Pistimen etymologiaa

Suomen sana pistin on verbistä pistää in-johtimella muodostettu välineennimitys. Sana pistin on tarkoittanut aiemmin 'piikkiä', oli kyse sitten kasvista tai pistiäisestä, mutta nykyään sanasta tulee ensimmäisenä mieleen sotilaan henkilökohtaiseen tuliaseeseen kiinnitettävä teräase siitä huolimatta, että nykyaikaiset pistimet ovat lähinnä puukkopistimiä eli soveltuvat pistämisen lisäksi myös lyömiseen ja viiltämiseen.

Varhaisia kuvauksia pistimestä sotilasaseena löytyy teoksista Lois de Gaya, Traité des armes, des machines de guerre, des feux d'artifice, des enseignes, et des instrumens militaires (Pariisi 1678), s. 16 ja Allain Manesson Mallet, Les travaux de Mars ou l'Art de la guerre, tome troisième (Pariisi 1684), s. 31. Tiettävästi ensimmäinen maininta käytöstä liittyy kolmikymmenvuotiseen sotaan. Jacques de Chastenet kertoo vuonna 1690 Amsterdamissa ilmestyneissä muistelmissaan (Les memoires de messire Jacques de Chastenet, chevalier, seigneur de Puysegur, tome premier, s. 479) vuoden 1647 tapahtumia käsitellessään, että hänen komennossaan olleilla sotilailla ei ollut miekkoja, mutta heillä oli pistimet (bayonnettes), joiden kahvat olivat yhtä pitkät kuin niiden terät ja jotka saattoi asettaa musketin piippuihin.

Sana pistin esiintyy kivääriin kiinnitettävän teräaseen merkityksessä teoksessa Ehdoitus sotamiehen kirjaksi Suomen sotaväkeä varten, joka ilmestyi vuonna 1880. Kuten Uusi Suometar (no 88 s. 2, 23.07.1880) kirjoittaa:

Suomalaisen laitoksen laatiminen on ollut hyvin waikea työ; kun Suomen kieltä ei tähän saakka wielä ole sota-asiain alalla käytetty, on suuri joukko sanoja nyt täytynyt sepittämällä tehdä. Tässä työssä owat maisteri Ferd. Ahlman'ia auttaneet muutamat asiaa harrastawat miehet, näiden joukossa yksi upseri.

Ennen pistimen vakiintumista suomenkielisessä kirjallisuudessa kyseistä asetta on nimitetty myös bajonetiksi ja – suomenkielistä ääntöasua paremmin kuvanneeksi – pajunetiksi. Kristfrid Gananderin sanakirjassa (2,311) sana esiintyy muodossa painatti, runositaatissa hilparin toisintona:

oti Hijsi hilporisi, 

paha henki painatisi

(Ks. myös SKVR XV 319 sekä kyseisen niteen sivut xxvii–xxxi.) 

Suomen sanojen alkuperä antaa sanan pajunetti esiintymäksi "As 1729", mutta 1700-luvun asetusteksteistä löydän sanan bajonetti jo tiedonannosta Ruotsin viimeisestä voitosta suuressa Pohjan sodassa eli Gadebuschin taistelusta (As1713d-3b). Myöhemmistä esiintymistä mainittakoon hattujen sodan alussa annettu reglementti, jossa muun muassa pistimet asetetaan vientikieltoon vihollisen satamiin (As1741d-5).

Gananderin painatti.

Joka tapauksessa bajonetti ja pajunetti edustavat ruotsin kautta kansainvälistä tyyppiä, jonka pohjalla on ranskan baïonnette. Tämän pajunetti-tyypin etymologiaksi annetaan tavanomaisesti Suomen sanojen alkuperässäkin annettu selitys "kaiketi Ranskan Bayonnen kaupungin mukaan". Ei ole sinänsä mahdotonta, että aseen tai muun asian nimitys on peräisin erisnimestä (mieleen tulee venäjän puukkoa merkitsevä финка tai yleismaailmallinen hampurilainen), mutta jos yhteys ei ole muuten ilmeinen sanan muodon perusteella ja historiallisista syistä, on tällaisiin selityksiin perusteltua suhtautua epäilevästi.

Etymologia on peräisin Pierre Borelin vuonna 1655 ilmestyneestä teoksesta Trésor de recherches et d'antiquités gauloises et françaises (s. 33) hakusanan baioniers alta. Tekijä toteaa samassa yhteydessä, että sana "pistooli" tulee Pistoian kaupungista ja että varsinainen hakusana baionier eli varsijousiampuja tulisi myös Bayonnesta.

Tulppapistimiä 1700-luvun alusta Grazin Landeszeughausissa.

Edellä mainittu ei kuitenkaan ole sanan ensimmäinen attestaatio. Sana bayonnette löytyy Randle Cotgraven ranska-englanti-sanakirjasta vuodelta 1611, joka selittää sen merkitykseksi 'a kind of small flat pocket-dagger, furnished with knives; or a great knife to hang at the girdle, like a dagger', ottamatta kantaa sanan etymologiaan. Vielä vanhempi maininta löytyy Étienne Tabourot'n teoksesta Les Bigarrures (osa 2) vuodelta 1583, joka on kokoelma sanaleikkejä ja jossa mainitaan "Bayonnettes de Bayonne".

Tällaisista etymologioista tulee helposti mieleen Isidorus Sevillalaisen Etymologiae-teos, jonka mukaan esimerkiksi latinan sana ars (art-) 'taito' tulee siitä, että se on tiukkojen (artus) sääntöjen säätelemää, ja että gladius 'miekka' tulee siitä, että sillä halkaistaan (dividere) kurkku (gula). Paremman selityksen puute ei tietenkään tarkoita, että ainoa selitys, jonka joku on sattunut keksimään, pitäisi paikkansa.

Tässä tapauksessa on kuitenkin olemassa myös toinen selitys. Adrien Timmermans esitti vuonna 1898 Revue scientifique -lehdessä julkaistussa artikkelissaan 'L’étymologie du mot baïonnette' etymologian verbistä bâillonner eli "laittaa suukapula" (tai kuonokoppa). Tällöin kyseessä olisi mahdollisesti jonkinlainen slanginimitys varhaisille tulppapistimille: tulppapistin kiinnitettiin muskettiin työntämällä sen kahva sisälle aseen piippuun, joka tietysti teki aseella ampumisen pistin kiinnitettynä mahdottomaksi. Tätä selitystä ei kumoa se, että nimitys on ilmeisen vaivattomasti sittemmin siirtynyt hylsypistimelle. Nimi ei ole varmastikaan ollut niin läpinäkyvä, että uusi kiinnitystapa olisi estänyt sen käytön (puhumattakaan mahdollisista kansanetymologioista), ja kutsutaanhan paukkupatruunoitakin edelleen "räkäpäiksi", vaikka niissä on puuluoti vanhan vahatulpan sijaan.

Timmermansin etymologia on jäänyt melko vähälle huomiolle. Johan Vising kuitenkin nostaa sen esille Nordisk tidskrift for filologi-lehdessä vuonna 1917 ilmestyneessä artikkelissaan 'Romanska etymologier. Randanteckningar till Meyer-Lübkers Romanisches etymologisches Wörterbuch'.

Mainittakoon, että ainakin 1800-luvulla vaikuttanut liikuntahistorioitsija Karl Wassmannsdorff yhdisti sanan Bajonett juuri hylsypistimen kiinnitystapaan erotuksena metsästysveitsimallisesta (miekka)pistimestä, joka kiinnitty piipussa olevaan istukkaan jousitoimisen pultin avulla. Tämä pistimen tai bajonetin ominaispiirteeksi nähty "bajonettikiinnitys" on sittemmin siirtynyt myös valokuvauksen maailmaan.

Timmermansin selityksen varsinainen ongelma näyttäisi kuitenkin olevan siinä, että varhaisimmat maininnat pistimistä sotilaskäytössä eli piippuun kiinnitettävästä teräaseesta ovat selvästi myöhäisempiä kuin edellä käsitellyt maininnat bajonetista. Selitys voisi olla se, että tulppapistin on ollut metsästyskäytössä ennen sotilaskäyttöä: ainakin Howard L. Blackmore kirjassaan Hunting Weapons: From the Middle Ages to the Twentieth Century sijoittaa kuvittelemansa metsästäjän, joka keksii työntää sopivan kokoisen veitsen metsästysaseensa piippun, 1500-luvun alkuun. Lisäksi hän siteeraa inventaariota vuodelta 1591 (eli hieman Tabourot'n jälkeen), jossa mainitaan deux poignarz de Bayonne. Vielä aikaisemmin Franciscus Hotoman (1524–1590) mainitsee vuonna 1575 Jacques Cappellukselle kirjoittamassaan kirjeessä kullatun tikarin, jota 'te kutsutte Bayonnetteksi' ('pugionem inauratum ... quem vos appellatis Bayonnette'; Francisci et Joannis Hotomanorum ... epistolae, Amsterdam 1700, s. 51). Sekä piipun tulppaamisella että Bayonnen kaupungilla on siis selitysvoimaa. On kaiketi mahdollista, että molemmilla on ollut osansa nimityksen syntymisessä ja vakiintumisessa.