Pieni oikeuskielitieteellinen harjoitus

(Oikeuskielitieteellä tarkoitan tietenkin oikeuslääketieteen mallin mukaan "forensista lingvistiikkaa".)

Facebookin uutisvirrassa satuin törmäämään seuraavaan kuvaan:

Kirjoittaja Petra Nyqvist viittaa europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) sittemmin useiden tahojen jakamaan tilapäivitykseen, jossa on tässä siteeratun tekstin ("olen doulatul ... Finlandi") lisäksi seuraava saate:

Tällainen tuli joitakin päiviä sitten postiini. Pitäisiköhän uusimpien tapausten valossa sittenkin olla huolissaan. Mitä viestin sisältöön tulee, päässäni alkoi soida se Hassisen Koneen biisi, jossa lauletaan: "On maailma miehiä pullollaan, mutta kolme kovaa naamaa."

(Mainitussa kappaleessa esiintyvät kolme kovaa naamaa ovat "Jeesus", "minä" ja "painettu sana", joita "uskoo koko maa".)

Kiinnostavin on osuus, jossa Petra Nyqvist ilmaisee olevansa varma siitä, että kyseessä on väärennös:

Ensinnäkin nobody Seppo Lehdon nimi joka välissä, joo-o. Toisekseen taistelija kirjoitta klassine hoono soomi, mutta osaa yllättäin vanhanajan svetisimejä ja vaikeita muotoja kuten "kontollanne", "armotta". Koalitio kalifaattia vastaan, niin. Lingvistinä Halla-ahon tulisi nähdä että tämä on suomalaisen kirjoittama pastissi, pelleily tai trollaus, mutta antaa kaikessa ilossaan ymmärtää tämän olevan tosijuttu. Täysin edesvastuutonta.

(Kaikki on sic.) Alkuperäinen tilapäivitys ylempänä lainattuine saatteineen ei näyttäisi antavan mitenkään erityisesti ymmärtää, että viesti on jaettu "tosijuttuna", mutta toisaalta ainakin puolet merkityksestä syntyy aina kuulijan päässä. Mielenkiintoisempaa on pohtia Nyqvistin mainitsemia seikkoja, joiden perusteella on hänen mukaansa syytä otaksua, että teksti on suomalaisen kirjoittama trolli.

Nyqvistin mielestä Seppo Lehto on "nobody". Tämä on varmaankin totta tavallisten suomalaisten keskuudessa, mutta voisin helposti kuvitella, että tempauksistaan ehdottoman vankilatuomionkin saanut videotaiteilija nauttii vastaavaa kunnioitusta suomalais-islamistisessa mytologiassa kuin valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin aikanaan antifasistisissa piireissä.

Kieliasua Nyqvist kommentoi epäjohdonmukaiseksi, koska kielimuodon "klassine hoono soomi" seassa esiintyy svetisismejä ja "vaikeita muotoja". (En ole varma, onko muotojen kirjoitta ja klassine tarkoitus toimia esimerkkeinä hoonosta soomesta, mutta tällä ei ole tässä yhteydessä merkitystä.) Teksti itse asiassa ei ole kieliasultaan mitenkään erityisen huonoa suomea ortografisia seikkoja eli välimerkkien ja isojen alkukirjainten virheellistä käyttöä lukuun ottamatta. Tekstistä puuttuvat ns. ääkköset eli kirjaimet ä ja ö, mikä toki saattaa ääneen luettuna tuoda mieleen ulkomaalaisittain äännetyn suomen kielen, mutta tämä piirre selittyy joko kyseisten kirjainten puuttumisella näppäimistöstä tai kyseisen puutteen simuloimisella. Ainoa varsinainen väärä muoto tapamma näyttäisi olevan vain kirjoitusvirhe, sillä edellisessä lauseessa tapamme on kirjoitettu oikeassa muodossa. Jokaikinen pitäisi kirjoittaa erikseen joka ikinen, mutta yhteenkirjoitettu muoto ei ole sekään mitenkään tavaton.

Vaikka teksti ei ole "hoonoa soomea", on siinä kaksi mielenkiintoista muotoa: perheidenne ja lapsienne. Kuten tunnettua, suomessa monikon genetiivi voidaan muodostaa useammalla kuin yhdellä tavalla, joten kumpikaan näistä ei ole varsinaisesti "väärin". Nopean (laiskan) Google-pohjaisen korpustutkimuksen perusteella havaitaan seuraavat jakaumat osumien määrissä:

perheitten	45 500	0,4%
perheiden	12 200 000	99,6%

perheittenne	38 700	74,7%
perheidenne	13 100	25,3%

lasten	42 300 000	98,1%
lapsien	834 000	1,9%

lastenne	54 200	74,6%
lapsienne	18 500	25,4%

Vaikka perheiden on ylivoimaisesti yleisempi kuin perheitten, on jälkimmäinen muoto yleisempi omistuspäätteen -nne kanssa. Vastaavasti lasten on ylivoimaisesti yleisempi kuin lapsien, mutta omistusliitteellisissä muodoissa ero tasaantuu parillakymmenellä prosenttiyksiköllä. Yllättäen jakaumat muotojen perheittenne : perheidenne ja lastenne : lapsienne välillä ovat lähes samat eli 3:1. (On houkuttelevaa ajatella, että nämä kaksi ilmiötä liittyisivät toisiinsa, mutta tämän aineiston pohjalta ei voida tehdä mitään päätelmiä. En pysty tähän hätään tarkistamaan, onko kyseessä tunnettu murrepiirre.)

Joka tapauksessa näiden sanojen osalta kirjoittaja näyttäisi valinneen "maahanmuuttajamaisemmat" muodot tavallisempien omistuspäätteellisten monikon genetiivien sijaan joko ei-äidinkielisen suomen kielen taitonsa vuoksi tai, mikäli kyseessä on väärennös, pettämistarkoituksessa. Jos tehtävänä olisi selvittää jonkin tekstin kirjoittaja tunnettujen epäiltyjen joukosta, voitaisiin tämäntyyppisiä poikkeamia teoriassa käyttää kirjoittajan tunnistamiseen.

Nyqvist antaa esimerkeiksi vanhan ajan svetisismeistä ja "vaikeista muodoista" sanat armotta ja kontollanne. Ilmaisun olla jnkun kontolla pohjalla oleva kontto 'tili' on toki laina ruotsista, mutta miksei suomalainen jihadisti voisi tuntea kyseistä fraasia, jos muutenkin osaa varsin hyvää suomea? Armotta ei sekään ole oikein millään mittarilla sen vaikeampi muoto kuin vaikkapa englannin without mercy. Ilmeisesti ilmaisussa koalitio kalifaattia vastaan on jotain paljastavaa, vaikka Nyqvistin "niin"-kommentista ei käy ilmi, mitä. Lauseke sinänsä näyttäisi sopivan yhteen muun tekstin kielenkäytön kanssa.

Tekstissä on myös kaksi arabiankielistä ilmaisua. Alussa olevan doulatul islamin merkitys on 'islamilainen valtio'. Sana kafir melkitsee 'vääräuskoista' ja esiintyy suomenkielisissä teksteissä toisinaan muodossa kafiiri.

On joka tapauksessa kaiken kaikkiaan hyvin erikoista pitää tekstiä ylempänä mainittuja "poikkeuksia" lukuun ottamatta huonona suomena (tai "hoono soomena"). Maallikot sekoittavat tavallisesti varsinaisen kielitaidon preskriptiivisten oikeakielisyys- ja oikeinkirjoitussääntöjen hallintaan (ns. "kielioppiin"), joten kyseessä lienee lähinnä ääkkösten ja isojen alkukirjainen puutteella selittyvä näköharha, jota muutaman arabiankielisen sanan läsnäolo vahvistaa.

Huolimatta siitä, että Nyqvistin kommentit ovat lähinnä hassuja, on silti täysin mielekästä kysyä, onko kyseessä jonkun todellisen "Abu Hurairahin" laatima uhkaus vai suomalaisen laatima väärennös. Tekstissä ei ole mitään sellaisia piirteitä, jotka nimenomaisesti puhuisivat tätä vastaan, mutta toisaalta en voi verrata sitä varmistetusti aidon suomenkielisen jihadistin uhkaukseen. Toisaalta mikä tahansa piirre, jonka voidaan tulkita puhuvan tekstin aitouden puolesta, voi olla vain ovelan väärentäjän kikka saada teksti näyttämään aidolta.

Mutta jos kyseessä olisikin suomalaisen laatima väärennös, olisiko itse uhkaus kuitenkin aito? Rikoslain pykälä laittomasta uhkauksesta ei tee eroa siinä, tehdäänkö uhkaus omalla vai väärällä nimellä (esim. anonyymisti internetissä); oleellista on se, että uhatulla on perusteltu syy pelätä uhkauksen seurauksena. Tämän uhattuuden tunteen perusteltuuden kannalta on tietenkin oleellista, onko väitetty uhaus ilmiselvästi huono vitsi vai ei. Tekee mieli pohtia, voiko tässä tapauksessa kriteerinä olla se, pitääkö joku bonus pater familias kohtaamaansa uhkausta varteen otettavana, vai arvioidaanko syyn tuntea itsensä uhatuksi perusteltuus objektiivisesti erikseen riippumatta siitä, tunteeko uhkauksen kohde itsensä uhatuksi. Yleensä kai uhkauksiin on tapana lähtökohtaisesti soveltaa jonkinlaista aitousolettamaa, mistä johtuen ei kannata esimerkiksi vitsailla pommeista lentokentällä.

Varsinaisen kompetenssini ulkopuolella olevien lakiteknisisten pohdintojen lisäksi uhkausta on syytä lähestyä puheaktina. Sen lisäksi, että puhuja ilmaisee joko kielellisesti tai ei-kielellisesti aikovansa tehdä teon A, John Searlea mukaillakseni uhkauksen perustavat säännöt (constituent rules t. conditions) ovat nähdäkseni seuraavat:

• valmistava sääntö 1: puhuja uskoo teon A olevan kuulijalle haitallinen
• valmistava sääntö 2: kuulija uskoo teon A olevan hänelle haitallinen
• valmistava sääntö 3: kuulija uskoo puhujan voivan tehdä teon A
• vilpittömyyssääntö: puhuja aikoo tehdä teon A
• perussääntö: puhuja sitoutuu tekemään teon A

Tämä määritelmä koskee kuitenkin uhkausta vain kielifilosofisena objektina, eikä tästä muotoilusta luonnollisestikaan voi johtaa moraalisia tai laillisia ohjenuoria, vaikka se ehkä tarjoaakin kätevän viitekehyksen uhkauksien pohdiskeluun.

Vaikka puhuja ei aikoisikaan toteuttaa uhkaustaan (ts. vilpittömyyssääntö ei päde), ei kuulijan tarvittaviin vastatoimiin ryhtymistä voitane pitää moitittavina, mikäli kielellisen ("nyt saat turpaas!") tai ei-kielellisen (osoittaminen aseella tai sitä erehdyttävästi muistuttavalla esineellä) teon tapahtumisen lisäksi valmistavat säännöt 2 ja 3 ovat voimassa, siis vaikka kyseessä ei ollutkaan "oikeasti" uhkaus. Teatteriesityksessä tai vastaavassa näyttelijä voi luonnollisesti osoittaa toista näyttelijää aseella ja uhata tappaa tämän, mutta tällöin olosuhteiden johdosta luonnollisesti mikään valmistavista säännöistä (ehkä ensimmäistä lukuun ottamatta) eikä vilpittömyyssääntö ole voimassa, eikä todellista uhkausta siis tapahdu. Isävainaalla oli tapana uhata jotain sen suuntaista, että "mä en enää ikinä osta [tuotetta x], jos sitä ei kerran syödä", joka tietenkin kaatuu valmistavan säännön 2 voimassaolemattomuuteen. Tällaiseen "uhkaukseen" voikin luontevasti vastata: "Onko tuo olevinaan uhkaus?"

(Oma keskustelunaiheensa on tietenkin se, tarvitseeko "oikeaksi uhkaukseksi" kutsua vain sellaista tekoa, jonka kautta uhkaaja todella sitoutuu toteuttamaan uhkauksensa.)

Mutta tuoko tämä pragmaattinen näkökanta kuitenkaan mitään lisää käsillä olevan oletetun uhkauksen tarkasteluun? Ehkä uhkausviestin olemusta on hyödyllistä eritellä vielä sen kautta. Merkityksellinen sisältö on ilmaistu ja ymmärretty, ja voitaneen myös olettaa, että sekä kuulija(t) että puhuja (riippumatta hänen henkilöllisyydestään) uskovat sänkyihin, työpaikoille, kaduille ja kouluihin tapetuksi tulemisen olevan äärimmäisen epätoivottavaa ja haitallista. Epäselvää on kaiketi lähinnä se, ovatko valmistava sääntö 3 ja vilpittömyyssääntö voimassa, mutta kuten ylempänä totesin, ainakaan vilpittömyyssääntö ei ole merkityksellinen sen kannalta, onko mielekästä ryhtyä jonkinlaisiin toimenpiteisiin.