lauantai 19. joulukuuta 2015

Vanhankirkon puiston piirtokirjoituksia

Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitsee Bulevardin, Annankadun, Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun rajaama Vanhankirkon puisto eli kansanomaisesti Ruttopuisto. Jälkimmäinen nimitys tulee siitä, että puiston paikalla Kampilla olleelle hautausmaalle haudattiin muun muassa vuoden 1710 ruttoepidemian uhrit, ensiksi mainittu nimitys (virallisemmin Vanha kirkkopuisto) tulee puolestaan siitä, että puistossa sijaitsee vuonna 1826 käyttöön vihitty Vanha kirkko, Nikolain- eli nykyisen Tuomiokirkon valmistumiseen asti alunperin väliaikaiseksi tarkoitettu "uusi luterilainen kirkko", joka on (vuoden 2009 anneksion Helsingin yhteyteen tuomaa sipoolaista Östersundomin kirkkoa lukuun ottamatta) nykyisellään Helsingin vanhin kirkko. Helsingin ensimmäisen, vuoden 1553 tietämillä rakennetun kirkon perustukset löytyvät Vanhastakaupungista, ja Vironniemelle siirretyn kaupungin keskustaan vuonna 1727 valmistuneen Ulrika Eleonoran kirkon entinen paikka löytyy Helsinki-seuran vuonna 1938 merkitsemänä nykyiseltä Senaatintorilta.

Vanhankirkon puisto on tietääkseni ainoa hautausmaa, jossa vietetään aikaa hautakivien seassa kuin missä tahansa puistossa. Lukuun ottamatta Suomen ja Viron sisällissodissa kaatuneita sotilaita puistoon ei ole haudattu ihmisiä vuoden 1829 jälkeen, jolloin nykyinen Hietaniemen hautausmaa otettiin käyttöön ruumiiden löyhkästä huolestuneiden asuntosijoittajien suureksi helpotukseksi. Puistossa on säilynyt 48 hautakiveä vuosilta 1790 - 1829. Lisätietoa näistä haudoista löytyy Sirkka Impolan teoksesta Vanhan kirkon varjossa: Ulrikan kirkkomaalta Vanhaan kirkkopuistoon (1987), Sylvi Möllerin vihkosesta Vanhankirkon puisto (1956) sekä Sveaborg-Viapori-projektin blogista.

Tässä kirjoituksessa ja sen jatko-osissa tulen julkaisemaan ainakin osan Vanhankirkon puiston kirjoituksista. Siltä osin kuin en etenkään vanhempien hautakivien koluttuuden johdosta tuo varsinaisesti mitään uutta tietoa päivänvaloon, on kyseessä tekosyy vietttää vapaa-aikaa puistossa harrastamassa eräitä epigrafiikan käytännöllisiä puolia. Kommenttieni runsaus ja rönsyily heijastelevat totuttuun tapaan omia kiinnostuksen kohteitani.

Puisto jakautuu kulmasta kulmaan kulkevien teiden avulla neljään osaan. Aloitan tässä kirjoituksessa Bulevardin puoleisesta neljänneksestä, jonka rajaavat Bulevardin lisäksi Bulevardin ja Yrjönkadun sekä Bulevardin ja Annankadun kulmasta lähtevät tiet jättäen kuitenkin pois portista oikealle, hautausmaan tien ja Bulevardin väliin jäävän ruohoalueen yksitoista kiveä.

Hautausmaan portti, taustalla Bulevardi 10 ja 12.

Vaikka puistolla ei ole enää aitaa ympärillään, on keskellä Bulevardin puoleista sivua kuitenkin 1828 valmistunut portti, jonka molemmilla sivuilla on vuonna 1938 Helsinki-seuran kiinnittämät taulut suomeksi ja ruotsiksi:
TÄLLÄ PAIKALLAHÄR LAG DEN
OLI SE HAUTAUSMAABEGRAVNINGSPLATS
JOHON VUONNA 1710DÄR ÅR 1710 UNDER
NELJÄN KUUKAUDENFÖRLOPPET AV FYRA
AIKANA HAUDATTIINMÅNADER 1185 INNEVÅNARE
1185 HELSINGIN ASUKASTAI HELSINGFORS BLEVO
ULKOA TULLUTJORDADE
KAUHEA RUTTOAV EN UTIFRÅN KOMMANDE
SURMASI SILLOINHEMSKA PEST
KAKSI KOLMANNESTABORTRYCKTES DÅ
HELSINGINTVÅ TREDJEDELAR AV
ASUJAMISTOSTA.HELSINGFORS
BEFOLKNING.
SINUN TURVASI ON IKIAIKAINENEN TILLFLYKT ÄR HAN URTIDENS
JUMALAGUD
SINUA KANNATTAVAT IANKAIKKISETOCH HÄRNERE RÅDA HANS EVIGA ARMAR
KÄSIVARRET
5.MOOS 33:275.MOS 33:27
Helsingin kantahistorijoitsijalta Henrik Forsiukselta (1733 - 1813) peräisin olevaan vainajalukuun sisältyy myös ulkopaikkakunta- ja -maalaisia: helsinkiläisiä ruttoon kuoli vain noin 650. Alla ote Forsiuksen pro gradu -väitöskirjasta Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer stapel-staden Helsingfors uti Nyland (1757):
År 1710. i början af Auguſti månad, begynte en ſtark Päſt fwärma här i Staden, och warade til begynnelſen af December månad ſamma år. Par ſtyckna qwinfolck, ſom ifrån Lifländſka ſidan kommo hit öfwer, berättes hämtat denne ſwåra gäſt hit med ſig; ty de hus, der de togo ſit härbärge, hade förſta känning häraf. Hwilken alt mer och mer utbredde ſig, ſen wårt krigsfolk ifrån ſamme ort kommit tilbaka til Porkala. I denne ſot afled härftädes 1185. perſoner, med främmande inberäknade, af hwilka en ſtor del på kampen äro begrafne, hwareft ännu förekomma tydeliga ſpår och wedermälen häraf. På det ingen må tänka, at man efter behag utnämnt antalet af de genom peſten mördade perſoner, och, at man nog ſtort tilſkurit, wil jag til wiſſhet nämna, at detta ſå wäl, ſom ſtörſta delen af det ſom följer, är anteknadt uti förſamlingens Kyrkoböcker.
"Ulkoa tullut" viittaa siis siihen, että rutto tuli ensin eräiden naisten ja sitten sotilaiden mukana Liivinmaalta. Tähän ruttoepidemiaan kuolleiden hautakiviä ei valitettavasti Ruttopuistosta löydy.

Ensimmäinen hautakivi löytyy käännyttäessä portilta vasemmalle:
HÄR HVILA ÖFVERSTE-LÖJTNANTEN
CARL JOHAN NORDENSTAM.
FÖDD I STOCKHOLM 1754
OCH DÖD HÄRSTÄDES
DEN 6 SEPTEMBER 1825
OCH
HANS HUSTRU
MARIA CHARLOTTA
STANDERTSKJÖLD
FÖDD PÅ VANNANTAKA GÅRD I TAVASTLAND
DEN 22 DECEMBER 1776
OCH DÖD PÅ SVEABORG DEN 6 JULI 1807
Tässä lepäävän everstiluutnantti Carl Johan Nordenstamin ja hänen (ilmeisesti oikeasti Viaporissa syntyneen) vaimonsa Maria Charlotta Standertskjöldin poika Johan Mauritz Nordenstam adoptoi vanhoilla päivillään Herman Standertskjöldin. Herman Standerskjöd-Nordenstam tunnetaan ehkä parhaiten "Laukon paronina", joka hääti torppareita Laukon kartanon mailta vuonna 1907, mutta hänen muistonsa elää myös Hermannin kaupunginosan nimessä. Hermanstad I oli alunperin yksi hänen omistamansa Kumpulan kartanon maista erotettuja vuokratonttialueita, mutta Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1893 ja liitti sen Helsinkiin 1906. Hermannissa toimi sittemmin luultavasti Suomen tunnetuin nuorisoseura.

Jatkettaessa eteenpäin oikealla on Helsingin valtauksessa kuolleiden saksalaisten sotilaiden 1920 paljastettu muistomerkki. Bulevardinpuoleisella sivulla on veistoksen molemmille puolille jaettuna on teksti:
DEN·IM·KAMPF·UMHELDEN·ER-
HELSINGFORSRICHTETE
UM·APRIL·1918    DIESES·DENK-
GEFALLENENMAL·DIE·DANK-
DEUTSCHENBARE·STADT·
'Helsingin taistelussa huhtikuussa 1918 kaatuneille saksalaisille sankareille pystytti tämän muistomerkin kiitollinen kaupunki.' Muilta sivuilta löytyvät vainajien nimet, sotilasarvot ja yksiköt. Muistomerkin tekstissä u ja v on molemmat kirjoitettu V-kirjaimella, mutta olen tässä erottanut ne toisistaan. Annankadun puoleinen sivu:
ALFR. HÖPPNER✠E. GRAICHEN✠PIUS GERWECK
GEFREIT. KARAB.REG·OB.MATR. S.M.S. WESTF.·KRAFTFAHR.A.KRFTW.K.208
A. HOFFMANN✠HERM. VOGES✠ERICH RASCHIG
KARAB. KARAB.REG.·OB.MAAT. S.M.S. POSEN·FL.ZG. MATR, FL.ST.HFORS
WALT. MÖBIUS✠HANS LANGE✠M. KRETSCHMAR
GEFREIT. KARAB.REG.·LEUTN.D.R. KAR.REG.·JÄGER RES.JÄG.3.3
ARNO SIEGEL✠A. SCHINDEWOLF✠HEINR. ZIEMER
KARAB. KARAB. REG.·TELEGR. FERNSPER.ABT.512·JÄGER RES.JÄG.3.3
F. GUMNICR✠JOSEPH HÖTTE✠HERM. BOCK
ULAN 1.GARD.UL.REG.·ULAN 3.GARD.UL.REG.·GEFREIT. RES.JÄG. 3.3
ERNST RICHTER✠MAX THOMAS✠WALT HEMPEL
GEFREIT. KARAB.REG.·OB.JÄG. RES.JÄG.B.3·KARAB. KAR.REG.1.SCHW.
RICH. NIENDORF✠J. KÄSEMEYER✠R. CH. R. WOLF
JÄGER JÄG.BAT. 4·ULAN 3.GARD.UL.REG.·OB.MART. 5.MIN.R.HALBFL
ADOLF STOLTZ✠OTTO PARLOW✠OSK. KIPPING
OB.JÄG. JÄG.BAT. 14·OB.MATR. S.M.S. BEOWULF·GEFR. KAR.REG.4.SCHW.
Kuudennella, kahdeksannella ja kymmenennellä rivillä lukee lopussa virheellisesti "RES.JÄG.3.3", eikä "RES.JÄG.B.3" (3. reservijääkäripataljoona). Syy lienee ollut konseptin epäselvä käsiala yhdistettynä kaivertajan ajattelemattomuuteen. Itse kaiverruksen kirjasinlajissa B ja 3 ovat selvästi erilaisia.

Lönnrotinkadun puoleinen sivu:
✠C.GOTTLASS✠C.ROSENKRANZ✠HEINR.BUNTE✠A.WILDGRUBER✠
·LANDST. JÄG.BAT.4·GEFR. RES.JÄG.B.3·JÄGER JÄG.BAT.4·SERG. GEB.ART.ABT. 2·
O.HEINEMANN✠G.BLAUFUSS✠S.KACZMAREK✠J. MAJEWSKI✠OTTO BURWITZ✠MAX STEINER
GEFREIT. JÄG. BAT. 4·OB.JÄG.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·JÄGER RES.JÄG.B.3·SERG.GARD.UL.REG.·JÄGER JÄG.BAT.6
F.BACZKEVIZ✠OTTO ASMUS✠MAX VOIGT✠HERM. WEDLER✠EUG. PLÜSCHKE✠HEINR. KLOOKE
LANDW. JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT.4·UNT.OFF. KARAB. REG.·B.MAAT. S.M.S. POSEN·GEFR. 1. GARD. UL.REG.·JÄGER. JÄG.BAT.14
WALT. ENGEL.✠ALFR. VEHSE✠A. SPENGLER✠ADOLF FEHSKE✠HELM.RUMP✠EMIL THIELE
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT. 4·KARAB. KARAB. REG.·OB.MATR. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·SERG. RES.JÄG.B.3.
F. DITTMAR✠HEINR. BOLLIG✠W. ZÄNGLER✠W. HIRSCHFELD✠KARL NEHLER✠FR. WEGENER
GEFREIT.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·GEFR.GEB.ART.ABT. 2·OB.SIGN.G. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·GEFR. 3.GARD.UL.REG
F. KÖHLER✠KARL ULLRICH✠AUG. MICKEL✠KURT WITTIG✠RICH.KIRSTEN✠KARL BITTER
JÄGER JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·KARAB. KARAB.REG.·OB.B.MAAT. S.M.S. POSEN·OFF.STELLV. JÄG.BAT.14·V.WCHTM.KARAB.REG.
OTTO GUTH✠JOH. SCHMIDT✠ADOLF RIPPICH✠HUGO MATTEN✠A. BORUTZKI✠KURT KREISEL
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER RES.JÄG.B.3.·UNT.OF.FLIEG.ABT.·MATR. S.M.S.WESTFALEN·OB.JÄG.JÄG.BAT.14·KARAB.KARAB.REG.
✠RICH. HOPPENZ✠HANS SCHIDLEWSKI✠JOSEF BRÜNE✠
·SERGEANT RES.JÄG.B.3·SCHÜTZE GEB.M.G.ABTLG.229·JÄGER JÄGER-BAT.14·
Yrjönkadun puoleinen sivu:
CARL MATTHES✠FRIEDR. EBERT✠GUST. GERCKE
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
WALT. KRIEGER✠MAX ROSKI✠PAUL WIRTH
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
GEORG RAABE✠H. RAV.ENBERG✠WERN. WOLFF
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFR. 1. GARD.UL.REG.
ROBERT GAND✠ERNST WOLF✠HUB. HÖHNE
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.
ALFR. GÖRLITZ✠LEO GRZENIA✠C. SCHNEIDER
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
WILH. SCHMITZ✠JOH. HINRICH✠OSK. NAUMAN
ULAN 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1.GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG. BAT. 4
H. WIECKHORST✠PAUL JÜTTNER✠WALTER MAX
ULAN 1. GARD.UL.REG·GEFR. 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
ERWIN THURAU✠MAX KUHN✠ARTUR VATER
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1. GARD.UL.REG.·LANDST. JÄG.BAT. 4
Lisäksi tällä sivulla on jalustassa upseerin nimi erillään muista:
WOLFGANG V. GRUBEN
LEUTNANT 1. GARD.UL.REG. GEF. 12. IV. 1918.
Yllä olevissa luetteloissa on eräitä sotilaslingvistisesti huomionarvoisia seikkoja. Puolustushaara, aselaji- tai joukkotyyppikohtaisia alimman sotilasarvon nimityksiä ovat sotamies (Schütze), jääkäri (Jäger), karabinieeri (Karabinier), ulaani (Ulan), nostoväkimies (Landsturmmann) ja matruusi (Matrose). Seuraavaa miehistön arvoa edustavat korpraali (Gefreiter) ja laivaston ylimatruusi (Obermatrose). Viestittämiseen erikoistunut ylimatruusi on kuitenkin yliviestimies (Obersignalgast). Nuorempia aliupseereita ovat alikersantti (Unteroffizier), sitä vastaava ylijääkäri (Oberjäger) ja kersantti (Sergeant) sekä laivaston pursimies (Bootsmannsmaat), yliperämies (Obermaat) ja ylipursimies (Oberbootsmannsmaat), vanhempia varavääpeli (Vizewachtmeister) ja sijaisupseeri (Offizierstellvertreter). Upseeristoa edustavat reserviluutnantti (Leutnant der Reserve) ja muista erillään mainittu luutnantti (Leutnant).

On sinänsä huomionarvoista, että reserviluutnantti rinnastuu sijoittelunsa suhteen miehistöön ja aliupseeristoon. Suomessahan reserviupseerien ja upseerien muodollinen ero poistui vuonna 1939, vaikka termi reserviupseeri elää edelleen Reserviupseerikoulun nimessä: aikaisemmin reserviupseereita puhuteltiin käyttäen reservi-etuliitettä, ja heidän arvomerkkinsä olivat kultaisen sijasta hopeisia, mistä on myös peräisin vanha termi tinanappi.

(Sotilasarvojen kääntämiseen liittyviä kysymyksiä olen käsitellyt täällä.)

Vainajien edustamat joukot ovat 1. ja 3. kaartin ulaanirykmentti, 4., 6., ja 14. jääkäripataljoona, karabinieerirykmentti, 3. reservijääkäripataljoona, 2. vuoristotykistöosasto ja 229. vuoristokonekivääriosasto. Laivastosta mainitaan 5. miinanraivaajapuolilaivue, taistelulaivat SMS Posen ja SMS Westfalen sekä rannikkopanssarilaiva SMS Beowulf. Muista joukoista mainitaan Helsingin lentoasema (Flugstation Helsingfors) ja 228. autokolonna (A. Kraftwagenkolonne 228).


"Den deutschen Helden".

Henkilötietoja on syytä verrata Jarmo Niemisen laatimaan luetteloon Helsingin sotasurmat -sivustolla tai Jari Eerolan luetteloon, joka kattaa kaikki Suomen sotatoimissa kuolleet tai kadonneet saksalaissotilaat. Lisätietoja muistomerkissä mainituista henkilöistä löytyy myös Suomen sotasurmat 1914 - 1922 -projektin sivuilta. Näistä lähteistä käy muun muassa ilmi, että kaikki muistomerkkiin merkityt henkilöt eivät kaatuneet Helsingin valtauksessa, vaikka kirjoituksesta voisi niin päätellä.

Saksalaisen laivasto-osaston tappiot selittyvät Helsingin taistelun osalta sillä, että Posenin ja Westfalenin miehistöstä koottiin maihinnousuosasto, joka sai tehtäväkseen ottaa haltuunsa Katajanokan. Tervaluodon luo ankkuroituneen Beowulfin miehistöön kuulunut Otto Parlow ja Posenin miehistöön kuulunut Hermann Voges eivät kaatuneent taistelussa.

Helsingin valtauksen yhteydessä saksalaiset valtasivat punaisilta kaksi tykkivenettä, Golubin ja Pingvinin, jotka he nimesivät oletettavasti rannikkopanssarilaiva Beowulfin mukaan kekseliäästi Beoksi ja Wulfiksi. Myöhemmin nämä alukset luovutettiin Suomen merivoimille, minkä jälkeen ne nimettiin uudelleen Uusimaaksi ja Hämeenmaaksi vanhan saaristolaivaston perinteitä noudattaen. Molemmat alukset palvelivat sekä talvi- että jatkosodassa. Merisotakoulun ensimmäistä johtajaa Rudolf Dillströmiä (1885 - 1928) mytologiset nimet kiinnostivat siinä määrin, että hän innostui kääntämään muinaisenglanninkielistä Beowulf-eeposta suomeksi. Työ jäi valitettavasti kesken hänen ennenaikaisen kuolemansa vuoksi, mutta hän ehti julkaisemaan myös teoksen Kalevala ja meri (1927), joka on yksi erään aiemman kirjoitukseni esikuvista.

Toisin kuin suomalaisten muistomerkkiin (ks. alempana), ei saksalaisten monumenttiin ole kirjattu sen suunnittelijoiden nimiä. Nimeämättömät taiteilijat ovat kuvanveistäjä Gunnar Finne (1886 - 1952) ja arkkitehti Johan Sigfrid Sirén (1889 - 1961), mikä ehkä selittää kiven ulkoisen yhtäläisyyden eduskuntataloon.

Saksalaisten muistomerkin takana on vanhempaa kautta edustava hautakivi:
HÄR UNDER HVILAR
FRAML. MAJOREN O. RIDD:
JOHAN G: FOCKS
ENKA
FRIHERRINNAN
Ulrica Beata
Rehbinder
FÖDD D. 7. OCTOB: 1747.
DÖD D. 9. MAJ 1825.

Af ett tacksamt barnbarn
U. J. F. F.
Kiitollisen lapsenlapsen nimi on Ulrika Johanna Fredrika Furuhjelm.

Lähellä Annankadun ja Bulevardin kulmaa makaa seuraava hautakivi:
Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826
Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan Anders Johan Lönnroth ei erityisemmin säästellyt vaimonsa hautajaiskuluissa, mistä todistuksena tämä Margaretha Christina Bollströmin hautakivi on säilynyt.

Palattaessa portille ja käännyttäessä oikealla näkyy vasemmalla Helsingin valtauksessa kuolleiden suomalaisten sotilaiden muistomerkki. Annankadun puoleisella sivulla on värssyjä suomeksi ja ruotsiksi:
Kaunis on, Isänmaa
Elo, kuolo sun kasvojes
eessä
Helppoa Nukkua on
Mullassa Maan vapa-
han.

FALLNA FÖR FINLAND
SÖNERNA SLUMRE
LUNGT I DEN FRIKÖPTA
FÄDERNEJORDEN
Etenkin suomenkielinen teksti sisältää kaikuja elegisestä distikhon-mitasta. Ruotsinkieliset säkeet ovat jonkinlaista katalektista daktyylista dimetriä (kolmas säe on tosin akatalektinen). Jalustassa on seuraava teksti suomeksi ja ruotsiksi:
KIITOLLISUUDELLA HELSINGIN KAUPUNGILTA
MED TACKSAMHET AV HELSINGFORS STAD
Yrjönkadun puoleisella sivulla on luettelo kaatuneista, jotka haudattiin tälle paikalle 19.4.1918:
LAURI ILMARI PUHAKKA
IVAR HELENIUS
NIILO WALFRID ESKOLA
ALBERT HOLMGREN
PAAVO LIETARE
HARALD JOHANNES OHLSTRÖM
EMIL PITKÄNEN
HJALMAR WALLENIUS
OSKARI LYYTINEN
JOHN CAMPBELL
ILMARI AIRAKSINEN
KAARLO TURIA
YRJÖ KORHONEN
ELON HÄLLUND
AXEL WESTERLUND
LAURI PALMROOS
KAARLE AUGUST KURKELIN
GUNNAR SALIN
KAATUIVAT HELSINGIN VAPAUTUKSESSA
STUPADE VID
HELSINGFORS
BEFRIELSE 12/IV 1918
Myös yllä olevat suomalaisten nimet yksityiskohtaisempine tietoineen löytyvät Jarmo Niemisen laatimasta luettelosta. Jalustan Yrjönkadun puoleiselta sivulta löytyy kaiverrettuna tämän funktionalistis-klassillisen muistomerkin suunnittelijoiden nimet:
ELIAS ILKKA
ERIK BRYGGMAN
Elias Ilkka (1889 - 1968) oli kuvanveistäjä, Erik Bryggman (1891 - 1955) puolestaan arkkitehti.

Muistomerkin takana on yksi pystyssä oleva hautakivi:
Här hvilar
Commerce Rådet
Jacob Wendelius
med fyra barn
Marie, Berndt, Lars och Wendla.
Han var född d. 20 Nov. 1762; död d. 27 Jan. 1817,
I tjugu år var han den huslig sällhetens
föresyn såsom Make och Far.
Dens stoft
förtjenar tacksamhet,
som i medmenniskors lycksalighet
sökt och funnit sin egen.
Kauppaneuvos Jacob Wendelius aloitti uransa laivastossa yleten kapteeniksi (ru. kapten), ryhtyen sitten kauppalaivan kapteeniksi ja lopulta merkittäväksi teollisuusyrittäjäksi ehtien toimia vielä Helsingin uudelleenrakentamiskomiteassakin.

Edellisen hautakiven läheisyydessä makaa kivi, josta erottuu heikosti siihen kaiverrettu kruunu ja kilpi. Möllerin mukaan kyseessä on aatelisvaakuna, joka "ei kuulu millekään maassamme tunnetulle aatelissuvulle". Muistomerkin edustalla on kaksi muuta makaavaa hautakiveä, joista toisessa on seuraava kirjoitus:
Rad och Handelsmannen
G. Gardberg,
Född 17 24/1 46 död 18 22/12 25
Dess kära Maka
C. Hellström,
Född 17 15/10 död 18 28/1 24,
jemte Dotter
C.E: Gardberg
Född 17 13/2 79 död 18 19/3 22.
blefvo här åter förenade.
Haudassa lepäävät raatimies ja kauppias Gustaf Gardberg vaimonsa Christina Hellströmin ja heidän tyttärensä Christina Elisabeth Gardbergin kanssa. Edellisen vieressä olevassa, vaikeammin luettavassa kivessä on puolestaan seuraava teksti:
Referendarie Sekreteraren
Mag. Carl. Georg. Ekmark
hvilar här med två förutgångna Barn
han föddes den 18 Maji 1783.
Afsomnade den 17 Nov 1822.
Åt dett växande slägtets bildning och em[-]
betsmanna värf egnades hans korta lefnad[s]
dagar. I en bättre verld beskäres honoṃ
lönen för troget fyllda pligter.
-
Hans minne lefver kärt hos maka,
barn, anförvandter och vänner.
Huomattavan yksityiskirjaston omistaneen esittelijäsihteeri Carl Georg Ekmarkin hautakirjoitus viittaa hänen virantoimitukseensa Porvoon kymnaasin filosofian ja luonnonhistorian lehtorina sekä senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan virkamiehenä.

Ekmarkin pro gradu -väitöskirja De difficultate proprietatem vocabulorum in lingua Hebraea constituendi (1805) käsittelee heprean sananjohto-oppia, mutta hän toimi myöhemmin praeseksenä (eli varsinaisena tekijänä) kaksiosaisessa pro exercitio -väitöskirjassa Elegantioris latinitatis theoria e Cicerone & Quintiliano (1811), joka käsittelee roomalaista retoriikkaa pohjaten Ciceroon ja Quintilianukseen. Väitöskirjassa käsitellään muun muassa latinan ortografiaa, jonka määritelmäksi annetaan "recte scribendi ac pronuntiandi scientia" ('oikein kirjoittamisen ja ääntämisen tiede', 9) viitaten Quintilianukseen, mutta viitatussa kohdassa (Inst. 1,7,1) puhutaan suoranaisesti vain kirjoittamisesta eikä ääntämisestä. Quintilianuksen luettelemista lähteistä (1,6,1) auctoritas eli (auktoreiden) auktoriteetti on Ekmarkin mukaan ääntämyksen tapauksessa ongelmallinen, sillä antiikin kirjailijat eivät luonnollisesti ole enää keskuudessamme, ja heidän kirjallisiin tuotoksiinsa perustuvat tiedot osoittavat heidän ääntämyksensä olleen hyvin erilaista kuin Ekmarkin aikana ("a noſtra loquendi conſuetudine maxime abhorrentem fuisſe"). Yksityiskohdista mainitaan seuraavat:
Sic novimus in consonantibus: B cum P, D cum T, ſæpisſime confusa; H in medio & M in fine vix audita fuisſe; C ut vernacula K, minime ut Z, T ubique, etiam ante I, ſequente vocali, dure, non molliter ut Z, pronuntiata fuisſe, cet. In vocalibus: A in E & I, E in I, U in O, ſæpe commutata fuisſe. In diphthongis: utramque vocalem, in primis priorem auditam fuisſe. In tono ſ. accentu; omnes breves ſyllabas ita correptas fuisſe, ut vix audirentur; longas contra ſic productas, ut vocalis dupliciter pronuntiaretur. (10)
'Tiedämme konsonanttien osalta: b ja d sekoittuivat usein p:n ja t:n kanssa; sanansisäinen h ja sananloppuinen m ovat ääntyneet heikosti; c on ääntynyt kuten kansankielen k, ei kuten z; t on ääntynyt kaikkialla, myös i:n edellä, vokaalin seuratessa kovana eikä pehmeänä kuten z. Vokaalien osalta: a muuttui usein e:ksi ja i:ksi, e i:ksi ja u o:ksi. Diftongien osalta: molemmat vokaalit, etenkin ensimmäinen, ääntyivät. Toonin eli aksentin osalta: kaikki lyhyet tavut olivat niin lyhennettyjä, että tuskin kuuluivat; pitkät tavut olivat puolestaan niin venytettyjä, että vokaali ääntyi kaksinkertaisena.'

Lopun maininta lyhyistä ja pitkistä tavuista näyttäisi sekoittavan tavun pituuden vokaalin pituuteen ja vielä sanapainoonkin, mikä ei ole oikeastaan yllättävää. Yllä olevan lainauksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Ekmarkin aikaan olisi äännetty esimerkiksi "tseesar" ja "tsiitsero". Nykyään suomalaiset latinistit ääntävät c:n ja t:n aina kovina, mutta diftongit ae ja oe on edelleen tapana ainakin Turun ulkopuolella ääntää pitkinä e-äänteinä ("keesar" ja "kikeroo"): consuetudo on toisinaan vahvempi voima kuin ratio. Latinan historiallista ääntämystä, konventionaalista kouluääntämystä ja keskiajan latinan kansallisia erityispiirteitä käsittelen lisää ehkä toisella kertaa.

Näissä merkeissä toivotan lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

torstai 10. joulukuuta 2015

Ritarihuoneen latinaa

Olin viime viikolla Ritarihuoneella ja käytin tilaisuuden hyväkseni taltioidakseni siellä näkemiäni latinankielisiä kirjoituksia. Periaatteessa tämä kirjoitus siis jatkaa Helsingin latinankielisiä piirtokirjoituksia käsittelevää sarjaa.

Tultaessa pääovesta sisään aulan vasemmalla seinällä näkyy seuraava kirjoitus:
G·TH CHIEWITZ
HANC DOMUM AEDIFICAVIT
'Georg Theodor Chiewitz rakensi tämän talon.' Teksti on maalattu mainitun ruotsalaissyntyisen turkulaisarkkitehdin muotokuvan ympärille, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


Noustaessa aulan perällä olevia portaita ylös on välikerroksessa jääkäriliikkeeseen osallistuneiden aatelisten muistolaatta, jossa on seuraava latinankielinen teksti:
PRO GLORIA ET PATRIA

FACTA DICTIS MELIORE
'Kunnian ja isänmaan puolesta; teot ovat parempia kuin sanat.' Nämä rivit voi lukea joko yhteen ('teot isänmaan ja kunnian puolesta' jne.) tai erikseen. Kaiverruksessa on hieman erikoinen virhe, sillä yksikön ablatiivin meliore sijaan siinä tulisi tietenkin olla monikon nominatiivi meliora, missä muodossa lause löytyy myös erään harvinaisen aktivistimitalin taustapuolelta. (Teksti olisi teoriassa mahdollista lukea kaiverretussa muodossaan merkitsemään 'sanoilla paremmaksi tehdyn isänmaan ja kunnian puolesta', mutta on vaikea kuvitella, että tämä olisi ollut tarkoitus.)

E:n poikkiviivat erottuvat kuvassa heikohkosti.

Laattaan jäljennetty jääkärimerkki, joka jaettiin suurimmalle osalle Saksassa koulutetuista jääkäreistä "Suomen naisten" nimissä, oli naiskagaalin aktivistien Elin Malinin ja Elin Nylanderin keksintö. Jääkärimerkin pohjana on rautaristiä muistuttava mantuanristi, jonka ympärillä on seppele ja keskellä numero 27, joka viittaa suomalaisista vapaaehtoisista koottuun Preussin kuninkaalliseen jääkäripataljoona nro 27:ään. Numeroiden muodosta johtuen merkkiä näkee toisinaan asetettuna ylösalaisin.

Jääkärilaattoja vastapäätä on kuningas Kustaa II Aadolfin rintakuva, jonka jalustassa lukee kuninkaan nimi latinisoidussa muodossaan:
GUSTAVUS
II
ADOLPHUS
'Kustaa II Aadolf.' Nimet Kustaa ja Aadolf ovat germaanista alkuperää, ja niiden latinannokset on tehty lisäämällä niihin us-pääte. Vastaavaa tehdään nykyäänkin, esimerkiksi liettuankielinen muoto kyseisestä nimestä on Gustavas II Adolfas. "Gustavus II Adolphus" mainitaan myös maapäiväobeliskissa Helsingin Vanhassakaupungissa.

Portaiden yläpäässä on kolme eri sotien muistolaattaa, joista vasemmanpuolimmaiseen on kaiverrattu seuraava latinankielinen otsikko:
PRO PATRIA DIMICANTES
ANNIS MXCXLI-MCMXLIV
MORTEM OCCUBUERUNT
'Isänmaan puolesta kamppaillessaan vuosina 1941 - 1944 kaatuivat.' Taulu sisältää siis jatkosodassa kaatuneet aateliset. Keskimmäisessä taulussa lukee:
PRO LIBERTATE PATRIAE ANNO MCMXVIII
PUGNANTES CECIDERUNT
INERMES NECATI
'Isänmaan vapauden puolesta vuonna 1918 kaatuivat taistellessa / tapettiin aseettomina.' Nimet on jaettu kahteen sarakkeeseen, joiden otsikoista käy ilmi, kuolivatko henkilöt sisällissodan taisteluissa vai terrorin uhreina. Jälkimmäisen luettelon ensimmäinen nimi on Alexander Aminoff (1888 - 1918), jonka punakaartilaiset tappoivat Pekkalan kartanossa Ruovedellä.

Oikeanpuolimmaisen taulun otsikko on:
VITAM DEDERUNT PRO LIBERTATE PATRIAE
ANNIS MCMXXXIX-MCMXL
'Elämänsä antoivat isänmaan vapauden puolesta vuosina 1939 - 1940.' Kyseessä on siis talvisodassa kaatuneiden luettelo. Minulle toistaiseksi epäselvistä syistä alimpana muista erillään on seuraava nimi:
GUSTAFSSON · KNUT ALEXANDER
CUSTOS ET ADIUTOR NOBILITATIS
'Gustafsson, Knut Alexander, aateliston vartija ja auttaja.'

Portaikon ja istuntosalin välisen valiokuntahuoneen länsiseinällä on Robert Wilhelm Ekmanin maalaus, jonka kehyksen alaosassa olevasta laatasta käy ilmi maalauksessa kuvattu tapahtuma:
MAGNUS DUX FINLANDIAE
IMPERATOR ALEXANDER II
ORDINES FINLANDIAE SALUTAT
CONCILIUM POPULI AUSPICANS
DIE 18 · SEPT · A · 1863
'Suomen suuriruhtinas, keisari Aleksanteri II tervehtii Suomen säätyjä avatessaan valtiopäivät syyskuun 18. päivänä vuonna 1863.' Mainitut valtiopäivät olivat järjestyksessä toiset Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Samaisen huoneen eteläseinältä löytyy kuparipiirrokset Tukholman ritarihuoneesta nähtynä kahdesta eri suunnasta. Piirrosten otsikot ovat:
PALATIVM ORDINIS EQVESTRIS,
Lacum Mäler verſus,

PALATIUM ORDINIS EQUESTRIS Urbem verſus
'Ritarisäädyn palatsi Mäler-järven suuntaan; ritarisäädyn palatsi kaupungin suuntaan.' Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Tukholman ritarihuone on pienempi kuin Helsingin.

Muutama sana ortografiasta lienee paikallaan. Suuraakkosilla latinaa kirjoitettaessa käytetään u-kirjaimena joko vanhempaa V-muotoa tai U:ta. Nykyään latinaa kirjoitettaessa on tapana erottaa vokaalinen u konsonanttisesta v:stä (paitsi qu- tai ngu-yhdistelmissä), mutta i:n ja j:n tapauksessa vastaavaa eroa ei enää tehdä, vaan molemmissa tapauksissa käytetään i-kirjainta. Alempi yllä olevista otsikoista vastaa siis nykykäytäntöä ſ-kirjainta lukuun ottamatta.

Istuntosalin seiniltä löytyvissä aatelissukujen vaakunoissa on latinankielisiä vaalilauseita, joita en yrittänyt kerätä, mutta niitä voi halutessaan etsiä täältä.

Loppukevennykseksi sopinee pieni aatelistarina. 1600-luvun alussa ylempänä mainitun Kustaa II Aadolfin isä, kuningas Kaarle IX kamppaili Puolan kuninkaan Sigismund III:n kanssa paitsi Ruotsin kruunusta, myös Liivinmaan hallinnasta. Syyskuussa 1605 käydyssä, ruotsalaisille tuhoisassa Kirkholman taistelussa Kaarle IX menetti hevosensa, mutta ratsumestari Henrik Wrede antoi hänelle omansa, mikä johti kuninkaan pelastumiseen Wreden itsensä jäädessä vihollisen ratsuväen jalkoihin. Kiitollinen kuningas palkitsi Wreden postuumisti vapaaherran arvolla ja läänityksellä Elimäestä. Mika Waltarin romaanissa Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939) ja tähän perustuvassa elokuvassa Kaasua, komisario Palmu (1961) tarina on lainattu Kurt Kuurnan ("af Kurström") esi-isän aateloinnin syyksi. Mainittakoon myös, että Henrik Wreden pojanpojanpojan mukaan on nimetty bastioni Suomenlinnan Susisaaressa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Monesko?

Vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta on "neljäkymmentäkaksi", mutta mitä on kysyttävä Bill Clintonista saadakseen vastaukseksi ordinaaliluvun "neljäskymmeneskahdes" (tai "neljäskymmenestoinen")?

Suomessa on kätevä sana mones, joka usein esiintyy yhdessä kysymyspartikkelin kanssa muodossa monesko, jolla on siis käytännössä sama merkitys kuin ilmaisulla kuinka mones. Englannista ei löydy kyseiselle sanalle vastinetta, mistä ei kuitenkaan välttämättä seuraa mitään varsinaisia käännösvaikeuksia sen enempää kuin siitäkään, että englannin sanalle the ei löydy suomesta vastinetta. Kuten toivottavasti kaikille on selvää, kääntäminen ei ole yhden kielen sanojen korvaamista toisen kielen sanoilla kuin korkeintaan kielitieteilijän laatimissa apukäännöksissä ja vanhoissa raamatunkäännöksissä.

Yhdysvaltain 42. presidentti Bill Clinton.

Mielenkiintoista kyllä, sanalle löytyy siistit vastineet klassisista kielistä: latinan quotus, kreikan πόστος ja sanskritin कतिथ katitha merkitsevät kaikki 'monesko'. Suomenkielisen vastineensa tapaan nämä liittyvät etymologisesti sanoihin quotπόσοι ja कति kati, jotka kaikki merkitsevät 'montako'. Näiden sanojen olemassaolo herättää luonnollisesti kysymyksen, miten englanninkieliset sanakirjat määrittelevät näiden sanojen merkityksen. Alla esimerkki kustakin kielestä:
Liddel-Scott (kreikka): which in the ordinal series?

Lewis-Short (latina): which or what in number, order, etc.

Monier-Williams (sanskrit): the how-maniest?
Liddel-Scott tarjoaa mahdollisimman täsmällisen semanttisen määritelmän, Lewis-Short pyrkii samaan hieman epätäsmällisemmin, ja Monier-Williams tarjoaa hauskan etymologisoivan ekvivalentin, joka esiintymättömyydestään huolimatta on yksiselitteisen ymmärrettävä. Muualla olen nähnyt th-päätteisen muodosteen how-manieth, jonka käytön yleistymistä en pitäisi yllättävänä.

Toisin kuin tällä hetkellä englannissa, saksassa on tavanomaisessa käytössä sana wievielter, jonka pohjalla on edellä käsiteltyjen sanojen tapaan wie viele 'kuinka monta'. Kotoani löytyy tiettävästi neljä saksa-englanti-sanakirjaa, joista pienimmistä eli Collins Gem -sarjan taskusanakirjasta sekä vastaavan kokoisesta Langenscheidtin Universalwörterbuchista sana puuttuu kokonaan (sivumennen sanoen mielestäni on typerää karsia sanakirjoja supistettaessa juuri sieltä vaikeammasta tai harvinaisemmasta päästä), mutta kahdessa isommassa sana esiintyy, eikä sille ymmärrettävästi yritetä tarjota yhden sanan vastinetta. Alla oleva lainaus on englanninkielisestä sanakirjasta The New Cassell's German Dictionary (1965):
wie I. adv. [...] -viel, adv. how much, (pl.) how many; [...] der -vielte ist er in seiner Klasse? what is his position in his class? den -vielten haben wir heute? what is the date today?
Käännösvastineen sijaan tarjotaan siis kaksi esimerkkilausetta. Langenscheidtin saksankielinen Großwörterbuch Englisch (2008) on samoilla linjoilla antaen enemmän esimerkkejä:
wie|viel|te(r, s) [vi'fiːltə, 'viː-] INTERROG ADJ das ~ Kind ist das jetzt? how many children is that now?; das ~ Kind bist du? - das zweite which child are you? - the second; der ~ Band fehlt? which volume is missing?; den ~ Platz hat er im Wettkampf belegt? where did he come in the competition?; als Wievielter ging er durchs Ziel? what place did he come?; das ~ Mal or zum ~n Mal bist du schon in England? how often or how many times have you been to England?; am ~n September has du Geburtstag? what date or when in September is your birthday?; das ~ Jahr bist du jetzt in Schottland? how many years have you lived in Scotland now?; ich habe morgen Geburtstag! - der ~ ist es denn? it's my birthday tomorrow! - how old will you be? 
Esimerkkilauseiden eli parhaimmillaan idiomaattisten fraseemien tarjoaminen sanakirjassa on tietysti hyödyllistä siinäkin tapauksessa, että hakusanalla on selvä vastine kohdekielessä. Melkein kaikki yllä olevan sanakirjaotteen saksankieliset fraasit voitaisiin kääntää suomeksi käyttäen sanan mones muotoja.

Lopuksi tarkasteltakoon vielä suomalaisen Uuden suomi-englantisuursanakirjan (1984) sana-artikkelia:
mone|s; kuinka ~, ~ko which; kuinka ~ päivä tänään on? What date is it today? -nneksiko hän tuli (~ko hän oli)? how did he place? [...]
Kahden fraasin lisäksi tarjotaan peruskäännösvastine which. Palatakseni tästä alkuperäiseen kysymykseen: voisiko olla niin, että kysymys olisi yksinkertaisesti "which president was Bill Clinton?" Olisiko ensimmäisenä mieleen tuleva vastaus järjestysluku vai ennemmin jotain Monica Lewinskyyn viittaavaa?

torstai 5. marraskuuta 2015

Muinaisnorjalaisia kieliohjeita

Sujautan tähän väliin lyhyen matkakertomuksen, joka ei ansaitse (lue: josta en viitsi kirjoittaa) erillistä kirjoitusta. Kävin viime kuussa paitsi Leedsissä tutkimassa erästä käsikirjoitusta ja pitämässä oppitunnin kyseisen käsikirjoituksen aiheesta, myös vanhassa viikinkikaupungissa Yorkissa (York Jórvik ← Eoforwic ← Cair Ebrauc ← Eboracum), joka tunnetusti on Alkuinin kotikaupunki. Jorvik Viking Centre oli kohtuullisen hauska kokemus muinaisskandinaavia puhuvien robottien kansoittamassa kaupunkirekonstruktiossa äänineen ja hajuineen. Yorkin kadunnimissä on mukavia muistoja skandinaavisesta ajasta, esim. Kirkgate 'kirkkokatu', Micklegate 'suurkatu' ja helposti kansanetymologisoituva Coppergate, joka ei ollut alunperin 'kupariportti' vaan 'kupintekijänkatu'. (Sanasta gate 'katu' olikin jo puhetta aikaisemmin.)

Skandinaviska toimii sopivana aasinsiltana itse asiaan.

***

Konungs skuggsjá eli 'kuninkaan peili', latinaksi Speculum regale (1,2:25-), on 1200-luvun puolivälissä kirjoitettu norjalainen oppikirja. Teoksen (mahdollisesti apokryfisessa) esipuheessa tarkoituksella anonyymiksi jättäytyvä kirjoittaja ilmoittaa käsittelevänsä kauppiaita, hovimiehiä, pappeja ja talonpoikia, mutta säilyneessä muodossaan teoksen voidaan katsoa jakautuvan kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kauppiaita, toinen hovimiehiä ja kolmas kuningasta itseään jumalallisen oikeuden käyttäjänä. Teksti etenee dialogin muodossa teoksen kirjoittajaa edustavan pojan (sunr) esittäessä kysymyksiä, joihin isä (faðer) vastaa.

Erään projektin sivutuotteena olen valikoinut tätä kirjoitusta varten muutamia kieliä ja kielenkäyttöä koskevia kommentteja kyseisestä teoksesta. Kuten tavallista, kommentoin muinaisnorjan kieltä sitä mukaan, kun asiat tulevat mieleeni. Otteet alkutekstistä ovat Oscar Brennerin editiosta (Speculum regale. Ein altnorwegischer Dialog nach Cod. Arnamagn. 243 Fol. B und den ältesten Fragmenten herausgegeben von Dr. Oscar Brenner, München 1881), koska en katso tarpeelliseksi tässä yhteydessä kopioida paremmasta mutta typografisesti haastavammasta editiosta.

Viitteissa ensimmäinen numero viittaa lukuun, toinen edellä mainitun edition sivuun ja kaksoispisteen jälkeinen numero riviin. Jotta teksti olisi helpommin lähestyttävää, olen välimerkittänyt sen nykyaikaisten käytäntöjen mukaisesti. Suomenkieliset käännökset olen periaatteessa tarkoittanut luettavaksi yhdessä alkutekstin kanssa, minkä johdosta sanajärjestykset ja -valinnat voivat tuntua välillä oudoilta. Kääntämisen apuna olen käyttänyt muinaisislannin sanakirjojen lisäksi George T. Flomin tutkielmaa "The language of the Konungs skuggsjá (Speculum regale) according to the chief manuscript, AM. 243 B a, fol" (1921).

Ensimmäisessä osassa kauppiasta neuvotaan tuntemaan ammattinsa kannalta relevanttien lakipykälien lisäksi paikalliset tavat. Vieraiden kielten opiskelusta sanotaan seuraavaa:
oc æf þu willt wærđa fullkommenn í frođleic, þa næmđu allar mallyzkur, en alra hælz latinu oc walsku, þwiat þær tungur ganga wiđazt. En þo tynþu æigi at hældr þinni tungo. (3,8:5-7)

'ja jos haluat tulla täydelliseksi viisaudessa, silloin opit kaikkia kieliä, mutta kaikista mieluiten latinaa ja ranskaa, sillä nämä kielet kulkevat laajimmin. Mutta kuitenkaan älä menetä oman kielesi hallintaa.'
(Brennerin edition kirjain đ on sama asia kuin tavallisempi ð, jonka unsiaalisuus hämärtää hieman sen suhdetta puoliunsiaaliseen d-kirjaimeen.)

Perustelut opiskella tiettyjä kieliä ovat samantapaisia kuin puoli vuosituhatta myöhemmin ja nykyäänkin: tärkeimmät kielet ovat lähtökohtaisesti ne, joita ymmärretään laajimmalla alueella, mutta kaikki kielitaito on eduksi. Lisäksi pitäisi osata etenkin omaa äidinkieltä.

Sana walska on mielenkiintoinen. Muinaisskandinaavin valska eli volsk tunga merkitsee 'ranskan kieltä'. Englannin kielessä etymologisesti vastaava sana Welsh merkitsee kuitenkin 'kymrin kieltä' (tai 'walesilaista'). Kyseessä on etymologisesti sama kelttiläinen etnonyymi kuin latinan Volcae tai kreikan Οὐόλκαι.

"Sunr Goðan dag hærra min̄." Yksityiskohta pääkäsikirjoituksesta (KU).

Toisessa osassa neuvotaan, että hovimiesten tulee olla kuninkaan seurassa tarkkaavaisia sen suhteen, mitä kuningas puhuu. Jos käy niin, että kuninkaan puhuessa joku kysyy jotakin, voi hänelle sanoa seuraavasti: biđ litla riđ, gođr, mæđan ec lyđi stunnd æina rœđu konongsens, en ec wil siđan giarna wiđ þec rœđa slict er þer þycki sialfum gott (32,79:30-32) 'odota pieni hetki, hyvä mies, kuuntelen hetken kuninkaan puhetta, mutta sitten puhun kernaasti kanssasi niin paljon kuin sinusta tuntuu hyvältä'. Ohjeet annetaan myös sellaisen tilanteen varalta, jossa ei ole kuultu, mitä kuningas juuri sanoi:
En æf swa kann til at wærđa at konongr mælir til þin noccor orđ, þau er þu næmer æigi, ocþarftu annat sinni æpter at fretta, þa skallt þu hvarki sægia "haa" ne "hvat", hælldr skallt þu æcki meira um hafa en qvæđa swa at orđe "hærra". En æf þu willt hælldr spyria mæđ fleirum orđum: "hærra minn, latiđ yđr æigi firi þikkia at ec spyria hvat þer mælltur til min, þwiat ec nam æi". Gorla oc lat þet þo sæm fæstum sinnum þat hænnda at konongr þurwi optarr en umm sinn orđ at hærma firi þer ađr en þu næmir. (32,80:6-14)

'Ja jos niin voi tapahtua, että kuningas puhuu sinulle jokusen sanan, jota et ymmärtänyt, ja sinun tarvitsee toisen kerran kuulla, silloin sinun ei pidä sanoa "tä" tai "mitä", mieluummin et tee enempää kuin sanot: "herra". Mutta jos haluat mieluummin kysyä useammilla sanoilla: "Herrani, älkää loukkaantuko, että kysyn, mitä sanoitte minulle, koska en ymmärtänyt." Ja pidä huoli, että mahdollisimman harvoin tapahtuu että kuninkaan täytyy useammin kuin kerran toistaa sanansa sinulle ennen kuin ymmärrät.'
Kuten sekä alkutekstistä että käännöksestä käy ilmi, kuningasta teititellään käyttämällä ns. V-muotoina monikon toisen persoonan muotoja latiđ 'antakaa', yđr 'teidän' ja þer 'te' (joista viimeksi mainitun proteettinen þ- saa sen erehdyttävästi muistuttamaan yksikön toisen persoonan pronominin datiivimuotoa). Poika kysyykin tässä kohden, miksi herroja on tapana puhutella monikossa, vaikka Jumalaakin puhutellaan yksikössä (33,80:15-24). Isä vastaa, että Jumalaa puhutellaan siksi yksikössä, ettei monikkoa käyttämällä syyllistyttäisi epähuomiossa epäjumalien palvontaan (33,80:28-81:18). Isä jatkaa, että herroja puhutellaan kunnioittavasti monikossa siksi, että niin on ollut ennenkin tapana, ja siksi, että herrat eivät ole vastuussa vaan itsestään, vaan useammasta ihmisestä, ja hyvän päällikön menettäminen koskee monia; lisäksi kuningasta puhuteltaessa ei varsinaisesti puhutella vain häntä, vaan myös hänen neuvonantajiaan (34,81:30-82:24).

Kuninkaan tervehtimisestä aamulla sanotaan muun muassa seuraavaa:
En æf þat er swa arla um morna, at þu hæfir hann æigi fyrr fynnit, þa biođ hanum gođan dagh mæđ þeim orđum, er ec hæfi þer fyrr sagt (37,96:34-97:1)

'Mutta jos on niin aikaisin aamulla, ettet ole häntä aikaisimmin tavannut, silloin toivota hänelle hyvää päivää niillä sanoilla, jotka olen aikaisemmin sinulle sanonut.'
Nämä mainitut sanat ovat gud gefi ydur godan dag herra kongur (30,77:22-23) 'jumala antakoon teille hyvän päivän, herra kuningas'. (Tämä kohta Brennerin editiossa on eri käsikirjoituksesta, mikä selittää muista lainauksista poikkeavan oikeinkirjoituksen.)

Hovimiehen tulee pysytellä kuninkaan lähettyvillä, muttei kuitenkaan niin lähellä, ettei kuningas voi halutessaan keskustella kahden kesken jonkun kanssa. Mikäli kuningas kutsuu luokseen käymään tällaista keskustelua, on toimittava seuraavalla tavalla:
En æf hann heimter þec nerri ser oc wil tala wiđ þec loeynilegha, þa sætz þu akne firi hanum swa nerri, at þu mæger wæl lyđa hans æin mælum, oc þa skikkio laus. En æf hann biđr þec sitia, þa mattþu læggia yfir þec skickio þina, æf þu willt, oc sitia þar, sæm hann byđr þer. (38,97:3-7)

'Mutta jos hän pyytää sinua lähemmäksi itseään ja haluaa puhua kanssasi yksityisesti, silloin asetu polvellesi hänen eteensä niin lähelle, että pystyt hyvin kuulemaan hänen puheensa, ja sitten viitta pois. Mutta jos hän pyytää sinua istumaan, silloin voit laittaa päälle viittasi, jos haluat, ja istua sinne, minne hän kutsuu sinut.'
Tällaisessa tilanteessa on luonnollisesti tärkeää olla tarpeeksi lähellä kuullakseen, mitä kuninkaalla on sanottavana, jottei tarvitse pyytää häntä toistamaan sanomisiaan, kuten ylempänä ohjeistettiin. Kuten pyydettäessä kuningasta toistamaan sanomansa, ei myöskään hänen kutsuunsa vastattaessa pidä käyttäytyä tuttavallisesti:
Nu kallar konongr a þec mæđ aqvæđno nafni, þa warazt þu þat at þu qvæđer hværki "hu" ne "ha" eđa "hvat" amoti. Tac hælldr swa til orđz: "Ja hærra, ec hœyri giarna". (37,95:25-28)

'Nyt kuningas kutsuu sinua sanomalla nimesi; silloin varo, ettet vastaa "kui?" tai "tä?" tai "mitä?" Sano mielummin näin: "Kyllä herra, kuuntelen kernaasti!"
Viimeisen sanan käännösvastineen olen valinnut osittain etymologisin perustein, sillä suomen adverbi kernaasti perustuu adjektiiviin kernas, jonka pohjalla on germaaninen *gernaz (vrt. saksan gern, ruotsin gärna).

Esiintymisestä ihmisten ilmoilla mainitaan vielä seuraavaa:
Hwart sæm konongs mænn ero stadder isam- | sæti eđa ero þeir ifylghi mæđ konongi eđa ganga | þeir aller saman til sinnar skemtanar þar | sæm þeir wærđa mioc firi augh-um annarra | manna þa æigu þeir iamnan hælldr at wæra i liođara lagi oc siđ pruđer i latœđe sino | faghhryđer oc sia wiđ allu saurmæli. (37,99:3-8)

'Kun kuninkaan miehet ovat istumassa yhdessä tai ovat kuninkaan mukana tai menevät kaikki yhdessä pitämään hauskaa, niin että he ovat paljon muiden silmien edessä, silloin tulee heidän aina olla mieluummin hiljempaa ja hyväkäytöksisiä, kaunopuheisia ja olla kaikkia siivottomuuksia vastaan.'
En näe oikeastaan syytä, miksei tätä voisi pitää vieläkin varsin pätevänä ohjeena julkisilla paikoilla esiintymiseen kenelle tahansa!

Kolmas, kuningasta itseään käsittelevä osa koskee lähinnä jumalallis-kuninkaallisen tuomiovallan käyttöä eikä sisällä kielellisestä näkökulmasta kiinnostavia kohtia. Ylipäänsä voin suositella ainakin teoksen kahta ensimmäistä osaa (luvut 1 - 23 sekä 24 - 41) kaikille keskiajan elämästä ja maailmankuvasta kiinnostuneille. Itse olen tarkemmin perehtynyt lähinnä lukuihin 37 - 39, mutta siitä lisää toisella kertaa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

(Sotilaallisesta) kielitaidosta ja sen hankkimisesta

Saksilainen metsän- ja riistanhoitopäällikkö Hans Friedrich von Flemming (1670 - 1733) kirjoitti muun tuotantonsa ohella teoksen Der vollkommene Teutsche Soldat (Leipzig 1726), joka käsittelee otsikkonsa mukaisesti lähestulkoon kaikkea yksittäisen krenatöörin aseotteista aina sotainvalidien hoitoon. Lisäksi teoksen alkupuolella selostetaan niinkin yleisiä aiheita kuin ihmistä, kasvatusta, jumalanpelkoa, laskentoa ynnä musiikkia ja muita soveliaita harrastuksia. Käsittelen tässä kirjoituksessa referaatinomaisesti teoksen seitsemättä lukua (s. 20 - 22), jonka otsikko on Von unterschiedenen Sprachen ('eri kielistä'), kommentoiden ja täydentäen siinä annettuja tietoja ja ohjeita.



Luku alkaa hyvin tutulla valituksella siitä, kuinka monet välittävät enemmän vieraista kielistä kuin omasta äidinkielestään eivätkä osaa sanoa kolmea sanaa sekoittamatta mukaan vieraskielisiä ilmaisuja. Kirjoittaja kehottaa kuitenkin olemaan keinotekoisesti kääntämättä vakiintuneita sivistyssanoja saksaksi, vaikka muistuttaakin siitä, että jos jokin asia on ilmaistavissa yhtä hyvin saksaksi, ei sitä pidä sanoa vieraalla kielellä.

Seuraavaksi kehotetaan lukemaan sellaisia tekstejä, jotka liittyvät valittuun elämäntapaan: oppineeksi mielivän tulee lukea tekstejä, jotka on laadittu hyvällä retorisella tyylillä ("oratorischer Stylus"); jos aikoo ryhtyä rahaa tuottavaan ammattiin ("die güldne Praxin exerciren"), on luettava kanslian akteja, tuomioita, päätöksiä ja sen sellaisia; jos taas haluaa tulla valtiomieheksi, on huolelliseseti tutkittava julkisia asiakirjoja ("die Acta publica"). Karkeasti ottaen voitaneen sanoa, että juuri saksilainen kansliakieli levisi saksan kirjakieleksi Martti Lutherin yläsaksankielisen raamatunkäännöksen kautta (erityisesti alasaksan tappioksi).


Jaloimmaksi (vornehmste) nuoren ihmisen tarvitsemaksi kieleksi mainitaan latina. Käytännöllinen peruste latinalle on, että sitä osaava oppii helpommin siihen perustuvia kieliä (esim. ranskaa ja italiaa) kuin sitä osaamaton. Latinan mainitaan olevan hyödyksi myös, mikäli aikoo suorittaa asepalvelusta Puolan kuningaskunnassa (Königreich Pohlen eli "Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta").


(Viimeksi mainittu valtio tunnetaan yleisemmin nimellä Puola-Liettua. Nykyään Suomena tuntemamme valtio oli Ruotsin osana Ruotsin kuninkaan Sigismundin eli Puolan kuninkaan ja Liettuan suuriruhtinaan Sigismund III:n kautta henkilökohtaisessa unionissa Puola-Liettuan kanssa, kunnes Kaarle-herttua syrjäytti Sigismundin Ruotsin kuninkaana nuijasodan myötävaikutuksella vuonna 1599.)


Kuten jo mainitsin toisaalla, latinan taidon tuoma etu romaanisia kieliä opeteltaessa on aivan todellinen, mutta en ole täysin varma siitä, onko tavallisen kielenoppijan kannalta esimerkiksi joidenkin latinan kautta selittyvien epäsäännöllisyyksien oppiminen erikseen vähemmän työlästä kuin latinan opettelu. Sanastonkin osalta latinasta saatavan edun voitaneen katsoa toimivan nykykielten kohdalla myös vaakasuunnassa. Vai onko jotenkin helpompi oppia latinan sanan pons perusteella ranskan ja italian sanat pont ja ponte kuin vaikkapa italian perusteella oppia vastaava ranskan sana? Toisenlaisena esimerkkinä voidaan mainita ranskan cheval ja italian cavallo, jotka toki perustuvat latinan sanaan caballus, mutta tavallisempi sana hevoselle on klassisessa latinassa equus.





Selostus parhaasta tavasta oppia latinaa ansaitsee tulla lainatuksi kokonaisuudessaan, vaikkakin kommentoinnin helpottamiseksi osiin pilkottuna. Alkutekstissä huomio kiinnittyy lukuisiin vierassanoihin, jotka on painettu antiikvalla (tässä korostettuna) fraktuuran sijaan.

Die bequemste Lehr-Art sie zu lernen ist, wenn man sie jungen Leuten ohne viel grammaticalische Regeln nach und nach in Spielen und Reden beybringet, wie man die Französische Sprache bey den Mademoisellen zu lernen pflegt.
'Mukavin tapa oppia [latinaa] on, kun sitä tuodaan nuorille pikkuhiljaa leikkiin ja keskusteluun ilman lukuisia kieliopillisia sääntöjä, kuten ranskan kieltäkin on tapana oppia mademoisellien luona.'

Vieraskielinen lastenhoitaja tai kielikylpy joko päiväkodissa tai koulussa ovat nykyäänkin suosittuja tapoja oppia vieraita kieliä. Muutenkaan ajatus kielenoppimisesta leikin ja keskustelun kautta ilman kielioppisääntöjen tankkaamista ei välttämättä ensimmäisenä tuo mieleen saksalaista sotilasoppikirjaa 1700-luvun alusta. Viestinnällisyys ei myöskään näytä olevan varsinaisesti mikään uusi keksintö, kuten käy ilmi seuraavasta lainauksesta:

Es muß ein Hoffmeister oder Lehrmeister jungen Leuten Freyheit geben, daß sie dasjenige, was sie nicht auf lateinisch geben können, nur teutsch sagen, denn so werden sie nicht in Reden gehindert; Wo sie fehlen, muß er sie mit Liebe und Freundlichkeit corrigiren, und in seiner Antwort, die er ihnen thut, anweisen, wie sie accurater und besser hätten reden können.
'Hovimestarin tai opettajan on annettava nuorille vapaus sanoa saksaksi, mitä he eivät latinaksi osaa, jottei heidän puheensa olisi estynyttä; hänen on sitten korjattava heidän puutteensa rakkaudella ja ystävällisyydellä, ja antamassaan vastauksessa osoittaa, miten he olisivat voineet ilmaista asiansa tarkemmin ja paremmin.'

Vaikka ei voida varmuudella tietää, millaista korjaamista tässä tarkalleen ottaen tarkoitetaan, vaikuttaa se olevan jonkinlaista oppijan tukemista (scaffolding), jossa oppija toimii omalla lähikehityksen vyöhykkeellään kokeneemmaan ohjaajan ohjauksessa.

Wenn sie nur alle Tage drey lateinische Wörter lernen, so können sie in einigen Jahren schon zu einiger Fertigkeit in Reden gelangen. Vor die Knaben ist der bekandte Orbis pictus gar wohl zu gebrauchen, als in welchen allerhand Wörter, die in den menschlichen Leben vorzukommen pflegen, anzutreffen.
'Jos he oppivat joka päivä vain kolmekin sanaa latinaa, saavuttavat he muutamassa vuodessa jonkinlaisen valmiuden puhua. Pojille sopii myös hyvin tunnettu Orbis pictus, josta löytyy kaikenlaisia sanoja, jotka yleensä esiintyvät ihmisen elämässä.'

Laskennallisesti kolmessa vuodessa oppisi siis reilut kolmetuhatta sanaa. Oppimisen tueksi suositellun kuvakirjan Orbis sensualium pictus (1658) laatija oli Johan Amos Comenius (1592 - 1670), böömiläinen teologi, joka muistetaan parhaiten hänen pedagogisista uudistuksistaan. Orbis pictus on kaksikielinen kuva(tieto)sanakirja, joka julkaistiin alunperin latinalais-saksalaisena versiona, myöhemmin muillakin kielillä.


Paralleelitekstien käyttö kielenoppimisessa on nykyäänkin suositeltavaa etenkin alkeisvaiheen ohittaneille. Tähän soveltuvia materiaaleja ovat kaksikielisinä julkaistut romaanit (kohdekielinen äänikirja on suositeltava lisä) sekä ranskalainen Assimil-sarja.


Kuvakirjan lisäksi suositellaan lukemaan huvinäytelmiä:

Man gelanget so wohl bey der lateinischen, als auch bey den andern Sprachen am geschwindesten zum reden, wenn man fleißig Comoedien lieset, sintemahl diese die täglichen vorfallenden Redens-Arten in sich enthalten.
'Latinaa, kuten muitakin kieliä, oppi nopeimmin puhumaan lukemalla ahkerasti komedioita, sillä nämä sisältävät päivittäisessä elämässä tavattavia ilmaisuja.'

Itsekin pyrin harjaantumaan eräissä kielissä katsomalla DVD:ltä tilannekomedioita vieraskielisillä tekstityksillä suunnilleen edellä mainitusta syystä. Tämä periaatteessa lukeutuu ylempänä mainittuun paralleelitekstien käyttöön.




Latinan jälkeen tärkein kieli on ranska, joka on suosittu niin suurten herrojen (grossen Herrn) kuin naistenkin (Frauen-Zimmer) keskuudessa, ja jonka arvostus oli kirjoittajan mukaan teoksen kirjoittamisen aikaan korkeimmillaan. Ranskaa pitäisi oppia nuorena, kun kielen lihakset ovat vielä herkkiä, jolloin "aksenttiin" on helpompi mukautua kuin vasta aikuisena. Ranskan taito auttaa myös etenemään talousaliupseerin (Fourir-Musterschreiber) uralla.


Kuten latinan yhteydessä todettiin, voi ranskaa opettaa ranskalaisten mademoisellien avulla, jotka opettavat kieltä keskustelujen ja leikkien kautta, tai vaihtoehtoisesti palkkaamalla ranskankielisiä nuorukaisia vierailemaan nuorten herrojen luona. Jälkimmäisten tapauksessa on kuitenkin se ongelma, että ranskalaiset nuorukaiset ovat useimmiten moraaliltaan löyhiä (lose), joten vanhempien on parempi valita lapsilleen järkevä ranskatar, joka osaa paitsi opettaa ranskaa, myös kasvattaa lapsia.

Kun jonkinlainen sujuvuus on saavutettu, on opetus annettava kielenopettajan tehtäväksi, sillä ranskattaret eivät yleensä hallitse kieliopin perussääntöjä, ja mikäli näitä ei opi, tulee tekemään tuhansia kömmähdyksiä kirjoittaessaan, tai tarvitsee ainakin paljon enemmän aikaa, mikäli aikoo oppia kieliopin säännöt "ex usu". Kielenopettajaksi kelpaa tässä vaiheessa myös saksalainen, joka ymmärtää ranskaa.

Erääksi parhaista kieliopeista nimetään Jean Robert Des Pepliersin Grammaire Royale (1689?), josta otettiin lukuisia painoksia aina vuoteen 1811 asti, kun taas kattavinmmaksi mainitaan Johann Rädleinin kielioppi Vollkommener Franz. Sprachmeister, mit Gesprächen und Briefen, Leipzig 1706). (Edellä mainitut bibliografiset  tiedot ovat peräisin 1890 ilmestyneestä teoksesta Chronologisches Verzeichnis französischer Grammatiken vom Ende des 14. bis zum Ausgange des 18. Jahrhunderts.)

Runoutta kehotetaan lukemaan siksi, että runojen kieli on vaikeampaa, ja näin ollen niitä ymmärtävä ymmärtää muitakin tekstejä paremmin.

Ranskan ja muiden kielten kirjoittamisen oppimiseksi kehotetaan kääntämään kirje, kirja tai muu kirjoitus kohdekielestä omaan kieleen ja sitten takaisin kohdekieleen; lopputulosta tulee sitten verrata alkuperäiseen teksiin ja korjata virheet. Tämä on toistettava niin monta kertaa, että virheitä ei enää synny. Tällä menetelmällä pitäisi voida myös oppia kieltä opettelematta erikseen kieliopin sääntöjä ja, mikäli on kärsivällinen ja varaton, ilman opettajaa. Perustelu on jokseenkin mielenkiintoinen:

Der Lehrmeister kan bey dem corrigiren nichts ander sagen, als, dieses oder jenes ist nicht recht gesetzt, es muss so heissen; Solches saget das Buch auch.
'Opettaja ei voi korjatessaan sanoa muuta kuin että tämä tai tuo ei ole oikein, sen pitää olla näin; sen verran kertoo kirjakin.'

Ehkä tämä pätee ylempänä mainittuihin kohdekieltä ymmärtäviin saksalaisopettajiin, mutta kääntämisestä jotain ymmärtävät tietävät toki, ettei kääntäminen aivan näin yksioikoisesti toimi: takaisinkääntämisvaiheessa voi tuottaa kieliopillisesti oikean muodon, joka kuitenkin poikkeaa alkuperäisestä lähdetekstistä. On myös mahdollista, että oppija kääntää omalle kielelleen väärin palauttaen kuitenkin takaisinkääntämisvaiheessa "oikean" kohdekielisen muodon. Tarvitaan siis jonkinlainen kontrolli siihen, että teksti on ymmärretty oikein. Muutenkin tällainen harjoitus tuntuisi vaativan, että omankielinen käännös tehdään tarkoituksella pitkälti formaalisti ekvivalentissa muodossa takaisinkääntämisen tarpeita silmällä pitäen, sillä muutenhan ei ole toivoakaan kääntää tekstiä takaisin lähellekään alkuperäistä asuaan.


Vieraskielisten muotojen tuottaminen apuja käyttäen on joka tapauksessa lähellä ruotsinopetuksesta tuttua elaborointia. Vaikka edellä kuvattu edestakaisin kääntäminen edustaisi lopulta lähinnä kohdekielisen tekstin ulkoaopettelua, on kokonaisten lauseiden ja fraseologisten sapluunoiden opettelu joka tapauksessa pääsääntöisesti tehokkaampaa kuin yksittäisten irrallisten sanojen opettelu yhdistettynä eksplisiittisiin kielioppisääntöihin. Kuten kirjoitin aiemmin, tällaisellakin tiedolla on toki paikkansa.

Italia mainitaan paitsi suosituksi kieleksi hoveissa, myös välttämättömäksi sotilaalle, koska Pyhä Rooman Keisarikunta hallitsi tuolloin huomattavia alueita Italiassa. Latinaa osaavan sanotaan voivan oppia italiaa kolmessa kuukaudessa. Italian kielioppikirjaksi suositellaan ranskantaitoisille Giovanni Veneronin eli Jean Veneronin (1642 - 1708) kielioppia, muille Hallessa italian kielen professorina toimineen Nicolò Castellin (1661 - 1728) kielioppia. Ensiksi mainittu on Le maitre italien (2. painos 1681); jälkimmäisen julkaisemasta kieliopista en ole löytänyt mainintaa, mutta hän toimitti kyllä italia-saksa-italiasanakirjan La Fontana della nuova Crusca: Dizzionario Italiano-Tedesco e Tedesco-Italiano (Leipzig 1700). Aloittelijoille lukemistoksi suositellaan muun muassa Molièren (1622 - 1673) komedioita italiaksi käännettyinä sekä kardinaali Guido Bentivoglion (1579 - 1644) kirjeitä. Molière-italiannoksella viitattaneen jo mainitun Castellin laatimaan käännökseen Le opere di G. B. P. di Moliere, divise in quattro volumi, & arricchite di bellissime figure (Lipsia 1698), jonka esipuheessa mainitaan sen tarkoituksen todella olevan toimia (saksankieliselle) yleisölle helppona johdatuksena italian kieleen ("Il mio principal scopo, dandole alla luce, è stata l'utilità pubblica de' poco perfetti nella nostra lingua e de' principianti in essa; essendo che rarissimi sono li libri facili, modernamente stampati").

Viimeiseksi mainitaan Sclavonische Sprache, ilmeisesti slovenia tai jokin muu eteläslaavilainen kieli, joka nimetään pääkieleksi (Haupt Sprache) ja jonka oppiminen ei sekään ole musketöörille väärin, sillä opittuaan "slavoniaa" oppii helpommin puolaa, turkkia, unkaria ja venäjää.

Loppukevennyksenä sanottakoon, että turkki ja unkari eivät kuitenkaan ole sukua slaavilaisille kielille eivätkä nykytiedon mukaan edes toisilleen. Turkin ja unkarin (ja siten myös suomen) sukulaisuussuhdetta eli ajatusta uralilais-altailaisista kielistä sivuttiin vuoden alussa MTV:n uutisessa kreikkalaisvanhuksesta, joka sanoi suomalaisten vihaavan kreikkalaisia, koska suomalaiset ovat sukua turkkilaisille. Toimittaja kommentoi, että "tätä ilmeisen perätöntä teoriaa turkin ja suomen kielten sukulaisuussuhteesta viljellään joskus myös muualla Euroopassa, mutta harvemmin näin aggressiivisesti sovellettuna" (korostus minun). Jos unohdetaan kielellisen ja geneettisen sukulaisuuden sekoittaminen, on kuitenkin mainittava, että "uralilais-altailaiset kielet" on muuttunut historiallis-vertailevissa teorioissa kielikunnasta joukoksi alueellisia piirteitä (kuten mainitsin jo joskus aiemmin) vasta viime vuosisadan jälkipuoliskolla. Voisin helposti kuvitella monelle olevan yhtä "ilmeinen" asia, että ruotsi ja venäjä eivät ole sukukieliä.



maanantai 21. syyskuuta 2015

Misogyynisia säkeitä

Selailin pappismies M. Jeremias Simonin teosta Gnomologia proverbialis-poetica (Leipzig 1683), joka sisältää latinankielisiä sitaatteja ja muita viisauksia saksankielisine riimikäännöksineen. Mukaan tarttui muutama tässä jakamisen arvoinen esimerkki, joita voidaan kaikkia luonnehtia misogyynisiksi eli naisvihamielisiksi.

Kaikki latinankieliset säeparit ovat elegisessä distikhon-mitassa, joka lienee ei-klassisisteille tuttu joko Ateenalaisten laulusta tai Thermopylain taistelun muistovärssyistä. Klassiset eli kvantitatiiviset runomitat perustuvat painollisten ja painottomien tavujen rytmien sijaan pitkien ja lyhyiden tavujen vaihteluun: esimerkiksi suomen sana tulee olisi painon perusteella trokee (TA-ti) mutta kvantitatiivisesti jambi (ti-taa). Sananparsien saksankieliset käännökset ovat myös runomuotoisia mutta noudattavat saksan kieleen paremmin soveltuvaa dynaamista säerakennetta loppusointuineen ("rhythmi vulgares"). Osa käännöksistä on Simonin itsensä laatimia, osa lainattu muualta (a 5).

Suorasanaiset suomennokset pohjautuvat latinankieliseen versioon. Käännöksiä seuraavat muutamat kommentit itse sisällöstä sekä mainitsemisen arvoisina pitämistäni kieliasun piirteistä.

Ensimmäinen säepari koskee naisia yleisesti:
Aſpide qvid pejus? Tigris: Qvid Tigride? Dæmon:
Dæmone qvid? Mulier: Qvid muliere? Nihil.

Sehr arg der Teuffel iſt /
die Schlang das Tieger-Thier;
Doch gehet ihnen noch
ein Weib an Boßheit für.

Beelzebub iſt zwar ein alter arger Schalck /
Doch iſt viel ärger noch ein böſer Weiber-Balck. 
(29)
'Mikä on käärmettä pahempi? Tiikeri. Mikä tiikeriä? Demoni. / Mikä demonia? Nainen. Mikä naista? Ei mikään.'

Latinankielisen säeparin rytmi on "taa-ti-ti taa taa-taa taa-taa taa taa-ti-ti taa-ti / taa-ti-ti taa ti-ti-taa taa ti-ti-taa-ti ti-ti", saksankielisen säkeistön "ti TA ti TA-ti TA / ti TA ti TA-ti-TA / ti TA-ti TA-ti TA / ti TA ti TA-ti TA", riimikaavalla abcb.

Teoksessa viitataan tässä kohden myös Jeesus Siirakin kirjan 25. lukua: Alle Boßheit ist gering gegen der Weiber Boßheit ('kaikki häijyys on vähäistä naisen häijyyden rinnalla') ja Ich wil lieber bey Löwen und Drachen wohnen / denn bey einem bosen Weibe ('ennemmin asuisin yhdessä leijonan ja lohikäärmeen kanssa, kuin asuisin yhdessä pahan vaimon kanssa').

Ensimmäinen saksannos ei sisällä mainittujen olentojen hierarkiaa, vaan ilmoittaa yksinkertaisesti naisten olevan pahempia kuin paholainen, käärme ja tiikeri. Ensimmäisen saksannoksen epäpuhdas riimi Thier-für ei ole tyypiltään mitenkään harvinainen, ja joissakin murteissa suorastaan puhdas. Jälkimmäinen saksannos vertaa naista vain Beelzebubiin, joka on "vanha paha lurjus".

Mainituista asioita mulier 'nainen' on ainoa, jonka nimitys ei ole kreikkalainen lainasana (vrt. ἀσπίςτίγρις ja δαίμων; myös saksan Teuffel, kuten englannin devil, tulee pohjimmiltaan kreikasta.) Muodot aspide, tigride, daemone ja muliere ovat vertailun ablatiiveja (ablativus comparationis), jotka täydentävät komparatiivin merkitystä ilmaisemalla, mihin verrataan; suomessa käytetään partitiivia (käärmettä, tiikeriä jne.), joka sekin on alkujaan ollut pohjimmiltaan poispäin suuntautumista ilmaiseva muoto, mikä näkyy vieläkin sellaisissa kivettymissä kuin kotoa, takaa ja kaukaa.

Toinen säepari koskee erityisesti huonoa vaimoa:
Eſt mala crux coniux mala, crux tamen illa ferenda eſt,
quâ nemo niſi mors te relevare poteſt.

Haſtu ein böſes Weib /
trag ſolches Creutz und Leiden /
Weil niemand als der Tod /
dich nur von Ihr kan ſcheiden. (132)
'Paha puoliso on paha risti, mutta se risti on kannettava, / josta ei kukaan paitsi kuolema voi sinua vapauttaa.' Tässä on huomattava, että kuolema voi tietysti kohdata kumpaa tahansa osapuolta.

Tähän tematiikkaan liittyen Juha "Watt" Vainio lauloi "perhana kun eukokseni sellaisen sain ristin". Kannettava risti viittaa Raamattuun, jossa Jeesus ilmoittaa, että hänen opetuslasten on kannettava ristinsä (Matt. 16:24, Mark. 8:34, Luuk. 14:27). Mielenkiintoista kyllä, latinankielisessä Raamatussa eli Versio vulgatassa ei käytetä verbiä ferre, vaan accipere, tollere ja baiulare.

Gerundiivi ferenda voidaan kääntää joko 'kannettava' tai jopa 'kestettävä'. Klassisen kieliopin mukaan gerundiivi ilmaisee velvollisuutta tai välttämättömyyttä, mistä hyvänä esimerkkinä Cato Censoriuksen kuuluisa lause ceterum censeo Karthaginem esse delendam 'muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava' eli 'täytyy tuhota'. Varhaiskeskiajalta alkaen gerundiivi laimentui kuitenkin Priscianuksen kieliopinkin hyväksymään passiivin futuuripartisiipin merkitykseen, mikä kannattaa pitää mielessä keskiaikaisia tekstejä lukiessaan. Tulevaisuuden ja velvollisuuden kategorioiden sekoittuminen ja kehittyminen toinen toisistaan ei ole mitenkään tavatonta, mistä esimerkkinä englannin shall 'aikoa', alkujaan 'olla velkaa, täytyä'.

Edellisen tapaan myös seuraava käsittelee nimenomaan huonoa naista:
Eſt mala res ſcabies, mulier mala peſſima res eſt;
Illa cutem mordet, mordet at hæc animum.

Aerger als die Krätz und Raud' /
Iſt ein böſes Weib /
Jene naget nur die Haut, /
Diß das Hertz im Leib. (132)
'On paha asia syyhy, paha nainen on pahin asia; / yksi jäytää ihoa, mutta toinen sielua.'

Sana scabies on nykyäänkin syyhyn lääketieteellinen nimitys. Anaforisista pronomineista illa 'tuo' ja haec 'tämä' ensimmäinen viittaa ensiksi mainittuun, jälkimmäinen viimeksi mainittuun.

Viimeisellä, Aeneas Silviuksen eli paavi Pius II:n nimiin laitetulla säeparilla on jopa kolme saksankielistä käännöstä:
Non audet Stygius Pluto tentare, qvod audet
Effrenis Monachus, plenaqve fraudis anus.

Wo der Teuffel ſelbst nicht hin wil /
da ſchickt er einen Mönch oder alte Frau hin.

Offt Pluto ſelbſſich das zu thun nicht unterwindet /
Was manch' alt böſes Weib und Mönch thut und erfindet.

Was Meiſter Satan ſelbſt offt nicht verrichten kan /
Das bringt ein altes Weib und Mönch leicht auf die Bahn. (309)
'Styksiläinen Pluto ei tohdi koettaa, mitä tohtii / hillitön munkki tai juonia täysi akka.'

Tämä latinankielinen epigrammi löytyy myös (tosin virheellisessä muodossa) käsikirjoituksesta Royal Armouries I.33 (kuva alla).

"plenaque dolis"

Ensimmäinen saksannos näyttäisi olevan suorasanainen mukaelma, kun taas kaksi muuta ovat jambisia ja loppusoinnullisia. Ylipäänsä saksankielisissä versioissa sanalla Mönch ei ole mitään määritettä, mikä johtaa merkityksen muuttumiseen, sillä tohtiminen ilmoitetaankin hillittömän munkin (effrenis monachus) sijaan munkin yleensä (Mönch) ominaisuudeksi. "Juonia täysi akka" (plena fraudis anus) on saksannettu vanhaksi ilkeäksi naiseksi tai pelkästään vanhaksi naiseksi. On kai mahdollisuuksien rajoissa, että kääntäjä on ajatellut määritteet effrenis ja plena fraudis munkkien ja vanhojen naisten suorastaan redundanteiksi määreiksi.

Pluto eli Hades (saksaksi tässä myös Teuffel 'paholainen' ja Meister Satan 'mestari Saatana') on kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa Manalan hallitsija, Styks puolestaan Manalan ympäri virtaava joki. Stygius 'styksiläinen' voitaneen katsoa siis melko tyhjäksi määritteeksi.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Eräästä riimukivestä

Muistokirjoitusteema jatkuu.

Kävin Schallaburgin linnan viikinkinäyttelyssä, jossa näytteillä olevan esineistön (niin aidon kuin jäljennösten) joukossa on muun muassa riimukiviä. Jotta runologia-tunnisteen alta löytyisi myös vähän varsinaisempaa runologiaa, ajattelin julkaista tässä vierailuni yhteydessä tekemäni harjoitusinterpretaation käsitellen samalla eräitä asiaankuuluvan kielimuodon erityispiirteitä.

Kiven kaikki rivit ovat luettavissa vasemmalta oikealle, mutta ensimmäinen kulkee alhaalta ylös alkaen vasemmasta alakulmasta, toinen kulkee ylhäältä alas, kolmas alhaalta ylös ja neljäs ylhäältä alas. Päätään joutuu siis kääntelemään samaan tapaan kuin kansainvälistä kirjahyllyä tutkiessaan. Viimeinen rivi ei ole mahtunut kiven etupuolelle vaan löytyy sen vasemmasta kyljestä alkaen alhaalta. Sijoittamalla rivit nykykäytännön mukaisesti päällekkäin teksti näyttää seuraavalta:
᛬ᛋᚢᛁᚾ᛬ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ᛬ᛋᛅᛏᛁ᛬
ᛋᛏᛁᚾ᛬ᚢᚠᛏᛁᛦ᛬ᛋᚴᛅᚱᚦᛅ
ᛋᛁᚾ᛬ᛡᛁᛘᚦᛁᚵᛅ᛬ᛁᛅᛋ᛬ᚢᛅᛋ᛬
᛬ᚠᛅᚱᛁᚾ᛬ᚢᛂᛋᛏᚱ᛬ᛁᚭᚾ᛬ᚾᚢ᛬
᛬ᚢᛅᚱᚦ᛬ᛏᛅᚢᚦᚱ᛬ᛅᛏ᛬ᛡᛁᚦᛅ᛬ᛒᚢ
(Jos merkit eivät näy oikein, hanki joku kunnon fontti.)

Alla on sama teksti translitteroituna latinalaisille aakkosille:
:suin:kunukʀ:sati:
stin:uftiʀ:skarþa
sin:himþiga:ias:uas:
:farin:uestr:ion:nu:
:uarþ:tauþr:at:hiþa:bu
Translitteraatiokin vaatii aina tuekseen alkuperäiset riimut. Alla saman tekstin eräs mahdollinen transkriptio varsinaiseksi (rekonstruoiduksi) riimuskandinaaviksi eli kielimuodoksi, jota yllä olevilla riimuilla lienee pyritty kirjoittamaan:
Svenn kunungʀ satti
stén æftiʀ skarða
sinn hémþega, jas vas
farinn vestr en nu
varð dauðr at Hæiðabý
...ja edelleen käännettynä muinaisskandinaaviseen muotoon:

Sveinn konungr setti
stein eptir Skarða,
sinn heimþega, er var
farinn vestr, en nú
varð dauðr at Heiðabý.
Kivi, joka tunnetaan "Skarði-kivenä", kertoo kuningas Sven Haaraparran (k. 1014) pystyttäneen sen Skarðin muistoksi, joka oli käynyt lännessä, mutta kuoli Hedebyn edustalla. Heikki Oja kääntää tekstin seuraavasti: 'Kuningas Sven pystytti kiven seuralaisensa Skardin muistoksi, joka matkusti länteen, mutta kuoli sitten Hedebyssä' (Riimut: viestejä viikingeiltä, s. 191).

Käännösvastine seuralainen ei välttämättä tee oikeutta sanalle hémþegi. Muut tunnetut yhdyssanat, joiden jälkimmäinen osa on -þegi (verbistä þiggja 'saada, ottaa vastaan'), merkitsevät sellaista, joka saa yhdyssanan alkuosan ilmaiseman asian: arfþegi 'perillinen' (arf 'perintö'), farþegi 'matkustaja' (far 'matka') ja heiðþegi 'sotilas' (
heið 'palkka'). Näillä perusteilla Rune Palm antaa sanalle merkityksen 'man som erhållit mark', jonka voisi kaiketi suomentaa vasalliksi (Vikingarnas språk, s. 141-142, 488).

(Kirjoitus löytyy saksaksi käännettynä Wolfgang Krausen teoksesta Runen (s. 98) ja vierailemani näyttelyn myymälästä mukaan tarttuneesta Klaus Düwelin teoksesta Runenkunde (s. 109). Molemmat kääntävät sanan heimþegi sanalla Gefolgsmann.)

Kirjaimisto edustaa nuorempaa futharkia muutamalla diakriittisella merkillä höystettynä: pisteen lisääminen tekee riimusta ᚴ riimun ᚵja riimusta ᛁ riimun ᛂ e. Näiden käyttö ei kuitenkaan ole täysin johdonmukaista, joten nuoremmalle futharkille tyypilliseen tapaan sama riimu voi merkitä useampaa kuin yhtä äännettä, kuten translitteraatiota ja transkriptiota vertailemalla käy ilmi.


Vaikka translitteraatio ja sen transkriptio heijastelevat selvästi arkaaisempaa kielimuotoa kuin standardoitu muinaisskandinaavinen tulkinta, on mahdoton sanoa, missä määrin kyse on riimujen kaivertamisen ajan mukaisesta ääntämyksestä eikä vain tällaisille kaiverruksille ominaisesta arkaisoivasta kirjoituskäytännöstä.



Itse näyttelyesine.
Versaalilla translitteroitu ᛦ ʀ merkitsee rotasismille altistunutta foneemia, jonka ilmentymien historia voidaan tiivistää kaavaan [s] → [z] → [r]. Karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että silloin kun muinaisskandinaavissa on r ja gootissa s, on riimuskandinaavissa ᛦ ʀ. Käyttö ei ole kuitenkaan etymologisessa mielessä täysin johdonmukaista, mistä käyvät esimerkiksi muodot ᛅᚢᚦᚱ tauþr ja ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ kunukʀ, joissa molemmissa voisi odottaa olevan sama toisenlaisen taulukon yhteydessä mainitsemani maskuliinin yksikön nominatiivin pääte (*daudaz, *kuningaz). Tämä epäjohdonmukaisuus viittaa siihen, että foneemit /ʀ/ ja /r/ ovat tässä vaiheessa jo sulautuneet toisiinsa, eli horjuvuus kirjoituksessa vastaa sitä, että nykyenglantilainen ei olisi varma, kirjoittaako meat vai meet tai not vai knot.

Toinen rotasismi on tapahtunut vera-verbin muodoissa (vera 'olla', vrt. gootin wisan ja saksan partisiipin perfekti gewesen). Riimukiven tekstissä näkyy kirjallisissakin lähteissä tavattu vas 'oli', jonka myöhäisempi muoto on kaikista nykyskandinaavisista kielistä tuttu var. Tässä tapauksessa r on levinnyt analogisesti niistä muodoista, joihin se etymologisesti "kuuluu". Muinaisskandinaavin muotopariin var : rum voidaan verrata englannin was : were ja alkuperäistä, rotasoitumatonta muotoa edustavaa gootin was : wesum. Englannissa (ja alkujaan skandinaavissakin) näkyvän vaihtelun s : r taustalla on Vernerin lain aiheuttama "grammatischer Wechsel": alunperin päätteellä ollut aksentti on aiheuttanut monikkomuodoissa s:n soinnillistumisen, joka on johtanut sen muuttumiseen r:ksi (tälle ilmiölle sukua on sanskritisteille tuttu, alunperin aksentin siirtymisen aiheuttama vokaalivaihtelu atemaattisten verbien preesensmuodoissa ja tietenkin germaanisten kielten preteritiä etymologisesti vastaavassa perfektissä).


Toinen äänteenmuutos, jonka puute riimukirjoituksessa (ylempänä mainituin varauksin) näkyy, on umlaut eli äänteenmukaus sanassa ᛋᛅᛏᛁ᛬ sati = satti. Kyseessä on kausatiivijohdostyyppi, jonka nykykielisissä ilmentymissä alkuperäinen *j on aiheuttanut verbivartalossa umlautin ja sitten kadonnut, esim. englannin full ~ fill, ruotsin full ~ fylla ja saksan voll ~ füllen. Näiden alkuperäistä asua vastaa gootin varsin läpinäkyvä fulls ~ fulljan 'täysi ~ täyttää'. Tekstissä esiintyvä verbi merkitsee etymologisesti 'asettaa istumaan', ja sitä vastaavat englannin set, saksan setzen ja ruotsin sätta. Näiden heikosti taipuvien verbijohdosten vartalona on vahvan verbin sit/sitta/sitzen 'istua' preteritistä sat/satt/saß tuttu ablaut- eli vokaaliastevaihtelumuoto. Gootissa vastaavat muodot ovat sitan : sat 'istua' ja vokaalin osalta mukautumaton satjan 'asettaa', jonka preteriti on satida.

torstai 10. syyskuuta 2015

Edinburghin kreikkaa ja latinaa

Kävin toissa viikolla  Edinburghissa. Törmäsin kaupungissa kahteen kreikankieliseen kirjoitukseen, yhteen englanniksi käännettyyn sitaattiin kreikankielisestä kirjallisuudesta sekä erinäisiin latinankielisiin kirjoituksiin. Tämä edellä mainittuja aiheita käsittelevä kirjoitus odotti tähän asti luonnostilassa, koska pyysin viime viikolla tyypilliseen tapaani Jens Nilssonia lähettämään minulle sitaatin omasta hyllystäni puuttuvasta (ja kirjastostakin ainakin tuolloin lainassa olleesta) teoksesta. Toissa päivänä, tiedusteltuani ensin hänen peräänsä hänen viimeisekseen tietämästäni olinpaikastaan, sain kuulla hänen löytyneen kuolleena kotoaan. Kirjoitin tänään aiheesta Facebookiin. Banaaliudestaan huolimatta alla oleva kirjoitus, joka siis mainittua sitaattia lukuun ottamatta valmistui alla olevassa muodossa viime viikolla, on omistettu hänelle.

***

Pitempi kreikankielisistä teksteistä on William Ewart Gladstonen (1809 - 1898) muistomerkissä, joka sijaitsee Coates Crescentin puistossa. Gladstonen patsaan jalustan edessä on kahden pojan pitelemä laakeriseppele, jonka nauhoissa on seuraavat tekstit:
ΟΥ ΠΕΡΙ ΜΕΝ ΠΡΟΦΡΩΝ
ΚΡΑΔΙΗ ΚΑΙ ΘΥΜΟΣ ΑΓΗΝΩΡ

ΤΟΥ ΚΑΙ ΑΠΟ ΓΛΩΣΣΗΣ ΜΕΛΙ
ΤΟΣ ΓΛΥΚΙΩΝ ΡΕΕΝ ΑΥΔΗ
'Hänen sydämensä on miehekäs ja mielensä rohkea, ja hänen kieleltään virtasi hunajaa makeampi puhe'. Nämä kaksi heksametrisäettä ovat sitaatteja Iliaasta: sanoilla οὗ περὶ μὲν πρόφρων κραδίη καὶ θυμὸς ἀγήνωρ (10,244) Diomedes kuvaa Odysseusta, ja τοῦ καὶ ἀπὸ γλώσσης μέλιτος γλυκίων ῥέεν αὐδή (1,249) viittaa Nestorin kaunopuheisuuteen hänen alkaessaan selvitellä Akhilleuksen ja Agamemnonin kiistaa Briseis-tytöstä.

Lyhyempi kirjoitus löytyy Edinburghin linnasta nykyisen sotamuseon sisäänkäynnin vierestä, entisen sotilassairaalan oven yläpuolisesta tympanonista, jossa reliefin poikki kulkee seuraava teksti:
ΑΣΚΛΗΠΙΟΣ
'Asklepios'. Asklepios oli kreikkalaisten lääketieteen jumala, jonka sauvan ympärillä kiemurteleva käärme on kuvattu itse veistoksessa.

Asklepioksen sauva ja käärme.
Niin ikään Edinburghin linnassa, skottien sotamuistomerkiksi rakennetun pyhäkön sisällä on seuraava englanninkielinen sitaatti Peloponnesolaissotien historiasta:
THE WHOLE EARTH IS THE TOMB
OF HEROIC MEN AND THEIR STAY
IS NOT GRAVEN ONLY ON STONE
OVER THEIR CLAY BUT ABIDES
EVERYWHERE WITHOUT
VISIBLE SYMBOL WOVEN
INTO THE STUFF OF
OTHER MEN'S LIVES

THUCYDIDES
Kreikaksi kyseinen kohta kuuluu seuraavasti:
ἀνδρῶν γὰρ ἐπιφανῶν πᾶσα γῆ τάφος, καὶ οὐ στηλῶν μόνον ἐν τῇ οἰκείᾳ σημαίνει ἐπιγραφή, ἀλλὰ καὶ ἐν τῇ μὴ προσηκούσῃ ἄγραφος μνήμη παρ' ἑκάστῳ τῆς γνώμης μᾶλλον ἢ τοῦ ἔργου ἐνδιαιτᾶται. (2.43)
Englanninnos on paikoittain hieman mukaileva, mikä ilmenee vertaamalla sitä sanatarkempaan käännökseen: 'miesten nimittäin kuuluisien koko maa [on] hauta, ja ei hautakivien pelkästään kotimaassa kerro kirjoitus, vaan myös vieraassa [maassa] kirjoittamaton muisto jokaisella tiedosta ennemmin kuin teosta elää.' J. A. Hollon käännös (Peloponnesolaissota I: kirjat I - IV, 1964) välittää sisällön luettavammassa muodossa: 'Sillä kuuluisien miesten hautana on koko maailma, eivätkä heidän mainettaan julista vain muistopatsaisiin piirretyt kirjoitukset, vaan myös vieraissa maissa elää jokaisen ihmisen rinnassa heidän kirjoittamaton muistonsa sydämen eikä kiven säilyttämänä'.

En valitettavasti juurikaan kirjannut ylös näkemiäni latinankielisiä piirtokirjoituksia, joten en voi tehdä niistä vastaavaa selontekoa kuin Helsingin tapauksessa. Mainittakoon kuitenkin tunnuslause nemo me impune lacessit 'kukaan ei hätyytä minua rankaisematta', joka on nähtävissä muun muassa eräissä punnan kolikoissa, Edinburghin linnan portin yläpuolella sekä vanhimman ja jaloimman ohdakkeen ritarikunnan rintatähdessä.

Vieraillessani Holyroodin palatsissa huomasin, että pääsisäänkäynnin yläpuolella olevan vaakunan alla luki lacesset (futuuri) tavanomaiset muodon lacessit (preesens) sijaan. Kysyin asiasta lähimmältä vartijalta, joka ei ollut ikinä huomannut asiaa, mutta kysyi radiopuhelimellaan lisätietoja. Lopulta kaiverrusta tuli ihmettelemään ainakin kaksi muuta henkilökunnan jäsentä, ja johtopäätökseksi jäi, että kyseessä lienee ollut muurarien virhe.

"Nemo me impune lacesset", Holyroodin palatsi.

Seuraavana päivänä kävin Edinburghin linnassa. Sotamuseossa oli näytteillä muun muassa kuninkaallisten skottifusilieerien upseerivyönsolki vuosien 1882 ja 1914 väliltä sekä kuninkaallisten ylämaan fusilieerien 1970-luvulla käytössä ollut C-komppanian lippu, jonka asu on opastekstin mukaan pysynyt muuttumattomana 1600-luvun lopulta saakka. Molemmissa edellä mainituissa näyttelyesineissä lauseen viimeinen sana on muodossa lacesset. Sama muoto löytyi myös Maria Stuartin kammarin yhteydessä olevan pienemmän huoneen seinälle maalatusta vaakunasta, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


"Nemo me impune lacesset", Edinburghin linna.

Lacesset näyttäisi siis mahdollisesti palautuvan jonnekin 1600-luvulle. Raportoin havaintoni palatsille ja odotan lisätietoja.