Tämän kirjoituksen inspiraatio on Pariisin iskun jälkeen käyty keskustelu syyllisyydestä, vastuusta ja syistä. Sosiaalisessa mediassa (blogeissa, Facebookissa, Twitterissä) on levinnyt erilaisia kuvia, kommentteja ja kirjoituksia, joissa joko otetaan kantaa islamin taipumukseen edesauttaa länsimaisten arvojen vastaisten ilmiöiden syntyä tai vaihtoehtoisesti vakuutetaan, ettei jihadistien vuoksi ole mitään syytä leimata muslimien enemmistöä. Kyse on lähinnä siitä, miksi jotakin ilmiötä kutsutaan, ja mikä oikeastaan on se ilmiö, jota kutsutaan joksikin.
Aloitan kotimaisista, tuoreessa muistissa olevista tapauksista. Petri Gerdt tappoi Vantaalla Myyrmannin ostoskekusksessa kuusi ihmistä omatekoisella pommilla vuonna 2002 kuollen samalla itse joko tarkoituksella tai vahingossa, Pekka-Eric Auvinen ampui Jokelan koulukeskuksessa kahdeksan ihmistä ja lopuksi itsensä vuonna 2007, ja vuotta myöhemmin Matti Saari ampui Kauhajoella Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Koulutuskeskus Sedun yhteisissä tiloissa kymmenen ihmistä sekä itsensä. Lopulta vuonna 2012 Eero Hiltunen ampui Hyvinkäällä kiväärillä kaksi ihmistä haavoittaen seitsemää.
Kaikki järkevät ihmiset lienevät yhtä mieltä siitä, että tällaisia tekoja ei pitäisi tapahtua. Kaikki lienevät myös yhtä mieltä siitä, että tällaisten tekojen tapahtuminen pitäisi estää. Kaikki ymmärtänevät myös sen, että vaikka laillinen väkivaltakoneisto on se taho, joka viimekädessä joko pelotevaikutuksellaan ennaltaehkäisee tai tilanteen jo ollessa päällä rajoittaa vahinkoja parhaan kykynsä mukaan, on ennaltaehkäisy sosiaalisten toimenpiteiden kautta kaikista toivottavin vaihtoehto. "Sosiaalisilla toimenpiteillä" tarkoitan kaikkea sitä, mitä valtio ja kansalaisyhteiskunta voivat tehdä sen eteen, että ihmiset elävät onnellisina tuntematta tarvetta tappaa ketään.
En käsittele tässä sitä, mitä esivallan mielestäni "pitäisi" tehdä, koska en kirjoita lähtökohtaisesti politiikasta, vaikka viittaankin mielelläni politiikassa esiintyviin ilmiöihin. Käsittelen sen sijaan sitä, mistä puhutaan puhuttaessa siitä, mihin pitäisi puuttua. Tämä on alue, jolla esiintyy paljon erimielisyyttä. Sivustakatsojan näkökulmasta vaikuttaa usein siltä, että yksi esittää väitteen aidasta, toinen vastaa koskien aidan seivästä, ja lopuksi molemmat syyttävät toisiaan siitä, että nämä eivät näe metsää puilta. Jokaista tapausta voidaan käsitellä yksittäistapauksena, mutta jo tapahtuneen veriteon vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, ellei sen tutkimisella ajatella saatavan tietoa, jolla voidaan estää vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa. Mutta mikä on tällainen "vastaava tapahtuma"?
Helppo vastaus on, että vastaava tapahtuma on se, että "joku tappaa sivullisia ja itsensä". Tämä kuitenkin edustaa ylintä tässä yhteydessä edes jotenkin mielekkäänä pidettävää abstraktiotasoa, eikä ole siten erityisen hyödyllinen työkalu. Gerdtin tapausta lukuun ottamatta voitaisiin tapahtuma määritellä niin, että "aseenomistaja ampuu sivullisia ja mahdollisesti lisäksi itsensä", mihin voidaan tietysti puuttua tekemällä aseen omistaminen vaikeammaksi tai mahdottomaksi. Tämäkään ei ole välttämättä hedelmällinen lähestymistapa, sillä tiettävästi lailliset aseenomistajat ovat vähemmän vaarallisia kuin väestö keskimäärin. (Eräs näkemys on rajoittaa erityisesti "räiskintäaseita" tai ylipäänsä lyhyitä aseita niiden kätkettävyyden takia. Toisaalta Hyvinkään ammunta tapahtui pitkällä aseella, enkä itsekään ole ikinä havainnut, että pitkiin kasseihin suhtauduttaisiin julkisilla paikoilla erityisellä epäluulolla tai varovaisuudella muuten kuin ehkä valtiovierailuiden tms. tapauksessa turvallisuushenkilöstön taholta.)
Jokelan ja Kauhajoen tapaukset on tapana niputtaa "kouluammuskelun" tai selkeämmin kouluammunnasta erottuvan "koulusurman" alle. Tämä antaa jo paremman kuvan tapauksista, sillä tapahtumien prototyyppi rajautuu tällöin huomattavasti tapahtumapaikan, uhrien ja tekijän suhteen. Koulusurmia on tapahtunut myös muualla läntisessä maailmassa, ja ylipäänsä pidettäneen perusteltuna puhua ilmiöstä, jonka piiriin kuuluvilla teoilla on yhteisiä syytekijöitä, eikä joukosta toisiinsa mitenkään liittymättömistä yksittäistapauksista. Ainakin Kauhajoen tapauksessa on todettukin, että vuotta aiemmin tapahtunut Jokelan ampuminen toimi tekijälle mallina tai ainakin rohkaisuna. Voidaan siis pyrkiä selvittämään, millaiset olosuhteet nimenomaan oppilaitoksessa opiskelevien (tai oikeastaan tietyssä iässä ja elämäntilanteessa olevien) tapauksessa saattavat johtaa vastaavanlaisiin tekoihin.
Toisaalta Myyrmäen ja Hyvinkään tapahtumat eivät liity kouluihin tai muihin oppilaitoksiin. Sen sijaan kaikki neljä tekoa olivat suomalaisten, ei-maahanmuuttajataustaisten (ainakaan millään merkittävällä tavalla) nuorten miesten tekemiä. Olisi ehkä liioiteltua provosoivaan sanomalehtityyliin kysyä, mikä ihme suomalaisia nuoria miehiä vaivaa, mutta vaikka tapauksia on (onneksi) vähän, on silti nähdäkseni perusteltua lähteä siitä oletuksesta, että riskiryhmässä ovat tietynlaiset nuoret miehet. En usko, että kukaan pitää tätä ajatusta nuorten miesten "syyllistämisenä".
Tässä yhteydessä tärkeä kysymys on, liittyvätkö nämä edellä mainitut joukkomurhat yhteen jihadistisen väkivallan kanssa, vai onko islamistinen väkivalta - löyhästi sanottuna - islamilaisesta kulttuurista kumpuava (marginaali-)ilmiö. On melko hyödytöntä pohtia, onko vika islamissa uskontona tutkimalla akateemisesti kyseisen uskonnon pyhiä tekstejä ja siten selvittämällä, mikä on "oikeaa islamia". Yhtä lailla voitaisiin esittää, että holokausti ei liittynyt mitenkään kansallissosialismiin, sillä se ei kuulunut Saksan kansallissosialistisen puolueen ohjelmaan. Vähemmän räväkkää esimerkkiä käyttääkseni tilanne on sama kuin kamppailulajeista keskusteltaessa, kun kaikki jonkin lajin puutteiksi epäillyt piirteet selitetään yksittäisten, lajia "tarpeeksi" osaamattomien tai "väärin tekevien" kamppailijoiden henkilökohtaisiksi puutteiksi. Puhtaasti mieletöntä on ottaa esille se, että kristinuskon ja länsimaiden historiaan kuuluu sotia ja valloituksia - kysenhän pitäisi olla tämän päivän tosiasiallisesta tilanteesta, eikä historiallisten ilmiöiden akateemisesta vertailusta (ellei historiasta sitten toivota löytyvän apua nykytilanteen korjaamiseksi).
On toki totta, että terrorismia esiintyy muuallakin kuin islamin piirissä, ja esimerkiksi IRA:lla ja ISIS:llä on varmasti erinäisiä yhteisiä nimittäjiä. Siitä huolimatta islamin piirissä esiintyvään jihadismiin ja islamismiin voitaneen puuttua parhaiten huomioimalla sen erityispiirteet. Olisiko mielekästä kiistää, että Boko Haram (joka tiettävästi ei ollut vastussa Kongossa tapahtuneesta polttoaineräjähdyksestä, vaikka eräästä somessa levitettävästä kuvasta voisi muuta päätellä), Al-Qaida, Al-Shabaab ja ISIS liittyvät toisiinsa enemmän kuin vaikkapa IRA, Al-Qaida ja Khalistanin kommandojoukot, siis jos "liittyminen toisiinsa" ymmärretään olemisena osana ilmiötä, jota on mielekästä käsitellä kokonaisuutena?
"Mielekäs" määrittyy tietysti aina jonkin ylemmän päämäärän mukaan. Berliinissä marssivilla uusnatseilla ja Helsingissä itsenäisyyspäivänä riehuvilla anarkisteillakin lienee syytekijöitä tarkasteltaessa paljon yhteisiä nimittäjiä, mutta kukaan tuskin kiistää, etteikö niitä olisi kuitenkin mielekästä tarkastella myös rajoittamalla tarkastelun kohde maantieteellisesti ja ideologisesti: on melko turha miettiä saksalaisen uusnatsismin yhteiskunnallisia syitä, jos tarkoituksena on ehkäistä epämääräiset mellakat tulevina Suomen itsenäisyyspäivinä. Samoin parisuhdeväkivalla ja erityisesti naisiin kohdistuvalla väkivallalla on erityispiirteitä, jotka oikeuttavat niiden tarkastelun ja niihin kohdistuvat erityistoimenpiteet, vaikka väkivaltaa toki tapahtuu parisuhteiden ulkopuolellakin ja tiettävästi kohdistuen miehiin enemmän kuin naisiin.
Miksi siis islamistista terrorismia on niin vaikea käsitellä? Syy on titenkin siinä, ettei haluta leimata kaikkia muslimeja terroristeiksi. Muslimien leimaaminen taas eroaa esim. nuorten suomalaisten miesten leimaamisesta siinä, että muslimit edustavat heikommassa asemassa olevana pidettyä vähemmistöä, jolloin leimaamisen riskiä pidetään erityisen vaarallisena. Kaiketi jokseenkin tällaisesta ajattelusta kumpusi taannoin sellainen kummallisuus, että Astrid Thors kritisoi Suomen islamilaista puoluetta siitä, että se ei edistä kulttuurien välistä dialogia ajaessaan avoimesti sharia-lakia, joka Thorsin mukaan on islamin uskon vastaista. On ymmärrettävää, että lopulta edes kukaan muslimi ei vaikuttanut haluavan lähinnä Arjalaisen Germaaniveljeskunnan ja Kansallisdemokraattisen Puolueen viiteryhmään kuuluvaa puoluehankketta edustamaan itseään, mutta kognitiivisen dissonanssin purkaminen väittämällä, että sharia-laki olisi islamin vastaista, on jokseenkin hymyilyttävää.
"Kuuluminen" on joka tapauksessa eri asia kuin ylempänä mainitsemani "liittyminen" johonkin. Islamismi ja jihadismi eivät välttämättä "kuulu" islamiin, mutta eittämättä "liittyvät" siihen. Pariisin iskun jäljiltä näkemykset tuntuvat polarisoituneen siten, että terroristi-iskut eivät joko liity mitenkään islamiin tai niin, että kaikki muslimit ovat niihin kollektiivisesti syyllisiä. Totuus on varmasti jotain näiden ääripäiden välillä. Eräs ongelma mustavalkoisessa keskustelussa syntyy siitä, että Suomen vanhempi muslimivähemmistö eli tataarit on varsin harmiton, eikä sen piirissä ole tiettävästi esiintynyt ekstremismiä; ei siis voida sanoa, että islam sinänsä väistämättä aiheuttaisi islamistista rikollisuutta (ellei "pitoisuuden" ajatella olevan niin pieni, että se ei siksi näy tataariväestön keskuudessa). Myös islamilaisessa maailmassa (länsimaisesta näkökulmasta) ilmenevä kurjuus selittyy varmasti muutenkin kuin nimenomaan islamista johtuvaksi, ja näin ollen myös näistä maista kotoisin olevien ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajien ongelmat perustuvat lopulta mahdollisesti näihin samoihin syihin. Perheyhtäläisyys lienee yhteisiä piirteitä hyödyllisempi käsite perusteltaessa minkä tahansa termin käyttöä kuvaamaan ilmiötä, jonka olemassaolosta erillisenä ilmiönä kaikki eivät tunnu olevan edes yhtä mieltä ("on ihan sama juhlia ISIS:n riveihin lähteneitä suomalaisia kuin jääkäriliikettä").
Keskustelua vaikeuttaa edellisen lisäksi ylempänä mainittu, lähihistoriasta kumpuava vähemmistöjen leimaamisen pelko yhdistettynä sellaiseen ajatteluun, jonka mukaan esimerkiksi kerjäämisen kieltäminen Helsingissä olisi "rasistista", sillä suurin osa kerjäläisistä on romaneita, ja koska näin ollen kerjäämisen kieltäminen koskisi lähinnä romaneita eikä kantaväestöä. Mutta olisiko siis kerjäämisen kieltäminen hyväksyttävämpää, jos kerjäläisväestön etninen koostumus olisi eri? Mitä järkeä tällaisessa ajattelussa olisi?
Tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset on helppo ohittaa "saivarteluna" tai turhana akateemisena pohdiskeluna. Näkisin kuitenkin, että aiheesta (mikä se sitten onkin) käytävässä keskustelussa esiintyvät erimielisyydet ja riidat eivät selity pelkästään sillä, että keskustelijat olisivat eri mieltä asiasta x, vaan myös sillä, että keskustelijat eivät ole yhteisymmärryksessä siitä, mikä asia x ylipäänsä on. Mitä hankalammin määriteltävästä asiasta on kyse, sitä helpompi keskustelua on jatkaa loputtomiin.
Aloitan kotimaisista, tuoreessa muistissa olevista tapauksista. Petri Gerdt tappoi Vantaalla Myyrmannin ostoskekusksessa kuusi ihmistä omatekoisella pommilla vuonna 2002 kuollen samalla itse joko tarkoituksella tai vahingossa, Pekka-Eric Auvinen ampui Jokelan koulukeskuksessa kahdeksan ihmistä ja lopuksi itsensä vuonna 2007, ja vuotta myöhemmin Matti Saari ampui Kauhajoella Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Koulutuskeskus Sedun yhteisissä tiloissa kymmenen ihmistä sekä itsensä. Lopulta vuonna 2012 Eero Hiltunen ampui Hyvinkäällä kiväärillä kaksi ihmistä haavoittaen seitsemää.
Kaikki järkevät ihmiset lienevät yhtä mieltä siitä, että tällaisia tekoja ei pitäisi tapahtua. Kaikki lienevät myös yhtä mieltä siitä, että tällaisten tekojen tapahtuminen pitäisi estää. Kaikki ymmärtänevät myös sen, että vaikka laillinen väkivaltakoneisto on se taho, joka viimekädessä joko pelotevaikutuksellaan ennaltaehkäisee tai tilanteen jo ollessa päällä rajoittaa vahinkoja parhaan kykynsä mukaan, on ennaltaehkäisy sosiaalisten toimenpiteiden kautta kaikista toivottavin vaihtoehto. "Sosiaalisilla toimenpiteillä" tarkoitan kaikkea sitä, mitä valtio ja kansalaisyhteiskunta voivat tehdä sen eteen, että ihmiset elävät onnellisina tuntematta tarvetta tappaa ketään.
En käsittele tässä sitä, mitä esivallan mielestäni "pitäisi" tehdä, koska en kirjoita lähtökohtaisesti politiikasta, vaikka viittaankin mielelläni politiikassa esiintyviin ilmiöihin. Käsittelen sen sijaan sitä, mistä puhutaan puhuttaessa siitä, mihin pitäisi puuttua. Tämä on alue, jolla esiintyy paljon erimielisyyttä. Sivustakatsojan näkökulmasta vaikuttaa usein siltä, että yksi esittää väitteen aidasta, toinen vastaa koskien aidan seivästä, ja lopuksi molemmat syyttävät toisiaan siitä, että nämä eivät näe metsää puilta. Jokaista tapausta voidaan käsitellä yksittäistapauksena, mutta jo tapahtuneen veriteon vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, ellei sen tutkimisella ajatella saatavan tietoa, jolla voidaan estää vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa. Mutta mikä on tällainen "vastaava tapahtuma"?
Helppo vastaus on, että vastaava tapahtuma on se, että "joku tappaa sivullisia ja itsensä". Tämä kuitenkin edustaa ylintä tässä yhteydessä edes jotenkin mielekkäänä pidettävää abstraktiotasoa, eikä ole siten erityisen hyödyllinen työkalu. Gerdtin tapausta lukuun ottamatta voitaisiin tapahtuma määritellä niin, että "aseenomistaja ampuu sivullisia ja mahdollisesti lisäksi itsensä", mihin voidaan tietysti puuttua tekemällä aseen omistaminen vaikeammaksi tai mahdottomaksi. Tämäkään ei ole välttämättä hedelmällinen lähestymistapa, sillä tiettävästi lailliset aseenomistajat ovat vähemmän vaarallisia kuin väestö keskimäärin. (Eräs näkemys on rajoittaa erityisesti "räiskintäaseita" tai ylipäänsä lyhyitä aseita niiden kätkettävyyden takia. Toisaalta Hyvinkään ammunta tapahtui pitkällä aseella, enkä itsekään ole ikinä havainnut, että pitkiin kasseihin suhtauduttaisiin julkisilla paikoilla erityisellä epäluulolla tai varovaisuudella muuten kuin ehkä valtiovierailuiden tms. tapauksessa turvallisuushenkilöstön taholta.)
Jokelan ja Kauhajoen tapaukset on tapana niputtaa "kouluammuskelun" tai selkeämmin kouluammunnasta erottuvan "koulusurman" alle. Tämä antaa jo paremman kuvan tapauksista, sillä tapahtumien prototyyppi rajautuu tällöin huomattavasti tapahtumapaikan, uhrien ja tekijän suhteen. Koulusurmia on tapahtunut myös muualla läntisessä maailmassa, ja ylipäänsä pidettäneen perusteltuna puhua ilmiöstä, jonka piiriin kuuluvilla teoilla on yhteisiä syytekijöitä, eikä joukosta toisiinsa mitenkään liittymättömistä yksittäistapauksista. Ainakin Kauhajoen tapauksessa on todettukin, että vuotta aiemmin tapahtunut Jokelan ampuminen toimi tekijälle mallina tai ainakin rohkaisuna. Voidaan siis pyrkiä selvittämään, millaiset olosuhteet nimenomaan oppilaitoksessa opiskelevien (tai oikeastaan tietyssä iässä ja elämäntilanteessa olevien) tapauksessa saattavat johtaa vastaavanlaisiin tekoihin.
Toisaalta Myyrmäen ja Hyvinkään tapahtumat eivät liity kouluihin tai muihin oppilaitoksiin. Sen sijaan kaikki neljä tekoa olivat suomalaisten, ei-maahanmuuttajataustaisten (ainakaan millään merkittävällä tavalla) nuorten miesten tekemiä. Olisi ehkä liioiteltua provosoivaan sanomalehtityyliin kysyä, mikä ihme suomalaisia nuoria miehiä vaivaa, mutta vaikka tapauksia on (onneksi) vähän, on silti nähdäkseni perusteltua lähteä siitä oletuksesta, että riskiryhmässä ovat tietynlaiset nuoret miehet. En usko, että kukaan pitää tätä ajatusta nuorten miesten "syyllistämisenä".
Tässä yhteydessä tärkeä kysymys on, liittyvätkö nämä edellä mainitut joukkomurhat yhteen jihadistisen väkivallan kanssa, vai onko islamistinen väkivalta - löyhästi sanottuna - islamilaisesta kulttuurista kumpuava (marginaali-)ilmiö. On melko hyödytöntä pohtia, onko vika islamissa uskontona tutkimalla akateemisesti kyseisen uskonnon pyhiä tekstejä ja siten selvittämällä, mikä on "oikeaa islamia". Yhtä lailla voitaisiin esittää, että holokausti ei liittynyt mitenkään kansallissosialismiin, sillä se ei kuulunut Saksan kansallissosialistisen puolueen ohjelmaan. Vähemmän räväkkää esimerkkiä käyttääkseni tilanne on sama kuin kamppailulajeista keskusteltaessa, kun kaikki jonkin lajin puutteiksi epäillyt piirteet selitetään yksittäisten, lajia "tarpeeksi" osaamattomien tai "väärin tekevien" kamppailijoiden henkilökohtaisiksi puutteiksi. Puhtaasti mieletöntä on ottaa esille se, että kristinuskon ja länsimaiden historiaan kuuluu sotia ja valloituksia - kysenhän pitäisi olla tämän päivän tosiasiallisesta tilanteesta, eikä historiallisten ilmiöiden akateemisesta vertailusta (ellei historiasta sitten toivota löytyvän apua nykytilanteen korjaamiseksi).
On toki totta, että terrorismia esiintyy muuallakin kuin islamin piirissä, ja esimerkiksi IRA:lla ja ISIS:llä on varmasti erinäisiä yhteisiä nimittäjiä. Siitä huolimatta islamin piirissä esiintyvään jihadismiin ja islamismiin voitaneen puuttua parhaiten huomioimalla sen erityispiirteet. Olisiko mielekästä kiistää, että Boko Haram (joka tiettävästi ei ollut vastussa Kongossa tapahtuneesta polttoaineräjähdyksestä, vaikka eräästä somessa levitettävästä kuvasta voisi muuta päätellä), Al-Qaida, Al-Shabaab ja ISIS liittyvät toisiinsa enemmän kuin vaikkapa IRA, Al-Qaida ja Khalistanin kommandojoukot, siis jos "liittyminen toisiinsa" ymmärretään olemisena osana ilmiötä, jota on mielekästä käsitellä kokonaisuutena?
"Mielekäs" määrittyy tietysti aina jonkin ylemmän päämäärän mukaan. Berliinissä marssivilla uusnatseilla ja Helsingissä itsenäisyyspäivänä riehuvilla anarkisteillakin lienee syytekijöitä tarkasteltaessa paljon yhteisiä nimittäjiä, mutta kukaan tuskin kiistää, etteikö niitä olisi kuitenkin mielekästä tarkastella myös rajoittamalla tarkastelun kohde maantieteellisesti ja ideologisesti: on melko turha miettiä saksalaisen uusnatsismin yhteiskunnallisia syitä, jos tarkoituksena on ehkäistä epämääräiset mellakat tulevina Suomen itsenäisyyspäivinä. Samoin parisuhdeväkivalla ja erityisesti naisiin kohdistuvalla väkivallalla on erityispiirteitä, jotka oikeuttavat niiden tarkastelun ja niihin kohdistuvat erityistoimenpiteet, vaikka väkivaltaa toki tapahtuu parisuhteiden ulkopuolellakin ja tiettävästi kohdistuen miehiin enemmän kuin naisiin.
Miksi siis islamistista terrorismia on niin vaikea käsitellä? Syy on titenkin siinä, ettei haluta leimata kaikkia muslimeja terroristeiksi. Muslimien leimaaminen taas eroaa esim. nuorten suomalaisten miesten leimaamisesta siinä, että muslimit edustavat heikommassa asemassa olevana pidettyä vähemmistöä, jolloin leimaamisen riskiä pidetään erityisen vaarallisena. Kaiketi jokseenkin tällaisesta ajattelusta kumpusi taannoin sellainen kummallisuus, että Astrid Thors kritisoi Suomen islamilaista puoluetta siitä, että se ei edistä kulttuurien välistä dialogia ajaessaan avoimesti sharia-lakia, joka Thorsin mukaan on islamin uskon vastaista. On ymmärrettävää, että lopulta edes kukaan muslimi ei vaikuttanut haluavan lähinnä Arjalaisen Germaaniveljeskunnan ja Kansallisdemokraattisen Puolueen viiteryhmään kuuluvaa puoluehankketta edustamaan itseään, mutta kognitiivisen dissonanssin purkaminen väittämällä, että sharia-laki olisi islamin vastaista, on jokseenkin hymyilyttävää.
"Kuuluminen" on joka tapauksessa eri asia kuin ylempänä mainitsemani "liittyminen" johonkin. Islamismi ja jihadismi eivät välttämättä "kuulu" islamiin, mutta eittämättä "liittyvät" siihen. Pariisin iskun jäljiltä näkemykset tuntuvat polarisoituneen siten, että terroristi-iskut eivät joko liity mitenkään islamiin tai niin, että kaikki muslimit ovat niihin kollektiivisesti syyllisiä. Totuus on varmasti jotain näiden ääripäiden välillä. Eräs ongelma mustavalkoisessa keskustelussa syntyy siitä, että Suomen vanhempi muslimivähemmistö eli tataarit on varsin harmiton, eikä sen piirissä ole tiettävästi esiintynyt ekstremismiä; ei siis voida sanoa, että islam sinänsä väistämättä aiheuttaisi islamistista rikollisuutta (ellei "pitoisuuden" ajatella olevan niin pieni, että se ei siksi näy tataariväestön keskuudessa). Myös islamilaisessa maailmassa (länsimaisesta näkökulmasta) ilmenevä kurjuus selittyy varmasti muutenkin kuin nimenomaan islamista johtuvaksi, ja näin ollen myös näistä maista kotoisin olevien ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajien ongelmat perustuvat lopulta mahdollisesti näihin samoihin syihin. Perheyhtäläisyys lienee yhteisiä piirteitä hyödyllisempi käsite perusteltaessa minkä tahansa termin käyttöä kuvaamaan ilmiötä, jonka olemassaolosta erillisenä ilmiönä kaikki eivät tunnu olevan edes yhtä mieltä ("on ihan sama juhlia ISIS:n riveihin lähteneitä suomalaisia kuin jääkäriliikettä").
Keskustelua vaikeuttaa edellisen lisäksi ylempänä mainittu, lähihistoriasta kumpuava vähemmistöjen leimaamisen pelko yhdistettynä sellaiseen ajatteluun, jonka mukaan esimerkiksi kerjäämisen kieltäminen Helsingissä olisi "rasistista", sillä suurin osa kerjäläisistä on romaneita, ja koska näin ollen kerjäämisen kieltäminen koskisi lähinnä romaneita eikä kantaväestöä. Mutta olisiko siis kerjäämisen kieltäminen hyväksyttävämpää, jos kerjäläisväestön etninen koostumus olisi eri? Mitä järkeä tällaisessa ajattelussa olisi?
Tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset on helppo ohittaa "saivarteluna" tai turhana akateemisena pohdiskeluna. Näkisin kuitenkin, että aiheesta (mikä se sitten onkin) käytävässä keskustelussa esiintyvät erimielisyydet ja riidat eivät selity pelkästään sillä, että keskustelijat olisivat eri mieltä asiasta x, vaan myös sillä, että keskustelijat eivät ole yhteisymmärryksessä siitä, mikä asia x ylipäänsä on. Mitä hankalammin määriteltävästä asiasta on kyse, sitä helpompi keskustelua on jatkaa loputtomiin.
Niin, yhtä hyvin voisi sanoa ettei USA:n fundamentalistisilla kristillisillä liikkeillä olisi mitään tekemistä uskonnon tai uskovaisuuden kanssa, koska ne eivät ole "oikeaa" uskovaisuutta. Kuka määrittelee mikä on oikeaa uskovaisuutta jos raamatussa sekä kehotetaan tappamaan pienestäkin syystä että olemaan tappamatta? Muiden uskontojen kanssa on ongelmana se ettei kukaan oikeastaan uskalla edes puhua aiheesta mitään.
VastaaPoistaJokaisesta uskonnosta voi kohota siihen uskontoon liittyviä ääriliikkeitä tai -ihmisiä, sillä autoritaarisilla uskonnoilla ja muilla ideologioilla on usein taipumus sellaiseen. Se tyyppi joka tulee yksin huutamaan Stockan eteen miten se ja tämä asia on syynä siihen että Jumala kostaa on yksittäistapaus, voiko sanoa ettei tällä yksittäistapauksella ollut mitään tekemistä uskoon hurahtamisen kanssa? Ja mitäs sitten kun tämä yksittäistapaus saa samanmielisiä seuraajia, jotka ovat kaikki yhtä mieltä siitä että pappien enemmistö on väärässä?
Sekin on ihan tutkittu fakta että nuoret miehet ovat ongelma kun heitä on paljon ja tekemistä vähän. Ongelmat myös korostuvat mitä enemmän kulttuuri tukee ajatusta siitä että osa ihmisistä on tasa-arvoisempia kuin toiset. Happoiskujakaan eivät tee kaikki, mutta kukaan tuskin väittää etteivät ne olisi (ainakin olleet) ongelma.