Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lähinnä isä meidän -rukouksen asun (vähäistä) muuttumista Mikael Agricolan myöhempiin raamatunkäännöksiin verrattuna. Tässä kirjoituksessa käsittelen Agricolan itsensä toimittamia versioita kyseisestä rukouksesta kommentoiden eroja ortografiassa, fonologiassa ja sanastossa.
Isä meidän (Ise meiden) -rukous on säilynyt Agricolan tuotannossa kuutena eri versiona. Vanhin näistä sisältyy Abckiriaan, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1543. Rraamatunkäännöksestä Se Wsi Testamenti rukous löytyy kahtena versiona, Matteuksen evankeliumin standardiversiona sekä Luukkaan evankeliumin hieman lyhyempänä versiona. Loput versiot on löytyvät Rucouskiriasta, jossa rukouksen eri kohdat selitetään kolme kertaa. Näiden välissä on myös likipuhen cansa toijmittu versio, joka on eräänlainen selittävä mukaelma ja jonka olen näin ollen jättänyt tämän käsittelyn ulkopuolelle.
Abckirian versio (otsikkona Se Rucus ja Ise meiden) on seuraavanlainen:
Muoto meinen pro meiden saattaa herättää ensiksi mielikuvan vaihtelusta, joka voisi selittää murteellisen muodon mein 'meidän' muuna kuin sisäheittona. Kyse lienee kuitenkin painovirheestä, sillä otsikossa käytetään muotoa meiden, eikä meinen esiinny Agricolalla missään muualla. Muita kirjoitusvirheitä ovat syndinne pro syndimme, sivunloppuinen nin- tekstin seassa eikä omalla rivillään sekä iodhatta pro iohdata.
Tässä versiossa ei ole vaihtelua monikon ja yksikön välillä, vaan molemmat sanan taiuas esiintymät ovat yksikössä taiuas(s)a. Waldacunnas pro waldacundas ei liene painovirhe, sillä Agricolalla esiintyy muutenkin muoto waldacunnas/waldakunnas merkityksessä 'valtakuntasi'. Mielenkiintoista on se, että loppuheittoinen omistuspääte -s näyttäisi aiheuttavan heikon asteen sanavartalossa.
Se Wsi Testamenti sisältää, kuten todettua, kaksi eri versiota:
Ilmaisun tenepeiuenä 'tänä päivänä' supistunut muoto tenepene esiintyy myöhemmässäkin suomen kielessä muodossa tänä päänä. Ortografisista eroista mainittakoon Luukkaan evankeliumin versiossa näkyvä tapa merkitä tavunloppuinen nasaali: iocapeiueinen ~iocapeiueinē, anna ~ āna, meiden ~ meidē. Merkintätapa on tuskin äänteellisesti motivoitunut, koska tavunloppuinen n tai m ei ole mikään vokaalin nasalisaation tai muun tavutason ominaisuuden merkki vaan itsenäinen foneemi. Kyseessä on puhtaasti graafinen lyhennys, minkä osoittaa myös edellä mainittu āna, jossa merkintä <¯n> merkitsee foneemia /nn/.
Isä meidän (Ise meiden) -rukous on säilynyt Agricolan tuotannossa kuutena eri versiona. Vanhin näistä sisältyy Abckiriaan, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1543. Rraamatunkäännöksestä Se Wsi Testamenti rukous löytyy kahtena versiona, Matteuksen evankeliumin standardiversiona sekä Luukkaan evankeliumin hieman lyhyempänä versiona. Loput versiot on löytyvät Rucouskiriasta, jossa rukouksen eri kohdat selitetään kolme kertaa. Näiden välissä on myös likipuhen cansa toijmittu versio, joka on eräänlainen selittävä mukaelma ja jonka olen näin ollen jättänyt tämän käsittelyn ulkopuolelle.
Abckirian versio (otsikkona Se Rucus ja Ise meiden) on seuraavanlainen:
ISe meinen / ioca olet taiuasa.(Kuten muutenkin, olen yhdenmukaistanut rivijaon.)
Pyhetty olkon sinun nimmes.
Lehestulkon sinun waldacunna.
Olcon sinun tactos nijn maasa quin on taiuassa.
Anna miele tenepeiuen / meiden iocapeiuenen leipen.
Ja anna meiden syndinne andexi / nin- [sivu vaihtuu] ninquin me meiden welgolisten anname.
Ja ele iodhatta meite kiusauxen.
Mutta päste meite pahasta.
Sille ette sinun on waldacunda / ia woima / ia cunnia ijancaikisesta
ijancaikisehen Amen
Muoto meinen pro meiden saattaa herättää ensiksi mielikuvan vaihtelusta, joka voisi selittää murteellisen muodon mein 'meidän' muuna kuin sisäheittona. Kyse lienee kuitenkin painovirheestä, sillä otsikossa käytetään muotoa meiden, eikä meinen esiinny Agricolalla missään muualla. Muita kirjoitusvirheitä ovat syndinne pro syndimme, sivunloppuinen nin- tekstin seassa eikä omalla rivillään sekä iodhatta pro iohdata.
Tässä versiossa ei ole vaihtelua monikon ja yksikön välillä, vaan molemmat sanan taiuas esiintymät ovat yksikössä taiuas(s)a. Waldacunnas pro waldacundas ei liene painovirhe, sillä Agricolalla esiintyy muutenkin muoto waldacunnas/waldakunnas merkityksessä 'valtakuntasi'. Mielenkiintoista on se, että loppuheittoinen omistuspääte -s näyttäisi aiheuttavan heikon asteen sanavartalossa.
Se Wsi Testamenti sisältää, kuten todettua, kaksi eri versiota:
Ise meiden ioca olet Taiuais.Periaatteessa näiden kahden eri version erot perustuvat alkutekstien eroihin, mutta muitakin poikkeamia on. Syntien ja velkojen sekoittaminen, jonka mainitsin jo edellisessä kirjoituksessa, esiintyy alkutekstissä Luukkaan evankeliumissa (τὰς ἁμαρτίας ἡμῶν ... παντὶ ὀφείλοντι ἡμῖν, latinaksi peccata nostra ... omni debenti nobis), mutta Agricola on tehnyt tämän (ilmeisesti oleellisen) eron myös Matteuksen evankeliumissa.
Pyhetty olcon sinun nimes.
Lehestulkon sinun waldakundas.
Olcon sinun tactos nin maasa / quin on Taiuais.
Anna meille tenepeiuenä meiden iocapeiuenen leipen.
Ja anna meille synnime andexi ninquin me annama meiden welgholisten.
Ja ele iohdata meite kiusauxen.
Mutta päste meite pahasta.
Sille ette sinun ombi waldakunda / ia woijma / ia cunnia ijancaikisudhes.
(Matt. 6:9-13)
Ise meiden / ioca olet Taiuahis.
Pyhetty olcon sinun Nimes.
Lehestulkon sinun Waldakundas.
Olcon sinun tactos nin maassa quin on Taiuasa.
Anna meille tenepene meiden iocapeiuenē leipe.
Ja āna meidē syndine andexi / Sille ette meki caikein meidē welgolisten andexi anname.
Ja ele iohdata meit kiusauxē.
Mutta päste meite pahasta.
(Luuk. 11:2-4)
Ilmaisun tenepeiuenä 'tänä päivänä' supistunut muoto tenepene esiintyy myöhemmässäkin suomen kielessä muodossa tänä päänä. Ortografisista eroista mainittakoon Luukkaan evankeliumin versiossa näkyvä tapa merkitä tavunloppuinen nasaali: iocapeiueinen ~iocapeiueinē, anna ~ āna, meiden ~ meidē. Merkintätapa on tuskin äänteellisesti motivoitunut, koska tavunloppuinen n tai m ei ole mikään vokaalin nasalisaation tai muun tavutason ominaisuuden merkki vaan itsenäinen foneemi. Kyseessä on puhtaasti graafinen lyhennys, minkä osoittaa myös edellä mainittu āna, jossa merkintä <¯n> merkitsee foneemia /nn/.
 |
| Luuk. 11:1-4 (Se Wsi Testamenti) |
Rucouskiriassa rukous ei esiinny kokonaisuudessaan (sehän on ollut ensimmäisiä asioita, jotka on oletettu opituksi ulkoa), vaan osissa selitettynä yhteensä neljä kertaa. Eri versiot eroavat toisistaan totuttuun tapaan ortografisesti, muutamassa kohdassa morfologisesti, kahdessa kohdassa sanajärjestyksen osalta, ja kuudessa kohdassa on vaihtelua sen suhteen, onko vokaalienvälinen h kadonnut vai ei. Toisinaan etenkin sanajärjestykseen liittyvät seikat saattavat heijastella alkutekstiä, josta Agricola on kunkin otteen kääntänyt. Käyttämäni Rucouskirian lähdetekstit ovat peräisin Jaakko Gummeruksen teoksesta Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1955).
Ensimmäinen nimetön selitys (A) on peräisin schwenckfeldiläisestä (luterilaisuudesta irtautunut mystis-spiritualistinen liike) rukouskirjasta nimeltä Bekantnus der sünden. Tätä seuraava selitys (La) on myös Agricolalla nimetön, mutta se on käännetty Martti Lutherin teoksesta Betbüchlein. Kolmannen selitys (Lb) on D. Mart. Luth toijmituxen cansa ja neljäs (M) Philip . Mel . likipuhen Cansa toijmitettu. Toisin kuin edelliset, molemmat jälkimmäiset perustuvat latinankielisiin alkuteksteihin.
Sanajärjestyksessä esiintyy hieman mielenkiintoisempaa vaihtelua. Κolmannessa pyynnössä tavataan lähes kaikki kuviteltavissa olevat variaatiot sanojen nijn ja quin käytöstä:
B: nijn maasa quin on taiuahisa
La: maasa / nin quin taijuasa.
Lb: nijn maasa / quin on taiuahisa.
M: maasa / quin on taiuasa
Kreikankielinen muoto ὡς ἐν οὐρανῷ καὶ ἐπὶ γῆς olisi sanasta sanaan käännettynä (niin) kuin taivaassa, myös maan päällä. Yllä näkyvä vaihtelu ei johdu alkutekstien vaihtelusta, jotka esimerkiksi Lb:n ja M:n tapauksessa ovat sicut in coelo et in terra 'niin kuin taivaassa, myös maan päällä' ja in terra sicut in coelo 'myös maan päällä niin kuin taivaassa'. Agricolan vakiojärjestys (maa ennen taivasta) vastaa jälkimmäistä.
B:ssä ja La:ssa kuudennen pyynnön sanajärjestys on ele meite iodhat(t)a kiusauxe(he)n, Lb:ssä ja M:ssä ele iodhata meite kiusauxen. Jälkimmäinen tyyppi vastaa Se Wsi Testamenitin, Abckirian sekä kreikankielisen alkutekstin (μὴ εἰσενέγκῃς ἡμᾶς) järjestystä. Rucoukirian lähteiden kannalta on mielenkiintoista, että saksankielisen alkutekstin tapauksessa meite tulee tulee ennen verbiä kuten latinassa (ne nos inducas), mutta latinankielisten alkutekstien tapauksessa meite tulee verbin jälkeen kuten saksassa (nit einfür vns, nitt eynfure unss). Tämä alkutekstien ja käännösten khiastinen ekvivalenssi voi tietenkin olla sattumaakin.
Ensimäisessä pyynnössä on A:ssa Pyhitetty kuten nykysuomessa, muissa versioissa pyhetty 'pyhätty'. Rakenne pyhitetty olco(ho)n vastaa joka tapauksessa saksankielistä muotoilua geheyliget werd(e) (formaalisesti ekvivalentti nykykielinen käännös latinankielen verbimuodolle sanctificetur olisi pyhitettäköön tai pyhittyköön).
H:n kadon siihen liittyvien alkujaan heterosyllabisten vokaalien supistumisen pitkäksi vokaaliksi tai diftongiksi koskee imperatiivin yksikön 3. persoonaa (olcon, lehestulcon jne.), yksikön illatiivia kiusauxen ja sanan taiuas inessiivimuotoja monikossa ja yksikössä. Viimeksi mainitun osalta ei Rucouskirian teksteissä esiinny vaihtelua (La taijuasa, M taiuasa), mutta h:llinen muoto taiuahas(a) esiintyy kyllä muuten Agricolalla. Monikon inessiivissä esiintyy vaihtelua myös sen suhteen, onko sijapääte loppuheittoinen vai ei: B taiuahisa, La taiuaijs, Lb M tai(j)uahisa. Joka tapauksessa nykykieliset muodot johtuvat seuraavasti: *taivasassa > taivahassa > taivaassa (vrt. vepsän taivhas 'taivaassa') ja *taivasissa > taivahissa > taivaissa.
Imperatiivit olcon (ensimmäisessä ja kolmannessa pyynnössä) ja lehestulcon (toisessa pyynnössä) näyttävät vaihtelevan sattumanvaraisesti muotojen olcohon ja lehestulcohon kanssa:
B: olcon, lehestulcon, olcohon
La: olcohon lehestulcō, olcohon
Lb: olcohon, lehestulcohon, olcohon
M: olcohon, lehestulcon, olcon
Kiusauxehen esiintyy h:llisena vain Lb:ssä ja on muutenkin Agricolalla selvästi harvinaisempi kuin supistunut muoto.
Sanan schuld / debitum Agricola on kääntänyt sanalla welka paitsi B:ssä, jossa pyydetään Luukkaan evankeliumin version mukaisesti (ks. ylempänä) antamaan meidē ricoxet andexi, vaikka seuraavaksi puhutaankin taas veloista: ninquin me meidē welhgolisten anname. Voisi tietysti olettaa, että käännettyään rukouksen kerran Agricola noudattaisi johdonmukaisesti itse valitsemiaan sanamuotoja. Hän tuntuu kuitenkin noudattavan itse rukoustekstissäkin materiaalinaan käyttämiään alkutekstejä sen suhteen, tuleeko pyynnön alkuun sana ja vai ei:
Näiden lisäksi aineistossa on myös "ylimääräinen" ja-sana. Joka tapauksessa se, että Agricola on jokseenkin johdonmukaisesti noudattanut alkutekstiä ja-sanan suhteen antaa syyn otaksua, että ylempänä käsitellyllä variaatiolla sicut in coelo -kohdassa saattaa olla jokin syvempikin merkitys.
Ensimmäinen nimetön selitys (A) on peräisin schwenckfeldiläisestä (luterilaisuudesta irtautunut mystis-spiritualistinen liike) rukouskirjasta nimeltä Bekantnus der sünden. Tätä seuraava selitys (La) on myös Agricolalla nimetön, mutta se on käännetty Martti Lutherin teoksesta Betbüchlein. Kolmannen selitys (Lb) on D. Mart. Luth toijmituxen cansa ja neljäs (M) Philip . Mel . likipuhen Cansa toijmitettu. Toisin kuin edelliset, molemmat jälkimmäiset perustuvat latinankielisiin alkuteksteihin.
Sanajärjestyksessä esiintyy hieman mielenkiintoisempaa vaihtelua. Κolmannessa pyynnössä tavataan lähes kaikki kuviteltavissa olevat variaatiot sanojen nijn ja quin käytöstä:
B: nijn maasa quin on taiuahisa
La: maasa / nin quin taijuasa.
Lb: nijn maasa / quin on taiuahisa.
M: maasa / quin on taiuasa
Kreikankielinen muoto ὡς ἐν οὐρανῷ καὶ ἐπὶ γῆς olisi sanasta sanaan käännettynä (niin) kuin taivaassa, myös maan päällä. Yllä näkyvä vaihtelu ei johdu alkutekstien vaihtelusta, jotka esimerkiksi Lb:n ja M:n tapauksessa ovat sicut in coelo et in terra 'niin kuin taivaassa, myös maan päällä' ja in terra sicut in coelo 'myös maan päällä niin kuin taivaassa'. Agricolan vakiojärjestys (maa ennen taivasta) vastaa jälkimmäistä.
B:ssä ja La:ssa kuudennen pyynnön sanajärjestys on ele meite iodhat(t)a kiusauxe(he)n, Lb:ssä ja M:ssä ele iodhata meite kiusauxen. Jälkimmäinen tyyppi vastaa Se Wsi Testamenitin, Abckirian sekä kreikankielisen alkutekstin (μὴ εἰσενέγκῃς ἡμᾶς) järjestystä. Rucoukirian lähteiden kannalta on mielenkiintoista, että saksankielisen alkutekstin tapauksessa meite tulee tulee ennen verbiä kuten latinassa (ne nos inducas), mutta latinankielisten alkutekstien tapauksessa meite tulee verbin jälkeen kuten saksassa (nit einfür vns, nitt eynfure unss). Tämä alkutekstien ja käännösten khiastinen ekvivalenssi voi tietenkin olla sattumaakin.
Ensimäisessä pyynnössä on A:ssa Pyhitetty kuten nykysuomessa, muissa versioissa pyhetty 'pyhätty'. Rakenne pyhitetty olco(ho)n vastaa joka tapauksessa saksankielistä muotoilua geheyliget werd(e) (formaalisesti ekvivalentti nykykielinen käännös latinankielen verbimuodolle sanctificetur olisi pyhitettäköön tai pyhittyköön).
H:n kadon siihen liittyvien alkujaan heterosyllabisten vokaalien supistumisen pitkäksi vokaaliksi tai diftongiksi koskee imperatiivin yksikön 3. persoonaa (olcon, lehestulcon jne.), yksikön illatiivia kiusauxen ja sanan taiuas inessiivimuotoja monikossa ja yksikössä. Viimeksi mainitun osalta ei Rucouskirian teksteissä esiinny vaihtelua (La taijuasa, M taiuasa), mutta h:llinen muoto taiuahas(a) esiintyy kyllä muuten Agricolalla. Monikon inessiivissä esiintyy vaihtelua myös sen suhteen, onko sijapääte loppuheittoinen vai ei: B taiuahisa, La taiuaijs, Lb M tai(j)uahisa. Joka tapauksessa nykykieliset muodot johtuvat seuraavasti: *taivasassa > taivahassa > taivaassa (vrt. vepsän taivhas 'taivaassa') ja *taivasissa > taivahissa > taivaissa.
Imperatiivit olcon (ensimmäisessä ja kolmannessa pyynnössä) ja lehestulcon (toisessa pyynnössä) näyttävät vaihtelevan sattumanvaraisesti muotojen olcohon ja lehestulcohon kanssa:
B: olcon, lehestulcon, olcohon
La: olcohon lehestulcō, olcohon
Lb: olcohon, lehestulcohon, olcohon
M: olcohon, lehestulcon, olcon
Kiusauxehen esiintyy h:llisena vain Lb:ssä ja on muutenkin Agricolalla selvästi harvinaisempi kuin supistunut muoto.
 |
| Evankelista Luukas työssään (Sen Wdhen Testamentin kuvitusta). |
| La: | Anna meille tenepene meiden iocapeijuenen leijpen | Unser teglich brott gib unss heutt |
| Ja anna meille meiden welkam andexi | Und vorlas uns unsere schulde | |
| Ja ele meite iodhata kiusauxehen | Und nitt eynfure unss ynn vorsuchungen |
| Lb: | Anna meille tenepene meiden iocapeiuenen leijpen | Panem nostrum quotidianum da nobis hodie |
| Anna meille meiden welkam andexi | Dimitte nobis debita nostra | |
| Ja ele iodhata meite Kiusauxen | Et ne nos inducas in tentationem |
Näiden lisäksi aineistossa on myös "ylimääräinen" ja-sana. Joka tapauksessa se, että Agricola on jokseenkin johdonmukaisesti noudattanut alkutekstiä ja-sanan suhteen antaa syyn otaksua, että ylempänä käsitellyllä variaatiolla sicut in coelo -kohdassa saattaa olla jokin syvempikin merkitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti