Latinankielisistä uutisista

Ylen latinankielinen viikkokatsaus täytti maanantaina 1.9. (Kalendis Septembribus) kaksikymmentäviisi vuotta, mistä löytyy juttu Ylen sivuilta; toinen juttu samasta aiheesta löytyy myös kääntämänäni latinankielisenä versiona. Latinaksi löytyy vielä tämäkin juttu. Itse ohjelma on kuunneltavissä täällä, ja laatimani latina-suomi-englanti-saksa-sanastot löytyvät puolestaan täältä.

Tässä kirjoituksessa vastaan omasta näkökulmastani kahteen yleiseen kysymykseen, jotka ovat erityisesti sydäntäni lähellä.

Ensimmäinen koskee sitä, miten latinaksi voidaan puhua asioista, joita ei ollut olemassa Rooman valtakunnan aikaan. Vastaus on lyhykäisyydessään, että tilanne on sama kuin nykykielissäkin: Miten suomeksi voidaan puhua ydinaseista, tietokoneista ja DVD-soittimista, joita ei ollut olemassa vaikkapa 1930-luvun Suomessa? Kuten suomen, myös latinan sanavarasto laajentuu tarvittaessa lainaamisen, johtamisen ja merkitysten muutosten kautta.

Latinan kotoperäisistä aineksista voidaan muodostaa käännöslainoja: esimerkiksi kylmä sota on latinaksi bellum frigidum (tai kuten vanhemmissa uutisissa: bellum frigidum sive incruentum 'kylmä eli veretön sota'), rauhanturvaaja on tutator pacis. Tarpeen mukaan voidaan käyttää myös johtimia: klassisen latinan computare tarkoittaa 'laskea (yhteen)', josta saadaan trum-johtimella sana computatrum 'tietokone'.

Tietotekniikan terminologia perustuu nykykielissäkin pitkälti vanhoille sanoille annettuihin uusiin merkityksiin, mistä johtuen latinaksikin voidaan käyttää sellaisia sanoja kuin discus 'levy', mus '(tietokoneen) hiiri' ja processorium 'prosessori', jotka ovat näissä merkityksissä oikeastaan käännöslainoja englannista, vaikka englannin disc ja processor ovatkin pohjimmiltaan latinaa.

Kansainväliset sanat ovat usein helpoimpia tapauksia, sillä ne on usein muodostettu latinalaisista tai latinisoiduista kreikkalaisista elementeistä, esim. dinosaurus 'dinosaurus, hirmulisko', televisio 'televisio', missile nucleare 'ydinohjus' ja bibliotheca musica 'musiikkikirjasto'. Toisinaan käytetään myös latinaan mukautettuja sitaattilainoja, esim. gasum 'kaasu' ja tsunamum 'tsunami'. Joskus käytetään selittävämpiä käännöksiä, esim. orbis, qui Russiae interest 'Venäjän etupiiri' (sananmukaisesti 'piiri, joka kiinnostaa Venäjää') tai certamen alternum binorum scridatorum 'parisprintti' (sananmukaisesti hieman kömpelösti 'kaksien hiihtäjien vuorottelukilpailu'), jollaiset ovat tuttuja myös vanhemmista sanakirjoista.

Tänään Tuomo Pekkaselta kysyttiin, mikä on vaahtokarkki latinaksi. (Söimme nimittäin vaahtokarkkeja.) Hän sepitti ilmaisun crustulum spumosum, joka on sananmukaisesti 'vaahtoisa keksi' tai 'leivonnainen'. Englannin mukaisesti voisi tietysti käyttää myös rohkosalkoruusun (eng. marshmallow) latinankielistä nimeä hibiscum tai jotain siitä johdettua ilmaisua. (Muistutan tässä välissä siitä, että "latinankielinen nimi" ei ole käsitteenä sama asia kuin "tieteellinen nimi".) Minulta taas kysyttiin viikko sitten, mitä on "hyvää syntymäpäivää" latinaksi. Syntymäpäivä on toki (dies) natalis, mutta klassisesta latinasta ei löydy autenttista toivotusta syntymäpäiväsankarille. Suomenkielinen ilmaisu on toki mahdollista kääntää latinaksi, ja tarjosin vastaukseksi oppikirjoistakin löytyvän muodon bonum diem natalem sillä varauksella, että kyseessä on käännöslaina: englantilainen saattaisi sanoa mieluummin felicem (diem) natalem, jossa adjektiivi on merkityksensä puolesta lähempänä englannin sanaa happy.

Joka tapauksessa yllä luettelemani esimerkit riittänevät osoittamaan, että latina ei lähtökohtaisesti eroa nykykielistä sanaston laajentamisen osalta.

Toinen kysymys liittyy ääntämiseen ja jakautuu oikeastaan kahteen osaan: Mistä voidaan tietää, miten latinaa on äännetty, ja miksi Nuntii Latinissa äännetään sillä tavalla kuin äännetään? Jälkimmäistä kysyvät lähinnä ulkomaalaiset, joiden korviin tietyt suomalaisen ääntämyksen erityispiirteet saattavat kuulostaa hassuilta.

Latinan fonologian tutkimus on vaikea tiivistää tyydättävästi muutamaan kappaleeseen. Historiallis-vertailevaa todistusaineistoa tarjoavat latinan tytärkielien ääntämys ja etenkin vanhimpien latinalaisten lainasanojen käyttäytyminen eri kielissä. Suorempaa aineistoa saadaan raskaiden ja kevyiden tavujen vaihteluun perustuvista runomitoista sekä tietenkin roomalaisten omista kieltään koskevista kirjoituksista. Esimerkiksi Marcus Tullius Ciceron kirjoituksista on pääteltävissä, että hänen aikanaan ph ei merkinnyt f-äännettä, vaan klusiilia. Alla olevasta lainauksesta saadaan puolestaan tietoa i-vokaalin pituudesta (Orator 159):

Indoctus dicimus brevi prima littera, insanus producta, inhumanus brevi, infelix longa et, ne multis, quibus in verbis eae primae litterae sunt quae in sapiente atque felice, in producte dicitur, in ceteris omnibus breviter.

'indoctus äännetään lyhyellä ensimmäisellä kirjaimella, insanus pitkällä, inhumanus lyhyellä, infelix pitkällä, ja, lyhyesti sanottuna, sanoissa, joissa on sama ensimmäinen kirjain kuin sanoissa sapiens ja felix, äännetään in pitkänä, kaikissa muissa lyhyenä.'

(Itse kärsin suomeksi kirjoittaessani siitä, että kieliainekseen viitatessani koen joutuvani käyttämään täytesanoja kuten sana ja ilmaisu taivutettuna asiaankuuluvassa muodossa sen sijaan, että käyttäisin mitä tahansa sanaa x merkityksessä 'sana x', kuten Cicero kirjoittaessaan in sapiente, ja kuten suomeksikin on ainakin arkikielessä täysin mahdollista tehdä.)

Tämä on ehkä ainakin tässä yhteydessä riittävä johdatus siihen, millaisia lähteitä kielentutkijoilla on käytettävissään latinan ääntämystä tutkittaessa. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, kehotan aloittamaan W. Sidney Allenin teoksesta Vox Latina: The Pronunciation of Classical Latin.

On kuitenkin huomioitava, että latinaa, kuten mitä tahansa nykykieltä, on kaikkina aikoina puhuttu eri alueellisilla ja sosiaalisilla murteilla, ja latinan ääntämys on muuttunut myös edellä mainitun Ciceron aikana. Klassisesta latinasta puhuttaessa tavoiteltava ääntämys on kuitenkin tasavallan loppuajan (yläluokkainen) ääntämys, johon siis eivät kuulu myöhemmät muutokset kuten c:n palatalisaatio etuvokaaleiden edellä tai edes diftongien monoftongisaatio. Nuntii Latinissa onkin tapana ääntää suomalaiseen tapaan c kovana myös i:n ja e:n edellä, mutta muuten ääntämys ei kuitenkaan täysin vastaa kielitieteellistä käsitystä klassisesta ääntämyksestä.

Erityisesti saksankieliseen silmään (korvaan?) pistää pahasti ae-diftongin epäklassinen ääntämys [e:]. Tämä johtuu siitä, että saksalaiselle on luontevaa ajatella, että ae on sama kuin ä, joten perustietämys latinasta on osoitettavissa ääntämällä ae nimenomaan diftongina; suomessa tilanne on päinvastainen, sillä latinaa osaamaton suomenkielinen lukisi kirjainyhdistelmän ae luultavimmin automaattisesti "niinkuin se kirjoitetaan" eli savolaisena ae-diftongina, mikä on luonnollisesti suomalaiselle latinistille kauhistus. Toisinaan klassisten puristien huomion herättää myös se, että latinan v äännetään suomalaisena v-äänteenä eikä w-äänteenä. En muista kuulleeni, että kukaan olisi kommentoinut nasaalivokaalien tai elisioiden puutetta.

Historiallisten kielten ääntämys on useimmiten jonkinlainen kompromissi, johon vaikuttaa oppikirjoista opitun tieteellisen tiedon lisäksi puhujien äidinkieli sekä ääntämisen perinne. Eräs tällainen kompromissi on ylempänä mainitun digrafin ph ääntäminen f-äänteenä, vaikka tämä ei tiettävästi vastaa klassista ääntämystä. Kuten kreikan π- ja φ-kirjaintenkin tapauksessa, on useimmille nykykielten puhujille kuitenkin helpompi erottaa toisistaan [p] ja [f] kuin [p] ja [p^h].

Joka tapauksessa suomalaisella latinan ääntämykselä on omat hyvät puolensa, joita ei ole mitään syytä vähätellä: suomalaisille ei esimerkiksi tuota mitään ongelmia erottaa pitkät ja lyhyet vokaalit toisistaan riippumatta siitä, ovatko ne painollisessa vai painottomassa tavussa.

Latinan ääntämisen problematiikan osalta kannattaa myös vilkaista, mitä kirjoitin aikaisemmin ilmaisun via crucis ja nimen Franciscus ääntämisestä.

Mainittakoon vielä, että Nuntii Latinin ainutlaatuisuus on hieman kärsinyt siitä, että saksalainen Radio Bremen lähettää myös oman viikkokatsauksensa latinaksi ja vieläpä samassa nimellä. Rehellisyyden nimissä on tietysti myönnettävä, että Nuntii Latini on nimityksenä vastaava kuin esimerkiksi News in English, mutta siitä huolimatta tuntuu hassulta, että saksalaiset ovat ottaneet tunnetun ja vakiintuneen nimen omaan käyttöönsä.