Alpo Honkapohja kirjoitti Kielen kannoilla -blogissa siitä, onko muinaisenglannin hwæt, tunnetun sankarirunon Beowulfin ensimmäinen sana, käännetty tähän asti väärin, referoiden George Walkdenin artikkelia, joka löytyy täältä, veloituksetta täältä.
Hwæt (vrt. eng. what, saks. was, ru. vad jne., kognaatti latinassa on quod) on interrogatiivi- tai indefiniittipronominin neutrimuoto sekä perinteisen tulkinnan mukaan myös huomion kiinnittävä interjektio eli huudahdus, jona se on yleensä käännetty merkitsemään jotain sen tapaista kuin "kuulkaa!". Walkden esittää artikkelissaan, että tästä ei ole kyse, vaan että kyseessä on "underspecified wh-pronoun introducing an exclamative clause", suunnilleen kuten saksan was hast du dich verändert! ja ranskan que il vous aime!
Mainitsin kyseiseen blogiin jättämässäni kommentissa, että Walkdenin tulkinta on mielestäni interjektioselitystä yksinkertaisempi ja jopa “maalaisjärjen mukaisempi”. Tässä kirjoituksessa käsittelen tarkemmin sitä, missä määrin sanan hwæt tulkinnasta lauseenulkoiseksi interjektioksi voidaan syyttää Jacob Grimmiä (1785 - 1863).
Aloitan kuitenkin lyhyellä käytännön esimerkillä Beowulfin alkusanoista tuodakseni esiin, miten voimakkaasti edition eli käsikirjoituksesta toimitetun painetun laitoksen laatijan (eli "ediittorin") tekemät valinnat (käännöksistä puhumattakaan) vaikuttavat lukukokemukseen. Tässä käsittelemäni tekstin voi kuunnella luettuna täältä (ylin linkki) tai hieman taiteellisemmin täältä (tekstitetty video).
Ensimmäisenä on suoraan käsikirjoituksen (British Library, Cotton MS Vitellius A. XV) digitoidusta versiosta uskollisesti litteroimani versio, joka noudattaa typografisesti käsikirjoituksen rivijakoa sekä suuraakkosten ja välimerkkien käyttöä:
C. L. Wrennin editiossa (1958) yhdyssanojen osat on erotettu viivalla, pitkät vokaalit on merkitty makronilla, ja teksti on jaettu riveille säkeisiin ja pidemmällä välillä puolisäkeisiin:
John Josias Conybeare (1779 - 1824) kääntää postuumisti vuonna 1826 julkaistussa teoksessaan Illustrations of Anglo-Saxon Poetry alkusäkeet latinaksi ("a literal translation into Latin") seuraavasti (s. 82):
Viittaus (pseudo-)Hesiodokseen on mielenkiintoinen. Herakleen kilpi (Ἀσπὶς Ἡρακλέους) alkaa seuraavilla säkeillä:
Näistä lähtökohdista on hyvä tarkastella sitä, mitä Jacob Grimm vuonna 1837 julkaistussa kieliopissaan itse asiassa sanoo. Mainittakoon vielä, että toinen Grimmin veljeksistä, Jacobin nuorempi veli Wilhelm, käänsi katkelmia Beowulfista saksaksi teoksessaan Die deutsche Heldensage jo vuonna 1829, joka ei valitettavasti sisällä runon ensimmäisiä säkeitä. Hän kuitenkin mainitsee käyttäneensä Thorkelinin tekstiä ja käännöstä Conybearen sekä tanskalaisen Nikolaj Grundtvigin korjauksin. (Jotta asia ei jäisi vaivaamaan, Grundtvig runoilee ensimmäiset säkeet 1820 julkaistussa teoksessaan Bjowulfs Drape seuraavasti: "Fra ældgamle Dage / Det melder os Sage, / Det tone i Sang! / At Stol-Konge-Sæder / Beklædtes, med Hæder, / I Old-Dane-Bang, / Af høibaarne Helte, / Som Sværdet i Belte / Ei bare omsonst!", siis ilman mitään huudahduksia.)
Grimmin kieliopin Beowulf-sitaatit ovat erilaisia ortografisia käytäntöjä lukuun ottamatta samat kuin ylempänä Conybearella: "hvät ve Gârdena thrym gefrunon B. 1; hvät ve the thâs sælâc lustum brohton B. 3302". Grimm listaa lukuisia muinaisenglannin- ja saksinkielisiä esimerkkejä ja pohtii mahdollisuutta, että kyseessä olisi jonkin latinan sanan käännösvastine: koska on vain muutama tapaus, jossa hwæt näyttäisi vastaavan sanaa namque tai etenim 'sillä, näet, nimittäin', tulee Grimm siihen tulokseen, että muinaisenglannissa hwæt "muß [...] vollkommen eingeübt gewesen sein, da es so leicht, und mit unmerklicher bedeutung, hinzutritt." Sanalla ei siis ole tässä käytössä merkittävää merkitystä, mutta sillä on kuitenkin määrätty paikkansa lauseen, puheen tai runon alussa, kuten alla olevasta lainauksesta käy ilmi:
Tässä kohden on äärimmäisen oleellista, mihin "ein bloßer ausruf" ('pelkkä huudahdus') oikeastaan viittaa. Tarkoittaako Grimm, että hwæt on interjektio? Mikäli hän tarkoittaisi tätä, hän luultavasti sanoisi sen suoraan käyttäen latinalaisperäistä termiä interjectio. On myös syytä ottaa huomioon, että Grimm löytää esimerkkejä vastaavasta käytöstä William Shakespearen englannista sekä keskiyläsaksasta ja nykysaksasta (mutta ei gootista tai muinaisyläsaksasta, kuten jo todettua):
Jäljelle jää siis hieman erikoinen ilmaisu ein bloßer ausruf. Grimm käyttää samaa sanamuotoa myös selittäessään kutsuvien interjektioiden ("interjectio vocantis, exclamantis") merkitystä: kyseessä on pelkkä huudahdus tai kutsu, joka ei ilmaise erityistä tunnetta, erotuksena muista interjektioista, jotka voivat ilmaista esim. ruumiillista kipua, kylmää tai kuumaa ("interjectio dolentis, algentis, calentis"). Listatessaan yksittäisiä interjektioita tai niiden merkityksiä Grimm käyttää säännöllisesti huutomerkkiä. Ylempänä listatuissa keskiylä- ja nykysaksankielisissä esimerkeissä hän käyttää huutomerkkiä lauseen lopussa. Vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että ein bloßer ausruf viittaa itse asiassa, toki hieman epäselvästi, koko lauseeseen, jonka osa lauseenalkuinen ei-kysyvä interrogatiivipronomini on, eikä sanaan hwæt sinänsä.
Samana vuonna Grimmin kieliopin neljännen niteen kanssa ilmestyi englanninkielinen John M. Kemblen käännös A translation of the Anglo-Saxon Poem of Beowulf (1837), joka on omistettu "James Grimmille". Tässä käännöksessä alkusanat on käännetty seuraavasti:
Tarkastelemani tekstuaalisen evidenssin valossa näyttäisi siis siltä, että sanan hwæt virheellisen tulkinnan traditioon ovat syyllisiä englantilaiset filologit itse, vaikka tuntuisikin mukavalta, että käännösvirhe on syntynyt "thanks to an error by a German spinner of fairytales".
Hwæt (vrt. eng. what, saks. was, ru. vad jne., kognaatti latinassa on quod) on interrogatiivi- tai indefiniittipronominin neutrimuoto sekä perinteisen tulkinnan mukaan myös huomion kiinnittävä interjektio eli huudahdus, jona se on yleensä käännetty merkitsemään jotain sen tapaista kuin "kuulkaa!". Walkden esittää artikkelissaan, että tästä ei ole kyse, vaan että kyseessä on "underspecified wh-pronoun introducing an exclamative clause", suunnilleen kuten saksan was hast du dich verändert! ja ranskan que il vous aime!
Mainitsin kyseiseen blogiin jättämässäni kommentissa, että Walkdenin tulkinta on mielestäni interjektioselitystä yksinkertaisempi ja jopa “maalaisjärjen mukaisempi”. Tässä kirjoituksessa käsittelen tarkemmin sitä, missä määrin sanan hwæt tulkinnasta lauseenulkoiseksi interjektioksi voidaan syyttää Jacob Grimmiä (1785 - 1863).
Aloitan kuitenkin lyhyellä käytännön esimerkillä Beowulfin alkusanoista tuodakseni esiin, miten voimakkaasti edition eli käsikirjoituksesta toimitetun painetun laitoksen laatijan (eli "ediittorin") tekemät valinnat (käännöksistä puhumattakaan) vaikuttavat lukukokemukseen. Tässä käsittelemäni tekstin voi kuunnella luettuna täältä (ylin linkki) tai hieman taiteellisemmin täältä (tekstitetty video).
Ensimmäisenä on suoraan käsikirjoituksen (British Library, Cotton MS Vitellius A. XV) digitoidusta versiosta uskollisesti litteroimani versio, joka noudattaa typografisesti käsikirjoituksen rivijakoa sekä suuraakkosten ja välimerkkien käyttöä:
HǷÆT ǷE GARDESanan ellen 'voima, urheus' viimeinen kirjain on tässä hakasulkeissa, sillä se ei erotu alkuperäisestä käsikirjoituksesta mutta löytyy Grímur Jónsson Thorkelinin (1752 - 1829) teettämästä kopiosta. Tekstistä saadaan hieman helppolukuisempi (myös yhteensopivuusmielessä) korvaamalla kirjaimet ƿ ja ᵹ kirjaimilla w ja g sekä ẏ pisteettömällä muodolla y:
na inᵹear daᵹum· þeod cẏninᵹa
þrẏm ᵹe frunon huða æþelinᵹas elle[n]
fre medon·
HWÆT WE GARDEHieman kosmeettista muutosta pidemmälle menee aakkoslajien käytön normalisointi sekä sanojen yhdistäminen ja erottaminen nykykäytännön mukaisiksi graafisiksi yksiköiksi: Gardena 'keihäsdaanien' erottuu tällöin erisnimeksi, mutta nähdäkseni tällöin ða 'silloin, sitten' on mahdollista lukea myös määräiseksi artikkeliksi toisin kuin sanan hu 'miten' kanssa yhteenkirjoitettuna. Tähän väliin lienee hyvä laittaa myös sananmukainen käännös:
na ingear dagum· þeod cyninga
þrym ge frunon huða æþelingas elle[n]
fre medon·
Hwæt we Gardena(Edelliseen kirjoitukseen liittyen: sana þrym merkitsee myös 'voimaa' tai 'väkijoukkoa'.)
in geardagum· þeodcyninga
þrym gefrunon hu ða æþelingas elle[n]
fremedon·
'mitä me keihäsdaanien
vuosipäivinä (= muinoin) kansakuninkaiden
kunnian kuulimme, kuinka silloin ruhtinaat urotöitä
tekivät'
C. L. Wrennin editiossa (1958) yhdyssanojen osat on erotettu viivalla, pitkät vokaalit on merkitty makronilla, ja teksti on jaettu riveille säkeisiin ja pidemmällä välillä puolisäkeisiin:
Hwæt wē Gār-Dena in geār-dagum
þeod-cyninga þrym gefrūnon,
hū ðā æþelingas ellen fremedon.
George Jackin Beowulf: A Student Edition (1994) on ensimmäisten säkeiden osalta muuten samanlainen, paitsi että sanan hwæt jälkeen on pilkku, ja sanoissa þeodcyninga ja geārdagum ei ole viivaa. Pilkku sanan hwæt jälkeen on tietenkin voimakas kannanotto sen puolesta, että sana on ymmärrettävä lauseenulkoiseksi, vaikkei aivan yhtä voimakas kuin huutomerkki. Sana on glossattu indeed.
Edellä käsitelty riittänee havainnolliseksi esimerkiksi käsikirjoituksen toimitustyön yleisestä problematiikasta. (Beowulf on siinä mielessä yksinkertainen esimerkki, että se ei ole säilynyt kuin yhtenä käsikirjoituksena, josta on tehty kopio ennen sen vaurioitumista.) Palataksemme siis varsinaiseen aiheeseen: Walkden viittaa artikkelissaan Jacob Grimmin teoksen Deutsche Grammatik neljänteen osaan (1837), jossa hän käsittelee germaanista interrogatiivipronominia. Walkden kirjoittaa:
Vaikka siis en ole missään nimessä eri mieltä itse johtopäätöksestä, olen hieman eri mieltä siitä, onko "perinteinen näkemys" todella lähtöisin Jacob Grimmiltä. Aihetta käistteleviin uutisiin tällainen herkullinen yksityiskohta sopii tietysti kuin nyrkki silmään, ja erinäisten maailmansotien vuoksi saksalaisia sopii toki syyttää kaikenlaisista epäkohdista.
Pohjustaakseni asiaa haluan kiinnittää huomion muutamaan 1800-luvun alun Beowulf-käännökseen. (Olen alleviivannut sanan hwæt käännösvastineet kussakin otteessa.) Luettelo Beowulf-käännöksistä löytyy täältä, mutta huomattava osa vanhemmista käännöksistä käsittää vain valikoituja kohtia. Edellä mainittu Thorkelin käänsi ensimmäisessä täydellisessä Beowulf-editiossa (1815) ensimmäiset säkeet latinaksi seuraavasti:
Edellä käsitelty riittänee havainnolliseksi esimerkiksi käsikirjoituksen toimitustyön yleisestä problematiikasta. (Beowulf on siinä mielessä yksinkertainen esimerkki, että se ei ole säilynyt kuin yhtenä käsikirjoituksena, josta on tehty kopio ennen sen vaurioitumista.) Palataksemme siis varsinaiseen aiheeseen: Walkden viittaa artikkelissaan Jacob Grimmin teoksen Deutsche Grammatik neljänteen osaan (1837), jossa hän käsittelee germaanista interrogatiivipronominia. Walkden kirjoittaa:
Grimm (1837: 448–51) remarked that within Germanic this use of the interrogative pronoun was specific to these two languages, [alaviite 4: It is striking that Old High German exhibits no trace of this use [...] ] emphasising that the sense was not interrogative here, since the pronoun was not followed directly by the verb as in true interrogatives; furthermore, he demonstrates that the pattern cannot be merely an artefact of translation from a Latin original, since hwæt in Old English translations (e.g. of Bede’s Historia) is often inserted even when it corresponds to nothing overt in the original. Grimm notes that it always stands at the beginning of a clause, and that it often serves to introduce speech, or even a whole poem as in the case of Beowulf. His conclusion is that it is ‘purely an exclamation, albeit in a very moderate sense’. [alaviite 5:‘ein bloßer ausruf, jedoch in sehr gemäßigtem sinn’ (1837: 450).]Yhteenvedossa hän tiivistää:
In this paper I have argued that the traditional view of Old English hwæt as an interjection meaning simply ‘lo!’ or ‘listen!’, as proposed by Grimm (1837) and assumed ‘by all Anglo-Saxonists’ (Stanley 2000: 541), is unsatisfactory.(Alleviivaus minun. Viitteet löytyvät luonnollisesti artikkelista.)
Vaikka siis en ole missään nimessä eri mieltä itse johtopäätöksestä, olen hieman eri mieltä siitä, onko "perinteinen näkemys" todella lähtöisin Jacob Grimmiltä. Aihetta käistteleviin uutisiin tällainen herkullinen yksityiskohta sopii tietysti kuin nyrkki silmään, ja erinäisten maailmansotien vuoksi saksalaisia sopii toki syyttää kaikenlaisista epäkohdista.
Pohjustaakseni asiaa haluan kiinnittää huomion muutamaan 1800-luvun alun Beowulf-käännökseen. (Olen alleviivannut sanan hwæt käännösvastineet kussakin otteessa.) Luettelo Beowulf-käännöksistä löytyy täältä, mutta huomattava osa vanhemmista käännöksistä käsittää vain valikoituja kohtia. Edellä mainittu Thorkelin käänsi ensimmäisessä täydellisessä Beowulf-editiossa (1815) ensimmäiset säkeet latinaksi seuraavasti:
Quomodo Danorum in principioMuodot auxerit ja promoverit (joiden subjekti on populus 'kansa') ovat konjunktiivin perfektejä, joten Thorkelin ei ole mieltänyt lausetta suoraksi kysymykseksi, minkä havainnon merkitystä tietenkin vähentävät käännöksen muut ilmeiset puutteet.
populus regum gloriam auxerit,
quomodo principes virtute promoverit.
'miten alussa daanien
kansa kuninkaiden kunniaa kasvatti,
miten ruhtinaat urheudessa korotti.'
 |
| Thorkelinin editio princeps (1815) faksimilenä. |
John Josias Conybeare (1779 - 1824) kääntää postuumisti vuonna 1826 julkaistussa teoksessaan Illustrations of Anglo-Saxon Poetry alkusäkeet latinaksi ("a literal translation into Latin") seuraavasti (s. 82):
'Jotain me sotaisten daanien, menneinä päivinä, kansallisten kuninkaiden kunniasta olemme kuulleet, miten silloin ruhtinaat olivat urhoollisia.' Hänen samasta teoksesta löytyvä runomittainen englanninnoksensa jambisessa pentametrissä on selvästi vapaammin käännetty (s. 35):
Hwæt we Gar-Dena Aliquid nos de Bellicorum Danorum In ᵹear-ᵹagum In diebus antiquis Ðeoð cyninᵹa Popularium regum Ðrym ᵹefrunon, Gloria accepimus, Hu ða Æðelinᵹas Quomodo tunc principes Ellen fremodon. Virtute valuerint.
List! We have learnt a tale of other years,Huomion kiinnittää arkaainen huudahdus "List!", joka näennäisesti toimii tässä sanan hwæt käännösvastineena. Kuten ylempänä nähtiin, Conybeare kuitenkin kääntää sanan latinaksi sanalla aliquid 'jotain' liittäen sen kiinteästi lauseeseen verbin accepimus objektiksi, ja selittää alaviitteessä:
Of kings and warrior Danes, a wondrous tale,
How æthelings bore them in the brunt of war.
Hwæt we. There is a little abruptness, if not obscurity, in this sentence; the same use of 'Hwæt' will be found in Canto 24, l. 3. It somewhat resembles the Η οιη of Hesiod. (Ασπις Ηρακ.)Viitatussa Beowulfin kohdassa (säkeet 1652 - 1653) Conybeare kääntää muinaisenglannin hwæt we þe þas sælac ... lustum brohton latinaksi aliquid nos tibi hoc marinum (sc. nautarum) munus ... lubenter offerimus (s. 114), mutta pentametrissä hän runoilee "lo, we bring thee here a seaman's offering" (s. 59) sujauttaen jälleen käännökseensä ylimääräisen huudahduksen.
Viittaus (pseudo-)Hesiodokseen on mielenkiintoinen. Herakleen kilpi (Ἀσπὶς Ἡρακλέους) alkaa seuraavilla säkeillä:
ἢ οἵη προλιποῦσα δόμους καὶ πατρίδα γαῖανFormula ἢ οἵη toistuu Conybearelle todennäköisesti tuntemattomassa naisluettelossa (Γυναικῶν κατάλογος) ja voidaan kääntää 'tai sellainen kuin'. Se ei ole lauseenulkoinen huudahdus, koska se kongruoi suvussa ja luvussa lauseen subjektin Ἀλκμήνη kanssa. Tämän vertauksen ja sanatarkkojen latinannosten perusteella vaikuttaisi siltä, että Conybeare on käyttänyt käännösvastineita list! ja lo! lähinnä jonkinlaisen taiteellisen dynaamisen ekvivalenssin luomiseen: hän vaikuttaa olleen tietoinen siitä, että hwæt sinänsä ei ole lauseenulkoinen interjektio.
ἤλυθεν ἐς Θήβας μετ᾽ ἀρήιον Ἀμφιτρύωνα
Ἀλκμήνη, θυγάτηρ λαοσσόου Ἠλεκτρύωνος·
'tai sellainen: jätettyään kotinsa ja isänmaansa
meni Thebaan sotaisan Amfitryonin kanssa
Alkmene, tytär kansaa kiihottavan Elektryonin'
Näistä lähtökohdista on hyvä tarkastella sitä, mitä Jacob Grimm vuonna 1837 julkaistussa kieliopissaan itse asiassa sanoo. Mainittakoon vielä, että toinen Grimmin veljeksistä, Jacobin nuorempi veli Wilhelm, käänsi katkelmia Beowulfista saksaksi teoksessaan Die deutsche Heldensage jo vuonna 1829, joka ei valitettavasti sisällä runon ensimmäisiä säkeitä. Hän kuitenkin mainitsee käyttäneensä Thorkelinin tekstiä ja käännöstä Conybearen sekä tanskalaisen Nikolaj Grundtvigin korjauksin. (Jotta asia ei jäisi vaivaamaan, Grundtvig runoilee ensimmäiset säkeet 1820 julkaistussa teoksessaan Bjowulfs Drape seuraavasti: "Fra ældgamle Dage / Det melder os Sage, / Det tone i Sang! / At Stol-Konge-Sæder / Beklædtes, med Hæder, / I Old-Dane-Bang, / Af høibaarne Helte, / Som Sværdet i Belte / Ei bare omsonst!", siis ilman mitään huudahduksia.)
Grimmin kieliopin Beowulf-sitaatit ovat erilaisia ortografisia käytäntöjä lukuun ottamatta samat kuin ylempänä Conybearella: "hvät ve Gârdena thrym gefrunon B. 1; hvät ve the thâs sælâc lustum brohton B. 3302". Grimm listaa lukuisia muinaisenglannin- ja saksinkielisiä esimerkkejä ja pohtii mahdollisuutta, että kyseessä olisi jonkin latinan sanan käännösvastine: koska on vain muutama tapaus, jossa hwæt näyttäisi vastaavan sanaa namque tai etenim 'sillä, näet, nimittäin', tulee Grimm siihen tulokseen, että muinaisenglannissa hwæt "muß [...] vollkommen eingeübt gewesen sein, da es so leicht, und mit unmerklicher bedeutung, hinzutritt." Sanalla ei siis ole tässä käytössä merkittävää merkitystä, mutta sillä on kuitenkin määrätty paikkansa lauseen, puheen tai runon alussa, kuten alla olevasta lainauksesta käy ilmi:
immer aber steht es vornen im satz, oft als das erste wort einer begonnenen rede (B. 1054. 3302. Hel. 73, 6), ja es hebt ganze gedichte an (wie Beovulf.) daß keine frage darin liegen kann, wurde schon behauptet, es scheint ein bloßer ausruf, jedoch in sehr gemäßigtem sinn.(Yllä olevassa kappaleessa sulkeissa mainitut Beowulfin kohdat ovat vakiintuneen säenumeroinnin mukaan 530, jota kohtaa Conybeare ei mainitse, ja 1652, jota siteerattiin jo ylempänä.)
Tässä kohden on äärimmäisen oleellista, mihin "ein bloßer ausruf" ('pelkkä huudahdus') oikeastaan viittaa. Tarkoittaako Grimm, että hwæt on interjektio? Mikäli hän tarkoittaisi tätä, hän luultavasti sanoisi sen suoraan käyttäen latinalaisperäistä termiä interjectio. On myös syytä ottaa huomioon, että Grimm löytää esimerkkejä vastaavasta käytöstä William Shakespearen englannista sekä keskiyläsaksasta ja nykysaksasta (mutta ei gootista tai muinaisyläsaksasta, kuten jo todettua):
ohne zweifel hat es auch noch in der späteren sprache fortgedauert; ich finde ein beispiel in Shakspeares Henry IV part 2 act 2. s. 4: what we have seen the seven stars. andere werden sich sonst nachweisen lassen.Käsitellessään kielioppinsa kolmannessa osassa interjektioita (1831, sivut 288 - 310), Grimm ei mainitse lainkaan sanaa hwæt (tai mitään sen kognaattia). Lisäksi hän erikseen toteaa, että interjektiot voidaan jättää lauseesta pois ilman, että sen rakenne kärsii, mikä ei kuitenkaan päde yllä lueteltuihin esimerkkeihin sanan hwæt kognaattien käytöstä.
ein vergleichbares goth. hva oder ahd. huaz kenne ich nicht. mhd. zeigt es sich wieder im eingang des Rosengarten: waz man von rîchen künegen gesinget unde geseit! vielleicht gehören auch einige nhd. was in den redensarten: was man doch alles hört! was ich euch sagen wollte! hierher, relativa sind es nicht.
Jäljelle jää siis hieman erikoinen ilmaisu ein bloßer ausruf. Grimm käyttää samaa sanamuotoa myös selittäessään kutsuvien interjektioiden ("interjectio vocantis, exclamantis") merkitystä: kyseessä on pelkkä huudahdus tai kutsu, joka ei ilmaise erityistä tunnetta, erotuksena muista interjektioista, jotka voivat ilmaista esim. ruumiillista kipua, kylmää tai kuumaa ("interjectio dolentis, algentis, calentis"). Listatessaan yksittäisiä interjektioita tai niiden merkityksiä Grimm käyttää säännöllisesti huutomerkkiä. Ylempänä listatuissa keskiylä- ja nykysaksankielisissä esimerkeissä hän käyttää huutomerkkiä lauseen lopussa. Vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että ein bloßer ausruf viittaa itse asiassa, toki hieman epäselvästi, koko lauseeseen, jonka osa lauseenalkuinen ei-kysyvä interrogatiivipronomini on, eikä sanaan hwæt sinänsä.
Samana vuonna Grimmin kieliopin neljännen niteen kanssa ilmestyi englanninkielinen John M. Kemblen käännös A translation of the Anglo-Saxon Poem of Beowulf (1837), joka on omistettu "James Grimmille". Tässä käännöksessä alkusanat on käännetty seuraavasti:
Lo! we have learned by tradition the majesty of the Gar-Danes, of the mighty kings in days of yore, how the noble men perfected valour.Sanastossa sanan hwæt kohdalla lukee "interj. ecce! quid!". Tämä eksplisiittinen väite menee jo pidemmälle kuin ylempänä mainittu Conybearen vapaa käännös, joka ilmestyi kymmenen vuotta aikaisemmin.
Tarkastelemani tekstuaalisen evidenssin valossa näyttäisi siis siltä, että sanan hwæt virheellisen tulkinnan traditioon ovat syyllisiä englantilaiset filologit itse, vaikka tuntuisikin mukavalta, että käännösvirhe on syntynyt "thanks to an error by a German spinner of fairytales".
(Tuossa otsikossa on vähän sellainen "pedo mellon a minno" -tyyppinen juttu.)
VastaaPoista