Iltalehdessä ilmestyi viime keskiviikkona juttu otsikolla "Nämä lauseet saavat kielipoliisin näkemään punaista". En ole kielipoliisi, mutta jutussa on muutama mielenkiintoinen seikka, joita ajattelin kommentoida.
Yhdyssanojen osalta toimittaja kuitenkin jakaa yleisen väärinkäsityksen: yhdyssana ei lähtökohtaisesti ole oikeinkirjoituskäsite, vaan sananmuodostuksellinen käsite. Suomessa yhdyssanat kirjoitetaan yhteen (esim. talviloma) tai yhdysmerkillä, jos alkuosa on kotiutumaton lainasana (esim. wingtsun-harrastaja), päättyy samaan vokaaliin, jolla loppuosa alkaa (esim. esi-isä), tai harvemmin jos sana voisi muuten sekoittua johonkin muuhun muotoon (esim. sisar-ilta). Englannissa yhdyssanoja ei aina kirjoiteta yhteen (esim. compound word), mutta tämä ei tee niistä yhtään vähemmän yhdyssanoja. Se, että yhdyssanan sisälle ei voi lisätä adjektiivia, on tietenkin aivan oikea keino tunnistaa yhdyssana.
Selitys sanojen aggressiivinen ja regressiivinen oikeinkirjoituksen "erosta", vaikka sinänsä oikea, osoittaa lähinnä toimittajan laiskuutta. Pohjimmiltaan syy on siinä, että kyseisten sanojen taustalla olevat latinan kielen vartalot ovat aggress- ja regress-. Ensiksi mainitussa on etuliitteenä ad-, joka assimiloituu seuraavaan konsonanttiin, jälkimmäisessä puolestaan re-, jonka yhteydessä ei tapahdu mitään fonologisia muutoksia.
(Suomessa on muuten ainakin kaksi lainasanaa, jotka merkitsevät aivan eri asiaa ja joissa ei ole muuta eroa kuin se, että toisessa ad- on assimiloitunut, toisessa ei: appositio ja adpositio.)
Omistusliite ei tässä puutu virkkeen alusta vaan sanan vaimo lopusta. Omistusliitteet eivät ole muuten oikeasti edes liitteitä samalla tavalla kuin ylempänä käsitelty -pA. Testaa itse: sanotko **miesni vai mieheni?
Kyseisessä esimerkissä olisi ollut hedelmällistä nostaa esille myös ensi viikolla, jonka alkuosan suhteen kielenhuollon normi on mielestäni hieman erikoinen: koska sana ensi on taipumaton adjektiivi (kuten pikku), voidaan esim. ensi lumi kirjoittaa myös erikseen. Omassa idiolektissäni ensi kesä 'seuraava kesä' ja ensilumi 'ensimmäinen lumi' eroavat toisistaan selvästi: ensiksi mainittu on adjektiivin ja substantiivin muodostava lauseke, jossa molemmilla sanoilla on oma pääpainonsa, jälkimmäinen yhdyssana, jonka jälkiosa on sivupainollinen. Myös merkitys on eri: adjektiivi ensi tarkoittaa 'seuraavaa', yhdyssanan alkuosa ensi- puolestaan vastaa sanaa ensimmäinen. En näe toistaiseksi käytännössäni mitään ongelmaa, eikä se edes taida olla ristiriidassa suositusten kanssa. Ison suomen kieliopin käyttämä ilmaisu ensi tavu 'ensimmäinen tavu' sattuu silmiin.
Sanan menehtyä merkityksen etymologisoiva selitys on melko puutteellinen. Verbin mennä teolaatu (Aktionsart) ei ole välttämättä vähitellen tapahtuva, esim. hän meni kotiin, eikä -e/A+htU-johdinkaan muodosta pelkästään vähittäiseen muuttumiseen viittaavia verbejä, esim. erehtyä, tapahtua, seisahtua, havahtua, ilahtua. On totta, että monet johdokset viittaavat myös (suhteellisesti) pitemmän prosessin tuloksena tapahtuvaan muutokseen, esim. tyrehtyä, homehtua, ummehtua, läkähtyä, pakahtua. Verbi menehtyä kuuluukin varmasti alkujaan tähän tyyppiin, vaikka sitä onkin alettu käyttää jonkinlaisena eufemismina muuhun kuin vanhuuteen kuolemisesta.
(Sitä paitsi sodassa kaadutaan.)
Jää epäselväksi, miksi toimittaja mainitsee juuri tyylisuunnat ja ajanjaksot esimerkkeinä pienellä kirjoitettavista asioista: ovatko ne jotenkin rinnasteisia sotiin? Pääsääntö suomessa on, että kaikki kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella paitsi erisnimet eli johonkin konkreettiseen entiteettiin viittaavat yksilöivät nimitykset.
"1. 'Matkustan talvi lomalla Thaimaaseen.'Viittasin tähän Thaimaa-asiaan aikaisemmassa kirjoituksessa. Näinhän asia on, mutta ei ole täysin tavatonta, että erisnimiä taivutetaan eri tavalla kuin vastaavia yleisnimiä, esim. Aarre : Aarrelle eikä **Aarteelle. Thaimaa edustaa toki eri tyyppiä siinä, että se todella on nimensä mukaisesti maa.
Thaimaahan ei mennä kuten taivaaseen. Thaimaa on yhdyssana, joka muodostuu sanoista Thai + maa. Ymmärrätkö nyt? Maahan, ei maaseen. Talviloma on yhdyssana, jonka oikeinkirjoituksen voi testata lisäämällä sanojen väliin adjektiivin. Kumpi kuulostaa järkevämmältä: 'rentouttava talviloma' vai 'talvi rentouttava loma'?"
Yhdyssanojen osalta toimittaja kuitenkin jakaa yleisen väärinkäsityksen: yhdyssana ei lähtökohtaisesti ole oikeinkirjoituskäsite, vaan sananmuodostuksellinen käsite. Suomessa yhdyssanat kirjoitetaan yhteen (esim. talviloma) tai yhdysmerkillä, jos alkuosa on kotiutumaton lainasana (esim. wingtsun-harrastaja), päättyy samaan vokaaliin, jolla loppuosa alkaa (esim. esi-isä), tai harvemmin jos sana voisi muuten sekoittua johonkin muuhun muotoon (esim. sisar-ilta). Englannissa yhdyssanoja ei aina kirjoiteta yhteen (esim. compound word), mutta tämä ei tee niistä yhtään vähemmän yhdyssanoja. Se, että yhdyssanan sisälle ei voi lisätä adjektiivia, on tietenkin aivan oikea keino tunnistaa yhdyssana.
"2. "Kumpa en olisi ollut niin agressiivinen."Kun ei ole oikeastaan sanan kunpa "perusmuoto": perusmuodolla viitataan normaalisti ns. hakusanamuotoon, esim. verbien tapauksessa infinitiiviin ja nominien tapauksessa yksikön nominatiiviin. Kunpa ja niinpä eroavat muodosta otapa sikäli, että viimeksi mainittua on sanan ota ja liitteen -pA yhdistelmä, jonka merkitys on osiensa summa, kun taas kunpa ja niinpä ovat leksikaalistumia, joissa liitepartikkelin ja isäntäsanan yhdistelmällä on merkitys, jota yhdistämättömällä sanalla ei ole. Sivumennen sanoen todettakoon, että ainoa assimilaatioilmiö, joka suomen kielen oikeinkirjoituksessa on tapana merkitä, on vokaaliharmonia, esim. jalassa, kädessä. Historiallisessa mielessä voitaisiin tietysti mainita potentiaalissa ja aktiivin perfektipartisiipissa esiintyvät assimilaatiot, esim. ollut < *olnut (vrt. viron olnud), purree < *purnee.
Jos liitepartikkelit tuottavat hankaluuksia, kannattaa pilkkoa sana osiin. Kumpa-sana hahmottuu, kun ymmärtää, että sanan perusmuoto on kun. Oikea muoto on siis kunpa. Samalla tavalla muodostuvat esimerkiksi myös niinpä (niin + pä) ja otapa (ota + pa). Aggressiivinen kirjoitetaan kahdella g:llä, koska se on siinä muodossa vakiintunut kieleen. Sen sijaan regressio kirjoitetaan yhdellä g:llä."
Selitys sanojen aggressiivinen ja regressiivinen oikeinkirjoituksen "erosta", vaikka sinänsä oikea, osoittaa lähinnä toimittajan laiskuutta. Pohjimmiltaan syy on siinä, että kyseisten sanojen taustalla olevat latinan kielen vartalot ovat aggress- ja regress-. Ensiksi mainitussa on etuliitteenä ad-, joka assimiloituu seuraavaan konsonanttiin, jälkimmäisessä puolestaan re-, jonka yhteydessä ei tapahdu mitään fonologisia muutoksia.
(Suomessa on muuten ainakin kaksi lainasanaa, jotka merkitsevät aivan eri asiaa ja joissa ei ole muuta eroa kuin se, että toisessa ad- on assimiloitunut, toisessa ei: appositio ja adpositio.)
"3. 'Minun vaimo täyttää ensi viikolla 50-vuotta.'Omistusliitteet eli possessiivisuffiksit ovat yksi nettikielipoliisien suosikkiaiheista. Joskus aiheesta mesoaminen menee liiallisuuksiin, kun kirjakielen vaatimukset ulotetaan sellaisiin yhteyksiin, joissa on selvästi tavoiteltu puhekielisempää muotoa, esim. "Arvostele mun illallinen", jossa jo pelkkä mun on selvästi puhekielinen: arvostele mun illalliseni olisi todella outo. (Puhekielen käytön paheksuminen on täysin possessiivisuffikseista erillinen aihe.)
Virkkeen alusta puuttuu omistusliite. Oikea ilmaisu olisi 'minun vaimoni'. Pelkkä 'vaimoni' riittää myös. 50 vuotta ei ole yhdyssana, joten yhdysviivaa ei tarvita. Testaa itse: '50 upeaa vuotta' kuulostaa järkevältä, eikä viivalle löydy ilmaisusta luontevaa paikkaa. 50-vuotias sen sijaan on yhdyssana, koska kielikorva pakottaa adjektiivin sanan eteen: 'upea 50-vuotias'."
Omistusliite ei tässä puutu virkkeen alusta vaan sanan vaimo lopusta. Omistusliitteet eivät ole muuten oikeasti edes liitteitä samalla tavalla kuin ylempänä käsitelty -pA. Testaa itse: sanotko **miesni vai mieheni?
Kyseisessä esimerkissä olisi ollut hedelmällistä nostaa esille myös ensi viikolla, jonka alkuosan suhteen kielenhuollon normi on mielestäni hieman erikoinen: koska sana ensi on taipumaton adjektiivi (kuten pikku), voidaan esim. ensi lumi kirjoittaa myös erikseen. Omassa idiolektissäni ensi kesä 'seuraava kesä' ja ensilumi 'ensimmäinen lumi' eroavat toisistaan selvästi: ensiksi mainittu on adjektiivin ja substantiivin muodostava lauseke, jossa molemmilla sanoilla on oma pääpainonsa, jälkimmäinen yhdyssana, jonka jälkiosa on sivupainollinen. Myös merkitys on eri: adjektiivi ensi tarkoittaa 'seuraavaa', yhdyssanan alkuosa ensi- puolestaan vastaa sanaa ensimmäinen. En näe toistaiseksi käytännössäni mitään ongelmaa, eikä se edes taida olla ristiriidassa suositusten kanssa. Ison suomen kieliopin käyttämä ilmaisu ensi tavu 'ensimmäinen tavu' sattuu silmiin.
"4. 'Isoisä menehtyi äkkillisesti Talvisodassa.'(Muoto äkkillisesti on ilmeisesti tahaton virhe.)
Äkillisesti ei voi menehtyä, vaikka päteväkin kielipoliisi saattaa joskus haksahtaa tähän virheeseen. Menehtyminen perustuu mennä-verbiin, ja se viittaa vähitellen tapahtumiseen. Joku voi menehtyä pitkällisen sairauden uuvuttamana. Tyylisuunnat, ajanjaksot ja sotien nimet, kuten antiikki, pronssikausi ja talvisota kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella."
Sanan menehtyä merkityksen etymologisoiva selitys on melko puutteellinen. Verbin mennä teolaatu (Aktionsart) ei ole välttämättä vähitellen tapahtuva, esim. hän meni kotiin, eikä -e/A+htU-johdinkaan muodosta pelkästään vähittäiseen muuttumiseen viittaavia verbejä, esim. erehtyä, tapahtua, seisahtua, havahtua, ilahtua. On totta, että monet johdokset viittaavat myös (suhteellisesti) pitemmän prosessin tuloksena tapahtuvaan muutokseen, esim. tyrehtyä, homehtua, ummehtua, läkähtyä, pakahtua. Verbi menehtyä kuuluukin varmasti alkujaan tähän tyyppiin, vaikka sitä onkin alettu käyttää jonkinlaisena eufemismina muuhun kuin vanhuuteen kuolemisesta.
(Sitä paitsi sodassa kaadutaan.)
Jää epäselväksi, miksi toimittaja mainitsee juuri tyylisuunnat ja ajanjaksot esimerkkeinä pienellä kirjoitettavista asioista: ovatko ne jotenkin rinnasteisia sotiin? Pääsääntö suomessa on, että kaikki kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella paitsi erisnimet eli johonkin konkreettiseen entiteettiin viittaavat yksilöivät nimitykset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti