Vihapuheesta

Tässä kirjoituksessa käsittelen sanaa vihapuhe. Innoituksena tälle ekskursiolle toimi Helsingin Sanomissa ollut Tommi Uschanovin kolumni "Uutuusharha hämää kokeneenkin kielentutkijan – ”vihapuhe” ja ”alkaa tekemään” tunnettiin jo 1800-luvulla". Vihapuheen lisäksi jutussa mainitaan otsikossakin esiintyvä alkaa tekemään sekä tyyliin. Jälkimmäistä käsittelen vasta luettuani, mitä Erkki Lyytikäinen on aiheesta kirjoittanut, mutta alkaa tekemään -ilmaisua koskien minulla ei ole ainakaan toistaiseksi lisättävää siihen, mitä kieli poskessa kommentoin eräällä foorumilla.

Vihapuheesta Uschanov kirjoittaa seuraavasti:

Kun [...] sana vihapuhe yleistyi viitisen vuotta sitten, pidin selvänä, että se oli uusi kankea käännös amerikanenglannin ilmaisusta hate speech. Sitten joku huomautti, että sana esiintyi jo Aleksis Kiven Nummisuutareissa vuonna 1864.

Se, että vihapuhe esiintyy Nummisuutareissa ei ole oikeastaan argumentti sitä vastaan, etteikö vihapuhe voisi olla käännös englannista: onhan hiiri tietokoneterminäkin käännöslaina, vaikka hiiri palautuu aina uralilaiseen kantakieleen saakka. Tärkeämpi kysymys on, onko olemassa ollut sana vihapuhe saanut englannin mallin mukaan uuden merkityksen ('vähemmistöä kohtaan kohdistuva panettelu' tms.), vai onko tämän uuden ilmaisun ja jo olemassa olleen muodollinen yhteneväisyys sattumaa siltä osin, mikä ei seuraa luonnostaan yhdyssanan osien merkityksestä.

Lainaan tähän Nummisuutareiden relevantit repliikit SKS:n Edith-editiosta:

Martta. Häpeäksi! Hyväpä jos ei häpeätä suurempaa tällä retkellä kohtais häntä, mutta pelkään, että tusinottain hän pilkkahistorjia peräänsä jättää, sillä hän on tyhmää alkujuurta, näetkös.

Topias. Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut. ”Olenko minä hullu vaikka minä hulluksi huuttaan” lauletaan Sionissa. – Eskoa et tyhmäksi maininne, yhtä viisas on hän aina kuin isänsäkin, minä nimittäin; hän on ihan kaltaiseni, niin sielun kuin ruumiin puolesta. Hän ei ole tyhmä, vaan vähän itsepäinen, ja sen taitaa tukastansakin nähdä, joka on valkuinen ja harjaskankea, niinkuin ukolla itse tässä. Sanalla sanoin: hän on oikea isän poika, hän on kuvani elävä.

(Korostus tässä ja myöhemmissä sitaateissa minun.)

Sanaa käytetään selvästi eri merkityksessä kuin nykyään, eikä yllä oleva sitaatti ole merkityksellinen nykyään meneillään olevan vihapuhekeskustelun osalta muuta kuin hauskana kuriositeettina. Asiaa on kuitenkin syytä tarkastella lähemmin.

Päädyin tarkastelemaan Kansalliskirjaston lehtikokoelmaa (KLK) Korpin kautta (suora linkki tekemääni hakuun). Rajasin selvitykseni mainittuun kokoelmaan paitsi ajan ja vaivan säästämiseksi, myös siksi, että lehtikielessä uudentyyppiset ilmaisut oletettavasti ilmenevät nopeammin kuin kirjallisuudessa. 1910-luvulta alkaen käytössä ei ole laajennettua kontekstia eli digitoitua aineistoa, joten tämän lyhyen kirjoituksen puitteissa minulla on riittävä tekosyy käsitellä laadullisesti kattavammin vain varhaisempia tapauksia. (Nämä tapaukset löytyvät suoraan tämän linkin kautta.)

Sana vihapuhe esiintyy Suomettaressa vuonna 1854 (nro 40), kymmenen vuotta ennen Nummisuutareita. Kyseessä on jatkokertomus otsikolla "Neljänpäiwäinen huwitus-matka", jossa käsitellään muun muassa Jääsken kuntaa. (Kuntaa ei enää ole, sillä se luovutettiin suurimmaksi osaksi Neuvostoliitolle toisen maailmansodan päätteeksi.) Kirjoittaja toteaa, että esimerkiksi "wiinan juominen ei ole Jääskessä ollenkaan pahasti walloillaan", ja että jääskeläinen on "yhtä selvä kirjan lukija kuin joku muukin naapuri-pitäjäläisensä". Kiinnostava on seuraava kohta:

Näsäwiisaat Wiipurilaiset sanowat tawallisesti: "tuhma Jääskeläinen!", waan se on "wale ja wihapuhe" että Jääskeläinen on mikään luonnon-tuhma, ainoastaan waan takertunut wanhaan yksinkertaisuuteen ja kehnouteen opissa ja koko elämässään.

(Tuhma 'tyhmä'.)

Tässä sitaatissa sanan merkitys on sattumalta melko lähellä nykyistä siinä mielessä, että kysessä on etniseen ryhmään vertautuvan joukon (jääskeläiset) negatiivinen stereotypisointi. Merkille pantavaa on, että ilmaisu wale ja wihapuhe on lainausmerkeissä. Onko tämä ymmärrettävä niin, että kyseessä on todella sitaatti jostain aikaisemmasta, mahdollisesti yleisesti tunnetusta lähteestä, vai että "vale ja vihapuhe" on muuten vain tunnettu sanonta, jollaiset on tuohon aikaan ollut tapana laittaa lainausmerkkeihin?

Suometar 40/1854.

Sanomissa Turusta (101/1879) "vihapuheen" kohteena on brittien hallitus, Wiipurin Uutisissa (35/1888) vihapuhe esitetään sovinnolle vaihtoehtoisena tulkintana naisten "laklatukselle" torihintaluettelon introdusoivass, vähemmän vakavassa jutussa. Aamulehdessä (88/1890) "vihapuhetta" olisi, jos joku sanoisi muiden lehtien ajatelleen Hämäläisestä kuten "Lode Klingsporista". Lehteen kohdistuvasta vihapuheesta kirjoitetaan myös Oulun Ilmoituslehdessä (nro 74/1889). Oulun Ilmoituslehti oli ottanut Kaiku-lehden tiistain numerossa (104/1889) julkaistun selvityksen tullikamarin tuloista sellaisenaan lähdettä mainitsematta saman viikon keskiviikon numeroonsa (73/1889), mistä Kaiku-lehden torstain numerossa oli luonnollisesti älähdetty: Oulun Ilmoituslehteä syytettiin neljän uutisen kopioimisesta ja "toisen härällä kyntämisestä". Oulun Ilmoituslehdessä vastattiin lauantain numerossa, että tullikamarin ilmoituksia aivan normaalisti julkaistaan lähdettä mainitsematta, ja että syytös uutisten "näykkimisestä" on "suoraan sanoen wale ja wihapuhe". Vastineessa siteerataan jonkin verran raamatullisia sananmuotoja, jotka on asetettu lainausmerkkeihin, mutta wale ja wihapuhe ei ole lainausmerkeissä.

Päivälehdessä (53/1891) vihapuhe on yksittäisen henkilön panettelua, Aamulehdessä (37/1891) kunnan arvon alentamista naapurikuntalaisten toimesta. Ilmaisun esiintymä Kansalaisessa (110/1897) on fraseologialtaan niin lähellä Nummisuutareita, että se tuntuisi olevan viittaus siihen. Kyseessä on "kirje Porista", jossa sanotaan seuraavaa:

On joskus sanottu että muka länsi-Suomi, eritoten Porin ympäristö, olisi se paikkakunta maassamme, jossa laulun ja soiton hengettäret kaikkein wähin wiihtymät. Tämä, sanon minä, on walhe ja kateudesta lähtenyt wihapuhe.

Kuten Suomettaressa mainitussa (ks. ylempänä) jääskeläisiä koskevassa väitteessä, on tässäkin kyse yleistävästä stereotypiasta, jollaisia vihapuheet nykyäänkin pitkälti ovat.

Wiipurin sanomien (340/1898) pakinassa kerrotaan toimitussihteerin tuominneen "valeeksi ja vihapuheeksi" pakinoitsijan edellisessä kirjoituksessa (333/1898) esittämän väitteen, että toimitussihteerillä olisi ollut mustepullona särkyneen kahvikupin pohja.

Koittaren (11/1901) yleisönosastolla tuohtunut haminalainen kokee moraalista paniikkia tavasta, jolla maalta kirkkoon jo lauantaina saapuvat nuoret viettävät aikaa "ympyriäisessä Haminassa":

Kainostelematta ja ihmisiä lainkaan häpeämättä saattaa kuusi-seitsentoista vuotias tyttö tallustaa pitkin kaupungin katuja rinnallaan poika, joka häntä vyötäisistä kiinni pitää. Suurin joukoin, kuten esim. viime lauantainakin, lähdetään samoilemaan ympäri kaupunkia, eikä vastaantulijoita osata edes hävetä.
Tämä tällainen esiintyminen julkisilla paikoilla on todisteena siveyskäsitteiden höllentymisestä. Sen tähden tahdon painaa Vehkalahden tyttöjen mieleen, että siveys ja naisellinen tosikeinous kaunistaa naista, ruokoton ja säädytön ulkonainen esiintyminen paljastaa aina sisäisen ihmisemme ilman että siihen tarvitsee lähemmin tutustuakaan.
Vanhempien tulisi myös valvoa lastensa kirkkoreisuja, muuten voi pianaikaan näistä kirkkoreisuista seurata "kirousreisuja".
Tämä ei ole mitään panettelua tahi vihapuhetta. Pois se!

Vuoden 1902 molemmat tapaukset ovat Päivälehdestä: numerossa 31/1902 Turkin sulttaanin hallituksen kerrotaan ilmoittaneen, että väitteet tuhansien kristittyjen armenialaisten surmaamisesta ovat kaikki "valetta ja vihapuhetta". ("Sulttaanilla on hyvät välit eurooppalaisen sanomalehdistön kanssa".) Numerossa 41/1902 on suomenkielinen käännös Sir Arthur Conan Doylen tanskalaisessa Verdens Gang -lehdessä ilmestyneestä kirjoituksesta, jossa hän siteeraa muuatta herra Grayta, jonka mukaan väitteet brittiläisten sotilaiden julmuuksista buurisodassa ovat "yhtenäistä valhetta ja vihapuhetta" (englanninkielisessä alkutekstissä käytetty ilmaisu on a tissue of falsehoods). Lienee sattumaa, että molemmat tapaukset liittyvät väitteisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan, kuten niitä nykyään kutsuttaisiin.

Vuonna 1904 palataan stereotypisointiteemaan. Päivälehdessä 83A/1904 mainitaan nimimerkki A. M:n nimittäneen sanomalehtimiehiä loukkaavasti "tuulen ajelemiksi, haaksirikkoutuneiksi laivoiksi", mutta sanomalehtimiehet itse tietävät, että "tämä kaikki on ollut vihapuhetta ja parjausta". Tuulispäässä (nro 29/1904) vihapuheella parjattava ryhmä ovat urheilijat:

Eräät yksinkertaiset ihmiset rohkenevat tuoda esiin sen väitteen, että urheilijat kehuvat. Sula valhe ja vihapuhe!

Tässä hiljan muuan tuttava, konttoristi Viivanen, moitti minua kerskaajaksi, kun minä kaikessa vaatimattomuudessa sanoin, että huoletta nostaisin hänen 12 vuotiaan, perin laihan poikansa Paavon, suoralla kädellä. Mieleni oli hyvin paha, mutta katsoin olevani pakoitettu heittämään Viivasen ulos ikkunasta käärittynä vanhaan sanomalehteen, johon hän saattoi pyyhkiä verta itsestään alas päästyään.

Todellinen urheilija on nimittäin joka suhteessa gentlemanni.

Raahen Lehdessä (98/1905) nimimerkki Ilkka pakinoitsee muun muassa seuraavasti:

Tosin on Luojan luonto täällä karu ja yksitoikkoinen ja kun silmät ovat käänetyt enemmän merelle kuin maalle päin, ei elämä täällä raskaine vaatimuksineen ja tarmon takaa otettava toimeentulo salli synnynnäisen pohjalaisen perinnöista, vaikka kunnioitettavaa juroutta herahtamaan hyväntahdon hymyyn jokaisen kevyen ja löyhän sukkeluuden kuultua, mutta että täällä ei viatonta, raikasta puhetta ymmärrettäisi, se on vale ja vihapuhe.

Samalla pakinapalstalla (121/1905) kirjoitetaan myöhemmin, ettei "olisi häpeäksi vaikka [Raahessa] kehityttäisi[in] kulkemaan muussakin hiukan etunenässä toisista pikkupaikkakunnista", mihin pakinoitsija lisää loppukaneetiksi: "Se olisi vilpitön toivoni ilman vihapuheita. Dixi." (Dixi 'olen puhunut'.)

Hieman poliittisemmissa merkeissä pakinoitsee samana vuonna nimimerkki Naskali Etelä-Suomessa (111/1905):

"Ankarasti perustuslaillinen ja isänmaallinen" pappa löylytti äskettäin 3 kelwotonta nimismiestä. Se hänelle kunniaksi. Mutta mitä hän sen yhteydessä jutteli minun korkeimman warjeluksessa istumisestani ynnä kaikesta muusta mitä siihen lajiin kuuluu, se oli ilkeä walhe ja wihapuhe, jommoisen harjoittaminen ei ole enää ankarasti perustuslaillisellekaan "papalle" kaunistukseksi ja wielä wähemmin terweellinen asiain yleiselle kululle.

Elämässä (0B/1905) kerrotaan joidenkuiden sanoneen "hulluudeksi, vihapuheeksi" väitteitä "yksityisten ahneuden tyydytykseksi" laillistetun "yhteiskunnallisen myrkytysjärjestelmän" eli alkoholin haitoista.

Raatajassa (31-32/1906) julkaistiin Kyösti Wilkunan "Vastuksien päivä: kuvaus pikkukaupunkien sanomalehtioloista", jossa väite, että joku "Rekke" saisi palkakseen painokoneen pyörittämisestä vain nuuskaa, on "valetta ja vihapuhetta". Kylväjässä (51/1906) puolestaan "panettelua ja ilkeätä vihapuhetta" on se, että joku vihjaa Helsingin Sanomien ja Uuden Suomettaren löytäneen yhteisen vihamiehen Raittiuden Ystävien johtokunnassa.

Tuulispäässä (13/1907) vihapuhe esiintyy seuraavassa wellerismissä:

- Se on vale ja vihapuhe, sano Kirvun lukkari, kun valtion virkamieheksi karahteerattiin.

Tässä voitaneen katsoa epäsuorasti mollattavan valtion virkamiehiä.

Tampereen Sanomissa (301/1908) kauppias V. Tuomala vastaa huhuihin, että hänen jauhonsa olisivat "mätiä, ja niihin olisi myös kalkkia sekoitettu", ilmoittamalla, "että tämä puhe on ainoastaan vihapuhetta ja kateutta".

Kuten todettu, myöhemmistä osumista en pääse laajempaan kontekstiin, mutta ne eivät nähtävästi erityisesti eroa edellä käsitellystä. Kaikista 94:stä osumasta 47 eli tasan puolet liittyy konkordanssinäkymän perusteella kollokaatioon val(h)e ja vihapuhe tai johonkin sen variaatioon. Myöhemmät tapaukset voivat olla Nummisuutarit-viittauksia, joten kyse voi olla tai olla olematta Nummisuutarien popularisoimasta hokemasta. Osumia on suhteellisen tasaisesti vuoteen 1955 asti (ks. kaavio alla), jolloin Länsi-Savon numerossa 188 melko varmasti siteerataan Nummisuutareita: "vale ja vihapuhe, kateudesta noussut" on itse jutussakin lainausmerkkien välissä. Huumorihokemahypoteesia näyttäisi tukevan myös se, että välillä 1854 - 1908 jopa puolet tapauksista on pakinoista tai vastaavista.

Seuraava osuma korpuksessa on vasta vuodelta 1996, edellisen tapaan Länsi-Savosta (nro. 78), jossa sanaa käytetään sen nykymerkityksessä:

Jokaisen kansalaisen on torjuttava ympäristössään vierasmaalaisiin tai muihin vähemmistöihin kohdistuva 'vihapuhe' tai halveksunta, sillä sellaisesta sikiää ymmärtämättömissä mielissä oikeutus rikolliseen kiusaamiseen, jopa väkivaltatekoihin.

"Nykymerkityksellä" viittaan oikeastaan asiayhteyteen (vierasmaalaiset tai vähemmistöt), sillä aikaisemmissa tapauksissa nähty merkitys sopisi oikeastaan tässäkin tapauksessa. Yksinkertaiset lainausmerkit kielinevät siitä, että vihapuhe ei ole vielä täysin vakiintunut kieleen.

Alla oleva kaavio kuvaa osumien absoluuttisien määrien ajallista jakautumista korpuksessa:

Vihapuhe (KLK).

Kaavio ei kerro oikeastaan muuta kuin sen, että 1900-luvun jälkipuoliskolla on ammottava aukko. Hain vihapuhetta vielä 1990- ja 2000-luvun suomalaisista aikakaus- ja sanomalehdistä. Osumia on 21, joista kaikki paitsi yksi käsittelevät vihapuhetta sen kapeammassa nykymerkityksessä. Yksi tapaus on Marko Lambergin vihapuhetta käsittelevästä artikkelista "Puhetta vihasta" (Historiallinen aikakauskirja 109, 2011), jossa on seuraava, tämän kirjoituksen aiheeseen suoraan liittyvä kohta:

[Vihapuhe] vaikuttaa uudissanalta ja epäilemättä se onkin nykykontekstissaan lainattu amerikanenglannista, jossa hate speech yleistyi 1900-luvun lopulla tarkoittamaan juuri johonkin ihmisryhmään kohdistuvaa aggressiivista puhetta. Mutta vihapuhe (kirjoitettuna myös wihapuhe) esiintyi jo viimeistään 1800-luvun suomen kielessä, esimerkiksi Aleksis Kiven Nummisuutareissa ja lukuisissa sanomalehtiartikkeleissa. Merkityssisältö näyttäisi olleen hivenen kepeämpi kuin nykyisin – sana tarkoitti ainakin kirjallisissa yhteyksissä lähinnä herjaamista tai panettelua.

Vihapuhe on siis uusvanha uudissana, jonka käyttöhistoria ei liene täysin katkeamaton.

Mitä tulee englannin kieleen, Oxford English Dictionaryssa mainittu ensimmäinen esiintymä ilmaisulle hate speech on vuodelta 1988, mikä on helppo harjoitusmaali aloittelevalle "predatorille". Vanhin tältä istumalta löytämäni käyttöesimerkki on vuodelta 1918. Tein haun myös COCA:ssa (Corpus of Contemporary American English), josta löytyi 259 aikavälille 1991 - 2015 sijoittuvaa osumaa. Osumien ajallinen jakautuminen näkyy alla olevasta kaaviosta:

Hate speech (COCA).

On tuskin sattumaa, että piikki osuu samoihin aikoihin kuin ensimmäinen nykymerkityksinen esiintymä KLK:ssa. Alla oleva kaavio osoittaa, kuinka suuri osuus korpuksen osumista on lainausmerkeissä:

"Hate speech" (COCA).

Laskeva trendi kielii odotetusti ilmaisun vakiintumisesta englannin kieleen, vaikka joissakin tapauksissa kyse voi olla väitettyyn vihapuheeseen viittaamisesta lainausmerkkejä käyttäen.

Palatakseni suomen kieleen: Lambergin tiedot perustunevat pitkälti samaan aineistoon, jota olen ylempänä käsitellyt. Aineiston valossa vihapuheen yleisin merkitys näyttäsi olevan juurikin yksittäiseen tahoon kohdistuva panettelu, mutta on silti tavallaan kiinnostavaa huomata, että etenkin varhaisemmissa tapauksissa vihapuhe liittyy usein jonkin ihmisryhmän stereotypisointiin, oli kyse sitten jääskeläisistä, länsisuomalaisista, urheilijoista, pohjalaisista tai valtion virkamiehistä. On kuitenkin todettava, että vaikka vihapuheen merkitys olisikin ollut jossain vaiheessa kallistumassa yleistäviä valheita kohtaan, ei asialla ole nykymerkityksen kannalta merkitystä, sillä vihapuhe näyttää ainakin tässä käsitellyn  aineiston perusteella tosiaan "unohtuneen" kollektiivisesta kielitajusta aikavälillä 1956 - 1995. Sen käyttö ei siis vaikuta muodostavan katkeamatonta jatkumoa, jonka aikana sanan merkitys olisi muuttunut. Lisäksi on huomattava, että jos vihapuhe olisi ollut jatkuvassa käytössä, esiintyisi korpuksen loppupäässä vääjäämättä kannanottoja sitä vastaan, että sanaa on alettu käyttää "väärin" englannin kielen vaikutuksesta. Tähän genreen kuuluu oikeastaan myös Uschanovin mainitsema ajatus, että sana olisi "kankea käännös" amerikanenglannista. (On tietysti mahdoton sanoa, onko ensimmäisellä taholla, joka on kääntänyt suomeksi ilmaisun hate speech, ollut jokin mielikuva jo käytössä olleesta ilmaisusta vihapuhe.)

Kuten sanottu, Nummisuutarit ei suinkaan ole ensimmäinen kirjallinen tuotos, jossa sana vihapuhe esiintyy. Edes Korpista löytämistäni vanhin, ylempänäkin mainittu (ja ylimmässä kuvassa näkyvä) Suometar-sitaatti vuodelta 1854 ei sekään ole vanhin tiedossani oleva tapaus. Toistaiseksi varhaisimpana pidettävä attestaatio on C. A. Gottlundin teoksessa Otava eli suomalaisia huvituksia, II osa vuodelta 1832 (s. 19). Kyseessä on helkavirsi Rilvalasta (= Ritvalasta), jonka sisällön Gottlund referoi savolaisvoittoisella kirjakielellään seuraavasti (s. 18 - 20):

Toinen Runo nimitetään Matalenan-Runo. Se lausuupi siitä, etta yks Neito jolla oli tämä nimi, eli suuremmassa hekkumassa ja rikkauvessa, käytti ihtiänsä kopeasti ja ylpiästi, ja oli olevoinansa puhtaina ja parraaina Neitona, ehkä hään Vaimoista oli se pahin ja suurin häväisty. Hään oli jo salassa synnyttänä kolmet lasta, vaan suattana heitä henkettömäksi, ja murrhalla peittänyt pahat työnsä. Niin tapahtui kerran että hään mäni vettä noutamaan lähteeltä kultavarrella kupilla. Sinne tultua näki hään lähteessä kuvansa aivan ouvoksi ja hirmuiseksi. Peläten tätä rupeis hään päivittämään ihtiänsä, sanoillen: "Ohho minua Neito parka, pois on muoto muuttununna, kauniit karvaini kavonna." Jesus lähestyi häntä silloin Paimenen huamussa, tulevoinnaan varvikosta, rukoillen häneltä vettä juuvaksensa. Mutta hään sai häneltä vihapuheita, vuan ei vettä. Jesus sanoi hänellen: siksikö minä olen sinun puheis alainen, josma ilmoitan sinun ilkeyttäis? "Sanok kaikki mitäs tiiät!" vastaisi tämä sovaistu vaimo. Silloin sanoi Jesus: "kussa kolmet poikalastais? Yhen tuiskasit tuleen, toisen viskaisit veteen, kolmannen kaivoit karkeisehen. Sen kuins tuiskasit tuleen, siit ois Ruohissa Ritari; sen kuin viskaisit veteen, siit olis Herra tällä mualla; sen kuin kaivoit karheisehen, siit olis Pappi paras tullut." Nyt vasta puhkeis Matalenan syvän. Itkin ja syntiänsä katuin, sanoi hän: "Itepäs lienet Herra Jesus!" Lankeis muahan polvillensa, pesi kyynäleillänsä Vapahtajan jalat, ja kuivaeli heitä hiuksillansa, suostuva siihen rankaistukseen jonka Vapahtaja löysi hänellen hyväksi.

Yllä oleva on julkaistu myös Suomen kansan vanhojen runojen Hämeen runojen ensimmäisessä niteessä (SKVR IX₁ s. 61-62, 1917). Mainitut "vihapuheet" kuuluvat Gottlundin muistiin merkitsemässä runossa seuraavasti (SKVR IX₁81: 38-43):

"Mitäs puhut Suomen sulha,
"Suomen sulha, mairen orja,
"Isäini ikäinen paimen,
"Ruoti rourulla elänyn,
"Kalan päillä kasvatettu,
"Karjalaisſa kaskismaisſa?" -

Gottlundin vihapuhe on siis ilmeisesti ymmärrettävä herjaamiseksi tai ilkkumiseksi, ei niinkään panetteluksi.

Jos joku tietää vanhempia tapauksia, kuulen niistä mielelläni.