Ylimääräisistä ärristä

Vaikka otsikko onkin suhteellisen eksakti, tuo se kieliharrastajille luultavasti mieleen jotain aivan muuta kuin mitä aion käsitellä. Tunnetuin ylimääräinen r esiintyy englannin ei-roottisissa murteissa, siis sellaisissa kielimuodoissa, joissa sanojen car ja bore sananloppuinen [r] ei äänny muuten kuin seuraavan sanan alkaessa vokaalilla. Tämän [r]-äänteen kadon kumoavan sandhi-ilmiön nimi on linking r, ja se vastaa ranskan mykkien loppukonsonanttien ääntymistä vastaavissa tilanteissa. Vokaalien välinen [r] voi kuitenkin tunkeutua sellaisiinkin paikkoihin, joihin se ei alkujaan kuulu, esim. I saw-r-it tai the idea-r-is. Tällöin kyseessä on intrusive r. Vastaava ilmiö esiintyy myös itävallan- ja baijerinsaksassa, esim. des dua-r-i dā-r-awā gean (standardisaksaksi das tu ich dir aber gerne), jossa vain jälkimmäinen [r] on etymologinen.

Mutta kuten sanottua, tällä kertaa aiheena on aivan eri ilmiö. Minut tuntevat tiennevät, ettei minulla ole varsinaisia kielenhuollollisperäisiä inhokkeja, vaikka vaikeasti määriteltävistä esteettisistä syistä käytän mielelläni esimerkiksi suomessa konsonanttivartaloita vokaalivartaloiden sijaan silloin kun on valinnanvaraa. Tietoisuus historiallisten outouksien alkuperästä helpottaa välttämään täysin perusteetonta tuomitsemista. Yksi outous on Myanmar eli entinen Burma.

Burman eli nykyisen Myanmarin nimen eri rekistereihin kuuluvat muodot äännetään paikallisella burman kielellä [bəmà] ja [mjəmà], jotka suomalainen voisi kuulohavainnon perusteella kirjoittaa kaiketi ⟨Bömaa⟩ ja ⟨Mjömaa⟩. (Tämä sopisi itse asiassa yhteen naapurimaa Thaimaan kanssa; lisäbonuksena oikeakielisyysharrastajat voisivat riemuita osatessaan sanoa "Thaimaahan" mutta "Bömaaseen".) Englantilaisen siirtomaaherran silmille sopi kuitenkin paremmin kirjoitusasu ⟨Burma⟩. Sotilasjuntan käyttöön ottama (schwa-äänteeksi heikentyneen nasalisoituneen vokaalin taustalla alunperin ollutta nasaalia heijastaneva) ⟨Myanmar⟩ on vastaavasti ei-roottisen englannin mukainen. Kummassakaan ei ole siis tarkoitus ääntää [r]-konsonanttia. Amerikkalaisittain ääntämykset ovat odotettavissa olevien äännesubstituutioiden jälkeen [ˈbɜrmə] ja [ˈmjɑːnˌmɑr], joissa molemmissa on ylimääräinen [r]-äänne. Suomalaiset korostavat tätä kirjoitusasuperäistä kummallisuutta entisestään ääntämällä vokaalin [y] puolivokaalin [j] sijaan.

(Eräs vaihtoehtoinen englanninkielinen kirjoitusasu /ə/-foneemille esiintyy 'burmalaista' merkitsevässä kissarodun nimessä Birman 'pyhä birma'.)

Toinen vastaava mutta pienemmässä piirissä esiintyvä tapaus löytyy kamppailulajien maailmasta.

Wingtsunin ja mahdollisesti muidenkin kantoninkielisten kamppailulajien terminologia on toisinaan kirjavaa. Yksi kirjavuuden lähde on oikeinkirjoitus, joka useimmiten ei perustu mihinkään foneemisesti tarkkaan translitteraatiojärjestelmään (poikkeuksiakin on, esim. David Peterson). Kun eräitä kantonin äänteitä on pyritty kirjoittamaan latinalaisella aakkostolla englannin kielen mallin mukaan, on tuloksena sellaisia merkintätapoja kuin ⟨er⟩ [œː], ⟨ar⟩ [aː] ja ⟨or⟩ [ɔː], esimerkiksi gerk, dar ja gor. Yale-romanisaatiolla vastaavat vokaaliäänteet merkittäisiin ⟨eu⟩, ⟨a⟩ ja ⟨o⟩, joten edellä mainitut sanat olisivat geuk, dá ja g(w)o. R-kirjainta ei siis näissäkään tapauksissa kuulu ääntää, vaan se toimii jälleen vain tiettyjen vokaaliäänteiden approksimoinnin apuna.

Edellisestä seuraa, että jotkut wingtsun-harrastajat ääntävät suhteellisen tavallisen 'jalkaa' merkitsevän sanan 腳 geuk englantilaisperäisen kirjoitusasun ⟨gerk⟩ mukaan [gerk], vaikka suomalaiseen suuhun sopisi vähintään yhtä hyvin varsinaista ääntämystä [kœːk˧] vastaava [köök]. Sama pätee 'lyöntiä' merkitsevään sanaan 打 dá [taː˧˥], joka etenkin taivutetuissa muodoissa ääntyy esimerkiksi adessiivissa lievästi häiritsevästi [darilla] eikä [taalla].

Pyhä birma (ei burma).