Toisenlainen taulukko, osa 2

Edellinen osa sisälsi vain taulukon nykykielten etymologisista vastinesta ilman varsinaisia selityksiä. Alla olevassa taulukossa englannin, saksan ja ruotsin ovat korvanneet niiden muinaismuotoja edustavat muinaisenglanti, muinaisyläsaksa ja muinaisskandinaavi. Kielihistoriasta kiinostuneen kannattaa verrata tässä taulukossa esitettyjä muotoja nykykielten muotoihin. Ylimääräisenä kielenä on mukana gootti, joka on lähinnä sitä arkaaista kielimuotoa, josta eräät vanhimmat germaaniset lainat ovat suomeen tulleet. Tunnetussa gootinkielisessä korpuksessa esiintyy valitettavasti vain alle puolet tässä käsitellyistä sanoista, mutta tätä ei kuitenkaan pidä pitää osoituksena siitä, että ne eivät olisi esiintyneet kyseisessä kielessä (paitsi ehkä sanan kuningas vastineen tapauksessa). Gootin ei merkitsee pitkää i-äännettä. Muissa kielissä pitkät vokaalit on tapana merkitä joko makronilla, sirkumfleksillä tai akuuttiaksentilla.

Viimeisessä sarakkeessa on verrokkina rekonstruoitu kantagermaaninen muoto Vladimir Orelin sympaattisesta teoksesta A Handbook of Germanic Etymology (2003). Kirjain x merkitsee karheaa h-äännettä, z soinnillista s-äännettä.

men.	mys.	msk.	gootti	suomi	kantagermaani
flēsc	fleisc	flesk	-	läski	*flaiskaz
-	gazza	gata	-	katu	*gatwōn
cyning	kuning	konungr	-	kuningas	*kuninʒaz
lamb	lamb	lamb	lamb	lammas	*lamƀaz
Mōnandæg	mânetag	mánadagr	mena + dags	maanantai	*mēnon + *daʒaz
hlāf	(h)leib	hleifr	hlaifs	leipä	*xlaiƀaz
hring	hring	hringr	-	rengas	*xrenʒaz
rēad	rôt	rauðr	rauþs	rauta	*rauđaz
scīne	skôni	-	skauns	kaunis	*skauniz
snīða	snîdan	sníða	sneiþan	niittää	*snīþanan
hwæl	(h)wal	hvalr	-	valas	*xwalaz
wīn	wîn	vin	wein	viina; viini	*wīnan
geō(hho)l	-	jól	(jiuleis)	juhla; joulu	*jexwlan

Sana läski on suhteellisen tuore laina, minkä osoittaa paitsi sen muodon ja merkityksen läheistyys ruotsin sanaan fläsk, myös nykyaikaisempi loppuvokaali -i. Vastaava tapaus on viini, joka on samaten lainattu ruotsista: vanhempaa germaanista muotoa edustaa viina, joka vielä vanhassa kirjasuomessa merkitsi 'viiniä'. Germaaniin sana on lainattu latinan sanasta vinum. Toinen kaksospari on juhla ~ joulu. Kantamuotoa lähempänä oleva juhla on vanhempi laina, joulu uudempi. (Yhdyssanan joulujuhla osat ovat siis etymologisesti sama sana.) Gootin sulkeissa annettu jiuleis merkinnee 'joulukuuta'.

Vanhinta lainakerrostumaa edustavat myös rauta sekä muinaisgermaanisen yksikön nominatiivin s-päätteen säilyttäneet sanat kuningas, rengas, kaunis ja valas. Tämä pääte näkyy gootissa muodossa -s ja muinaisskandinaavissa rotasoituneessa muodossa -r. Muinaisenglannin sanojen cyning ja scīne etuvokaalit johtuvat sanan lopusa olevan i-äänteen aiheuttamasta äänteenmukauksesta eli umlautista. Nykysaksan schön johtuu samasta syystä, vaikka äänteenmukaus ei muinaisyläsaksan muodossa skôni vielä näykään. Nykyruotsin sanan skön vastine puuttuu taulukosta, sillä kyseessä on alasaksalainen laina, joka on syrjäyttänyt sanan fager (jonka vastineet löytyisivät toki luetelluista kielistä: fæger ~ fagar ~ fagr ~ fagrs). Sanat rengas, kaunis ja valas (ja verbi niittää) toimivat esimerkkeinä siitä, että suomi ei hyväksy sananalkuisia konsonanttiryppäitä. Sana *rauđaz on alkujaan adjektiivi 'punainen', ja sen refleksit on annettu tässä oletusarvoisesti (epämääräisissä eli vahvoissa) maskuliinimuodoissaan. Merkitykselle 'rauta' on sukua muinaisskandinaavin rauði, joka merkitsee raudanvalmistuksessä käytettyä 'suomalmia' viitaten sen ruskeanpunertavaan väriin.

Sanan katu muinaisenglanninkielinen vastine puuttuu taulukosta. Kyseessä on skandinaavinen laina, joka on tänä päivänäkin käytössä (muodossa gate) tanskalaisten muinoin hallitsemalla alueella.

Yleisesti taulukon perusteella voi todeta myös jotain siitä, miten lainasanat erottuvat kantakielestä perityistä sanoista. Kantagermaanin yksikön nominatiivin *z-pääte näyttäytyy säännöllisesti gootissa muodossa -s ja muinaisskandinaavissa muodossa -r. Näennäisen poikkeuksen muodostavat neutrisukuisten sanojen *flaiskaz ja *lamƀaz jälkeläiset, mutta näissä az kuuluu sanavartaloon (vrt. latinan tempus-tyyppi) ja on kadonnut kaikista tässä näkyvistä kielistä. (Muinaisenglannissa ja muinaisyläsaksassa sanan lamb monikot ovat lambru ja lembir, joissa r:ksi muuttunut s on näkyvissä.) Suomessa sen sijaan osassa sanoja pääte näkyy, osassa ei (maanantai, leipä, läski), riippuen lainan iästä ja antajakielestä.

Avioliittolaista, osa 2

Lukeeko ministeri Päivi Räsänen tai joku muu kristillisdemokraatti tätä blogia? Tämä kysymys kävi mielessäni tällä viikolla. Julkaisin tiistai-iltana kirjoituksen, jossa käsittelin syitä siihen, miksi mielestäni ilmaisu sukupuolineutraali avioliittolaki on parempi kuin tasa-arvoinen avioliittolaki. Samassa yhteydessä tulin myös ohimennen todenneeksi, että yleismaailmallisessa ihmisoikeusjulistuksessa ilmenevä avioliittokäsitys viittaa mitä ilmeisimmin miehen ja naisen väliseen liittoon. Rinnastin myös ihmisoikeusjulistuksen uskonnollisiin pyhiin teksteihin, minkä rinnastuksen validiutta tällä viikolla käydyn keskustelun seuraaminen on vain vahvistanut.

Post hoc, ergo propter hoc:

Keskiviikkona Päivi Räsänen esitti Radio Helsingissä, että ihmisoikeusjulistuksessa avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi. Jutun alkuperäinen otsikko oli hieman raflaavampi "Päivi Räsänen: Tasa-arvoinen avioliittolaki olisi YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen", mutta muutettiin myöhemmin täsmällisempään muotoon "Päivi Räsäsen mukaan YK:n ihmisoikeuksien julistus määritelee [sic] avio­liit­on mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si". Toimittaja Vil­le Blå­fiel­d ilmoittaa kyseessä olevan vain Räsäsen tulkinta ja tulkitsevansa julistuksen itse "eri tavalla" esittämättä tarkempia perusteluja, mitä ei voi tosin radio-ohjelmassa oikein odottaakaan. Todellisuudessahan avioliittoa ei määritellä julistuksessa tiukassa mielessä lainkaan, mutta julistuksessa tarkoitettu avioliitto on pääteltävissä julistuksen sanamuodoista ja sisällöstä, kuten aikaisemmin totesin. Se, mikä merkitys tälle asialle annetaan, on täysin toinen juttu.

Reaktiona Räsäsen kommenttiin ilmestyi torstaina Ylellä juttu, jossa ihmisoikeusprofessori Martin Schein toteaa, että julistuksesta ei seuraa estettä laajentaa avioliiton käsitettä. Olen tästä samaa mieltä, sillä ihmisoikeusjulistukseen ei oikein voi soveltaa exceptio confirmat regulam -periaatetta: siitä, että miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto, ei välttämättä seuraa, että muilla pareilla ei olisi oikeutta solmia avioliittoa. (Kysymys on lopulta siitä, mitä tarkoitetaan "avioliitolla".) Toisaalta Scheinin mukaan se, "että teksti korostaa nimenomaan miehen ja naisen välistä liittoa on sen ajan hengen mukainen, jolloin teksti on kirjoitettu". Tämä on varmasti totta, sillä ihmisoikeusjulistus on useimpein pyhien tekstien tapaan saanut kirjallisen asunsa homovastaisempina aikoina. On erinomaista, että ihmisoikeuspapisto määrittää, missä määrin ihmisioikeusjulistuksen sisältöä voidaan pitää "vain" sen synnyttäneen ajan hengentuotteena. Vastaavia kysymyksiä pohditaan käsittääkseni myös tulkittaessa Yhdysvaltain perustuslakia.

(Käyttämäni uskonnollissävytteinen terminologia on jatkoa edellisessä kirjoituksessa tekemälleni näennäisvitsikkäälle rinnastukselle.)

Kaikesta huolimatta lakivaliokunta hylkäsi torstaina ehdotuksen avioliittolaista äänin 9–8. Aiheeseen liittyvää kirjoitusta julkaistessani en ollut edes tietoinen, että asiasta olisi äänestys pari päivää myöhemmin. Kirjoitukseni ei ollut tarkoitus olla niin ajankohtainen kuin miksi se osoittautui.

Torstaina Nyt-liitteessä oli juttu otsikolla "Kumpi on oikein: sukupuolineutraali vai tasa-arvoinen avioliittolaki? Twitterissä syntyi sanasota Mikael Jungnerin ja Yle-pomon välille". Aiemmin päivällä syttyneen sodan osapuolet ovat otsikostakin ilmenevä Mikael Jungner sekä Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Jungner twiittasi:

Kuulin juuri että Atte Jääskeläinen on kieltänyt YLEn toimittajia käyttämästä termiä "tasa-arvoinen avioliittolaki". Nyt hei oikeesti!

...mihin Jääskeläinen vastasi:

Linjamme on entinen. Emme ota kantaa lakiin käyttämällä nimeä, joka on suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia.

Ilman mitään muuta asiayhteyttä näyttäisi siltä, että Jääskeläinen vastustaa kyseistä lakia, sillä muutenhan hän voisi hieman neutraalimmin todeta, että linjana on käyttää neutraalia ilmaisua (vrt. sisällissota pro vapaussota). Toisaalta itse kansalaisaloitteeseen viitattaessa on perusteltua käyttää joka tapauksessa aloitteen otsikkoa, joka on "Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista". Eduskunnassa virallinen otsikko on kuitenkin "Kansalaisaloite eduskunnalle avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta", joka on luonnollisesti hieman kömpelö käytettäväksi muualla.

Mutta takaisin itse juttuun. Jutussa haastatellaan Setan varapuheenjohtaja Mikko Väisästä, joka lausuu seuraavasti:

Käytämme tasa-arvoista avioliittoa [!], joka on Tahdon2013-kampanjan suosima termi. Sukupuolineutraali avioliitto [!] voi olla hieman harhaanjohtava, mutta en pidä sitäkään vaarallisena.

Ymmärrän täysin, miksi kampanjoinnissa pyritään käyttämään positiivisia mielikuvia herättävää nimitystä. En silti oikein ymmärrä, miten sukupuolineutraali on mukamas jotenkin "harhaanjohtava" muuten kuin että kyse on tietenkin avioliittolaista eikä avioliitosta. Kysymykseen "Miten sukupuolineutraali eroaa tasa-arvoisesta avioliittolaista?" Väisänen vastaa näin:

Neutraali kuvastaa enemmän sitä, että sukupuolella ei olisi avioliitossa väliä, vaikka ainakin väestön valtavirran osalta uskon, että sillä on paljonkin merkitystä. Toisaalta sukupuolineutraali-ilmausta on arvosteltu siitä, että se nostaa sukupuolta keskiöön.

Tämä on kaikin puolin hämärä tulokulma. Kyseessähän on sukupuolineutraali avioliittolaki eikä sukupuolineutraali avioliitto -laki (eli laki sukupuolineutraalista avioliitosta). Väisänen ei siis varsinaisesti vastaa kysymykseen, vaikka hänen kommenttinsa ilmaisun sukupuolineutraali avioliitto osalta onkin aivan järkeenkäypä. Mutta miksi "sukupuolen keskiöön nostaminen" on ongelmallista, kun koko asiassa on kyse juurikin sukupuolesta, jolla Väisänenkin myöntää olevan avioliitossa "paljonkin merkitystä".

Jutussa viitataan myös kirjallisuudentutkija Lassen Koskelan blogikirjoitukseen vuodelta 2010, jossa esitetty kritiikki "ikävältä kuulostavaa termiä" sukupuolineutraali avioliitto kohtaan ei hyvällä tahdollakaan liity mitenkään siihen, mitä termiä laista tai lakiehdotuksesta tulisi käyttää.

Myöhemmin samana päivänä julkaistussa jutussa asiaa oli tiedusteltu suomen kielen lautakunnalta. Lautakunnan varapuheenjohtaja, suomen kielen professori Jaakko Leino sanoo jutussa siteeratussa sähköpostissaan mm. seuraavasti:

Sekä "sukupuolineutraali avioliittolaki" että "tasa-arvoinen avioliittolaki" ovat korrekteja tapoja ilmaista asia, joskin "sukupuolineutraali" on täsmällisempi kuin "tasa-arvoinen"

Korrekti on varmasti tässä yhteydessä sopiva adjektiivi. Molemmat ilmaisut ovat eittämättä korrekteja, mutta kuten Leino toteaa, on sukupuolineutraali täsmällisempi (eli kaiketi myös parempi) kuin tasa-arvoinen. Jälkimmäisestä ilmaisusta hän sanoo mm. seuraavaa:

Vastaavasti ehdotettu laki on tasa-arvoinen siinä mielessä, että siinä sekä homo- että heteroseksuaalit ovat keskenään tasa-arvoisia sen suhteen, voivatko he solmia avioliiton kumppaninsa kanssa. Tasa-arvoisuushan ei - sanakirjamääritelmänkään mukaan - rajoitu pelkästään miesten ja naisten keskinäiseen tasa-arvoon.

Sana "tasa-arvoinen" ei kuitenkaan sinänsä ilmaise, keiden kannalta laki on tasa-arvoinen, vaan tarkoitettu merkitys on opittava erikseen. Sen sijaan ilmaus "sukupuolineutraali avioliittolaki" on merkitykseltään läpinäkyvä ja siten täsmällisempi kuin "tasa-arvoinen avioliittolaki".

Kuten näkyy, professori Leino on pitkälti samoilla linjoilla kanssani, vaikka viittaakin aikaisemmin mainitsemaani tasa-arvoiseen liittyvään ongelmaan vain epäsuorasti. Edellisen lisäksi Leino tyrmää termin tasa-arvoinen t. sukupuolineutraali avioliitto, joihin viittasin ylempänä:

Avioliitto ei oikein voi olla 'sukupuolineutraali', ja 'tasa-arvoinen avioliitto' taas tarkoittaa ensisijaisesti tasa-arvoista muuten kuin suhteessa sukupuoleen

Jälkimmäisestä tulee ainakin itselleni mieleen se, että aviopuolisot ovat keskenään tasa-arvoisia eli yhdenvertaisia, kuten nykyisessäkin avioliittolaissa hauskan holhoavasti todetaan.

On silti täysin mahdollista, että joku käyttää sanaa sukupuolineutraali siksi, että vastustaa kyseistä lakiesitystä, eikä halua siksi kutsua sitä "tasa-arvoiseksi" edellisessä kirjoituksessani käsittelemistäni syistä johtuen. Samoin joku saattaa käyttää ilmaisua tasa-arvoinen juuri siksi, että haluaa kutsua sitä positiivisesti latautuneella termillä. Vastaavasti jotkut haluavat kuuluvasti käyttää itsekin oikeasti (vaikkakin vaikeasti osoitettavasti) loukkaaviksi mieltämiään ilmaisuja kuten neekeri ja ryssä perustellen käytäntöään sillä, että ne ovat heidän mielestään mukamas konnotaatioiltaan neutraaleja.

Huomaan edustavani sellaista ainakin äänekkäästä valtavavirrasta poikkeavaa suuntausta, että typerä peruste tai väite on mielestäni aivan yhtä typerä riippumatta siitä, miten se suhtautuu johonkin kannattamaani tai vastustamaani asiaan, tai edes siitä, kuka sen esittää.

Avioliittolaista

Vaikka otsikosta voisi päätellä, että olen livennyt kieliaiheesta politiikkaan, käsittelen kuitenkin tätäkin asiaa lähinnä kielellisestä näkökulmasta. Olisi tietysti perusteltua väittää, että politiikka sinänsä on ihmisten kielellisen toiminnan osa-alue ja siten muitta mutkitta liitettävissä kielitieteelliseen aihepiiriin, mutta käytännössä politiikan erottaminen omaksi aiheekseen on mielestäni ihan perusteltua.

Aluksi lienee paikallaan todeta, etten ole toistaiseksi tullut vakuutetuksi, että etiikkaan liittyviä kysymyksiä voidaan ratkaista järjellä. Lainsäädännön ohjenuorana on ihmisten oikeuskäsitys, joka syntyy mistä syntyy. Järkeä voidaan käyttää lähinnä sen arvioimisessa, miten jokin tietty päätös palvelee ylemmäksi ohjenuoraksi asetettua prinsiippiä: esimerkiksi jos valtion omistaman liikenneyhtiön tarkoitus on tuottaa kansalaisille liikkumispalveluita, ei yhtiön mahdollinen tuottamattomuus ole lähtökohtaisesti ongelma (paitsi jos se johtaa liikkumispalveluiden rahoitusongelmiin); jos taas kyseisen yhtiön funktioksi päätetään rahan tuottaminen valtion kassaan, on sen toiminnot järkeistettävä mahdollisimman tuottaviksi ja mahdollisesti tappiollisina lakkautettava kokonaan.

Avioliittolainsäädännössä avioliitossa voivat olla täysi-ikäinen mies ja nainen, jotka eivät ole ennestään naimisissa tai lähisukulaisia. Ehdotetussa sukupuolineutraalissa muodossaan avioliittolaki ei ottaisi kantaa kihlakumppanien sukupuoleen. Sittemmin sukupuolineutraalia avioliittolakia on alettu tietyissä yhteyksissä kutsua tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi. Tässä kirjoituksessa käsittelen (ylempänä luetelluista syistä) näiden nimitysten merkitysten eroa pragmaattis-semanttisesta näkökulmasta, vaikka jonkinasteinen rönsyily ei liene vältettävissä.

Mitä tulee kielelliseen pintatasoon, olen nähnyt useamman kuin yhden ihmisen viittaavan sanan avio alkuperään eli Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologiseen sanakirjaan, jossa sanan avioliitto merkitys on *'avoin, julkinen liitto'. Kuten arvata saattaa, en pidä tätä erityisen relevanttina, kuten en sitäkään, että saksan Ehe viittaa alunperin ikuisuuteen ja englannin marriage vaimon (naisen) ottamiseen.

Yritys määritellä käsitteitä muuten kuin tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä aiheuttaa usein vastareaktion: "Ai taas tää menee vaan semantiikan vatvomiseksi." Tällainen semantiikan vatvominen on kuitenkin äärimmäisen oleellista, jotta mahdollisen väittelyn osapuolet puhuisivat samasta asiasta. Tieteellisessä kirjoittamisessa tai millä tahansa erikoisalalla käytettävä termi ensin määritellään, minkä jälkeen sitä käytetään vain määritellyssä merkityksessä, vaikka terminä käytetyllä sanalla tai ilmaisulla olisikin arkikielessä jokin muu merkitys. Tieteellinen kieli ja erikoisalojen kielet (jotka ovat suurimmaksi osaksi päällekkäisiä käsitteitä) ovat kuitenkin kielen erikoistapauksia. "Normaalikielessäkin" sanoilla on tietysti "oikeat" merkitykset, joilla on enemmän tai vähemmän liikkumavaraa: kuka tahansa suomenkielinen hyväksynee, että lauseessa "kissa viipyy tämänkaltaisena oliona, jonka pinta on karhea ja tuon jaloissa on pistävät kaviot" on käytetty lähes jokaista sanaa väärin, vaikka itse asiassa lause onkin käytännössä ymmärrettävissä jotenkuten oikein. Toisaalta jollain keskustelupalstalla voidaan vääntää sivukaupalla siitä, onko jokin tietty ase tikari vai miekka ja miten ylipäänsä lyömämiekka "pitäisi" määritellä.

Tämän kirjoituksen kannalta oleelliset käsitteet ovat tietenkin avioliitto, sukupuolineutraali ja tasa-arvo(inen). Koska käsitteiden määrittely on elimellisesti osa itse asiaa, sulautuvat määrittelyt itse asian käsittelyyn.

Sukupuolineutraali merkitsee sukupuolen kannalta neutraalia eli "puolueetonta": esimerkiksi yksityiskodin yksipönttöinen WC on useimmiten sukupuolineutraali, mutta ravintoloissa on tyypillisesti erikseen miesten- ja naistenvessat. Uimahallien uima-altaat ovat yleensä sukupuolineutraaleita, mutta pukuhuone- ja peseytymistilat eivät. Jossain kulttuureissa myös uimatilat katsotaan kuuluviksi sukupuolijaottelun piiriin. Näissä jaotteluissa on taustalla sukupuolten välinen jännite: ihmiset tuntuvat haluavan suorittaa intiimitoimintojaan (mitä ikinä sellaisina satutaankin missäkin kulttuurissa pitämään) vain sellaisissa paikoissa, joissa ei ole läsnä tai ylipäänsä käy vastakkaisen sukupuolen edustajia eli heihin potentiaalisesti seksuaalista vetoa tuntevia ihmisiä.

Sukupuolineutraali voi olla myös etunimi, joka ei ole erityisesti miehen tai naisen nimi. Sukupuolineutraalissa päiväkodissa ei käyteta sanoja flicka ja pojke tai pronomineja han ja hon, ja lasten kerääntyminen leikkimään sukupuolittuneisiin ryhmiin estetään hoitajien toimesta. Suomen pronomini hän on sukupuolineutraali, kuten myös ruotsin hen.

Lainsäädännön osalta asevelvollisuuslaki ei ole sukupuolineutraali, sillä asevelvollisuus koskee vain miehiä. Perustuslaissa määritelty maanpuolustusvelvollisuus sen sijaan on sukupuolineutraali (mutta ei kansalaisuusneutraali). Perustuslain mukaan "[k]etään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen [...] perusteella". Perustuslaki siis jättää tuomiovallan ratkaistavaksi kysymyksen siitä, millainen "hyväksyttävä syy" voi olla, mutta edellyttää kuitenkin sellaisen olemassaoloa.

Sukupuolineutraali on mielestäni hyvä termi siinä mielessä, että se on (ainakin toistaiseksi) hyvin neutraali: jos jotakin sanoo x-neutraaliksi, ei ainakaan minulle tule ensisijaisesti mieleen, että kyseessä olisi x:n suhteen tavoiteltava tila: esimerkiksi asetyyppineutraali aselaki tuskin herättäisi erityisen positiivisia mielleyhtymiä niin hoplofobien kuin asehivelijöidenkään keskuudessa.

Helsingin yliopisto on tunnetusti sukupuolineutraaliuden edelläkävijä, mutta esimerkiksi promootioon ilmoittauduttaessa kysytään sukupuolta "latinankielistä promootiodiplomia varten": latina nimittäin pakottaa adjektiivien, gerundiivien, perfektiparsisiipin ja passiivin liittomuotojen kohdalla tunnustautumaan joko mieheksi tai naiseksi. (Lisäksi promootiodiplomissa lukee quod Deus optime vertat, joten se ei ole katsomusneutraalikaan.)

Hankalampi käsite on avioliitto. YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan seuraavasti: 

"16. artikla.

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan."

[...]

25. artikla.

[...]

2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa."

16. artiklan 1. kappaleen sanamuoto miehillä ja naisilla (ra. l'homme et la femme, en. men and women, es. los hombres y las mujeres, ve. мужчины и женщины) ei yksinään ole yksiselitteisesti tulkittavissa merkitsemään, että avioliitto on nimenomaan miehen ja naisen eikä esimerkiksi miehen ja miehen välinen liitto, mutta koska kaikissa muissa artikloissa käytetään sellaisia ilmaisuja kuin kaikki ihmiset, kullakin yksilöllä, ketään jne. mainitsematta sukupuolia erikseen, on syytä olettaa, että julistuksessa on tässä kohden tarkoitettu juurikin miehen ja naisen välistä liittoa. Samoin 2. kappaleen ilmaisu tulevien aviopuolisoiden (ra. des futurs époux, en. of the intending spouses, es. de los futuros esposos) ei oikeastaan ota kantaa lukumäärään. (Venäjäksi kohta on tosin обеих вступающих в брак сторон, joka viittaa "molempiin" osapuoliin.) Viittaus "molempiin" eli eksplisiittisesti kahteen osapuoleen sisältyy suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskevaan yleissopimukseen. (Aivan sivuhuomiona mainittakoon, että sloveniaksi julistuksen kohta kuuluu obeh bodočih zakoncev 'molempien tulevien aviopuolisoiden'. Vaikka sloveniassa onkin yksikön ja monikon rinnalla duaali, on duaalin ja monikon genetiivin pääte kuitenkin sama.)

Samaisen artiklan 3. kappaleen luonnehdinta perheen roolista yhteiskunnassa on niinikään ymmärrettävissä parhaiten eri sukupuolta edustavien ihmisten liittona, joka tähtää lasten hankintaan. Vaikutelma vahvistuu verrattaessa tätä 25. artiklan kohtaan 2 (ks. yllä).

Voi tuntua hassulta vedota ihmisoikeusjulistukseen tällaisessa asiassa, mutta toisaalta ihmisoikeusjulistuksen asema perusoikeuksien määrittäjänä on kiistaton ("universaali" se ei tietenkään oikeasti ole). Avioliittolain muutosvaatimusten yhteydessä kuitenkin tyypillisesti vedotaan ihmisoikeuksiin, joten ihmisoikeusjulistuksen relevanttien kohtien tarkastelu sen suhteen, mitä niissä on luultavimmin tarkoitettu, on mielestäni täysin paikallaan. On eri asia pohtia myös sitä, minkä asioiden tulisi olla ihmisoikeuksia, ja onko ihmisoikeusjulistus hyväksyttävä lähtökohdaksi ihmisoikeuksista puhuttaessa.

Olisi tietenkin väärin tulkita, että moniavioisuus ei mahtuisi edellä sanotun perusteella ihmisoikeusjulistuksessa ilmenevään avioliittokäsityksen: edellä siteeratuissa kohdissahan, toisin kuin Suomen lainsäädännössä, ei kielletä jo naimisissa olevaa henkilöä solmimasta uutta avioliittoa. Teoriassa myös kaksi miestä voisivat kumpikin solmia avioliiton kahden saman naisen kanssa, mutta tällöinkään eivät kyseiset naiset eivätkä miehetkään olisi (eivätkä siis voisikaan olla) keskenään naimisissa.

Toki ihmisoikeusjulistuksen tulkinta, kuten mikä tahansa paikallinen lainsäädäntökin, on "vain" tapa konstruoida avioliiton käsitettä: ne instituutiot, jotka niiden yhteisten piirteiden vuoksi miellämme "saman" avioliittoilmiön muodoiksi, vaihtelevat eri maissa ja kulttuureissa. (Miten niin "vain" ja "sama", saattaisi S. I. Hayakawa kysyä.) Ainoa asia, jota ei kielellisistä lähtökohdista pysty dekonstruoimaan, ovat ihmisten lisääntymisen biologiset lähtökohdat. Avioliittoinstituutio mitä ilmeisimmin perustuu suvullisen lisääntymisen ympärille kehittyneeseen kulttuuriin, mutta tästä tosiasiasta ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti johtaa mitään eettisiä periaatteita.

Joka tapauksessa "oikeus avioliittoon" on ymmärrettävä oikeutena toteuttaa jotain peri-inhimillistä tarvetta. Toisin kuin ihmisoikeusjulistuksen luomisen aikaisissa länsimaissa, voi nykyään valitsemansa kumppanin kanssa harrastaa huoletta seksiä, asua yhdessä ja tehdä lapsia ilman, että on naimisissa. Lisäksi avioliitto on Suomessa suorastaan naurettavan helppo purkaa. Lainsäädännössä on toki eräitä oikeuksia, joista avioliiton ulkopuolella edelleen jää paitsi, joista eniten esillä ollut on tietenkin adoptio-oikeus. (Adoptoinnin ja ns. luonnollisen lastenteon erossa on toki muitakin lainsäädännöllisiä outouksia, mutten käsittele niitä tässä.)

Avioliiton käsitteen määritteleminen lisääntymispyrkimysten kautta herättää tietenkin kysymyksen, pitäisikö sitten esimerkiksi vanhusten tai muuten lisääntymiskyvyttömien avioliitot kieltää. Olisi toki johdonmukaista, että esivallan kannalta epäonnistumaan tuomitut (eli tässä asiayhteydessä varmasti lapsettomat) liitot eivät saisi esivallalta mitään sellaisia etuuksia, joiden olemassaolon peruste on tukea perheiden perustamista. Esivallan puuttumisesta ihmisten lisääntymisasioihin mainittakoon esimierkkinä, että eugeenisista eli rotuhygienisista lähtökohdista on Suomessa pakkosteriloitu tuhansia ihmisiä vuosien 1935 ja 1970 välillä, eivätkä vielä tänä päivänäkään lähisukulaiset saa mennä naimisiin keskenään. Näitä voidaan pitää johdonmukaisina (keinoiltaan aikansa moraalikäsityksiä kuvastavina) toimina siinä tapauksessa, että esivallalla ylipäänsä katsotaan olevan oikeus säädellä ihmisten lisääntymis- eli sukupuolikäyttäytymistä. Jos avioliitto nähdään vain virallisena leimana kahden ihmisen yhteiselolle, voidaan yhtäältä kysyä, miksi on edes tarpeellista, että esivalta hallinnoi tällaisten yksityisasioiden rekisteröintiä, ja toisaalta, jos kerran pyrkimyksen perheen perustamiseen ja siihen liittyvien toimintojen ei katsota liittyvän millään tavalla avioliittoon sinänsä, millä perusteella avioliitolle on ylipäänsä mitään rajoitteita.

Tasa-arvo on käsitteenä hankala, sillä se voidaan ymmärtää monella tavalla. Yksinkertainen esimerkki on se, että tavoiteltavana tasa-arvona nähdään joko se, että kaikki lähtevät samalta viivalta tai se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa. Ensiksi mainittua nimitetään mahdollisuuksien tasa-arvoksi, jälkimmäistä toteutuneeksi tasa-arvoksi. Verotuksen suhteen ei yleensä pidetä tasa-arvoisena ajatusta, että maksettava summa olisi kaikille sama, sillä tämä koskisi vähävaraisempaa paljon kovemmin kuin rikasta. On siis astetta tasa-arvoisempaa, että esimerkiksi kukin maksaa jonkun tietyn osuuden tuloistaan veroina: kymmenesosa on kymmenesosa niin rikkaalle kuin köyhällekin. Jonkun mielestä tasa-arvoista voi olla se, että kaikkia verotetaan niin paljon, että kaikilla on yhtä paljon varallisuutta.

Nykymuotoinen avioliittolaki nähdään epätasa-arvoisena siksi, että se asettaa heterot ja homot eriarvoiseen asemaan. Kyse ei ole tietenkään siitä, etteivätkö homot saisi mennä naimisiin, vaan siitä, että esimerkiksi homomiehelle naisen kanssa naimisiinmeno on hänen seksuaalisen suuntautumisensa vastaista ja siten ei-toivottavaa. Näin ollen tasa-arvon toteutumisena tässä yhteydessä on kiistatta nähtävä se, että "saa solmia avioliiton oman seksuaalisen suuntautumisensa mukaisesti".

Ensimmäinen ongelma on tietysti se, että on olemassa muitakin seksuaalisia suuntautumisia kuin hetero- ja homoseksuaalisuus. Se, mitä näistä pidetään sairauksina tai moraalisesti paheksuttavina vaihtelee eri kulttuureissa: olisi melko tekopyhää pitää yleisesti tasa-arvoisena sellaista näkemystä, joka ei salli tasa-arvoa kaikille. Terminä sukupuolineutraali on siis paljon eksaktimpi ja kuvaavampi kuin tasa-arvoinen.

Edellisen kappaleen tapaisiin näkemyksiin on tapana vastata sanomalla esimerkiksi "ai sä rinnastat homot eläimiinsekaantujiin". Tällaisiin kommentteihin on tietysti vaikea vastata ketään tyydyttävällä tavalla, mutta vielä jokin aika sitten homojen rinnastamista heteroihin pidettiin (ja monessa paikassa pidetään vieläkin) vähintäänkin pyhäinhäväistyksenä ("ai sä rinnastat heterot eläimiinsekaantujiin?"). Joku voisi pitää eläimiinsekaantumisen tuomitsemista siinäkin mielessä tekopyhänä, että eläimiä saa kuitenkin järjestelmällisesti kasvattaa tapettavaksi niiden lihan tai turkin takia ("ai sä rinnastat seksin tappamiseen ja syömiseen?").

Kukaan ei sanoisi, että vähemmän pätevät työnhakijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa siksi, että pätevät työnhakijat saavat paikan todennäköisemmin kuin he ("ai sä rinnatat avioliiton työnhakuun?"). Työnhakijoista puhuttaessa tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että ketään ei aseteta huonompaan asemaan jostain työtehtävien hoitoon tosiasiallisesti liittymättömästä syystä. Toisinaan tasa-arvo nähdään puhtaan tilastollisena ilmiönä: tasa-arvo toteutuu silloin, kun jossakin hallituksessa, työtehtävässä tai vaikkapa sosiaalisessa luokassa on jonkin vähemmistön edustajia samassa suhteessa kuin heidän osuutensa väestöstä antaisi muut seikat unohtaen olettaa.

Tasa-arvoinen merkitsee siis käytännössä 'oikeanlaista tasa-arvoa'. Tästä seuraa, että kukaan ei normaalisti ilmoita vastustavansa tasa-arvoa, kuten kukaan ei myöskään ilmoita kannattavansa syrjintää: esimerkiksi ikään perustuvaa syrjintää (neutraalin termin puutteessa) pidetään kaikissa mieleeni tulevissa käytännön tapauksissa hyväksyttävänä eikä siis oikeastaan syrjintänä lainkaan, lukuun ottamatta ehkä steriloinnin alaikärajaa. Suomi myös myöntää inkeriläisille oleskelulupia eksplisiittisesti etnisin perustein, ilmeisesti "hyväksyttävästä syystä". Termi tasa-arvoinen avioliittolaki sisältää siis ajatuksen, että kyseessä on tavoiteltavan lainen avioliittolaki, mikä helposti tyrehdyttää keskustelun (kiihkeydessään kunnostautunut homofoobikko Pentti Oinonenkaan tuskin viittaisi nykyiseen avioliittolakiin "epätasa-arvoisena"), kun taas sukupuolineutraali avioliittolaki kohdistaa huomion ehdotetun lakimuutoksen varsinaiseen erityispiirteeseen, jonka merkitystä olen ylempänä hieman pohtinut.

Huomautan vielä, että tämän kirjoituksen pointti todellakin on se, että pidän muotoilua sukupuolineutraali avioliittolaki paljon onnistuneempana kuin tasa-arvoista avioliittolakia. Asiatasolla pitäisin itse mahdollisesti mielekkäimpänä korvata maallinen avioliittolaki lailla rekisteröidystä parisuhteesta ja tehdä siitä sukupuolineutraali. Tällöin huomio kiinnittyisi aiheellisesti siihen, miksi esivallan ylipäänsä tulee ylläpitää rekisteriä ihmisten parisuhteista.

Lopuksi tulee mieleen vielä eräs seikka. Suhteellisen hiljattain esitettiin näkemys, että uskonnollisia perusteita ei saisi käyttää politiikassa. Eikö ihmisoikeuksiin vetoaminen ole myös uskonnollinen peruste? Ihmisoikeusjulistusta voi verrata pyhiin kirjoituksiin, relevantteja sopimuksia vaikkapa kirkolliskokouksiin ja ihmisoikeustuomioistuinta ja vastaavia elimiä papistoon. Tietenkään yleismaailmallisia ihmisoikeuksia ei ole tapana kutsua uskonnoksi, mutta ei ihmisiäkään ole tapana kutsua eläimiksi (paitsi näsäviisasteltaessa tai perusteltaessa jotain hölmöilyä "olemme vain eläimiä" -argumentilla), vaikka biologisesti ihminen onkin eläin eikä esimerkiksi sieni tai kasvi.

("Ai sä rinnastat ihmisoikeudet uskontoihin?")

Tolkienin riimuista

Sivusin aikaisemmin Linnanmäellä näkemääni riimutaulua käsittelevässä kirjoituksessa J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti (1937) esipuheessa käsittelemiä anglosaksisia riimuja. Tolkienin luomassa fiktiivisessä maailmassa riimujen kaltaisia kirjaimia käyttävät niin haltiat kuin kääpiötkin, mutta Hobitissa hän pyrkii houkuttelemaan lukijansa opettelemaan oikeita anglosaksisia riimuja, joilla hän on korvannut "alkuperäiset" kääpiöriimut teoksen liitteenä olevassa kartassa. Käsittelen tässä kirjoituksessa vain näitä Hobitissa esiintyviä riimuja viitaten kyseisten riimujen todelliseen ja jokseenkin sekavaan historiaan sen verran, kuin on itse asian kannalta välttämätöntä. Tarussa sormusten herrasta esiintyneitä fiktiivisiä riimuja käsittelen toisella kertaa.

Nimistöstä mainittakoon sen verran, että vanhinta 24-merkkistä riimusarjaa on tapana kutsua kuuden ensimmäisen riimun perusteella nimellä vanhempi fuþark, kun taas anglosaksinen laajennettu kirjaimisto tunnetaan nimellä fuþorc (tai futhorc). Tolkien käyttää jälkimmäisestä nimitystä English runes. Mikäli riimut eivät näy oikein, suosittelen (jälleen) esimerkiksi Junicode-fontin lataamista.

Teoksen englanninkielinen nimi riimuilla kirjoitettuna.

Tolkien kirjoittaa Hobitin esipuheessa seuraavasti:

Runes were old letters originally used for cutting or scratching on wood, stone, or metal, and so were thin and angular. At the time of this tale only the Dwarves made regular use of them, especially for private or secret records. Their runes are in this book represented by English runes, which are known now to few people. If the runes on Thror's Map are compared with the transcriptions into modern letters (on pp. 26 and 52), the alphabet, adapted to modern English, can be discovered and the above runic title also read. On the Map all the normal runes are found, except ᛉ for X. I and U are used for J and V. There was no rune for Q (use CW): nor for Z (the dwarf-rune ᛣ may be used if required). It will be found, however, that some single runes stand for two modern letters: th, ng, ee: other runes of the same kind (ᛠ ea and ᛥ st) were also sometimes used.

(Kirjan nimi lukee riimuilla esipuheen yläpuolella.)

Tolkien ei siis tarjoa valmista taulukkoa, vaan pakottaa lukijan perehtymään teksteihin Rosettan kivi -menetelmää käyttäen. On myös merkille pantavaa, että hän ei puolella sanallakaan mainitse, että riimuissa olisi jotain maagista. Tämä on hyvin virkistävää ottaen huomioon, millaisia pitkälti hatusta vedettyjä merkityksiä natsit ja muut uuspakanat ovat riimuille antaneet.

Käsittelen seuraavaksi itse tekstejä viitaten yllä olevassa otteessa ilmeneviin periaatteisiin. Kansisivujen ylä- ja alalaidassa kulkee seuraava teksti:

ᚦᛖ·ᚻᚩᛒᛒᛁᛏ:ᚩᚱ:ᚦᛖᚱᛖ· ᚫᚾᛞ·ᛒᚫᚳᛱ·ᚫᚷᚫᛁᚾ⋮ᛒᛖᛁᛝ·ᚦᛖ·
ᚱᛖᚳᚩᚱᛞ·ᚩᚠ·ᚫ·ᚣᛠᚱᛋ·ᛁᚩᚢᚱᚾᛖᚣ·ᛗᚫᛞᛖ·ᛒᚣ·ᛒᛁᛚᛒᚩ·ᛒᚫᚷᚷᛁᚾᛋ·ᚩᚠ·

ᚻᚩᛒᛒᛁᛏᚩᚾ⋮ᚳᚩᛗᛈᛁᛚᛖᛞ·ᚠᚱᚩᛗ·ᚻᛁᛋ·ᛗᛖᛗᚩᛁᚱᛋ·ᛒᚣ·ᛁ·ᚱ·ᚱ·ᛏᚩᛚᛱᛁᛖᚾ⋮
ᚫᚾᛞ·ᛈᚢᛒᛚᛁᛋᚻᛖᛞ·ᛒᚣ·ᚷᛇᚱᚷᛖ·ᚫᛚᛚᛖᚾ·ᚫᚾᛞ·ᚢᚾᚹᛁᚾ·ᛚᛏᛞ⋮

Translitteroituna perinteisten muinaisenglantilaisten äännearvojen mukaan teksti näyttää tältä:

þe·hobbit:or:þere·ænd·bæck·ægæin⋮beiŋ·þe·
record·of·æ·years·iourney·mæde·by·bilbo·bæggins·of·

hobbiton⋮compiled·from·his·memoirs·by·i·r·r·tolkien⋮
ænd·published·by·george·ællen·ænd·unwin·ltd⋮

Purettuna nykyenglanniksi teksti kuuluu:

'The Hobbit or: There and Back Again, being the record of a year's journey made by Bilbo Baggins of Hobbiton, compiled from his memoirs by J. R. R. Tolkien and published by George Allen & Unwin Ltd.'

Kuten ylempänä lainatussa esipuheessa annetaan ymmärtää, käytännössä Tolkien on kirjoittanut nykyenglantia riimuilla yksinkertaisesti muuttaen latinankieliset aakkoset riimuiksi. Syy lienee siinä, että hän ei ole halunnut tehdä riimuihin tutustumista nuorille lukijoille liian vaikeaksi. Muutenhan vähintään yhtä perusteltu tapa kirjoittaa esim. nykyenglannin hole olisi ᚻᚩᚢᛚ houl kirjaimellisen riimutranslitteraation ᚻᚩᛚᛖ hole sijaan. Eräissä tapauksessa Tolkien on kuitenkin poikennut tästä periaatteista, kuten käy ilmi alempana.

Huomattavaa on Tolkienin itsensä keksimän (?) riimun ᛱ k käyttö k:n vastineena, arvatenkin jotta se erottuisi riimusta ᚳ c, johon se näyttäisi perustuvan (muoto käy ilmi ainakin yllä olevassa kuvassa olevasta toiseksi viimeisestä sanasta). Viimeksi mainitun perustranslitteraatio c perustuu siihen, että latinalaisilla aakkosilla muinaisenglantia kirjoitettaessa käytettiin c-kirjainta yleisesti k-äänteen merkkinä, esim. cwic 'elävä; nopea', cwēn 'nainen; kuningatar'. (Tähän liittyen Tolkien neuvoo käyttämään yhdistelmää ᚳᚹ cw korvaamaan "puuttuvaa" q-riimua eli oikeastaan romaanisperäistä digrafia qu.) Toisaalta anglosaksisien riimujen joukossa on tavattu myös ᛣ k, jota käytettiin merkitsemään kovaa k-äännettä erotuksena palatalisoituneelle äänteelle varatusta riimusta ᚳ c. Voi olla, että Tolkien ei ole voinut käyttää tätä, koska halusi välttämättä käyttää samannäköistä "kääpiöriimua" [z]-äänteen merkkinä. Lisäksi ᛣ k on suhteellisen myöhäinen lisä riimuaakkostoon ja sen käyttö oli nykytiedon valossa maantieteellisesti hyvin rajoittunutta, mikä ei toisaalta riimujen uuskäytössä välttämättä olisi suuri periaatteellinen ongelma (hyväksyyhän Tolkien myös riimun ᛥ st).

Sanan year's alussa oleva puolivokaali [j] on kirjoitettu y-riimulla, vaikka kyseinen riimu oikeastaan merkitsee samaa vokaaliäännettä kuin suomen y. Anglosaksisista riimuista löytyisi myös kirjain ᛡ j, jota Tolkien olisi myös halutessaan voinut käyttää. Latinalaisilla aakkosilla muinaisenglantia kirjoitettaessa kyseinen äänne merkitään g(e), esim. gēar 'vuosi' (vrt. year), geong 'nuori' (vrt. young). Englannin j-kirjaimen, joka merkitsee [dʒ]-äännettä, Tolkien merkitsee ᛁ i -riimulla, mutta samaisen äänteen sisältävässä nimessä George hän käyttää kirjainperiaatteen mukaisesti ᚷ g -riimua.

Kuten Tolkien toteaa, muutamassa kohdassa kahta nykyenglannin kirjainta vastaa yksi riimu. Nämä ovat ᛝ ŋ / ng, ᛠ ea ja ᛇ eo, joita on käytetty englanninkielisten kirjainyhdistelmien vastineina. Viimeksi mainittu riimu on kielihistoriallisesti hieman sekava tapaus, mutta olen tässä kirjoituksessa noudattanut Tolkienin riimulle määrittämää merkitykstä. Muinaisenglanninkielisissä teksteissä riimun ᛠ ea merkitsemä diftongi saatettiin kirjoittaa myös ᚫᚪ æa.

Kartan reunassa on salaisen oven osoittavan sormen yhteydessä seuraava teksti:

ᚠᛁᚢᛖ
ᚠᛟᛏ·ᚻᛁᚷᚻ
ᚦᛖ·ᛞᚩᚱ·ᚫᚾ
ᛞ·ᚦᚱᛟ·ᛗᚫᚣ
ᚹᚩᛚᛱ·ᚫᛒᚱᛖ
ᚫᛋᛏ⋮ .ᚦ.ᚦ.

fiue
fœt·high
þe·dor·æn
d·þrœ·mæy
wolk·æbre
æst⋮ .þ.þ.

'Five feet high the door and three may walk abreast. Th[ror and] Th[rain].' 

Muinaisenglannissa f-kirjain merkitsi vokaalien välissä v-äännettä, mutta kuten todettua, Tolkien on päätynyt käyttämään latinalaisittain ᚢ u -riimua v:n merkkinä. Sanoissa feet ja three hän on käyttänyt vokaalimerkkinä ᛟ œ -riimua. Kyseinen riimu on alkujaan merkinnyt pitkää o-äännettä, sittemmin äänteenmukauksen kautta siitä syntynyttä œ- eli ö-äännettä ja lopulta pitkää e-äännettä, mistä seuraa, että toimii tässä nykyenglannin kirjainjonon ee vastineena. Sanan door vokaali on kirjoitettu yllättäen vain yhdellä ᚩ o -riimulla. Nykyenglannin a on korvattu poikkeuksellisesti sanassa walk riimulla ᚩ o, mikä johtuu luultavasti sanan ääntöasusta. Jostain syystä sanan abreast jälkimmäinen vokaali on kirjoitettu ᛖᚫ eæ eikä ᛠ ea kuten sanassa year's ylempänä. Ainoa mieleentuleva teoreettinen peruste on etymologia: sanassa breast on alunperin ollut diftongi (ei tosin ea), mutta sanassa year ei (muinaisenglannin kirjoitusasu gear kielii joko "palataalidiftongisaatiosta" tai yksinkertaisesti oikeinkirjoituksellisesta käytännöstä, mutta se on toinen juttu).

Kartan sisällä olevat kuuriimut ovat seuraavat:

ᛋᛏᚫᚾᛞ·ᛒᚣ·ᚦᛖ·ᚷᚱᛖᚣ·ᛋᛏ
ᚩᚾᛖ·ᚻᚹᛖᚾ·ᚦᛖ·ᚦᚱᚢᛋᚻ·ᛱᚾ
ᚩᚳᛱᛋ·ᚫᚾᛞ·ᚦᛖ·ᛋᛖᛏᛏᛁᛝ·ᛋ
ᚢᚾ·ᚹᛁᚦ·ᚦᛖ·ᛚᚪᛋᛏ·ᛚᛁᚷᚻᛏ·
ᚩᚠ·ᛞᚢᚱᛁᚾᛋ·ᛞᚫᚣ·ᚹᛁᛚᛚ·ᛋᚻ
ᛁᚾᛖ·ᚢᛈᚩᚾ·ᚦᛖ·ᛱᛖᚣᚻᚩᛚᛖ·

stænd·by·þe·grey·st
one·hwen·þe·þrush·kn
ocks·ænd·þe·settiŋ·s
un·wiþ·þe·last·light·
of·durins·dæy·will·sh
ine·upon·þe·keyhole·

'Stand by the grey stone when the thrush knocks and the setting sun with the last light of Durin's Day will shine upon the keyhole.'

Esipuheessa tekstit ovat muuten samat kuin kartassa, mutta yllä näkyvä, ilmeisesti äänteellisin perustein translitteroitu ᛚᚪᛋᛏ last annetaan siellä muodossa ᛚᚫᛋᛏ læst. Yksinkertaisesta kirjainvastaavuudesta poikkeaa myös sana when, joka on kirjoitettu riimuilla ᚻᚹᛖᚾ hwen. Tässä kahden ensimmäisen kirjaimen erikoinen järjestys vastaa hauskasti wh-sanojen alkuperäistä muotoa, josta esimerkiksi käy muinaisenglannin hwæt 'mitä?' (vrt. latinan quid ja skandinaavinen hvad). Suhuässä olisi muinaisenglannissa kirjoitettu sc tai tai riimuilla ᛋᚳ sc, mutta tässä tapauksessa Tolkien on päätynyt yksinkertaisesti korvaamaan englannin kielen digrafin sh sen muodostavien kirjainten riimuvastineilla ᛋ s ja ᚻ h.

Toisin kuin Risto Pitkäsen suomennoksessa Lohikäärmevuori (1973), Kersti Juvan suomentamassa Hobitissa (1985) myös riimuilla kirjoitettu englanninkielinen teksti on käännetty suomeksi. Anglosaksisia riimuja on siis suomennoksessa käytetty suomen kielen kirjoittamiseen. Kyseessä on englanninkielisen esikuvan tapaan kirjainkohtainen translitteraatio, jossa jokaista suomessa käytettyä latinalaista aakkosta vastaa yksi riimu: ääkköset eli ä ja ö on merkitty riimuilla ᛠ ea ja ᛟ œ, ja a-kirjain alkutekstin tyyliin riimulla ᚫ æ. Äng-äännettä ei ole merkitty omalla merkillään.

Kielitajuttomuudesta

Kuten hyvin tiedetään, ihmiset eivät tyypillisesti hahmota suuria lukuja tai monia muitakaan matematiikkaan liittyviä asioita. Tätä ongelmaa käsittelee John Allen Paulosin teos Innumeracy (1988), suomeksi Numerotaidottomuus. Matemaattisesti tai lingvistisesti suuntautunut ihminen huomannee välittömästi, että kirjan suomenkielinen nimi on hieman outo, sillä kysehän ei itse asiassa ole numeroista vaan luvuista. Alkuperäisessä otsikossa oleva termi innumeracy, jonka merkityksen teoksen alaotsikko avaa ilmaisulla mathematical illiteracy, tulisi lähtökohtaisesti kääntää tietenkin sanan illiteracy suomenkielisen vastineen mallin mukaan. Ongelma on kuitenkin ensinnäkin siinä, että englannin illiteracy kattaa sekä kirjoitus- että lukutaidottomuuden, ja toiseksi siinä, että sanalla luku on suomessa valitettavasti kaksi eri merkitystä. Etymologisesti illiteracy viittaa kirjaimiin ja innumeracy lukuihin (tai numeroihin), mutta edellä mainitut suomenkieliset termit viittaavat tekoihin eli lukemiseen ja kirjoittamiseen: lukuihin liittyvä lukutaidottomuuden vastine olisi laskutaidottomuus, mutta tämä ei välitä lainkaan samoja lukutaidottomuuteen rinnastuvia ymmärtämättömyysongelmia, joihin otsikko innumeracy viittaa. Numerotaidottomuus on siis eräänlainen kompromissi.

Asia tuli mieleen, kun törmäsin etäisesti vastaavanlaiseen ongelmaan miettiessäni otsikkoa tälle kirjoitukselle. Tarkoitukseni on kirjoittaa jotain siitä, miten ihmiset eivät tyypillisesti hahmota kieltä ilmiönä sen jokapäiväisyydestä huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen). Koska kyse on kielestä (kieli₁) yleensä eikä mistään tietystä kielestä (kieli₂), en voinut käyttää ilmaisua kielitaidottomuus: kielitaidoton on henkilö, joka ei osaa jotain tietyssä asiayhteydessä oleellista kieltä₂ tai kieliä₂. Koska kielen₁ ja kielen₂ erottaminen toisistaan alaindeksejä käyttämällä on vähän hankalaa, tyydyin ilmaisuun kielitajuttomuus, vaikka sekään ei ole täysin tyydyttävä: kielitaju on joko vähemmän ärsyttävä nimitys kielikorvalle tai sitten vanhemmassa kirjallisuudessa esiintyvä ja hieman epämääräinen nimitys suunnilleen sille, että jossain kielessä käytetään tietynlaisia metaforia: esimerkiksi aine, josta jokin tehdään, ymmärretään joidenkin kielten puhujien kielitajussa meraforisesti liikkeen lähtöpisteeksi.

On oireellista, että useimmat ihmiset eivät edes ymmärrä eroa kielen₁ ja kielen₂ tai niihin liittyvän tietämyksen laadun välillä: kielitiede saatetaan ymmärtää jonkinlaiseksi pilkun paikan mietiskelyksi tai muuksi kielenhuollolliseksi pelleilyksi. Kielitieteilijöiltä kysytään yleensä ensimmäisenä, montako kieltä hän osaa. Kysymys on hankala, koska kielitieteilijä voi osata alastaan riippuen todella montaa kieltä, muttei erityisen hyvin välttämättä muita kuin niitä, joita hän aktiivisesti lukee, puhuu ja kirjoittaa. (Koen, että muoto montaa on tarpeellinen ja käyttökelponen muoto ilmaisemaan sitä, mitä tarkoitan; se, että kyseessä on "kaksoispartitiivi", ei ole mitenkään oleellista minkään kannalta.) Ei matemaatikkokaan ole välttämättä hyvä päässälaskija, eikä fyysikko erityisen hyvä tikanheittäjä.

Kirjoitan tässä blogissa sekä kielistä että kielestä. (Tässä on muuten yksi harvoista tapauksista, joissa ero kielen₁ ja kielen₂ välillä on tehtävissä luontevasti.) Kielitaitoiset ihmiset eivät kokemukseni mukaan ymmärrä jälkimmäisestä välttämättä yhtään sen enempää kuin kielitaidottomatkaan, eikä heillä ole oletusarvoisesti edellytyksiä vertailla kielten ominaispiirteitä keskenään. Toisaalta kielitaito sinänsä on ehdoton edellytys kielitieteilijälle, sillä muuten hän ei pysty hallitsemaan tutkimusaineistoaan eikä kykyene lukemaan alansa tutkimuskirjallisuutta. Kielitiede on siinä hauskaa, että se vaatii paitsi tolkuttoman paljon lähes mekaanista työskentelyä kielitaidon kartuttamiseksi, myös kykyä jäsennellä tietoa ja ymmärtää suurten kokonaisuuksien rakenteita ja säännönmukaisuuksia: ensiksi mainittu antaa parhaimmillaan samanlaista tyydytystä kuin vaativa urheilusuoritus, jälkimmäinen puolestaan tarjoaa vastaavia esteettisiä elämyksiä kuin matemaattinen todistus.

Luultavasti kelle tahansa ensimmäisenä mieleen tulevat kieliammattilaiset ovat kieltenopettajat ja kääntäjät. Kieli on toki läsnä kaikkialla, joten on olemassa lukemattomia ammatteja, joissa kielenkäyttö sinänsä näyttelee merkittävää osaa, mutta käsittelen tässä vain niitä, jotka eksplisiittisesti toimivat kielen parissa.

Opettajan ammattitaito koostuu karkeasti kahdesta asiasta: opetettavan asian hallinnasta (kielitaito) sekä opetustaidosta. Opetustaito voidaan edelleen mielekkäästi jakaa kahteen erilliseen osa-alueeseen, jotka ovat yleinen opetus- ja kasvatustaito (pedagogiikka), joka kattaa kaiken kehityspsykologiasta etiikkaan, sekä didaktiikka, jolla tarkoitan tässä oppiainekohtaista tietämystä siitä, miten kyseisen aiheen tieto- ja taitosisällöt kannattaa esittää, mikäli tarkoitus on saada aikaan "pysyviä muutoksi oppijan käyttäytymisessä". Kieliaineen tapauksessa didaktinen ymmärrys edellyttää kielitaidon lisäksi myös ymmärrystä opetettavan kielen säännönmukaisuuksista. Vaikka opettaja ei kommunikatiivisuuden ja subliminaalisuuden vuoksi aikoisikaan opettaa sellaisia sääntöjä kuten "konsulikiepre", "spotpa" tai "dürfenkönnenmögenmüssensollenwollen" (saati näitä juttuja), on kuitenkin syytä osata vastata tarvittaessa sellaisiin kysymyksiin kuin "milloin tule was ja milloin were" tai "miksi I didn't saw him on väärin".

Muistan erään ranskansijaisen, jonka oppitunnilla tuli esille kysymys siitä, mitä eroa on ilmaisuilla je n'ai pas d'argent ja je n'ai pas l'argent. Sijaisopettaja mutristi huuliaan ja sanoi, että "kyllä teidän kielikorvanne kertoo teille sen eron". (Ero on sama kuin jos englanniksi sanoisi I don't have any money tai I don't have the money.) Tällaisesta vastauksesta ei ole juurikaan hyötyä sellaiselle, jonka "kielikorva" nimenomaan ei vielä sano, kumpaa pitäisi milloinkin käyttää. Ilmeisestä kielitaidostaan huolimatta kyseinen sijainen ei osannut eritellä eri lauseiden merkityssisältöä.

Opettajien alalaji on oppikirjojen tekijät. Oppikirjat sisältävät tekstejä ja niihin liittyviä tehtäviä. Toisin kuin ennen, nykyään oppikirjatekstit eivät ole samalla tavalla kytkettyjä johonkin tiettyyn kieliopin seikkaan, joka niiden on tarkoitus opettaa. Päinvastoin, joskus saattaa olla hankaluuksia löytää tekstistä esimerkkejä siitä rakenteesta, joka kyseisen kappaleen on tarkoitus opettaa tai kerrata. Eri tavalla hämmentävä ja pahimmillaan suorastaan vahingollinen on eräs toisinaan havaitsemani piirre täyttötehtävissä. Jos aukkoihin täytettävän aineksen laatu on määritelty tehtävänannossa, esim. "täytä artikkelin oikea muoto" tai "täytä sopiva prepositio", on harjoitukseksi tarkoitetussa tehtävässä mielestäni mieletöntä olla kohtia, jotka edellyttävät oikeaksi vastaukseksi jotain muuta kuin artikkelia tai prepositiota. Jonkinlaisessa jyvät akanoista erottavassa kokeessa tällainen kompakysymys on ehkä jotenkin perusteltavissa, mutta muuten tällainen sekoilu vain haittaa oppijaa ymmärtämästä edes intuitiivisesti, mistä rakenteissa on kyse. Esimerkkinä suosikkisekaannuksestani olkoon alla oleva kuvitteellinen esimerkki englannin prepositiotäydennystehtävästä:

He is looking __ the table
He is sitting __ the table

Oikea vastaus voisi olla molemmissa tapauksissa at tähän tapaan:

He is looking at the table
He is sitting at the table

Äkkisteltään voisikin ajatella, että ainoa ero lauseiden välillä on yksi sana: ensimmäisessä on looking, jälkimmäisessä sitting. Ero on kuitenkin pintaa syvemmällä, sillä look at on ns. fraasiverbi (saksassa näitä vastaavat eriävät yhdysverbit, vrt. er schaut den Tisch an), joka saa suoran objektin, kun taas sit on tiettyä olotilaa ilmaiseva intransitiiviverbi, jonka merkityksen täydentää adverbiaalina toimiva prepositiolauseke at the table (vrt. er sitzt an dem Tisch). Syntaktisesti lauseet jakautuvat siis seuraavaan tapaan:

[He] [[[is] [looking at]] [the table]]
[He] [[[is] [sitting]] [at [the table]]]

Ensimmäinen rakenneosa on subjekti he, jälkimmäinen predikaatti eli pitkä verbilauseke (sinisissä sulkeissa), johon sisältyy varsinainen verbi (punaisissa sulkeissa) täydennyksineen (vihreissä sulkeissa), joka on ensimmäisessä tapauksessa objekti, jälkimmäisessä adverbiaali.

Eron huomaa käytännön tasolla, kun lauseet muutetaan kysymyslauseiksi, joissa verbin komplementti (tässä tapauksessa sanan table sisältävä lauseke) korvataan kysymys- eli wh-sanalla:

What is he looking at?
Where is he sitting?

Kysymykseen what? vastaa the table, kysymykseen where? vastaa at the table. Ylemmässä lauseessa at pysyy sanan looking yhteydessä, mutta alemmassa tapauksessa where sisältää sen ilmaiseman paikallismerkityksen. (Ja saksaksi vastaavasti was schaut er an? ja wo sitzt er?)

Kielenoppijan ei tietenkään kieltä oppiakseen tarvitse osata jakaa lauseita rakenneosiinsa tai nimetä asioita niiden kielitieteellisillä nimillä. Korostan kuitenkin, että ylempänä käsiteltujen lauseiden eron ymmärtää intuitiivisesti kuka tahansa englantia osaava ihminen, vaikkei osaisikaan sitä sanallisesti selittää. Opettajan on luonnollisesti ymmärrettävä tällaiset asiat tietoisella tasolla osatakseen auttaa oppilaita mahdollisissa ongelmatilanteissa muutenkin kuin tarjoamalla oikean eli kieliopillisen (kielen sääntöjen mukaisen) vastauksen. Tämä on tyypillinen ongelma natiivi-informanteissa opettajina: he osaavat sanoa, että jokin ilmaisu on epäkieliopillinen, mutteivät tyypillisesti osaa antaa mitään selitystä, jonka avulla vastaavat virheet voisi välttää jatkossa. Tähän sopisi vertaus kalan antamisesta nälkäiselle sen sijaan, että opettaisi hänet kalastamaan.

Toki kielen rakenteet opitaan parhaiten ja syvimmiten harjaantumalla niiden käyttöön luonnollisissa käyttöyhteyksissä, mutta on silti sellaisiakin oppijoita, jotka haluavat tietoa säännönmukaisuuksista voidakseen oikeita muotoja tuottamalla harjaantua oikeiden muotojen tuottamiseen. Ylipäänsä muilla kuin lapsilla ei ole normaalisti aikaa ja mahdollisuutta ensikielen omaksumisen kaltaiseen kielenoppimiseen.

(Alkuperäiseen "tehtävään" voisi toki täydentää myös esimerkiksi looking for the table ja sitting next to the table, mutta näissäkin tapauksissa ensimmäisessä on kyse verbiin kiinteästi liittyvästä partikkelista, jälkimmäisessä prepositiosta, eikä lauseiden rakenne siis muutu.)

Muistan yliopisto-opintojeni ensimmäiseltä vuodelta erään kommelluksen, kun englannin kielioppikurssin opettaja ei ollut itse täysin sisäistänyt eroa käsitteiden adverbi ja adverbiaali välillä. Ensimmäinen viittaa sanaluokkaan (esim. well, very, badly), jälkimmäinen lauseenjäseneen, jossa virassa adverbi voi toki toimia, mutta samassa asemassa voi olla myös esimerkiksi prepositiolauseke. (Adverbi voi toimia myös nominilausekkeen osana, esim. a very nice hat.) Käsitteiden ero on siis sama kuin vaikkapa substantiivin (sanaluokka) ja subjektin (lauseenjäsen) tai luutnantin ja komppanianpäällikön välillä. Tämä erhe johti luonnollisesti hieman eriskummallisesti korjattuihin välikokeisiin, joiden arvosanoja hän sitten korjasi enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti, kun asiasta oli huomautettu.

Kääntäjät ovat ehkä opettajia paremmassa asemassa ymmärtämään kielten välisiä eroja ja siten myös kielen perusluonnetta, etenkin kun kääntämistä ei enää pidetä kielenoppimisen kannalta relevanttina harjoitusmuotona eikä sen opettamista siten osana opettajan ammattitaitoa. Kääntäjä ymmärtää, että ei ole yhtä "oikeaa" tapaa kääntää jotain tiettyä tekstiä, vaan käännöksen lopulliseen muotoon vaikuttaa aina käännöksen tarkoitus ja - tietenkin - asiakkaan toiveet.

Kerron tähänkin liittyvän anekdootin. Eräs asiakas halusi käännöksen englannista saksaan tekstistä, jossa esiintyi ilmaisu carbon footprint. Englannin carbon footprint voi Oxford English Dictionaryn mukaan merkitä kahta eri asiaa: 1) hiilidioksidipäästöjen ympäristövaikutuksia ja 2) hiilidioksidipäästöjen määrää. Saksan kielessä on kaksi ilmaisua, CO₂-Bilanz ja CO₂-Fußabdruck, joista Dudenin mukaan ensimmäinen merkitsee hiilidioksidipäästöjen ympäristövaikutuksia ja jälkimmäinen hiilidioksidipäästöjen määrää. (Suomessa molemmista lähikäsitteistä käytettäneen sanaa hiilijalanjälki, eikä saksassakaan käytännössä jako ole täysin kiveen hakattu.) Koska asiakkaan omilla nettisivuilla käytettiin ilmaisua CO₂-Fußabdruck, ja koska lähdetekstin carbon footprint liittyi taulukkoon, jonka pystyakseli kuvasi hiilidioksidipäästöjen määrää, oli luonnollinen käännösvastine näistä lähtökohdista CO₂-Fußabdruck.

Tämä ei kuitenkaan yllättäen kelvannut asiakkaan saksankieliselle edustajalle, joka totesi aggressiiviseen sävyyn ja kielioppivirheiden höystämänä, että CO₂-Bilanz on paljon tavallisempi ilmaisu kuin CO₂-Fußabdruck, mutta valitettavasti tekstiä ei ehditä enää käännättää uudestaan "järkeväksi saksaksi". Epäilen asiakkaan edustajan reaktion selittyvän sillä, että CO₂-Fußabdruck vaikuttaa käännöslainalta englannista eli lievältä "anglismilta". Tätä tulkintaa tukee vertailu suomenkielisestä internetistä tuttuun ilmiöön, jossa jonkun mitättömän kielioppivirheen tehneestä toimittajasta sanotaan, että hän "ei osaa suomea"; tässä tapauksessa saksaa äidinkielenään puhuva kääntäjä, joka käytti paheksuttavaa ilmaisua CO₂-Fußabdruck, ei mukamas osannut "järkevää saksaa". Se, että yksi ilmaisu on tavallisempi kuin toinen, ei ole tässä yhteydessä sen järkevämpi toteamus kuin että omena on suomessa yleisempi sana kuin päärynä, mikä ei sentään kerro vielä mitään siitä, miten Birne pitäisi kääntää suomeksi.

Ratkaisu tilanteeseen oli tietenkin (silkasta ammattiylpeydestä) kohteliaasti esittää edellä käsitellyt perustelut käännösratkaisulle (vaikka sanakirjat eivät lähtökohtaisesti mitään lingvistisiä lakikirjoja olekaan) ja huomauttaa, että mikäli asiakas toivoo jotain aivan tiettyä sanastoa käytettävän, on se syytä kertoa toimeksiannon yhteydessä, ja että käännös voidaan toki tarvittaessa muuttaa helposti asiakkaan toiveiden mukaiseksi. (Takaraivossani elää silti epäilys, että kyseessä oli ovela yritys saada alennusta.)

Kääntäminen ei kohdistu muotoon, vaan sisältöön: näin ollen kääntäjän on kielitaidon lisäksi tunnettava aihepiiri, johon käännettävä teksti liittyy. Tuttuun aihealueeseen kohdistuva asiantuntemus toki kasvaa kokemuksen myötä, mutta yleisenä taitona voidaan pitää kykyä tunnistaa intuitiivisesti sanonnat ja ilmaisut, jotka mahdollisesti tarkoittavatkin jotain muuta kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää, ja taitoa apuvälineitä käyttäen selvittää, mitä ne merkitsevät. Kielitajuinen ihminen esimerkiksi ymmärtää, että ylempänä käyttämäni lauseke, rakenneosa ja lause eivät välttämättä ole englanniksi clause, component ja sentence, vaan osaa selvittää vaikkapa hakukoneella, että oikeat vastineet ovat tässä yhteydessä järjestyksessä phrase, constituent ja clause. On sinänsä kiehtova kysymys, kuuluuko kielitaidon vai asiatiedon piiriin tietää, että tohtorin- tai upseerimiekka ei ole saksaksi Schwert vaan Degen. Joka tapauksessa yleisen kielitajun (ja kääntäjän ammattitaidon) piiriin kuuluu tietää, että se ei välttämättä ole Schwert.

Ainakin äänekkäimmät kääntäjät tyypillisesti ruikuttavat siitä, miten kääntäminen on aliarvostettua ja -palkattua. Tämä on valitettavan totta. Tähän liittyen lisään vielä, että olisi hienoa, jos käännöstöiden toimeksiantajat ymmärtäisivät, että kääntämiseen ei kaikissa oloissa riitä edes se, että osaa lähde- ja kohdekieltä, tuntee relevantin erikoissanaston sekä ymmärtää jotain käytännön tasolla kääntämisen teoriasta, vaan kääntäjä tarvitsee työstämälleen kieliainekselle välttämättä myös kontekstin, etenkin jos kyse on vain irrallisista sanoista. Tämän ymmärtävät kaikki ne, joille on joskus esitetty kysymys tyyppiä "hei mitä on stick suomeksi". Valitettavasti käännöstöiden tilaajilla ei vaikuta olevan juurikaan estoja antaa käännettäväksi epämääräisiä listoja sanoja, jotka pahimmassa tapauksessa ovat jo kertaalleen käännetty toisen kääntäjän toimesta. Toki kääntäjän tulee pyytää tarvittaessa lisätietoja tai ainakin jättää käännökseen kommentti, mutta asiakkaan kiire ja kiinnostuksen puute voivat usein tehdä tyhjäksi tällaiset yritykset käännöksen laadun parantamiseksi. Lopputuloksena voi olla, että esimerkiksi kopiokoneen kosketusnäppäimistössä vaihdetaan kirjain- ja numeronäppäinten välillä painamalla "aakkosnum." tai "tunnus".

Mutta mitä Sinä voit tehdä? Kun näet jossain kökkökäännöksiä, älä valita kääntäjän huonoudesta, vaan suuntaa some-raivosi firmaan, joka on mitä ilmeisimmin kulunsa minimoidakseen ostanut käännöksen halvimmalta ja nopeimmalta käännöstoimistolta, jonka työntekijät eivät ole oikeita (koulutettuja ja/tai ammattitaitoisia) kääntäjiä vaan pahimmassa tapauksessa (kuvaannollisesti) banaanipalkattuja apinoita, jotka hihkuvat innosta saadessaan ilmaista työkokemusta.

Toisenlainen taulukko

Suomen erilaisuus indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna voi olla väsynyt vitsi, mutta tämä hiljattain Facebookissa näkemäni kuva on silti kiva. Tiedonvälitystarkoituksessa ajattelin koota hieman toisenlaisen taulukon, joka vaihtelun vuoksi korostaa suomen kielen yhteyksiä eurooppalaisiin kieliin, joista tässä taulukossa olen esimerkeiksi valinnut englannin, saksan ja ruotsin.

Kullakin rivillä olevat sanat ovat pohjimmiltaan etymologisesti sama sana, vaikka ne eivät eri kielissä välttämättä enää tarkoitakaan samaa asiaa. Taulukko ei ota kantaa siihen, kuinka vanhasta lainasta on kyse tai mistä kielestä sana on lainattu. (Onpa mukana yksi latinastakin peräisin oleva sana.) Olen tarkoituksella jättänyt pois kaikenlaiset helposti lainasanoiksi tunnistettavat kansainväliset sanat ja tylsät "sivistyssanat".

Englanti	Saksa	Ruotsi	Suomi
flesh	Fleisch	fläsk	läski
gate (murt.)	Gasse	gata	katu
king	König	k(on)ung	kuningas
lamb	Lamm	lamm	lammas
Monday	Montag	måndag	maanantai
loaf	Laib	lev	leipä
ring	Ring	ring	rengas
red	rot	röd	rauta
sheen (vanh.)	schön	skön	kaunis
snithe (murt.)	schneiden	snida	niittää
whale	Wal	val	valas
wine	Wein	vin	viina, viini
Yule	Jul	jul	juhla, joulu

Maanantain lisäksi vastaavan rivin voisi laatia myös torstaista (Thursday ~ Donnerstag ~ Torsdag), perjantaista (Friday ~ Freitag ~ Fredag) ja sunnuntaista (Sunday ~ Sonntag ~ Söndag).

Eräiden ikivanhojen lainojen tapauksessa näkyy, että suomalaisessa vastineessa on pääte -as. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että suomalaiset olisivat ennen i-päätettä (posti, pankki, modeemi) laittaneet kaikkien lainasanojen loppuun -as, vaan kyseessä on latinan us-päätettä vastaava muinaisgermaaninen maskuliinin nominatiivin pääte, joka on säilynyt suomeen lainatuissa sanoissa mutta kadonnut nykygermaanisista kielistä lukuun ottamatta islantia ja fääriä, joissa se on säilynyt hieman muuttuneessa muodossa -ur.

Kahdella alimmalla rivillä kyse on eri-ikäisistä etymologisista kaksoiskappaleista: sanoista viina ja viini kirjoitin ohimennen täällä.

Muistutan vielä, että etymologista yhteyttä ei osoita pelkästään se, että sanat näyttävät samalta ja tarkoittavat jotain samantapaista. Todennäköisintä alkuperää selvitettäessä on otettava huomioon säännömukaiset äänteenmuutokset ja erinäisiä muitakin asioita: esimerkiksi englannin county ja suomen kunta eivät hyvällä tahdollakaan liity toisiinsa. Sivusin hieman metodologisia kysymyksiä (ja sanaa kuningas) aikaisemmin täällä.

Rillit huurussa -sarjan latinaa

Televisiosarjan Rillit huurussa eli The Big Bang Theory huumori liittyy useimmiten luonnontieteisiin ja nörttikulttuuriin, mutta sarjassa kuullaan silloin tällöin myös vieraita kieliä kuten suomea, "saksaa" ja latinaa. Tässä kirjoituksessa keskityn viimeksi mainittuun.

Kolmannen tuotantokauden jaksossa "The Jiminy Conjecture" Sheldon ja Howard kiistelevät siitä, onko heidän kuulemansa ja sittemmin löytämänsä hyönteinen jamaikankenttäsirkka (Gryllus assimilis) vai Oecanthus fultoni. Oleellinen sananvaihto on seuraavanlainen:

HOWARD	The common field cricket, AKA Gryllus assimilis, which is Latin for "suck it, you lose".
SHELDON	[…] The snowy tree cricket. AKA, Oecanthus fultoni. Which is Latin for "I'll suck nothing". Of course, I'm joking because the Latin for that is nihil exsorbebo.

Latinankielinen käännös nihil exsorbebo on sananmukainen käännös englanninkielisestä vastineestaan. Vaihtoehtoina verbille exsorbere olisi etymologisoiva sugere (eli nihil sugam) tai hieman eksplisiittisempi fellare (eli nihil fellabo), joka perusmerkityksessään 'imeä' voi viitata englannin sanan suck tapaan sekä imettävään aineeseen että imemisen välikappaleeseen, ja joka englanninkielisen fraasin oletettava etymologia huomioon ottaen voisi olla muutenkin kohdallaan. Sivuhuomiona sanottakoon, että Catullus viittaa kyseiseen aktiviteettiin myös verbillä vorare 'ahmia' (88). Antavan osapuolen toimintaa kuvaa puolestaan verbi irrumare (esim. Catullus 16), jota käyttämällä voisi muotoilla esimerkiksi nihilo irrumabor (tai nulla re irrumabor).

Toisaalta futuurin käyttö ei välttämättä ole välttämätöntä, koska will ilmaissee englanninkielisessä lauseessa tulevan ajankohdan sijaan yleistä tosiasaa kuten fraasissa boys will be boys: näin ollen edellä käsitellyt verbimuodot voisivat olla  järjestyksessä exsorbeo, sugo, fello ja irrumor.

Tieteellisiin nimiin liittyen eräs Brasiliassa tavattava orkideamehiläislaji, Euglossa bazinga, on saanut lajiepiteettinsä Sheldonin bazinga! -huudahduksesta. Tämä nimenomainen nimi on hyvä esimerkki siitä, että tieteellisiä nimiä ei kannata kutsua latinankielisiksi nimiksi: vaikka nimien muoto on latinainen (esim. gryllus eikä γρύλλος tai gryllos), ovat itse sanat usein joko latinisoitua kreikkaa (euglossa ← ευ- 'hyvä' + γλῶσσα 'kieli') tai latinisoituja erisnimiä (fultoni ← Fulton) tai, kuten bazingan tapauksessa, jotain aivan muuta. Kasveilla ja eläimillä on toki myös normaalit latinankieliset nimityksensä, mitä ei pidä sekoittaa suhteellisen normitettuihin tieteellisiin nimityksiin. Myönnettäköön tosin, ettei termi latinankielinen nimi sekään ole mitenkään normaali tapa viitata siihen, mitä jokin on latinaksi, joten sekaannuksen vaara ei ole ehkä kovin todellinen. Ilmaisut muotoa x-kielinen nimi viittaavat yleensä erisnimiin, joten tuskin kukaan sanoisi, että kissan "ruotsinkielinen nimi" on katt.

Jaksossa "The Staircase Implementation" Sheldon toteaa cathedra mea, regulae meae eli "my chair, my rules". Muotoilu tuo mieleen Pyhän Rooman keisarikunnan Augsburgin uskonrauhassa omaksuman periaatteen cuius regio, eius religio 'kenen maa, sen uskonto'. Possessiivipronominin olisikin tyylikkäämpää tulla painolliseen asemaan substantiivin edelle, eli parempi sanajärjestys olisi mea cathedra, meae regulae.

Neljännen kauden jaksossa "The Wildebeest Implementation" Raj kohtaa Angela-nimisen naisen ja toteaa, että nimi Angela on "derived from the word angel". Angela on nimen Angelus feminiinimuoto, vrt. Paulus ~ Paula, Cornelius ~ Cornelia. Nimi Angelus puolestaan perustuu sanaan angelus 'enkeli', joka on laina kreikan kielen sanasta ἄγγελος, joka merkitsee 'viestinviejää' tai 'lähettiä'. Tarkkaan ottaen nimi Angela ei siis ole johdettu englannin sanasta angel, vaan tämän taustalla olevasta latinankielisestä sanasta (tai nimestä).

Numeroiden ja kirjainten piirtämisestä

Opetushallituksen päätöksen mukaisesti perusopetuksessa opetettavat käsin kirjoitettavat numerot ja kirjaimet q, z ja 7 saavat takaisin poikkiviivansa. Ylellä on aiheesta kaksi juttua: "Numero 7 palaa vanhaan muotoonsa – piirrätkö sinäkin numerot väärin?" ja "Rehtori haukkuu numerouudistuksen: 'Kuin maitotölkin korkki – loistava ratkaisu ongelmaan, jota ei ole'". Käsittelen tässä kirjoituksessa sekä itse asiaa että muutamia mainituissa jutuissa asiasta esitettyjä näkemyksiä.

Ensinnäkin pidän hieman hölmönä roskalehtimäistä lööppiotsikkoa "piirrätkö sinäkin numerot väärin". Se, mitä opetushallituksessa on päätetty opettaa perusopetuksessa, ei välittömästi koske ketään muuta kuin koululaisia ja opettajia. Ei opetussuunnitelma ole mikään laki eikä edes suositus, jota tavallisten aikuisten tulisi pyrkiä noudattamaan.

Kirjain- ja numeromerkkien ensisijainen tehtävä on erottua toisistaan. Eräs merkitsevä piirre on oppositio kaaren ja kulman välillä: jos merkin S ylempi kaari muutetaan kulmiksi, tulee merkistä 5; jos merkin U kaari muutetaan kulmaksi, tulee siitä V. Kaikissa tapauksissa oppositio ei ole voimassa: esimerkiksi A ei muutu miksikään toiseksi merkiksi, vaikka sen kärjen pyöristäisikin. Kaari-kulmaopposition yksinkertaisuudesta huolimatta helppoja sekoittujia ovat 2 ja Z, minkä ongelman jälkimmäiseen piirrettävä poikkiviiva kätevästi ratkaisee.

On tietysti totta, että sellaiset tapaukset, joissa 2 sekoittuisi Z:aan ovat hyvin harvinaisia: kyseeseen tulevat lähinnä ulkomaiset postinumerot tai muut koodit. Suunnilleen yhtä marginaalinen ongelma arkielämässä on g:n ja q:n sekoittuminen, sillä on vaikea keksiä tapauksia, joissa ero näiden kahden kirjaimen välillä olisi merkitsevä. Koska q:n ääntäminen hyperkorrektisti g:nä on kuitenkin eräs suomalaisten kielipoliisien suosikkiaiheita (vrt. Nyt-liitteen lievän keskiaikaisesti otsikoitu juttu "Lausutko sinäkin tämän suomen kielen kirjaimen väärin? Lopeta!"), ja koska tästä johtuen esiintyy myös hyperkorrektia taipumusta kirjoittaa q etenkin u:n edellä silloinkin, kuin g olisi oikein (esim. **Manaqua, **Praque), on q:n ja g:n ero syytä pitää selkeänä. Pieni q voi mahdollisesti myös sekoittua yhdeksikköön.

Kouriintuntuvin sekaannuksen vaara esiintyy merkkien 1 ja 7 välillä, mistä oli puhetta muun muassa edellisten eduskuntavaalien jälkeen: lakialoitteen 1/2011 ratkaisu kyseiseen ongelmaan olisi ollut tyystin lakata käyttämästä seiskaa ehdokasnumeroissa. Näiden keskustelujen yhteydessä joku totesi, että suurin ongelma on sellaisilla ehdokkailla, joiden numerossa esiintyy pelkkiä seiskoja ja ykkösiä: tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä saman ihmisen 1 ja 7 vierekkäin nähtyinä erottuvat kyllä aina toisistaan. (Myöskään Aamulehden helmikuisessa jutussa ei ymmärretä tätä, kuten ei myöskään eroa käsialan ja painotekstin välillä.) Ongelma on siinä, että hieman vinolippaisen, poikkiviivattoman seiskan näköisen merkin tapauksessa ei voi ilman verrokkia olla varma, kumpaa on tarkoitettu. Saksankielisellä alueella ero tehdään niin, että seiskaan tehtävän poikkiviivan lisäksi ykkösen "lippa" piirretään niin pitkäksi, että se muistuttaa lähes poikkiviivatonta A:ta, mikä kätevästi erottaa sen kaikissa oloissa myös I:stä.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että sellaisissa yhteyksissä, joissa on mahdollista, että nolla ja o-kirjain sekoittuvat, piirretään tai tulostetaan nollan sisään lävistäjä tai piste. Jälkimmäinen on tuttu myös etenkin vanhemman polven tietokoneita käyttäneille. Kielitieteestä tuttu nolla- eli katomerkki on ∅, joka muistuttaa tosin enemmän isoa ø-kirjainta.)

Opetusneuvos Leo Pahkin Opetushallituksesta sanoo Ylen jutun mukaan, että syy poikkiviivojen poistolle vuonna 2004 oli se, että pyrittiin "sujuvoittamaan käsin kirjoittamista, ettei kynää tarvitsisi niin usein nostaa ja palata takaisin kirjoitettuun tekstiin". Tämä perustelu vaikuttaa mielestäni puutteelliselta ensiksi siksi, että nimenomaan nykyään käsinkirjoittaminen on normaalielämässä jatkuvasti vähentynyt, minkä vuoksi "sujuvoittamisella" ei saavuteta mitään merkittävää hyötyä, ja toiseksi siksi, että luettavuus on joka tapauksessa kirjoituksen suorastaan tärkein ominaisuus. Kun poikkiviivat on kerran alunperin lisätty selkeyden vuoksi, lienee päivänselvää, että niiden poistaminen vähentää selkeyttä: vai ajateltiinko kenties niin, että kun pitkään aikaan ei ole tapahtunut sekaannuksia, voidaan vanhakantaisempiin muotoihin palata? Ylipäänsä kirjoituksen sujuvuutta on johdonmukaisesti vähennetty poistamalla lenkit ja niihin perustuvat sidonnat, perusteena juurikin luettavuuden parantaminen.

(Puhutun kielen puolella selkeyden vuoksi saksassa käytetään toisinaan sanan zwei 'kaksi' tilalla muotoa zwo, jotta se erottuisi lukusanasta drei 'kolme'. Vastaavasti kansainvälisessä puheaakkostossa käytetään muotoa niner 'yhdeksän' tavanomaisen muodon nine sijaan, jotta se erottuisi huonommillakin radioyhteyksillä lukusanasta five.)

Toisessa jutussa rehtori Pekka Lipiäinen Mansikka-ahon koulusta Kouvolasta toteaa seuraavaa:

"Lapset ovat tehneet koko ajan tietynlaista ykköstä ja seiskaa, joten ero on täysin selvä. Vanhemmilla on sen sijaan jonkin verran hankaluuksia tunnistaa omien lastensa tekemiä numeroita, koska he ovat oppineet tekemään ne eri lailla."

Rehtori tuntuu kuvittelevan, että lapset opettelevat kirjoittamaan pelkästään koulua varten. Toki opettajat osaavat lukea omien oppilaidensa vaikeaselkoistakin käsialaa, mutta entä jos esimerkiksi joku vanhempi yrittää lukea jonkun (entisen) koululaisen käsin kirjoittamaa tekstiä? Vanhemmilla on täysi oikeus toivoa, että heidän lapsensa (ja muidenkin lapset) oppivat sellaista käsialaa, jota muutkin kuin luokanopettajat osaavat kaikissa tilanteissa ongelmitta tulkita. Käsialan kiistattoman käytännöllisestä luonteesta huolimatta rehtori Lipiäinen on sitä mieltä, että kyse on puhtaasti mielipideasiasta:

"Samalla tavalla voi kysyä, että onko ladon seinä kauniimpi keltaisena vai punaisena. En ole puhunut näistä kenenkään opettajan kanssa tästä ainakaan viiteen vuoteen. Ongelmasta varmasti keskusteltaisiin, jos se olisi olemassa."

Tämä on aika erikoinen näkemys. Kuten ylempänä osoitin, ei kyse tietenkään ole mielipideasiasta, sillä sekaannusongelmat ovat aivan todellisia. Itsekin olen onnistunut kohtaamaan niistä jokaisen.

Matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja Pekka Hovi Haminan Pappilansalmen koulusta pitää paluuta poikkiviivallisiin merkkeihin hyvänä asiana, mikä on hänen alansa huomioiden täysin ymmärrettävää.

Kaiken edellä sanotun perusteella ei pidä tulkita, että pitäisin muitta mutkitta vanhempia käsialoina yleisesti parempina. Jos minä saisin päättää, ei ä- ja ö-kirjainten päällä olevia pisteitä ikimaailmassa olisi opetettu piirtämään vaaka- tai aaltoviivana, koska nehän sekoittuvat silloin ā- ja ō- tai ã- ja õ-kirjaimiin.

Star Trek -kielitiedettä, osa 2

Jatkona edelliseen käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea ensimmäistä vanhan miehistön tähdittämää Star Trek -elokuvaa, mistä seuraa, että keskeinen asema tässä kirjoituksessa on tietysti klingonin kielellä.

Eräs huomio kanonisuudesta on paikallaan: vaikka Star Trek -kaanoniin kuuluvana pidetään yleensä vain sellaisia asioita, jotka käyvät ilmi jossain jaksossa tai elokuvassa, mikä siis sulkee pois kaikenlaisen oheiskirjallisuuden, käsittelen tässä ja seuraavissa aihetta koskevissa kirjoituksissa Marc Okrandin klingonia käsittelevää kirjallisuutta ikään kuin osana kaanonia. Klingonistit tyypillisesti pitävät kaanonina vain Okrandilta peräisin olevia tietoja, vaikka hän on itse sanonut, että kaikki televisiosarjoissa ja elokuvissa kuultava on "oikeaa klingonia". Klingonin osalta tärkein käyttämäni lähde on itse elokuvien ohella Marc Okrandin laatima The Klingon Dictionary (1992), joka sisältää lyhyen kieliopin, fraasiluettelon sekä sanaston.

Ensimmäisessä elokuvassa Star Trek: The Motion Picture (1979) kuullaan klingonia ensimmäistä kertaa. Klingonikomentajaa esittää Spockin isänä paremmin tunnettu Mark Lenard, mutta klingoninkieliset murahdukset ovat James Doohanin kehittämiä äännähdyksiä. Tässä vaiheessa ei ollut siis olemassa mitään varsinaista klingonin kieltä, mutta Marc Okrand käytti myöhemmin näitä äännejonoja ja niiden englanninkielisiä "käännöksiä" pohjana omalle työlleen, josta enemmän alempana. Alla ovat elokuvan alkukohtauksessa kuultavat komennot Okrandin luoman oikeinkirjoituksen mukaisissa asuissaan englanninkielisine tekstityksineen:

wIy cha'	Tactical...
HaSta'	Visual...
cha yIghuS	Tactical, stand by on torpedoes.
'eH	Ready...
baH	Fire!
junchoH	Evasive!
SSS	(tekstittämätön)
baH	(tekstittämätön)

Kohtauksessa, jossa Spock on Vulkanuksessa suorittamassa kolinahr-riittiä, dialogi oli alunperin englanniksi, mutta Gene Roddenberry halusi, että keskustelu muutetaan vulkaanien kielelle. James Doohan kehitti huulten liikkeisiin sopivat lauseet. Ei ole syytä olettaa, että sanastoa tai syntaksia olisi mietitty sen pidemmälle, mutta fonologisesti elokuvassa kuultavat lauseet tuntuvat sopivan yhteen alkuperäisessä TV-sarjassa kuultujen ilmaisujen pon farr, koon-ut-kal-if-fee ja kroykah kanssa. Esimerkiksi riittänee tunnettu lause live long and prosper 'elä pitkään ja menesty', jonka papitar lausuu elokuvassa Spockille muodossa dif-tor heh smusma, Spohkh. Lauseen prosodiset ominaisuudet luonnollisesti vastaavat täydellisesti sen englanninkielistä vastinetta. Huomattavaa on, että nimi Spock ääntyy vulkanuksen kielellä [spɔχ]. Toisin kuin Spock antaa TV-sarjassa ymmärtää, ei kieli vaikuta englanninkieliselle erityisen vaikealta ääntää lukuun ottamatta englannissa esiintymätöntä χ-äännettä.

Yleiskääntäjään ei viitata elokuvassa lainkaan, mutta V'Gerin, elokuvan pahiksen, kanssa yritetään toistuvasti viestiä käyttämällä linguacodea, joka ilmeisesti on jonkinlainen "universaali kieli". Ajatus on  käytännössä yhtä mahdoton teoreettisella tasolla kuin yleiskääntäjäteknologiakin.

Toisessa, edellistä huomattavasti paremmassa elokuvassa Star Trek II: The Wrath of Khan (1982) ei ole poikkeuksellisesti klingoneita lainkaan, mutta pääpahis Khan Noonien Singh viittaa eräässä kohtauksessa "vanhaan klingonien sananlaskuun" revenge is a dish best served cold, johon viitataan myös elokuvan Kill Bill alussa. Klingoniksi lause kuuluu bortaS bIr jablu'DI' reH QaQqu' nay', sananmukaisesti 'kosto kylmä kun tarjoillaan, aina erittäin hyvä ruoka'. (Lause kuullaan The Big Bang Theory -sarjan jaksossa "The Creepy Candy Coating Corollary" Sheldon Cooperin melko kehnosti ääntämänä.)

Elokuvan alkupuolella kuullaan lyhyt keskustelu Spockin ja Saavikin välillä vulkanuslaisten kielellä, mutta kyseessä on ensimmäisen elokuvan lailla englanninkielisen dialogin päälle huulten liikkeisiin sovitettua siansaksaa. Ainoa ero on se, että tällä kertaa työhön palkattiin oikea kielitieteilijä eli jo mainittu Marc Okrand.

Marc Okrand tunnetaan parhaiten klingonin kielen luojana, johon tehtävään hänet palkattiin kolmatta elokuvaa Star Trek III: Search for Spock (1984) tehtäessä. Okrandin lähtökohtana oli tehdä kielestä mahdollisimman epäihmismäinen, joten hän valitsi sellaisia piirteitä, jotka ovat harvinaisia maailman kielissä, esimerkiksi perussanajärjestys objekti-verbi-subjekti ja erikoinen fonologia. Yksittäiset äänteet sinänsä eivät ole erityisen kummallisia, mutta niiden muodostama järjestelmä on epätavallinen: kielessä on esimerkiksi soinnillinen retrofleksinen klusiili /D/ muttei vastaavaa soinnitonta äännettä vaan soinniton alveolaarinen klusiili /t/; samoin kielessä on soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi /v/ muttei sen soinnitonta vastinetta.

Ensimmäinen Star Trek -kirjani.

Tunnusmerkillisintä klingonin kieliopille on runsas prefiksien ja suffiksien käyttö: substantiiviin voidaan liittää jopa viisi peräkkäistä suffiksia (esim. QaghHommeyHeylijmo' 'sinun ilmeisten pikku virheittesi vuoksi'), verbeihin teoriassa jopa kymmenen. Verbien yhteydessä tekijää ja kohdetta merkitään prefiksillä, esim. HoH 'tappaa', qaHoH 'minä tapan sinut', wIHoH 'me tapamme hänet'.

Toisen lähtökohdan kielelle antoi jo olemassa oleva materiaali ensimmäisestä elokuvasta (ks. ylempänä) sekä TV-sarjassa esiintynyt nimistö. Sovittaakseen syntaktiset ideansa ylempänä siteerattuihin komentoihin Okrand päätti, että klingonissa on mahdollista jättää verbien subjektia ja objektia ilmaisevat prefiksit pois (ns. Clipped Klingon): erityisesti komennot voidaan antaa pelkällä verbillä, esim. yIbaH > baH 'tulta'.

Satunnaisempana vaikuttimena voidaan pitää sitä, että näyttelijöiden tehdessä virheitä Okrand saattoi (ymmärrettävistä syistä) mieluummin muuttaa itse kieltä tehtyjen virheiden mukaiseksi kuin pyytää uutta ottoa. Oman vaikutuksensa kielelle antoi myös se, että muutamat sellaiset vuorosanat, jotka oli kuvattu englanniksi, päätettiin myöhemmin äänittää uudelleen klingoniksi; tällöin Okrand joutui sovittamaan jo kehittämänsä kielimateriaalin näyttelijöiden huulten liikkeisiin.

Alla on ensimmäinen elokuvassa kuultava klingoninkielinen keskustelu englanninkielisine tekstityksineen:

VALKRIS	qa'vam De' vIje' rIntaH HablI' Su' labbeH	I have purchased the Genesis data. Ready to transmit.
KRUGE	So'wI' yIchu'Ha'	Disengage cloaking device!
KRUGE	De' yIlI'! DaH!	Transmit data. Now!
VALKRIS	jabbI'ID pItlh. Qu'vaD lI' net tu'bej	Transmission completed. You will find it useful.
KRUGE	vaj Daleghpu'	Then you have seen it.
VALKRIS	HISlaH, jawwI'	I have, my lord.
KRUGE	Do'Ha'	Unfortunate.
VALKRIS	jIyaj	Understood.
KRUGE	chuyDaH	(tekstittämätön)
VALKRIS	Qapla', jawwI' bangwI' je	Success, my lord and my love.
KRUGE	batlh Daqawlu'taH baH	You will be remembered with honor. (tekstittämätön) (Valkrisin alus tuhoutuu.)
KRUGE	He chu' yIghoS. DIvI' neHmaH yIje'	New course. Federation neutral zone. (Krugen lemmikkiotus murahtaa.) Feed him!
AMPUJA	luq, joHwI'	Yes, my lord.

Klingonissa ei ole aikamuotoja, eli verbit eivät ilmaise, tapahtuuko niiden ilmaisema tekeminen menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Verbimorfologiasta käy esimerkiksi yllä olevassa dialogissa esiintyvä sana Daqawlu'taH 'sinut tullaan muistamaan'. Itse verbi on qaw 'muistaa'. Prefiksi Da- merkitsee normaalisti tekijää 'sinä' ja kolmannen persoonan kohdetta, mutta lu' -suffiksi tekee lauseen tekijästä määräämättömän ja aiheuttaa sen, että normaalisti kolmannen persoonan kohdetta ilmaisevat prefiksit ikään kuin vaihtavat suuntaa: Daqaw merkitsisi 'sinä muistat hänet/sen/heidät/ne', mutta Daqawlu' merkitsee siis suunnilleen 'joku muistaa sinut' eli 'sinut muistetaan'. Suffiksi -taH merkitsee jatkuvaa toimintaa.

Kun Krugen alus saapuu Genesis-planeetalle, hän haluaa lamautaa kiertoradalta tapaamansa Grissomin ja ottaa sen miehistön vangiksi:

KRUGE	matHa' DoS jonta' neH baH!	Gunner: target engine only. Fire! (Grissom  tuhoutuu.)
KRUGE	qama'pu' jonta' neH	I wanted prisoners!
AMPUJA	bach Do' qaH	A lucky shot sir… (Kruge ampuu ampujan.)
KRUGE	Ha'DIbaH	Animal!

Epätavallisen pitkä sana Ha'DIbaH sanan animal visuaalisen vastine, sillä kyseinen kommentti muutettiin englannista klingoniksi vasta jälkikäteen.

Lukija huomannee helposti, että yllä lainatut Krugen repliikit vaikuttavat klingoniksi paljon samanlaisemmilta kuin englanniksi: ensimmäisessä jonta' on 'moottori' ja neH adverbi 'ainoastaan'; jälkimmäisessä jonta' merkitsee 'vangita' ja neH 'haluta'. Syynä tähän sanaleikiltä vaikuttavaan kummallisuuteen on se, että jälkimmäisen repliikin merkitys oli alunperin I told you, engine only!, jolloin qama'pu' olisi sisältänyt prefiksin qa- 'minä sinulle', verbin ma' 'kertoa' ja mennyttä aikaa (!) ilmaisevan suffiksin -pu'. Koska lauseen merkityksen oli muututtava, oli kielen muututtava: sanasta qama' tuli substantiivi 'vanki', suffiksista -pu' monikko ja sanat jonta' ja neH saivat uudet merkityksensä vanhojen ohelle. Lause on myös esimerkki edellä mainitusta prefiksien pudottamisesta: huoliteltu muoto olisi qama'pu' vIjonta' vIneH.

(Kun Kruge hyökkää Enterprisen kimppuun, on uusi ampuja varmasti motivoituneempi tehtäväänsä.)

Kun Kruge on saanut Spockin ja Grissomin henkiinjääneen miehistön vangiksi, hän käskee tappamaan yhden heistä osoittaakseen Kirkille, miten tosissaan hän on. Komento on klingoniksi yIHoh jISaHbe', joka on tekstitetty 'Kill one of them. I don't care which one.' Marc Okrandin mukaan lauseen oli tarkoitus kuulua wa' yIHoH vay' jISaHbe', jonka merkitys on sananmukaisesti 'yksi tapa; kuka, en välitä'. Näyttelijä Christopher Lloyd kuitenkin unohti vahingossa sanat wa' 'yksi' ja vay' 'joku', mikä johti siihen, että imperatiiviprefiksi yI- kaventui viittaamaan yksiköllistä objektia. (Minun korviini kuulostaa siltä, kuin Kruge sanoisi yaHoH, mitä voisi pitää jonkinlaisena sulautumailmiönä.)

Kun klingonit lähtevät valloittamaan Enterpriseä, Kruge komentaa jolpa' yIjaH! ('To the transport room') ja toivottaa perään Qapla' ('success!'). Toivotuksen Qapla' tuntevat monet sellaisetkin, jotka eivät mitään muuta klingoneista tiedä. Sana jolpa' 'siirrinhuone' on yhdyssana, jonka alkuosa jol esiintyy elokuvassa myöhemminkin. Kun Kruge saapuu lopulta itse Genesis-planeetalle, hän käskee Maltzia viestivälineen kautta siirtämään muuta paitsi Spockin klingonialukseen komennolla matlh jol yIchu', joka on tekstitetty 'Maltz - activate beam!' Kun Kirk on päihittänyt Krugen eeppisessä kaksintaistelussa, hän löytää tämän viestivälineen, ottaa yhteyden klingonialukseen ja pelastaakseen itsensä ja Spockin huutaa matlh jol yIchu', joka on tässä kohden jätetty tekstittämättä.

(Myöhemmin tuotetun mutta aikaisempaan ajankohtaan sijoittuvan Enterprise-sarjan toisen kauden jaksossa "Marauders" klingonin käyttämä siirtokomento on HIjol 'siirrä minut', joka sekin löytyy The Klingon Dictionaryn fraasiluettelosta.)

On huomionarvoista, että useissa kohtauksissa klingonit eivät puhu keskenään klingonia, vaan englantia. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että englanti markeeraisi tällöin klingonia. Ajatus nimittäin on, että klingoniupseerit todella käyttävät elokuvassa englantia voidakseen keskustella miehistön ymmärtämättä. The Klingon Dictionaryssa asiaa kommentoidaan seuraavasti (s. 10 - 11):

Those Klingons who know English will use it among themselves to show off their erudition and make their place in society known to all who happen to be listening. Second, English is used when it is thought best to keep servants, soldiers, or even the general populace uninformed. Thus, on a Klingon vessel, the commanding officer will often speak Klingon when giving orders to his crew, but choose English when having discussions with his officers. On the other hand, a Klingon officer may use Klingon in the presence of non-Klingons to prevent them from knowing what is going on. This use of Klingon seems to be quite effective.

Todellinen syy oli varmaan kuitenkin se, että katsojille on hankalampaa seurata ja näyttelijöille vaikeampi näytellä kielellä, jota he eivät todellisuudessa osaa. Elokuvassa on ainakin yksi kohtaus, jossa kielenvalinta kuitenkin kummastuttaa: kun Kruge tajuaa Enterpriselle siirtyneiden miestensä olevan hengenvaarassa Kirkin ja kumppaneiden kytkettyä itsetuhon päälle, hän huuttaa jostain syystä englanniksi "get out of there now!" Toisaalta klingonit tuntien voitaisiin kai ajatella, ettei Kruge halua miehistönsä ymmärtävän, että hän käskee heitä pakenemaan.

Elokuvan lopussa vulkanuslainen papitar puhuu johdonmukaisesti samanlaista thou-kieltä kuin T'Pau vanhan Trekin jaksossa "Amok Time".

The Klingon Dictionaryn ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1985 eli pian elokuvan jälkeen. Vuonna 1992 ilmestyi uusi laitos (ks. kuva ylempänä), joka sisältää materiaalia Star Trek: The Next Generationista sekä viidennestä ja kuudennesta elokuvasta, mutta niistä lisää toisella kertaa.