Armeijakielellä eli sotilassuomella tarkoitan yleisesti asepalveluksessa olevien ihmisten käyttämää puhuttua ja kirjallista suomen kielen muotoa. Tämä käsittää paitsi sotilasslangin myös komentokielen, käskykielen, muun taistelukoulutukseen kuuluvan ilmoitusten ja taistelunjohtamisen kielen sekä ohjesääntöjen ja oppaiden kielen. Kyseessä on siis monimutkainen, alueellisestikin vaihteleva kokonaisuus, jonka osa-alueet luonnollisesti vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Siviilimaailmaailmassa armeijakielen prosodiset ja fraseologiset ominaispiirteet aiheuttavat kuulijoissa yleensä ärtyneisyyttä.
Tässä kirjoituksessa käsittelen tapausesimerkkinä Ylen Elävästä arkistosta löytyvää dokumenttielokuvaa "Valmistautukaa!" (1982, löytyy myös Youtubesta). Ohjelmassa nähdään mm. pataljoonankomentaja puhuttelemassa joukkoaan ja pitämässä oppituntia, yliluutnantti pitämässä varustarkastusta ja sulkeisjärjestysharjoitusta, luutnantti opettamassa järjestymistä, sisäpalvelusta ja rynnäkkökiväärin lukon irroittamista, lääkäri pitämässä terveystarkastusta ja varusryhmänjohtaja opettamassa pinkan tekoa. Nostan esille kielellisesti kiinnostavia seikkoja sikäli kun niitä tulee ohjelmassa vastaan.
Aamu alkaa päivystäjän komennolla "komppaniassa herätys!". Alokkaiden toimia valvova alikersantti ohjeistaa yleispersoonamuodoilla: "niin kuin eilen opetettiin, taitetaan sivut siihen päälle". Tällaisella muodolla on yleensä sellainen merkitysvivahde, että kyseessä on asia, joka pitäisi osata ja tehdä ilman eri kehoitusta: kyseessä ei ole muodollisesti käsky, vaan ikään kuin jo opitun säännön toistaminen. Alikersantin vastaavantyyliset ohjeet pallilla istumisesta (esim. "katse on luotuna suoraan eteenpäin") koostuvat suhteellisen huolitellusta kirjakielestä, mikä kertoo siitä, että ne ovat pitkälti ulkoa opittuja fraaseja. Ero spontaaneihin ohjeistuksiin kuten "enemmän selkä suoraks" on selkeä.
Tupaan saapuva yliluutnantti sanoo ovella "jatkakaa", koska muuten ensimmäinen hänet huomaava tuvassaolija olisi velvollinen huutamaan "huomio!" ja tekemään ilmoituksen. Yliluutnantti ohjeistaa persoonattomasti (mahdollisesti jotain sääntöä siteeraten) "kirjallisuus pitää pitää kaapissa" ja käskee sitten alikersanttia: "korjatkaa yksityisen miehen virheitä" (nykyään sanottaisiin "yksittäisen miehen"). Näissä lauseissa, kuten monissa muissakin, on kuultava tunnistettava nuotti: ensimmäisissä sanoissa ensimmäinen tavu äännetään korkeammalla intonaatiolla, viimeisessä sanassa kaikki. Viimeistä sanaa edeltävä sana voi myös olla vailla korotettua tavua. Tämä lauseintonaatio mukailee komennoille tyypillistä nuottia, josta hyvänä esimerkkinä on myöhemmin kuultava "tuvassa parijonoon järjesty".
(Opettaessaan järjestymistä käytävälle kolmiriviin yliluutnantti sanoo toiselle ryhmälle "aloittaen vasemmalta", mutta ryhmän aloittaessa vasemmalta hän korjaa "aloittaen täältä" ja ohjaa ryhmän oikealle.)
Järjestyminen on siis siirtymistä tiettyyn muotoon (riviin tai jonoon) ja paikkaan. Tähän liittyen mieleen tulee eräs hauska anekdootti: toimiessani aliupseerikoulussa oppilasjohtajana olin komentanut joukon järjestymään kolmiriviin. Jotkut juttelivat järjestyessään, mihin totesin asianmukaiseen tyyliin "järjestyttäessä ei puhuta!". Joku oppilastoveri kommentoi tähän, että "homot ja rikolliset järjestäytyy, armeijassa järjestytään" tai jonkin muun yhtä nokkelan kielenhuollollisen muistisäännön. Syy kommenttiin oli tietenkin se, että normaalisti sanottaisiin "järjestyessä ei puhuta" käyttäen persoonapäätteetöntä muotoa: käytin omasta mielestäni luontevasti passiivimuotoa järjestyttäessä = kun järjestytään, mutta kyseinen oppilas oletti epätavallisen muodon kuullessaan, että olin käyttänyt väärää verbiä, vaikka siinä tapauksessa olisin tietenkin sanonut "järjestäydyttäessä ei puhuta". Nykyinen Yleinen palvelusohjesääntö (YLPALVO 2009) käyttää passiivia, esim. "Tervehdittäessä ei käytetä sanallista ilmaisua, ellei esimies sitä tee" (§ 109) mutta yksittäistapauksena myös: "Juostessa ei tervehditä, mutta tilanteen salliessa juoksu muutetaan kävelyksi, jotta tervehtiminen on mahdollista." (§ 115.)
Komppanian edessä pataljoonankomentaja kertoo alokkaille, että heidän armeijassa olonsa perustuu "Suomen hallitusmuotoon", jonka mukaan "jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään." Kyseessä on vuoden 1919 hallitusmuoto, jonka korvasi vuonna 2000 uusi perustuslaki.
Alokas Roinialan saapuessa luokintatarkastukseen hän ilmoittautuu sotilaallisesti: "Herra tohtori, alokas Roiniala ilmoittautuu luokintatarkastukseen". Tohtorin komennettua alokkaan istumaan muuttuu tilanteen sävy siviilimäisemmäksi, mutta tohtori silti teitittelee alokasta ("hengitättekö suun kautta syvään"). On tietenkin mahdollista, että muodollinen puhuttelu johtuu kameran läsnäolosta.
Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää koulutusta joukolle alokkaita. Luutnantin puhe ansaitsee tulla lainatuksi tässä kokonaisuudessaan siltä ostin, kuin se ei häviä kertojan äänen alle:
Suoritus opitaan johdetusti vaiheittain. Kaikki tehdään komentojen mukaan, mikä osaltaan totuttaa "vaistomaiseen tottelemiseen". Koulutustaitoon kuuluu, että jokaisen vaiheen suorittamisen komentamiseen käytetään sopivaa verbiä (esim. "siirtykää", "painakaa", "vetäkää") eikä joka kerta "näin tehkää". Muoto noudattelee samaa formaattia kuin komentojen valmistava osa - suoritusosa.
Yliluutnantin pitämä vartio-oppitunti on yhtä lailla muodollinen:
Vartio-oppituntikohtausta seuraa esimerkkisuoritus vartiomiehen vaihdosta. Vaihdonjohtaja ja uusi vartiomies saapuvat polkupyörillä lukitulle portille. Vaihdonjohtaja komentaa uudelle vartiomiehelle ensin "pyörältä - nouse!", sitten "asento!" ja lopuksi "ase rinnalle - vie!". Tämän jälkeen vaihdonjohtaja avaa portin ja komentaa: "vartiot - vaihtakaa!". Tätä seuraa sananvaihto, joka on kuultavissa tasatunnein myös Helsingin päävartiossa: vanha vartiomies sanoo "luovutan vartion", mihin uusi vartiomies vastaa "otan vastaan vartion". Vaihdonjohtaja sulkee portin, komentaa asennon ja "selkään - vie!", "pyörä käteen - ota!" ja lopuksi "osasto - mars!".
Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää suksisulkeisia. Sulkeisjärjestysharjoituksessa joukko on suljetussa muodossa, jossa kunkin yksittäisen miehen paikka on tarkasti määritelty suhteessa muihin. Kaikki toiminnot suoritetaan ennalta määriteltyjen komentojen mukaan. Eräs näistä komennoista on "taakse - poistu!", jolla joukko siirtyy juosten kymmenen askelta taaksepäin. Kyseistä komentoa onkin perinteisesti käytetty joukon rangaistuksenomaiseen höykyttämiseen, etenkin, jos poistumissuunnassa on ylämäki tai muita esteitä.
Suksisulkeisten jälkeen seuraa pataljoonankomentajan oppitunti ryhmänjohtajille simputuksesta. Heti tämän kohtauksen jälkeen seuraa kouluttajan pitämä varustarkastus. Luutnantti sanoo varusesineen nimen, ja varusmiehet ottavat esille kyseisen varusesineen. Varusesineiden nimeäminen noudattaa samaa usein hilpeyttä herättävää formaattia kuin viralliset listat, esim. "alushousut, pitkät, kaksi paria".
Toisin kuin kertojaäänen ja kuvan yhdistelmästä voisi kuvitella, ei "rättisulkeisilla" viitata varustarkastukseen, vaan järjestymisharjoitukseen, jossa joukko komennetaan järjestymään uudestaan ja uudestaan erilaisissa varustuksissa. Lempinimen rättisulkeiset yhteys varsinaisiin sulkeisharjoituksiin on ilmeinen toisin kuin siviilielämästä tuttujen ilmaisujen kalvosulkeiset tai PowerPoint-sulkeiset: näissähän on kyse siitä, että suhteellisen passiiviselle joukolle näytetään joukko kalvoja- tai PowerPoint-dioja, eikä komentojen vaistomaisesta seuraamisesta tarkoin määrätyllä tavalla.
Toimistokäyttäytymistä harjoitellaan alokkaiden tuvassa. Alokas Roiniala koputtaa, tulee sisään, kumartaa ovella ja tulee puhuttelemaan sotilasmestaria esittävää kersanttia: "Herra sotilasmestari, alokas Roiniala, asiaa al- alikersantti Lehtovaaralle." Muka-sotilasmestari antaa luvan toimittaa asia, jolloin alokas siirtyy alikersantin eteen ja sanoo: "herra alikersantti, lainaamani nimilista". Alikersantti vastaa: "Kiitos. Voitte poistua." Alokas Roiniala poistuu ja saa pian kersantilta palautteen suorituksestaan: "Alokas Roiniala, suoritus meni tyydyttävästi lukuun ottamatta muutamaa virhettä sekä että unohditte kumartaa pois lähtiessänne. Selvä. Menkää paikallenne." Seuraavaksi nähdään korpraali Männistön päivärahojenkuittaussuoritus oikean sotilasmestarin luona. Toisin kuin alokas Roiniala lääkärintarkastuksen yhteydessä, korpraali Männistö ei puhu itsestään kolmannessa persoonassa: "Herra sotilasmestari, korpraali Männistö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahoja." Tähän kaavaan viitataan usein ilmaisulla "puhuttelu, esittely, asia". (Sotilaskoulutuksellisista näkökohdista voitaisiin pitää mielekkäänä, että tavallisen puhuttelun osien järjestys vastaisi viestiliikenteen käytäntöjä.)
Taistelukoulutuksessa kuullaan esimerkkejä ryhmän sisäisestä viestinnästä: ryhmänjohtaja komentaa mm. "asemaan" ja "syöksyyn", ja muut taistelijat toistavat komennot. (Komennon "hälytys!" jälkeen kuultava vastaus "perkele" ei ole minkään ohjesäännön mukainen.) Yhdessä kohtauksessa nähdään myös käsimerkki: sivuille ojennetut kädet merkitsee avoriviä, jossa taistelijat ovat rivissä viiden metrin välein toisistaan. Panssarintorjunta-aseiden yhteydessä kuullaan ryhmänjohtajan (?) maalinosoitus "kärkivaunu", sen kuittaus "maali selvä" ja etäisyyden arvio "viissataa", jota ampuja tarvitsee tähtäämiseen. Periaatteena on, että komennot toistetaan niiden perillemenon varmistamiseksi (tämän jo vanhentunut nimitys on huutoketju) ja että valmiudesta annetaan ilmoitus.
Loppupuolella silmälasipäinen kapteeni, oletettavasti komppanian päällikkö, luettelee, ketkä jääkärit on valittu Reservialiupseerikouluun: nimet luetellaan järjestyksessä sukunimi-etunimi, mikä jokseenkin vastaa varustarkastuksessa käytettävää kaavaa "alushousut, pitkät". Kyseistä oppilaitosta nimitetään nykyään Aliupseerikouluksi. Etuliite reservi- esiintyy ylipäänsä enää Reserviupseerikoulun nimessä ja siihen kiinteästi liittyvässä nimityksessä reserviupseerikurssi. Kertoja nimittää viimeksi mainittua "Upseerikouluksi", mikä olikin kyseisen koulun nimi vuosina 1940 - 1952. Tarkemmin pitäisi tietenkin puhua aliupseeri- tai reserviupseerikurssista, jotka voi molemmat suorittaa useammassa kuin yhdessä varsinaisessa koulussa, mutta koulu-loppuisia ilmaisuja on tapana käyttää tässäkin merkityksessä. Virallisen termin upseeri reservissä sijaan on myös tapana käyttää vanhakantaista reserviupseeria erotuksena kantahenkilökunnasta eli tässä tapauksessa kadettiupseereista.
Edellä mainittu jääkäri on sotamiehen arvon nimitys jalkaväessä. Sotamies ei ole käytössä enää muuta kuin abstraktiona, sillä alimman miehistön arvon nimitys vaihtelee aselajista tai joukosta riippuen: nykyään arvon nimityksiä ovat esimerkiksi jääkäri (jalkaväki), kaartinjääkäri (Kaartin jääkärirykmentti), pioneeri (pioneeri), viestimies (viesti), tykkimies (tykistö, ilmatorjunta) ja rakuuna (Rakuunaeskadroona). Muissa arvoissa ainoat aselajikohtaiset poikkeamat olivat ennen vanhaan vänrikin nimitys kornetti ja kapteenin nimitys ratsumestari ratsuväessä. Ennen sotilasvalaa sotamiehestä käytetään kuitenkin kaikkialla nimitystä alokas.
Viimeisessä kohtauksessa alikersantti ohjeistaa pinkan taittelussa oikeaoppisesti jakkaran päälle käyttäen kaksinkerroin taittelusta ilmaisuja "poikki" ja "halki". Kun pinkka on tämän jälkeen asetettu jakkaralle, tulee jakkaran yli menevät sivut taittaa sen alle: alikersantti ohjeistaa sanoen "sisäänpäin", jolloin alokkaan kääntäessä sivun pinkan päälle, alikersantti tarkentaa "ei ulospäin vaan sisäänpäin" tarkoittaen, että reunat on taiteltava pinkan alle. (Ei siis ihme, jos alokas ei ymmärrä.) Kenkien jättäminen siihen tilaan, että ne saavat "hengittää" yön aikana, kuittautuu tehokkaasti yhdellä lauseella.
Tässä kirjoituksessa käsittelen tapausesimerkkinä Ylen Elävästä arkistosta löytyvää dokumenttielokuvaa "Valmistautukaa!" (1982, löytyy myös Youtubesta). Ohjelmassa nähdään mm. pataljoonankomentaja puhuttelemassa joukkoaan ja pitämässä oppituntia, yliluutnantti pitämässä varustarkastusta ja sulkeisjärjestysharjoitusta, luutnantti opettamassa järjestymistä, sisäpalvelusta ja rynnäkkökiväärin lukon irroittamista, lääkäri pitämässä terveystarkastusta ja varusryhmänjohtaja opettamassa pinkan tekoa. Nostan esille kielellisesti kiinnostavia seikkoja sikäli kun niitä tulee ohjelmassa vastaan.
Aamu alkaa päivystäjän komennolla "komppaniassa herätys!". Alokkaiden toimia valvova alikersantti ohjeistaa yleispersoonamuodoilla: "niin kuin eilen opetettiin, taitetaan sivut siihen päälle". Tällaisella muodolla on yleensä sellainen merkitysvivahde, että kyseessä on asia, joka pitäisi osata ja tehdä ilman eri kehoitusta: kyseessä ei ole muodollisesti käsky, vaan ikään kuin jo opitun säännön toistaminen. Alikersantin vastaavantyyliset ohjeet pallilla istumisesta (esim. "katse on luotuna suoraan eteenpäin") koostuvat suhteellisen huolitellusta kirjakielestä, mikä kertoo siitä, että ne ovat pitkälti ulkoa opittuja fraaseja. Ero spontaaneihin ohjeistuksiin kuten "enemmän selkä suoraks" on selkeä.
Tupaan saapuva yliluutnantti sanoo ovella "jatkakaa", koska muuten ensimmäinen hänet huomaava tuvassaolija olisi velvollinen huutamaan "huomio!" ja tekemään ilmoituksen. Yliluutnantti ohjeistaa persoonattomasti (mahdollisesti jotain sääntöä siteeraten) "kirjallisuus pitää pitää kaapissa" ja käskee sitten alikersanttia: "korjatkaa yksityisen miehen virheitä" (nykyään sanottaisiin "yksittäisen miehen"). Näissä lauseissa, kuten monissa muissakin, on kuultava tunnistettava nuotti: ensimmäisissä sanoissa ensimmäinen tavu äännetään korkeammalla intonaatiolla, viimeisessä sanassa kaikki. Viimeistä sanaa edeltävä sana voi myös olla vailla korotettua tavua. Tämä lauseintonaatio mukailee komennoille tyypillistä nuottia, josta hyvänä esimerkkinä on myöhemmin kuultava "tuvassa parijonoon järjesty".
(Opettaessaan järjestymistä käytävälle kolmiriviin yliluutnantti sanoo toiselle ryhmälle "aloittaen vasemmalta", mutta ryhmän aloittaessa vasemmalta hän korjaa "aloittaen täältä" ja ohjaa ryhmän oikealle.)
Järjestyminen on siis siirtymistä tiettyyn muotoon (riviin tai jonoon) ja paikkaan. Tähän liittyen mieleen tulee eräs hauska anekdootti: toimiessani aliupseerikoulussa oppilasjohtajana olin komentanut joukon järjestymään kolmiriviin. Jotkut juttelivat järjestyessään, mihin totesin asianmukaiseen tyyliin "järjestyttäessä ei puhuta!". Joku oppilastoveri kommentoi tähän, että "homot ja rikolliset järjestäytyy, armeijassa järjestytään" tai jonkin muun yhtä nokkelan kielenhuollollisen muistisäännön. Syy kommenttiin oli tietenkin se, että normaalisti sanottaisiin "järjestyessä ei puhuta" käyttäen persoonapäätteetöntä muotoa: käytin omasta mielestäni luontevasti passiivimuotoa järjestyttäessä = kun järjestytään, mutta kyseinen oppilas oletti epätavallisen muodon kuullessaan, että olin käyttänyt väärää verbiä, vaikka siinä tapauksessa olisin tietenkin sanonut "järjestäydyttäessä ei puhuta". Nykyinen Yleinen palvelusohjesääntö (YLPALVO 2009) käyttää passiivia, esim. "Tervehdittäessä ei käytetä sanallista ilmaisua, ellei esimies sitä tee" (§ 109) mutta yksittäistapauksena myös: "Juostessa ei tervehditä, mutta tilanteen salliessa juoksu muutetaan kävelyksi, jotta tervehtiminen on mahdollista." (§ 115.)
Komppanian edessä pataljoonankomentaja kertoo alokkaille, että heidän armeijassa olonsa perustuu "Suomen hallitusmuotoon", jonka mukaan "jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään." Kyseessä on vuoden 1919 hallitusmuoto, jonka korvasi vuonna 2000 uusi perustuslaki.
Alokas Roinialan saapuessa luokintatarkastukseen hän ilmoittautuu sotilaallisesti: "Herra tohtori, alokas Roiniala ilmoittautuu luokintatarkastukseen". Tohtorin komennettua alokkaan istumaan muuttuu tilanteen sävy siviilimäisemmäksi, mutta tohtori silti teitittelee alokasta ("hengitättekö suun kautta syvään"). On tietenkin mahdollista, että muodollinen puhuttelu johtuu kameran läsnäolosta.
Seuraavassa kohtauksessa luutnantti pitää koulutusta joukolle alokkaita. Luutnantin puhe ansaitsee tulla lainatuksi tässä kokonaisuudessaan siltä ostin, kuin se ei häviä kertojan äänen alle:
"Asento! [Alokkaat tekevät asennon.] Opetan teille rynnäkkökiväärin lukon irroittamisen. Lepo! [Alokkaat ottavat levon.] Komento kuuluu: LUKKO - IRROITA. Komennon valmistavalla osalla LUKKO viedään kantapäät yhteen. Tehkää! [Alokkaat tekevät asennon.] Ja suoritusosalla IRROITA siirrytään asekäsittelyasentoon polvelta, joka on tällainen. [Näyttää.] Siirtykää! [Alokkaat siirtyvät aseenkäsittelyasentoon.] Kädensuoja polvea vasten, oikea käsi aseen perällä. [Luutnantti käskee siirtämään oikean käden laatikon kannelle ja painamaan vapautinsalpaa.] Painakaa! [Alokkaat painavat. Luutnantti käskee ottamaan laatikon kannen irti.] Ottakaa! [Luutnantti käskee asettamaan laatikon kannen vasempaan reunaan.] Laittakaa! [Alokkaat laittavat. Tämän jälkeen irroitetaan palautinjousi, ja luutnantti näyttää, miten lukko ja luisti vedetään taakse.] Vetäkää! [Alokkaat vetävät.] Nostetaan lukko ja luisti ylöspäin, ja taaksepäin vetämällä ne lähtevät pois aseesta. Vetäkää! [Alokkaat vetävät.]"(Olen noudattanut ohjesäännöissä ja oppaissa käytettävää tapaa kirjoittaa komennot suuraakkosilla.)
Suoritus opitaan johdetusti vaiheittain. Kaikki tehdään komentojen mukaan, mikä osaltaan totuttaa "vaistomaiseen tottelemiseen". Koulutustaitoon kuuluu, että jokaisen vaiheen suorittamisen komentamiseen käytetään sopivaa verbiä (esim. "siirtykää", "painakaa", "vetäkää") eikä joka kerta "näin tehkää". Muoto noudattelee samaa formaattia kuin komentojen valmistava osa - suoritusosa.
Yliluutnantin pitämä vartio-oppitunti on yhtä lailla muodollinen:
"Tämän vartio-oppitunnin aiheena on vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet. Ensimmäiseksi: vartiomiehen aseen käytöstä. Vartiomies saa käyttää asettaan seuraavissa tapauksissa. Puolustaakseen henkilöä tai omaisuutta, jota suojelemaan tai vartioimaan hänet on määrätty. Puolustaakseen itseään sekä karkaavaa vankia tai vartioitavaa henkilöä vastaan, ellei tämä varoitushuudoista luovu karkausyrityksestä. Huomioikaa: karkaavaa arestilaista vastaan ei ampuma-asetta kuitenkaan käytetä. Asetta käytettäessä on otettava huomioon, että: milloinkaan ei käytetä enempää väkivaltaa, kuin edellä mainitun tarkoituksen saavuttamiseksi välttämättä on tarpeen. Vilkasliikenteisellä paikalla tai mualla, missä ampuma-aseen käytöstä voi aiheutua vahinkoa sivullisille, saa asetta käyttää vain suojeltaessa vartiopaikkaa väkivaltaiselta hyökkäykseltä tai torjuttaessa vartiomiestä tai vartiomiehen suojelemaa tai vartioimaa henkilöä vastaan kohdistuvaa vaarallista hyökkäystä. Aseen käyttäjä huutaa, ellei uhkaava vaara tee tätä mahdottomaksi, kahdesti kovalla äänellä 'seis, seis' sekä ampuu vielä varoituslaukauksen. Ellei annettuja varoituksia ja kieltoja noudateta, vartiomies suuntaa aseen, mikäli mahdollista, lähestyjän tai pakenijan jalkoihin."Oppitunnissa on vahva paperista luvun tuntu, mikä on vartio-oppitunnilla sikäli järkevää, että vartiomiehen oikeudet ja velvollisuudet on kerrottava kaikille samanmuotoisina väärinkäsitysten välttämiseksi. Oikeutettua voimankäyttöä ei nykyään kutsuttaisi väkivallaksi, vaan sanottaisiin, että "ei käytetä enempää voimaa". Tätä ei pidä välttämättä nähdä minään eufemismina, jolla yritetään "naamioida väkivalta" joksikin muuksi, vaan perusteltuna erotteluna oikeudettoman väkivallan ja oikeutetun voimankäytön välillä.
Vartio-oppituntikohtausta seuraa esimerkkisuoritus vartiomiehen vaihdosta. Vaihdonjohtaja ja uusi vartiomies saapuvat polkupyörillä lukitulle portille. Vaihdonjohtaja komentaa uudelle vartiomiehelle ensin "pyörältä - nouse!", sitten "asento!" ja lopuksi "ase rinnalle - vie!". Tämän jälkeen vaihdonjohtaja avaa portin ja komentaa: "vartiot - vaihtakaa!". Tätä seuraa sananvaihto, joka on kuultavissa tasatunnein myös Helsingin päävartiossa: vanha vartiomies sanoo "luovutan vartion", mihin uusi vartiomies vastaa "otan vastaan vartion". Vaihdonjohtaja sulkee portin, komentaa asennon ja "selkään - vie!", "pyörä käteen - ota!" ja lopuksi "osasto - mars!".
 |
| (Sulkeisjärjestysohjesääntö 1980) |
Suksisulkeisten jälkeen seuraa pataljoonankomentajan oppitunti ryhmänjohtajille simputuksesta. Heti tämän kohtauksen jälkeen seuraa kouluttajan pitämä varustarkastus. Luutnantti sanoo varusesineen nimen, ja varusmiehet ottavat esille kyseisen varusesineen. Varusesineiden nimeäminen noudattaa samaa usein hilpeyttä herättävää formaattia kuin viralliset listat, esim. "alushousut, pitkät, kaksi paria".
Toisin kuin kertojaäänen ja kuvan yhdistelmästä voisi kuvitella, ei "rättisulkeisilla" viitata varustarkastukseen, vaan järjestymisharjoitukseen, jossa joukko komennetaan järjestymään uudestaan ja uudestaan erilaisissa varustuksissa. Lempinimen rättisulkeiset yhteys varsinaisiin sulkeisharjoituksiin on ilmeinen toisin kuin siviilielämästä tuttujen ilmaisujen kalvosulkeiset tai PowerPoint-sulkeiset: näissähän on kyse siitä, että suhteellisen passiiviselle joukolle näytetään joukko kalvoja- tai PowerPoint-dioja, eikä komentojen vaistomaisesta seuraamisesta tarkoin määrätyllä tavalla.
Toimistokäyttäytymistä harjoitellaan alokkaiden tuvassa. Alokas Roiniala koputtaa, tulee sisään, kumartaa ovella ja tulee puhuttelemaan sotilasmestaria esittävää kersanttia: "Herra sotilasmestari, alokas Roiniala, asiaa al- alikersantti Lehtovaaralle." Muka-sotilasmestari antaa luvan toimittaa asia, jolloin alokas siirtyy alikersantin eteen ja sanoo: "herra alikersantti, lainaamani nimilista". Alikersantti vastaa: "Kiitos. Voitte poistua." Alokas Roiniala poistuu ja saa pian kersantilta palautteen suorituksestaan: "Alokas Roiniala, suoritus meni tyydyttävästi lukuun ottamatta muutamaa virhettä sekä että unohditte kumartaa pois lähtiessänne. Selvä. Menkää paikallenne." Seuraavaksi nähdään korpraali Männistön päivärahojenkuittaussuoritus oikean sotilasmestarin luona. Toisin kuin alokas Roiniala lääkärintarkastuksen yhteydessä, korpraali Männistö ei puhu itsestään kolmannessa persoonassa: "Herra sotilasmestari, korpraali Männistö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahoja." Tähän kaavaan viitataan usein ilmaisulla "puhuttelu, esittely, asia". (Sotilaskoulutuksellisista näkökohdista voitaisiin pitää mielekkäänä, että tavallisen puhuttelun osien järjestys vastaisi viestiliikenteen käytäntöjä.)
Taistelukoulutuksessa kuullaan esimerkkejä ryhmän sisäisestä viestinnästä: ryhmänjohtaja komentaa mm. "asemaan" ja "syöksyyn", ja muut taistelijat toistavat komennot. (Komennon "hälytys!" jälkeen kuultava vastaus "perkele" ei ole minkään ohjesäännön mukainen.) Yhdessä kohtauksessa nähdään myös käsimerkki: sivuille ojennetut kädet merkitsee avoriviä, jossa taistelijat ovat rivissä viiden metrin välein toisistaan. Panssarintorjunta-aseiden yhteydessä kuullaan ryhmänjohtajan (?) maalinosoitus "kärkivaunu", sen kuittaus "maali selvä" ja etäisyyden arvio "viissataa", jota ampuja tarvitsee tähtäämiseen. Periaatteena on, että komennot toistetaan niiden perillemenon varmistamiseksi (tämän jo vanhentunut nimitys on huutoketju) ja että valmiudesta annetaan ilmoitus.
Loppupuolella silmälasipäinen kapteeni, oletettavasti komppanian päällikkö, luettelee, ketkä jääkärit on valittu Reservialiupseerikouluun: nimet luetellaan järjestyksessä sukunimi-etunimi, mikä jokseenkin vastaa varustarkastuksessa käytettävää kaavaa "alushousut, pitkät". Kyseistä oppilaitosta nimitetään nykyään Aliupseerikouluksi. Etuliite reservi- esiintyy ylipäänsä enää Reserviupseerikoulun nimessä ja siihen kiinteästi liittyvässä nimityksessä reserviupseerikurssi. Kertoja nimittää viimeksi mainittua "Upseerikouluksi", mikä olikin kyseisen koulun nimi vuosina 1940 - 1952. Tarkemmin pitäisi tietenkin puhua aliupseeri- tai reserviupseerikurssista, jotka voi molemmat suorittaa useammassa kuin yhdessä varsinaisessa koulussa, mutta koulu-loppuisia ilmaisuja on tapana käyttää tässäkin merkityksessä. Virallisen termin upseeri reservissä sijaan on myös tapana käyttää vanhakantaista reserviupseeria erotuksena kantahenkilökunnasta eli tässä tapauksessa kadettiupseereista.
Edellä mainittu jääkäri on sotamiehen arvon nimitys jalkaväessä. Sotamies ei ole käytössä enää muuta kuin abstraktiona, sillä alimman miehistön arvon nimitys vaihtelee aselajista tai joukosta riippuen: nykyään arvon nimityksiä ovat esimerkiksi jääkäri (jalkaväki), kaartinjääkäri (Kaartin jääkärirykmentti), pioneeri (pioneeri), viestimies (viesti), tykkimies (tykistö, ilmatorjunta) ja rakuuna (Rakuunaeskadroona). Muissa arvoissa ainoat aselajikohtaiset poikkeamat olivat ennen vanhaan vänrikin nimitys kornetti ja kapteenin nimitys ratsumestari ratsuväessä. Ennen sotilasvalaa sotamiehestä käytetään kuitenkin kaikkialla nimitystä alokas.
Viimeisessä kohtauksessa alikersantti ohjeistaa pinkan taittelussa oikeaoppisesti jakkaran päälle käyttäen kaksinkerroin taittelusta ilmaisuja "poikki" ja "halki". Kun pinkka on tämän jälkeen asetettu jakkaralle, tulee jakkaran yli menevät sivut taittaa sen alle: alikersantti ohjeistaa sanoen "sisäänpäin", jolloin alokkaan kääntäessä sivun pinkan päälle, alikersantti tarkentaa "ei ulospäin vaan sisäänpäin" tarkoittaen, että reunat on taiteltava pinkan alle. (Ei siis ihme, jos alokas ei ymmärrä.) Kenkien jättäminen siihen tilaan, että ne saavat "hengittää" yön aikana, kuittautuu tehokkaasti yhdellä lauseella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti