Isä meidän -rukousten sarja jatkuu tällä kertaa ei-germaanisella kielellä. Muinaispreussilla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä Itä-Preussissa puhuttujen ylä- ja alasaksan murteiden kanssa. Preussin kuningaskunnan nimi johtuu siitä, että saksalaiset valloittivat balttilaista kieltä puhuvien preussilaisten asuinalueet 1200-luvulla. Muinaispreussi kuuluu liettuan ja latvian ohella balttilaisiin kieliin, jotka ovat indoeurooppalaisista kielistä lähinnä slaavilaisia kieliä. Nykytietämys muinaispreussin kielestä perustuu pääasiassa n. vuonna 1300 kirjoitettuun Elbingin sanastoon sekä kolmeen Königsbergissä 1500-luvun puolivälistä painettuun katekismukseen. Näistä myöhäisin on 1561 ilmestynyt Martti Lutherin Vähän katekismuksen (1529) käännös. Preussin kieli sammui 1600- ja 1700-luvun vaihteessa, mutta joukko puolalaisia uuspakanoita ja muita hörhöjä harrastavat preussin kielen ja etnisen identiteetin elvyttämistä.
Alla oleva Isä meidän -rukous on peräisin teoksesta A Panorama of Indo-European Languages (W.B. Lockwood, 1972) ja perustuu edellä mainittuun Vähään katekismukseen (Enchiridion).
Olla-verbin eri persoonamuotojen yleisimmät muodot ovat: asmai 'olen', assei 'olet', ast 'on, ovat', asmai 'olemme', asti 'olette'. Tekstissä esiintyy muoto essei 'olet'. Monikon ensimmäisen persoonan pääte -mai esiintyy tekstissä sanassa entwērpimai 'annamme anteeksi'.
Passiivi muodostetaan (saksan vaikutuksesta?) apuverbillä: swintints wīrst 'pyhitetyksi tulee', jossa swintits on passiivin partisiippi verbistä swintint 'pyhittää'.
Tekstissä esiintyvät prepositiolausekkeet ovat: en dangon (dangus 'taivas') 'taivaassa', no semien 'maan päällä', en perbandāsnan 'kiusaukseen', esse wargan 'pahasta'. Substantiivi on kaikissa tapauksissa akkusatiivissa, jonka tunnistaa tutusta -n-päätteestä. Yksikön akkusatiiveja ovat myös feminiininen schan deinan 'tänä päivänä' (*deinā 'päivä', josta johtuu myös tekstissä akkusatiivissa oleva adjektiivi deinennin 'päivittäisen') sekä deigien 'leivän', josta esiintyy myös a-vartaloinen muoto deigan.
Toisen persoonan imperatiivi vastaa historiallista optatiivia: dais 'anna', etwērpeis 'anna anteeksi', ni weddeis 'älä saata', isrankeis 'pelasta'. Kolmanteen persoonaan kohdistuvien toiveiden kohdalla on yllä olevassa versiossa indikatiivi: swintints wīrst twais emnes 'pyhittyy nimesi', perēit twais rīks 'tulee valtakuntasi', twais quāits audāisin 'tahtosi tapahtuu'. Kahdessa vanhemmassa katekismustekstissä on näissä kohdissa optatiivi. Vanhimmassa versiossa sanan rīks 'valtakunta' sijaan on käytetty sanaa lāims 'valtakunta'. Lisäksi vanhimmassa verisiossa esiintyy perbandan 'kiusaus (akk.)' kahdessa muussa esiintyvän muodon perbandāsnan 'kiusaus (akk.)' sijaan (Frederik Kortland 2003, s. 4).
Alla oleva Isä meidän -rukous on peräisin teoksesta A Panorama of Indo-European Languages (W.B. Lockwood, 1972) ja perustuu edellä mainittuun Vähään katekismukseen (Enchiridion).
Tāwa noūsons kas tu essei en dangon:swintints wīrst twais emnes.Perēit twais rīks.Twais quāits audāisinkāigi en dangon, tīt dēigi no semien.Noūson deinennin geitien dais noūmans schan deinan.Bhe etwērpeis noūmas noūsons auschautinskai mes etwērpimai noūsons auschautenīkamans.Bhe ni weddeis mans en perbandāsnan,schlāit isrankeis mans esse wargan.
Tekstin voi tyydyttävällä tarkkuudella lukea ääneen kuin se olisi suomea. Makroni merkitsee pitkää vokaalia ja saksalaishenkinen sch "suhuässää".
Kuten odotettavissa on, tekstissä esiintyy yksikön toisen persoonan pronomini tu 'sinä', relatiivipronomini kas 'joka' sekä monikon ensimmäisen persoonan pronomini eri muodoissa: mes 'me', mans 'meidät', noūsons 'meidän', noūmans 'meille'. Vaihtoehtoinen muoto noūmas 'meille' saattaa palautua vanhempaan duaaliin. Monikon datiivin pääte -mans esiintyy myös sanassa auschautenīkamans 'velallisille', jossa on myös substantiivijohdin -inīk-, jonka venäläisperäinen vastine suomessa on niekka.
Kuten odotettavissa on, tekstissä esiintyy yksikön toisen persoonan pronomini tu 'sinä', relatiivipronomini kas 'joka' sekä monikon ensimmäisen persoonan pronomini eri muodoissa: mes 'me', mans 'meidät', noūsons 'meidän', noūmans 'meille'. Vaihtoehtoinen muoto noūmas 'meille' saattaa palautua vanhempaan duaaliin. Monikon datiivin pääte -mans esiintyy myös sanassa auschautenīkamans 'velallisille', jossa on myös substantiivijohdin -inīk-, jonka venäläisperäinen vastine suomessa on niekka.
Olla-verbin eri persoonamuotojen yleisimmät muodot ovat: asmai 'olen', assei 'olet', ast 'on, ovat', asmai 'olemme', asti 'olette'. Tekstissä esiintyy muoto essei 'olet'. Monikon ensimmäisen persoonan pääte -mai esiintyy tekstissä sanassa entwērpimai 'annamme anteeksi'.
Passiivi muodostetaan (saksan vaikutuksesta?) apuverbillä: swintints wīrst 'pyhitetyksi tulee', jossa swintits on passiivin partisiippi verbistä swintint 'pyhittää'.
Tekstissä esiintyvät prepositiolausekkeet ovat: en dangon (dangus 'taivas') 'taivaassa', no semien 'maan päällä', en perbandāsnan 'kiusaukseen', esse wargan 'pahasta'. Substantiivi on kaikissa tapauksissa akkusatiivissa, jonka tunnistaa tutusta -n-päätteestä. Yksikön akkusatiiveja ovat myös feminiininen schan deinan 'tänä päivänä' (*deinā 'päivä', josta johtuu myös tekstissä akkusatiivissa oleva adjektiivi deinennin 'päivittäisen') sekä deigien 'leivän', josta esiintyy myös a-vartaloinen muoto deigan.
Toisen persoonan imperatiivi vastaa historiallista optatiivia: dais 'anna', etwērpeis 'anna anteeksi', ni weddeis 'älä saata', isrankeis 'pelasta'. Kolmanteen persoonaan kohdistuvien toiveiden kohdalla on yllä olevassa versiossa indikatiivi: swintints wīrst twais emnes 'pyhittyy nimesi', perēit twais rīks 'tulee valtakuntasi', twais quāits audāisin 'tahtosi tapahtuu'. Kahdessa vanhemmassa katekismustekstissä on näissä kohdissa optatiivi. Vanhimmassa versiossa sanan rīks 'valtakunta' sijaan on käytetty sanaa lāims 'valtakunta'. Lisäksi vanhimmassa verisiossa esiintyy perbandan 'kiusaus (akk.)' kahdessa muussa esiintyvän muodon perbandāsnan 'kiusaus (akk.)' sijaan (Frederik Kortland 2003, s. 4).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti