tiistai 20. elokuuta 2019

Emojeista, hieroglyfeista ja kiinalaisista kirjoitusmerkeistä

Netin syövereissä on pari kertaa tullut vastaan vitsi, jonka mukaan emojien kautta on päädytty kirjoittamaan samalla tavalla kuin muinaiset egyptiläiset. On myös puhuttu emojien kielestä, merkkien oikeista merkityksistä ja siitä, miten niiden merkitykset muuttuvat riippuen ympäristöstä, jossa niitä luetaan. Esimerkiksi silmäniskuhymiö ;) saattaa ilmetä muodossa 😉 tai 😜, jotka välittävät ehkä hieman erilaisen viestin.

(Tämä kirjoitus sisältää välttämättä kaikenlaisia erikoismerkkejä. Toivottavasti ne näkyvät oikein.)

Hymiöt täyttävät sen aukon, jonka kirjallisesta viestinnästä puuttuvat äänenpainot ja -sävyt jättävät. Tämä koskee lähinnä puhutun viestinnän piirteitä lainaavaa kirjoittelua keskustelupalstoilla ja pikaviestimissä: toki kaikki on ilmaistavissa myös ilman hymiöitä, mutta tekstistä saattaa tulla turhan raskasta. Hymiöitä ovat täydentäneet sittemmin kaikenlaiset emojit, jotka esittävät erilaisia asioita, esimerkiksi ruokaa:


Näitä käytetään viestinnässä pitkälti ideogrammeina, eli kuvat tarkoittavat sitä mitä ne esittävät, eivätkä siis ole tapa kirjoittaa mitään tiettyä kieltä. Esimerkkinä seuraava joskus saamani viesti:
📱?
Puhelimen kuva ja kysymysmerkki on tulkittava kysymyksenä, joka liittyy puhelimen - ainakin alunperin - ensisijaiseen käyttöön eli soittamiseen. Asiayhteydestä selvinnee, onko kysymys ymmärrettävä pyyntönä soittaa vai tiedusteluna, onko nyt hyvä hetki soittaa tai jotain muuta. Viestin muotokieli antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään vakava asia, koska lähettäjä on nähnyt tarpeeksi vaivaa kaivaakseen esiin sanallista viestiä hauskemman muodon. Yksinkertainen 'Voitko soittaa?' saattaisi tuoda ensimmäisenä mieleen, että jotain ikävää on sattunut.

Samaan tapaan esimerkiksi liikennemerkissä tai vastaavassa yhteydessä nähtävä nuoli oikealle on ideogrammi, koska sitä ei voi yksiselitteisesti lukea ääneen millään kielellä toisin kuin vaikkapa turn right, oikealle tai 向右.

Viimeisestä esimerkistä päästäänkin kiinalaisiin kirjoitusmerkkeihin. Niiden sanotaan usein kuvaavan asioita sanojen sijaan, mutta oikeastaan tämä pitää vain osittain paikkansa. Etymologiansa osalta osa kirjoitusmerkeistä kyllä voidaan luokitella ideogrammeiksi tai piktogrammeiksi: esimerkiksi 二 on ideogrammi, joka kuvaa lukumäärää kaksi, ja 人 on pohjimmiltaan ihmishahmoa esittävä kuva. Samoin 馬 esittää hevosta, mutta kiinassa kysymyspartikkelia merkitsevä 嗎 on yhdistelmä suuta ja hevosta esittäviä kuvia, mikä viittaa siihen, että kysymyspartikkeli ma kuulostaa samalta kuin hevosta tarkoittava sana mǎ.

Tästä päästäänkin siihen, että merkit tosiaan viittaavat sanoihin eivätkä pelkästään asioihin: ihmishahmoa kuvaava piktogrammi 人 merkitsee sanaa rén eikä sanaa nán, ja ideogrammi 二 merkitsee sanaa èr eikä sanaa liǎng, vaikka niiden pikto- ja ideograafinen luonne periaatteessa mahdollistaisi molemmat merkitykset. Kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat siis sanamerkkejä.

On kuitenkin huomattava, että kiinalaisten kirjoitusmerkkien suhde merkitykseen ei ole yhtä mielivaltainen kuin latinalaisilla aakkosilla. Esimerkiksi merkkijono sun on ties, sun on villas merkitsee aivan eri asioita riippuen siitä, luetaanko se suomeksi vai englanniksi, mutta ylempänä mainitut merkit 人, 二 ja 馬 merkitsevät suunnilleen samaa ('mies', 'kaksi', 'hevonen') riippumatta siitä, luetaanko ne kantoniksi (yàhn, yih, máh)mandariiniksi (rén, èr, mǎ) tai jopa japaniksi (hito, ni, uma). Kuten japania, teoriassa myös suomea voitaisiin kirjoittaa kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä, mutta tällöin olisi japanin tapaan käytännössä turvauduttava lisämerkkeihin morfologian osalta. Jos lisämerkistönä käytettäisiin latinalaisia aakkosia, voitaisiin suomenkielinen lauseke miehen kaksi hevosta kirjoittaa seuraavasti:
人n 二 馬ta
Tässä siis edellä mainitut merkit merkitsevät sanoja mies, kaksi ja hevonen; substantiiveihin on lisätty latinalaisin aakkosin yksikön genetiivin pääte -n ja yksikön partitiivin pääte -ta.

Vastaavasti talossa asuu kaksi perhettä voitaisiin kirjoittaa näin:
 家ssa 住u 二 戶tä.
Tässä siis 家 merkitsee suomen kielen sanaa talo (aivan kuten merkkijono ⟨talo⟩ merkitsee sanaa talo), 住 merkitsee asua,  二 merkitsee kaksi ja 戶 merkitsee perhe. Kieliopilliset päätteet on jälleen merkitty latinalaisilla aakkosilla. Tämä käytäntö liippaa läheltä kaikille tuttua tapaa kirjoittaa vaikkapa viidelletoista muodossa 15:lle.

Egyptiläsissä hieroglyfeissa on jonkin verran samaa kuin kiinalaisissa kirjoitusmerkeissä. Hieroglyfien tulkina edellytti aikanaan paitsi Rosettan kiveä, jossa sama teksti on egyptin lisäksi kreikaksi, myös muinaisegyptin nuorimman muodon eli koptin tuntemusta sekä aimo annoksen luovaa mielikuvitusta. Tulokset eivät kuitenkaan ole mitenkään mielivaltaisia tai sattumanvaraisia.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että hieroglyfeilla merkittiin joko konsonantteja tai asioita. Konsonantteja merkittiin joko niin, että tiettyä konsonanttia merkitsi tietty hieroglyfi, esimerkiksi 𓆑 on f ja 𓂋 on r, tai niin, että tietty hieroglyfi kuvasi jotain tiettyä sanaa ja siten kaikkia siihen sisältyviä konsonantteja, esimerkiksi 𓄤 nfr. Molempia saatettiin käyttää selvyyden vuoksi yhdessä, esimerkiksi 𓄤𓆑𓂋 nfr.

Muinaisegyptin vokaaleista ei siis ole oikein mitään tietoa, ja hieroglyfien transkriptioiden ääntöasut edustavat luokkahuoneääntämystä puhtaimmillaan: esimerkiksi 𓋴𓄤𓆑𓂋𓅱 snfrw voidaan lukea ääneen "seneferu", "sneferu" tai "seneferwi". Hieroglyfien tulkitsemista ja lukemista tukevat egyptistä saadut lainasanat muissa muinaiskielissä sekä tietenkin se, että muinaisegyptin nuorinta muotoa eli koptia kirjoitettiin kreikkalaisilla aakkosilla. Esimerkiksi 𓈗 mw 'vesi' on sama kuin koptin ⲙⲟⲟⲩ.

Jos emojeilla haluttaisiin kirjoittaa kuten hieroglyfeillä, olisi kuitenkin aivan ensimmäiseksi päätettävä, mitä kieltä ollaan kirjoittamassa. Yksinkertaisuuden vuoksi käytän esimerkkinä englannin kieltä ja klassista esimerkkiä, jonka mukaan englanninkielinen lause I believe voitaisiin kirjoittaa kuvakirjoituksella seuraavassa muodossa:
👁🐝🍁
Tässä siis merkit vastavat sanoja eye, bee ja leaf, jotka yhdessä äännettynä kuulostavat suunnilleen samalta kuin edellä mainittu lause.

Jos haluttaisiin tarkemmin noudattaa egyptin kirjoitustapoja, voitaisiin sana hot kirjoittaa antamalla konsonantit h ja t ja sitten merkitystä tarkentava ideogrammi, esimerkiksi HT🔥. Vastaavasti sana hat voitaisiin kirjoittaa HT🎩. Molemmissa tapauksissa kaksi ensimmäistä merkkiä merkitsevät sanan konsonantteja, joihin merkitykseen viittaava ideogrammi ohjaa täydentämään oikean vokaalin. Käytin selvyyden vuoksi latinalaisia aakkosia apukirjaimistona, mutta tietenkin kirjainten h ja t sijaan voitaisiin käyttää niitä merkitseviä kuvakkeita. Sopivia kuvakkeita olisivat ainakin 🦊 f, 🏌️‍♀️ g, 🏨 h, 👨‍👦‍👦 p, 🥃 w ja 🦓 z. Näillä eväillä voitaisiin kirjoittaa englannin sana hog muodossa 🏨🏌️‍♀️🐖 ja weep muodossa 🥃👨‍👦‍👦😢.

Konsonantit voitaisiin merkitä myös yhdellä kuvakkeella, joka merkitsee sanaa, joka sisältää tarvittavat konsonantit. Näin ollen voitaisiin kirjoittaa esimerkiksi seuraavat sanat:
🍁😂  laugh
🍁🍞  loaf
🍁❤️  love
Yllä olevissa sanoissa ensimmäinen kuvake antaa sanan leaf konsonantit l-f (tai l-v), ja jälkimmäinen kuvake selventää semanttisin perustein, millaisilla vokaaleilla konsonantit on täydennettävä. Luonnollisesti tällaisen järjestelmän tehokas käyttö edellyttää vakiintuneita käytäntöjä, jotta lukemisesta ei tule jatkuvaa kuva-arvoitusten ratkaisemista.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Newtonin kolmannesta laista

Fyysikko Isaac Newton julkaisi klassisen mekaniikan perusteet latinankielisessä teoksessaan Philosophiæ Naturalis Principia Mathematica eli 'luonnonfilosofian matemaattiset periaatteet'. Ensimmäinen painos ilmestyi 1687, toinen 1713 ja kolmas 1726. Newtonin omat kappaleet ensimmäisestä painoksesta löytyvät digitoituina Cambridgen yliopiston sivuilta, sekä lisälehdillä (Adv.b.39.1) että ilman (NQ.16.200). Andrew Motten laatima ensimmäinen englanninkielinen käännös ilmestyi 1729 ja perustui kolmanteen painokseen. Kolmas painos on ilmestynyt vaihtoehtoiset lukutavat kokoavana editiona vuonna 1972 Alexandre Koyrén and I. Bernard Cohenin toimittamana.

Teos tunnettaneen parhaiten liikelaeista, etenkin kolmannen lain alkuosan englanninkielisestä muotoilusta for every action, there is an opposite and equal reaction. Useimmiten lausetta ei kuitenkaan käytetä Newtonin tarkoittamassa merkityksessä vaan kuvaannollisesti puhuttaessa jotakin asiaa seuraavasta "vastareaktiosta". Tämä edellyttää ajallista peräkkäisyyttä, joka ei ole läsnä Newtonin muotoilussa. Alkukielellä eli latinaksi kolmas laki toteaa:
Actioni contrariam ſemper & æqualem eſſe reactionem : ſive corporum
duorum actiones in ſe mutuo ſemper eſſe æquales & in partes contra-
rias dirigi.
'Aktiolle on aina vastakkainen ja yhtäläinen reaktio, eli kahden kappaleen aktiot keskenään ovat aina yhtäläisiä ja suuntautuvat vastakkaisiin suuntiin.'

Olen käyttänyt yllä sanaa aktio lähinnä siksi, etten keksi parempaakaan. Pohjalla olevan verbin agere perusmerkitys on 'ajaa', mutta käytännössä se tarkoittaa kaikenlaista 'tekemistä', 'toimimista' ja 'suorittamista'. Etuliite re- merkitsee usein 'vastaan', 'takaisin' tai 'uudelleen', mutta toisinaan se vain terävöittää verbijuuren merkitystä. Tässä yhteydessä etuliitteen merkitys on ymmärrettävä kuten Newtonin samassa yhteydessä tarjoamassa esimerkissä, jossa hän käyttää verbiä trahere 'vetää' ja siitä johdettua verbiä retrahere: jos hevonen vetää köyteen kiinnitettyä kiveä, tulee hevonen vedetyksi yhtä lailla kohti kiveä (si equus lapidem funi alligatum trahit, retrahetur etiam & equus æqualiter in lapidem). Ut ita dicam, 'niin sanoakseni", kuten Newton on kyseiseen kohtaan käsin lisännyt.


Newtonin oma näkemys kolmannen lain sanamuodosta (NQ.16.200).

Huvittavaa on, että Newton olisi ilmeisesti halunnut poistaa teoksestaan sen luultavasti tunnetuimman yksittäisen lauseen: hän on nimittäin yliviivannut sen (ja korjannut sanaan corporum ison alkukirjaimen) molempiin omiin kappaleisiinsa, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Harmillista sinänsä, että poisto ei kuitenkaan päätynyt myöhempiin painoksiin.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Satunnaisia vastauksia

Tässä kirjoituksessa vastaan parhaani mukaan kysymyksiin, joiden kautta tuntemattomat lukijat ovat päätyneet Filologogrammataan mutta joihin täältä ei ole (tähän asti) löytynyt ainakaan yksinkertaisia vastauksia. Olen muotoillut myös fragmentaariset hakulausekkeet kokonaisiksi kysymyksiksi, jotka eivät näin ollen välttämättä täydellisesti vastaa sitä, mitä kyseinen henkilö on oikeastaan halunnut tietää.

Aineistoa.

Miksi Suomenlinnaa kutsutaan Pohjolan Gibraltariksi?

Suomenlinnaa tai oikeammin Viaporia (josta olen kirjoittanut useasti) kutsuttiin Pohjolan Girbaltariksi siksi, että sen katsottiin olevan yhtä valloittamaton kuin varsinainen Gibraltarin linnoitus Espanjan rannikolla. Ilmaisun lienee popularisoinut Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoiden Viaporia käsittelevällä runollaan.

Mikä on tähtien merkitys sotilasarvoissa?

Sopimussotilaiden eli varusmiespalveluksen jälkeen määräaikaiseen virkasuhteeseen jääneiden sotilaiden arvomerkeissä käytettiin aikaisemmin tähteä erottamaan heidät varusmiehistä, sotilasammattihenkilöistä ja reserviläisistä. Sotilasammattihenkilöiden arvomerkeissä oli vastaavasti miekka kuten nykyäänkin ammattialiupseerikersantin arvomerkissä. Aiemmin tähtiä ja miekkaa käytettiin sotilasvirkamiesten arvomerkeissä.

Mitä tarkoittaa "sumfatirallaa"?

Kyseessä on filleri, jonka alkuosa luultavasti perustuu ruotsin sanaan sjung 'laula'.

Miten "becherovka" äännetään?

Tähän löytyy oikeastaan ihan suora vastaus, mutta todetaan vielä, että tämän tšekkiläisen liköörin nimi on johdettu saksankielisestä sukunimestä Becher, jossa ch ääntyy kuten h suomen sanassa vihko. Ilmeisesti tšekit kuitenkin ääntävät sen karheampana "ach"-äänteenä. Lisäksi huomattakoon, että v ääntyy k:n edellä soinnittomana, joten nimi ääntyy kokonaisuudessaan suunnilleen [bexerofka].

Mihin vesuria käytetään?

Tätä Agricolan yhteydessä mainitsemaani työkalua käytetään vesakon raivaamiseen ja puiden karsimiseen.

Miten "via crucis" äännetään?

Tähänkin löytyy jo vastaus, mutta se on vähän pitkä. "Via krukis", jos haluaa kuulostaa suomalaiselta latinistilta; "via krutsis" tai "via krusis", jos haluaa kuulostaa astetta valistuneemmalta suomalaiselta latinistilta; "wia kdukis", jos haluaa kuulostaa Cicerolta.

Mitä ovat sanan kulli synonyymit?

Nilkki, nalkki, koinuneuvo, neien turva, vitun vasara, kullan nuppu, seisottaja, kannattaja, yllyttäjä, kyrpä.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hortoilusta

Tämänkertainen kirjoitus käsittelee hortoilua ja vastaavaa verbiä hortoilla hiljattain oppimassani horta- eli villivihannesharrastuksen merkityksessä ammentaen kahdesta aihetta käsittelevästä kirjoituksesta.

Esa-Jussi Salminen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla "Kieli hortoilee - inhimillinen tekijä kielen kehityksessä" (14.4.2019) seuraavasti:
"Kun villivihannesten keräily tuli muodikkaaksi jokin aika sitten, tuli kansan tietoisuuteen jännä sana kuvaamaan tätä harrastusta: hortoilu, hortoilla. Se juontaa tässä merkityksessä vierasperäisestä sanasta horta, joka tarkoittaa villivihannesta. Meillähän on myös toinen verbi hortoilla, joka tarkoittaa jonkinlaista päätöntä epävakaista kulkemista."
Salminen jatkaa toteamalla, että jos sana on johdettu sanasta horta, sen pitäisi tietysti olla hortailu. Lopussa on toinen anekdootti siitä, miten inhimilliset tekijät vaikuttavat siihen, että kielen muutokset eivät etene aina aivan johdonmukaisesti.

Asiaa kommentoi samana päivänä Jukka Korpela omilla sivuillaan otsikolla "Hortoilla: harhailusta harhatermiksi". Kirjoituksen sisällön tiivistää hyvin ensimmäinen kappale:
"Sanalle hortoilla annettu uusi merkitys ’kerätä villikasveja’ perustuu kuvitelmaan johtamisesta sanasta, jota ei todellisuudessa ole."
Korpela esittää otaksuman, että tämä päämäärättömään harhailuun viittaava, sävyltään lähinnä kielteinen arkikielinen sana on otettu villikasvien keräämisen merkitykseen itseironisesti siksi, että harrastukseen sisältyy luonnossa liikkumista, josta on tietenkin lyhyt matka päämäärättömään vaelteluun. Tämän jälkeen Korpela siteeraa hortoilu.fi-sivulta löytyvää selitystä sanan alkuperästä:
"Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Horta on hyvä, suomalaisen makuinen lainasana kreikan kielestä. Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni – sienestää ja marja – marjastaa. Keväisessä ja kesäisessä luonnossa käyskentelevä, silloin tällöin herkun löytäessään pyllistävä kasvin kerääjä täyttää hortoilu-sanan merkityksen myös toisessa mielessä!"
Viimeinen virke näyttäisi epäsuorasti vahvistavan yhteyden hortoilun alkuperäiseen merkitykseen. Kuten Korpelakin toteaa, kyse ei tietenkään ole muodollisesti sanoihin sienestää ja marjastaa rinnastuvasta johdoksesta, koska hortoilla on muodostettu aivan eri johtimella. Keräilemisen merkitys ei myöskään ole mitenkään tyypillinen tällaisille le-johdoksille, joiden merkityksestä ja muodostuksesta voi lukea lisää VISK:sta pykälistä 353 ja 358 (ja teonnimen muodostuksesta vielä pykälästä 228). Itselleni hortoilusta tulee muunkin kuin keräilyn kattavana harrastuksen nimityksenä mieleen lähinnä heppailu sekä herppiharrastajien suusta kuultu herppeily, vaikka tällöinkin hortailu kuulostaisi tietysti luontevammalta.

Suhteessaan sanaan horta suomen kielen hortoilu olisi johdoksen sijaan varsin erikoinen äänteelliseen samankaltaisuuteen löyhästi perustuva merkityslaina. Korpela kuitenkin mainitsee, että "sen enempää klassisessa kuin nykyisessäkään kreikassa" ei ole sanaa horta:
"Sen sijaan nykykreikassa on sana hórto, joka tarkoittaa yleisesti ruohoa (ruohovartista kasvia) ja joka on peräisin klassisen kreikan sanasta khórtos, joka tarkoittaa alkujaan rajattua aluetta karjan ruokkimiseen, sitten yleisesti ruokintapaikkaa ja karjanrehua. Toisaalta rajatun alueen merkityksestä on tultu puutarhan merkitykseen, joka on taustalla muun muassa sivistys­sanassa hortonomi. Latinaan lainautuneena, muodossa hortus, sana tarkoittaa ensisijaisesti puutarhaa."
Latinan hortus ei ole lainaa kreikasta, vaikka se onkin sanan χόρτος etymologinen vastine. Mielenkiintoisena sivuhuomiona latinan historian osalta Plinius vanhempi kertoo (19,19) roomalaisissa kahdentoista taulun laeissa käytetyn sanan villa sijasta sanaa hortus, kun taas puutarhaan viitattiin sanalla heredium.

Nykykreikan sanan χόρτο merkityksestä Korpela toteaa vielä seuraavaa:
"Väitetty kreikkalainen kantasana ei tarkoita vain villejä ihmisen syötäväksi sopivia vihreitä kasveja, vaan kaikenlaisia ruohoja, villejä ja viljeltyjä – ja enemmänkin eläinten rehuihin kuin ihmisravintoon."
Sanalla χόρτο on toki yllä mainitut merkitykset, mutta kuten Korpelan linkittämässä sanakirjassa aivan suoraan sanotaan, sen monikkomuodolla χόρτα (hórta) on erityismerkitys (2β) 'διάφορα είδη αυτοφυών ή καλλιεργημένων πράσινων φυτών, που τρώγονται βραστά ως σαλάτα, όπως π.χ. τα ραδίκια' ['erilaisia villinä kasvavia tai viljeltyjä viherkasveja, joita syödään keitettyina salaattina, kuten esimerkiksi voikukka'.

Siitä voidaan tietysti keskustella, onko leksikaalistunut monikkomuoto eri vai sama sana, millä on käytännön merkitystä muun muassa sen kannalta, miten asiat järjestellään sanakirjoissa. Esimerkiksi kielitoimiston sanakirjassa lemman lasi alta löytyvät materiaaliin (1) ja siitä tehtyihin esineisiin (2) liittyvien merkitysten lisäksi erikseen (3) edelliseen liittyvä monikollinen lasit merkityksessä 'silmälasit'. Tässäkin tapauksessa olisi mielestäni liioittelua sanoa, että suomessa ei ole sellaista sanaa kuin lasit.

(Sivuhuomiona mainittakoon vielä se, että nykykreikan neutrisukuisen sanan χόρτο ja klassisen kreikan maskuliinisukuisen sanan χόρτος välissä on merkittävänä välivaiheena keskiaikainen neutrimuoto χόρτον. Neutrisukuisen sanan muodostamisen mallina ovat ilmeisesti olleet merkitykseltään läheiset sanat φυτόν ja λάχανον.)

Lopuksi on syytä huomata, että olemattomaksi esitetty sana horta ei ole suomenkielisten hortoilijoiden keksintö: englanninkielisiä horta-reseptejä löytää nopealla Google-haulla, ja kreikkalaisen keittiön yhteydessä esiintyvät muodot chorta ja horta myös englannin-, saksan- ja katalaaninkielisissä Wikipedioissa.

torstai 11. lokakuuta 2018

Kappelista

Minulla on nykyään yllättävän vähän vapaa-aikaa (ylimääräiseen) kirjoittamiseen tai edes (ylimääräiseen) lukemiseen, mutta yritän silti tuottaa tännekin sisältöä, vaikka kirjoituksista tulisikin hieman lyhyempiä.

***

Huuhaa-etymologioille ja antiikin grammaatikkojen etymologioille on tyypillistä, että ne perustuvat sattumanvaraisiin yhtäläisyyksiin yksittäisten sanojen välillä. Tällaisia löytämällä voidaan yhdistää vaikkapa suomen maa lakkaa ja espanjalainen kaupunki Málaga tai suomen kunta ja englannin county, ja käyttää näin saatuja pseudokognaatteja jonkin humpuukiteorian tueksi, etenkin kun tällaisten teorioiden kumoaminen on yleensä huomattavasti vaativampaa kuin niiden tuottaminen.

Oikeat etymologiset tarinat saattavat olla paljon ihmeellisiempiä ja näennäisesti epätodennäköisempiä. Tämä tuli puheeksi, kun istuin pari kuukautta sitten Kappelissa päälläni paita, jonka kuva-aiheena oli Pyhä Martti. Tämä kirjoitus käsittelee Kappelin ja Pyhän Martin kielellistä yhteyttä, vaikka jälkimmäisen teemapäivä onkin vasta kuukauden päästä.

Kappelin sisältä.

On hyvä aloittaa siitä, miksi ravintola Kappelin nimi on juuri Kappeli. Tunnetun tarinan mukaan sokerileipuri Johan Daniel Jerngren rakennutti Esplanadille vuonna 1840 kioskin, jota kirkkomaisen ulkonäkönsä vuoksi alettiin kutsua "kappeliksi". Kioskin (lempi)nimen peri sitten samalle paikalle vuonna 1867 avattu Hampus Dahlströmin piirtämä ravintola. Erään tarinan mukaan paikalla olisi jo aiemmin toiminut "pastoriksi" kutsutun paimenen pyörittämä "kappeliksi" kutsuttu maitokoju, mutta tämä saattaa olla urbaanilegenda.

Tästä päästäänkin siihen, mista sana kappeli ylipäänsä tulee. Esplanadin kioskitoiminnan mahdollisen maitotuotemyynnin perusteella joku voisi ehkä innostua, että kyse onkin varmaan vuohesta, jota tarkoittava latinan sanan diminutiivimuoto capella on. Kirkollisen yhteyden perusteella joku voisi otaksua, että asia liittyy jotenkin siihen, että Ihmisen Poika erottaa vuohet lampaista (Matt. 25:31 - 33). Nämä olisivat molemmat hyviä aiheita aprillipiloiksi.

Leedsin keskiaikakongressin logo (IMC2018).

Suomen sana kappeli tulee kyllä latinasta, ruotsin muodon kapell (ja muinaismuodon kapella) kautta sanasta capella tai oikeastaan cappella, joka on diminutiivijohdos sanasta cappa, joka merkitsee 'viittaa'. Merkityssiirtymä viitasta sivukirkkoon voi tuntua oudolta, eikä se selitykään millään tavanomaisella semanttisella siirtymällä ilman tietoa kielenulkoisesta historiasta.

Pyhä Martti eli Martinus Toursilainen oli roomalainen sotilas, sittemmin Toursin piispa, joka eli 300-luvulla. Legendan mukaan hän leikkasi puolet viitastaan antaakseen sen kerjäläiselle. Tämän jälkeen Kristus ilmestyi Martille unessa ja palautti hänen viittansa ehjäksi, minkä johdosta Martti kääntyi kristityksi. Häntä kunnioitetaan erityisesti köyhien ja kerjäläisten suojeluspyhimyksenä.

Pyhän Martin viitta (tai jokin tähän rooliin päätynyt vaatekappale) eli cappella säilyi merovingikuninkaiden hallussa, ja reliikin huoltajiksi määrättyä papistoa kutsuttiin nimellä cappellani, jonka suomenkielinen vastine olisi kappalainen. Pyhäinjäännöksen säilytyspaikkaa alettiin kutsua sanalla cappella, ja nimityksen käyttöala laajeni edelleen ylimystön keskuuteen käsittämään mitä tahansa yksityiseen asuntoon liitettyä pyhäkköä ja edelleen erillistä rakennusta, joka ei ole varsinainen kirkko.

Mainitsin, että tässä tapauksessa etymologian selvittäminen vaatii tarinan alkupuoliskon osalta erityistä tietoa kielenulkoisesta historiasta. Mikäli aihetta koskevat keskiaikaiset kirjalliset lähteet (esim. Notker Änkyttäjän kirjoittama Kaarle Suuren elämäkerta) olisivat kadonneet, olisi mahdotonta perustellusti (!) yhdistää sivukirkkoa merkitsevä sana viittaa tarkoittavaan sanaan. Näin ollen on myös täysin mahdollista, että joillakin sellaisilla sanoilla, joiden etymologiaa emme kykene selvittämään, voi olla jokin yhtä kummallinen historia. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikenlaiset villit spekulaatiot olisivat minkään arvoisia uuden tiedon tuottamisen kannalta, vaikka ne tuntuisivatkin aihetta tuntemattomien mielestä järkeviltä. Tätä aihetta on käsitellyt Johanna Laakso kirjoituksessaan "Auringon alkuperä ja selityksen lumo".

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Persoonasta

Jossain yhteydessä tuli hiljattain puheeksi sana persoona ja sen mahdollinen etruskilainen alkuperä. Koska en tiedä etrusk(e)ista juuri mitään, päätin selvittää, mistä on kyse ja samalla vaivalla katkaista hiljaisuuden kirjoittamalla lyhyesti aiheesta.

Suomen kielessä persoonalla tarkoitetaan joko yksinkertaisesti 'henkilöä', abstraktimmin filosofisessa mielessä 'tietoisesti ja tarkoituksellisesti toimivaa olentoa' ja kieliopillista kategoriaa, joka ilmenee suomessa verbien finiittimuodoissa, persoonapronomineissa ja omistuspäätteissä. Suomen sana tulee muiden kielten myötävaikutuksella latinan sanasta persona, jota on latinan pitkän käyttöhistorian aikana käytetty kaikissa sanan nykykielistä tutuissa merkityksissä. Konkreettisin merkitys, josta muut merkitykset ovat metonyymisesti johdettavissa, on kuitenkin vuosisatojen saatossa painunut unholaan, nimittäin 'naamio'.

Kreikkalais-roomalaisessa teatterissa näyttelijät pitivät naamioita, joten ei ole mitenkään odottamatonta, että sanan merkitys on ulottunut konkreettisesta naamiosta hahmoon ja siitä henkilöön, joka tavalla tai toisella täyttää jotain roolia, ja rooliin itseensä. Kreikaksi naamio oli πρόσωπον, jolla on pitkälti vastaavat lisämerkitykset kuin latinan sanalla persona.

Roomalaisilta grammaatikoilta on peräisin kekseliäs selitys sanan alkuperälle. Aulus Gellius siteeraa teoksessaan Attikan öitä (5,7) grammaatikko Gavius Bassusta, jonka tulkinnan mukaan persona on johdettu sanasta personare 'kaikua, raikua':
caput [...] et os coperimento personae tectum undique unaque tantum vocis emittendae via pervium, quoniam non vaga neque diffusa est, set in unum tantummodo exitum collectam coactamque vocem ciet, magis claros canorosque sonitus facit. Quoniam igitur indumentum illud oris clarescere et resonare vocem facit, ob eam causam "persona" dicta est "o" littera propter vocabuli formam productiore.
'Pää ja suu ovat kaikkialta naamion peittämänä, ja avoinna äänelle päästä ulos vain yhtä kautta; koska ääni ei harhaile ja leviä ympäriinsä, vaan naamio kokoaa äänen yhteen ainoaan ulostuloaukkoon, tekee se äänestä selkeämpää ja soinnukkaampaa. Koskapa siis tuo vaatekappale tekee äänen selkeäksi ja kovaksi, lausutaan "persoona" pitkällä o:lla sanan muodon vuoksi.'

Selitys o-vokaalin pidentymiselle (persōna mutta persǒnare) ei ole erityisen uskottava, ja teoria vaikuttaa muutenkin lähinnä mielivaltaiselta ad hoc -selitykseltä. Koska johdin -ona näyttäisi esiintyvän muissakin yhteyksissä (matrona sanasta mater, Pomona sanasta pomum, annona sanasta annus), vaikuttaisi siltä, että pohjalla oleva aines voisi olla tyyppiä pers(o). (On toki olemassa myös a-vartaloisia verbejä, joita vastaa a-vartaloinen feminiinimuotoinen substantiivi, esim. cena ja cenare tai caupona ja cauponari.)

Mutta nykyään latinan sanan (mahdolliseksi) etymologiaksi tarjotaan etruskin sanaa φersu. Etruski on sen verran vähän ja huonosti tunnettu kieli, että on syytä kysyä, millä perusteilla kyseiseen etymologiaan on päädytty. Tilanne olisi helppo, jos tiedettäisiin varmasti, että etruskin sana φersu merkitsee naamiota, ja jos latinan sanalle persona ei olisi jotain muuta yhtä uskottavaa etymologiaa. Mutta mitä sanasta φersu ylipäänsä tiedetään?

Koska olin muutenkin kirjastossa, aloitin teoksesta Thesaurus linguae etruscae (1978), josta löytyi seuraava lähdetieto:
φersu Tarq. 5328 (TLE 80) (VI sec.); 5335 (TLE 80) (VI sec.)
Teos ei siis kerro sanan merkitystä vaan pelkästään tiedon siitä, mistä primäärilähteistä kyseinen lekseemi löytyy. Tilasin piirtokirjoitusjulkaisun (johon numerot 5328 ja 5335 viittaavat) erikoislukusaliin, mutta teoksen toimitusta odotellessa vilkaisin myös, mitä hyllystä löytyvä Massimo Pallottinon Testimonia linguae etruscae (TLE) asiasta sanoo:
80. φersu
[...]
80. CIE 5328, 5335. Par. sep. "degli Auguri" (VI saec.), iuxta imag. virorum personatorum, p.
Sana löytyy siis Tarquinian etruskinekropolista, tarkemmin auguurien haudasta, "naamioitujen miesten kuvan vierestä", ja on ajoitettu 500-luvulle eaa.

Muutamien hidasteiden jälkeen edessäni oli irtofoliomuotoinen Corpus inscriptionum etruscarum (1936), josta löytyy mustavalkokuvat kyseisistä kirjoituksista:

CIE 5328, "homini personato a sinistra in pariete summo adscriptus".

CIE 5335, "homini personato a sinistra, inter umerum bracchiumque dextrum et avis supra volantis imaginem".

Naamioitujen hahmojen vieressä lukee tosiaan etruskiaakkosilla (luettava oikealta vasemmalle) 𐌖𐌔𐌓𐌄𐌘 eli φersu. Koska nämä ovat sanan ainoat tunnetut esiintymät, on sanan merkityksen liittyminen naamioon päätelty siis siitä, että se voidaan yhdistää latinan sanaan persona, jonka puolestaan on tästä johtuen päätelty olevan peräisin etruskin sanasta φersu tai tästä johdetusta (hypoteettiesta) adjektiivista *φersuna, jossa siis muuten tunnettu etruskin adjektiivijohdin -na yhdistyy sanaan φersu.

Koska kyseessä ei ole edes ainoa sanalle esitetty etymologia, en edellä sanotun perusteella lähtisi esittämään personan etruskietymologiaa erityisen varmana tietona, siis aivan riippumatta siitä, mitä etruskien naamioiden merkityksestä ja hautausriiteistä muuten tiedetään.

Loppukevennyksenä vielä mainittakoon, että Helsingin yliopiston kirjaston etruskologiahyllystä löytyy jostain syystä myös Helmi Poukan Etruskia suomeksi (1972), jonka sanastosta sanaa fersu (Poukan ortografiaa seuratakseni) ei tosin löydy.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Nuntii Latini loppuu, osa 2

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut käänne, johon ovat varmasti vaikuttaneet Janne Wariksen adressi, Ylen saama palaute ja muualla julkaistut yleisönosastokirjoitukset. Nuntii Latinin toimittajat Reijo Pitkäranta ja Tuomo Pekkanen olivat eilen torstaina tapaamassa Ylen toimitusjohtajaa ja paria muuta henkilöä, minkä tuloksena syntyi (tai kerrottiin) päätös, että ohjelma päättyykin vasta täytettyään 30 vuotta jatkuen kesään 2019 asti. Ohjelma siis loppuu joka tapauksessa, mutta loppumisen ajankohta siirtyi puolellatoista vuodella.

Yle julkaisi klo 15.07 asiasta uutisen otsikolla "Maailman ainoa latinankielinen uutisohjelma Nuntii Latini sai jatkoaikaa":




Vaikka "maailman ainoa" on tietysti liioittelua, huomio kiinnittyy erityisesti leipätekstin toiseen kappaleeseen, jonka kautta annetaan ymmärtää, että lopettamisen taustalla olisi Reijo Pitkärannan, Tuomo Pekkasen ja Virpi Seppälä-Pekkasen arvio, että Nuntii Latini "on tulossa elinkaarensa päähän". Tätä seuraa tieto, että he ovat "kuitenkin halukkaita jatkamaan ohjelman tekemistä vuoden 2019 kevääseen saakka", ikään kuin Yle olisi jotenkin onnistunut taivuttelemaan heidät tähän.




Reijo Pitkäranta lähetti samana päivänä vastineen koskien tiedotteen sisältöä, minkä jälkeen tiedotetta päivitettiin tänään klo 11.20 muuttamalla toinen ja kolmas kappale muotoon "Ylen Luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin mukaan ohjelmaa alusta asti tehneet dosentti Reijo Pitkäranta, professori Tuomo Pekkanen ja Virpi Seppälä-Pekkanen ovat halukkaita jatkamaan ohjelman tekemistä vuoden 2019 kevääseen saakka. Ohjelma täyttää tuolloin 30 vuotta".

On tietysti hyvä asia, että tiedotteen sanamuotoa korjattiin, mutta herää silti kysymys, miksi alkuperäinen muotoilu oli sellainen kuin oli. Oletan, että kyseessä oli tiedotteen ja siihen perustuvan uutisen kirjoittajien tietämättömyydestä syntynyt väärinkäsitys.

Ylen sivuilta löytyy myös varsinainen tiedote samasta asiasta (julkaistu torstaina 15.04), jossa on seuraavat lainaukset Ville Viléniltä:
Olemme saaneet paljon kiitosta Nuntii Latinista ja moni on myös pahoitellut sen päättymistä. Nyt voimme tyydyttää latinaa arvostavien kuuntelijoidemme toiveet ja kenties motivoida ohjelmalle jatkoa maailmalla.

Yle arvostaa professoreiden ja heidän latinistitiimiensä panosta. Ohjelma on elänyt kaikki nämä vuodet heidän henkilökohtaisen ja huippulaadukkaan työnsä varassa.
Ohjelman jatkuminen on tietysti mukava käänne, mutta kuten alussa totesin, ohjelma on edelleenkin päättymässä, eivätkä tähän liittyvät argumentit ole muuttuneet miksikään, joten latinaa arvostavien kuuntelijoiden toiveet tuskin tulivat ainakaan täysin tyydytetyiksi. Tämäkin tapaus kuitenkin todistaa, että palautteella ja aktiivisuudella on merkitystä.