Puutun tässä kirjoituksessa monimutkaiseen kokonaisuuteen, jonka lähestymisen koen aiheen ilahduttavan helposta otsikoitavuudesta huolimatta väsyttäväksi ja vaikeaksi. En pyri tässä kirjoituksessa vastaamaan siihen, miten vieraskieliset nimet "pitäisi" ääntää: kielenhuollollisten direktiivien antamisen jätän mielelläni siitä vastaaville tahoille. Pyrin lähinä tuomaan esille aiheen problematiikkaan liittyviä esimerkkejä, jotka eivät välttämättä tule ainakaan ihan kaikille ensimmäisenä mieleen. Pitkälti tästä lähestymistavasta johtuen kirjoitus on muodollisesti tajunnanvirtaa.
Jos vieraassa kielessä käytetään eri kirjoitusjärjestelmää, voidaan transkriptiota pitää eräänlaisena käännöksenä: esimerkiksi Владимир Путин on suomeksi Vladimir Putin, saksaksi Wladimir Putin ja ranskaksi Vladimir Poutine. Jo antiikin aikana Gaius Iulius Caesar oli kreikaksi Γάιος Ιούλιος Καῖσαρ ja Marcus Tullius Cicero vastaavasti Μᾶρκος Τύλλιος Κικέρων, jotka, kuten jo mainitsin toisaalla, ovat myös esimerkkejä etymologisesta nativisaatiosta, sillä latinan us-pääte on korvattu sen kreikkalaisella vastineella -ος, ae-diftongi αι:lla ja latinan on-vartaloiden nominatiivin taivutuspääte -o on kreikkalaisessa muodossaan -ων. On syytä toistaa, että nykykieltenkään tapauksessa kyse ei siis ole yleisesti esimerkiksi kyrillisen kirjaimiston translitteroinnista latinalaiseen aakkostoon, sillä kukin kieli käyttää latinalaisia aakkosia enemmän tai vähemmän omien periaatteidensa mukaisesti. Mandariinikiinan virallinen latinisaatio- eli romanisaatiojärjestelmä muodostaa eräänlaisen poikkeuksen, sillä esimerkiksi 鄧小平 on käytännössä kaikilla latinalaisia aakkosia käyttävillä kielillä Deng Xiaoping riippumatta siitä, missä merkityksessä grafeemeja ng ja x on kussakin kielessä tapana käyttää. Venäjäksi nimi on kuitenkin Дэн Сяопин (Den Sjaopin) ja nykykreikaksi Ντενγκ Σιαοπίνγκ.
Antiikin auktoreiden nimistä on eurooppalaisissa sivistyskielissä omat muotonsa: Homeros, Vergilius, Horatius ja Livius ovat englanniksi Homer, Virgil, Horace ja Livy, ranskaksi Homère, Virgile, Horace ja Tite-Live sekä saksaksi Homer, Vergil, Horaz ja Livius. Suomeksi latinankieliset nimet on tapana kirjoittaa noudattaen alkukielen kirjoitusasua, kreikkalaiset nimet translitteroituna kreikasta. Vastaavalla tavalla käsitellään myös monarkkien nimiä: Yrjö V ja Johannes Paavali II ovat englanniksi George V ja John Paul II, ranskaksi George V ja Jean-Paul II, saksaksi Georg V. ja Johannes Paul II. Jonkinlaista horjuvuutta esiintyy englannissa sen suhteen, onko ruotsalainen monarkki Charles vai Carl tai saksankielinen Franz vai Francis. Englannin seuraavan kuninkaan nimi tulee tuskin olemaan suomeksi Kaarle vaan englannin mukaisesti Charles olettaen, että nykyisestä kruununprinssistä koskaan tulee kuningasta.
Nykyään on tapana ajatella, että erisnimiä (propreja) ei "tietenkään" käännetä, vaikka yleisnimet (appellatiivit) totta kai käännetään. Lastenkirjallisuus tehnee tässä suhteessa tapauksesta riippuen edelleen poikkeuksen. Jos kuitenkin Александр-nimisestä henkilöstä puhutaan "Aleksanterina" eikä "Aljeksandrina", onko kyse venäjänkielisen nimen suomalaisittain äännetystä muodosta vai sen suomenkielisestä muodosta eli käännöksestä? Nimen John tapauksessa ensiksi mainittua edustaisi ääntämys "Tson(i)", jälkimmäistä vaikkapa "Jussi". Vaikeammin lokeroitava substituutio olisi "Joni", joka voisi periaatteessa olla kirjoitusasun suomenkielinen lukutapa (höystettynä tiedolla siitä, että h ei äänny) tai vastaava suomenkielinen nimi eli eräänlainen käännös.
Latinisteilla on toisinaan latinankielisissä yhteyksissä tapana latinantaa nimensä, esimerkiksi muuttamalla Antti Ijäs muotoon Andreas Ijäs. Latinaksi taipuvien muotojen käyttö on helpotus etenkin klassisille puristeille, joiden ei tällöin tarvitse turvautua prepositioihin sekaannusten välttämiseksi. Latinankielisissä uutisissa käytetään hyvin harvoin latinisoituja muotoja, mistä poikkeuksena esimerkiksi elokuvaa Perikato (2004) käsittelevä uutinen:
Nimi Adolfus ei tietenkään ole pohjimmiltaan latinankielinen nimi, vaan tyypillinen germaaninen yhdyssananimi, joka merkitsee 'jalosutta'. Samassa uutisessa esiintyvän ohjaajan yhtä lailla germaanista etunimeä Bernd ei ole kuitenkaan muutettu pyhimysnimistä tuttuun muotoon Bernardus. (Syynä saattaa tietysti olla se, että Hitlerin kastetodistuksessa hänen etunimekseen todella on merkitty Adolfus.) Usein onkin niin, että latinisoidut nimet kuten vaikkapa nimien Reijo ja Tuomo latinankielisinä vastineina käytettävät Gregorius ja Thomas eivät ole latinankielisiä nimiä tiukimmassa mielessä, sillä näidenkin pohjalla ovat itse asiassa kreikkalaiset muodot Γρηγόριος ja Θωμᾶς.
Kreikkalaiset nimet kuten Γρηγόριος (Gregorius), Γεώργιος (Georgius) ja Ἀριστοτέλης (Aristoteles) koostuvat vanhojen germaanisten nimien tapaan omankielisistä elementeistä, jollaisina ne siis selvästi merkitsevät jotain samaan tapaa kuin myös monet suomenkieliset sukunimet, kliseisistä (ja lähes aina käännetyistä) intiaaninimistä nyt puhumattakaan. Ylempänä mainittu Θωμᾶς (Thōmas) ei kuitenkaan ole etymologisesti edes kreikankielinen nimi, sillä kyseessä on kreikkalaistettu versio aramealaisesta nimestä תאומא, joka merkitsee 'kaksosta' (vrt. Joh. 11:16, Θωμᾶς ὁ λεγόμενος δίδυμος 'kaksoseksi kutsuttu Tuomas'). Suomenkielisen nimen Tuomas kotouttamisprosessissa agricolaaninen Tomas /Toomas/ on altistunut samalle äänteenmuutokselle kuin muutkin pitkän o:n sisältäneet sanat, esim. szoni, josta on tullut suoni (lisää aiheesta).
Kristinuskon levitessä raamatulliset nimet ovat ehkä näytelleet jotain osaa siinä kehityksessä, että nimien ei yleisesti ajatella tarkoittavan mitään. Toisaalta vähintään yhtä merkittävä tekijä lienee kielten historiallinen muuttuminen, joka on tehnyt alkujaan merkityksellisistä nimistä tunnistamattomia: esimerkistä käy nykyenglannin läpinäkymätön Alfred verrattuna muinaisenglannin muotoon Ælfræd, joka ilmiselvästi koostuu sanoista ælf 'halti(j)a' ja rǣd 'neuvo'. (Sivumennen sanottuna edellä käsitellyn Adolfin muinaisenglanninkielinen vastine on Æþelwulf, jonka osat ovat æþel 'jalo' ja wulf 'susi'.) Kuten Butch ('teurastaja', 'miehekäs lesbo') toteaa elokuvassa Pulp Fiction (1994) meksikolaiselle taksikuskilleen Esmeraldalle ('smaragdi'): "I'm an American, honey. Our names don't mean shit." Toinen aihetta sivuava elokuvakohtaus on Kummisedässä (1972), jossa Michael Corleonen henkivartijana ja tulkkina toimiva Fabrizio ilmoittaa hänen etunimensä Apollonian isälle muodossa Miguel.
Michael-tapaukseen liittyen joitakin antteja ärsyttää, jos englanninkieliset kutsuvat heitä andyiksi, toiset taas pitävät sitä luontevana, koska sekä Andy että Antti edustavat etymologisesti samaa nimeä (Ἀνδρέας), vieläpä hyvin samaan tapaan lyhennettynä (muodoista Andrew ja Antero). Nimien kääntäminen voidaan nähdä merkkinä kuulijan oletetusta kielitaidottomuudesta, ja nimien ääntäminen oman äidinkielen mukaisesti puolestaan puhujan kielitaidon puutteena. Toki myös nimien kääntämättä jättäminen sellaisissa tapauksissa, joissa vakiintunut käännösvastine on olemassa (esim. Homeros, Vergilius), nähdään helposti moukkamaisena kielitaidon puutteena, vaikka periaatteessa kansankielisten nimien olemassaolo itsessään johtuu alkujaan pitkälti (moukkamaisesta) kielitaidon puutteesta. Toisaalta omankielisten vastineiden olemassaolo voidaan ymmärtää merkiksi aiheen tuttuudesta ja siten syvästä sivistyksestä.
Ääntämiskysymyksessä tyypillinen vastareaktio on todeta, että suomeksi on "oikeus" ääntää nimet "niin kuin ne kirjoitetaan" (= perustaa ääntöasu kirjoitusasuun suomenkielisten konventioiden mukaan): näin ollen suomenkielinen saisi ääntää vaikka sanan Bordeaux muodossa ['bordeauks], vaikka ranskankielinen ääntämys olisi [bɔʁ'do]. Suositus on kuitenkin ääntää sana muodossa ['bordoo] ja taivuttaa se lisäämällä ääntöasuun sopivat päätteet heittomerkillä vartalosta erotettuina.
Bordeaux'sta päästään bordeaux'n 'bordeauxviini' kautta lainasanoihin yleensäkin: joskus lainataan ääntöasu, jonka kirjoitusasu määräytyy oman kielen konventioiden mukaan, esim. ruotsin byrå ja nivå ranskan sanoista bureau ja niveau, toisinaan lainataan kirjoitusasu ja säilytetään lainanantajakielen mukainen ääntämys, esim. tanskan bureau ja niveau. Joskus lainataan kirjoitusasu (lisäten tarvittavat johtimet) ja äännetään oman kielen konventioiden mukaan, esim. suomen journalismi (myös [surnalismi] tms.), olympialaiset tai erisnimi Burma. Ersinimien suhteen pyrkimys alkuperäisen kirjoitusasun säilyttämiseen näyttäisi olevan voimakkaampi kuin yleisnimien tapauksessa.
Kuten totesin alussa, tarkoitukseni ei ole selvittää, miten vieraskielisiä nimiä pitäisi ääntää, kääntää tai olla kääntämättä. Mielenkiintoni kohdistuu lähinnä otsikon nokkelasti ilmaisemaan ilmiöön itseensä, eli siihen, miten ihmiset luonnostaan kohtelevat vieraskielisiä erisnimiä, ja miten asia eroaa yleisnimien käsittelystä.
Loppukaneettina aiheeseen liittyyvä Klingon Mailing Listiltä aikanaan poimittu kysymys How do I translate "Bubba" (or any name) into Klingon? ja Mark Shoulsonin vastaus vuodelta 1996:
Jos vieraassa kielessä käytetään eri kirjoitusjärjestelmää, voidaan transkriptiota pitää eräänlaisena käännöksenä: esimerkiksi Владимир Путин on suomeksi Vladimir Putin, saksaksi Wladimir Putin ja ranskaksi Vladimir Poutine. Jo antiikin aikana Gaius Iulius Caesar oli kreikaksi Γάιος Ιούλιος Καῖσαρ ja Marcus Tullius Cicero vastaavasti Μᾶρκος Τύλλιος Κικέρων, jotka, kuten jo mainitsin toisaalla, ovat myös esimerkkejä etymologisesta nativisaatiosta, sillä latinan us-pääte on korvattu sen kreikkalaisella vastineella -ος, ae-diftongi αι:lla ja latinan on-vartaloiden nominatiivin taivutuspääte -o on kreikkalaisessa muodossaan -ων. On syytä toistaa, että nykykieltenkään tapauksessa kyse ei siis ole yleisesti esimerkiksi kyrillisen kirjaimiston translitteroinnista latinalaiseen aakkostoon, sillä kukin kieli käyttää latinalaisia aakkosia enemmän tai vähemmän omien periaatteidensa mukaisesti. Mandariinikiinan virallinen latinisaatio- eli romanisaatiojärjestelmä muodostaa eräänlaisen poikkeuksen, sillä esimerkiksi 鄧小平 on käytännössä kaikilla latinalaisia aakkosia käyttävillä kielillä Deng Xiaoping riippumatta siitä, missä merkityksessä grafeemeja ng ja x on kussakin kielessä tapana käyttää. Venäjäksi nimi on kuitenkin Дэн Сяопин (Den Sjaopin) ja nykykreikaksi Ντενγκ Σιαοπίνγκ.
Antiikin auktoreiden nimistä on eurooppalaisissa sivistyskielissä omat muotonsa: Homeros, Vergilius, Horatius ja Livius ovat englanniksi Homer, Virgil, Horace ja Livy, ranskaksi Homère, Virgile, Horace ja Tite-Live sekä saksaksi Homer, Vergil, Horaz ja Livius. Suomeksi latinankieliset nimet on tapana kirjoittaa noudattaen alkukielen kirjoitusasua, kreikkalaiset nimet translitteroituna kreikasta. Vastaavalla tavalla käsitellään myös monarkkien nimiä: Yrjö V ja Johannes Paavali II ovat englanniksi George V ja John Paul II, ranskaksi George V ja Jean-Paul II, saksaksi Georg V. ja Johannes Paul II. Jonkinlaista horjuvuutta esiintyy englannissa sen suhteen, onko ruotsalainen monarkki Charles vai Carl tai saksankielinen Franz vai Francis. Englannin seuraavan kuninkaan nimi tulee tuskin olemaan suomeksi Kaarle vaan englannin mukaisesti Charles olettaen, että nykyisestä kruununprinssistä koskaan tulee kuningasta.
Nykyään on tapana ajatella, että erisnimiä (propreja) ei "tietenkään" käännetä, vaikka yleisnimet (appellatiivit) totta kai käännetään. Lastenkirjallisuus tehnee tässä suhteessa tapauksesta riippuen edelleen poikkeuksen. Jos kuitenkin Александр-nimisestä henkilöstä puhutaan "Aleksanterina" eikä "Aljeksandrina", onko kyse venäjänkielisen nimen suomalaisittain äännetystä muodosta vai sen suomenkielisestä muodosta eli käännöksestä? Nimen John tapauksessa ensiksi mainittua edustaisi ääntämys "Tson(i)", jälkimmäistä vaikkapa "Jussi". Vaikeammin lokeroitava substituutio olisi "Joni", joka voisi periaatteessa olla kirjoitusasun suomenkielinen lukutapa (höystettynä tiedolla siitä, että h ei äänny) tai vastaava suomenkielinen nimi eli eräänlainen käännös.
Latinisteilla on toisinaan latinankielisissä yhteyksissä tapana latinantaa nimensä, esimerkiksi muuttamalla Antti Ijäs muotoon Andreas Ijäs. Latinaksi taipuvien muotojen käyttö on helpotus etenkin klassisille puristeille, joiden ei tällöin tarvitse turvautua prepositioihin sekaannusten välttämiseksi. Latinankielisissä uutisissa käytetään hyvin harvoin latinisoituja muotoja, mistä poikkeuksena esimerkiksi elokuvaa Perikato (2004) käsittelevä uutinen:
Pellicula de Adolfo Hitler(Lihavoinnit minun.)
In Germania pellicula cinematographica producta est, quae dictatorem Adolfum Hitler in munimento subterraneo Berolinensi ultimis vitae diebus degentem facit. Quod opus nomine "Der Untergang" a criticis quidem laudatur, sed multi Germani naturam dictatoris in illa taeniola nimis humanam figuratam esse reprehendunt. Bernd Eichinger autem, productor pelliculae, respondit sibi ne propositum quidem fuisse spectaculo suo Adolfum Hitler diabolum describere.
Nimi Adolfus ei tietenkään ole pohjimmiltaan latinankielinen nimi, vaan tyypillinen germaaninen yhdyssananimi, joka merkitsee 'jalosutta'. Samassa uutisessa esiintyvän ohjaajan yhtä lailla germaanista etunimeä Bernd ei ole kuitenkaan muutettu pyhimysnimistä tuttuun muotoon Bernardus. (Syynä saattaa tietysti olla se, että Hitlerin kastetodistuksessa hänen etunimekseen todella on merkitty Adolfus.) Usein onkin niin, että latinisoidut nimet kuten vaikkapa nimien Reijo ja Tuomo latinankielisinä vastineina käytettävät Gregorius ja Thomas eivät ole latinankielisiä nimiä tiukimmassa mielessä, sillä näidenkin pohjalla ovat itse asiassa kreikkalaiset muodot Γρηγόριος ja Θωμᾶς.
Kreikkalaiset nimet kuten Γρηγόριος (Gregorius), Γεώργιος (Georgius) ja Ἀριστοτέλης (Aristoteles) koostuvat vanhojen germaanisten nimien tapaan omankielisistä elementeistä, jollaisina ne siis selvästi merkitsevät jotain samaan tapaa kuin myös monet suomenkieliset sukunimet, kliseisistä (ja lähes aina käännetyistä) intiaaninimistä nyt puhumattakaan. Ylempänä mainittu Θωμᾶς (Thōmas) ei kuitenkaan ole etymologisesti edes kreikankielinen nimi, sillä kyseessä on kreikkalaistettu versio aramealaisesta nimestä תאומא, joka merkitsee 'kaksosta' (vrt. Joh. 11:16, Θωμᾶς ὁ λεγόμενος δίδυμος 'kaksoseksi kutsuttu Tuomas'). Suomenkielisen nimen Tuomas kotouttamisprosessissa agricolaaninen Tomas /Toomas/ on altistunut samalle äänteenmuutokselle kuin muutkin pitkän o:n sisältäneet sanat, esim. szoni, josta on tullut suoni (lisää aiheesta).
Kristinuskon levitessä raamatulliset nimet ovat ehkä näytelleet jotain osaa siinä kehityksessä, että nimien ei yleisesti ajatella tarkoittavan mitään. Toisaalta vähintään yhtä merkittävä tekijä lienee kielten historiallinen muuttuminen, joka on tehnyt alkujaan merkityksellisistä nimistä tunnistamattomia: esimerkistä käy nykyenglannin läpinäkymätön Alfred verrattuna muinaisenglannin muotoon Ælfræd, joka ilmiselvästi koostuu sanoista ælf 'halti(j)a' ja rǣd 'neuvo'. (Sivumennen sanottuna edellä käsitellyn Adolfin muinaisenglanninkielinen vastine on Æþelwulf, jonka osat ovat æþel 'jalo' ja wulf 'susi'.) Kuten Butch ('teurastaja', 'miehekäs lesbo') toteaa elokuvassa Pulp Fiction (1994) meksikolaiselle taksikuskilleen Esmeraldalle ('smaragdi'): "I'm an American, honey. Our names don't mean shit." Toinen aihetta sivuava elokuvakohtaus on Kummisedässä (1972), jossa Michael Corleonen henkivartijana ja tulkkina toimiva Fabrizio ilmoittaa hänen etunimensä Apollonian isälle muodossa Miguel.
Michael-tapaukseen liittyen joitakin antteja ärsyttää, jos englanninkieliset kutsuvat heitä andyiksi, toiset taas pitävät sitä luontevana, koska sekä Andy että Antti edustavat etymologisesti samaa nimeä (Ἀνδρέας), vieläpä hyvin samaan tapaan lyhennettynä (muodoista Andrew ja Antero). Nimien kääntäminen voidaan nähdä merkkinä kuulijan oletetusta kielitaidottomuudesta, ja nimien ääntäminen oman äidinkielen mukaisesti puolestaan puhujan kielitaidon puutteena. Toki myös nimien kääntämättä jättäminen sellaisissa tapauksissa, joissa vakiintunut käännösvastine on olemassa (esim. Homeros, Vergilius), nähdään helposti moukkamaisena kielitaidon puutteena, vaikka periaatteessa kansankielisten nimien olemassaolo itsessään johtuu alkujaan pitkälti (moukkamaisesta) kielitaidon puutteesta. Toisaalta omankielisten vastineiden olemassaolo voidaan ymmärtää merkiksi aiheen tuttuudesta ja siten syvästä sivistyksestä.
Ääntämiskysymyksessä tyypillinen vastareaktio on todeta, että suomeksi on "oikeus" ääntää nimet "niin kuin ne kirjoitetaan" (= perustaa ääntöasu kirjoitusasuun suomenkielisten konventioiden mukaan): näin ollen suomenkielinen saisi ääntää vaikka sanan Bordeaux muodossa ['bordeauks], vaikka ranskankielinen ääntämys olisi [bɔʁ'do]. Suositus on kuitenkin ääntää sana muodossa ['bordoo] ja taivuttaa se lisäämällä ääntöasuun sopivat päätteet heittomerkillä vartalosta erotettuina.
Bordeaux'sta päästään bordeaux'n 'bordeauxviini' kautta lainasanoihin yleensäkin: joskus lainataan ääntöasu, jonka kirjoitusasu määräytyy oman kielen konventioiden mukaan, esim. ruotsin byrå ja nivå ranskan sanoista bureau ja niveau, toisinaan lainataan kirjoitusasu ja säilytetään lainanantajakielen mukainen ääntämys, esim. tanskan bureau ja niveau. Joskus lainataan kirjoitusasu (lisäten tarvittavat johtimet) ja äännetään oman kielen konventioiden mukaan, esim. suomen journalismi (myös [surnalismi] tms.), olympialaiset tai erisnimi Burma. Ersinimien suhteen pyrkimys alkuperäisen kirjoitusasun säilyttämiseen näyttäisi olevan voimakkaampi kuin yleisnimien tapauksessa.
Kuten totesin alussa, tarkoitukseni ei ole selvittää, miten vieraskielisiä nimiä pitäisi ääntää, kääntää tai olla kääntämättä. Mielenkiintoni kohdistuu lähinnä otsikon nokkelasti ilmaisemaan ilmiöön itseensä, eli siihen, miten ihmiset luonnostaan kohtelevat vieraskielisiä erisnimiä, ja miten asia eroaa yleisnimien käsittelystä.
Loppukaneettina aiheeseen liittyyvä Klingon Mailing Listiltä aikanaan poimittu kysymys How do I translate "Bubba" (or any name) into Klingon? ja Mark Shoulsonin vastaus vuodelta 1996:
I may have more to say on this thread later, but just think about it a second. How do I say "Mark Shoulson" in Japanese? What does that question mean? Does it mean how would a Japanese speaker pronounce my name to fit the language (maruku shyurusan or something)? Or translate the old, nearly forgotten meanings? Or what? In what sense can you ever say a proper name in a foreign language? What is Binyamin Netanyahu's name in English? Binyamin Netanyahu? Benjamin? "Son-of-the-right-hand God-has-given"?Tässä lainauksessa esitetyt kysymykset ovat samoja, joita olen uskoakseni tässä kirjoituksessa käsitellyt. On muistettava, että nimet eivät kuitenkaan ole niitä ympäröivästä kielestä erillinen ilmiö, joten tietyssä mielessä voidaan puhua nimienkin kohdalla kääntämisestä.
Languages aren't some simple process you can apply to all spoken items to get one appropriate for each language. A name, usually, is just a name.
Meritus,merita,meritum.Miksi joku sanoo:emeriitta se ja se.
VastaaPoistaeikö olisi parempi kirjoitettuna eemerita,niin tulisi se tärkein sanotuksi. tervehdys vanhalta uuteen vuoteen.
Mistä se eemerita tulee? Kyse on kuitenkin latinalaisperäisestä nimityksestä emerita?
Poista