Tekstuaalista leikittelyä

Tämä kirjoitus on muutamiin hiljattain pohtimiini tekstin rakennetta koskeviin aiheisiin liittyvää tajunnanvirtaa ilman sen kummempia tarkoitusperiä.

Aloittakaamme seuraavasta kuvitteellisesta reportaasista:

Kissa makasi pihalla. Kissa paistatteli päivää. Koira tuli pihalle. Koira oli iso. Kissa juoksi pois.

Yllä oleva tarina koostuu käytännössä irrallisista lauseista, mutta lukija tulkitsee tietenkin aivan oikein, että kyse on koko ajan samasta kissasta ja koirasta ja että kuvatuilla tapahtumilla on tietty syy-seuraussuhde. Lauseiden sanajärjestys on tunnusmerkitön eli subjekti (se, mistä sanotaan) edeltää predikaattia (se, mitä sanotaan). Yksinkertaisin askel informaatiorakenteen selkeyttämiseksi on muuttaa uutta tietoa tuovien lauseiden sanajärjestys tähän tapaan:

Pihalla makasi kissa. Kissa paistatteli päivää. Pihalle tuli koira. Koira oli iso. Kissa juoksi pois.

Lauseet ovat edelleen melko irrallisia, ja vaikka ne kävisivätkin tällaisina esimerkeistä opetettaessa epämääräisen ja määräisen artikkelin eroa esim. englannissa tai ruotsissa, voidaan toistoa vähentää käyttämällä anaforisia (taaksepäin osoittavia) pronomineja:

Pihalla makasi kissa. Se paistatteli päivää. Pihalle tuli koira. Se oli iso. Kissa juoksi pois.

Sana kissa on toistettava viimeisessä lauseessa, koska subjektina oleva tarkoite vaihtuu. Lauseita voi nivoa edelleen yhteen käyttämällä relatiivipronomineja:

Pihalla makasi kissa, joka paistatteli päivää. Pihalle tuli koira, joka oli iso. Kissa juoksi pois.

Relatiivilause on kuitenkin hieman kömpelö yksittäisen adjektiivin kanssa, joten on ehkä järkevämpi sijoittaa tieto koiran koosta pääsanan edelle:

Pihalla makasi kissa, joka paistatteli päivää. Pihalle tuli iso koira. Kissa juoksi pois.

Samoin voitaisiin tietysti sanoa "päivää paistatteleva kissa", mutta tämä kuulostaisi jotenkin hassulta, koska attribuuttina odottaisi tällaisessa lauseessa jotain pysyvää tilaa kuvaavaa adjektiivia, esim. vanha, pörröinen, lihava. Relatiivilause antaa toisaalta kuvan siitä, että päivän paistattelu on jotenkin riippumatonta pihalla makaamisesta, mitä se ei tässä yhteydessä selvästikään ole. Voimme poistaa relatiivilauseen ja yhdistää paistattelun makaamiseen seuraavasti:

Pihalla makasi kissa päivää paistatellen. Pihalle tuli iso koira. Kissa juoksi pois.

Seuraavaksi voimme liittää lauseet yhteen niiden välisiä suhteita kuvaavilla konjunktioilla:

Pihalla makasi kissa päivää paistatellen, mutta pihalle tuli iso koira, ja kissa juoksi pois.

Mutta luo kontrastin makailun ja koiran saapumista seuraavan pakenemisen välille; ja kuvaa sen sijaan kissan paon yhteyttä koiran saapumiseen. Nyt voimme tehdä myös sen, mikä ei aikaisemmin sopinut, eli muuttaa jälkimmäisen kissan pronominiksi:

Pihalla makasi kissa päivää paistatellen, mutta pihalle tuli iso koira, ja se juoksi pois.

Se viittaa melko yksiselitteisesti kissaan, koska jos koiraan viitattaisiin näin, kuulostaisi virke odotusten vastaisesti hieman lapsekkaalta, esim.

... mutta pihalle tuli iso koira, ja se ajoi kissan pois.

Tästä voidaan toki olla eri mieltä. Joka tapauksessa virkettä voidaan edelleen selkeyttää muuttamalla yksi rinnasteisista lauseista alistetuksi:

Pihalla makasi kissa päivää paistatellen, mutta kun pihalle tuli iso koira, se juoksi pois.

Tässä rakenteessa on kaksi mutta-konjunktiolla rinnastettua lausetta: pihalla makasi kissa ja se juoksi pois, joista jälkimmäiselle on alistettu eli upotettu pihalle tuli iso koira. Edelleen voidaan toistoa vähentää viimeistään nyt muuttamalla pihalle viittaukseksi jo mainittuun paikkaan:

Pihalla makasi kissa päivää paistatellen, mutta kun sinne tuli iso koira, se juoksi pois.

Jos haluaisimme kertoa tiiviisti tarinan juonen, voisimme kirjoittaa sen kokonaisuudessaan yhden finiittimuotoisen verbin ympärille:

Pihalla päivää paistatteleva kissa juoksee pois ison koiran tultua paikalle.

Sinänsä kevyt ja tiivis virke voidaan muuttaa hieman raskaammaksi lisäämällä kaikenlaista ylimääräistä tietoa, vaikka itse lauserakenne ei muutu miksikään:

Pihalla päivää paistatteleva (= aurinkoa ottava, vrt. kalevalainen päivä 'aurinko', Turunen 1981 q. v.) kissa (felis catus) juoksee pois (vrt. Barb. fab. 121) ison koiran (canis lupus familiaris) tultua paikalle (vrt. Barb. fab. 79 ja 128). (Filologogrammata 5.4.2013.) (Ks. "Cat behavior, socialization".)

Tällä tavalla (yllä oleva on tietysti ääriesimerkki eikä se ole ihan tosissaan laadittu) kirjoitettua tekstiä on oikeastaan erikseen opeteltava lukemaan: on osattava lukea oleellinen sisältö ja tarpeen mukaan palata sulkeissa annettuihin lisätietoihin, jotka voitaisiin toki myös tarjota kiinnostuneen lukijan käyttöön ala- tai loppuviitteiden avulla. Internetissä on tietenkin helppo tarjota lisätietoja linkkien kautta, eikä tekstiä tarvitse eikä pidäkään kuormittaa turhaan selityksillä.

Mutta tarinan faabelimaisuus vaatii ehdottomasti sen sovittamista jambimittaan:

Makaspa kissa pihall' loikoen
ja auringosta päivän nauttien,
mut suuren koiran sinne tultua
jo juoksi karkuun raukka paikalta.

...tai elegiseen distikhoniin sieväksi epigrammiksi:

Kissapa päivän paistoa nautti, mut äkkiä saapui
vartija tuon pihamaan - kissa se säntäsi pois.

Tämän kummemmin vielä sivuraiteille suistumatta pohdittakoon vielä, missä määrin tämän "kertomuksen" vaihteleva muoto vaikuttaa sen ymmärrettävyyteen tai esteettiseen laatuun. Finiittiverbien määrä vaikuttaa selvästi tunteeseen siitä, että tarina etenee: ensimmäisessä irrallisten lauseiden ketjussa on eniten tätä etenevyyttä, synopsiksessa taas vähiten, vaikka molemmissa kerrotaan käytännössä samat asiat. Onko jompikumpi helpommin ymmärrettävä ja muistettava: se, jossa tapahtumien suhteet annetaan eksplisiittisesti vai se, jossa ne on itse täydennettävä?

Tässä vielä sama tarina kalevalaisin sanankääntein:

Kissa päivää paistattava,
kasi auringon alainen,
makasi pihalla maassa,
ruohikossa loikoeli;
tuli halli haukkumahan,
koira suuri koiskimahan:
kiiti kissa loitommaksi,
kasi kauemmas karautti.

Lopuksi vielä pahainen limerikki Edward Learin henkeen (pl. ruma sana):

There once was a cat named Spot
Enjoying the sun that was hot
But "oh, fuck" thought the cat
When a dog noticed that
And chased her away from the spot.

Ehkä tähän on hyvä lopettaa ja jatkaa ns. asiallisia hommia.