sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Agricolaanisesta suoneniskennästä

Vaikka Rucouskirian (1544) kalenteriosaan liittyvien kirjoitusten sarja onkin jo aikaa sitten saapunut luonnolliseen päätökseensä, on Mikael Agricolan päivä mainio tekosyy palata asiaan. Tähän kirjoitukseen olen huvikseni koonnut kaiken sen tiedon suoneniskennästä (vks. Sonen iskemys, lat. phlebotomia), joka on suoraan luettavissa tai pääteltävissä Agricolan kalenterista. Kyseessä on tietenkin puhtaasti filologinen harjoitus, enkä ota mitään vastuuta, mikäli joku päättää tämän innoittamana vaihtaa akupunktioneulat tai homeopaattisen veden kuppaussarveen ja suoneniskentärautaan.

Aloitan muutamalla ortografisella huomiolla. Agricola kirjoittaa sanan szoni 'suoni' alkuäänteen säännöllisesti sz-digrafilla kaikkialla paitsi kerran kalenteriosan esipuheessa (jo ylempänä mainittu Sonen iskemys 'suoneniskentä'). S-kirjaimella hän sen sijaan kirjoittaa säännöllisesti sanan sonda 'sonta' johdoksineen: Sonnasa 'sonnassa', sonnitan 'sonnitan', Sondatungioxi 'sontatunkioksi' ja sondan 'sonnan'.

Korpuksen tarkastelu osoittaa, että Agricolalla esiintyvät seuraavat szoni-päätteiset yhdyssanamuodot: pää szonda (pääszonda, pääszonest), maxa szonda, peucalo szonda, polui szonda. Genetiivimuotoisina suonenmääritteinä esiintyvät elliptiset kädhen ja peucalon sekä maxan, täwuyn ja rinnan. Koska peucalo ja maxa esiintyvät myös yhdyssanojen määriteosina, voitaneen analogisesti olettaa sanat *käsiszoni, *täpyszoni ja *rindaszoni; iskentäpaikoista mainitaan huhtikuussa kartettavat silmes, curckus ja caula sekä tammi- ja helmikuussa vältettävä ialghast 'jalasta'. Näiden perusteella voidaan pitää mahdollisina myös nimityksiä *silmeszoni, *curckuszoni, *caulaszoni ja *ialcaszoni.

Näin saatavat suhtellisen varmat seitsemän suonta ovat siis joka tapauksessa pääszoni, maxaszoni, peucaloszoni, poluiszoni, käsiszoni, täpyszoni ja rindaszoni. Tätä tulosta on syytä verrata muihin lähteisiin. Koska Jaakko Gummeruksen Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1941) ei käsittele "Kalendarium-osastoa", minulla ei ole suoranaista tietoa siitä, mistä lähteestä Agricola flebotomista oppiaan ammensi.

Michael Ostendorferin laatimassa puupiirroksessa vuodelta 1555 (ks. kuva alla) näytetään suonien paikat sekä nimetään ne saksaksi ja latinaksi: kaulan sivun ja peukalon välillä on molemmilla puolilla kehoa Haupt Adern ('pääsuonet'), latinaksi Cephalica; oikean hartian ja oikean nimettömän välillä leber ader ('maksasuoni'), latinaksi Hepathica; vasemman hartian ja nimettömän välillä miltzader ('pernasuoni'), latinaksi Saluatella; molemmilla puolilla kyynärvarren ja rinnan välillä Lung ader ('kehkosuoni'), latinaksi Mediana; molemmilla puolilla lonkan ja jalkapöydän välillä gicht Ader ('kihtisuoni'), latinaksi Schiatica; sisäreiden yläosan ja nilkan välillä frawen eli roseader ('nais- eli ruususuoni'), latinaksi Saphena; molemmilla puolilla polven ja isovarpaan välilä brandt eli ruckader, latinaksi popletica.

Michael Osterndorfer 1555.

Selviä yhtymäkohtia Ostendorferin ja Agricolan välillä ovat siis vain pääszoni - cephalica, maxaszoni - hepathica, poluiszoni - popletica ja täpyszoni - mediana.

Lähes kaikki Agricolan suonet löytyvät kuitenkin Christopher Wirsungin ja Peter Uffenbachin vuonna 1605 julkaistun teoksen Ein new Artzney Buch yleisestä johdannosta (11v - 13r), jossa otsikoidaan seuraavat suonet: Hauptader ('pääsuoni') eli Cephalica (myös Humeralis eli Schuldterader 'olkasuoni'); Leberader ('maksasuoni') eli Basilica; Mittelader ('keskisuoni') eli MedianaUniversalis eli allgemeine ('yleinen'); Achselader eli Axillaris, joka haarautuu suuresta maksasuonesta, Miltzader ('pernasuoni'), jonka "nuoret lääkärit" erottava vasemman ja oikean käden välillä nimillä Splenetica ja SaluatellaHuffader ('lonkkasuoni') eli IschiadaRosen Ader eli Saphena, Knie Ader ('polvisuoni') eli PoplitisStirnader ('otsasuoni'), Nasenader ('nenäsuoni'), Adern in Augenwinkeln ('suonet silmäkulmissa'), Leffzen Adern ('huulisuonet'), Gaumen Adern ('iensuonet'), Zungenadern ('kielisuonet') ja Halß Adern ('kaulasuonet'). Teoksen alussa olevasta Dictionariumista löytyy myös kaikenlaisia suonia.

Suomen kannalta relevanttina voidaan pitää mainintaa siitä, että kylmissä maissa veri on paksua ja syvällä ruumiissa, joten suoneniskentä on siellä vaikeampaa (10r). Suoneniskennän mainitaan olevan erityisen tehokasta huhti- ja toukokuussa, mikä ei oikein vastaa Agricolan ohjeita.

Rucouskirian alkupuolella on latinan- ja suomenkielinen teksti, joka on otsikoitu Ptolemeus, mikä epäilemättä viittaa kreikkalaiseen monitieteilijään Klaudios Ptolemaiokseen (n. 86 - n. 165). Teksti kuuluu seuraavasti:
Vir ſapiens dominabitur aſtris que in-
clinant / non neceſſitant. Vnde incli-
nationes eorum precaueri poſſunt uel mi-
tigari ratione conſilio et precatione / imo
fide in verbum dei / nobis propoſitum / cui
omnino parere debemus.
Tämä Canon eli Taulu oſotta mite cuſſa-
ki Merkiſe on tekeminen taicka lackami-
nen ia iettäminen / Joijſſa on ( G ) hyue
( M ) keſkimeijnen / ia ( B ) ſe paha merk-
itze.
Latinankielisen osan käännös: 'Viisas mies hallitsee tähtiä, jotka taivuttavat, eivät pakota. Näin ollen niiden taipumuksia voi torjua tai lievittää järjellä, harkinnalla ja rukouksella, vieläpä uskolla Jumalan meille annettuun sanaan, jota meidän on kaikessa toteltava.' Tekstiä seuraa luettelo eri aktiviteeteista, josta alla relevantti ote (korostus minun):
sanoilla cāpata b g m b g g g b m b m g
Pämiehie vältä m g b g b m g m b g g m
Pämiehie catzo g g m b g m b b g b m b
Szoonda iske g b b m g b g b g b m g
Orin haria leica g g m m g g m b b b b m
Toimintoja seuraavat kaksitoista kirjainta viittaavat siis tähtimerkkeihin, jotka ovat joko hyviä (g), keskinkertaisia (m) tai huonoja (b) hetkiä suorittaa kyseinen teko. (Kirjaimet tulevat ilmeisesti saksasta: gut, mittlere, böse.) Koska merkit eli horoskoopit luetellaan oinaasta alkaen, voitaneen tästä päätellä, että suonta sopii iskeä oinaan, leijonan, vaa'an, jousimiehen ja kalojen hallitessa, mutta ei härän, kaksosten, neitsyen, skorpionin tai kauriin merkissä.

Alla oleva taulukko sisältää suoneniskentään liittyvät kohdat kunkin kuukauden kalenterisäkeistä. kyllä-sarake sisältää ohjeet siitä, mitä tulee tehdä, ei-sarake sisältää kiellot. Kuukausisarakkeessa olevat kuukaudet ovat linkkejä kunkin kuukauden värssyjä käsitteleviin vanhempiin kirjoituksiin, joista Agricolan tekstit löytyvät satunnaisine kommentteineen.

KYLLÄEI
Tammimaxa szonda / ios hätä käskeweri älä ialghast laske
Eyke pää szonda iskemen  
HelmiAno leuli / ia iske szonda
Iske pääszonda / ia kädhen ia peucalon
cartha ialghast
Maalis-Ele päästes laske werta
Ey pääszonda pide iskettemen eijke peucalo szonda
Huhtimös szondes louckaCartha silmes / curckus / ia caulas
Cuppat anda / mutta ey harttijan pälle
Touko-äle kedhest ia kesiwardhest werda pääst
KesäJoca nyt mös kylpe tachto.
Szonda hen mös iske machta...
...Paitzi maxan / täwuyn / ia rinnan
Heinä-Ele kylue / eli szonda lö
Elo-Ele szonist werta nyt laske
ey mös werta laske
Syyslaske mös werta cosca lystendh
Ja cupata ia szonda iske
-
LokaKylue / coppa / ia szonda löö-
Marras--
JoulupänszonestMutta ele löö polui szonda
Carta werta laskemast

torstai 6. huhtikuuta 2017

Reskasta

Hämeenlinnan tärkeimmän kävelykadun lempinimi on Reska. Häme-Wikistä löytyy seuraavanlainen kohta:
Reskaksi alettiin kutsua 1950-luvulla Hämeenlinnan Raatihuoneenkatua, joka ei silloin vielä ollut kävelykatuna. Nuoriso alkoi kutsua katua Reskaksi, joka tulee Hallituskadun vanhasta nimestä Residenssikatu. Sodan aikana ja sen jälkeen syntynyt ns. suuri ikäluokka muodosti silloin uudenlaisen nuorisokulttuurin, jonka idoleita olivat amerikkalaiset tähdet kuten Paul Anka ja Elvis. Reskasta tuli nuorison kokoontumispaikka ja "kävelykatu", jota käveltiin edestakaisin, päästä päähän, Satulinnan elokuvateatterista Hämeen Kinoon ja Marilyniin saakka.
Jos nimi Reska perustuu nimeen Residenssikatu, on se välttämättä ollut käytössä Residenssikadun ajoista lähtien, sillä lättähatut ja myssymissit tuskin olisivat muodostanut Raatihuoneenkadun lempinimeä viereisen kadun entisen nimen perusteella. Vanhat nimet eli Residenssikatu ja Raastuvankatu esiintyvät tuntemattoman tekijän n. 1892 piirtämässä sekä  J. F. Sevónin n. 1912 piirtämässä kartassa, mutta Hämeenlinnan kaupungin rakennuskonttorissa vuonna 1926 laaditussa asemakaavassa kaduilla on nykyiset nimensä. Nimitystä Reska on käytetty Hämeenlinnassa ainakin vuosina 1924 - 1927, mutta onko se viitannut tuolloin jo Raatihuoneenkatuun vai Hallituskatuun eli entiseen Residenssikatuun?

Toinen mielenkiintoinen nimi on ainakin 1927 käytössä ollut "Backus". Kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen nuorison ajanviettopaikka, joka ei Bacchukseen viittaavasta (lempi?)nimestään huolimatta ole tietenkään voinut olla mikään viiniravintola.

Nykyisen Reskan piirtokirjoituksia.
Kysyin molemmista asioista Hämeenlinnan kaupunginmuseolta, josta minulle vastasi tutkija Saija Sillanpää. Hän ei osannut sanoa "Bakkuksesta" mitään, mutta sanoi reskan ilmeisesti tarkoittaneen "yleisemmin kävelyä iltasella, myöhemmin nuorison iltarientoja, tytöt ja pojat erikseen". Hän antoi myös viitteen 14.12.1907 päivättyyn Hämettären numeroon (142/1907), jossa puhutaan Reskasta. Olin kyllä etsinyt kyseistä sanaa Kansalliskirjaston lehtikokoelmasta Korpin kautta, mutten ollut jostain syystä saanut mitään relevantteja tuloksia. Turon Reska-pakina ansaitsee tulla lainatuksi kokonaisuudessaan:
Tiedättekö mikä "Reska" on?

Wai ette. No, ette sitte tunne nykyistä Hämeenlinnaa.

Minua ensin kummastutti, kuinka perin wähän täällä kaduilla näkee päiwän mittaan warsinaisia kaupunkilaisia. Käwelin aamupäiwin, käwelin iltapäiwin, en nähnyt waan muita kuin maalaisseurkkuja, [sic] jotka oikein rehellisesti päiwänajoin käywät kaupungissa kaupoillaan y. m. asioillaan. Kaupunkilaisia en nähnyt. Tottapa noissa rakennuksissa ja taloissa ihmisiä asunee, mutta mikseiwät lainkaan käy raitista ilmaa henkimässä? Owatko siksi ahkeria wai ehkä ihmispelkoja?

Näissä mietteissä astuin eräänä iltana jo asuntooni mennäkseni, kun torille jouduttuani silmäni käwiwät pystyyn. Mikä on tuo sihisewä ihmisjono, joka "tulee ja menee kuin Sipiläisen saapas" pitkin torin pohjoista reunaa olewalla käytäwällä. Seisahdun. Katson kelloani. Se on neljänneksen yli 7. Waikka kuinka tarkkaan tähyän, en näe kulkijamien kumpaankaan pohjoiskulmaukseen katoawan, en askeltakaan päätepistettä pitemmälle astuwan - "krugom!", ja taasen samaa huimaa wauhtia takaisin. Mitähän siellä noin miehissä ja naisissa etsitään, ajattelin ja riensin joukkoon. Aijoin astutkella wain hiljaisesti - arwokkaasti - mutt' eipäs! Tönittiin oikealta, tönittiin wasemmalta, takaa kantapäille astuttiin, ja ennenkuin kertaaseen pääsin matkan päähän, olin jo kerran wasten alkuperäisiä aikomuksiani joutunut awoimesta owesta alas Krapiwskyn makkarakauppaan ja toisen wasten tahtoani katuojaan. Ei tämä "tahti" täällä kelpaa "maassa maan tawalla" - ja niin lisäsin minäkin höyryä. Kauwan minua sitte siinä kieppuutettiin kuin "hullua myllyssä" - silloin oli käännyttäwä kuin muutkin kääntyiwät - niin winhaan oli astuttawa kuin muutkin astuiwat - kunnes - yhtäkkiä kaikki loppui - ihmiset häwisiwät kuin tuhka tuuleen yhdessä kädenkäänteessä ja minä läähättäen seisoin yksinäni awara tyhjä tori edessäni - ei ihmistä missään! Puhaljin [sic] kuin kyytikoni ja katsoin taas kelloa. Se oli juuri lyönyt 8.

Sellainen se "Reska" on ja sellaista elämä "Reskalla".

"Reskalla" käywät kaupunkilaiset - etupäässä sentään se wäki, jonka tunteissa on lämpöä - siitä ikäkaudesta alkaen, jolloin lämpö on syttymässä siihen saakka, jolloin se wielä ei ole tyyten sammunut - ja siellä on erinomainen tilaisuus saada kuulla kaikenlaisia "interiöörejä". Minustakin on tullut ahkera Reskan-käwijä, ja nyt minä jo ennakolta tiedän, mikä poikasakki mitäkin tyttöparwea sydämellisemmin tönäsee - kuka opettaja on "hywä" ja kuka "häiju" - mikä oppilas on saanut missäkin kokeessa 5, mikä 8 ja mikä 9 j. n. e., ja mitä missäkin - mutta enpä enempää kerrokaan.
(Sanaa siksi on kolmannen kappaleen viimeisessä lauseessa käytetty nykykielestä kadonneessa merkityksessä 'niin'; neljännen kappaleen krugom eli кругом on tässä yhteydessä ymmärrettävä merkityksessä 'täyskäännös vasempaan - PÄIN'.)

Tämän humoristisen kirjoituksen perusteella tulee todetuksi ainakin sen, että nimitys Reska on ollut käytössä jo vuonna 1907, ja samalla tulee vahvistetuksi oletukseni sanan alkuperäisestä tarkoitteesta, sillä "pitkin torin pohjoista reunaa oleva käytävä" viittaa yksiselitteisesti Residenssikatuun eli nykyiseen Hallituskatuun. Residenssikatu eli Reska on siis ollut nuorison "kävelykatu" jo vuosisadan alussa, mutta jossakin vaiheessa nuoriso on ilmeisesti siirtynyt torin toiselle puolelle Raatihuoneenkadulle vieden nimityksen mukanaan. Jostain syystä epäilisin, että tämä ei ollut tapahtunut vielä 1920-luvulla. Häme-Wikin ajoitus saattaa pitää paikkansa.

"Backus" jää vielä mysteeriksi.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Suomen kielen salattu historia, osa 2

[Lisäys 6.4.2017: edellinen tämän genren kirjoitus löytyy täältä.]

Erään kieliasiantuntijan Facebook-seinältä löytyy seuraavanlaisia sanavertailuja:
SUOMEN KIELEN SALATTU HISTORIA
Volapük perustuu Suomen kieleen. Vai mitä sanotte tästä sanalistasta:
volapük balat 'pala' - suomen pala
volapük balion 'miljoona' - suomen paljon
volapük bed 'sänky' - suomen peti
volapük binot 'rakenne' - suomen pino
volapük dajonöd 'näyttely' - suomen taidonnäyte
volapük faalik 'kalpea' - suomen vaalea
volapük hil 'kantapää' - suomen nilkka
volapük it 'itse' - suomen itse
volapük kel 'kuka, mikä' - suomen ken
volapük kög 'yskä' - suomen köh
volapük kum 'kasa, pino - suomen kumpu
volapük län 'maa' - suomen lääni
Joku voi väittää, että joku näistä selittyisi Englannin kautta. Että Suomalaiset olisivat muka lainanneet kielensä Englantilaisilta! Kun Suomalainen kutsuu kissaa "kis kis kis", Englantilaista naurattaa, koska se kuullostaa Englannin sanalta "kiss", mutta mitä sanoo Englantilainen? "Pussy pussy pussy" eli "pusipusipusi" selvällä suomen kielellä. Sattumaa? Niin ne kieli herrat haluaisivat meidän uskovan. Että Suomessa ei ole mitään omaa.
Myös Kantonin Kiina perustuu Suomeen, vaikka sanat ovatkin siinä kovin lyhentyneet:
kantonin da 'lyödä' - suomen takoa
kantonin dim 'kello' - suomen tiima
kantonin fu 'housut' - suomen puku
kantonin hou 'hyvä' - suomen hyvä
kantonin housiu 'hauska' - suomen hauska
kantonin ngoi 'rakastaa' - suomen koinata
kantonin neuisi 'rouva' - suomen neiti
kantonin ma 'hevonen' - suomen humma
kantonin tai 'katsoa, nähdä' - suomen taivastella
kantonin tit 'rauta' - suomen tina
kantonin sanman 'uutiset' - suomen sanoma
kantonin yut 'kuu' - suomen kuuhut (vanh.)
Kieli herrat väittävät, että pitäisi verrata kantakieliä (esim. Kanta-Germaani), mutta totuus on, että kuolleiden kielten ääntämyksestä ei voi tietää mitään, sillä silloin ei oltu vielä keksitty nauhoituskoneita.
Suomen ja Kiinan salassa pidetty yhteys on tulkittu Ruotsalaisen historiankirjoituksen taholta niin, että Suomalaiset olisivat muka Mongooleja, mutta kyllä kansa tietää.
Yksikään kielitieteilijä ei ole esittänyt tälle vasta-argumentteja. Miksi asiantuntijat haluavat vaieta asian kuoliaaksi? Onko tässä osuttu nykyaikaisen kielentutkimuksen tabuihin?

Yllä esitetyllä on selkeitä implikaatioita. Gööttiläinen rotu-oppi on ollut väärässä, sillä suomalaiset eivät suinkaan ole mongoleja, vaan mongolit suomalaisia: Kiinan keisarikunta, Kultainen horda ja jopa Japanin imperiumi ovat itse asiassa suomalaisia valtakuntia. Suomalainen herraviha näkyy japanin kielessä, jossa sana kakka tarkoittaa 'ylhäisyyttä'.

Toisaalta volapükin historia on kirjoitettava uusiksi, sillä se perustuu suomen kieleen, minkä todistaa jopa kielen nimi. Volapük on yritetty germanofiilien toimesta selittää sanojen vol 'maailma' ja pük 'kieli' yhdistelmäksi, jotka muka ovat yksinkertaistuksia sellaisista muodoista kuin world ja speech. Yksinkertaisuudessa on vinha perä, mutta tulkinta on väärä: suomessa ei ole sananalkuisia tai -loppuisia konsonanttiryppäitä, sillä suomi on kaunis ja soinnukas kieli, mutta tämä ei ole yksinkertaistamisen seurausta, päinvastoin. Lainatessaan suomesta sanan ruuvi ovat ruotsalaiset itse asiassa muokanneet sanan muotoa tehdäkseen siitä vähemmän suomalaisen näköisen saaden aikaan vaikeasti lausuttavan muodon skruv. Todellisuudessa vola tulee suomen sanasta vala ja pük sanasta puhe. Kielen oikea nimi on siis valapuhe, salaliittolaisten vala, joka on naamioitu germanofiileille mieluisaan muotoon (huomaa etenkin umlautin lisääminen).

Volapük eli valapuhe on siis itse asiassa fennomaaninen salaliitto suomen kielen aseman palauttamiseksi maailman pääkieleksi. Kielen kehittäjänä pidetään saksalaista katolista pappia Johann Martin Schleyeria (1831 - 1912). Kyseessä on kuitenkin tökerö valehenkilöllisyys: jos katolinen pappi oikeasti haluaisi tehdä jostain kielestä maailmankielen, olisi se kieli tietenkin latina. Schleyer kuitenkin nähtävästi päätti propagoida suomen germanisoitua versiota. Kuka hän oikeastaan oli?

Edellä mainitun periaatteen mukaisesti sukunimestä Schleyer paljastuu helposti suomalainen sukunimi: aluksi poistetaan konsonanttirypäs (Schleyer  Leyer), sitten germaaninen nimijohdin -er muutetaan suomalaiseksi johtimeksi -ne (Leyer Leyne), ja lopuksi tehdään ortografinen muutos (Leyne Laine). Etunimi Johann on yksinkertaisesti saksalainen versio suomalaisesta nimestä Johannes, ja Martin on hatunnosto Martti Lutherille, jonka aloitteesta Raamattu käännettiin takaisin suomen kielelle. Kyseessä on siis Johannes Laine (1866 - 1933), suomalainen kansanedustaja ja Suur-Karjala-lehden toimittaja. Schleyerinä hän esiintyi 35 vuotta todellista ikäänsä vanhempana salaten nuorekkaan ruumiinkuntonsa kaavulla ja tekoparralla:

Johannes Laine alias Johann Schleyer.

Kuten kuvasta näkyy, oli Johannes Laineen valeasu hyvin samanlainen kuin Sigurd Wettenhovi-Aspan käyttämä hänen esiintyessään salanimellä "Guido von List". Laine jatkoi kaksoiselämäänsä saksalaisena pappina kunnes hänen saamansa toimi Joensuun Kauppa-apulaiskoulun opettajana ei enää mahdollistanut tätä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Suomenkielisiä limerikkejä

Tiedotusasia: aloitin hiljattain Helsingin yliopiston blogialustalle varsinaiseen tutkimustyöhöni liittyviin asioihin keskittyvän blogin Studia Dimicatoria.

***

Limerikki on englanninkielisen huumorirunouden laji, jonka klassisella muodolla on tarkat määreet niin tavurakenteen, aiheen kuin ensimmäisen säkeen viimeisen sanan sanaluokankin suhteen. Limerikki rakentuu viidestä säkeestä riimikaavalla aabba, joista a-säkeet muodostuvat kolmesta, b-säkeet kahdesta jalasta. Jalat ovat lähtökohtaisesti anapesteja (ti-ti-TAA), mutta ensimmäinen jalka voi olla myös jambi (ti-TAA); lisäksi etenkin a-säkeiden lopussa voi olla yksi tai kaksi ylimääräistä painotonta tavua. Sisällön osalta ensimmäinen säe päättyy yleensä erisnimeen, ja limerikin aihe itsessään on jollain tavalla seksiin liittyvä. Parhaimmillaan viimeinen säe (punch line) päättyy odottamattomaan riimiin. Rytmin korostaminen ja sanojen ajoittainen väärin painottaminen kuuluvat limerikin humoristiseen luonteeseen.

Limerikin tapaista muotoa tavataan muissakin yhteyksissä, esimerkiksi saksalaisen sotilaslaulun "Bomben auf Engeland" säkeistössä, jossa riimikaava on xabba, ja Hobittiin sisältyvässä kääpiölaulussa "Far over the Misty Mountains Cold", joka koostuu anapestien sijaan jambeista.


Prototyyppinen esimerkki varsinaisesta limerikistä on paremmin tieteiskirjailijana tunnetun Isaac Asimovin kynästä (muistinvaraisesti):
A young lady from South Carolina 
Placed fiddle strings 'cross her vagina. 
With the proper-sized cocks,
What was sex, became Bach's
Tocatta and Fugue in D Minor.
(Vähemmän härski englanninkielinen limerikki löytyy tämän kirjoituksen alusta.) 

Suomen kieli ei erityisen hyvin taivu limerikkimittaan, mutta joka tapauksessa limerikkejä on kirjoitettu myös suomeksi. Olen koonnut tähän muutamia esimerkkejä tapauksista, joihin olen törmännyt niitä erikseen etsimättä.

Ensimmäinen on Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvakirjasta (1997, s. 193, suom. Jukka Lindfors), jossa Roope osallistuu ylämaan kisoihin muun muassa lausumalla Dawsonissa oppimaansa "kertovaa runoutta":
Ol' piikasen koti Nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoksu
sai neitoset juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska.
Erisnimessä Nebraska on painotettava keskimmäistä tavua. Loppuheittoiset muodot (ol', hänt') eivät mielestäni ole tarpeellisia rytmin kannalta, mutta luovat ylätyylisyydessään kieltämättä hauskan kontrastin itse sisältöön.

Toinen, muistinvarainen esimerkki painui mieleeni muistaakseni Suomen kuvalehdestä, luultavasti vuodelta 2002 tai vähän sen jälkeen. Limerikki viittaa Kalervo Palsan mainittuna vuonna pidettyyn näyttelyyn Kiasmassa:
Näky tervehtii katsojia junista:
taidenäyttely painajaisunista!
Arkkitehtuurin kalsan
kruunaa taideteos Palsan,
jossa taiteilija hirtetään munista.
Olisin kiitollinen, mikäli joku osaisi nimetä alkuperäisen lähteen tarkemmin.

Lapsille sopivampaa laatua edustavat Reino Helismaan "väli-limerikit", jotka tahdittivat Kipparikvartetin tähdittämää Kotikunnailta-sarjaa (1964). Alla oleva esimerkki on Italia-jaksosta:
Myös on huolehdittava mahasta!
Välipala ei olisi pahasta.
Saat salaatin makuun
nyt kipparin takuun.
Syö pois - älä huolehdi rahasta.
Viimeinen säe ei sisällä minkäänlaista käännettä, riimi on ennalta-arvattava ja kokonaisuus on muutenkin melko tylsä.

"Old Man with a Nose" (Edward Lear).

Lapsille sopivien limerikkien kirjoittajista tunnetuin on eittämättä Edward Lear (1812 - 1888), jonka Book of Nonsense ilmestyi 1846 sisältäen 115 limerikkiä, joiden muodollisesta ja sisällöllisestä tyylistä riittänee yksi tyhjentävä esimerkki:
There was an Old Man with a nose,
Who said, 'If you choose to suppose,
That my nose is too long,
You are certainly wrong!'
That remarkable Man with a nose.
Kirja on hiljattain ilmestynyt Ville-Juhani Sutisen suomentamana nimellä Hölynpölykirja (2016). Alla yllä olevan suomennos (s. 9):
Olipa kerran vanha herra nenineen,
joka sanoi: "Jos tulette siihen tulokseen,
että nenä mitat ylittää,
erehdytte tykkänään
Se oli tuo ihmeellinen herra nenineen.
Sutisen suomennokset eivät erityisemmin vaikuta tavoittelevan limerikeille ominaista rytmiä, ja riimit ovat laimeita (erisnimienkin tapauksessa loppusointu muodostuu sijapäätteestä eikä itse nimestä), minkä tuloksena Learin hölynpöly on mielestäni menettänyt suurimman osan rakenteellisesta estetiikastaan. Learin limerikkien suomentaminen ylipäänsä on tietysti sellainen herkulestyö, että sitä tuskin on reilua arvioida kovin ankarasti.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Isä meidän latinaksi, osa 2

Olen aikaisemmin käsitellyt enemmän tai vähemmän kielididaktisessa tarkoituksessa Herran rukousta eri kielillä. Otsikon mukaisesti tällä kertaa vuorossa on latinankielinen versio, joka poikkeaa huomattavasti siitä, jota käsittelin edellisellä kerralla. Genrensä suhteen tämänkertainen teksti on oikeastaan lähimpänä muinaissaksinkielistä versiota, joka sekin on peräisin evankeliumin eeppisestä sovituksesta.

Kaiken oleellisen tekijästä ja teoksesta, josta tämänkertainen ote on, kertoo Hieronymus teoksessaan De viris illustribus ('kuuluisista miehistä', 84):
Juvencus, nobilissimi generis, Hispanus presbyter, quatuor Evangelia hexametris versibus pene ad verbum transferens, quatuor libros composuit, et nonnulla eodem metro ad Sacramentorum ordinem pertinentia. Floruit sub Constantino principe.
'Jalosukuinen [Aquilinus] Juvencus, espanjalainen pappi, sovittamalla neljä evankeliumia lähes sanasta sanaan heksametrimittaan, kirjoitti neljä kirjaa, sekä samassa mitassa hieman koskien sakramenttien järjestystä. Hän kukoisti Konstantinus [Suuren] valtakautena [(306 - 337)].'

Juvencus mainitsee teoksensa esipuheessa haluavansa laatia pakanakirjailijoiden eeposten veroisen teoksen oikeasta uskosta. Esipuheensa lopussa hän vetoaa pakanallisten runotarten sijaan Pyhään Henkeen ja Jordanin virtaan.

Alla oleva tekstiote (1,590-603) on peräisin Paola Santorellin editiosta (Aquilino Giovenco: Il poema dei vangeli, 2011), joka sisältää myös italiankielisen käännöksen ja kommentaarin.
Sidereo genitor residens in vertice caeli,
nominis, oramus, veneratio sanctificetur
in nobis, pater alte, tui: tranquillaque mundo
adveniat regnumque tuum lux alma reclaudat.
Sic caelo ut terris fiat tua clara voluntas,
vitalisque hodie sancti substantia panis
proveniat nobis; tua mox largitio solvat
innumera indulgens erroris debita pravi;
et nos haut aliter concedere foenora nostris.
Tetri saeva procul temptatio daemonis absit
eque malis tua nos in lucem dextera tollat.
Sic etenim genitor populis delicta remittet,
si vestra alterni vobis peccata velitis
cedere nec durum erratis intendere pectus.
Alla käännökseni, jolla ei pidä katsoa olevan minkäänlaista kaunokirjallista arvoa:

'Isä, joka asut taivaan tähtikannella, rukoilemme, että nimesi kunnioitus pyhittyisi meissä, korkea isä; ja ravitseva valo tulkoon hiljaisena maailmalle ja avatkoon valtakuntasi. Niin taivaassa kuin maissakin tapahtukoon kirkas tahtosi, ja tulkoon tänään elämän pyhän leivän elanto meille. Salliva anteliaisuutesi maksakoon pian pahan hairahduksen lukemattomat velat; ja samalla tavalla me annamme anteeksi velat omillemme. Inhottavan paholaisen villi houkutus pysyköön kaukana poissa, ja sinun oikea kätesi nostakoon meidät pahoista valoon. Niin nimittäin isä tulee antamaan kansoille rikkeet anteeksi, jos vuorostanne haluatte toistenne synnit antaa anteeksi ettekä ohjata kovaa sydäntä erheisiin.'

Ilmaisu lux alma 'ravitseva valo' esiintyy myös Vergiliuksella (1,306; 3,311: 8,455). Päivö Oksala kääntää sen muodossa "armas päivä" (1,306).

Hieronymuksen pene ad verbum -kommentista voinee olla perustellusti eri mieltä, mutta monissa kohdissa teksti noudattelee melko tarkkaan raamatullisia sanamuotoja (mm. sanctificetur, adveniat regnum, fiat tua voluntas). Metriikan osalta Juvencuksen kielessä pistää silmään (tai korvaan) eräs myöhäislatinalainen piirre: sanoissa veneratio, largitio ja temptatio on viimeinen vokaali luettava lyhyenä eli věněrātǐǒ (ˇ ˇ ¯ ˇ ˇ), largītǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ) ja temptātǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ). Sananloppuinen o on Juvencuksella säännöllisesti luettava lyhyenä, jos se ei ole sijapääte (esimerkiksi sīdereō ¯ ˇ ˇ ¯ ja caelō ¯ ¯). Lisäksi hän käyttää Donatuksen paheksumaa muotoa olli muodon illi sijaan.

Muuten huomio kiinnittyy numerukseen ilmaisussa sic caelo ut terris 'niin taivaassa kuin maissa', sillä normaalisti kyseisessä kohdassa maa on yksikössä ("myös maan päällä niin kuin taivaassa"). Samoin e malis 'pahoista' on monikossa, vaikka normaalisti se on yksikössä, jolloin se voidaan tulkita myös paholaisen nimitykseksi. En osaa sanoa, onko tällä lukujen vaihtelulla mahdollisesti teologista merkitystä. Metrisesti ablatiivin yksiköt terra ja malo ajaisivat saman asian kuin terris ja malis.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Huomioita blogista, osa 4

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Filologogrammatan lukijoille! Tämä on hyvä hetki jälleen kerran silmäillä blogin kehitystä.

Luetuimpien tekstien lista on mennyt uusiksi Filologogrammatan joulukuun alkupuolella saaneen huomion vuoksi. Luetuin teksti (ja erään arvelun mukaan luetuin teksti, jota tulen ikinä kirjoittamaan), on tietenkin "Mikael Jungnerin Facebook-päivityksestä". Toiseksi luetuimmaksi tekstiksi on noussut odotetusti viimeksi mainittua edeltänyt kirjoitus "They-pronominista (henestä, osa 2)". Osa on klikkaillut vielä pidemmälle ja löytänyt sitäkin edeltäneen kirjoituksen "Ns. pakkoruotsista, osa 4". Kolmannella sijalla kahden viimeksi mainitun välissä komeilee kuitenkin tasaista, vaikkakin ansaitsematonta, suosiota nauttiva "Katolinen ja katolilainen".

Laitoin varmuuden vuoksi sensuurin päälle Jungner-jupakan aikana, kun huomasin blogin tulleen linkitetyksi kaikenlaisille hörhösivustoille. Olen ylipäänsä kokonaisuuden kannalta ollut positiivisesti yllättynyt vihapalautteen vähyydestä, vaikka olen kirjoittanut mm. avioliittolaista, terrorismista, "pakkoruotsista" ja jopa julkaissut kuvan profeetta Muhammadista.

Kuin lehmän häntä.

Kuten viimeksi ennustin, edellisvuoden kirjoitusten määrä jäi alle kahdenkymmenen. En aio tehdä ennustetta tälle vuodelle, mutta luultavasti kirjoitustahti ei ainakaan merkittävästi tule nousemaan, mikä johtuu muista, sekä akateemista että henkilökohtaista laatua olevista velvoitteista.


tiistai 13. joulukuuta 2016

Mikael Jungnerin Facebook-päivityksestä, osa 2

Edellinen kirjoitukseni Mikael Jungnerin eriskummallisesta Facebook-päivityksestä lähti leviämään odottamattoman laajalle. Kirjoitusta ovat jakaneet pöyristyneet kielitieteilijät ja muut, joita Jungnerin asenne on syystä tai toisesta ärsyttänyt. Tekstiin on myös viitattu Talouselämässä ja MTV.fi:ssä. Eittämättä kirjoitusta on käytetty myös Jungnerin vastustamiseen henkilönä tai poliittisessa mielessä, mistä tietysti sanoudun itse irti. Kuten sanoin vastauksessani, kyse ei ollut edes hänen kielipoliittisista ideoistaan (suomen kielen yksinkertaistaminen, englannin tekeminen viralliseksi kieleksi ja opettaminen esikoulussa) vaan kieliin liittyvistä väitteistään ja sittemmin suhtautumisestaan saamaansa palautteeseen.

FLG:n säännöllinen lukijakunta on ollut varsin pieni.

Huolimatta omasta keskustelunavauksestani ja Jungnerin kommentista "olisi hienoa jos kykenisit argumentoimaan tuon tunnekuohusi" vastasin hänelle mahdollisimman asiallisesti pyrkien parhaani mukaan sellaiseen viestintään, jota Katleena Kortesuo suosittelee kirjoituksessaan "Vastaa ilkeilyyn kuin Michelle Obama", päästämättä kuitenkaan Jungneria kuin koiraa veräjästä ihan periaatteen vuoksi. Nostin esille Jungnerin nyt jo kadonneessa kommentissaan mainitseman asian, jossa hän oli osittain oikeassa, ja pyysin anteeksi jaon saatetekstiä tarjoten selitykseksi (tai ainakin syyksi), että "sovellan julkisuuden henkilöiden ulostuloja kommentoidessani eri standardeja kuin yksityishenkilöiden kohdalla". Kuten ehdin jo pohtia kommenttiosastolla, en ole ihan varma viimeksi mainitun lähestymistavan oikeutettuudesta, mutta se tuntuu nauttivan yleistä hyväksyntää, ainakin silloin, kun kohteena on joku muu kuin oma suosikki.

Asian saaneen huomion jälkeen minulle on lähetetty kuvakaappauksia ja lainauksia, joista osaa käsittelen tässä siksi, että ne koskevat minua, osittain siksi, että ne mielestäni valottavat tilanteen kokonaisuutta siltä osin kuin ei välttämättä käy ilmi esimerkiksi MTV:n jutusta.

Joku kysyi Jungnerilta, "bannasiko" hän minut, kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin. Jungner vastasi:
"Varmaankin. En tosin osaa sanoa miksi, koska nimi on tyystin tuntematon. Bannauksen lomassa kun deletoin myös sen bannauksen aiheuttaneen viestin. Ja sitten tietysti kyse voi olla jostain "haista pitkä vittu" -kommentin tykkäämisestä."
En ihmettele, että nimi on tuntematon, sillä Jungner on varmasti joutunut käymään läpi ja kommentoimaan lukemattoman määrän päivityksensä jakoja. Koska kirjoitukseni perusteella ei vaikuttanut siltä, että olisin haistatellut hänelle, hän lisäsi:
"Sillä oli varmasti muita kommentteja joista se ei puhu."



Edellinen ainakin vahvistaa sen, että Jungner ei blokannut minua Shakespeare-Agricola-kommenttini takia eikä alkuperäisen Mt Stupid -kommenttini takia, kuten jo aikaisemmin päättelin. 

(Joku on pitänyt omituisena, että käytin englanninkielistä muotoa Mt Stupid. En näe mitään erityistä syytä keksiä tällaisessa yhteydessä suomenkielistä nimitystä kyseiselle ilmiölle enkä ylipäänsä ymmärrä, mitä mainitsemisen arvoista tässä oli, sillä en ole esittänyt mitään englannin kieltä tai lainasanoja tuomitsevia kantoja saati väittänyt, että suomea olisi jotenkin helppo käyttää kansainvälisissä yhteyksissä.)

Mikäli Jungner vilpittömästi uskoo minun kommentoineen jotain muuta tai tykänneen jostain "haista pitkä vittu" -kommentista, on hän mitä ilmeisimmin erehtynyt henkilöstä, ja se, että blokkaus tapahtui hieman vastaukseni jälkeen, on näin ollen ollut puhdasta sattumaa.

Rehellisesti sanottuna en oikein jaksa uskoa tähän. Tämä käsitykseni on syntynyt paitsi muiden jakamien kokemusten, myös näkemieni Jungnerin myöhempien kommenttien perusteella. Alla oleva ei tosin suoraan liity minuun, sillä en kirjoittanut mitään Jungnerin seinälle:



Vastaavasti Twitterissä hän kertoo blokanneensa "trolleja" käyttäen sanaa omalaatuisessa merkityksessä, koska "jokaisella on omat määritelmänsä koska trollaus on aina lopulta subjektiivinen kokemus" (lähde).

En epäile, etteikö Jungner saisi osaansa "kiroilusta ja henkilöön käyvästä vittuilusta", mutta on hyvin kyseenalaista niputtaa hänen kielinäkemyksiään kommentoineet kielitieteilijät samaan joukkoon todellisten häiriköiden kanssa tilanteessa, jossa huomiota ja närkästystä on herättänyt juuri asiallisten kommentoijien (lukuun ottamatta Janne Saarikiveä ja Heini Lehtosta) ja kommenteista tykänneiden blokkaaminen.

Huomionarvoinen on seuraava kommentti:


Rinnastus vaikuttaa oudolta, sillä suomalaisilla kielitieteilijöillä olisi todennäköisesti enemmän työsarkaa, mikäli Jungnerin ehdottamat uudistukset otettaisiin käyttöön. Rinnastus olisi ainakin eturistiriidan suhteen mielekäs, jos Uberia kommentoivaan Taksiliittoon verrattaisiin vaikkapa kaikille pakollista pro exercitio -näytettä puolustavia latinanopettajia. (Vertaamisen vaikeudesta olen kirjoittanut aikaisemminkin.)

Toisessa kommentissa Jungner näki tilanteessaan enemmän tai vähemmän tosissaan yhtäläisyyksiä Galileo Galilein kohtaloon. Hän myös viittasi Wikipedian "Language Complexity" -artikkeliin ja Ylen viimevuotiseen juttuun psykologi Frode Strømnesin tutkimuksista, muttei ilmeisesti kuitenkaan yrittänyt suoraan yhdistää aikaisemmin esittämiään väitteitä mihinkään olemassa olevaan tutkimustietoon tai teoriaan.

Kesällä Kielitiede-ryhmään ilmaantui eräs eläkeläinen, joka alkoi julkaista siellä omia kielihistoriallisia teorioitaan. Useat henkilöt, mm. Johanna Laakso, jaksoivat ihailtavan pitkään keskustella hänen kanssaan vääntäen perusasioita rautalangasta, mutta kun samoja asioita toistelevien postien määrä alkoi lähennellä tulvaa, hänet poistettiin ryhmästä. Kommenteistaan päätellen hän koki keksineensä jotain sellaista, jota "kieliherrat" eivät halua kansan tietävän. Tällainen asenne tuntuu istuvan lujassa, kuten kävi ilmi myös suomen ja sumerin suhdetta sekä aikaisemmin Kalevi Wiikin teorioita koskevasta kansalaiskeskustelusta.

Joka tapauksessa haluaisin katsoa episodin tulleen ainakin omalta osaltani loppuun käsitellyksi. Jungner oli asia-asioissa väärässä, ja ajatus suomen kieliopin muuttamisesta kuuluu ehkä ennemmin spekulatiivisen kielitieteen piiriin - enkä tarkoita nyt välttämättä Santeri Junttilan blogia -, mutta virallisista kielistä ja kielten opettamisesta voidaan tietysti aina keskustella.

Lainaus MTV:n jutusta:
"Jungner tunnustaa, että halusi alun perinkin provosoida keskustelua ja siinä mielessä teksti pääsi tavoitteisiinsa. Hän aikoo ottaa onkeensa monen lingvistin esittämän kehotuksen ottaa asioista selvää."
Tämä kuulostaa ihan hyvältä. Koska kyseessä on viestinnän ammattilainen, saattoi koko jupakassa ollakin kyse vain jonkinlaisesta julkisuustempauksesta. En usko, että Jungner on luonnossa samanlainen kuin Facebookissa, ja voisin aivan hyvin kuvitella juttelevani hänen kanssaan näistä asioista kasvotusten rakentavassa hengessä.

Tapauksesta ja sen taustalla vaikuttavista ilmiöistä on kirjoittanut myös Johanna Laakso kirjoituksessaan "Somekohusta ja kielitiedosta", joka kannattaa tietysti lukea. Olen itse kirjoittanut yleisellä tasolla kielitiedosta tai lähinnä sen puutteesta kirjoituksessani "Kielitajuttomuudesta", joka saattaa kiinnostaa erityisesti kääntäjiä.

***

Vanhoja ei pidä kaivella muuten kuin hyvässä hengessä. Kuten monet ovat jo huomanneet, melkein tasan kymmenen vuotta sitten Mikael Jungnerin lausunto valittiin kielihelmeksi kotimaisten kielten puolesta puhumisen vuoksi. Alla ote Ylen uutisesta:
Jungner lausui kesäkuussa Helsingin Sanomille, että angloamerikkalaisen kulttuurin paineessa tarvitaan "yhdistäviä kansallisia tekijöitä - joku, joka tuottaa suomenkielistä sisältöä suomalaisille". Valinnan tehneen Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksen perusteluissa todetaan Jungnerin lausunnon takaavan, että Yleisradiossa vaalitaan jatkossakin kotimaista kulttuuria - niin suomen-, ruotsin- kuin saamenkielistäkin. - Tällaisen terveen itsetunnon ja omasta kulttuurista ylpeän ja vastuullisen asenteen toivoisi näkyvän suomalaisessa kielenkäytössä ja kulttuurissa nykyistä selvemmin, perusteluissa sanotaan.
(Korostus minun.)