Pastori Petri Tikka lauloi hiljattain psalmeja quenyaksi Temppeliaukion kirkossa. Suurin osa ihmisistä, jotka ylipäänsä tietävät J. R. R. Tolkienin luomien kielten olemassaolosta, tietävät myös, että Tolkien otti quenyaan vaikutteita suomen kielestä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että quenya olisi mitenkään erityisen suomalais-ugrilaista, kuten hätkähdyttävän monet tuntuvat uskovan. Quenyan ja suomen yhteyksistä on kirjoitettu lukuisten internet-esseiden lisäksi ainakin yksi opinnäytetyö, Maria Bröderbauerin fennougristiikan gradu Finnisch und Quenya: der "fennistische" Aspekt im Schaffen des J. R. R. Tolkien (jota minua on kielletty lukemasta); aihetta on käsitelty Vihreässä lohikäärmeessä.
Quenyan ilmeisestä indoeurooppalaisuudesta (etenkin 1900-luvun alkupuolen näkökulmasta) kirjoitan ehkä tarkemmin toisella kertaa. Tässä kirjoituksessa käsittelen Tolkienin quenyaksi eli suurhaltiakielellä kirjoittamaa versiota isä meidän -rukouksesta keskittyen suomenkielistä lukijaa luultavasti eniten kiinnostaviin seikkoihin. Tolkienilaisen lingvistiikan eli Tolkienin kirjalliseen tuotantoon sisältyvien fiktiivisten kielten tutkimuksen alaan kuuluvista kysymyksistä enemmän kiinnostuneita kehotan kääntymään Helge Fauskangerin Ardalambion-sivustoon, josta myös alla oleva teksti on peräisin.
Suomen kielestä peräisin olevia verbijuuria ovat tul- 'tulla' ja anta- 'antaa'. Ensiksi mainitusta esiintyy tekstissä myös kausatiivijohdos tulya- 'saattaa'. Toinen tekstissä esiintyvä fennismi on omistusliitteiden käyttö: átaremma 'isämme', esselya 'nimesi', aranielya 'valtakuntasi', indómelya 'tahtosi', massamma 'leipämme', úcaremmar 'syntimme', jossa sananloppuinen -r on monikon tunnus. Toisin kuin suomessa, sijapäätteet ja monikon tunnus tulevat omistusliitteen jälkeen: suomen tie+ssä+ni voisi olla quenyaksi tie+nya+sse (+-merkki ilmaisee morfeemirajaa).
Optatiivipartikkeli na ilmaisee toivetta. Lauseessa aranielya na tuluva 'valtakuntasi tulkoon' verbi tuluva on futuurissa: on mahdollista, että futuurin -uva-pääte liittyy suomen preesenspartisiipin päätteeseen.
Imperatiivipartikkeli á esiintyy tekstissä neljä kertaa. Ensimmäisissä kahdessa tapauksessa se yhdistyy pronominiin men 'meille'. Kolmannella kerralla siihen on yhdistetty negaatiopartikkeli la, jolloin ála 'älä' kuulostaa hieman suomalaiselta. Oikean kielitieteen tapauksessa ei olisi näin ollen mitään syytä pitää muotoa ála lainana suomesta, mutta Tolkien on voinut hyvinkin kehitellä oman kielensä muotoja täysin omien päähänpistojensa mukaan. Álame tulya merkitsee siis 'älä saata meitä', áme etelehta 'päästä meidät'.
Sijataivutus tai oikeastaan sijamuotojen suuri määrä mainitaan usein quenyan suomalaisena piirteenä. Indoeurooppalaishenkisten sijamuotojen lisäksi quenyassa esiintyykin -sse-päätteisen lokatiivin ohella suomalaistyylisestä paikallissijajärjestelmästä muistuttavat ablatiivi ja allatiivi, joita tekstissä edustavat ulcu+llo 'pahasta' ja úsahtie+nna 'kiusaukseen'.
Jo mainittu ensimmäisen persoonan monikon pronomini eroaa suomen vastaavasta klusiviteettinsa osalta. Tekstissä esiintyvä painollinen emme 'me' on eksklusiivinen eikä siis viittaa puhuteltuun (vrt. englantipohjaisen tok-pisinin yumi 'me [inkl.]' < you-me ja mipela 'me [ekskl.]' < me-fellow). Samaten monikon 1. persoonan possessiivisuffiksi -mma on eksklusiivinen. Inklusiivinen pääte -lma esiintyy genetiivissä omentielmo 'kohtaamisemme' Lord of the Ringsin ensimmäisessä painoksessa. Myöhemmin Tolkien kuitenkin muutti quenyan pronominijärjestelmää, minkä seurauksena päätteestä -lma tuli monikon 1. persoonan eksklusiivinen pääte: korjatussa painoksessa lukee omentielvo, jossa in-universe-selityksen mukaan Frodon käsikirjoituksessa esiintynyt virhe on korjattu oikeaan muotoon. Tolkienin kielet "elivät" jatkuvasti, eivätkä kaikkien säilyneet tekstit siis edusta yhtä yhteensopivaa kielimuotoa. Tolkienin kieliin muuten kuin puhtaan deskriptiivisesti suhtautuvat harrastajat käsittelevät tätä ongelmaa vaihtelevin tavoin.
Quenyassa toiminnan kohde voidaan merkitä verbin yhteyteen päätteellä: emme apsenet merkitsee 'me annamme anteeksi ne (sc. synnit)', jossa apsene- 'antaa anteeksi', -t 'ne, heidät'. Muoto tien 'niille' on datiivi edellä mainittuun päätteeseen liittyvästä pronominista te 'he, ne'. Määräinen artikkeli i toimii myös relatiivipronominina: tien i úcarer emmen 'niille, jotka rikkovat meitä vastaan'. Sanan úcar(e?)- 'rikkoa, tehdä syntiä (?)' pohjalla on verbi car- 'tehdä' ja negaatioprefiksi ú-. Tolkienilla u-vokaali merkitsee yleensä aina jotain pahaa.
Quenyan ilmeisestä indoeurooppalaisuudesta (etenkin 1900-luvun alkupuolen näkökulmasta) kirjoitan ehkä tarkemmin toisella kertaa. Tässä kirjoituksessa käsittelen Tolkienin quenyaksi eli suurhaltiakielellä kirjoittamaa versiota isä meidän -rukouksesta keskittyen suomenkielistä lukijaa luultavasti eniten kiinnostaviin seikkoihin. Tolkienilaisen lingvistiikan eli Tolkienin kirjalliseen tuotantoon sisältyvien fiktiivisten kielten tutkimuksen alaan kuuluvista kysymyksistä enemmän kiinnostuneita kehotan kääntymään Helge Fauskangerin Ardalambion-sivustoon, josta myös alla oleva teksti on peräisin.
Átaremma i ëa han ëaQuenyan ääntäminen on suomalaiselle periaatteessa melko helppoa, mutta huomattavia erojakin on. Paino on toiseksi viimeisellä tavulla, mutta jos toiseksi viimeinen tavu on lyhyt, kolmanneksi viimeisellä. (Sääntö on sama kuin latinassa.) Pitkät vokaalit merkitään aksenttimerkillä. Kirjain c merkitsee /k/-äännettä ja y /j/-konsonanttia. Etuvokaaleita tai vokaaliharmoniaa ei quenyassa ole. Treema eli kaksi pistettä e:n päällä ei merkitse muuta kuin sitä, että vokaalit kuuluvat eri tavuihin. Tarussa sormusten herrasta ë esiintyy säännöllisesti myös sanan lopussa olevan e-kirjaimen päällä, missä se muistuttaa englanninkielisiä lukijoita siitä, että vokaali ei ole mykkä.
na aire esselya
aranielya na tuluva
na care indómelya
cemende tambe Erumande
ámen anta síra ilaurëa massamma
ar ámen apsene úcaremmar
sív' emme apsenet tien i úcarer emmen.
Álame tulya úsahtienna mal áme etelehta ulcullo.
[Doksologia puuttuu.]
násie
Suomen kielestä peräisin olevia verbijuuria ovat tul- 'tulla' ja anta- 'antaa'. Ensiksi mainitusta esiintyy tekstissä myös kausatiivijohdos tulya- 'saattaa'. Toinen tekstissä esiintyvä fennismi on omistusliitteiden käyttö: átaremma 'isämme', esselya 'nimesi', aranielya 'valtakuntasi', indómelya 'tahtosi', massamma 'leipämme', úcaremmar 'syntimme', jossa sananloppuinen -r on monikon tunnus. Toisin kuin suomessa, sijapäätteet ja monikon tunnus tulevat omistusliitteen jälkeen: suomen tie+ssä+ni voisi olla quenyaksi tie+nya+sse (+-merkki ilmaisee morfeemirajaa).
Optatiivipartikkeli na ilmaisee toivetta. Lauseessa aranielya na tuluva 'valtakuntasi tulkoon' verbi tuluva on futuurissa: on mahdollista, että futuurin -uva-pääte liittyy suomen preesenspartisiipin päätteeseen.
Imperatiivipartikkeli á esiintyy tekstissä neljä kertaa. Ensimmäisissä kahdessa tapauksessa se yhdistyy pronominiin men 'meille'. Kolmannella kerralla siihen on yhdistetty negaatiopartikkeli la, jolloin ála 'älä' kuulostaa hieman suomalaiselta. Oikean kielitieteen tapauksessa ei olisi näin ollen mitään syytä pitää muotoa ála lainana suomesta, mutta Tolkien on voinut hyvinkin kehitellä oman kielensä muotoja täysin omien päähänpistojensa mukaan. Álame tulya merkitsee siis 'älä saata meitä', áme etelehta 'päästä meidät'.
Sijataivutus tai oikeastaan sijamuotojen suuri määrä mainitaan usein quenyan suomalaisena piirteenä. Indoeurooppalaishenkisten sijamuotojen lisäksi quenyassa esiintyykin -sse-päätteisen lokatiivin ohella suomalaistyylisestä paikallissijajärjestelmästä muistuttavat ablatiivi ja allatiivi, joita tekstissä edustavat ulcu+llo 'pahasta' ja úsahtie+nna 'kiusaukseen'.
Jo mainittu ensimmäisen persoonan monikon pronomini eroaa suomen vastaavasta klusiviteettinsa osalta. Tekstissä esiintyvä painollinen emme 'me' on eksklusiivinen eikä siis viittaa puhuteltuun (vrt. englantipohjaisen tok-pisinin yumi 'me [inkl.]' < you-me ja mipela 'me [ekskl.]' < me-fellow). Samaten monikon 1. persoonan possessiivisuffiksi -mma on eksklusiivinen. Inklusiivinen pääte -lma esiintyy genetiivissä omentielmo 'kohtaamisemme' Lord of the Ringsin ensimmäisessä painoksessa. Myöhemmin Tolkien kuitenkin muutti quenyan pronominijärjestelmää, minkä seurauksena päätteestä -lma tuli monikon 1. persoonan eksklusiivinen pääte: korjatussa painoksessa lukee omentielvo, jossa in-universe-selityksen mukaan Frodon käsikirjoituksessa esiintynyt virhe on korjattu oikeaan muotoon. Tolkienin kielet "elivät" jatkuvasti, eivätkä kaikkien säilyneet tekstit siis edusta yhtä yhteensopivaa kielimuotoa. Tolkienin kieliin muuten kuin puhtaan deskriptiivisesti suhtautuvat harrastajat käsittelevät tätä ongelmaa vaihtelevin tavoin.
Quenyassa toiminnan kohde voidaan merkitä verbin yhteyteen päätteellä: emme apsenet merkitsee 'me annamme anteeksi ne (sc. synnit)', jossa apsene- 'antaa anteeksi', -t 'ne, heidät'. Muoto tien 'niille' on datiivi edellä mainittuun päätteeseen liittyvästä pronominista te 'he, ne'. Määräinen artikkeli i toimii myös relatiivipronominina: tien i úcarer emmen 'niille, jotka rikkovat meitä vastaan'. Sanan úcar(e?)- 'rikkoa, tehdä syntiä (?)' pohjalla on verbi car- 'tehdä' ja negaatioprefiksi ú-. Tolkienilla u-vokaali merkitsee yleensä aina jotain pahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti