keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Viikinkinauhasta

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt uutinen, jonka keskeinen sisältö on, että "Ruotsin viikinkhaudoista löytyi merkkejä islamista" (Ylen uutisotsikkoa lainatakseni). Uppsalan yliopiston astetta rohkeammin otsikoidun lehdistötiedotteen (englanniksi) mukaan "viikinkiajan kuviot olivat kuufalaista kirjoitusta". Lehdistötiedotteesta:
Det som tidigare ansetts vara typiskt vikingatida mönster i silver på vävda band av siden i vikingatida gravar, har visat sig vara geometriska kufiska tecken. I bandens mönster åkallas både Allah och Ali. Det visar ny forskning vid Uppsala universitet. De arabiska tecknen förekommer i gravdräkterna i vikingatida båtgravar, men också i kammargravarnas dräkter på centrala vikingatida platser som Birka i Mälardalen.
En kokoa tähän kirjoitukseen kaikkea, mitä aiheesta on sanottu, vaan käsittelen aihetta omasta näkökulmastani. Kiinnostuneet voivat lukea, mitä varsinaiset asiantuntijat ovat jo ehtineet tuoda esiin, tutustumalla Carolyn Priest-Dormanin blogikirjoitukseen "Viking Age Tablet Weaving: Kufic or Not?" ja Stephennie Mulderin kuudenkymmenen tviitin ketjuun. [Lisäys 31.10.: Mulder on sittemmin myös bloggannut aiheesta.]

Kuufalaisia kirjaimia on löytynyt tiedotteen mukaan useammasta vene- ja kammiohaudasta. New York Timesin jutussa mainitaan erikseen venehauta 36. Kuvaus kyseisen haudan sisällöstä löytyy Else Nordahlin teoksesta Båtgravar i Gamla Uppsala: Spår av en vikingatida högreståndsmiljö (2001) sivuilta 46 - 61; Anita Malmiuksen analyysi haudan tekstiililöydöistä löytyy saman teoksen sivuilta 75 - 91. Haudassa säilyneet tekstiilifragmentit ovat säilyneet kahden ovaalisoljen yhteydessä, mutta jutussa kuvattu nauha ei näytä kuuluvan niiden joukkoon. Nauhan lisäksi lehdistötiedotteesta (ja Ylen uutisesta) löytyy kaavakuva, jonka viereen on asetettu peili:

(Kuva: Annika Larsson, Uppsalan yliopisto.)

Nuolen osoittamassa kohdassa pitäisi siis lukea peilistä katsottuna "Allah", mikä on Annika Larssonin mukaan "en spännande detalj".

Oikeanpuoleinen kaavakuva perustuu ilmiselvästi Agnes Geijerin vuonna 1938 ilmestyneeseen teokseen Birka III: Die Textilfunde aus den Gräbern. Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä muille kuin niille, jotka olettivat, että kyseessä olisi jokin uudempi löytö. Relevantti sivu (83) näyttää seuraavalta:


Lehdistötiedotteen kuvassa näkyvä kuvio on äärimmäisenä vasemmalla, mutta tiedotteessa kuviota on levennetty ylemmässä puoliskossa olevien E-kirjainta muistuttavien muotojen kohdalla. Leventämiseen käytetyt numeroa 6 muistuttavat muodot on otettu alempaa, käännetty 90 astetta ja asetettu kuvion jatkoksi symmetrisesti molemmille puolille. Tämä näkyy selvästi alla olevasta yksityiskohdasta lehdistötiedotteen kuvasta, jossa pistojen suunta odotetusti muuttuu näiden lisäysten kohdalla:


Tiedotteesta ei käy ilmi, mihin tämä muokkaus perustuu. Voi olla, että se on tapahtunut vahingossa spekulatiivisen entisöintityön yhteydessä (ehkä kyseessä on Enköpingin museon sivulla mainittu "nytillverkad skapelse"). Tämän muokatun kuvion perusteella on kuitenkin tehty havainto, että sen peilikuva näyttää arabialaiselta kirjoitukselta, tarkemmin kuufalaisen kalligrafian eräältä muodolta: luettuna peilikuvasta oikealta vasemmalle (tai yllä olevasta kuvasta vasemmalta oikealle) ensimmäinen pystyviiva olisi siis ا eli alif, toinen ja kolmas kaksi kertaa ل eli laam ja neljäs, (takaperoista) numeroa 6 muistuttava merkki ه eli haa, joista muodostuisi yhdessä sana allāh 'Jumala'.

Huomio kiinnittyy siihen, että alif on sidottu sitä seuraavaan laamiin, joten lopputulos muistuttaa ainakin omaan silmääni enemmän kolmea peräkkäistä laamia kuin sarjaa alif-laam-laam. (Käytännössä kokonaisuus muistuttaa vain neljää viivaa.) En löytänyt esimerkkiä tällaisesta sidonnasta kantikkaassa kuufalaisessa kalligrafiassa, mutta vaikka sellaista ei esiintyisi lainkaan, tällainen poikkeama olisi tietysti joka tapauksessa mahdollinen kopiotyössä tai pseudo-kuufalaisessa kirjoituksessa. Kuvion emendaatio vaatisi kuitenkin itsenäisiä perusteita sille, mitä tekstissä on emendaation jälkeen tarkoitus lukea, sillä muutenhan tekstejä ja kuvioita voisi "korjailla" mielensä mukaan, kunhan lopputulos on tarpeeksi kiinnostava. (Yllä viitatun Mulderin mukaan tässä ei lue "Allah", ja tekstin tyyli on muutenkin satoja vuosia myöhäisempää kuin hautalöytö.)

On hyvä vielä tiivistää, mistä julkaistun tiedon valossa tässä "tutkimustuloksessa" on kyse: Birkasta löydetyn nauhan kuvion eri osien yhdistelmä tuo peilin kautta katsottuna Annika Larssonille mieleen kuufalaisilla kirjaimilla kirjoitetun sanan "Allah". Tarkasteltuna kontekstissaan eli vaikka vain muiden julkaistujen kuvioiden yhteydessä kyseessä on hyvällä tahdollakin vain turhan monimutkainen ad hoc -selitys. Mielestäni havainto on sellainen, että sen olisi korkeintaan voinut mainita jollekulle arabialaisen taidehistorian tai paleografian asiantuntijalle, joka olisi voinut sanoa asiasta mielipiteensä. Lehdistötiedote tuntuu lievästi sanottuna liioitellulta, vaikka kaikki julkisuus on kai hyvää julkisuutta.

Tiedotteeseen perustuviin uutisiin kohdistuva kritiikki on kohdannut yllättävän paljon kansan syvien rivien vastustusta. Monilta keskustelijoilta tuntuu unohtuvan, että jutun pointti ei ollut se, että viikingeillä oli ylipäänsä kontakteja arabeihin. Tässä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä, vaikka uusi tutkimus on toki aina tervetullutta. Toinen ilmeisen vaikea asia käsittää on se, että julkaistun Allah-kirjoituksen osoittautuminen kauniisti sanottuna kyseenalaiseksi ei tietenkään tarkoita, että viikingeillä ei olisi ollut tekemistä arabien kanssa.



Muutamat keskustelijat ovat vastanneet ylempänä linkittämääni sosiaalisessa mediassa julkaistuun kritiikkiin antamalla ymmärtää, että blogissa tai Twitterissä sanotulla ei ole merkitystä tieteellisessä keskustelussa. (Lehdistötiedotteilla ja tiedeuutisilla ilmeisesti on.) Bibliometristen kysymysten ulkopuolella argumentin tosiasiallinen arvo ei määräydy siitä, missä muodossa se on julkaistu, vaan esitetyistä perusteluista. Olisi mielestäni jotenkin kohtuutonta vaatia, että johonkin sosiaalisessa mediassa kulovalkean lailla leviävään uutiseen vastattaisiin kirjoittamalla varsinainen tieteellinen artikkeli ja odottamalla sen julkaisua. Todistustaakka on lähtökohtaisesti väitteen esittäjällä, ja tässä tapauksessa esitetylle väitteelle eli sille, että kyseisessä nauhassa lukee "Allah", ei ole esitetty oikeastaan minkäänlaista perustetta. Asia ansaitsee huomiota lähinnä siksi, että kyseessä on hyvä esimerkki siitä, miten uutinen voi lähteä leviämään lähdekritiikkiä vailla olevien ihmisten levittäessä sitä huolimatta siitä, miten paljon faktantarkistuksesta nykyään puhutaan. (Suurempi osuus vastuusta on tietysti toimittajilla. Hieman vastaavia tapauksia viikinkeihin liittyen ovat olleet kuufalaista kaiverrusta sisältävä sormus ja naissoturipäällikkö.) Uutisen leviämisellä on ollut myös se vaikutus, että väitetyn kirjoituksen kiistanalaisuus käsitetään jonkinlaiseksi lieväksi "tutkijoiden erimielisyydeksi". Voi tietysti olla, että todelliset löydöt ovat jotain aivan muuta kuin tuo julkaistu nauha (kuten eräässä Facebook-ryhmässä esitettiin), mutta tässä tapauksessa lehdistötiedotteen kuvavalinta olisi todella omituinen.

Vertailun vuoksi joku voisi esittää, että Vimosesta löytyneeseen, vuoden 160 tienoilta peräisin olevaan kampaan kaiverrettu teksti ᚺᚨᚱᛃᚨ harja todistaa, että muinaiset tanskalaiset opiskelivat suomea post-it-lappumenetelmällä, tai että samasta paikasta löydetyn, 200-luvun loppupuolelle ajoitetun kenkäimen sanat ᚨᛚᚨ ala ja ᛗᚨᚲᛁᚨ makia merkitsevät 'Allahin miekkaa', mikä todistaa tanskalaisten olleen muslimeja jo kolmannella vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun, ja koska sana makja 'miekka' tulee ilmiselvästi suomen sanasta miekka, vahvistaa tämä tulkinta myös edellä mainitusta kammasta esitetyn teorian. (Olen kyllä huomannut aprillikirjoitusteni kohdalla, että tällaisten heittojen suhteen pitää noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, sillä on mahdotonta sanoa jotain niin hassua, etteikö sitä voitaisi ottaa tosissaan.)

tiistai 29. elokuuta 2017

Valtioneuvoston tilojen latinaa

Tämä kirjoitus täydentää ja jatkaa aikaisempia vastaavia kirjoituksia (osa 1, osa 2, spin-off, osa 3) asiaankuuluvine historiallisine sivuhuomioineen.

Muistolaatta.
Valtioneuvoston linnan portaikossa on yllä olevassa kuvassa näkyvä muistolaatta, jossa on seuraava teksti:
EUGEN SCHAUMAN
19 16/6 04

SE PRO PATRIA DEDIT
'Eugen Schauman uhrasi itsensä isänmaan puolesta 16.6.1904.' Kyseisellä paikalla Eugen Schauman haavoitti kuolettavasti Suomen suuriruhtinaanmaan kenraalikuvernööriä Nikolai Bobrikovia kolmella laukauksella ja surmasi sitten itsensä kahdella. Päivälehdessä attentaatti uutisoitiin seuraavana päivänä julkaisemalla alla oleva Uudenmaan läänin kuvernöörin tiedote (No 115, 17.6.1904):
Tänään, kesäkuun 3 p:nä (v. l.), klo 11 a. p., Senaatin rakennuksessa, toisen kerroksen portaiden käänteessä, tehtiin murhayritys Suomen Kenraalikuvernööriä ja sotajoukkojen Päällikköä, Kenraaliadjutantti N. I. Bobrikovia vastaan, joka haavottui kolmesta revolverinlaukauksesta. Rikoksentekijä Eugen Schauman ampui itsensä paikalla kuoliaaksi.
Pääesikunnan Kenraalimajuri Kaigorodov.
Helsingissä kesäk. 3 (16) p:nä 1904.
Toisin kuin yllä sanotaan, kyseessä ei ollut revolveri vaan pistooli (Browning M1900). Seuraavana päivänä (No 116, 18.6.1904) ilmestyikin jo ilmoitus kenraalikuvernöörin kuolemasta jatkuen Suomen Venäjään integroitumisen tärkeyttä korostavana nekrologina. Kuolinilmoituksen alku:
Toissayönä klo 1,10 kuoli täkäläisessä kirurgisessa sairaalassa Suomenmaan Kenraalikuvernööri, kenraaliadjutantti, jalkaväen kenraali Nikolai Bobrikoff.
Bobrikov oli tuotu Senaatintalosta ensin virka-asuntoonsa Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmaan, mistä hänet siirrettiin Kasarmikadulla sijaitsevaan Kirurgiin.

(Svenska Ylen sivuilta löytyy katkelmia vuonna 1992 valmistuneesta aihetta käsittelevästä draamadokumentista Fem skott i senaten, joka tuli viimeksi televisiosta vuonna 2004, kun tapauksesta oli kulunut vuosisata. Attentaatti on kuvattu oikealla tapahtumapaikallaan, ja anakronistinen muistoplakaatti onkin nähtävissä kohdassa, jossa Schauman makaa kuolleena lattialla.)

Juhannuksena Päivälehdessä ilmestyi (No 121, 24.6.1904) pääkirjoitus, jossa käsiteltiin periaatteessa vuodenaikaan täydellisesti sopien valon voittoa pimeydestä ja sitä, miten Suomen kansa on "60-70 pohj. leveysasteilla eläen" tottunut valon ja pimeyden jatkuvaan taisteluun. "Nyt meillä on Juhannus" -teema tulkittiin (oletettavasti aivan oikein) verhotuksi iloitsemiseksi kenraalikuvernöörin kuolemasta, joten Päivälehti lakkautettiin sensuuriviranomaisten toimesta. (Vastaava, tosin aamunkoittoon liittyvä teema löytyy myös myöhemmästä Finlandia-hymnin sanoituksesta, niin Wäinö Solan vapaamuurarillisesta kuin V. A. Koskenniemen yleisesti lauletusta versiosta.)

Mutta takaisin asiaan. Valtioneuvoston istuntosalissa on R. W. Ekmanin 1857 senaatin tilauksesta maalaama vapaa kopio Emanuel Thelningin vuonna 1812 maalaamasta taulusta vuoden 1809 Porvoon valtiopäivistä. Kehyksen alaosassa on seuraava teksti:
LEGES ET INSTITUTA FENNIAE
AB
ALEXANDRO I
CONFIRMATA
COMITIIS BORGOAE
ANNO MDCCCIX
HABITIS.
'Aleksanteri I vahvisti Suomen lait ja laitokset vuonna 1809 Porvoossa pidetyillä valtiopäivillä.' Fraasi leges et instituta Fenniae confirmata on sikäli kiinnostava, että siinä on vältetty Säätytalon päätykolmion vuonna 1903 paikalleen saadun veistoksen vastaavassa lauseessa leges et instituta Fenniæ solenniter confirmatæ esiintyvä kielioppivirhe, jota käsittelin jo aiemmassa kirjoituksessa.

Taustalla Suomen Pankki.
Säätytalon puistikossa on rintakuva, jonka jalustan etupuolella on seuraava teksti:
L. MECHELIN
ÆTATIS SVÆ LXX
'Leo Mechelin 70-vuotiaana.' Takapuolella, jalustan alaosassa puolestaan lukee:
·W. RUNEBERG SCULPSIT·
SOCIETAS PRO HELSINGFORS
HOC LOCO PONENDUM CURAVIT
'Walter Runeberg veisti, Pro Helsingfors -säätiö siirrätti tälle paikalle.' Rintakuva valmistui Mechelinin 70-vuotispäiville vuonna 1909 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1943. Mechelin muodosti vuonna 1905 ns. perustuslaillisen senaatin, jonka aikana toteutettiin vuonna 1906 valtiopäiväreformi, eli säätyvaltiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui, sillä seuraavan vuoden maaliskuussa pidetyissä eduskuntavaaleissa äänioikeus oli kaikilla 24-vuotiailla suomalaisilla. Samassa yhteydessä naiset saivat ensikertaa täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Reskasta, osa 2

Edellisen Reskaa käsittelevän kirjoituksen jälkeen on paljastunut lisätietoa sekä Backuksesta että Reskan identifikaatiosta 1920-luvun lopulla.

Eräs kommentaattori toi esille, että Backus saattaisi olle Backmanin ravintola, joka toimi Säästöpankin talon (Raatihuoneenkatu 17) toisessa kerroksessa. Vastasin, että ainakin Backman & Tyrylä O/Y on ollut kaupparekisterissä vasta 11.3.1930 alkaen, ja kyseinen talokin on rakennettu vasta 1929. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Backman olisi voinut toimia ravintola-alalla aiemminkin. Ainakin nimi vaikuttaisi olevan toistaiseksi todennäköisin etymoni.

Joka tapauksessa Jazztyttö kirjoittaa 23.5.1927 (tai oikeastaan yöllä seuraavan päivän puolella):
½ 9 tiden kommo Hilkka och jag från Kauppakoulu och när vi gingo förbi Kirkkopuisto så sågo vi att de sutto där. Vi gick nedför reskan och förbi Panu till "Backus", sedan vände vi om oss och sågo att Steni och Hocku kommo nedåt Rådhusgatan.
(Lihavoinnit minun.)

Tämän perusteella vaikuttaisi vahvasti siltä, että Reska olisi vielä 1927 ollut Hallituskadun (entisen Residenssikadun) eikä Raatihuoneenkadun nimitys. Alla olevaan karttaan (karttapohja lainattu Lydiasta) olen merkinnyt tyttöjen reitin tekstissä mainittuine, numeroituine kiintopisteineen:



Kauppakoulu on sijainnut yhteensä kolmessa eri osoitteessa, jotka ovat Raatihuoneenkatu 6 sekä Birger Jaarlin katu 6 ja 2. Kysyin näiden muuttojen ajankohdista Hämeenlinnan kaupunginmuseosta, mutten ole toistaiseksi saanut vastausta. Lähden siitä oletuksesta, että Kauppakoulu sijaitsi tuolloin Birger Jaarlin kadulla (1, molemmat vaihdoehdot merkitty), josta tytöt tulevat Hallituskadulle Rauhankatua pitkin (myös Kirkkokatu eli nykynen Linnankatu on mahdollinen). Tytöt kävelevät Hallituskatua länteen Kirkkopuiston ohi, jossa he näkevät poikien istuvan (2). He jatkavat "pitkin Reskaa" (3) eli Hallituskatua torin pohjoispuolella ja siitä elokuvateatteri Panun ohi (4). (Elokuvateatteri sijaitsi Kansallisosakepankin talossa eli Raatihuoneenkadun ja Linnankadun eli nykyisen Sibeliuksenkadun kulmassa; konjunktio och mahdollistaa sen, että Panu ei välttämättä sijaitse Reskan varrella.) Tytöt jatkavat "kohti Backusta", kääntyvät ympäri (5) ja näkevät poikien tulevan pitkin Raatihuoneenkatua. Sanan Rådhusgatan käyttö tässä tukee oletusta, että Reska on eri katu.

Tämän perusteella toistaiseksi tunnistamaton "Backus" vaikuttaisi sijainneen Raatihuoneenkadulla torin länsipuolella eli nykyisellä kävelykadulla.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Heikan meikat

Törmäsin vuodelta 1927 peräisin olevassa subliteraarisessa lähteessä ilmaisuun heikan meikat. Koska ilmaisu ei ollut tuttu entuudestaan, päätin selvittää, mitä se tarkoittaa.

Suomen murteiden sanakirja kertoo merkitykseksi 'pitkät tovit, iät ja ajat'. Levinneisyyskartalta löytyvät Sääksmäki, Luopioinen, Lammi, Hattula, Vanaja ja Loppi. Käyttöesimerkit ovat seuraavat:
Istuttiir rappusilla viälä heikam meikak kun sinä olit lähteny. (Luopioinen)
kyllä siks kuluu heikammeikat ennenkö minä niim menen sinne uudestaan. (Hattula)
Ol jätkillet töitä heikammeikat. (Lammi)
Siit on jo aikaa heikat meikat, kun vaari tääl viimeks kävi. (Lammi)
Toiseksi alimmassa tapauksessa merkitys näyttäisi viittaavan ehkä paremminkin määrään kuin aikaan. Google-haku tuotti yhteensä kuusi tulosta, joista neljä on blogeista, kaksi keskustelupalstoilta. Merkityksensä puolesta osumat jakaantuvat tasaisesti aikaan ja määrään viittaaviin, vaikka raja ei ole kaikissa tapauksissa välttämättä täysin selvä. Todennäköisesti aikaan viittaavat seuraavat tapaukset:
Luettelin jo heikanmeikat sitten yhdessä blogissani mitä kummallisimpia omistuskohteita ko. valtiolta. (2011)
Kyynisrealistimme Niinistö on vedonnut ko. pykälään heikanmeikat,. kamoon kuurot. (2010)
Kuntaministeri oli esikuntineen puhunut ilman aikarajaa heikanmeikat. (2012) 
...mutta yksiselitteisesti määrään viittaavat:
Ja ennen kaikkea, meillä on kyllä heikanmeikat introvertteja, autisteja, koulukiusattuja, nuorahdistuneita teknonörttigootteja (2010)
Suomi on muuttunut heikan meikat parin viime vuosikymmenenkin aikana ilman mitään kriisiytymistä. (2014) 
suoraakin demokratiaa voitaisiin parantaa vielä heikanmeikat. (2003)
Kansalliskirjaston lehtikokoelmista (KLK) löysin Korpin kautta seitsemän osumaa, jotka ovat tuoreinta esimerkkiä (vuodelta 1942) lukuun ottamatta kaikki huumorilehti Tuulispäästä (vuosilta 1903 - 1919):
— hoh. hoh, siitä on jo heikan meikat kulunut — muistamnK iäti sen työmaan, mikä meillä pojilla oli jäi viikolla. (Pellervo no. 6 26.03.1942)
Mutta jos ei olisi Tuulispäätä ei olisi Tuiskuakaan, se on minun vahva uskoni- Ellei Tuisku olisi humoristi, olisi hän varmasti viimeistään Jo 36 vuoden vanhana nukkunut ikuiseen uneen pitkällisen keuhkotaudin murtamana, mutta nyt saattaa hän hyvällä syyllä elää ja ilahuttaa Suomen kansaa raikkaalla huumorillaan vielä heikan meikat. (Tuulispää no. 21-24 09.06.1919)
— Koskas sinä aloit näyttelemään'? — Aa, johan siitä on vuosia heikan meikat. (Tuulispää no. 6 06.02.1914)
Joku voi ehkä väittää että johan siitä on heikan meikat, kun ne helteet oli ja se joku on aivan oikeassa. (Tuulispää no. 40 02.10.1914)
Ilman viimeksimainituita olisimme jo heikan meikat sitten saaneet asua todellisessa paratiisissa, sj'ödä ihanan vaimoimmeisen tarjoamia omenoita , löyhytellä viikunan lehteä ja haistella paratiisin hyvänhajuisia tuoksuja. (Tuulispää no. 9 01.03.1912)
En ainakaan minä, joka jo heikan meikat sitten olen jättänyt vanhanpojan ikärajan, muista lunta nähneeni jouluna muuta kuin lapsuus-aikoinani, melkein muistonrajan toisella puolella. (Tuulispää no. 52 29.12.1911)
— Olenhan minä täällä jo heikan meikat töllislellyt, vastasin umpimähkään ja se oli viisaasti vastattu, kuten perästäpäin hoksasin. (Tuulispää no. 10 04.03.1904)
Kaikissa tapauksissa ilmaisu viittaa yksiselitteisesti aikaan. Koska kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat samasta lehdestä ja mitä luultavimmin saman kirjoittajan kynästä, ei osumien suhteellisen korkea määrä ole merkityksellinen, vaan kertonee lähinnä yksittäisen pakinoitsijan idiolektista.


"Puhuimme heikan meikat."

Vaikuttaisi mahdolliselta, että aikaan viittaava merkitys on alkuperäisempi, ja merkityksen muutos on tapahtunut epäselvien tapausten kautta. Ilmaisun etymologiasta minulla ei ole toistaiseksi mitään spekulaatiota kummempaa sanottavaa.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

(Puukko)junkkarin etymologiaa

Heikki Ylikangas käsittelee kirjassaan Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976) jonkin verran nimityksen puukkojunkkari etymologiaa (s. 117):
Jos ensimmäisiä puukon käyttäjiä kavahdettiin ja kammoksuttiin, yhtään parempi ei ole itse puukkojunkkari-nimityksen varhaisin jäljitettävissä oleva maine. Sanottu nimitys ilmaantuu suomalaiseen kirjallisuuteen pastori Zachris Cygnaeuksen kirjoittamassa Mäntyharjun pitäjänkertomuksessa vuodelta 1780. Cygnaeus kertoo Mäntyharjun asukkaita kutsutun puukkojunkkareiksi (Puucko-Junckarit - Knif-Herrar) sen vuoksi, että he olivat ryöstäneet ja murhanneet pitäjän kautta kulkevia matkustavaisia. Koska teoksessa heti tämän jälkeen otetaan käsiteltäväksi isonvihan aikuiset sissit ja kivekkäät, jotka olivat pääasiassa entisiä sotilaita ja jotka ryöstivät ja surmasivat ensin venäläisiä, sitten keitä hyvänsä, lienee nimityksellä tarkoitettu näitä tavallisiksi rikollisjoukkioiksi taantuneita entisiä sotilasryhmiä. Rauhan palaamisesta huolimatta osa sisseistä kykenemättä tai voimatta enää palata normaaliin yhteiskuntaelämään jäi metsiin elättääkseen itseään rosvoamisella. Tässä valossa puukkojunkkareilla siis ymmärrettiin sotilaista rikollisiksi taantuneita ryöstömurhaajia, jotka käyttelivät puukkoa tappoaseenaan. Mahdollisesti juuri se seikka, että kysymys oli entisistä sotilaista, tuottaa nimityksen suomenkieliseen muotoon "junkkari" ja ruotsinkieliseen 'herr'-sanan.
Viitattu alkuperäislähde löytyy täältä, alkuperäisenä käsikirjoituksena täältä (ks. myös kuva alla).

"Puucko-Junckarit (Knif-Herrar.)"
Yllä olevassa lainauksessa sanaan junkkari liittyvässä huomautuksessa lukee:
Junkkarilla on tarkoitettu Suomen kielessä uhmailevan omavaltaisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Lönnrot 1958, s. 384. Junkkarisanan yhteys saksankielen 'jung' sanaan saattaa palauttaa käsitteen aina keskiajan rosvoritareihin saakka. Vrt. Radbuch-Gwinner 1951, s. 62.
Viitattu teos on Gustav Radbruchin ja Heinrich Gwinnerin Geschichte des Verbrechens: Versuch einer historischen Krimonologie (1951), jossa käsitellään pohjimmiltaan aateliston verikosto-oikeuden väärinkäytöstä kummunnutta rikollisuutta.

Yllä lainatut kohdat herättivät mielenkiintoni. Aihe on hieman hankalasti lähestyttävä, mutta yritän tehdä parhaani.

Yhteys saksan sanaan jung toki on, sillä ruotsin junkare on lainattu alasaksan sanasta junker, joka on supistuma yhdyssanasta jungherr 'nuoriherra' (vrt. jungfrau). Rosvoparonit olivat eräänlaisia "junkkereita" eli aatelisherroja, mutta tämä ei vielä anna syytä olettaa mitään erityistä yhteyttä uuden ajan puukkojunkkareiden ja keskiaikaisten rosvoparonien välille. Sanan tarkoite ei ole sama asia kuin sen merkitys. Jotta voitaisiin puhua mielekkäällä tavalla varsinaisesta yhteydestä, olisi sanalla ollut väkivaltarikollisen merkitys saksassa, josta sen olisi täytynyt lainautua ruotsiin ja sitten suomeen saaden tarkennuksen puukko-.

Ylikankaan mukaan suomen junkkari ja ruotsin herr(e) liittyvät mahdollisesti rikollisten sotilaalliseen alkuperään. Sana junkkari on kyllä yhdistettävissä sotilasarvoon faan- tai lippujunkkari eli fanjunkare, mutta arvo perustettiin Ruotsin armeijassa vasta vuonna 1805. Kyseinen arvo myönnettiin ansioituneille aliupseereille. Etymologisesti alimmat upseerinarvot vänrikki ja kornetti viittaavat nekin lipun kantamiseen, ja vänrikki toimikin 1700-luvulla Ruotsin armeijassa lipunkantajana taistelussa, kun taas rauhan aikana tässä virassa toimi aliupseerien ja miehistön väliin sijoittuva lippumies eli förare. Fanjunkare on peräisin saksan sanasta Fahnenjunker, jolle Grimmin sanakirja antaa merkityksen 'subsignifer, ein dem fähnrich beigeordneter fahnenträger' ('alilipunkantaja, vänrikkiä avustava lipunkantaja').

Kronologisesti tässä kohden sopii mainita Helsingissä autonomian aikana toiminut jalkaväen junkkarikoulu (Гельсингфорское пехотное юнкерское училище), jossa sana junkkari on käytetty venäjän sanan юнкер käännösvastineena merkityksessä, jonka voisi kääntää parhaiten ehkä upseerikokelaaksi.

Fahnenjunker on ollut Suomessa käytössä niinkin myöhään kuin itsenäisyyden alkuvuosina. Itsenäisen Suomen ensimmäinen aktiiviupseerikurssi oli saksalaisvetoinen Fahnenjunker-kurssi, joka alkoi Haminassa 14.9.1918. Saksalaisten hyväksymät saksankielentaitoiset oppilaat aloittivat  opintonsa jalkaväen Taistelukoulussa, joka oli perustettu Haminaan saman vuoden elokuussa. Tarkoitus oli, että oppilaat jatkaisivat opintojaan Itämeren divisioonan joukko-osastoissa ja lopuksi Fahnenjunkerschulessa Saksassa, mutta ensimmäisen maailmansodan käänteet ja saksalaisten poistuminen johtivat siihen, että kurssi vedettiin loppuun Haminassa suomalaisvoimin. Tammikuun puolessa välissä valmistuneet oppilaat saivat etuoikeuden tulla hyväksytyiksi 25.1.1919 alkaneelle ensimmäiselle kadettikurssille Helsinkiin. Haminassa jatkoi 1920 perustettu Reserviupseerikoulu.

Mutta takaisin asiaan: mielestäni sekä junkkari että käännösvastineena käytetty herre selittyvät ylempänä mainitulla junkkarin merkityksellä: vaikka junkkari merkitsi tuolloin suomen kielessä pöyhkeilevää nuorukaista, on myös ymmärrettävä, että sanalla ei välttämättä ollut samaa kaikua ruotsissa. Mahdollisesti tästä syystä Cygneus päätyi käyttämään vastineena sanaa herre, jolla on hyvinkin voinut tuolloin olla vastaava sivumerkitys kuin nykyäänkin suomen sanalla herra. Ainakin voisin kuvitella, että jos Cygnaeus olisi ajatellut, että puukkojunkkarit olivat entisiä sotilaita, hän olisi varmaan suoraan sanonut niin. Sen sijaan hän sanoo, että samaan joukkoon luetaan myös "sotilaskarkureista ja uhkarohkeista sälleistä" ("förrymde soldater och öfverdådige sällar") koostuneet sissit eli kivekkäät, jotka toimivat samaan tapaan isonvihan aikana vaanien pahaa-aavistamattomia tienkäyttäjiä, niin varsinaisia vihollisia kuin toisinaan henkilökohtaisia vihamiehiäänkin.

Mitä tulee vielä junkkarin merkitykseen suomessa, Lönnrotin sanakirjan ohella kiinnostavia ovat myös 1700-luvun sanakirjat. Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) antaa sanalle junckari johdoksineen seuraavat merkitykset:
Junckari, -rin.nobilis.adelsman, ädel.
junckaroitzen, -tagrandem me gero.will wara stor.
junckaroitan.pass. impers.man giör sig stor.
junckaroitzeminen. -isen.nobilitatis affectatio.fåfäng storhet.
junckarus, -uden.idem.
Junckari on siis Jusleniuksen mukaan yksinkertaisesti aatelisherra, mutta johdoksilla on jo selvästi peijoratiivinen, turhamaisuuteen ja isotteluun viittaava merkitys. Tämän perusteella on täysin uskottavaa, että haukkumanimi on ollut käytössä jo tuolloin.

Christfried Gananderin 1787 valmistuneessa käsikirjoituksessa Nytt finskt lexicon annetaan sanalle junkkari lisäksi vastineet ungkarl ja ogift ('poikamies'). Käyttöesimerkkinä annetaan lause kyllä se on pää junkkareita ja sen ruotsinkielinen selitys en liderlig sälle, ostyrig ('ruokoton sälli, vallaton'). Verbin junkkaroida Ganander selittää ruotisksi wil wara stor ja gå ledig sekä latinaksi grandem & ignavum me gero lisäten Jusleniuksen isotteluun vielä laiskottelunkin.

Sanakirjojen lisäksi on syytä tarkastella saatavilla olevia korpuksia. Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy 17 osumaa sanalle junkkari (junckari). Kymmenessä tapauksessa kyse on hovi- (6 kpl) tai kamarijunkkarista (4 kpl). Yhdessä asetustekstissä vuodelta 1769 käytetään ilmaisua Junckarit eli Adelsmiehet, ja tuntemattoman tekijän vuonna 1771 kääntämässä Ulosweto, Doctor Johan Philip. Freseniuxen Pastoral-Kokouxista, Tansamisesta Eli Hypystä selitetään Yxi Nuori Junckari lisäyksellä "eli nijnkuin nyt tähään aikaan sanotan Adelsmies".

Hemminki Maskulaisen laulukokoelman Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud  (1616) esipuheessa teos omistetaan muun muassa "Nuorten Junckaritten ja neidzein" haltuun. Tämä on sikäli merkittävää, että junkkarilla ei tässä yhteydessä ole ainakaan mitään kovin peijoratiivista sivumerkitystä, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti naimatonta miestä.

Mielenkiintoisempi tapaus löytyy vuoden 1642 Raamatusta, jossa on seuraava selitys Jeremian kirjan luvun 11 jakeeseen 15:
Nijncuin äiti cudzu poicans junckarixi wihoisans ollesans : nijn cudzu HERra täsä Judalaiset ystäwäxens / hänen hywäxi lapsexens / jotca teit caicke coirutta ja epäjumalan palwelusta / ja tahdoit cuitengin että se oli caicki hywin tehty.
Selitys on peräisin suoraan Martti Lutherilta:
Gleich wie die Mutter im zorn / jr sönlin / Juncker heisst / So heisst er sie auch seine Freunde / die fromen Kindlin / die alle Büberey treiben vnd Abgötterey / Vnd sol doch wolgethan sein.
"Junkkari" on siis nimitys, jolla ainakin saksankielinen äiti saattoi torua poikaansa. Tähän yhteyteen sopien suomenkielinen sana esiintyy yksinään myös Gananderin satukokoelmassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784):
Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit. (7)

Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. (104)

Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten; (126)
"Junkkarit" siis kiljuvat, juopottelevat ja ovat himojensa sokaisemia. Tällaiset käyttöyhteydet omalta osaltaan vaikuttavat sanan merkityksen muotoutumiseen, oli sanan alkuperäinen merkitys mikä tahansa.

Erään tiedon (requiescat in pace) mukaan yhdyssana puucko junckari tavattaisiin jo 1730-luvulla:
Gen. Sursillianaankin kontribuoinut kempeleläisadjunkti Gabriel Peitzius joutui 1730-luvulla vastaamaan Turun tuomiokapitulille esimiehensä tekemään kanteluun, joutui tämä selittelemään mm. syytöstä siitä, että olisi nimitellyt seurakuntalaisiaan "te puucko junckarit".
Tarvittava alkuperäislähde on luullakseni tämä, mutten ehdi asiaa tähän hätään tutkimaan.

Kaiken edellä sanotun valossa pitäisin todennäköisimpänä sitä, että sanalla junkkari on ollut yhdyssanaa puukkojunkkari muodostettaessa vallattoman ja pöyhkeilevän nuorukaisen merkitys (sana on Aleksis Kivelläkin käytössä haukkumanimenä). Kyse siis ei ole siitä, että entiset faan- eli lippujunkkarit olisivat ryhtyneet puukottamaan ihmisiä ja saaneet siksi nimen "puukkojunkkari": haukkumanimen junkkari olis pitänyt joko lyhentyä tästä tai syntyä puukkojunkkarin ohella erikseen, mitkä molemmat tuntuvat tarpeettoman monimutkaisilta ja epäuskottavilta selityksiltä. Merkityssiirtymän syntyyn on voinut vaikuttaa edellä siteerattu raamatunkohdan selitys, joten siinä mielessä puukkojunkkarilla on ehkä suorempi horisontaalinen yhteys saksan sanaan junker, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella. Saksankielisen sanan merkitykseen puolestaan on varmasti vaikuttanut kaikenlaisten junkkereiden käytös, joten heikko yhteys rosvoparoneihin voitaneen todeta, vaikkei aivan niin suorana, kuin Ylikankaan viittauksesta voisi ymmärtää.

On vielä syytä mainita saamelaisten jumalolento Suurjunkkari. Tämän jumalolennon nimestä kertoo Johannes Scheffer teoksessaan Lapponia (1673) seuraavasti (s. 96) siteeraten lähteenä käyttämäänsä ruotsalaisen Samuel Rheenin teosta En kortt Relation om Lapparnes Lefwarne och Sedher, wijdskiepellsser, sampt i många Stycken Grofwe wildfarellsser (1671):
Alter Deus ex præcipuis Storjunkare vocatur. Quod vocabulum tametſi non Lapponicum, ſed Norvagicum ſit, ipſi tamen uſurpant Lappones, quod clariſſime teſtatur Samuel Rheen in ſupra indicato capite. Detta ordet Storjunkare ær tagit af thet Norriſka tungomaolet, emedan the kalla ſina Landshoefdingar junkare, altſao kalla Lapparna ſina afgudar Storjunkare. Hoc eſt: Vocabulum hoc Storjunkare captum eſt ex lingua Norvagica, quoniam Norvagi præſides ſuos provinciarum Iunkare vocant, idcirco Lappones ſuos deaſtros nuncupant Storjunkare. Docet manifeſte, ipſos Lapponas [sic] hoc vocabulo eſſe uſos. Quandam forte ſerius hoc factum, & poſtquam aliqui eorum ſub imperium Norvagiæ venerunt.
Alla vastaava, ilmaisultaan hieman tiiviimpi kohta kohta Schefferin teoksen englanninkielisestä käännöksestä vuodelta 1674 (s. 37):
The next of the principal Gods is Storjunkare, which tho it be a Norwegian word, Junkare in that language ſignifying the Governor of a Province, yet is uſed by the Laplanders now; tho perhaps it was not in uſe till ſome of them became ſubjects to Norway.
Hieman tuoreempana lähteenä löytyy Esaias Tegnérin aihetta käsittelevä artikkeli "Hemmets Ord" lehdessä Tidskrift för Hemmet (1881). Tämän jumalan nimi liittyy läheisesti edelläkäsiteltyihin skandinaavisiin virkanimikkeisiin. Ganander antaa nimen Mythologia Fennicassa (1789) muodossa Junkker tai Junkari, jota hänen mukaansa rukoillaan nimillä Stor Junker ja Lill-Junker (s. 27, s. v. Junkker).

Sanojen lisäksi lainautua voivat  myös merkitykset, eivätkä sanan muoto ja merkitys siis välttämättä kulje kiinteänä parina. Sana junkkari on yllä sanotun perusteella kulkeutunut saksasta suomen kieleen peräti kolmea reittiä: ruotsista, venäjästä ja norjasta saamen kautta. Ainakin ruotsista lainattu muoto perustuu saksankielisen muodon ymmärtämiseen tekijänimenä, minkä johdosta er-lopuke on korvattu johtimella -are, josta suomen -ari. Venäjän muoto юнкер olisi toki voinut lainautua muodossa junkkeri, mutta tässä "saman sanan" jo käytössä ollut muoto junkkari on saanut venäjän vaikutuksesta uuden merkityksen ylempänä mainitun junkkarikoulun yhteydessä. Neljäntenä mainittakoon vielä muoto junkkeri, jolla viitataan yksinomaan preussilaiseen maanomistajaluokkaan.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Agricolaanisesta suoneniskennästä

Vaikka Rucouskirian (1544) kalenteriosaan liittyvien kirjoitusten sarja onkin jo aikaa sitten saapunut luonnolliseen päätökseensä, on Mikael Agricolan päivä mainio tekosyy palata asiaan. Tähän kirjoitukseen olen huvikseni koonnut kaiken sen tiedon suoneniskennästä (vks. Sonen iskemys, lat. phlebotomia), joka on suoraan luettavissa tai pääteltävissä Agricolan kalenterista. Kyseessä on tietenkin puhtaasti filologinen harjoitus, enkä ota mitään vastuuta, mikäli joku päättää tämän innoittamana vaihtaa akupunktioneulat tai homeopaattisen veden kuppaussarveen ja suoneniskentärautaan.

Aloitan muutamalla ortografisella huomiolla. Agricola kirjoittaa sanan szoni 'suoni' alkuäänteen säännöllisesti sz-digrafilla kaikkialla paitsi kerran kalenteriosan esipuheessa (jo ylempänä mainittu Sonen iskemys 'suoneniskentä'). S-kirjaimella hän sen sijaan kirjoittaa säännöllisesti sanan sonda 'sonta' johdoksineen: Sonnasa 'sonnassa', sonnitan 'sonnitan', Sondatungioxi 'sontatunkioksi' ja sondan 'sonnan'.

Korpuksen tarkastelu osoittaa, että Agricolalla esiintyvät seuraavat szoni-päätteiset yhdyssanamuodot: pää szonda (pääszonda, pääszonest), maxa szonda, peucalo szonda, polui szonda. Genetiivimuotoisina suonenmääritteinä esiintyvät elliptiset kädhen ja peucalon sekä maxan, täwuyn ja rinnan. Koska peucalo ja maxa esiintyvät myös yhdyssanojen määriteosina, voitaneen analogisesti olettaa sanat *käsiszoni, *täpyszoni ja *rindaszoni; iskentäpaikoista mainitaan huhtikuussa kartettavat silmes, curckus ja caula sekä tammi- ja helmikuussa vältettävä ialghast 'jalasta'. Näiden perusteella voidaan pitää mahdollisina myös nimityksiä *silmeszoni, *curckuszoni, *caulaszoni ja *ialcaszoni.

Näin saatavat suhtellisen varmat seitsemän suonta ovat siis joka tapauksessa pääszoni, maxaszoni, peucaloszoni, poluiszoni, käsiszoni, täpyszoni ja rindaszoni. Tätä tulosta on syytä verrata muihin lähteisiin. Koska Jaakko Gummeruksen Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1941) ei käsittele "Kalendarium-osastoa", minulla ei ole suoranaista tietoa siitä, mistä lähteestä Agricola flebotomista oppiaan ammensi.

Michael Ostendorferin laatimassa puupiirroksessa vuodelta 1555 (ks. kuva alla) näytetään suonien paikat sekä nimetään ne saksaksi ja latinaksi: kaulan sivun ja peukalon välillä on molemmilla puolilla kehoa Haupt Adern ('pääsuonet'), latinaksi Cephalica; oikean hartian ja oikean nimettömän välillä leber ader ('maksasuoni'), latinaksi Hepathica; vasemman hartian ja nimettömän välillä miltzader ('pernasuoni'), latinaksi Saluatella; molemmilla puolilla kyynärvarren ja rinnan välillä Lung ader ('kehkosuoni'), latinaksi Mediana; molemmilla puolilla lonkan ja jalkapöydän välillä gicht Ader ('kihtisuoni'), latinaksi Schiatica; sisäreiden yläosan ja nilkan välillä frawen eli roseader ('nais- eli ruususuoni'), latinaksi Saphena; molemmilla puolilla polven ja isovarpaan välilä brandt eli ruckader, latinaksi popletica.

Michael Osterndorfer 1555.

Selviä yhtymäkohtia Ostendorferin ja Agricolan välillä ovat siis vain pääszoni - cephalica, maxaszoni - hepathica, poluiszoni - popletica ja täpyszoni - mediana.

Lähes kaikki Agricolan suonet löytyvät kuitenkin Christopher Wirsungin ja Peter Uffenbachin vuonna 1605 julkaistun teoksen Ein new Artzney Buch yleisestä johdannosta (11v - 13r), jossa otsikoidaan seuraavat suonet: Hauptader ('pääsuoni') eli Cephalica (myös Humeralis eli Schuldterader 'olkasuoni'); Leberader ('maksasuoni') eli Basilica; Mittelader ('keskisuoni') eli MedianaUniversalis eli allgemeine ('yleinen'); Achselader eli Axillaris, joka haarautuu suuresta maksasuonesta, Miltzader ('pernasuoni'), jonka "nuoret lääkärit" erottava vasemman ja oikean käden välillä nimillä Splenetica ja SaluatellaHuffader ('lonkkasuoni') eli IschiadaRosen Ader eli Saphena, Knie Ader ('polvisuoni') eli PoplitisStirnader ('otsasuoni'), Nasenader ('nenäsuoni'), Adern in Augenwinkeln ('suonet silmäkulmissa'), Leffzen Adern ('huulisuonet'), Gaumen Adern ('iensuonet'), Zungenadern ('kielisuonet') ja Halß Adern ('kaulasuonet'). Teoksen alussa olevasta Dictionariumista löytyy myös kaikenlaisia suonia.

Suomen kannalta relevanttina voidaan pitää mainintaa siitä, että kylmissä maissa veri on paksua ja syvällä ruumiissa, joten suoneniskentä on siellä vaikeampaa (10r). Suoneniskennän mainitaan olevan erityisen tehokasta huhti- ja toukokuussa, mikä ei oikein vastaa Agricolan ohjeita.

Rucouskirian alkupuolella on latinan- ja suomenkielinen teksti, joka on otsikoitu Ptolemeus, mikä epäilemättä viittaa kreikkalaiseen monitieteilijään Klaudios Ptolemaiokseen (n. 86 - n. 165). Teksti kuuluu seuraavasti:
Vir ſapiens dominabitur aſtris que in-
clinant / non neceſſitant. Vnde incli-
nationes eorum precaueri poſſunt uel mi-
tigari ratione conſilio et precatione / imo
fide in verbum dei / nobis propoſitum / cui
omnino parere debemus.
Tämä Canon eli Taulu oſotta mite cuſſa-
ki Merkiſe on tekeminen taicka lackami-
nen ia iettäminen / Joijſſa on ( G ) hyue
( M ) keſkimeijnen / ia ( B ) ſe paha merk-
itze.
Latinankielisen osan käännös: 'Viisas mies hallitsee tähtiä, jotka taivuttavat, eivät pakota. Näin ollen niiden taipumuksia voi torjua tai lievittää järjellä, harkinnalla ja rukouksella, vieläpä uskolla Jumalan meille annettuun sanaan, jota meidän on kaikessa toteltava.' Tekstiä seuraa luettelo eri aktiviteeteista, josta alla relevantti ote (korostus minun):
sanoilla cāpata b g m b g g g b m b m g
Pämiehie vältä m g b g b m g m b g g m
Pämiehie catzo g g m b g m b b g b m b
Szoonda iske g b b m g b g b g b m g
Orin haria leica g g m m g g m b b b b m
Toimintoja seuraavat kaksitoista kirjainta viittaavat siis tähtimerkkeihin, jotka ovat joko hyviä (g), keskinkertaisia (m) tai huonoja (b) hetkiä suorittaa kyseinen teko. (Kirjaimet tulevat ilmeisesti saksasta: gut, mittlere, böse.) Koska merkit eli horoskoopit luetellaan oinaasta alkaen, voitaneen tästä päätellä, että suonta sopii iskeä oinaan, leijonan, vaa'an, jousimiehen ja kalojen hallitessa, mutta ei härän, kaksosten, neitsyen, skorpionin tai kauriin merkissä.

Alla oleva taulukko sisältää suoneniskentään liittyvät kohdat kunkin kuukauden kalenterisäkeistä. kyllä-sarake sisältää ohjeet siitä, mitä tulee tehdä, ei-sarake sisältää kiellot. Kuukausisarakkeessa olevat kuukaudet ovat linkkejä kunkin kuukauden värssyjä käsitteleviin vanhempiin kirjoituksiin, joista Agricolan tekstit löytyvät satunnaisine kommentteineen.

KYLLÄEI
Tammimaxa szonda / ios hätä käskeweri älä ialghast laske
Eyke pää szonda iskemen  
HelmiAno leuli / ia iske szonda
Iske pääszonda / ia kädhen ia peucalon
cartha ialghast
Maalis-Ele päästes laske werta
Ey pääszonda pide iskettemen eijke peucalo szonda
Huhtimös szondes louckaCartha silmes / curckus / ia caulas
Cuppat anda / mutta ey harttijan pälle
Touko-äle kedhest ia kesiwardhest werda pääst
KesäJoca nyt mös kylpe tachto.
Szonda hen mös iske machta...
...Paitzi maxan / täwuyn / ia rinnan
Heinä-Ele kylue / eli szonda lö
Elo-Ele szonist werta nyt laske
ey mös werta laske
Syyslaske mös werta cosca lystendh
Ja cupata ia szonda iske
-
LokaKylue / coppa / ia szonda löö-
Marras--
JoulupänszonestMutta ele löö polui szonda
Carta werta laskemast

torstai 6. huhtikuuta 2017

Reskasta

Hämeenlinnan tärkeimmän kävelykadun lempinimi on Reska. Häme-Wikistä löytyy seuraavanlainen kohta:
Reskaksi alettiin kutsua 1950-luvulla Hämeenlinnan Raatihuoneenkatua, joka ei silloin vielä ollut kävelykatuna. Nuoriso alkoi kutsua katua Reskaksi, joka tulee Hallituskadun vanhasta nimestä Residenssikatu. Sodan aikana ja sen jälkeen syntynyt ns. suuri ikäluokka muodosti silloin uudenlaisen nuorisokulttuurin, jonka idoleita olivat amerikkalaiset tähdet kuten Paul Anka ja Elvis. Reskasta tuli nuorison kokoontumispaikka ja "kävelykatu", jota käveltiin edestakaisin, päästä päähän, Satulinnan elokuvateatterista Hämeen Kinoon ja Marilyniin saakka.
Jos nimi Reska perustuu nimeen Residenssikatu, on se välttämättä ollut käytössä Residenssikadun ajoista lähtien, sillä lättähatut ja myssymissit tuskin olisivat muodostanut Raatihuoneenkadun lempinimeä viereisen kadun entisen nimen perusteella. Vanhat nimet eli Residenssikatu ja Raastuvankatu esiintyvät tuntemattoman tekijän n. 1892 piirtämässä sekä  J. F. Sevónin n. 1912 piirtämässä kartassa, mutta Hämeenlinnan kaupungin rakennuskonttorissa vuonna 1926 laaditussa asemakaavassa kaduilla on nykyiset nimensä. Nimitystä Reska on käytetty Hämeenlinnassa ainakin vuosina 1924 - 1927, mutta onko se viitannut tuolloin jo Raatihuoneenkatuun vai Hallituskatuun eli entiseen Residenssikatuun?

Toinen mielenkiintoinen nimi on ainakin 1927 käytössä ollut "Backus". Kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen nuorison ajanviettopaikka, joka ei Bacchukseen viittaavasta (lempi?)nimestään huolimatta ole tietenkään voinut olla mikään viiniravintola.

Nykyisen Reskan piirtokirjoituksia.
Kysyin molemmista asioista Hämeenlinnan kaupunginmuseolta, josta minulle vastasi tutkija Saija Sillanpää. Hän ei osannut sanoa "Bakkuksesta" mitään, mutta sanoi reskan ilmeisesti tarkoittaneen "yleisemmin kävelyä iltasella, myöhemmin nuorison iltarientoja, tytöt ja pojat erikseen". Hän antoi myös viitteen 14.12.1907 päivättyyn Hämettären numeroon (142/1907), jossa puhutaan Reskasta. Olin kyllä etsinyt kyseistä sanaa Kansalliskirjaston lehtikokoelmasta Korpin kautta, mutten ollut jostain syystä saanut mitään relevantteja tuloksia. Turon Reska-pakina ansaitsee tulla lainatuksi kokonaisuudessaan:
Tiedättekö mikä "Reska" on?

Wai ette. No, ette sitte tunne nykyistä Hämeenlinnaa.

Minua ensin kummastutti, kuinka perin wähän täällä kaduilla näkee päiwän mittaan warsinaisia kaupunkilaisia. Käwelin aamupäiwin, käwelin iltapäiwin, en nähnyt waan muita kuin maalaisseurkkuja, [sic] jotka oikein rehellisesti päiwänajoin käywät kaupungissa kaupoillaan y. m. asioillaan. Kaupunkilaisia en nähnyt. Tottapa noissa rakennuksissa ja taloissa ihmisiä asunee, mutta mikseiwät lainkaan käy raitista ilmaa henkimässä? Owatko siksi ahkeria wai ehkä ihmispelkoja?

Näissä mietteissä astuin eräänä iltana jo asuntooni mennäkseni, kun torille jouduttuani silmäni käwiwät pystyyn. Mikä on tuo sihisewä ihmisjono, joka "tulee ja menee kuin Sipiläisen saapas" pitkin torin pohjoista reunaa olewalla käytäwällä. Seisahdun. Katson kelloani. Se on neljänneksen yli 7. Waikka kuinka tarkkaan tähyän, en näe kulkijamien kumpaankaan pohjoiskulmaukseen katoawan, en askeltakaan päätepistettä pitemmälle astuwan - "krugom!", ja taasen samaa huimaa wauhtia takaisin. Mitähän siellä noin miehissä ja naisissa etsitään, ajattelin ja riensin joukkoon. Aijoin astutkella wain hiljaisesti - arwokkaasti - mutt' eipäs! Tönittiin oikealta, tönittiin wasemmalta, takaa kantapäille astuttiin, ja ennenkuin kertaaseen pääsin matkan päähän, olin jo kerran wasten alkuperäisiä aikomuksiani joutunut awoimesta owesta alas Krapiwskyn makkarakauppaan ja toisen wasten tahtoani katuojaan. Ei tämä "tahti" täällä kelpaa "maassa maan tawalla" - ja niin lisäsin minäkin höyryä. Kauwan minua sitte siinä kieppuutettiin kuin "hullua myllyssä" - silloin oli käännyttäwä kuin muutkin kääntyiwät - niin winhaan oli astuttawa kuin muutkin astuiwat - kunnes - yhtäkkiä kaikki loppui - ihmiset häwisiwät kuin tuhka tuuleen yhdessä kädenkäänteessä ja minä läähättäen seisoin yksinäni awara tyhjä tori edessäni - ei ihmistä missään! Puhaljin [sic] kuin kyytikoni ja katsoin taas kelloa. Se oli juuri lyönyt 8.

Sellainen se "Reska" on ja sellaista elämä "Reskalla".

"Reskalla" käywät kaupunkilaiset - etupäässä sentään se wäki, jonka tunteissa on lämpöä - siitä ikäkaudesta alkaen, jolloin lämpö on syttymässä siihen saakka, jolloin se wielä ei ole tyyten sammunut - ja siellä on erinomainen tilaisuus saada kuulla kaikenlaisia "interiöörejä". Minustakin on tullut ahkera Reskan-käwijä, ja nyt minä jo ennakolta tiedän, mikä poikasakki mitäkin tyttöparwea sydämellisemmin tönäsee - kuka opettaja on "hywä" ja kuka "häiju" - mikä oppilas on saanut missäkin kokeessa 5, mikä 8 ja mikä 9 j. n. e., ja mitä missäkin - mutta enpä enempää kerrokaan.
(Sanaa siksi on kolmannen kappaleen viimeisessä lauseessa käytetty nykykielestä kadonneessa merkityksessä 'niin'; neljännen kappaleen krugom eli кругом on tässä yhteydessä ymmärrettävä merkityksessä 'täyskäännös vasempaan - PÄIN'.)

Tämän humoristisen kirjoituksen perusteella tulee todetuksi ainakin sen, että nimitys Reska on ollut käytössä jo vuonna 1907, ja samalla tulee vahvistetuksi oletukseni sanan alkuperäisestä tarkoitteesta, sillä "pitkin torin pohjoista reunaa oleva käytävä" viittaa yksiselitteisesti Residenssikatuun eli nykyiseen Hallituskatuun. Residenssikatu eli Reska on siis ollut nuorison "kävelykatu" jo vuosisadan alussa, mutta jossakin vaiheessa nuoriso on ilmeisesti siirtynyt torin toiselle puolelle Raatihuoneenkadulle vieden nimityksen mukanaan. Jostain syystä epäilisin, että tämä ei ollut tapahtunut vielä 1920-luvulla. Häme-Wikin ajoitus saattaa pitää paikkansa.

"Backus" jää vielä mysteeriksi.