rukouksen asun (vähäistä) muuttumista Mikael Agricolan myöhempiin raamatunkäännöksiin verrattuna. Tässä kirjoituksessa käsittelen Agricolan itsensä toimittamia versioita kyseisestä rukouksesta kommentoiden eroja ortografiassa, fonologiassa ja sanastossa.

Isä meidän (Ise meiden) -rukous on säilynyt Agricolan tuotannossa kuutena eri versiona. Vanhin näistä sisältyy Abckiriaan, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1543. Rraamatunkäännöksestä Se Wsi Testamenti rukous löytyy kahtena versiona, Matteuksen evankeliumin standardiversiona sekä Luukkaan evankeliumin hieman lyhyempänä versiona. Loput versiot on löytyvät Rucouskiriasta, jossa rukouksen eri kohdat selitetään kolme kertaa. Näiden välissä on myös likipuhen cansa toijmittu versio, joka on eräänlainen selittävä mukaelma ja jonka olen näin ollen jättänyt tämän käsittelyn ulkopuolelle.

Abckirian versio (otsikkona Se Rucus ja Ise meiden) on seuraavanlainen:

ISe meinen / ioca olet taiuasa.
Pyhetty olkon sinun nimmes.
Lehestulkon sinun waldacunna.
Olcon sinun tactos nijn maasa quin on taiuassa.
Anna miele tenepeiuen / meiden iocapeiuenen leipen.
Ja anna meiden syndinne andexi / nin- [sivu vaihtuu] ninquin me meiden welgolisten anname.
Ja ele iodhatta meite kiusauxen.
Mutta päste meite pahasta.
Sille ette sinun on waldacunda / ia woima / ia cunnia ijancaikisesta
ijancaikisehen Amen

(Kuten muutenkin, olen yhdenmukaistanut rivijaon.)

Muoto meinen pro meiden saattaa herättää ensiksi mielikuvan vaihtelusta, joka voisi selittää murteellisen muodon mein 'meidän' muuna kuin sisäheittona. Kyse lienee kuitenkin painovirheestä, sillä otsikossa käytetään muotoa meiden, eikä meinen esiinny Agricolalla missään muualla. Muita kirjoitusvirheitä ovat syndinne pro syndimme, sivunloppuinen nin- tekstin seassa eikä omalla rivillään sekä iodhatta pro iohdata.

Tässä versiossa ei ole vaihtelua monikon ja yksikön välillä, vaan molemmat sanan taiuas esiintymät ovat yksikössä taiuas(s)a. Waldacunnas pro waldacundas ei liene painovirhe, sillä Agricolalla esiintyy muutenkin muoto waldacunnas/waldakunnas merkityksessä 'valtakuntasi'. Mielenkiintoista on se, että loppuheittoinen omistuspääte -s näyttäisi aiheuttavan heikon asteen sanavartalossa.

Se Wsi Testamenti sisältää, kuten todettua, kaksi eri versiota:

Ise meiden ioca olet Taiuais.
Pyhetty olcon sinun nimes.
Lehestulkon sinun waldakundas.
Olcon sinun tactos nin maasa / quin on Taiuais.
Anna meille tenepeiuenä meiden iocapeiuenen leipen.
Ja anna meille synnime andexi ninquin me annama meiden welgholisten.
Ja ele iohdata meite kiusauxen.
Mutta päste meite pahasta.
Sille ette sinun ombi waldakunda / ia woijma / ia cunnia ijancaikisudhes.
(Matt. 6:9-13)

Ise meiden / ioca olet Taiuahis.
Pyhetty olcon sinun Nimes.
Lehestulkon sinun Waldakundas.
Olcon sinun tactos nin maassa quin on Taiuasa.
Anna meille tenepene meiden iocapeiuenē leipe.
Ja āna meidē syndine andexi / Sille ette meki caikein meidē welgolisten andexi anname.
Ja ele iohdata meit kiusauxē.
Mutta päste meite pahasta.
(Luuk. 11:2-4)

Periaatteessa näiden kahden eri version erot perustuvat alkutekstien eroihin, mutta muitakin poikkeamia on. Syntien ja velkojen sekoittaminen, jonka mainitsin jo edellisessä kirjoituksessa, esiintyy alkutekstissä Luukkaan evankeliumissa (τὰς ἁμαρτίας ἡμῶν ... παντὶ ὀφείλοντι ἡμῖν, latinaksi peccata nostra ... omni debenti nobis), mutta Agricola on tehnyt tämän (ilmeisesti oleellisen) eron myös Matteuksen evankeliumissa.

Ilmaisun tenepeiuenä 'tänä päivänä' supistunut muoto tenepene esiintyy myöhemmässäkin suomen kielessä muodossa tänä päänä. Ortografisista eroista mainittakoon Luukkaan evankeliumin versiossa näkyvä tapa merkitä tavunloppuinen nasaali: iocapeiueinen ~iocapeiueinē, anna ~ āna, meiden ~ meidē. Merkintätapa on tuskin äänteellisesti motivoitunut, koska tavunloppuinen n tai m ei ole mikään vokaalin nasalisaation tai muun tavutason ominaisuuden merkki vaan itsenäinen foneemi. Kyseessä on puhtaasti graafinen lyhennys, minkä osoittaa myös edellä mainittu āna, jossa merkintä <¯n> merkitsee foneemia /nn/.

Luuk. 11:1-4 (Se Wsi Testamenti)

Rucouskiriassa rukous ei esiinny kokonaisuudessaan (sehän on ollut ensimmäisiä asioita, jotka on oletettu opituksi ulkoa), vaan osissa selitettynä yhteensä neljä kertaa. Eri versiot eroavat toisistaan totuttuun tapaan ortografisesti, muutamassa kohdassa morfologisesti, kahdessa kohdassa sanajärjestyksen osalta, ja kuudessa kohdassa on vaihtelua sen suhteen, onko vokaalienvälinen h kadonnut vai ei. Toisinaan etenkin sanajärjestykseen liittyvät seikat saattavat heijastella alkutekstiä, josta Agricola on kunkin otteen kääntänyt. Käyttämäni Rucouskirian lähdetekstit ovat peräisin Jaakko Gummeruksen teoksesta Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1955).

Ensimmäinen nimetön selitys (A) on peräisin schwenckfeldiläisestä (luterilaisuudesta irtautunut mystis-spiritualistinen liike) rukouskirjasta nimeltä Bekantnus der sünden. Tätä seuraava selitys (L_a) on myös Agricolalla nimetön, mutta se on käännetty Martti Lutherin teoksesta Betbüchlein. Kolmannen selitys (L_b) on D. Mart. Luth toijmituxen cansa ja neljäs (M) Philip . Mel . likipuhen Cansa toijmitettu. Toisin kuin edelliset, molemmat jälkimmäiset perustuvat latinankielisiin alkuteksteihin.

Sanajärjestyksessä esiintyy hieman mielenkiintoisempaa vaihtelua. Κolmannessa pyynnössä tavataan lähes kaikki kuviteltavissa olevat variaatiot sanojen nijn ja quin käytöstä:

B: nijn maasa quin on taiuahisa
L_a: maasa / nin quin taijuasa.
L_b: nijn maasa / quin on taiuahisa.
M: maasa / quin on taiuasa

Kreikankielinen muoto ὡς ἐν οὐρανῷ καὶ ἐπὶ γῆς olisi sanasta sanaan käännettynä (niin) kuin taivaassa, myös maan päällä. Yllä näkyvä vaihtelu ei johdu alkutekstien vaihtelusta, jotka esimerkiksi L_b:n ja M:n tapauksessa ovat sicut in coelo et in terra 'niin kuin taivaassa, myös maan päällä' ja in terra sicut in coelo 'myös maan päällä niin kuin taivaassa'. Agricolan vakiojärjestys (maa ennen taivasta) vastaa jälkimmäistä.

B:ssä ja L_a:ssa kuudennen pyynnön sanajärjestys on ele meite iodhat(t)a kiusauxe(he)n, L_b:ssä ja M:ssä ele iodhata meite kiusauxen. Jälkimmäinen tyyppi vastaa Se Wsi Testamenitin, Abckirian sekä kreikankielisen alkutekstin (μὴ εἰσενέγκῃς ἡμᾶς) järjestystä. Rucoukirian lähteiden kannalta on mielenkiintoista, että saksankielisen alkutekstin tapauksessa meite tulee tulee ennen verbiä kuten latinassa (ne nos inducas), mutta latinankielisten alkutekstien tapauksessa meite tulee verbin jälkeen kuten saksassa (nit einfür vns, nitt eynfure unss). Tämä alkutekstien ja käännösten khiastinen ekvivalenssi voi tietenkin olla sattumaakin.

Ensimäisessä pyynnössä on A:ssa Pyhitetty kuten nykysuomessa, muissa versioissa pyhetty 'pyhätty'. Rakenne pyhitetty olco(ho)n vastaa joka tapauksessa saksankielistä muotoilua geheyliget werd(e) (formaalisesti ekvivalentti nykykielinen käännös latinankielen verbimuodolle sanctificetur olisi pyhitettäköön tai pyhittyköön).

H:n kadon siihen liittyvien alkujaan heterosyllabisten vokaalien supistumisen pitkäksi vokaaliksi tai diftongiksi koskee imperatiivin yksikön 3. persoonaa (olcon, lehestulcon jne.), yksikön illatiivia kiusauxen ja sanan taiuas inessiivimuotoja monikossa ja yksikössä. Viimeksi mainitun osalta ei Rucouskirian teksteissä esiinny vaihtelua (L_a taijuasa, M taiuasa), mutta h:llinen muoto taiuahas(a) esiintyy kyllä muuten Agricolalla. Monikon inessiivissä esiintyy vaihtelua myös sen suhteen, onko sijapääte loppuheittoinen vai ei: B taiuahisa, L_a taiuaijs, L_b M tai(j)uahisa. Joka tapauksessa nykykieliset muodot johtuvat seuraavasti: *taivasassa > taivahassa > taivaassa (vrt. vepsän taivhas 'taivaassa') ja *taivasissa > taivahissa > taivaissa.

Imperatiivit olcon (ensimmäisessä ja kolmannessa pyynnössä) ja lehestulcon (toisessa pyynnössä) näyttävät vaihtelevan sattumanvaraisesti muotojen olcohon ja lehestulcohon kanssa:

B: olcon, lehestulcon, olcohon
L_a: olcohon lehestulcō, olcohon
L_b: olcohon, lehestulcohon, olcohon
M: olcohon, lehestulcon, olcon

Kiusauxehen esiintyy h:llisena vain L_b:ssä ja on muutenkin Agricolalla selvästi harvinaisempi kuin supistunut muoto.

Evankelista Luukas työssään (Sen Wdhen Testamentin kuvitusta).

Sanan schuld / debitum Agricola on kääntänyt sanalla welka paitsi B:ssä, jossa pyydetään Luukkaan evankeliumin version mukaisesti (ks. ylempänä) antamaan meidē ricoxet andexi, vaikka seuraavaksi puhutaankin taas veloista: ninquin me meidē welhgolisten anname. Voisi tietysti olettaa, että käännettyään rukouksen kerran Agricola noudattaisi johdonmukaisesti itse valitsemiaan sanamuotoja. Hän tuntuu kuitenkin noudattavan itse rukoustekstissäkin materiaalinaan käyttämiään alkutekstejä sen suhteen, tuleeko pyynnön alkuun sana ja vai ei:

La:	Anna meille tenepene meiden iocapeijuenen leijpen	Unser teglich brott gib unss heutt
	Ja anna meille meiden welkam andexi	Und vorlas uns unsere schulde
	Ja ele meite iodhata kiusauxehen	Und nitt eynfure unss ynn vorsuchungen

Lb:	Anna meille tenepene meiden iocapeiuenen leijpen	Panem nostrum quotidianum da nobis hodie
	Anna meille meiden welkam andexi	Dimitte nobis debita nostra
	Ja ele iodhata meite Kiusauxen	Et ne nos inducas in tentationem

Näiden lisäksi aineistossa on myös "ylimääräinen" ja-sana. Joka tapauksessa se, että Agricola on jokseenkin johdonmukaisesti noudattanut alkutekstiä ja-sanan suhteen antaa syyn otaksua, että ylempänä käsitellyllä variaatiolla sicut in coelo -kohdassa saattaa olla jokin syvempikin merkitys.

Kommentti Hanko Döbringerin Fechtbuchiin

Vanhin 1300-luvulla vaikuttaneen Johannes Lichtenauerin miekkailutaitoja käsittelevä teos on eräässä vuoteen n. 1389 ajoitetussa kirjassa tavattava anonyymi selitys hänen opeistaan (GNM 3227a 13v - 65r). Käsittelen tekstin kohtaa, jossa viitataan Aristoteleeseen (22r-22v). Alla on käsikirjoituksen pohjalta Dierk Hagedornin laatima transkriptio:

Vnd das mey~t lichtnaw° / mit dese~ wörter / weich
vnd herte / vnd das get of dy aucto’i-
tas / als aristotyles spricht in lib° pyarmenias
Oppo~ita iuxta se po~ita m~g~ elucescu~t / vel /
oppo~ita opposit~ cui aut° / Swach weder stark /
herte weder weich / et eqt° / Deñe solde stark weder stark
syn / zo gesigt allemal der sterker /
dorvm get lichtnawer fechte~ noch recht° vnd
worhaftiger ku~st dar / das ey~ swacher mit syn°
ku~st vnd list / als schire gesigt / mit /als ey~
starker mit syn° sterke / worvm were and°s ku~st / 

David Lindholm "ja ystävät" ovat laatineet koodeksin miekkailua käsittelevästä osasta käännöksen, jonka viereiselle palstalle on asetettu editio alkutekstistä. Yllä oleva kohta on editoitu ja käännetty seuraavasti:

Und das meynt lichtnawer /
mit desen wo[e]rter / weich und herte / und
das get of dy auctoritas
als aristotyles spricht in libro peryarmenias
opposita iuxta se posita magis elucescunt /
vel exposita oppositorum cui autem / Swach
weder stark / herte weder weich / et equetur
/ Wene solde stark weder stark syn / zo
gesigt allemal der sterker / dorum get lichtnawer
fechten noch recht und worhaftiger
kunst dar / das eyn swacher mit syner kunst
und list / als schire gesigt / /als eyn starker
mit syner sterke / worum were anders
kunst /

This is what Liechtenauer means by the
words soft [Weich] and strong [Hart]. And
this comes from the authorities
as Aristotle said in the book Peri Hermanias;
opposita iuxta se posita magis elucescunt / vel
exposita oppositorum cui autem [opposed
near him set wise men shine forth or abandon
opposition]. Weak against strong, hard
against soft and vice versa. Because when
it is strong against strong, the stronger one
will always win. That is why Liechtenauer’s
swordsmanship is a true art that the weaker
wins more easily by use of his art than the
stronger by using his strength. Otherwise
what use would the art be? (20 - 21)

(Lihavointi minun.)

Edellinen alkuteksti perustunee pitkälti Grzegorz Żabińskin transkriptioon, jossa sanan elucescunt jälkeen on merkintä [przewyższają].

Latinankielisen Aristoteles-sitaatin käännös tuntuu olevan laadittu sattumanvaraisesti sanakirjan avulla. Prepositio iuxta ei oikeastaan merkitse 'lähellä' vaan 'vieressä'. Sana magis 'enemmän' on käsitetty sanan magus muodoksi, vaikka englanninnos ei vastaa oikeastaan tätäkään tulkintaa (magis olisi monikon datiivi tai ablatiivi). Englanninkieliset sanat ovat yhdistettävissä latinankielisiin sanoihin, mutta käännöksessä ei ole mitään järkeä.

Toisaalta myöskään alkutekstissä ei ole mitään järkeä. Sananmukainen käännös voisi olla 'vastakohdat asetettuina toistensa viereen loistavat enemmän tai vastakkaisten paljastetut, mutta jolle...' Virke ei ole kokonainen, eikä cui autem oikein sovi sitä edeltävään osaan: cui on yksikön datiivi, opposita on neutrin monikko (oppositorum on tietenkin joko neutrin tai maskuliinin monikon genetiivi).

Wiktenauerista löytyy alkutekstin valokopion (21v - 22r, 22v - 23r) lisäksi Thomas Stoepplerin laatima käännös:

And this is what Liechtenauer means with the words "weich und hart" "soft and hard". And this concept is from the auctoritas when Aristoteles says in the book Peyarmenias: [sic]  "Oppositions shine more clearly if placed next to each other then [sic] directly opposing them (conflicting) Weak against strong, hard against weak and vice versa." If it should be only strong against strong, the stronger will always win. That is the reason why Liechtenauers fencing ist real and correct art, so that a weak man can win with his art and wits in the same manner a strong man can do with his strength and it would be no art otherwise.

(Lihavointi minun.)

Yllä oleva käännös poikkeaa edellisestä paitsi siinä, että sen laatija vaikuttaa osanneen kääntämäänsä kieltä, myös siinä, että "Swach weder stark / herte weder weich / et eqt° " on käsitetty osaksi Aristoteles-lainausta. Virkkeen jatkuminen saksaksi voisi selittää kesken jäävän cui autem 'mutta jolle' -kohdan. Virkkeestä on kuitenkin näinkin vaikea saada selkoa, eikä Stoeppler vaikuta ottaneen kantaa kyseisiin sanoihin käännöksessään.

Hieman tulkitsevampi käännös esiintyy Marko Saaren suomennoksessa:

Tätä Liechtenauer tarkoittaa sanoilla pehmeä/heikko ja vahva/kova. Ja tämä on sen mukaista mitä Aristoteles sanoi kirjassaan Peri hermanias; vastusta kohdatessaan viisaat miehet jatkavat eteenpäin tai myötäävät. Heikko vahvaa vastaan, kova pehmeää vastaan ja toisinpäin. Koska milloin kova on kovaa vastaan, vahvempi aina voittaa. Siksi Liechtenauerin taito on todellinen ja heikompi voittaa sitä käyttäessään helpommin kuin vahva mies voimaa käyttäessään, mitä hyötyä muuten taidosta olisi.

(Lihavointi minun.)

Yllä oleva tulkinta sopii itse asiaan, muttei parhaalla tahdollakaan vastaa alkutekstiä.

Sen lisäksi, että lainausta ei ole sen epämääräisestä luonteesta johtuen mahdollista kääntää järkevästi, vaikka osaisikin latinaa, ei se vaikuta olevan muutenkaan kovin autenttinen. Aristoteles on toki kirjoittanut logiikkaa käsittelevän teoksen, joka tunnetaan aiheensa mukaisesti nimellä Περὶ Ἑρμηνείας eli Peri Hermēneiās (keskiaikaisittain "pery armenias" tms.), suomeksi Tulkinnasta. Teos tunnetaan myös vähintään yhtä hyvin latinankielisellä nimellä De interpretatione. Teoksen alkukieli on luonnollisesti kreikka, mutta se oli myös ensimmäisiä Aristoteleen teoksia, joita käännettiin latinaksi läntisen Euroopan sivistyneistön tarpeisiin. Ensimmäisenä teoksen käänsi latinaksi Gaius Marius Victorinus, joka eli 300-luvulla. Valitettavasti hänen käännöksensä ei ole säilynyt. Toisen käännöksen laati Boethius (n. 480–524/525). Lopulta Wilhelm Moerbekelainen (1251- n. 1286) käänsi Aristoteleen säilyneen korpuksen suoraan kreikasta latinaksi de verbo in verbum korjatakseen arabiankielisten käännösten pohjalta syntyneiksi epäillyt virhetulkinnat.

Boethiuksen ja Wilhelm Moerbekelaisen käännösten tarkastelu ei paljasta kohtaa, josta käsitelty latinankielinen lainaus voisi olla peräisin. Tietenkin on mahdollista, että lause on toisen käden lähteestä peräisin oleva epäsuora lainaus, mutta se ei silti vaikuta viittaavaan mihinkään kohtaan itse teoksessa. Kiehtovin vaihtoehto olisi, että lainaus on peräisin jostain kadonneesta käännöksestä, jolloin arabia välikielenä on saattanut muuttaa sisällön tunnistamattomaksi. Tämä ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä.

Sitaatin alkuosa opposita iuxta se posita magis elucescunt on itse asiassa yleinen lentävä lause, jonka käyttäjiä ovat olleet mm. Johannes Tinctoris (n. 1435–1511), Pietro Pomponazzi (1462 - 1525) ja Francis Bacon (1561 - 1626). Ajatus sinänsä voi hyvinkin olla ikivanha kiteytys jostain aristoteelisen filosofian osa-alueesta, mutta kirjallisten lähteiden perusteella ilmaisun varhaisin käyttäjä näyttäisi [lisäys 20.8.2015: muttei ole, ks. kommenttini alempana] olevan Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274). Lause esiintyy teoksessa Summa theologiae lähes samassa muodossa kuin käsitellyssä sitaatissa: contraria juxta se posita magis elucescunt 'vierekkäin asetettuina vastakohdat erottuvat selkeämmin' (1a2ae. 48,3). Toisaalla sama ajatus esiintyy hieman toisin muotoiltuna: contraria juxta se posita majora videntur 'vierekkäin asetettuina vastakohdat näyttävät suuremmilta' (2a2æ. 144,3).

Koska Tuomas Akvinolainen siteeraa usein Aristotelesta, on mahdollista, että perustelunomaisesti käytettyä ytimekästä lausetta on virheellisesti pidetty Aristoteleelta peräisin olevana. Käsitellyssä miekkailuoppaassa puhutaan vastakkaisista käsitteistä (Swach weder stark, herte weder weich), joten temaattisesti lentävän lauseen voi ajatella olevan tässä jokseenkin paikallaan. Aristoteleen mainitseminen saattaa olla myös yksinkertaisesti yritys saada tekstille lisää arvovaltaa. Tällainen hieman kyseenalainen viittaaminen ei ole täysin tavatonta nykyäänkään.

Palaan loppuosaan myöhemmin ja laadin koko jutusta hieman asiallisemman kokonaisuuden. Sitä odotellessa vielä muutamia huomioita itse tekstin muodosta. Väitetyn Aristoteles-sitaatin sisältävät rivit näyttävät faksimilena tältä:

Ensimmäisellä rivillä näkyvä astemerkkiä muistuttava kohotettu o on tavun ro lyhenne. Toisella rivillä rivin yläpuolella oleva viiva merkitsee kirjainta s. Sanasta magis (2. rivi) on kirjoitettu vain kirjaimet m ja g. Kolmannella rivillä on sana opposit lyhennetty takaperoisen alfan näköisellä lenkillä. Sanaksi autem (rivi 3) tulkitussa sanassa on lyhenteenä käytetty kohotettua 2-merkkiä.