Ihmettelin taannoin potku.netissä murrewikipedioiden määrää. Tarkoitukseni oli siirtää ihmettelyni tuloksena syntynyt lista täydennettynä tänne, mutta päätinkin kirjoittaa lyhyen ja yksinkertaisen selostuksen länsigermaanisista kielistä käyttäen niillä kirjoitettuja wikipedioita lähtökohtana. Tästä seuraa myös se, että mainitsen sellaisia kieliä, joilla ei ole omaa wikipediaa, lähinnä satunnaisesti.
Korjaan mielelläni virheitä ja muita outouksia sitä mukaan kun minulle huomautetaan niistä.
Perinteinen sukupuumalli jakaa länsigermaaniset kielet anglofriisiin ja kantasaksaan. Anglo-friisi jakautuu nimensä mukaisesti muinaisenglantiin ja muinaisfriisiin, kun taas kantasaksan tytärkieliä ovat muinaisyläsaksa ja muinaisalasaksa. Ensiksi mainitusta periytyvät yläsaksan murteet, jälkimmäisestä alasaksa ja hollanti. Hieman nykyaikaisempi näkemys yhdistää alasaksan taustalla olevan muinaissaksin friisiin ja englantiin sekä hollannin keskisaksan välityksellä yläsaksalaissävytteisiin murteisiin. Näin ollen länsigermaaniset kielet voidaan historiallisin perustein jakaa irminonisiin, istvaeonisiin ja ingvaeonisiin kieliin. Irminonisisia kieliä edustaa varsinainen yläsaksa eli ylisaksa, istvaeonisia keskisaksa, limburgi ja hollanti, ingvaeonisia alasaksa, friisi ja englanti. Kyseessä ei ole typologinen tai poliittinen jako nykykielten perusteella, vaan historiallinen malli. On muistettava, että lähellä toisiaan puhutut kielet vaikuttavat toisiinsa ja sekoittuvat tavalla, joka tekee "geneettisen" sukupuun laatimisen hankalaksi ja suorastaan epätarkoituksenmukaiseksi. Murteet muodostavat maantieteellisesti skandinaavinkielisistä pohjoismaistakin tutun ns. murrejatkumon, jossa tarkkojen rajojen vetäminen on mahdotonta.
En puutu tässä sen enempää siihen, miten kieli ja murre pitäisi määritellä, koska tämä kysymys ei ole mitenkään oleellinen muuta kuin byrokratiassa. Kielten ja murteiden nimet tietysti liittyvät läheisesti tähän ongelmaan, koska asioiden nimeäminen edellyttää jollain tasolla niiden rajaamista. Sekoilu on toisaalta tavallista: suomalaiset puhuvat saksalaisista, englantilaiset germaaneista ja ranskalaiset alemanneista. Ongelmia saattavat tuottaa myös sellaiset nimitykset kuin frankki, joka kielimuotona viittaa joko kyseisen muinaisheimon kieleen tai keskiaikaisen herttuakunnan (Franken) alueen kieleen, joka puolestaan on saanut nimensä sanotun germaaniheimon mukaan. (Ranska on myös saanut nimensä frankeilta, mutta siellä puhutaan romaanista kieltä, jossa tosin on huomattavasti germaanivaikutteita.)
Yläsaksa (Hochdeutsch) ei varsinaisesti viittaa ylätyyliseen standardisaksaan, vaan eteläisten ylämaitten saksaan erotuksena alamaitten saksasta. Yläsaksan näkyvin (kuuluvin?) kielellinen ominaispiirre on ns. yläsaksalainen äänteensiirros (hochdeutsche Lautverschiebung), joka tunnetaan myös toisena germaanisena äänteensiirroksena. (Ensimmäinen germaaninen äänteensiirros on Grimmin laki, joka yksinkertaisesti sanottuna selittää sellaiset germaanisten kielten äänteelliset erikoisuudet kuin sanoissa father ja brother verrattuna ei-germaanisiin lat. pater ja frāter, kr. πατήρ ja φράτηρ, skt. पिता pitā ja भ्राता bhrātā.) Yläsaksalainen äänteensiirros näkyy mm. seuraavissa sanoissa verrattuna englantiin (länsigermaaninen ei-yläsaksalainen kieli) ja ruotsiin (pohjoisgermaaninen kieli):
*p
saks. Pflug, Apfel, Schiff
eng. plow, apple, ship
ru. plog, äpple, skepp
*t
saks. Zunge, essen, aus
eng. tongue, eat, out
ru. tunga, äta, ut
Velaarien (*k) osalta havainnollisimmin vertautunevat saksan ich mache 'minä teen' ja hollannin ik maak. (Sivumennen sanoen on ihmeellistä, että joissain nettimeemeissä käytetään sanaa Eichhörnchen 'orava' esimerkkinä saksan kielen rumuudesta).
Äännelait eivät ole tiukassa mielessä poikkeuksettomia, vaan äänteenmuutokset leviävät asteittain (ketjumaiset muutokset tapahtuvat välttämättä yhtaikaa) sekä kielen sisällä että alueellisesti. (Tämä on jopa johtanut sellaiseen äärikäsitykseen, että "joka sanalla on oma tarinansa"; havaitun säännönmukaisuuden muotoilu laeiksi on joka tapauksessa mielekästä.) Kuten aina, myös lainasanat voivat sekoittaa kokonaisuutta, esim. saks. Waffen 'ase' on etymologisesti sama sana kuin saks. Wappen 'vaakuna', joka on lainattu hollannista.
Mutta nyt itse asiaan eli niihin wikipedioihin. Linkitän kustakin kieltä itseään koskevan artikkelin, jonka kautta kiinnostunut lukija löytänee tarvitsemaansa lisätietoa. Huomaan joutuvani keksimään terminologiaa jonkin verran omasta päästäni, vaikka vakiintuneita käännösvastineita toki on olemassa. Toivon, ettei lukija hämmenny sellaisista käsitteistä kuin keskiyläsaksa ja keskisaksa, joista edellisessä keski- viittaa ajalliseen jakoon (muinais-, keski-, nyky-), jälkimmäisessä maantieteelliseen. (Onneksi keski- ja ylisaksa käsitetään keskiajalla "vain" muinais- ja keskiyläsaksan alueellisiksi murteiksi, joten ei tarvitse yrittää puhua muinaiskeskisaksasta tai keskikeskisaksasta.)
Irminonien eli Elbe-joen alueella asuneiden germaanien murteesta polveutuvat muinaisyläsaksan (Althochdeutsch) ja keskiyläsaksan (Mittelhochdeutsch) kautta nykyiset yläsaksan ylimmät muodot, joista on luonteva mainita ensiksi saksa. Baijerissa ja Itävallassa puhutaan austrobaijeria. Austrobaijerissa on kaksi huomattavaa isoglossia, jotka erottavat karkeasti ottaen baijerin itävallasta: Baijerissa sanotaan (teoriassa) s Buid kimmt, Itävallassa s Büüd kummt 'das Bild kommt'. Itävallansaksa eli maan virallinen kirjakieli suhtautuu saksansaksaan suurin piirtein kuin amerikanenglanti brittienglantiin, eikä sitä pidä sekoittaa tähän.
Toinen suuri murreryhmä on alemanni, joka käsittää myös Sveitsin puhekielen. Alemanni on vokaalien osalta vanhakantaisempaa kuin standardisaksa, koska siitä puuttuu alkujaan Itävallan suunnalta levinnyt pitkien vokaalien diftongisoituminen. Tästä syystä Schweizerdeutsch on sveitsiksi hieman liioitellen Schwiizertüütsch. Tältä osin kieli kuulostanee saksalaisen korvaan samalta kuin viro suomalaisen korvaan. Sveitsissä on toisaalta viety konsonanttien "pehmentyminen" astetta pitemmälle, esim. s Chind = saks. das Kind.
Istvaeonisista eli Weser- ja Rein-jokien alueen murteista on peräisin hyvin heikosti attestoitu muinaisfrankki, jonka yläsaksalaiseen äänteensiirrokseen (osittain) osallistuneista murteista muotoutuvat yläsaksan keskisaksalaiset (mitteldeutsch) murteet ja osallistumattomista muinaishollanti. Keskisaksasta ja hollannista voidaan siis puhua yhteisesti frankkilaisina kielinä, mikä toimii mukavana esimerkkinä murteiden jatkumoluonteesta.
"Muinaiskeskisaksasta" (josta lupasin olla puhumatta) periytyvät siis nykyiset keskisaksan muodot, joita ovat pfaltzinsaksa, Luxemburgissa puhuttava luxemburg, ripuaari, jota puhutaan mm. Belgiassa ja Kölnissä, sekä maantieteellisesti kaukainen pennsylvaniansaksa (eng. usein Pennsylvania Dutch), jota nimensä mukaisesti puhutaan Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Myös Euroopan aškenasijuutalaisten puhuma ja heprealaisella aakkostolla kirjoittama jiddiš (יידיש) kuuluu tähän ryhmään.
Muinaishollannista eli muinaisalafrankista polveutuvat limburgi (itä-alafrankki) ja hollanti sekä sen alueelliset muodot länsi-flaami ja mm. Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttava afrikaans. (Hollannin suuruuden ajan jäljiltä hollantia puhutaan muuallakin.)
Ingvaeonisiin eli Pohjanmeren murteisiin kuuluivat saksien, anglien ja friisien kielet. Muinaissaksista polveutuvat alasaksa ja Alankomaissa puhuttava länsi-alasaksa, joista voisi puhua myös alasakseina. Anglien ja friisien kielistä polveutuvat attestoidut muinaisfriisi ja muinaisenglanti (Old English, Anglo-Saxon), joista ensiksi mainitusta polveutuvat pohjois-friisi ja länsi-friisi, jälkimmäisestä nykyisistä germaanisista kielistä puhutuin ja tunnetuin eli englanti. Friisin eri muodot ovat siis nykyenglannin läheisimpiä sukukieliä, ellei mukaan lasketa Skotlannissa puhuttavaa ja kirjoitettavaa skottia, jolla ei ole enää vuoden 1603 jälkeen ollut virallista asemaa muuta kuin perinnekielenä. Skotti on erkaantunut englannista vasta myöhäiskeskiajalla, ja sitä usein pidetäänkin "vain" englannin murteena.
Keinotekoisena varianttina on pidettävä selkoenglantia, jossa käytetään tuhatta yleisintä englannin kielen sanaa ja yksinkertaisia lauserakenteita kielenoppijoiden ja muuten kielellisistä hankaluuksista kärsivien hyödyksi.
Korjaan mielelläni virheitä ja muita outouksia sitä mukaan kun minulle huomautetaan niistä.
Perinteinen sukupuumalli jakaa länsigermaaniset kielet anglofriisiin ja kantasaksaan. Anglo-friisi jakautuu nimensä mukaisesti muinaisenglantiin ja muinaisfriisiin, kun taas kantasaksan tytärkieliä ovat muinaisyläsaksa ja muinaisalasaksa. Ensiksi mainitusta periytyvät yläsaksan murteet, jälkimmäisestä alasaksa ja hollanti. Hieman nykyaikaisempi näkemys yhdistää alasaksan taustalla olevan muinaissaksin friisiin ja englantiin sekä hollannin keskisaksan välityksellä yläsaksalaissävytteisiin murteisiin. Näin ollen länsigermaaniset kielet voidaan historiallisin perustein jakaa irminonisiin, istvaeonisiin ja ingvaeonisiin kieliin. Irminonisisia kieliä edustaa varsinainen yläsaksa eli ylisaksa, istvaeonisia keskisaksa, limburgi ja hollanti, ingvaeonisia alasaksa, friisi ja englanti. Kyseessä ei ole typologinen tai poliittinen jako nykykielten perusteella, vaan historiallinen malli. On muistettava, että lähellä toisiaan puhutut kielet vaikuttavat toisiinsa ja sekoittuvat tavalla, joka tekee "geneettisen" sukupuun laatimisen hankalaksi ja suorastaan epätarkoituksenmukaiseksi. Murteet muodostavat maantieteellisesti skandinaavinkielisistä pohjoismaistakin tutun ns. murrejatkumon, jossa tarkkojen rajojen vetäminen on mahdotonta.
En puutu tässä sen enempää siihen, miten kieli ja murre pitäisi määritellä, koska tämä kysymys ei ole mitenkään oleellinen muuta kuin byrokratiassa. Kielten ja murteiden nimet tietysti liittyvät läheisesti tähän ongelmaan, koska asioiden nimeäminen edellyttää jollain tasolla niiden rajaamista. Sekoilu on toisaalta tavallista: suomalaiset puhuvat saksalaisista, englantilaiset germaaneista ja ranskalaiset alemanneista. Ongelmia saattavat tuottaa myös sellaiset nimitykset kuin frankki, joka kielimuotona viittaa joko kyseisen muinaisheimon kieleen tai keskiaikaisen herttuakunnan (Franken) alueen kieleen, joka puolestaan on saanut nimensä sanotun germaaniheimon mukaan. (Ranska on myös saanut nimensä frankeilta, mutta siellä puhutaan romaanista kieltä, jossa tosin on huomattavasti germaanivaikutteita.)
Yläsaksa (Hochdeutsch) ei varsinaisesti viittaa ylätyyliseen standardisaksaan, vaan eteläisten ylämaitten saksaan erotuksena alamaitten saksasta. Yläsaksan näkyvin (kuuluvin?) kielellinen ominaispiirre on ns. yläsaksalainen äänteensiirros (hochdeutsche Lautverschiebung), joka tunnetaan myös toisena germaanisena äänteensiirroksena. (Ensimmäinen germaaninen äänteensiirros on Grimmin laki, joka yksinkertaisesti sanottuna selittää sellaiset germaanisten kielten äänteelliset erikoisuudet kuin sanoissa father ja brother verrattuna ei-germaanisiin lat. pater ja frāter, kr. πατήρ ja φράτηρ, skt. पिता pitā ja भ्राता bhrātā.) Yläsaksalainen äänteensiirros näkyy mm. seuraavissa sanoissa verrattuna englantiin (länsigermaaninen ei-yläsaksalainen kieli) ja ruotsiin (pohjoisgermaaninen kieli):
*p
saks. Pflug, Apfel, Schiff
eng. plow, apple, ship
ru. plog, äpple, skepp
*t
saks. Zunge, essen, aus
eng. tongue, eat, out
ru. tunga, äta, ut
Velaarien (*k) osalta havainnollisimmin vertautunevat saksan ich mache 'minä teen' ja hollannin ik maak. (Sivumennen sanoen on ihmeellistä, että joissain nettimeemeissä käytetään sanaa Eichhörnchen 'orava' esimerkkinä saksan kielen rumuudesta).
Äännelait eivät ole tiukassa mielessä poikkeuksettomia, vaan äänteenmuutokset leviävät asteittain (ketjumaiset muutokset tapahtuvat välttämättä yhtaikaa) sekä kielen sisällä että alueellisesti. (Tämä on jopa johtanut sellaiseen äärikäsitykseen, että "joka sanalla on oma tarinansa"; havaitun säännönmukaisuuden muotoilu laeiksi on joka tapauksessa mielekästä.) Kuten aina, myös lainasanat voivat sekoittaa kokonaisuutta, esim. saks. Waffen 'ase' on etymologisesti sama sana kuin saks. Wappen 'vaakuna', joka on lainattu hollannista.
Mutta nyt itse asiaan eli niihin wikipedioihin. Linkitän kustakin kieltä itseään koskevan artikkelin, jonka kautta kiinnostunut lukija löytänee tarvitsemaansa lisätietoa. Huomaan joutuvani keksimään terminologiaa jonkin verran omasta päästäni, vaikka vakiintuneita käännösvastineita toki on olemassa. Toivon, ettei lukija hämmenny sellaisista käsitteistä kuin keskiyläsaksa ja keskisaksa, joista edellisessä keski- viittaa ajalliseen jakoon (muinais-, keski-, nyky-), jälkimmäisessä maantieteelliseen. (Onneksi keski- ja ylisaksa käsitetään keskiajalla "vain" muinais- ja keskiyläsaksan alueellisiksi murteiksi, joten ei tarvitse yrittää puhua muinaiskeskisaksasta tai keskikeskisaksasta.)
Irminonien eli Elbe-joen alueella asuneiden germaanien murteesta polveutuvat muinaisyläsaksan (Althochdeutsch) ja keskiyläsaksan (Mittelhochdeutsch) kautta nykyiset yläsaksan ylimmät muodot, joista on luonteva mainita ensiksi saksa. Baijerissa ja Itävallassa puhutaan austrobaijeria. Austrobaijerissa on kaksi huomattavaa isoglossia, jotka erottavat karkeasti ottaen baijerin itävallasta: Baijerissa sanotaan (teoriassa) s Buid kimmt, Itävallassa s Büüd kummt 'das Bild kommt'. Itävallansaksa eli maan virallinen kirjakieli suhtautuu saksansaksaan suurin piirtein kuin amerikanenglanti brittienglantiin, eikä sitä pidä sekoittaa tähän.
Toinen suuri murreryhmä on alemanni, joka käsittää myös Sveitsin puhekielen. Alemanni on vokaalien osalta vanhakantaisempaa kuin standardisaksa, koska siitä puuttuu alkujaan Itävallan suunnalta levinnyt pitkien vokaalien diftongisoituminen. Tästä syystä Schweizerdeutsch on sveitsiksi hieman liioitellen Schwiizertüütsch. Tältä osin kieli kuulostanee saksalaisen korvaan samalta kuin viro suomalaisen korvaan. Sveitsissä on toisaalta viety konsonanttien "pehmentyminen" astetta pitemmälle, esim. s Chind = saks. das Kind.
Istvaeonisista eli Weser- ja Rein-jokien alueen murteista on peräisin hyvin heikosti attestoitu muinaisfrankki, jonka yläsaksalaiseen äänteensiirrokseen (osittain) osallistuneista murteista muotoutuvat yläsaksan keskisaksalaiset (mitteldeutsch) murteet ja osallistumattomista muinaishollanti. Keskisaksasta ja hollannista voidaan siis puhua yhteisesti frankkilaisina kielinä, mikä toimii mukavana esimerkkinä murteiden jatkumoluonteesta.
"Muinaiskeskisaksasta" (josta lupasin olla puhumatta) periytyvät siis nykyiset keskisaksan muodot, joita ovat pfaltzinsaksa, Luxemburgissa puhuttava luxemburg, ripuaari, jota puhutaan mm. Belgiassa ja Kölnissä, sekä maantieteellisesti kaukainen pennsylvaniansaksa (eng. usein Pennsylvania Dutch), jota nimensä mukaisesti puhutaan Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Myös Euroopan aškenasijuutalaisten puhuma ja heprealaisella aakkostolla kirjoittama jiddiš (יידיש) kuuluu tähän ryhmään.
Muinaishollannista eli muinaisalafrankista polveutuvat limburgi (itä-alafrankki) ja hollanti sekä sen alueelliset muodot länsi-flaami ja mm. Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttava afrikaans. (Hollannin suuruuden ajan jäljiltä hollantia puhutaan muuallakin.)
Ingvaeonisiin eli Pohjanmeren murteisiin kuuluivat saksien, anglien ja friisien kielet. Muinaissaksista polveutuvat alasaksa ja Alankomaissa puhuttava länsi-alasaksa, joista voisi puhua myös alasakseina. Anglien ja friisien kielistä polveutuvat attestoidut muinaisfriisi ja muinaisenglanti (Old English, Anglo-Saxon), joista ensiksi mainitusta polveutuvat pohjois-friisi ja länsi-friisi, jälkimmäisestä nykyisistä germaanisista kielistä puhutuin ja tunnetuin eli englanti. Friisin eri muodot ovat siis nykyenglannin läheisimpiä sukukieliä, ellei mukaan lasketa Skotlannissa puhuttavaa ja kirjoitettavaa skottia, jolla ei ole enää vuoden 1603 jälkeen ollut virallista asemaa muuta kuin perinnekielenä. Skotti on erkaantunut englannista vasta myöhäiskeskiajalla, ja sitä usein pidetäänkin "vain" englannin murteena.
Keinotekoisena varianttina on pidettävä selkoenglantia, jossa käytetään tuhatta yleisintä englannin kielen sanaa ja yksinkertaisia lauserakenteita kielenoppijoiden ja muuten kielellisistä hankaluuksista kärsivien hyödyksi.
Minulle huomautettiin, että käytän (tavoistani poiketen) amerikkalaista kirjoitusasua "plow" brittiläisen muodon "plough" sijaan. Koen ensiksi mainitun tässä yhteydessä kuitenkin jotenkin esteettisemmäksi.
VastaaPoista