torstai 18. huhtikuuta 2013

Isä meidän latinaksi

Tässä kirjoituksessa käsittelen Isä meidän -rukouksen latinankielistä versiota samalla perusidealla kuin edellisessä kirjoituksessa.

Latinankielinen perusteksti on jälleen Nestle-Alandin editiosta, joka on tässä tapauksessa luonnollisesti Novum Testamentum Latine:
Pater noster, qui es in caelis,
sanctificetur nomen tuum,
adveniat regnum tuum,
fiat voluntas tua,
sicut in caelo, et in terra.
Panem nostrum supersubstantialem da nobis hodie;
et dimitte nobis debita nostra,
sicut et nos dimittimus debitoribus nostris;
et ne inducas nos in tentationem,
sed libera nos a Malo.
Jan Aartsin toimittaman Katolisen rukouskirjan (2011) sanamuoto on seuraava:
Pater noster, qui es in coelis,
sanctificétur nomen tuum,
advéniat regnum tuum,
fiat volúntas tua,
sicut in coelo et in terra.
Panem nostrum quotidiánum da nobis hódie:
et dimítte nobis débita nostra,
sicut et nos dimíttimus debitóribus nostris.
et ne nos indúcas in tentatiónem;
sed líbera nos a malo.
(Quia tuum est regnum et potestas et gloria in saecula.) Amen.
(Lihavoimani kohdat eroavat edellisestä.)

Katolinen rukouskirja sisältää myös suomennoksen, josta on huomattava lähinnä 'ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme'. Luterilaisessa kirkossahan käytetään sanamuotoa ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, vaikka sekä uusi että vanha raamatunkäännös vastaavat katolista sanamuotoa.

Rukouskirjassa on merkitty aksenteilla useampitavuisten sanojen oikea painotus. Alkujaan latinan sanapaino on ollut sidottu: paino on aina toiseksi viimeisellä tavulla (esim. nōmen, sanctificētur, indūcās), paitsi jos se on lyhyt (kevyt), jolloin paino on kolmanneksi viimeisellä tavulla (esim. hodiē, debita, dīmittimus). Latinassa ei kirjoitusasun perusteella voi päätellä, onko vokaali pitkä tai lyhyt muuta kuin muutamissa harvoissa tapauksissa. Kun vokaalien pituusoppositio katosi, pysyi sanapaino kuitenkin alkuperäisellä tavulla ja muuttui siis samalla tavalla "vapaaksi" kuten esim. englannissa: painon sijainti on periaatteessa opeteltava joka sanan kohdalla erikseen, vaikka tiettyä säännönmukaisuutta toki on etenkin kieliopillisten pääteiden tapauksessa. Aksentilla merkityn vokaalin painottaminen ja pidentäminen ei johda klassiseen kouluääntämykseen, mutta riittänee mainiosti kirkollisissa yhteyksissä.

Kirjoitusasu coelum on alkuperäisempi kuin diftongien sekoittumisen jälkeen yleistynyt caelum. Kouluääntämyksessä molemmat äännetään [ke:lum]. Muodot in caelis 'taivaissa' ja in caelo 'taivaassa' noudattelevat alkutekstin eroa yksikön ja monikon välillä.

Sana supersubstantialis on eräänlainen sananmukainen käännös kreikan adjektiivista ἐπιούσιος: ἐπί ja super ovat molemmat 'päällä', ja olla-verbistä johdettu οὐσία on latinaksi sekä merkityksessä 'omaisuus' että filosofisena käsitteenä substantia eli 'substanssi'. Tulkinta quotidianus 'jokapäiväinen' lienee parempi.

Kuten kreikassa, lopussa oleva ablatiivi malo voidaan ymmärtää joko erisnimenä Malus 'Paha, Paholainen' tai yleistesti malum 'paha', jotka teologisesti voitaneen ajatella samaksi asiaksi. Katolisen kirkon katekismuksen mukaan "tässä pyynnössä paha ei merkitse vain jotakin abstraktia, vaan sillä tarkoitetaan persoonaa, Saatanaa, Pahaa, enkeliä joka nousee vastustamaan Jumalaa" (2851).

Kreikkaan verrattuna latinankielinen käännös on kirjaimellisesti sanatarkka (lukuun ottamatta kääntämätöntä kreikan määräistä artikkelia ja ensimmäiseen kohtaan lisättyä verbiä es 'olet') ja edustaa samanlaista kökkölatinaa kuin koko latinankielinen Raamattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti