Ns. pakkoruotsista, osa 4

"Pakkoruotsi" pulpahti taas esille jossakin, ja seuraamani ajatustenvaihdon sävy toi mieleen erään sosiaalisessa mediassa käymäni keskustelun, jonka olin jostain syystä tallentanut. Lainaan keskustelun tähän kokonaisuudessaan siksi, että se on omien kokemusteni valossa kohtuullisen edustava, ja antaa hyvän syyn kerrata muutamia mielestäni oleellisia aiheeseen liittyviä seikkoja. Lukijat, jotka eivät halua lukea keskustelureferaattia, voivat hypätä suoraan toiseksi viimeiseen kappaleeseen (merkitty punaisella).

Ilman ruotsin kielen taitoa jäisivät Augustin Ehrensvärdinkin päiväkirjat lukematta.

Keskustelu lähti siitä, että huomasin alla lainatut kappaleet, jotka olivat kommentteja sivistysvaliokunnan päätöstä tyrmätä kansalaisaloite ruotsin kielen valinnaisuudesta koskeneeseen uutiseen:

Itse opetan lukiossa pakkohistoriaa, naapurissa pakkoyhteiskuntaoppia ja pakko englantia, yläkerrassa pakkomatikkaa, pakkofysiikka. Eli lopettakaa jo jauhaminen pakkoaineista. Lukiossa on 75 pakollista kurssia, jotka kaikki ovat pakollisia. Ne EIVÄT OLE RUOTSINKURSSEJA.

Pienenä lisänä vielä kaikille työttömyydestä huolestuneille. Ruotsissa ja Norjassa yhteensä lähes 10 miljoonaa työpaikkaa. Valitettavasti niitä täytetään pakkoruotsin taitajilla ja vastustajat täyttävät työttömyystilastoja. Katsokaa millaisiin hommiin kietaidottomat suomalaiset ovat ajautuneet Ruotsissa. Savolla ja suomenkielellä ei pitkälle pötkitä.

Tässä siis pakkoruotsia perustellaan (1) sillä, että on muitakin pakollisia aineita, ja (2) sillä, että ruotsin taito auttaa hakemaan töihin Ruotsiin ja Norjaan. Vastasin näihin perusteluihin seuraavasti:

Tuskin kiistät, että kieliaineilla on periaatteellinen ero matematiikkaan ja reaaliaineisiin? Minkään yksittäisen kielen pakollisuutta ei voi perustella sillä, että koulussa on pakollisina aineina esim. historiaa, yhteiskuntaoppia, matematiikkaa ja fysiikkaa. Näihin yleishyödyllisiin aineisiin rinnaistuisi parhaiten nähdäkseni kieliaineiden pakollisuus yleensä, joiden suhteen kaikin puolin järkevintä olisi, että pakolliset kielet saisi valita itse (käytännön rajoitteet huomioiden toki). Koska asiat eivät tietenkään ole mustavalkoisia, on myös syytä tunnustaa se tosiasia, että englanti *on* aivan erityisessä asemassa vieraiden kielten joukossa, vaikken henkilökohtaisesti kannattaisi senkään pakollisuutta. Jos pakkoruotsia perustellaan sillä, että Ruotsissa on työpaikkoja, joiden hakemiseen tarvitaan ruotsin kielen taitoa, voidaan perustellusti kysyä, miksi valtiovallan kannalta olisi mielekästä varmistaa, että kaikki suomalaiset voivat hakea töihin nimenomaan Ruotsiin.

Kuten todettua, kannatan itse perusopetuksessa kahta pakollista kieltä, jotka voi valita opetuksen järjestäjän tarjonnasta. Itse pakkoruotsiasian purkaminen pitäisi oikeastaan aloittaa virkamiesten ja ylempien oppilaitosten kielitaitovaatimusten tarkistamisesta, mutta se on toinen asia. (Oma keskustelunsa on se, että pakollinen ruotsi edistää tasa-arvoa juuri ruotsin kielen taidon vaatimusten vuoksi.) Sain seuraavan vastauksen:

Suurin osa suomalaisista ulkomaille lähtijöistä on matkannut juuri Ruotsiin. Tällä hetkellä heitä on siellä runsaat 300.000. Ruotsissa ja Suomessa on lähinnä toisiaan muistuttavat yhteiskuntajärjestelmät, eikä Norjakaan ole kovin kaukana. Pakko-sana tuntuu olevan pahasti juurtunut suomenkieleen. Suomi on edelleen kaksikielinen maa ja kumpaakin kieltä tarvitaan monissa eri yhteyksissä. Kielen oppiminen ei ole vaikeata, pystyyhän tänne tulleet ulkomaalaisetkin oppimaan suomen kielen. Tosin 750 vuotta Ruotsin yhteydessä ei ole riittänyt osalle meistä omaksua ruotsinkieli. Kieli on rikkaus. Itse olen saanut aina halutessani töitä Ruotsista juuri kielen ansiosta. Lamavuosina työttömyyden kasvaessa jopa 500.000 tuhanteen, jäi Ruotsin työmarkkinat monelta haaveeksi juuri kielitaidon puutteen vuoksi. Heja Sverige B)

Vastasin yllä olevaan seuraavasti:

En kiistä oikeastaan mitään esittämistäsi asioista (vaikka pidän rivien välistä lukemaani asennetta itselleni vieraana), mutta en näe sitä mekanismia, millä näistä voidaan johtaa kaikkien suomenkielisten velvollisuus opiskella ruotsia sen sijaan, että voisi ruotsin sijaan opiskella vaikkapa saksaa, ranskaa tai venäjää.

En tosiaankaan kiistä mitään kanssakeskustelijani esittämiä seikkoja: (1) suurin osa emigranteista on lähtenyt Ruotsiin; (2) Ruotsi, Norja ja Suomi ovat yhteiskuntajärjestyksiltään suhteellisen lähellä toisiaan; (3) Suomi on kaksikielinen maa; (4) uuden kotimaan kielen oppiminen ei ole yleisesti ottaen vaikeaa; (5) satoja vuosia kestäneen valtioyhteyden aikana Ruotsin kanssa kaikki suomalaiset eivät vaihtaneet kieltään ruotsiksi; ja (6) kielitaidosta on hyötyä. Rivien välistä lukemallani asenteella viittaan kommenttiin, että vaikka ruotsi ei ole vaikeata oppia, ei 750 vuotta silti ole kaikille suomalaisille riittänyt, vaikka tänne muuttaneet ulkomaalaisetkin oppivat (tunnetusti "vaikeaa") suomea: tässä on vaikea olla näkemättä sitä samaa ylimielistä asennetta, jota käsittelin jo ensimmäisessä kirjoituksessani aiheesta.

Kielet on aina rikkaus. Vastauksena kysymykseesi kielistä toteaisin, että kaikki opiskelu on hyvästä. Tosin harva meistä saa töitä Espanjasta, Ranskasta tai Saksasta. Venäjälle en ole kuullut olevan jo tämän hetkisestä poliittisesta tilanteesta johtuen mitään ryntäystä. Ruotsiin meillä on vuosisataiset yhteydet ja se yhteiskunta on lähinnä meitä. Tuskin ensimmäisenä työttömyysuhan tullessa kodeissa pohditaan lähtöä Espanjaan tai Ranskaan. Viimeiseksi varmasti Venäjälle. B)

Itsestäänselvyyksien (lihavointi minun) lisäksi keskustelu kääntyy sivuraiteille eli siihen, mihin maahan suomalaiset lähtisivät töihin työttömyyden uhatessa, ikään kuin tämä olisi relevantein seikka kielten pakollisuudesta puhuttaessa. Vastasin seuraavasti:

Totta kai minkä tahansa kielen osaaminen on rikkaus. Tämä on päivänselvä asia, jota en ole nähnyt kenenkään varteen otettavasti kyseenalaistavan. Kyse on siitä, miksi *ruotsin* taito on sellainen erityisnen [sic]rikkaus, että sen hankkimisen (tai ainakin yrittämisen) tulee olla pakollista. (Vertailun vuoksi kirjoitus- ja lukutaitoa voidaan pitää sellaisena yleissivistyksenä, mistä periaatteessa kenelläkään ei voida katsoa olevan oikeutta vapaaehtoisesti kieltäytyä, eikä tästä edes vallitse merkittävää erimielisyyttä.) Kysyn edelleen: miksi siitä, että suomalaisen on maantieteellisistä ja kulttuurillisista syistä helpointa lähteä Ruotsiin töihin, seuraisi se, että ruotsin kielen opiskelun on oltava *kaikille* suomalaisille *pakollista*?

"Yrittämisellä" viittaan siihen, että minkään tietyn tasoinen ruotsin taito ei varsinaisesti ole pakollinen, vaan ainoastaan sen opiskelu: pakollisten kurssien läpäisyä alimmalla mahdollisella arvosanalla ei voida pitää merkkinä minkäänlaisesta mielekkäästä kielitaidosta. (Työpaikkojen ja virkojen kielitaitovaatimukset ovat asia erikseen.) Sain kysymykseeni vastaukseksi, että vastasin juuri itse kysymykseeni.

Lopputulemaksi siis ilmeisesti jää, että tässäkin tapauksessa pakkoruotsin perusteeksi riittää se, että suomalaisten on muista kuin kielellisistä syistä helpointa lähteä Ruotsiin töihin, ja näin ollen ruotsin pakollisella opetuksella asia on tehtävä vielä helpommaksi. Kieltämättä hieman epätavalliseksi tämän keskustelun tekee se, että yleensä asiaa yritetään perustella Suomen ruotsinkielisen väestön, ei Ruotsin ruotsinkielisen väestön olemassaololla. Esimerkiksi Folktingetin perustelut yrittävät lähtökohtaisesti perustua perustuslakiin ja yleisiin sivistysnäkökulmiin.

Rapakivi on myös ruotsia (14.8.1747).

Viimeksi mainittuun eli yleisiin sivistysnäkökulmiin liittyen palaan siihen teemaan, että koulussa tosiaan on muitakin pakollisia aineita kuin ruotsi. On totta, että koulun oppiaineet eivät perustu mihinkään aksiomaattiseen logiikkaan, vaan oppiainejaon ja opetussuunnitelman taustalla on pitkä historiallinen prosessi. Se, mitä perusopetuksessa opetetaan osana kaikille pakollista yleissivistystä on ihmisoikeussopimuksien puitteissa päätettävissä demokraattisin mekanismein lainsäädännön tasolla. Kuten jo todettua, oikeuteen saada perusopetusta liittyy läheisesti oppivelvollisuus: perusopetuksen oppimäärän (matalimmalla hyväksytyn suorituksen tasolla) katsotaan olevan jotain sellaista, mistä kellään ei ole oikeutta kieltäytyä, koska hän olisi silloin kyvytön selviytymään yhteiskunnassa ja jäisi siis rasitteeksi muille. (Toki tällaiseksi "rasitteeksi" voi päätyä myös itsestä riippumattomista syistä, esimerkiksi vammautumisen seurauksena, joten on eettisesti suotavaa, että on olemassa jonkinlainen turvaverkko.) Luontevin ääriesimerkki on tietysti ylempänä mainitsemani luku- ja kirjoitustaito sekä laskutaito, joita ilman nyky-yhteiskunnassa ei yksinkertaisesti pärjää, joten huoltajilla ei katsota voivan olla oikeutta päättää, että heidän lapsestaan tulee luku- ja laskutaidoton. Monien muiden asioiden tärkeydestä voidaan tietysti keskustella, viimeisimpänä mieleen tulevana asiana ohjelmoinnin opetuksen sisällyttäminen perusopetukseen, jossa suunta on mielestäni oikea.

Edustuksellisessa demokratiassa asioista ei päätetä huutoäänestyksillä eikä (onneksi) somemöhinällä: poliitikkojen ja virkamiesten kokonaisuus edustaa ainakin ideaalitilassaan asiantuntijuuden ja kansan poliittisen tahdon (tekno- ja demokratian) tasapainoa. Jos ruotsin kielen taito olisi oikeasti niin välttämätöntä kuin virallisilta tahoilta jatkuvasti kerrotaan, voisi olettaa, ettei "pakkoruotsi" kohtaisi niin paljon vastustusta. (Minulle henkilökohtaisesti ruotsin kielen taito on tietysti välttämätön.) Jos ruotsin kieli olisi yleisesti välttämätön rikkaus, voisin myös kuvitella, että se olisi helposti asiantuntijoiden perusteltavissa joillain järjellä ymmärrettävillä, ylemmistä periaattesta johdetuilla argumenteilla. Näin ei kuitenkaan näytä olevan, koska jopa Folktingetin, jonka lakisääteisenä tehtävänä on toimia "ruotsin kielen aseman edistämiseksi Suomessa", perustelut pakkoruotsille ovat pääpiirteissään yhtä omituisia kuin ylempänä siteeratussa keskustelussa tai Juha Itkosen taannoisessa kolumnissa.