torstai 16. toukokuuta 2013

Tarkka-ampuja ja tarkk'ampuja

Yhdyssanalla tarkka-ampuja on kaksi toisistaan poikkeavaa merkitystä ja kaksi eri kirjoitusasua, joita voidaan käyttää erottamaan nämä merkitykset toisistaan. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen.

Nykyaikaisessa kielenkäytössä tarkka-ampuja on tarkkuuskiväärillä varustettu sotilas, joka toimii lähinnä yksin tai pareittain. Tarkkuuskivääri eroaa tavallisesta henkilökohtaisesta aseesta tarkkuutensa, kantamansa ja tehonsa puolesta. Esimerkiksi Puolustusvoimilla on käytössään 7.62 tkiv 85 ja 7.62 tkiv Dragunov henkilömaaleja vastaan ja 8.6 tkiv 2000 henkilömaaleja, ajoneuvoja sekä ase- ja johtamisjärjestelmiä vastaan. Aseiden tehokkaat ampumäetäisyydet ovat moninkertaiset rynnäkkökivääriin verrattuna. Tarkka-ampujaksi voidaan ajatella myös ryhmän osana toimiva ns. designated marksman, joka ei välttämättä eroa muista taistelijoista muuten kuin ampumataitonsa ja aseensa tähtäinlaitteen osalta. (Edellä mainittu Dragunov suunniteltiin alunperin juuri ryhmätason käyttöön.) Myös poliisilla on tarkka-ampujia, joiden toiminta on poliisin tehtävänkuvasta johtuen luonnollisesti hieman erilaista.

Sanalla on kuitenkin myös historiallinen merkitys, jonka tapaan itse säännöllisesti erottaa edellisestä käyttämällä kirjoitusasua tarkk'ampuja. Kun Suomesta tuli autonominen suuriruhtinaskunta, vanha ruotujakolaitokseen perustuva sotaväki lakkautettiin. Vuonna 1812 perustettiin kolme jääkärirykmenttiä, joista kahdesta tuli vuonna 1819 jalkaväkirykmenttejä, ja vuonna 1827 muodostettiin kolme prikaatia, joiden osina olevia pataljoonia nimitettiin tarkk'ampujapataljooniksi. (Samaten 3. Jääkärirykmentistä erotettu Helsingin opetuspataljoona muuttui Helsingin opetustarkk'ampujapataljoonaksi ja saatuaan nuoren kaartin arvon 1829 Henkivartioväen 3. Suomen tarkk'ampujapataljoonaksi, mutta se on toinen juttu.) Vuonna 1881 siirryttiin asevelvollisuusarmeijaan (ns. vanha väki), jonka joukko-osastot perustettiin silloisten läänien pääkaupunkeihin, esimerkiksi Uudenmaan tarkk'ampujapataljoona Helsinkiin ja Turun tarkk'ampujapataljoona Turkuun.

Tarkk'ampujat olivat siis käytännössä tavallista jalkaväkeä, ja tarkk'ampujaa käytettiin sotamiehen nimityksenä samaan tapaan kuin nykyään esimerkiksi jääkäriä, pioneeria ja viestimiestä aselajista riippuen. Tarkk'ampujien muistoksi on Helsingissä, Turussa ja Mikkelissä Tarkk'ampujankatu sekä Haminassa ja Oulussa Tarkka-ampujankatu.

Tarkk'ampuja on joka tapauksessa vanhentunut muoto. Ilmiötä, jossa sananloppuinen vokaali katoaa vokaalin edellä sanotaan elisioksi; konsonantin edellä kyse on apokopeesta. Tarkka-ampuja on tatpuruṣa-tyyppinen (endosentrinen) yhdyssana, joka on muodostettu sanoista tarkka ja ampuja mahdollisesti ruotsin sanan skarpskytt mallin mukaan. Elisiosta yhdyssanoissa on esimerkkejä nykykielessäkin: yhtäkkiä, jokikinen ja vastikään. Muoto tarkka-ampuja on tuskin laajentunut takaisin muodosta tarkk'ampuja, vaikka teoriassa niinkin voisi olla. Elidoituneen vokaalin palauttaminen voi johtaa myös muuhun kuin alkuperäiseen vokaaliin, mistä on esimerkkinä (puhekielinen) joki-ikinen < jokikinen < joka ikinen, jossa tapahtuva muutos vokaalin laadussa on rinnastettavissa eeppisen kreikan diektasikseen (esim. ὁράω > ὁρῶ > ὁρόω). Yhdyssanan tarkk'ampuja osat eivät kuitenkaan ole kokonaisuuden kannalta hämärtyneet juuri ollenkaan, joten "palautuminen" elidoimattomaan muotoon olisi voinut tapahtua muutenkin.

Olen kuitenkin jokseenkin varma, että muoto tarkk'ampuja on jonkinlainen satunnainen poikkeus ja että tarkka-ampuja on aina ollut käytössä sen rinnalla. Joukkoyksiköiden nimissä ja niihin pohjautuvissa lähteissä kirjoitusasu tarkk'ampuja periytynee vuoden 1827 uudistuksista eikä välttämättä heijasta yleistä ääntämystä.

Tietosanakirjan Facta (1974) mukaan tarkka-ampujan aikaisempi muoto on tarkk'ampuja. Käsilläni olevien 1800-luvun lähteiden perusteella elidoitunut muoto ei kuitenkaan näytä olevan ajallisesti erotettavissa elidoitumattomasta muodosta. D. E. D. Europaeuksen Svenskt-Finskt Handlexikon (1853) tuntee sanan muodossa tarkka-ampuja (ru. skarpskytt ja tiraljör). Kun vanhaan ruotujakolaitokseen perustuva malli otettiin Krimin sodan vuoksi uudelleen käyttöön, sääti keisari vuoden 1854 asetuksessa, että Turun, Porin, Vaasan ja Oulun lääneissä on perustettava kaksi "skarpskyttä– (eli tarkk'ampuja–) pataljonaa". Ferd Ahlmanin sanakirjassa Svenskt-Finskt Lexikon – Ruotsalais-Suomalainen sanakirja (1865) on muoto tarkk'-ampuja (ru. skarpskytt). Samoin muoto tarkk'ampuja esiintyy Ehdotuksessa sotamiehen kirjaksi Suomen sotaväkeä varten (1880) kohdassa, jossa mainitaan, että "tarkk'ampujat [ovat] osastonpäällikkönsä [käskyn-alaisina]". (Tämä on myös esimerkki sanan merkityksestä miehistön arvona.) Kuitenkin samoihin aikoihin ilmestyneessä R. Castrénin teoksessa Asevelvollisuudesta Suomessa (1881, suom. Otto Julius Cantell) käytetään muotoa tarkka-ampuja.

Metrisen todisteen kansanomaisesta muodosta tarkka-ampuja tarjoaa laulu "Me sitä ollaan suomalaiset tarkka-ampujat", jonka rytmiin elidoitunut muoto ei missään nimessä sovi:
Me sitä ollaan suomalaiset tarkka-ampujat,
sotaopin harjoittajat aivan ankarat,
sumfatiralla rallallei ja sumfatirallallei,
ja sotaopin harjoittajat aivan ankarat.
Teksti on Heikki Klemetin Sotilaan laulukirjasta vuodelta 1918. Kyse ei voi olla varsinaisesta adjektiiviattribuutista, koska se ei kongruoi pääsanansa luvun kanssa. Sama laulu on kirjattu muistiin myös Suomen Rakuunarykmentissä Lappeenrannassa vuonna 1901 (Reservin aliupseerina Suomessa, s. 15):
Myö se ollaan suomalaiset tarkka-ampujat,
ja sota-opin harjoituksiin aivan ahkerat.
Sumpati rallalla, rallallee, sumpati rallellee
ja sota-opin harjoituksiin aivan ahkerat.
(Huomaa murre-erot.)

1900-luvulla muoto tarkk'ampuja esiintyy lähinnä historiallisessa merkityksessään, jos siinäkään. Teoksessa Suomalainen upseerikoulutus 200 vuotta 1779-1979 (1978) käytetään muotoa tarkka-ampujapataljoona (s. 43-45). Nykymerkityksessään muoto tarkka-ampuja esiintyy Reserviupseeri-oppaassa (1940, s. 317). Kielitoimiston sanakirja (2012) antaa sanalle tarkka-ampuja edellä käsittelemäni kaksi eri merkitystä: "1. hist. rihlakiväärillä aseistettu jalkaväen sotilas; tarkka-ampujapataljoonan sotamies. 2. sot. valioampujaksi koulutettu tarkkuuskiväärillä aseistettu jalkaväen sotilas." Vaihtoehtoisena vanhentuneena muotona annetaan tarkkampuja ilman heittomerkkiä.

Silloin tällöin näkee, että kirjoitusasun suhteen esiintyy horjuvuutta ja ilmeistä epätietoisuutta. Eräs henkilö, jonka kanssa asiasta keskustelin, arveli, että muoto tarkk'ampuja on vanhempi ja että tarkka-ampuja alkoi yleistyä joskus hänen lukioaikoinaan. Syynä (tässä tapauksessa hänen suomussalmelaisen äidinkielenopettajansa) hämmennykseen voi olla, että sana on nähty kirjoitettuna vain historiallisessa asiayhteydessä: kirjoitusasua tarkk'ampuja käytetään historiallisessa merkityksessään esim. teoksissa Keisarillisen kaartin upseerina (Paul Linder 1938), Suomen kaarti 1812-1905 (Torsten Ekman 2006) ja Kaartin Jääkärirykmentin killan julkaisuissa Soi raikuen torvet ja rummut (2003) ja Pojat kansan urhokkaan (2004). Aku Ankka -lehdessä kuulemma käytetty muoto tarkk'ampuja saattaa selittyä edesmenneen päätoimittajan Markku Kivekkään asuinpaikalla lähellä Tarkk'ampujankatua. (Tosin ainakin kokoomateos Roope Ankan elämä ja teot käyttää muotoa tarkka-ampuja, ks. s. 214.)

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole todistaa mitään sen suhteen, mikä muoto on "oikein". Havaintoni on, että tarkka-ampuja voi merkitä joko nykyaikaista 'tarkka-ampujaa' tai historiallista 'tarkk'ampujaa', mutta huomattavasti harvinaisempi kirjoitusasu tarkk'ampuja viittaa vain jälkimmäiseen lukuun ottamatta satunnaisia poikkeamia (esimerkki, esimerkki, esimerkki).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti