Isä meidän -sarja jatkuu tällä kertaa gootinkielisellä rukouksella, joka toimii aasinsiltana kaikenlaisiin mielenkiintoisiin seikkoihin. Teksti on Wilhelm Streitbergin toimittamasta editiosta Die gotische Bibel (1919):
Ensimmäisen sanan atta 'isä' vastine tunnetaan kaukaisempien indoeurooppalaisten kielten lisäksi myös muinaisyläsaksasta muodossa atto. Muinaisyläsaksassa tavataan myös gootin sanan áiþei 'äiti' (kyseinen suomen sana on germaaninen laina) vastine eidī. Nykykielistäkin tutuista r-vartaloisista sukulaissanoista on gootissa tavattu ainoastaan fadar 'isä', broþar 'veli', swistar 'sisar' ja daúhtar 'tytär'.
Verbi weihnái 'pyhitetty olkoon' ei ole passiivimuoto, vaan adjektiivista weihs 'pyhä' johdetun muuttumisjohdoksen konjunktiivi: suomeksi voitaisiin siis kääntää 'pyhittyköön'. Gootissa muuttamisjohdin -jan ja muuttumisjohdin -nan vaikuttavat olevan vielä produktiivisia, mutta nykyisissä germaanisissa kielissä näistä johdostyypeistä on jäljellä vain jäänteitä, esim. ruotsin vaka 'valvoa', väcka 'herättää', vakna 'herätä' ja sova 'nukkua', söva 'nukuttaa', somna 'nukahtaa'. Äänteenmukaus (a, o → ä, ö) muuttamisjohdoksissa ei ole sattumaa vaan johtuu vanhasta *jan-johtimesta, joka on aiheuttanut sanavartalossa suomen vokaaliharmoniaan rinnastettavan ilmiön. Gootti on tunnetuista germaanisista kielistä merkittävä siten, että siinä ei ole tapahtunut äänteenmukausta, mutta äänteenmukauksen alkuperäinen syy on vielä nähtävissä, esim. sanan fotus 'jalka' monikko on j:n sisältävä fotjus (vrt. englannin foot : feet, ruotsin fot : fötter, saksan Fuß : Füße, joissa kaikissa tapahtuu monikossa äänteenmukaus eli Umlaut).
Gootinkielinen Uusi testamentti on käännetty kreikasta melko sanatarkasti. Isä meidän -rukouksessakin on säilytetty alkutekstissä esiintyvä kopulan puuttuminen ensimmäisellä rivillä: atta unsar þu in himinam, kirjaimellisesti 'isä meidän sinä taivaissa'. Rukouksen huomattavin poikkeama alkutekstistä on jah aflet uns þatei skulans sijáima, kirjaimellisesti 'ja anna anteeksi meille, että velallisia olemme', jossa verbin objektina on siis kokonainen lause eikä nominilauseke.
Kuten kreikankielisessä tekstissä, esiintyy ensimmäisen persoonan monikon persoonapronomini gootinkielisessä käännöksessäkin kaikissa sijamuodoissaan: weis 'me', uns 'meidät', unsar 'meidän', uns 'meille'. (Vaikka adjektiivin tavoin taipuva unsar ei periaatteessa persoonapronominin genetiivi olekaan.) Kahdesta henkilöstä puhuttaessa käytettäisiin gootissa erityistä duaalimuotoa wit 'me kaksi', akk. ja dat. ugkis 'meidät kaksi, meille kahdelle'.
Verbin qiman /kwiman/ 'tulla' nykygermaanisissa vastineissa sananalkuinen konsonantti on menettänyt labiaalielementtinsä (esim. ruotsin komma, englannin come), mutta muinaisenglannissa esiintyy vielä verbin cuman 'tulla' preteritissä rinnakkaismuodot cōm ja cwōm 'hän tuli'. Ei-pyöreä vokaali esiintyy vastaavassa verbissä myös nykybaijerissa (kemman 'tulla'), jossa käytetään sattumalta myös monikon toisen persoonan persoonapronominista akkusatiivi- ja datiivimuotoa enk 'teidät, teille', joka on oikeastaan vanha duaalimuoto: gootissa vastaava muoto on igqis ' teidät kaksi, teille kahdelle'. Duaali on säilynyt gootissa persoonapronominien lisäksi myös verbitaivutuksessa: weis sijum 'me olemme', wit siju 'me kaksi olemme'.
Sanoissa þiudinassus 'valtakunta, kuningaskunta' ja þiudangardi 'kuningaskunta, kuninkaanlinna' on molemmissa alkuosa þiudans, jonka merkitys on 'kuningas'. Kyseessä on johdos sanasta þiuda 'kansa', josta on myös johdettu adverbi þiudisko 'pakanallisesti', mikä implikoi adjektiivin *þiudisks olemassaoloa (vrt. saksan deutsch; tästä lisää toisella kertaa). Sanan þiudans 'kuningas' kognaatti eli samaa kantaa oleva sana muinaisenglannissa on þēoden 'kuningas', jonka Taru sormusten herrasta -fanit tunnistanevat Rohanin kuninkaan nimeksi. Toinen kuningasta merkitsevä germaaninen sana on myös johdettu kansaa tai oikeastaan sukua merkitsevästä sanasta ja lainattu sattumalta suomeenkin muodossa kuningas. Gootista tunnetaan tosin vain sana kuni 'suku', mutta muinaisenglannissa on sekä cynn (josta nykyenglannin kin) että johdos cyning. Muinaisskandinaavinen muoto on konungr, muinaisyläsaksalainen kuning.
atta unsar þu in himinam,
weihnái namo þein.qimái þiudinassus þeins.waírþái wilja þeins,swe in himina jah ana aírþái.hláif unsarana þana sinteinan gif uns himma daga.jah aflet uns þatei skulans sijáima,swaswe jah weis afletam þáim skulam unsaráim.jah ni briggáis uns in fráistubnjái,ak lausei uns af þamma ubilin;unte þeina ist þiudangardi jah mahts jah wulþus in aiwins. amen.
(Kirjain þ merkitsee samaa [θ]-äännettä, jolla englannin sana thick alkaa.)
Yllä oleva teksti on transkriptio kreikkalaiseen aakkostoon pohjautuvasta goottilaisesta kirjoituksesta, jonka piispa Wulfila (n. 310 - 383) kehitti raamatunkäännöstään varten. Alkuteksti (sivu alkaa sanalla weihnai) on nähtävissä täällä. Olen lisännyt digrafeihin aksenttimerkit, jotka erottavat lyhyet vokaalit perityistä diftongeista: tässä tekstissä ái on /ai/ ja aí on /e/. Digrafi ei merkitsee pitkää /i:/-äännettä, e ja o pitkiä vokaaleja. Jos perityt diftongit on todella äännetty diftongeina, on rukouksen ääntöasu on ollut mahdollisesti suurin piirtein seuraava:
Yllä oleva teksti on transkriptio kreikkalaiseen aakkostoon pohjautuvasta goottilaisesta kirjoituksesta, jonka piispa Wulfila (n. 310 - 383) kehitti raamatunkäännöstään varten. Alkuteksti (sivu alkaa sanalla weihnai) on nähtävissä täällä. Olen lisännyt digrafeihin aksenttimerkit, jotka erottavat lyhyet vokaalit perityistä diftongeista: tässä tekstissä ái on /ai/ ja aí on /e/. Digrafi ei merkitsee pitkää /i:/-äännettä, e ja o pitkiä vokaaleja. Jos perityt diftongit on todella äännetty diftongeina, on rukouksen ääntöasu on ollut mahdollisesti suurin piirtein seuraava:
['at:a 'unzar θu: in 'himinam
'wi:xnai 'namo: θi:n
'kwimai 'θiuðinas:us θi:ns
'wεrθai 'wilja θi:ns
swe: in 'himina jax 'ana 'εrθai
xlaif 'unzarana 'θana 'sinti:nan gif uns 'him:a 'daγa
jax af'le:t uns 'θati: 'skulans 'sijaima
'swazwe: jax wi:s af'le:tam θaim 'skulam 'unzaraim
jax ni 'briηgais uns in 'fraistuβnjai
ak 'lauzi: uns af 'θam:a 'uβilin
'unte: 'θi:na ist 'θiuðanγarði jax maxts jax 'wulθus in aiwins. a'me:n.]
Gootti on itägermaaninen kieli eikä siis nykysaksan kantamuoto, mutta saksankielentaitoinen lukija saattaa silti tunnistaa monia sanoja: esim. þu 'sinä' on tietenkin sama kuin saksan du ja englannin thou. Oikeinkirjoituskäytännöt huomioiden avautunevat myös sellaiset muodot kuin waírþái ~ werde (konj.) ja aírþái ~ Erde (dat.). Suomenkielisen lukijan huomio saattaa kiinnittyä tutunoloiseen sanaan jah 'ja'. Määräinen artikkeli esiintyy tekstissä muodoissa, jotka ovat tunnistettavissa nykysaksan perusteella: þana ~ den (akk.), þamma ~ dem (dat.). Pronominaalinen datiivin pääte näkyy myös ilmaisussa himma daga 'tänä päivänä'.
Ensimmäisen sanan atta 'isä' vastine tunnetaan kaukaisempien indoeurooppalaisten kielten lisäksi myös muinaisyläsaksasta muodossa atto. Muinaisyläsaksassa tavataan myös gootin sanan áiþei 'äiti' (kyseinen suomen sana on germaaninen laina) vastine eidī. Nykykielistäkin tutuista r-vartaloisista sukulaissanoista on gootissa tavattu ainoastaan fadar 'isä', broþar 'veli', swistar 'sisar' ja daúhtar 'tytär'.
Verbi weihnái 'pyhitetty olkoon' ei ole passiivimuoto, vaan adjektiivista weihs 'pyhä' johdetun muuttumisjohdoksen konjunktiivi: suomeksi voitaisiin siis kääntää 'pyhittyköön'. Gootissa muuttamisjohdin -jan ja muuttumisjohdin -nan vaikuttavat olevan vielä produktiivisia, mutta nykyisissä germaanisissa kielissä näistä johdostyypeistä on jäljellä vain jäänteitä, esim. ruotsin vaka 'valvoa', väcka 'herättää', vakna 'herätä' ja sova 'nukkua', söva 'nukuttaa', somna 'nukahtaa'. Äänteenmukaus (a, o → ä, ö) muuttamisjohdoksissa ei ole sattumaa vaan johtuu vanhasta *jan-johtimesta, joka on aiheuttanut sanavartalossa suomen vokaaliharmoniaan rinnastettavan ilmiön. Gootti on tunnetuista germaanisista kielistä merkittävä siten, että siinä ei ole tapahtunut äänteenmukausta, mutta äänteenmukauksen alkuperäinen syy on vielä nähtävissä, esim. sanan fotus 'jalka' monikko on j:n sisältävä fotjus (vrt. englannin foot : feet, ruotsin fot : fötter, saksan Fuß : Füße, joissa kaikissa tapahtuu monikossa äänteenmukaus eli Umlaut).
Gootinkielinen Uusi testamentti on käännetty kreikasta melko sanatarkasti. Isä meidän -rukouksessakin on säilytetty alkutekstissä esiintyvä kopulan puuttuminen ensimmäisellä rivillä: atta unsar þu in himinam, kirjaimellisesti 'isä meidän sinä taivaissa'. Rukouksen huomattavin poikkeama alkutekstistä on jah aflet uns þatei skulans sijáima, kirjaimellisesti 'ja anna anteeksi meille, että velallisia olemme', jossa verbin objektina on siis kokonainen lause eikä nominilauseke.
Kuten kreikankielisessä tekstissä, esiintyy ensimmäisen persoonan monikon persoonapronomini gootinkielisessä käännöksessäkin kaikissa sijamuodoissaan: weis 'me', uns 'meidät', unsar 'meidän', uns 'meille'. (Vaikka adjektiivin tavoin taipuva unsar ei periaatteessa persoonapronominin genetiivi olekaan.) Kahdesta henkilöstä puhuttaessa käytettäisiin gootissa erityistä duaalimuotoa wit 'me kaksi', akk. ja dat. ugkis 'meidät kaksi, meille kahdelle'.
Verbin qiman /kwiman/ 'tulla' nykygermaanisissa vastineissa sananalkuinen konsonantti on menettänyt labiaalielementtinsä (esim. ruotsin komma, englannin come), mutta muinaisenglannissa esiintyy vielä verbin cuman 'tulla' preteritissä rinnakkaismuodot cōm ja cwōm 'hän tuli'. Ei-pyöreä vokaali esiintyy vastaavassa verbissä myös nykybaijerissa (kemman 'tulla'), jossa käytetään sattumalta myös monikon toisen persoonan persoonapronominista akkusatiivi- ja datiivimuotoa enk 'teidät, teille', joka on oikeastaan vanha duaalimuoto: gootissa vastaava muoto on igqis ' teidät kaksi, teille kahdelle'. Duaali on säilynyt gootissa persoonapronominien lisäksi myös verbitaivutuksessa: weis sijum 'me olemme', wit siju 'me kaksi olemme'.
Sanoissa þiudinassus 'valtakunta, kuningaskunta' ja þiudangardi 'kuningaskunta, kuninkaanlinna' on molemmissa alkuosa þiudans, jonka merkitys on 'kuningas'. Kyseessä on johdos sanasta þiuda 'kansa', josta on myös johdettu adverbi þiudisko 'pakanallisesti', mikä implikoi adjektiivin *þiudisks olemassaoloa (vrt. saksan deutsch; tästä lisää toisella kertaa). Sanan þiudans 'kuningas' kognaatti eli samaa kantaa oleva sana muinaisenglannissa on þēoden 'kuningas', jonka Taru sormusten herrasta -fanit tunnistanevat Rohanin kuninkaan nimeksi. Toinen kuningasta merkitsevä germaaninen sana on myös johdettu kansaa tai oikeastaan sukua merkitsevästä sanasta ja lainattu sattumalta suomeenkin muodossa kuningas. Gootista tunnetaan tosin vain sana kuni 'suku', mutta muinaisenglannissa on sekä cynn (josta nykyenglannin kin) että johdos cyning. Muinaisskandinaavinen muoto on konungr, muinaisyläsaksalainen kuning.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti