Reskasta, osa 2

Edellisen Reskaa käsittelevän kirjoituksen jälkeen on paljastunut lisätietoa sekä Backuksesta että Reskan identifikaatiosta 1920-luvun lopulla.

Eräs kommentaattori toi esille, että Backus saattaisi olle Backmanin ravintola, joka toimi Säästöpankin talon (Raatihuoneenkatu 17) toisessa kerroksessa. Vastasin, että ainakin Backman & Tyrylä O/Y on ollut kaupparekisterissä vasta 11.3.1930 alkaen, ja kyseinen talokin on rakennettu vasta 1929. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Backman olisi voinut toimia ravintola-alalla aiemminkin. Ainakin nimi vaikuttaisi olevan toistaiseksi todennäköisin etymoni.

Joka tapauksessa Jazztyttö kirjoittaa 23.5.1927 (tai oikeastaan yöllä seuraavan päivän puolella):

½ 9 tiden kommo Hilkka och jag från Kauppakoulu och när vi gingo förbi Kirkkopuisto så sågo vi att de sutto där. Vi gick nedför reskan och förbi Panu till "Backus", sedan vände vi om oss och sågo att Steni och Hocku kommo nedåt Rådhusgatan.

(Lihavoinnit minun.)

Tämän perusteella vaikuttaisi vahvasti siltä, että Reska olisi vielä 1927 ollut Hallituskadun (entisen Residenssikadun) eikä Raatihuoneenkadun nimitys. Alla olevaan karttaan (karttapohja lainattu Lydiasta) olen merkinnyt tyttöjen reitin tekstissä mainittuine, numeroituine kiintopisteineen:

Kauppakoulu on sijainnut yhteensä kolmessa eri osoitteessa, jotka ovat Raatihuoneenkatu 6 sekä Birger Jaarlin katu 6 ja 2. Kysyin näiden muuttojen ajankohdista Hämeenlinnan kaupunginmuseosta, mutten ole toistaiseksi saanut vastausta. Lähden siitä oletuksesta, että Kauppakoulu sijaitsi tuolloin Birger Jaarlin kadulla (1, molemmat vaihdoehdot merkitty), josta tytöt tulevat Hallituskadulle Rauhankatua pitkin (myös Kirkkokatu eli nykynen Linnankatu on mahdollinen). Tytöt kävelevät Hallituskatua länteen Kirkkopuiston ohi, jossa he näkevät poikien istuvan (2). He jatkavat "pitkin Reskaa" (3) eli Hallituskatua torin pohjoispuolella ja siitä elokuvateatteri Panun ohi (4). (Elokuvateatteri sijaitsi Kansallisosakepankin talossa eli Raatihuoneenkadun ja Linnankadun eli nykyisen Sibeliuksenkadun kulmassa; konjunktio och mahdollistaa sen, että Panu ei välttämättä sijaitse Reskan varrella.) Tytöt jatkavat "kohti Backusta", kääntyvät ympäri (5) ja näkevät poikien tulevan pitkin Raatihuoneenkatua. Sanan Rådhusgatan käyttö tässä tukee oletusta, että Reska on eri katu.

Tämän perusteella toistaiseksi tunnistamaton "Backus" vaikuttaisi sijainneen Raatihuoneenkadulla torin länsipuolella eli nykyisellä kävelykadulla.

Reskasta

Hämeenlinnan tärkeimmän kävelykadun lempinimi on Reska. Häme-Wikistä löytyy seuraavanlainen kohta:

Reskaksi alettiin kutsua 1950-luvulla Hämeenlinnan Raatihuoneenkatua, joka ei silloin vielä ollut kävelykatuna. Nuoriso alkoi kutsua katua Reskaksi, joka tulee Hallituskadun vanhasta nimestä Residenssikatu. Sodan aikana ja sen jälkeen syntynyt ns. suuri ikäluokka muodosti silloin uudenlaisen nuorisokulttuurin, jonka idoleita olivat amerikkalaiset tähdet kuten Paul Anka ja Elvis. Reskasta tuli nuorison kokoontumispaikka ja "kävelykatu", jota käveltiin edestakaisin, päästä päähän, Satulinnan elokuvateatterista Hämeen Kinoon ja Marilyniin saakka.

Jos nimi Reska perustuu nimeen Residenssikatu, on se välttämättä ollut käytössä Residenssikadun ajoista lähtien, sillä lättähatut ja myssymissit tuskin olisivat muodostaneet Raatihuoneenkadun lempinimeä viereisen kadun entisen nimen perusteella. Vanhat nimet eli Residenssikatu ja Raastuvankatu esiintyvät tuntemattoman tekijän n. 1892 piirtämässä sekä  J. F. Sevónin n. 1912 piirtämässä kartassa, mutta Hämeenlinnan kaupungin rakennuskonttorissa vuonna 1926 laaditussa asemakaavassa kaduilla on nykyiset nimensä. Nimitystä Reska on käytetty Hämeenlinnassa ainakin vuosina 1924 - 1927, mutta onko se viitannut tuolloin jo Raatihuoneenkatuun vai Hallituskatuun eli entiseen Residenssikatuun?

Toinen mielenkiintoinen nimi on ainakin 1927 käytössä ollut "Backus". Kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen nuorison ajanviettopaikka, joka ei Bacchukseen viittaavasta (lempi?)nimestään huolimatta ole tietenkään voinut olla mikään viiniravintola.

Nykyisen Reskan piirtokirjoituksia.

Kysyin molemmista asioista Hämeenlinnan kaupunginmuseolta, josta minulle vastasi tutkija Saija Sillanpää. Hän ei osannut sanoa "Bakkuksesta" mitään, mutta sanoi reskan ilmeisesti tarkoittaneen "yleisemmin kävelyä iltasella, myöhemmin nuorison iltarientoja, tytöt ja pojat erikseen". Hän antoi myös viitteen 14.12.1907 päivättyyn Hämettären numeroon (142/1907), jossa puhutaan Reskasta. Olin kyllä etsinyt kyseistä sanaa Kansalliskirjaston lehtikokoelmasta Korpin kautta, mutten ollut jostain syystä saanut mitään relevantteja tuloksia. Turon Reska-pakina ansaitsee tulla lainatuksi kokonaisuudessaan:

Tiedättekö mikä "Reska" on?

Wai ette. No, ette sitte tunne nykyistä Hämeenlinnaa.

Minua ensin kummastutti, kuinka perin wähän täällä kaduilla näkee päiwän mittaan warsinaisia kaupunkilaisia. Käwelin aamupäiwin, käwelin iltapäiwin, en nähnyt waan muita kuin maalaisseurkkuja, [sic] jotka oikein rehellisesti päiwänajoin käywät kaupungissa kaupoillaan y. m. asioillaan. Kaupunkilaisia en nähnyt. Tottapa noissa rakennuksissa ja taloissa ihmisiä asunee, mutta mikseiwät lainkaan käy raitista ilmaa henkimässä? Owatko siksi ahkeria wai ehkä ihmispelkoja?

Näissä mietteissä astuin eräänä iltana jo asuntooni mennäkseni, kun torille jouduttuani silmäni käwiwät pystyyn. Mikä on tuo sihisewä ihmisjono, joka "tulee ja menee kuin Sipiläisen saapas" pitkin torin pohjoista reunaa olewalla käytäwällä. Seisahdun. Katson kelloani. Se on neljänneksen yli 7. Waikka kuinka tarkkaan tähyän, en näe kulkijamien kumpaankaan pohjoiskulmaukseen katoawan, en askeltakaan päätepistettä pitemmälle astuwan - "krugom!", ja taasen samaa huimaa wauhtia takaisin. Mitähän siellä noin miehissä ja naisissa etsitään, ajattelin ja riensin joukkoon. Aijoin astutkella wain hiljaisesti - arwokkaasti - mutt' eipäs! Tönittiin oikealta, tönittiin wasemmalta, takaa kantapäille astuttiin, ja ennenkuin kertaaseen pääsin matkan päähän, olin jo kerran wasten alkuperäisiä aikomuksiani joutunut awoimesta owesta alas Krapiwskyn makkarakauppaan ja toisen wasten tahtoani katuojaan. Ei tämä "tahti" täällä kelpaa "maassa maan tawalla" - ja niin lisäsin minäkin höyryä. Kauwan minua sitte siinä kieppuutettiin kuin "hullua myllyssä" - silloin oli käännyttäwä kuin muutkin kääntyiwät - niin winhaan oli astuttawa kuin muutkin astuiwat - kunnes - yhtäkkiä kaikki loppui - ihmiset häwisiwät kuin tuhka tuuleen yhdessä kädenkäänteessä ja minä läähättäen seisoin yksinäni awara tyhjä tori edessäni - ei ihmistä missään! Puhaljin [sic] kuin kyytikoni ja katsoin taas kelloa. Se oli juuri lyönyt 8.

Sellainen se "Reska" on ja sellaista elämä "Reskalla".

"Reskalla" käywät kaupunkilaiset - etupäässä sentään se wäki, jonka tunteissa on lämpöä - siitä ikäkaudesta alkaen, jolloin lämpö on syttymässä siihen saakka, jolloin se wielä ei ole tyyten sammunut - ja siellä on erinomainen tilaisuus saada kuulla kaikenlaisia "interiöörejä". Minustakin on tullut ahkera Reskan-käwijä, ja nyt minä jo ennakolta tiedän, mikä poikasakki mitäkin tyttöparwea sydämellisemmin tönäsee - kuka opettaja on "hywä" ja kuka "häiju" - mikä oppilas on saanut missäkin kokeessa 5, mikä 8 ja mikä 9 j. n. e., ja mitä missäkin - mutta enpä enempää kerrokaan.

(Sanaa siksi on kolmannen kappaleen viimeisessä lauseessa käytetty nykykielestä kadonneessa merkityksessä 'niin'; neljännen kappaleen krugom eli кругом on tässä yhteydessä ymmärrettävä merkityksessä 'täyskäännös vasempaan - PÄIN'.)

Tämän humoristisen kirjoituksen perusteella tulee todetuksi ainakin sen, että nimitys Reska on ollut käytössä jo vuonna 1907, ja samalla tulee vahvistetuksi oletukseni sanan alkuperäisestä tarkoitteesta, sillä "pitkin torin pohjoista reunaa oleva käytävä" viittaa yksiselitteisesti Residenssikatuun eli nykyiseen Hallituskatuun. Residenssikatu eli Reska on siis ollut nuorison "kävelykatu" jo vuosisadan alussa, mutta jossakin vaiheessa nuoriso on ilmeisesti siirtynyt torin toiselle puolelle Raatihuoneenkadulle vieden nimityksen mukanaan. Jostain syystä epäilisin, että tämä ei ollut tapahtunut vielä 1920-luvulla. Häme-Wikin ajoitus saattaa pitää paikkansa.

"Backus" jää vielä mysteeriksi.

Helsingin latinankielisiä piirtokirjoituksia, osa 3

Tämä kirjoitus jatkaa Helsingin latinankielisten piirtokirjoitusten tunnetuksi tekemistä (osa 1, osa 2, spin-off) kolmella (tai oikeastaan neljällä) tekstillä.

Vallilassa sijaitsevaa Harjun nuorisotalon julkisivua koristaa kahden ristin väliin asetettu teksti:

STATUTUM EST
HOMINIBUS MORI

'Ihmisten on säädetty kuolla'. Tämä nuorisotalon olemukseen hieman huonosti sopiva raamatullinen motto selittyy sillä, että rakennus valmistui vuonna 1923 alunperin paarihuoneeksi eli ruumishuoneeksi. Rakennuksen toisella puolella lukeekin paarihuone - bårhus.

Nykyinen nuorisotalo, entinen ruumishuone.

Rakennukseen liittyy kiinnostavaa paikallishistoriaa. Tattarisuon tunnetun ruumiinsilpomistapauksen selvittelyn aikana Isänmaallisen kansanliikkeen Lapuan liikkeen [ks. kommentti] lehdessä Ajan Sanassa väitettiin paarihuoneen vahtimestarin vierailleen toistuvasti Alppiharjussa sijainneessa sylttytehtaassa (mahdollisesti ihmisperäisiä raaka-aineita toimittamassa), mistä on peräisin lentävä lause "jäljet johtavat sylttytehtaalle". Ruusu-Ristiin kuuluva vahtimestari pidätettiinkin epäiltynä osallisuudesta hirmutekoihin, ja hänen kotoaan takavarikoitiin "runsaasti omituista, jonkinlaista puoliuskonnollista kirjallisuutta" (Länsi-Savo 118/1931, s. 4). Todelliseksi syylliseksi paljastui kuitenkin Vilho "Noita" Kallion johtama okkultistiryhmä, joka harrasti Mustan raamatun taikatemppuja Malmin hautausmaalta hankittujen ruumiinosien avulla. Vapautumisestaan huolimatta vahtimestari menetti mediamylläkän johdosta työnsä, hänen vaimonsa joutui loppuiäkseen mielisairaalaan ja yksi hänen pojistaan teki itsemurhan.

Rakennuksen itäisellä sivulla on Kaartin jääkärirykmentin ja Ässä-rykmentin perinnetoimikunnan 18.10.2001 kiinnittämä laatta lähinnä helsinkiläisistä koostuneen Jalkaväkirykmentti 11:n muistoksi. Rykmentti lähti "Vallilan tavara-aseman Harjun paarihuoneelta [...] ylimääräisiin kertausharjoituksiin kohti Karjalan kannasta ja Talvisotaa" 18.10.1939. Laatassa mainitaan myös, että kyseinen talo oli "monen ässäläisen viimeinen pääteasema kotikaupunkiin". Laattaan on lisäksi lainattu paarihuoneen motto "STATUTUM EST HOMINIBUS MORI". Ässärykmentin muistoksi on nimetty Ässäkasarmi Santahaminassa sekä Kalliossa sijaitseva Ässänrinne, jonka varrelta löytyy myös Ässärykmentin muistomerkki.

Pitkänsillan toisella puolella, Metsätalon pihan pohjoissivulla kasvaa visakoivu, jonka edessä olevassa laatassa on seuraava latinankielinen teksti:

HAEC
BETULA VERRUCOSA
IN MEMORIAM CONGRESSUS
UNIVERSALIS TERTII PRO SIL-
VICULTURA DIE XVI MENSIS
IULII ANNO DOMINI MCMXLIX
INSTITUTA EST

'Tämä visakoivu on istutettu heinäkuun 16. päivänä 1949 III maailman metsäkongressin muistoksi.' Latinankielinen teksti on laatassa käännettynä englanniksi, ranskaksi, suomeksi ja ruotsiksi. Betula verrucosa on rauduskoivun tieteellinen nimi, josta visakoivu on karjalainen muunnos eli "var. carelica".

Visakoivu laattoineen Metsätalon pihassa.

Sana silvicultura 'metsänhoito' on muodostettu sanan agricultura (ager 'pelto') mallin mukaan sanasta silva 'metsä'. Päivämäärämerkintä die XVI mensis Iulii on selkeä ja nykykielten käytännön mukainen, mutta roomalaisen kalenterin mukaisesti päivä olisi postridie Idus Iulias eli "heinäkuun iduksen jälkeinen päivä".

Tämä muistipuu ja Metsätalon nimi muistuttavat ajasta, jolloin talossa toimivat Metsäntutkimuslaitos sekä Helsingin yliopiston metsäntieteellinen laitos. Jälkimmäinen on siirtynyt Viikkiin, jossa sivumennen sanoen sijaitsee myös eräs katu, joka on nimetty saman maanviljelystalouden professorin mukaan kuin minutkin. Nykyään Metsätalossa toimivat nykykielten laitos sekä klassillinen filologia.

Jatkettaessa matkaa Kamppiin ja kauppakeskus Forumiin, tulee Kukontorille vievien liukuportaiden alapäässä vastaan laatta, jossa on seuraava teksti:

AMOS ANDERSON
1878 - 1961
FUNDATOR FORI

'Torin perustaja.' Amos Anderson testamenttasi omaisuutensa Konstsamfundetille, joka on nykyään kauppakeskus Forumin suurin omistaja. Hänen kotinsa Yrjönkatu 27:ssä on hänen testamenttinsa mukaisesti nykyään taidemuseona.

Amos Anderson.

Forum on latinan sana, joka merkitsee toria. Ensimmäisen tavun o-äänne on klassisessa latinassa lyhyt, mutta kauppakeskuksen nimessä se on tapana ääntää pitkänä. Keskustelupalstaa (niin konkreettisessa kuin abstraktimmassakin mielessä) tarkoittava sana on tapana ääntää ja kirjoittaa "foorumi".

Refleksiivisestä viittaamisesta

Luin läpi jokin aika sitten Marko Lambergin, Anu Lahtisen ja Susanna Niirasen toimittaman teoksen Keskiajan avain (2008). Teos sisältää eri kirjoittajien laatimia lukuja, jotka toimivat sekä tiedollisina että bibliografisina johdatuksina keskiajan tutkimuksen eri osa-alueisiin ja erityyppisiin lähdemateriaaleihin hagiografiasta ja heraldiikasta aina taiteeseen ja tilikirjoihin.

Kirjoitetut lähteet eri muodoissaan on aina kirjoitettu jollakin kielellä, joten onkin paikallaan, että teoksessa on peruskieliopit keskiajan latinasta, Bysantin kreikasta, muinaisranskasta, muinais- ja keskienglannista, keskialasaksasta, muinaisruotsista ja muinaisvenäjästä. Minulla on jonkin verran sanottavaa myös näistä kieliopeista, mutta säästän sen toiseen kertaan.

Ote Tukholman tänkebokista (lähde).

Tässä kirjoituksessa käsittelen dosentti Marko Lambergin kirjoittamassa äärimmäisen mielenkiintoisessa luvussa "Arkea ja maailmankuvaa tavoittamassa" olevaa kohtaa, jossa (muistaakseni ainoana koko teoksessa) huomio kiinnitetään käsiteltävän lähteen asiasisällön lisäksi sen alkuperäiseen kielelliseen muotoon. Aiheena on sitaatti Tukholman kaupunginraadin pöytäkirjasta syyskuun 26. päivältä vuodelta 1491 (s. 224, alaviite 8):

Bødellen. Samma dach stode Erich Laurensson, fødder j Borghaa, medh sin frya vilie ok begerede at ware mesterman her j staden ok badh radit vnne sich tet och merkie sich medh stadzsens klede ferga, huilket han sade sich wilie ware staden hwl och tro j sin gerning och mesterschap.

Suomennettuna ote kuuluu seuraavasti (s. 224):

'Pyöveli. Samana päivänä seisoi Erik Laurensson, syntynyt Porvoossa, vapaasta tahdostaan ja pyysi olla mestarismies täällä kaupungissa ja anoi raatia suomaan itselleen sen ja merkitsemään itsensä kaupungin vaatevärillä, mistä hän sanoi haluavansa olla kaupungille uskollinen ja luotettava toimessaan ja mestariudessaan.'

Tämän otteen mainitaan johdattavan seuraavaan muistiinpanon kielelliseen muotoiluun liittyvään kysymykseen: "Miten sanatarkasti muistiinpanoja oikein tulisi lukea, koska muistiinpanoa kieliopillisesti tulkiten Erik pyysi raatia suomaan pyövelinpestin ja kaupungin vaatevärin itselleen (sich; siis raadin jäsenille) eikä hänelle (hanom)?"

Tämä kommentti herätti luonnollisesti mielenkiintoni. Ainakin huolitellussa nykyruotsissa tulisi kirjoittaa honom, mutta yksi natiivi-informantti, jolle tarjosin tätä lausetta nykyruotsiksi naamioituna, ei aluksi edes huomannut pronominin viittaussuhteen outoutta. Sama päti myös tanskalaiseen koehenkilöön. Refleksiivipronominin viittaussuhde ei ole täysin selvä suomennoksessakaan, mistä on osoituksena  ongelman selityksessä tarpeellinen tarkennus "siis raadin jäsenille". Huolitellussa kirjakielessä ei kirjoitettaisi itselleen tarkoitettaessa Erikiä, mutta kuitenkaan minulle ei tullut suomennosta ensimmäistä kertaa lukiessani mieleenkään, että itselleen viittaisi raatiin.

Tarkistin huvikseni, mitä nykykielten kielioppikirjat sanovat tällaisista tapauksista. Swedish: A Comprehensive Grammar (2013) sanoo, että infinitiivin objektina oleva refleksiivipronomini tavallisesti ("normally") viittaa hallitsevan lauseen objektiin (s. 157); myös Danish: An Essential Grammar (2000) sanoo vastaavassa tapauksessa, että refleksiivipronomini voi ("may") viitata infinitiivin subjektiin (s. 62). Molemmat kieliopit siis näemmä pitävät ainakin mahdollisena, että refleksiivipronomini voi viitata myös hallitsevan finiittilauseen subjektiin. En jostain syystä löytänyt aivan tarkalleen tällaista tapausta Svenska Akedemiens grammatikista, mutta teonnimien yhteydessä esiintyvien refleksiivipronominien osalta todetaan, että esimerkiksi lauseessa Persson kritiserade advokatens skötsel av sina affärer sana sina voi viitata Perssoniin, vaikka tavallisemmin ("oftare") sanaan advokaten (pronomen § 87).

Kuten totesin, ei vastaava tilanne ole suomeksikaan yksiselitteinen. Iso suomen kielioppi antaa (§ 1453) mm. seuraavan esimerkin tapauksesta, jossa refleksiivisen aineksen (lihavoitu) viittauksen kohde (kursiivilla) on epäselvä:

Aki ei antanut [Mian pilata esitystään].

Muodollisesti kyse voi siis olla joko Akin tai Mian esityksestä, vaikka asiayhteydessä on yleensä täysin selvää, kummasta on kyse. Kielenhuollollisesti orientuneille ihmisille todisteeksi siitä, että ylläolevassa lauseessa voi olla kyse vain Mian esityksestä, riittää yleensä se, että on olemassa myös seuraavanlainen rakenne:

Aki ei antanut [Mian pilata hänen esitystään].

...jossa kyse on yksiselitteisesti Akin esityksestä. Näiden suomenkielisten esimerkkilauseiden väliseen eroon viittaa myös Weikko Pakarinen Latinan kieliopissaan (1926) käsitellessään vastaavaa tapausta latinassa (§ 169, 3. b): "Sisäisesti alistetuissa lauseissa [...] on tarkoin ajatusyhteydestä saatava selville, milloin refleksiivipronomini tarkoittaa saman lauseen subjektia (suoranainen refleksiivi; suomessa ei tällöin koskaan esiinny pronominin genetiiviä), milloin taas sitä henkilöä, jonka ajatuskulkuun lause sisältyy (välillinen refleksiivi; suomessa tällöin 3:nnen per. persoonapronomini)." (Korostukset alkuperäisiä.)

Suomen ja latinan ominaisuudet eivät tietenkään suoraan todista mitään muinaisruotsin kielestä, mutta joka tapauksessa voitaneen katsoa, että tämäntyyppisessä tapauksessa yksinkertaistavan rajanvedon tekemisessä on syytä olla varovainen. Lisäksi on huomattava, että refleksiivinen omistus ei välttämättä ole monitulkintaisuutensa kannalta yhdenveroinen accusativus cum infinitivo -rakenteen yhteydessä olevan refleksiivipronominin kanssa. Ylempänä mainituilla natiivi-informanteilla teettämässäni pienimuotoisessa kokeessa käyttämäni toinen esimerkkilause John såg honom sparka sin hund onnistui herättämään epävarmutta niin ruotsin- kuin tanskanpuhujissakin siitä, kumman koirasta on kyse, mutta bad rådet unna sig det ulkittiin tarkemmin ajateltuna virheelliseksi. Ehkä juuri refleksiivisen possessiivielementin käytännön tasolla usein ilmaantuneen epämääräisyyden seurauksena ero on englannissa ja saksassa hävinnyt (saksassa nykyään maskuliininen possessiivipronomini on alkujaan refleksiivinen sein), ja refleksiivinen merkitys pitää tarvittaessa tarkentaa muilla sanoilla.

Mutta mikä siis on oikeastaan se kysymys, joka Tukholman kaupunginraadin pöytäkirjamerkinnän refleksiivipronominin viittaussuhteesta herää? Vaikka kielioppikirjassa (Elias Wessén, Svensk språkhistoria III: Grundlinjer till en historisk syntax, § 47) onkin sellainen sääntö, jonka perusteella refleksiivipronominin olisi tällaisessa tapauksessa viitattava sanaan radit eikä subjektiin Erich Laurensson, näkisin ensisijaisesti tämän otteen osoittavan, että kyseinen sääntö on epätäsmällinen, eli se ei kuvaa kielenkäytön koko todellisuutta. Tämän otaksuman voi tietenkin todistaa vääräksi osoittamalla, että kyseinen pronominin käyttö on selvästi poikkeavaa tässä tietyssä ajallisesti ja paikallisesti rajautuvassa kielimuodossa. Oli miten oli, tässä tapauksessa ei ole asiayhteyden ansiosta mitään todellista epäselvyyttä, mihin sich viittaa, joten kysymyksen esille nostaminen ainakaan muistiinpanon asiasisällön kannalta ei vaikuta oleelliselta. Toki jos jossakin esiintyisi sellainen lause, joka olisi monimerkityksinen tavalla, jota ei voi asiayhteydestä päätellä, olisi kyseisen lauseen tulkinnassa otettava huomioon molemmat vaihtoehdot. Erik Laurenssonin tapauksessa tästä ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole kyse.

Aivan lopuksi pieni havainto nimestä Borghaa 'Porvoo'. Kaupungin suomenkielinen nimi perustuu muinaisruotsalaiseen muotoon: /b/:tä vastaa suomessa odotetusti /p/, nykyistä ruotsalaista å:ta edeltävää pitkää a-äännettä vastaa pitkä o-äänne, ja kurkkufrikatiivia /γ/, joka kirjoitettiin muinaisruotsissa digrafilla gh, vastaa nykysuomen /v/. Viimeksi mainittu vastaavuus sopii yhteen vanhasta kirjasuomesta tuttuihin tapauksiin kuten lucu : lughun → luku : luvun, jollaisia käsittelin joskus aikaisemmin. Kaupungin nimi on siis hauska esimerkki sekä äännesubstituutioista kielten välillä että äänteenmuutosten eroista eri kielissä: Borghaa on nykyruotsiksi Borgå, mutta suomeksi Porvoo.

Hämeen linnan latinaa

Hämeen linnan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee kappeli, jonka tulipalossa tummuneella ikkunalla säilytetään vanhaa kirkonkelloa. Kirkonkellon latinankielinen teksti näemmä puuttuu Reijo Pitkärannan toimittamasta teoksesta Suomen kirkkojen latina (2004), joten julkaisen sen tässä:

FUSORE REGIO GERHARDO MEYER HOLMIÆ 1727

Kello on siis valettu Tukholmassa (Holmiae) vuonna 1727 kuninkaallisen valajan (fusor regius) Gerhard Meyerin toimesta. Titteli fusor regius tavataan myös samana vuonna valetun Lappajärven kirkon kellotapulin kellosta (Suomen kirkkojen latina: nro 394). Useimmissa tapauksissa tyypillinen sanamuoto on tyyppiä Gerhardus Meyer (me) fecit 'G. M. teki (minut)'. Toisin kuin Hämeen linnan opaskirjan (2001) sivun 31 kuvatekstistä voisi päätellä, Gerhardo ei ole nimen perusmuoto vaan latinisoidun muodon Gerhardus ablatiivi.

Ruotsalainen Gerhard Meyer (1704 - 1784) kuului alkujaan lyypekkiläiseen kellonvalajien sukuun. Meyerin (ja muun muassa hänen samannimisen isänsä) valamia kelloja löytyy Suomesta muualtakin. Hänen tunnetumpiin valutöihinsä lukeutuu kuningas Kustaa II Aadolfin ratsastajapatsas Tukholmassa.

"Tawastehus fästning." Yksityiskohta kellosta.

Hämeen linnan kappeli kuuluu linnantuvan kanssa 1200 - 1300 -lukujen taitteessa harmaakivimuurin sisäpuolelle muurattuihin tynnyriholvattuihin huonetiloihin. Tilassa toimi katolinen kappeli 1500-luvun jälkipuoliskoon asti, jolloin Kukkotorniin valmistui uusi kappeli ja vanha tila muutettiin leivintuvaksi. Ensimmäisen kerroksen kappeli palautui uskonnolliseen käyttöön Hämeen linnan restauroinnin yhteydessä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kellon valmistuminen osuu aikaan, jolloin Hämeen linna muutettiin armeijan varastoksi rannikon linnoittamisen sijaan osana Venäjän provosoimista välttävää myssypolitiikkaa. Hieman myöhemmin aloitettiin myös kruununleipomon rakentaminen päälinnan kaakkoissivun edustalle. Kuningas Kustaa III siirsi Hämeenlinnan kaupungin linnan pohjoispuolelta nykyiselle paikalleen vuonna 1777, ja kaupungin hengellisiin tarpeisiin valmistui kustavilainen Hämeenlinnan kirkko vuonna 1792.

Lopuksi pieni paikannimistöön liittyvä havainto. Puhuttaessa varsinaisesta linnasta käytetään genetiiviattribuuttia ja pääsanaa, esimerkiksi Hämeen linna, Turun linna. Tämä johtuu siitä, että kyseessä ovat konkreettisessa mielessä Hämeen ja Turun linnat. Kaupunkien, jotka ovat saaneet nimensä metonyymisesti linnojensa mukaan, nimet ovat puolestaan yhdyssanoja Hämeenlinna ja Savonlinna. (Samaan sarjaan kuuluu myös tanskalaisten perustama Tallinna, ja nykyviroksi linn merkitseekin 'kaupunkia'.) Viimeksi mainitussa sijaitsevaa linnaa on kutsuttu joskus Savon linnaksi, mutta nykyään käytännössä ainoa linnasta käytettävä nimi on yhdyssana Olavinlinna. Tämä tuntuu luontevalta, sillä kyseessä ei ole kellekään Olaville kuuluva linna, vaan Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan nimetty linna.

Oureista

Helsingin kantakaupungissa Lapinlahden suulla, Hietaniemen kärjessä sijaitsee paikka nimeltä Ourit. Nimen morfologiaan liittyy jonkin verran epätietoisuutta ja hämmennystä, jota pyrin tässä kirjoituksessa hieman valaisemaan. Käsittelen myös nimen alkuperää ja sen selvittämiseen liittyvää metodologiaa, ensin hieman pinnallisemmin ja lopuksi hieman asiallisemmin.

Tavallisessa kielenkäytössä Ourit mielletään toisinaan saaren nimeksi, joka taipuu inessiivissä Ouritissa tai yhdyssanan kautta Ourit-saaressa. Yksikön nominatiiviksi ymmärrettynä /ourit/ on tietysti t-loppuisena epätavallinen. Helsingissä kaikilla paikoilla on myös ruotsinkieliset nimet, joten apu muodon tulkintaan löytyy yksiselitteisesti monikollisesta muodosta Örarana: pitää siis tietenkin taivuttaa Oureissa tai ehkä ennemmin Oureilla. Koska kyse on oikeastaan yhden suuren ja parin pienemmän saaren ryhmästä, on nimi tietenkin monikossa siksi, että se viittaa saariin yhdessä.

Seuraava oleellinen kysymys on, onko nimi lainattu ruotsista suomeen vai toisin päin. Lainaamisen suunta on tietenkin todettava validia metodologiaa käyttäen.

Yksi keino todeta lainanantajakieli on verrata, kummassa kielessä sana on analysoitavissa pidemmälle: esimerkiksi suomen sipsi on lainattu englanninkielisestä ilmaisusta chips, sillä suomenkielisen muodon vartaloon sisältyvä -s on englanninkielinen monikon pääte. Toinen keino on tarkkailla äännesubstituutioiden laatua ja säännöllisyyttä: tässä tapauksessa ch → s on huomattavasti uskottavampi kuin s → ch. Kielenulkoiset seikat tietenkin puhuvat myös sen puolesta, että sana on lainattu suomeen englannista.

Historiallisissa tapauksissa on sukellettava pintaa syvemmälle. Esimerkiksi suomen kuningas on lainattu sellaisesta kielestä, jossa sanan muoto on vastannut rekonstruoitua kantagermaanista muotoa *kuningaz. Tästä kantamuodosta voidaan johtaa paitsi suomen kuningas, myös germaanisissa kielissä esiintyvät "geneettiset" jälkeläiset konungr, König ja king (← cyning ← *cuning). Lisäksi sana *kuningaz voidaan germanistiikan puolella jakaa vartaloon *kuni-, johdinainekseen *-inga- ja yksikön nominatiivin päätteeseen *-z, kun taas suomen sana kuningas ei oikein jakaudu miksikään (toisin kuin esim. siitä tAr-johtimella johdettu kuningatar).

Mikäli edellä kuvattuja menetelmiä sovelletaan sanapariin Ourit ~ Örarna, saadaan kummankin kielen taivutuspäätteet poistamalla toisiaan vastaavat vartalot Ouri- ja Ör-, jotka vastaavat sanoja ouri ja ör. Näin ei siis päästä erityisesti asiassa eteenpäin, mutta koska ensisilmäyksellä vain jälkimmäinen tarkoittaa jotain, vaikuttaa alustavasti siltä, että ruotsinkielinen nimi olisi alkuperäisempi. Seuraavaksi selvitettävä asia on äänteiden vastaavuus, eli kuinka uskottavaa on, että suomen kielen ou vastaa ruotsin ö-äännettä.

Suomen ja ruotsin välillä löytyy lukuisia tapauksia, joissa ruotsin ö vastaa suomen au-diftongia: muinaistapauksista mainittakoon röd ~ rauta (germ. *rauda), skön ~ kaunis (germ. *skauniz), köpa ~ kaupata (germ. *kaupjanan ← lat. caupo 'kauppias'). Ennen ruotsissa tapahtunutta äänteenmuutosta au → ö on ruotsiin lainautunut suomesta mm. paikannimi Köklax ← *Kaukalaksi, nyk. Kauklahti. Uudempaa kantaa edustavat ruotsista suomeen lainautuneet kök ~ kyökki ja rövare ~ ryöväri (vrt. vanhan kirjasuomen röweri). Ourit ~ Örarna ei siis istu kummankaan joukon jatkoksi. Asiaan saattaisi vaikuttaa nykyruotsin ö-äänteen avonaisuus r-äänteen edellä, mutta tällöinkään ei oikein löydy muita vastaavia tapauksia: Sörnäs ~ Sörnäinen, rör ~ rööri, föra ~ föra(t)a.

Kuten kuningas-esimerkki ylempänä osoittaa, pelkkien nykymuotojen vertailu voi kuitenkin johtaa harhaan. Paikannimien tapauksessa esimerkiksi ruotsinkielinen Sumparn ei ole väännös suomenkielisestä nimestä Sompasaari, vaikka näin voisi äkkiseltään otaksua. On siis syytä tarkastella vanhempaa nimistöä.

Helsingin Ilmatorjuntarykmentin käyttämässä karttapohjassa 1940-luvun alkupuolelta saar(t)en suomenkielinen nimi on Ourat eikä Ourit, ruotsinkielinen kuitenkin nykyinen Örarna.

Helsingin pommitus 6-7/2 1944.

(Mustat möykyt merkitsevät "miinapommeja".)

Yllä olevassa kartassa eteläiset muodostumat on nimetty Hietaniemenkareiksi, joten monikollinen Ourat ei voi viitata niihin. Monikkomuoto viitanneekin siis epämääräisesti kaksiosaiseen pääsaareen sekä sen siltojen kautta Hietaniemeen yhdistävään pienempään saareen. (Helsingissä on myös monia saaria, jotka eivät ole enää lainkaan saaria, esim. Hernesaari, Munkkisaari ja Sompasaari.) Muoto Ourat ~ Örarna (ja Hietaniemenkarit) esiintyvät myös Helsingin matkailijakartassa (1950) ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen raitiotielinjakartassa (samoin 1950).

WSOY:n vuonna 1910 julkaisema Helsingin kartta osoittaa, että kyse on alkujaan todella useammasta saaresta. Suomenkieliset nimet (ruotsinkielisiä ei kartassa ole) ovat kuitenkin yllättäen Läntinen Kotkasaari ja Itäinen Kotkasaari. (Hietaniemenkareja ei ole nimetty lainkaan.)

Helsingin kartta 1910.

Ourien sijainti on sikäli onneton, että monissa vanhemmissa kartoissa ne usein jäävät kartan esittämän alueen ulkopuolelle. Sekä kaupungininsinööri Claes Wilhelm Gyldénin kartassa vuodelta 1838 että ruotsinkielisessä kartassa Plan af Helsingfors vuodelta 1900 ne puolestaan jäävät karttaan merkittyjen numeroiden selitysten alle. Toisaalta ruotsin- ja venäjänkielinen Plan öfver Helsingfors - Плань Г. Гельсингфорса vuodelta 1874 ei kuvaa saaria lainkaan, vaikka Hietaniemi ja Lapinlahti ovat muuten kokonaan näkyvissä. Jorma Rautapää kirjoittaa sivuillaan seuraavasti:

"Hanasaaren voimalan rakentaminen ja lopulta Länsiväylä hävittivät alleen useimmat saaret. Siellä ovat asfaltin alla Stora Bässen, Lilla Bässen, Märrholm, Skällarna, Busholm, Uttergrund, Ärtholmen ja muut. Nimet elävät alueella, vaikkei saaria enää olekaan.Ourit ovat sivumalla ja siksi ne ovat säästyneet, kuten Lindgrenin telakkakin."

Ourit ovat siis huonon sijaintinsa vuoksi säästyneet täyttömaan alle jäämiseltä, eikä paikka ole ilmeisesti koskaan ollut muutenkaan kovin keskeinen "mesta": sitä ei mainita Stadin slangin suursanakirjassa eikä teoksessa Stadin mestat: ikkunoita Helsingin ja sen asukkaiden historiaan ja nykyisyyteen (2010). Karttakeskuksen julkaisemassa kartassa Stadin kartsat ja mestat: Helsingin slangikartta (2013) saaret kyllä nimetään, mutta ilman punaisella painettua slanginimeä:

Helsingin slangikartta (2013).

(Friidu rantsussa 'nainen rannalla'.)

C. H. Nummelinin (1876) ja Isak Johan Ingbergin (1893) kartoissa ei ole suomenkielisiä nimiä, mutta saarten ruotsinkielinen yhteisnimi on Kotkasaaria vastaava Örnarne. Eläimellinen Örnarne = Örnarna 'kotkat' vaikuttaa temaattisesti sopivalta saarennimeltä: onhan Seurasaarenselällä myös Porsas, Pieni-Porsas, Pukkisaaret, Variskari ja nykyään täyttömaan ahmaisemat Pikku- ja Iso-Pässi.

Ourien nimeen tuntuu liittyvän parikin päällekkäistä asiaa: yhtäältä saarten ruotsinkielinen nimi näyttäisi olleen alunperin Örnarna, myöhemmin Örarna, jonka yhteydessä myös suomenkielinen Ourat ja lopulta Ourit näyttäytyy kartoissa; toisaalta nimet Örarna, Oura ja Ouri esiintyvät muuallakin Suomessa, joten vaikka kyse olisikin vanhan nimen Örnarna väistymisestä syystä tai toisesta, on uusi nimi Örarna suomenkielisine vastineineen kuitenkin jo ennestään olemassa ollut nimi. Örarna-nimisiä saaria nimittäin löytyy Ahvenanmaalta ja Luodolta, jossa on myös Örsundet, Bärörsviken ja Botsören; Haminassa on Ourinkuja ja vielä lähempänä itärajaa Vironlahdella sijaitsee mahdollisesti edelliseen liittyvä saari nimeltä Ouri. Lännemmästä löytyy Merikarvialta Ouran saaristo (ml. Ouraluoto), Ourintie Porista ja Lopilta Ourajoki-niminen kylä sekä siihen liittyvä Ourajoentie. (Tämä lista ei ole titetenkään kattava.) Ehkä merkittävin tapaus on Espoosta löytyvä Ouritie, ruotsiksi Örvägen, joka johtaa Ören-nimiseen saareen, jonka nimi Fredrik Johan Fonsenin kartassa vuodelta 1750 on Öhrnhol[ma] (!).

En löytänyt sanoja ouri tai oura mistään suomen kielen sanakirjasta, ja Suomen murteiden sanakirjakin yltää aakkosissa vasta sanaan kyntsöttää asti. Lähinnä on ouru 'notko, kapea ja syvä laakso', jonka alkuperä on Suomen sanojen alkuperän mukaan tuntematon. Mikään Ouri- tai Oura-alkuinen paikannimi ei ole tarpeeksi merkittävä, että olisi päässyt myöskään Karttakeskuksen julkaisemaan Suomalaiseen paikannimikirjaan (2010). [Lisäys 21.11.2017: Katso tämänpäiväinen kommenttini kommenttikentässä!]

Kuten jo ylempänä todettiin, jos paikannimi ei selity mitenkään suomen kielen kautta (ts. ei tarkoita suomeksi mitään), on syytä olettaa lainasana-alkuperää. Koska on olemassa Ör(arna)-nimisiä saaria sekä Ouri- ja Oura-nimisiä saaria, joista osassa tapauksista suomenkielinen muoto on käytössä ruotsinkielisen rinnalla, on mielekästä palata ajatukseen, että Hietaniemen tapaus kuvastaa todellista Ör ~ OurV -vastaavuutta huolimatta siitä, mitä ylempänä kirjoitin eräiden nykymuotojen vertailun perusteella. Tässä vaiheessa on siis sukellettava hieman pintaa syvemmälle.

Ruotsin ör merkitsee 'karkeaa soraa', islannin aurr 'märkää savea, mutaa'. (Molempia löytyy Helsingin Oureilta.) Näiden muinaisskandinaavinen vastine aurr, jolle on sukua myös muinaisenglannin ēar 'meri'. Suomessa diftongi ou vastaa monissa tapauksissa muinaisskandinaavista au-diftongia, esim. mytologinen Louhi ~ Laufey,  lounia 'hyvittää' ~ launa 'palkita', louppi ~ laupr 'kori, vakka', lousata 'löysätä' ~ lauss 'irtonainen', loutti 'savikuoppa, pelto, pieni maapalsta' ~ laut 'painuma, pieni laakso; pelto. (Kyllä, avasin Suomen sanojen alkuperän sattumalta l-kirjaimen kohdalta.) Espoosta löytyy ehkä tähän kuuluva Soukka ~ Sökö, johon liittyy myös saaripari Sököörarna.

Nykyruotsissa vanhat diftongit au ja øy ovat sulautuneet ö:ksi: esimerkiksi öre 'äyri' pohjautuu juuri tähän viimeksi mainittuun diftongiin, vrt. islannin eyrir ja suomen äyri. Muinaisskandinaavista tunnetaan myös sanan aurr 'sora' etinen vastine eyrr 'sorainen ranta', jonka suomenkielinen vastine on äyräs. Ruotsalaisissa paikannimissä kuten Kungsör ja Örebro voinee elementti ör vastata periaatteessa kumpaa tahansa muotoa, mutta sikäli kuin ruotsin ör vastaa suomen sanaa oura, voitaneen ainakin osan nimistä kohdalla otaksua, että ö:n pohjalla on juuri au- eikä øy-diftongi.

Vaikka tämän hieman sekavan selostuksen perusteella vaikuttaa selvältä, että ouri tai oura on kuin onkin ruotsin sanan ör suomenkielinen vastine (joka on lainattu verrattain varhain), palapelistä puuttuu joka tapauksessa muutamia paloja: onko Helsingin Ourien alkuperäinen nimi Örnarna, jonka on sitten syrjäyttänyt (ruotsiksi) hieman samankuuloinen Örarna (vrt. Espoon Öhrnholma → Ören), jonka suomenkielinen vastine Ourat/Ourit on otettu käyttöön eräänlaisen etymologisen nativisaation kautta, vai onko Örnarna ja siitä mahdollisesti käännetyt Kotkasaaret jonkinlainen oikean nimen väärinymmärrys? Näihin kysymyksiin toisi varmasti lisävaloa kaikkien asiaan liittyvien paikannimien historiallisten muotojen tarkastelu.