keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tolkienin riimuista

Sivusin aikaisemmin Linnanmäellä näkemääni riimutaulua käsittelevässä kirjoituksessa J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti (1937) esipuheessa käsittelemiä anglosaksisia riimuja. Tolkienin luomassa fiktiivisessä maailmassa riimujen kaltaisia kirjaimia käyttävät niin haltiat kuin kääpiötkin, mutta Hobitissa hän pyrkii houkuttelemaan lukijansa opettelemaan oikeita anglosaksisia riimuja, joilla hän on korvannut "alkuperäiset" kääpiöriimut teoksen liitteenä olevassa kartassa. Käsittelen tässä kirjoituksessa vain näitä Hobitissa esiintyviä riimuja viitaten kyseisten riimujen todelliseen ja jokseenkin sekavaan historiaan sen verran, kuin on itse asian kannalta välttämätöntä. Tarussa sormusten herrasta esiintyneitä fiktiivisiä riimuja käsittelen toisella kertaa.

Nimistöstä mainittakoon sen verran, että vanhinta 24-merkkistä riimusarjaa on tapana kutsua kuuden ensimmäisen riimun perusteella nimellä vanhempi fuþark, kun taas anglosaksinen laajennettu kirjaimisto tunnetaan nimellä fuþorc (tai futhorc). Tolkien käyttää jälkimmäisestä nimitystä English runes. Mikäli riimut eivät näy oikein, suosittelen (jälleen) esimerkiksi Junicode-fontin lataamista.

Teoksen englanninkielinen nimi riimuilla kirjoitettuna.

Tolkien kirjoittaa Hobitin esipuheessa seuraavasti:
Runes were old letters originally used for cutting or scratching on wood, stone, or metal, and so were thin and angular. At the time of this tale only the Dwarves made regular use of them, especially for private or secret records. Their runes are in this book represented by English runes, which are known now to few people. If the runes on Thror's Map are compared with the transcriptions into modern letters (on pp. 26 and 52), the alphabet, adapted to modern English, can be discovered and the above runic title also read. On the Map all the normal runes are found, except for X. I and U are used for J and V. There was no rune for Q (use CW): nor for Z (the dwarf-rune may be used if required). It will be found, however, that some single runes stand for two modern letters: th, ng, ee: other runes of the same kind ( ea and  st) were also sometimes used.
(Kirjan nimi lukee riimuilla esipuheen yläpuolella.)

Tolkien ei siis tarjoa valmista taulukkoa, vaan pakottaa lukijan perehtymään teksteihin Rosettan kivi -menetelmää käyttäen. On myös merkille pantavaa, että hän ei puolella sanallakaan mainitse, että riimuissa olisi jotain maagista. Tämä on hyvin virkistävää ottaen huomioon, millaisia pitkälti hatusta vedettyjä merkityksiä natsit ja muut uuspakanat ovat riimuille antaneet.

Käsittelen seuraavaksi itse tekstejä viitaten yllä olevassa otteessa ilmeneviin periaatteisiin. Kansisivujen ylä- ja alalaidassa kulkee seuraava teksti:
ᚦᛖ·ᚻᚩᛒᛒᛁᛏ:ᚩᚱ:ᚦᛖᚱᛖ· ᚫᚾᛞ·ᛒᚫᚳᛱ·ᚫᚷᚫᛁᚾ⋮ᛒᛖᛁᛝ·ᚦᛖ·
ᚱᛖᚳᚩᚱᛞ·ᚩᚠ·ᚫ·ᚣᛠᚱᛋ·ᛁᚩᚢᚱᚾᛖᚣ·ᛗᚫᛞᛖ·ᛒᚣ·ᛒᛁᛚᛒᚩ·ᛒᚫᚷᚷᛁᚾᛋ·ᚩᚠ·

ᚻᚩᛒᛒᛁᛏᚩᚾ⋮ᚳᚩᛗᛈᛁᛚᛖᛞ·ᚠᚱᚩᛗ·ᚻᛁᛋ·ᛗᛖᛗᚩᛁᚱᛋ·ᛒᚣ·ᛁ·ᚱ·ᚱ·ᛏᚩᛚᛱᛁᛖᚾ⋮
ᚫᚾᛞ·ᛈᚢᛒᛚᛁᛋᚻᛖᛞ·ᛒᚣ·ᚷᛇᚱᚷᛖ·ᚫᛚᛚᛖᚾ·ᚫᚾᛞ·ᚢᚾᚹᛁᚾ·ᛚᛏᛞ⋮
Translitteroituna perinteisten muinaisenglantilaisten äännearvojen mukaan teksti näyttää tältä:
þe·hobbit:or:þere·ænd·bæck·ægæin⋮beiŋ·þe·
record·of·æ·years·iourney·mæde·by·bilbo·bæggins·of·

hobbiton⋮compiled·from·his·memoirs·by·i·r·r·tolkien⋮
ænd·published·by·george·ællen·ænd·unwin·ltd⋮
Purettuna nykyenglanniksi teksti kuuluu:
'The Hobbit or: There and Back Again, being the record of a year's journey made by Bilbo Baggins of Hobbiton, compiled from his memoirs by J. R. R. Tolkien and published by George Allen & Unwin Ltd.'
Kuten ylempänä lainatussa esipuheessa annetaan ymmärtää, käytännössä Tolkien on kirjoittanut nykyenglantia riimuilla yksinkertaisesti muuttaen latinankieliset aakkoset riimuiksi. Syy lienee siinä, että hän ei ole halunnut tehdä riimuihin tutustumista nuorille lukijoille liian vaikeaksi. Muutenhan vähintään yhtä perusteltu tapa kirjoittaa esim. nykyenglannin hole olisi ᚻᚩᚢᛚ houl kirjaimellisen riimutranslitteraation ᚻᚩᛚᛖ hole sijaan. Eräissä tapauksessa Tolkien on kuitenkin poikennut tästä periaatteista, kuten käy ilmi alempana.

Huomattavaa on Tolkienin itsensä keksimän (?) riimun ᛱ k käyttö k:n vastineena, arvatenkin jotta se erottuisi riimusta ᚳ c, johon se näyttäisi perustuvan (muoto käy ilmi ainakin yllä olevassa kuvassa olevasta toiseksi viimeisestä sanasta). Viimeksi mainitun perustranslitteraatio c perustuu siihen, että latinalaisilla aakkosilla muinaisenglantia kirjoitettaessa käytettiin c-kirjainta yleisesti k-äänteen merkkinä, esim. cwic 'elävä; nopea', cwēn 'nainen; kuningatar'. (Tähän liittyen Tolkien neuvoo käyttämään yhdistelmää ᚳᚹ cw korvaamaan "puuttuvaa" q-riimua eli oikeastaan romaanisperäistä digrafia qu.) Toisaalta anglosaksisien riimujen joukossa on tavattu myös ᛣ k, jota käytettiin merkitsemään kovaa k-äännettä erotuksena palatalisoituneelle äänteelle varatusta riimusta ᚳ c. Voi olla, että Tolkien ei ole voinut käyttää tätä, koska halusi välttämättä käyttää samannäköistä "kääpiöriimua" [z]-äänteen merkkinä. Lisäksi ᛣ k on suhteellisen myöhäinen lisä riimuaakkostoon ja sen käyttö oli nykytiedon valossa maantieteellisesti hyvin rajoittunutta, mikä ei toisaalta riimujen uuskäytössä välttämättä olisi suuri periaatteellinen ongelma (hyväksyyhän Tolkien myös riimun ᛥ st).

Sanan year's alussa oleva puolivokaali [j] on kirjoitettu y-riimulla, vaikka kyseinen riimu oikeastaan merkitsee samaa vokaaliäännettä kuin suomen y. Anglosaksisista riimuista löytyisi myös kirjain ᛡ j, jota Tolkien olisi myös halutessaan voinut käyttää. Latinalaisilla aakkosilla muinaisenglantia kirjoitettaessa kyseinen äänne merkitään g(e), esim. gēar 'vuosi' (vrt. year), geong 'nuori' (vrt. young). Englannin j-kirjaimen, joka merkitsee [dʒ]-äännettä, Tolkien merkitsee ᛁ i -riimulla, mutta samaisen äänteen sisältävässä nimessä George hän käyttää kirjainperiaatteen mukaisesti ᚷ g -riimua.

Kuten Tolkien toteaa, muutamassa kohdassa kahta nykyenglannin kirjainta vastaa yksi riimu. Nämä ovat ᛝ ŋ / ng, ᛠ ea ja ᛇ eo, joita on käytetty englanninkielisten kirjainyhdistelmien vastineina. Viimeksi mainittu riimu on kielihistoriallisesti hieman sekava tapaus, mutta olen tässä kirjoituksessa noudattanut Tolkienin riimulle määrittämää merkitykstä. Muinaisenglanninkielisissä teksteissä riimun ᛠ ea merkitsemä diftongi saatettiin kirjoittaa myös ᚫᚪ æa.

Kartan reunassa on salaisen oven osoittavan sormen yhteydessä seuraava teksti:
ᚠᛁᚢᛖ
ᚠᛟᛏ·ᚻᛁᚷᚻ
ᚦᛖ·ᛞᚩᚱ·ᚫᚾ
ᛞ·ᚦᚱᛟ·ᛗᚫᚣ
ᚹᚩᛚᛱ·ᚫᛒᚱᛖ
ᚫᛋᛏ⋮ .ᚦ.ᚦ.

fiue
fœt·high
þe·dor·æn
d·þrœ·mæy
wolk·æbre
æst⋮ .

'Five feet high the door and three may walk abreast. Th[ror and] Th[rain].' 
Muinaisenglannissa f-kirjain merkitsi vokaalien välissä v-äännettä, mutta kuten todettua, Tolkien on päätynyt käyttämään latinalaisittain ᚢ -riimua v:n merkkinä. Sanoissa feet ja three hän on käyttänyt vokaalimerkkinä ᛟ œ -riimua. Kyseinen riimu on alkujaan merkinnyt pitkää o-äännettä, sittemmin äänteenmukauksen kautta siitä syntynyttä œ- eli ö-äännettä ja lopulta pitkää e-äännettä, mistä seuraa, että toimii tässä nykyenglannin kirjainjonon ee vastineena. Sanan door vokaali on kirjoitettu yllättäen vain yhdellä ᚩ o -riimulla. Nykyenglannin a on korvattu poikkeuksellisesti sanassa walk riimulla ᚩ o, mikä johtuu luultavasti sanan ääntöasusta. Jostain syystä sanan abreast jälkimmäinen vokaali on kirjoitettu ᛖᚫ  eikä ᛠ ea kuten sanassa year's ylempänä. Ainoa mieleentuleva teoreettinen peruste on etymologia: sanassa breast on alunperin ollut diftongi (ei tosin ea), mutta sanassa year ei (muinaisenglannin kirjoitusasu gear kielii joko "palataalidiftongisaatiosta" tai yksinkertaisesti oikeinkirjoituksellisesta käytännöstä, mutta se on toinen juttu).

Kartan sisällä olevat kuuriimut ovat seuraavat:
ᛋᛏᚫᚾᛞ·ᛒᚣ·ᚦᛖ·ᚷᚱᛖᚣ·ᛋᛏ
ᚩᚾᛖ·ᚻᚹᛖᚾ·ᚦᛖ·ᚦᚱᚢᛋᚻ·ᛱᚾ
ᚩᚳᛱᛋ·ᚫᚾᛞ·ᚦᛖ·ᛋᛖᛏᛏᛁᛝ·ᛋ
ᚢᚾ·ᚹᛁᚦ·ᚦᛖ·ᛚᚪᛋᛏ·ᛚᛁᚷᚻᛏ·
ᚩᚠ·ᛞᚢᚱᛁᚾᛋ·ᛞᚫᚣ·ᚹᛁᛚᛚ·ᛋᚻ
ᛁᚾᛖ·ᚢᛈᚩᚾ·ᚦᛖ·ᛱᛖᚣᚻᚩᛚᛖ·

stænd·by·þe·grey·st
one·hwen·þe·þrush·kn
ocks·ænd·þe·settiŋ·s
un·wiþ·þe·last·light·
of·durins·dæy·will·sh
ine·upon·þe·keyhole·

'Stand by the grey stone when the thrush knocks and the setting sun with the last light of Durin's Day will shine upon the keyhole.'
Esipuheessa tekstit ovat muuten samat kuin kartassa, mutta yllä näkyvä, ilmeisesti äänteellisin perustein translitteroitu ᛚᚪᛋᛏ last annetaan siellä muodossa ᛚᚫᛋᛏ læst. Yksinkertaisesta kirjainvastaavuudesta poikkeaa myös sana when, joka on kirjoitettu riimuilla ᚻᚹᛖᚾ hwen. Tässä kahden ensimmäisen kirjaimen erikoinen järjestys vastaa hauskasti wh-sanojen alkuperäistä muotoa, josta esimerkiksi käy muinaisenglannin hwæt 'mitä?' (vrt. latinan quid ja skandinaavinen hvad). Suhuässä olisi muinaisenglannissa kirjoitettu sc tai tai riimuilla ᛋᚳ sc, mutta tässä tapauksessa Tolkien on päätynyt yksinkertaisesti korvaamaan englannin kielen digrafin sh sen muodostavien kirjainten riimuvastineilla ᛋ s ja ᚻ h.

Toisin kuin Risto Pitkäsen suomennoksessa Lohikäärmevuori (1973), Kersti Juvan suomentamassa Hobitissa (1985) myös riimuilla kirjoitettu englanninkielinen teksti on käännetty suomeksi. Anglosaksisia riimuja on siis suomennoksessa käytetty suomen kielen kirjoittamiseen. Kyseessä on englanninkielisen esikuvan tapaan kirjainkohtainen translitteraatio, jossa jokaista suomessa käytettyä latinalaista aakkosta vastaa yksi riimu: ääkköset eli ä ja ö on merkitty riimuilla ᛠ ea ja ᛟ œ, ja a-kirjain alkutekstin tyyliin riimulla ᚫ æ. Äng-äännettä ei ole merkitty omalla merkillään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti