Avioliittolaista

Vaikka otsikosta voisi päätellä, että olen livennyt kieliaiheesta politiikkaan, käsittelen kuitenkin tätäkin asiaa lähinnä kielellisestä näkökulmasta. Olisi tietysti perusteltua väittää, että politiikka sinänsä on ihmisten kielellisen toiminnan osa-alue ja siten muitta mutkitta liitettävissä kielitieteelliseen aihepiiriin, mutta käytännössä politiikan erottaminen omaksi aiheekseen on mielestäni ihan perusteltua.

Aluksi lienee paikallaan todeta, etten ole toistaiseksi tullut vakuutetuksi, että etiikkaan liittyviä kysymyksiä voidaan ratkaista järjellä. Lainsäädännön ohjenuorana on ihmisten oikeuskäsitys, joka syntyy mistä syntyy. Järkeä voidaan käyttää lähinnä sen arvioimisessa, miten jokin tietty päätös palvelee ylemmäksi ohjenuoraksi asetettua prinsiippiä: esimerkiksi jos valtion omistaman liikenneyhtiön tarkoitus on tuottaa kansalaisille liikkumispalveluita, ei yhtiön mahdollinen tuottamattomuus ole lähtökohtaisesti ongelma (paitsi jos se johtaa liikkumispalveluiden rahoitusongelmiin); jos taas kyseisen yhtiön funktioksi päätetään rahan tuottaminen valtion kassaan, on sen toiminnot järkeistettävä mahdollisimman tuottaviksi ja mahdollisesti tappiollisina lakkautettava kokonaan.

Avioliittolainsäädännössä avioliitossa voivat olla täysi-ikäinen mies ja nainen, jotka eivät ole ennestään naimisissa tai lähisukulaisia. Ehdotetussa sukupuolineutraalissa muodossaan avioliittolaki ei ottaisi kantaa kihlakumppanien sukupuoleen. Sittemmin sukupuolineutraalia avioliittolakia on alettu tietyissä yhteyksissä kutsua tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi. Tässä kirjoituksessa käsittelen (ylempänä luetelluista syistä) näiden nimitysten merkitysten eroa pragmaattis-semanttisesta näkökulmasta, vaikka jonkinasteinen rönsyily ei liene vältettävissä.

Mitä tulee kielelliseen pintatasoon, olen nähnyt useamman kuin yhden ihmisen viittaavan sanan avio alkuperään eli Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologiseen sanakirjaan, jossa sanan avioliitto merkitys on *'avoin, julkinen liitto'. Kuten arvata saattaa, en pidä tätä erityisen relevanttina, kuten en sitäkään, että saksan Ehe viittaa alunperin ikuisuuteen ja englannin marriage vaimon (naisen) ottamiseen.

Yritys määritellä käsitteitä muuten kuin tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä aiheuttaa usein vastareaktion: "Ai taas tää menee vaan semantiikan vatvomiseksi." Tällainen semantiikan vatvominen on kuitenkin äärimmäisen oleellista, jotta mahdollisen väittelyn osapuolet puhuisivat samasta asiasta. Tieteellisessä kirjoittamisessa tai millä tahansa erikoisalalla käytettävä termi ensin määritellään, minkä jälkeen sitä käytetään vain määritellyssä merkityksessä, vaikka terminä käytetyllä sanalla tai ilmaisulla olisikin arkikielessä jokin muu merkitys. Tieteellinen kieli ja erikoisalojen kielet (jotka ovat suurimmaksi osaksi päällekkäisiä käsitteitä) ovat kuitenkin kielen erikoistapauksia. "Normaalikielessäkin" sanoilla on tietysti "oikeat" merkitykset, joilla on enemmän tai vähemmän liikkumavaraa: kuka tahansa suomenkielinen hyväksynee, että lauseessa "kissa viipyy tämänkaltaisena oliona, jonka pinta on karhea ja tuon jaloissa on pistävät kaviot" on käytetty lähes jokaista sanaa väärin, vaikka itse asiassa lause onkin käytännössä ymmärrettävissä jotenkuten oikein. Toisaalta jollain keskustelupalstalla voidaan vääntää sivukaupalla siitä, onko jokin tietty ase tikari vai miekka ja miten ylipäänsä lyömämiekka "pitäisi" määritellä.

Tämän kirjoituksen kannalta oleelliset käsitteet ovat tietenkin avioliitto, sukupuolineutraali ja tasa-arvo(inen). Koska käsitteiden määrittely on elimellisesti osa itse asiaa, sulautuvat määrittelyt itse asian käsittelyyn.

Sukupuolineutraali merkitsee sukupuolen kannalta neutraalia eli "puolueetonta": esimerkiksi yksityiskodin yksipönttöinen WC on useimmiten sukupuolineutraali, mutta ravintoloissa on tyypillisesti erikseen miesten- ja naistenvessat. Uimahallien uima-altaat ovat yleensä sukupuolineutraaleita, mutta pukuhuone- ja peseytymistilat eivät. Jossain kulttuureissa myös uimatilat katsotaan kuuluviksi sukupuolijaottelun piiriin. Näissä jaotteluissa on taustalla sukupuolten välinen jännite: ihmiset tuntuvat haluavan suorittaa intiimitoimintojaan (mitä ikinä sellaisina satutaankin missäkin kulttuurissa pitämään) vain sellaisissa paikoissa, joissa ei ole läsnä tai ylipäänsä käy vastakkaisen sukupuolen edustajia eli heihin potentiaalisesti seksuaalista vetoa tuntevia ihmisiä.

Sukupuolineutraali voi olla myös etunimi, joka ei ole erityisesti miehen tai naisen nimi. Sukupuolineutraalissa päiväkodissa ei käyteta sanoja flicka ja pojke tai pronomineja han ja hon, ja lasten kerääntyminen leikkimään sukupuolittuneisiin ryhmiin estetään hoitajien toimesta. Suomen pronomini hän on sukupuolineutraali, kuten myös ruotsin hen.

Lainsäädännön osalta asevelvollisuuslaki ei ole sukupuolineutraali, sillä asevelvollisuus koskee vain miehiä. Perustuslaissa määritelty maanpuolustusvelvollisuus sen sijaan on sukupuolineutraali (mutta ei kansalaisuusneutraali). Perustuslain mukaan "[k]etään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen [...] perusteella". Perustuslaki siis jättää tuomiovallan ratkaistavaksi kysymyksen siitä, millainen "hyväksyttävä syy" voi olla, mutta edellyttää kuitenkin sellaisen olemassaoloa.

Sukupuolineutraali on mielestäni hyvä termi siinä mielessä, että se on (ainakin toistaiseksi) hyvin neutraali: jos jotakin sanoo x-neutraaliksi, ei ainakaan minulle tule ensisijaisesti mieleen, että kyseessä olisi x:n suhteen tavoiteltava tila: esimerkiksi asetyyppineutraali aselaki tuskin herättäisi erityisen positiivisia mielleyhtymiä niin hoplofobien kuin asehivelijöidenkään keskuudessa.

Helsingin yliopisto on tunnetusti sukupuolineutraaliuden edelläkävijä, mutta esimerkiksi promootioon ilmoittauduttaessa kysytään sukupuolta "latinankielistä promootiodiplomia varten": latina nimittäin pakottaa adjektiivien, gerundiivien, perfektiparsisiipin ja passiivin liittomuotojen kohdalla tunnustautumaan joko mieheksi tai naiseksi. (Lisäksi promootiodiplomissa lukee quod Deus optime vertat, joten se ei ole katsomusneutraalikaan.)

Hankalampi käsite on avioliitto. YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan seuraavasti: 

"16. artikla.

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan."

[...]

25. artikla.

[...]

2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa."

16. artiklan 1. kappaleen sanamuoto miehillä ja naisilla (ra. l'homme et la femme, en. men and women, es. los hombres y las mujeres, ve. мужчины и женщины) ei yksinään ole yksiselitteisesti tulkittavissa merkitsemään, että avioliitto on nimenomaan miehen ja naisen eikä esimerkiksi miehen ja miehen välinen liitto, mutta koska kaikissa muissa artikloissa käytetään sellaisia ilmaisuja kuin kaikki ihmiset, kullakin yksilöllä, ketään jne. mainitsematta sukupuolia erikseen, on syytä olettaa, että julistuksessa on tässä kohden tarkoitettu juurikin miehen ja naisen välistä liittoa. Samoin 2. kappaleen ilmaisu tulevien aviopuolisoiden (ra. des futurs époux, en. of the intending spouses, es. de los futuros esposos) ei oikeastaan ota kantaa lukumäärään. (Venäjäksi kohta on tosin обеих вступающих в брак сторон, joka viittaa "molempiin" osapuoliin.) Viittaus "molempiin" eli eksplisiittisesti kahteen osapuoleen sisältyy suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskevaan yleissopimukseen. (Aivan sivuhuomiona mainittakoon, että sloveniaksi julistuksen kohta kuuluu obeh bodočih zakoncev 'molempien tulevien aviopuolisoiden'. Vaikka sloveniassa onkin yksikön ja monikon rinnalla duaali, on duaalin ja monikon genetiivin pääte kuitenkin sama.)

Samaisen artiklan 3. kappaleen luonnehdinta perheen roolista yhteiskunnassa on niinikään ymmärrettävissä parhaiten eri sukupuolta edustavien ihmisten liittona, joka tähtää lasten hankintaan. Vaikutelma vahvistuu verrattaessa tätä 25. artiklan kohtaan 2 (ks. yllä).

Voi tuntua hassulta vedota ihmisoikeusjulistukseen tällaisessa asiassa, mutta toisaalta ihmisoikeusjulistuksen asema perusoikeuksien määrittäjänä on kiistaton ("universaali" se ei tietenkään oikeasti ole). Avioliittolain muutosvaatimusten yhteydessä kuitenkin tyypillisesti vedotaan ihmisoikeuksiin, joten ihmisoikeusjulistuksen relevanttien kohtien tarkastelu sen suhteen, mitä niissä on luultavimmin tarkoitettu, on mielestäni täysin paikallaan. On eri asia pohtia myös sitä, minkä asioiden tulisi olla ihmisoikeuksia, ja onko ihmisoikeusjulistus hyväksyttävä lähtökohdaksi ihmisoikeuksista puhuttaessa.

Olisi tietenkin väärin tulkita, että moniavioisuus ei mahtuisi edellä sanotun perusteella ihmisoikeusjulistuksessa ilmenevään avioliittokäsityksen: edellä siteeratuissa kohdissahan, toisin kuin Suomen lainsäädännössä, ei kielletä jo naimisissa olevaa henkilöä solmimasta uutta avioliittoa. Teoriassa myös kaksi miestä voisivat kumpikin solmia avioliiton kahden saman naisen kanssa, mutta tällöinkään eivät kyseiset naiset eivätkä miehetkään olisi (eivätkä siis voisikaan olla) keskenään naimisissa.

Toki ihmisoikeusjulistuksen tulkinta, kuten mikä tahansa paikallinen lainsäädäntökin, on "vain" tapa konstruoida avioliiton käsitettä: ne instituutiot, jotka niiden yhteisten piirteiden vuoksi miellämme "saman" avioliittoilmiön muodoiksi, vaihtelevat eri maissa ja kulttuureissa. (Miten niin "vain" ja "sama", saattaisi S. I. Hayakawa kysyä.) Ainoa asia, jota ei kielellisistä lähtökohdista pysty dekonstruoimaan, ovat ihmisten lisääntymisen biologiset lähtökohdat. Avioliittoinstituutio mitä ilmeisimmin perustuu suvullisen lisääntymisen ympärille kehittyneeseen kulttuuriin, mutta tästä tosiasiasta ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti johtaa mitään eettisiä periaatteita.

Joka tapauksessa "oikeus avioliittoon" on ymmärrettävä oikeutena toteuttaa jotain peri-inhimillistä tarvetta. Toisin kuin ihmisoikeusjulistuksen luomisen aikaisissa länsimaissa, voi nykyään valitsemansa kumppanin kanssa harrastaa huoletta seksiä, asua yhdessä ja tehdä lapsia ilman, että on naimisissa. Lisäksi avioliitto on Suomessa suorastaan naurettavan helppo purkaa. Lainsäädännössä on toki eräitä oikeuksia, joista avioliiton ulkopuolella edelleen jää paitsi, joista eniten esillä ollut on tietenkin adoptio-oikeus. (Adoptoinnin ja ns. luonnollisen lastenteon erossa on toki muitakin lainsäädännöllisiä outouksia, mutten käsittele niitä tässä.)

Avioliiton käsitteen määritteleminen lisääntymispyrkimysten kautta herättää tietenkin kysymyksen, pitäisikö sitten esimerkiksi vanhusten tai muuten lisääntymiskyvyttömien avioliitot kieltää. Olisi toki johdonmukaista, että esivallan kannalta epäonnistumaan tuomitut (eli tässä asiayhteydessä varmasti lapsettomat) liitot eivät saisi esivallalta mitään sellaisia etuuksia, joiden olemassaolon peruste on tukea perheiden perustamista. Esivallan puuttumisesta ihmisten lisääntymisasioihin mainittakoon esimierkkinä, että eugeenisista eli rotuhygienisista lähtökohdista on Suomessa pakkosteriloitu tuhansia ihmisiä vuosien 1935 ja 1970 välillä, eivätkä vielä tänä päivänäkään lähisukulaiset saa mennä naimisiin keskenään. Näitä voidaan pitää johdonmukaisina (keinoiltaan aikansa moraalikäsityksiä kuvastavina) toimina siinä tapauksessa, että esivallalla ylipäänsä katsotaan olevan oikeus säädellä ihmisten lisääntymis- eli sukupuolikäyttäytymistä. Jos avioliitto nähdään vain virallisena leimana kahden ihmisen yhteiselolle, voidaan yhtäältä kysyä, miksi on edes tarpeellista, että esivalta hallinnoi tällaisten yksityisasioiden rekisteröintiä, ja toisaalta, jos kerran pyrkimyksen perheen perustamiseen ja siihen liittyvien toimintojen ei katsota liittyvän millään tavalla avioliittoon sinänsä, millä perusteella avioliitolle on ylipäänsä mitään rajoitteita.

Tasa-arvo on käsitteenä hankala, sillä se voidaan ymmärtää monella tavalla. Yksinkertainen esimerkki on se, että tavoiteltavana tasa-arvona nähdään joko se, että kaikki lähtevät samalta viivalta tai se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa. Ensiksi mainittua nimitetään mahdollisuuksien tasa-arvoksi, jälkimmäistä toteutuneeksi tasa-arvoksi. Verotuksen suhteen ei yleensä pidetä tasa-arvoisena ajatusta, että maksettava summa olisi kaikille sama, sillä tämä koskisi vähävaraisempaa paljon kovemmin kuin rikasta. On siis astetta tasa-arvoisempaa, että esimerkiksi kukin maksaa jonkun tietyn osuuden tuloistaan veroina: kymmenesosa on kymmenesosa niin rikkaalle kuin köyhällekin. Jonkun mielestä tasa-arvoista voi olla se, että kaikkia verotetaan niin paljon, että kaikilla on yhtä paljon varallisuutta.

Nykymuotoinen avioliittolaki nähdään epätasa-arvoisena siksi, että se asettaa heterot ja homot eriarvoiseen asemaan. Kyse ei ole tietenkään siitä, etteivätkö homot saisi mennä naimisiin, vaan siitä, että esimerkiksi homomiehelle naisen kanssa naimisiinmeno on hänen seksuaalisen suuntautumisensa vastaista ja siten ei-toivottavaa. Näin ollen tasa-arvon toteutumisena tässä yhteydessä on kiistatta nähtävä se, että "saa solmia avioliiton oman seksuaalisen suuntautumisensa mukaisesti".

Ensimmäinen ongelma on tietysti se, että on olemassa muitakin seksuaalisia suuntautumisia kuin hetero- ja homoseksuaalisuus. Se, mitä näistä pidetään sairauksina tai moraalisesti paheksuttavina vaihtelee eri kulttuureissa: olisi melko tekopyhää pitää yleisesti tasa-arvoisena sellaista näkemystä, joka ei salli tasa-arvoa kaikille. Terminä sukupuolineutraali on siis paljon eksaktimpi ja kuvaavampi kuin tasa-arvoinen.

Edellisen kappaleen tapaisiin näkemyksiin on tapana vastata sanomalla esimerkiksi "ai sä rinnastat homot eläimiinsekaantujiin". Tällaisiin kommentteihin on tietysti vaikea vastata ketään tyydyttävällä tavalla, mutta vielä jokin aika sitten homojen rinnastamista heteroihin pidettiin (ja monessa paikassa pidetään vieläkin) vähintäänkin pyhäinhäväistyksenä ("ai sä rinnastat heterot eläimiinsekaantujiin?"). Joku voisi pitää eläimiinsekaantumisen tuomitsemista siinäkin mielessä tekopyhänä, että eläimiä saa kuitenkin järjestelmällisesti kasvattaa tapettavaksi niiden lihan tai turkin takia ("ai sä rinnastat seksin tappamiseen ja syömiseen?").

Kukaan ei sanoisi, että vähemmän pätevät työnhakijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa siksi, että pätevät työnhakijat saavat paikan todennäköisemmin kuin he ("ai sä rinnatat avioliiton työnhakuun?"). Työnhakijoista puhuttaessa tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että ketään ei aseteta huonompaan asemaan jostain työtehtävien hoitoon tosiasiallisesti liittymättömästä syystä. Toisinaan tasa-arvo nähdään puhtaan tilastollisena ilmiönä: tasa-arvo toteutuu silloin, kun jossakin hallituksessa, työtehtävässä tai vaikkapa sosiaalisessa luokassa on jonkin vähemmistön edustajia samassa suhteessa kuin heidän osuutensa väestöstä antaisi muut seikat unohtaen olettaa.

Tasa-arvoinen merkitsee siis käytännössä 'oikeanlaista tasa-arvoa'. Tästä seuraa, että kukaan ei normaalisti ilmoita vastustavansa tasa-arvoa, kuten kukaan ei myöskään ilmoita kannattavansa syrjintää: esimerkiksi ikään perustuvaa syrjintää (neutraalin termin puutteessa) pidetään kaikissa mieleeni tulevissa käytännön tapauksissa hyväksyttävänä eikä siis oikeastaan syrjintänä lainkaan, lukuun ottamatta ehkä steriloinnin alaikärajaa. Suomi myös myöntää inkeriläisille oleskelulupia eksplisiittisesti etnisin perustein, ilmeisesti "hyväksyttävästä syystä". Termi tasa-arvoinen avioliittolaki sisältää siis ajatuksen, että kyseessä on tavoiteltavan lainen avioliittolaki, mikä helposti tyrehdyttää keskustelun (kiihkeydessään kunnostautunut homofoobikko Pentti Oinonenkaan tuskin viittaisi nykyiseen avioliittolakiin "epätasa-arvoisena"), kun taas sukupuolineutraali avioliittolaki kohdistaa huomion ehdotetun lakimuutoksen varsinaiseen erityispiirteeseen, jonka merkitystä olen ylempänä hieman pohtinut.

Huomautan vielä, että tämän kirjoituksen pointti todellakin on se, että pidän muotoilua sukupuolineutraali avioliittolaki paljon onnistuneempana kuin tasa-arvoista avioliittolakia. Asiatasolla pitäisin itse mahdollisesti mielekkäimpänä korvata maallinen avioliittolaki lailla rekisteröidystä parisuhteesta ja tehdä siitä sukupuolineutraali. Tällöin huomio kiinnittyisi aiheellisesti siihen, miksi esivallan ylipäänsä tulee ylläpitää rekisteriä ihmisten parisuhteista.

Lopuksi tulee mieleen vielä eräs seikka. Suhteellisen hiljattain esitettiin näkemys, että uskonnollisia perusteita ei saisi käyttää politiikassa. Eikö ihmisoikeuksiin vetoaminen ole myös uskonnollinen peruste? Ihmisoikeusjulistusta voi verrata pyhiin kirjoituksiin, relevantteja sopimuksia vaikkapa kirkolliskokouksiin ja ihmisoikeustuomioistuinta ja vastaavia elimiä papistoon. Tietenkään yleismaailmallisia ihmisoikeuksia ei ole tapana kutsua uskonnoksi, mutta ei ihmisiäkään ole tapana kutsua eläimiksi (paitsi näsäviisasteltaessa tai perusteltaessa jotain hölmöilyä "olemme vain eläimiä" -argumentilla), vaikka biologisesti ihminen onkin eläin eikä esimerkiksi sieni tai kasvi.

("Ai sä rinnastat ihmisoikeudet uskontoihin?")