Isä meidän muinaissaksiksi

Aiempiin Isä meidän -käännöksiin verrattuna muinaissaksinkielinen versio on hieman omalaatuinen, koska se on osa 800-luvun alkupuoliskolla kirjoitettua Jeesus-eeposta (Heliand, säkeet 1600-1612). Eepoksen mitta on samankaltainen kuin Beowulfin: puolisäkeissä on kussakin kaksi pääpainoa, ja kaksi tai useampi sana muodostavat alkusoinnun. Koska käännöksen muoto poikkeaa niin paljon totutusta, olen kääntänyt sen suomeksi.

Alla oleva teksti on peräisin Otto Behaghelin editiosta (1882). Teksti perustuu käsikirjoitukseen München Cgm 25. Sirkumfleksi merkitsee pitkää vokaalia. Soinnilliset frikatiivit on merkitty viivalla. Olen lisännyt puolisäkeiden väliin vinoviivan tavanomaisen pitemmän välin tilalle. Käännöksessä vinoviiva merkitsee sekä puolisäkeen että skäeen rajaa.

Fadar ûsa / firiho barno,
thu bist an them hôhon / himilo rîkea,
geuuîhid sî thîn namo / uuordo gehuuilico.
Cuma thin / craftag rîki.
Uuerða thîn uuilleo / oƀar thesa uuerold alla,
sô sama an erðo, / sô thar uppa ist
an them hôhon / himilrîkea.
Gef ûs dago gehuuilikes râd, / drohtin the gôdo,
thîna hêlaga helpa, / endi alât ûs, heƀenes uuard,
managoro mênsculdio, / al sô uue ôðrum mannum dôan.
Ne lât ûs farlêdean / lêða uuihti
sô forð an iro uuilleon, / sô uui uuirðige sind,
ac help ûs uuiðar allun / uƀilon dâdiun.

'Isä meidän, / miesten lasten, / olet korkeassa / taivasten valtakunnassa, / pyhitetty olkoon nimesi / jokaisella sanalla, / tulkoon sinun / mahtava valtakuntasi / tapahtukoon tahtosi / koko tämän maailman päällä, / niin samoin maan päällä / kuin siellä ylhäällä on, / korkeassa / taivaan valtakunnassa.  / Anna meille päivistä jokaisena neuvo / hyvä Herra, / pyhä apusi / ja anna meille anteeksi, taivaan vartija, / monet rikkeet, / kuten me muille ihmisille teemme. / Älä anna meitä johtaa / pahojen olentojen / että tekevät mitä tahtovat, / minkä arvoisia olemme, / vaan auta meitä kaikkia / pahoja tekoja vastaan.'

Seuraava teksti on peräisin Edvard Sieversin editiosta (1878) ja perustuu käsikirjoitukseen Cotton Caligula A VII. Erot edelliseen ovat lähinnä kosmeettisia.

Fader ist usa / firiho barno,
thu bist an them hohen / himilo rikie.
Giuuihid si thin namo / uuordu gehuilicu.
Cume thin craftiga riki.
Uerthe thin uuilleo / oƀar thesa uuerold alla,
so samo an erđu / so thar uppe ist
an them hohon himilo rikie.
Giƀ us dago gihuilices rad, / drohtin thie guodo,
thina helaga helpu, / endi alat us, heƀanes uuard,
managaro mannsculdio, / all so uui ođron mannon duan.
Ni lat us farledean / letha uuihti
so forth an iro uuilleon / so uui uuirdiga sind,
ac hilp us uuiđar all on / ubilon dadeon.

Silmämääräisesti huomio kiinnittyy ensimmäisenä siihen, että pitkiä vokaaleja ei ole erikseen tässä editiossa merkitty. Erona edelliseen on myös kirjaimen đ käyttö kirjaimen ð sijaan.

Yllä olevat eri versiot eivät eroa kuitenkaan toisistaan mitenkään tolkuttomasti. Yhteisenä piirteenä voidaan todeta, että toisin kuin gootissa, [θ]-äänteellä ei ole omaa kirjaintaan, vaan se on merkitty digrafilla th. Nyky ylä- ja alasaksassa äännettä vastaa d. Lisäksi [w]-äänne on merkitty digrafilla uu (vrt. englannin "double-u"). Alkuperäinen ääntämys on saattanut olla jotain seuraavan tapaista (löyhästi Irmengard Rauchin teoksen The Old Saxon Language mukaan):

[fadar u:za firiho barno

θu bist an θem ho:hon himilo ri:kea

jewi:hid si: θi:n namo wordo jehwiliko

kuma θin kraftax ri:ki

werða θi:n willeo ovar θeza werold alla

so: sama an erðo, so: θar uppa ist

an θem ho:hon himilri:kea

jef u:s daγo jehwilikes ra:d drohtin θe γo:do

θi:na he:laγa helpa endi ala:t u:s, hevenes ward

manaγoro me:nskuldio al so: we o:ðrum mannum do:an

ne la:t u:s farle:dean le:ða wihti

so: forð an iro willeon ŝo wi wirðije sind

ak help u:s wiðar allun uvilon da:diun.]

Muinaissaksin ja muinaisenglannin puhujat oletetusti ymmärsivät toisiaan. Muinaisyläsaksasta muinaissaksi poikkeaa erityisesti siinä, että siinä ei ole tapahtunut ns. yläsaksalaista äänteenmuutosta. Nykyään puhuttavat alasaksat polveutuvat muinaissaksista.

Germaanisen runouden tyylille uskollisena Jumalaa puhutellaan useita kertoja: fadar ûsa 'Isä meidän', drohtin the gôdo 'hyvä Herra', heƀenes uuard 'taivaan vartija'. Sanan drohtin vastine esiintyy suomessakin muodossa ruhtinas.

Sanassa managaro 'monien' näkyy adjektiivin monikon genetiivin pääte -aro. Gootiksi vastaava muoto olisi managaize, jossa näkyy rotasismin eli muutoksen s → r esivaihe /z/. Latinassa tämä alunperin pronomineille kuulunut monikon genetiivin pääte on levinnyt kaikkiin a- ja o-vartaloihin, mikä selittää päätteet -arum ja -orum. Kreikassa vastaava mutta rajoittuneempi ilmiö selittää sen, miksi α-vartaloilla on monikon genetiivissä aina sirkumfleksiaksentti: alkuperäinen pääte *-ᾱσων on luonnollisesti vetänyt aksentin toiseksi viimeiselle tavulle, joka on vokaalinvälisen σ:n katoamisen jälkeen kontrahoitunut viimeisen tavun kanssa, jolloin aksentista tulee säännöllisesti sirkumfleksi. Nykyruotsissa vanha monikon genetiivin pääte näkyy fossiloituneena sanassa allra 'kaikkein, kaikista'. Islannissa vastaava muoto on edelleen adjektiivin allur monikon genetiivi.