Latinan kolmannesta deklinaatiosta suomenkielisissä kieliopeissa, osa 2

Käsittelin edellisessä aihetta koskevassa kirjoituksessa sitä, miten latinan kolmannen deklinaation substantiivien taivutus esitetään suomenkielisissä kieliopeissa. Tällä kertaa käsittelen kolmannen deklinaation sukusääntöjä, joissa huomio kiinnittyy erityisesti didaktisen runouden soveltamiseen.

Aluksi muutamia synkroniseen (ei-historialliseen) kuvaukseen liittyviä peruskäsitteitä:

1. Luonnollinen suku eli merkityksen perusteella määräytyvä suku: Miehiä ja uroseläimiä tarkoittavat sanat ovat maskuliineja, naisia ja naaraseläimiä tarkoittavat sanat feminiinejä. Tähän kategoriaan luetaan perinteisesti myös se, että jokien ja tuulten nimet ovat maskuliineja ja puiden nimet feminiinejä.
2. Muodollinen suku eli sanan muodon perusteella määräytyvä suku: esimerkiksi yksikön nominatiivissa -a-loppuiset ovat feminiinejä, toisen ja neljännen deklinaation -us-loppuiset maskuliineja ja -u ja -um-loppuiset neutreja.

Luonnollinen suku menee yleensä muodollisen suvun ohi: nauta 'merimies' on maskuliini, populus 'poppeli' on feminiini. Luonnollisen suvun ja muodollisen suvun sääntöjen lisäksi on joukko poikkeuksia, esim. toisen deklinaation virus n. 'myrkky' ja pelagus n. 'meri' sekä neljännen deklinaation acus f. 'neula'. Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmatta deklinaatiota, jonka muita deklinaatioita monimutkaisemmat muodolliset sukusäännöt ja niiden poikkeukset on perinteisesti opeteltu ulkoa erilaisten värssyjen avulla. Käsiteltävät teokset ovat samat kuin edellisessä kirjoituksessa.

Strengin Latinan kielioppi (1910: 18 §) antaa seuraavat säännöt:

mi loppuu -er, or, -ōs, -guis, -nis,
tai -ēs -itis ja -ex -icis,
on masculini generis

Muut -s, -x ja -ō loppuiset
ne ovat feminiiniset

-c, -l, -e, -ar, ur, -us [-ris], -men
on loppu neutrisukuisten

(-itis ja -icis ovat genetiivin päätteitä. Maininta -us-loppuisten neutrien genetiivin päätteestä kuuluu tekstiin.)

Kussakin tapauksessa annetaan myös esimerkkejä erisukuisista substantiiveista yhdistettynä adjektiiveihin. Pakarinen (1926: 20 §) ei ole katsonut tarpeelliseksi riimitellä sukusääntöjä lainkaan, vaan antaa edellä mainitut päätteet (lisäten neutriin -a ja -t) listojen muodossa. Huomattavaa on, että hän ei mainitse -ex-päätettä maskuliinien yhteydessä ja avaa säännön "muut s-loppuiset" kuvaamaan -ās, -aus- (!) ja -ǐs-loppuisia, tasatavuisia -ēs-loppuisia sekä -ud- ja -ūt-vartaloisia -us-loppuisia sanoja. Linkomies (1933: 14 §) ja Pekkanen (1981: 21 §) listaavat samat päätteet kuin Pakarinen ilman runoilua.

Edellä käsitellyistä perussäännöistä on lukuisia poikkeuksia. Streng:

Masculina ovat:
sāl ja sōl ja pēs
dēns, fōns. pāries,
collis, lapis, mensis, mōns, 
orbis, piscis, pulvis, pōns,
as, grex, ordo, sermo,
lepus, draco, leo

Feminina ovat:
vaikka päättein -or ja -ōs,
arbor, arboris ja dōs

Neutra ovat:
caput, vās, os ossis luu,
aequor, aes ōs, ōris suu,
iter, vēr, cadāver,
marmor, cor, papāver

Kunkin säännön yhteydessä on jälleen lista mainittujen substantiivien ja niihin sopivien adjektiivien yhdistelmiä, joiden tarkastelu helpottaa adjektiivissa näkyvän päätteen vuoksi sanan suvun muistamista.

Pakarinen luettelee poikkeukset kunkin muodollista sukua koskevan säännön yhteydessä näppärien säkeiden muodossa:

Neutreiks' muista lopuin -er
cǎdaver, verber, ǐter, vēr

Neutra lopuin -or:
marmor, aequor, cǒr;
fēminīnī generis
on vain arbor, arbǒris

Fēminīna lopuin -ōs
Sanaa kaksi: cōs ja dōs.
Neutrit tietää tahdot jos,
niit' on suu ōs (ōris) sekä luu ǒs (ǒssis)

Fēminina ovat
mercēs, quiēs, requiēs,
mutta neutrum ompi aes

Erillisenä huomautuksena on mainittu, että tellus on feminiini. Edelleen:

Masculīnum ompi ās,
neutrīus generis on vās

Masculīna -ex, -īcis
sekä lauma grex, grěgis

Kuitenkin -ō-, -is ja konsonantti+s-loppuiset poikkeukset on annettu pelkästään listoina, jotka kuitenkin on aseteltu huomaamattomasti sellaiseen järjestykseen, että ne on helppo painaa mieleen, esim. collis, fascis, lapis, ensis, orbis, piscis, pulvis, mensis. Neutreille annetusta säännöstä poikkeavat vain sanat sal, sol, lepus ja vultur, joita Pakarinen ei ole ilmeisesti onnistunut riimittelemään.

Linkomiehen kieliopista ovat peräisin ehkä nykyään tunnetuimmat lorut. Maskuliinit on lueteltu merkityksineen neljänä sarakkeena, joista toisen, kolmannen ja neljännen sarakkeen ensimmäisten sanojen väliin on asetettu sana ja, joka toimii samanlaisena mitan täydentäjänä kuin Strengilläkin. Linkomiehellä on kaksi sanaa (fascis ja ensis) enemmän kuin Strengillä, minkä lisäksi sanat ovat hieman eri järjestyksessä:

fascis, sāl ja sōl ja pēs,
pulvis, dēns, fōns, pariēs,
collis, lapis, mēnsis, mōns,
orbis, piscis, ēnsis, pōns,
as, grex, ordō, sermō,
sekä lepus, dracō, leō.

Tämän voi myös laulaa ehkä viimeistä säettä lukuun ottamatta laulun Tuiki, tuiki tähtönen sävelellä, mitä kuuleman mukaan Helsingin reaalilyseossa on harrastettu. Poikkeukselliset feminiinit ovat yksinkertaisesti "dōs ja arbor". Poikkeavat neutrit on myös lueteltu runomuodossa kuten Strengilläkin, mutta sanan papaver tilalla on verber:

Sanat vās, os (ossis) luu,
aequor, aes, ōs (ōris) suu,
iter, vēr ja verber,
marmor, cor, cadāver.

Muidenkin sanojen merkitykset annetaan painettuna rivien välissä, mutta olen jättänyt ne pois tästä selkeyden vuoksi.

Pekkasen kieliopista ulkoaopeteltavat rimpsut puuttuvat kokonaan, ja poikkeukset sukusäännöistä on lueteltu päätteiden mukaan järjesteltyinä luetteloina (melkein) aakkosjärjestyksessä. Maskuliinien listassa on edellä käsitellyistä listoista puuttuva sana vermis 'toukka'.