Kieliopillinen suku on nominin pysyvä ominaisuus, joka vaikuttaa muiden kyseiseen nominiin viittaavien sanojen muotoon. Sana suku on käännöslaina latinan sanasta genus ja onkin tietyllä tapaa kuvaavampi kuin englannin gender 'sukupuoli'. Käsittelen tässä kirjoituksessa kieliopillista sukua historiallisesta näkökulmasta keskittyen lähinnä tuttuihin indoeurooppalaisiin kieliin, joissa sukujärjestelmä erottaa enintään maskuliinin, feminiinin ja neutrin (lat. neutrum 'ei kumpikaan'). Latinan kolmannen deklinaation hauskoja sukusääntöjä olen käsitellyt jo toisessa kirjoituksessa.
Skandinaavisten kielten en- ja ett-sukujen vaikutus näkyy artikkeleissa, adjektiivien epämääräisissä muodoissa sekä substantiivien määräisissä päätteissä, esim. ruotsin en stor katt ja den katten mutta ett stort hus ja det huset. Saksassa sukuja on kolme, maskuliini, feminiini ja neutri, jotka niin ikään tulee ottaa huomioon substantiivien määreissä ja niihin viittaavissa pronomineissa. Esimerkkinä alla olevassa taulukossa on adjektiivi gut 'hyvä' taivutettuna yksikössä epämääräisissä (vahvoissa) muodoissa. Päätteet sinänsä ovat historiallisesti osittain pronominaalisia, mutta sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä.
Latinassa on saksan tapaan kolme sukua, joiden omankieliset nimet ovat genus masculinum, genus femininum ja genus neutrum. Alla olevassa taulukossa on taivutettuna adjektiivi bonus 'hyvä' yksikössä. (Latinassa adjektiivit taipuvat kuten substantiivit.)
Molemmista taulukoista on havaittavissa, että feminiini poikkeaa kaikissa muodoissa maskuliinista ja neutrista, joiden muodoista osa on yhteisiä. Toinen seikka, joka on syytä nostaa esille, on se, että neutri on aina samannäköinen nominatiivissa ja akkusatiivissa. Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin seikka on se, että neutrin monikon nominatiivi ja akkusatiivi (ei näy taulukossa) on samannäköinen kuin feminiinin yksikön nominatiivi. Latinassa tämä ei päde vain mainittuun adjektiiviin (n. mon. bona) vaan myös lukuisiin pronomineihin, esim. ea 'hän (f.)' : ea 'ne (n.)', haec 'tämä (f.)' : haec 'nämä (n.)', illa 'tuo (f.)' : illa 'nuo (n.)'. Saksassa pätee sattumalta sama, vaikka monikko onkin kaikille suvuille yhteinen, esim. sie 'hän, se (f.)' : sie 'he, ne' ja määräinen artikkeli die (f.) ja die (mon.). Vertailun vuoksi mainittakoon, että gootissa ja muinaisenglannissa esimerkiksi määräisen artikkelin neutrin monikon nominatiivit ja akkusatiivit ovat þo ja þa, jotka ovat samanlaisia kuin feminiinin yksikön akkusatiivit þo ja þa mutta erinäköisiä kuin feminiinin yksikön nominatiivit so ja seo.
Venäjän kielessä on myös kolme sukua, joihin yllä mainitut huomiot pätevät sitä lukuun ottamatta, että pronominaaliset monikkomuodot ovat sulautuneet maskuliinisiksi, esim. possessiivipronomini 'meidän' on yksikön nominatiivissa наш (m.), наша (f.), наше (n.), mutta monikossa наши; muinaiskirkkoslaavissa vastaavat yksikkömuodot ovat kuitenkin našь (m.), naša (f.), naše (n.) ja monikossa kussakin suvussa naši (m.), našę (f.), naša (n.), joista viimeksi mainittu on samannäköinen kuin yksikön feminiini.
(Venäjässä lisäksi menneen ajan verbimuoto eli preteriti taipuu subjektinsa suvussa, esim. naiselta kysyttäisiin где ты была? 'missä olit?' mutta mieheltä где ты был? 'missä olit?', koska kyseessä on vanha aktiivinen perfektipartisiippi, joka luonnollisesti kongruoi pääsanansa suvussa ja luvussa. Muiden kielten habere-tyyppisillä verbeillä muodostettujen liittomuotojen pääosa on niin ikään alkujaan perfektipartisiippi, mikä näkyykin ranskassa silloin, jos objekti on liittoperfektissä verbimuodon edellä, esim. la femme, que j'ai vue 'nainen, jonka näin' mutta l'homme, que j'ai vu 'mies, jonka näin'. Periaatteessa tällainen perifrastinen rakenne kääntyisi suomeksi esim. 'minulla on mies nähtynä'.)
Latinan tytärkielet ovat (a)romaniaa lukuun ottamatta vähentäneet sukujen määrän kahteen yhdistäen neutrin maskuliiniin. Tämä onkin melko luonnollista, sillä latinan sijapäätteiden katoamisen seurauksena maskuliinin ja neutrin ero typistyy melko olemattomaksi. Germaaniset kielet ovat säilyttäneet neutrin paremmin: saksassa, kuten jo mainitsin, tavataan kaikki kolme sukua ja skandinaavistenkin kielten ett-suku on historiallisesti neutri: en-sukua, joka vastaa alkuperäistä maskuliinia ja feminiiniä, voisi leikillään kutstua vaikkapa utriksi.
Englannista kieliopillinen suku on käytännössä kadonnut kokonaan, vaikka pronomineissa erotetaankin skandinaavisten kielten tapaan miehiin viittaavat he, him ja his sekä naisiin viittaavat she, her, her (näitä kannattaa verrata saksan ylempänä käsiteltyihin adjektiivien päätteisiin.) Neutri on säilynyt englannissa vastaavalla tavalla pronomineina it ja that, jotka vastaavat saksan sanoja es ja das (saksassa sananloppuinen t > s). Muinaisenglannissa oli vielä kolme sukua, mikä välillä johti samanlaisiin luonnollisen ja kieliopillisen suvun ristiriitoihin kuin nykysaksassakin: esimerkiksi sana man 'mies' on maskuliini, wif 'nainen, vaimo' neutri, ja wifman 'nainen' on maskuliini. (Tämä on toisaalta pientä verrattuna esim. somalikieleen, jossa naag 'nainen' on feminiini ja naago 'naiset' maskuliini sekä inan 'poika' on maskuliini ja inammo 'pojat' feminiini.)
Nykykreikka on säilyttänyt muinaiskreikan kolme sukua. Muinaiskreikassa on kuitenkin huomattava eräs mielenkiintoinen ilmiö liittyen jo mainittuun neutrin monikkoon: jos subjekti on neutrin monikko, on siihen liittyvä verbi yksikössä, esim. τὰ σώματα θνητά ἐστιν 'ruumiit ovat kuolleita', jossa ἐστίν 'on' on yksikkö. (Suomalaisesta, joka on tottunut sanomaan ihmisistäkin "ne on siellä", tämä ei välttämättä tunnu kovin ihmeelliseltä.) Ylempänä mainitsin, että maskuliini ja neutri taipuvat historiallisesti melko samalla tavalla mutta feminiini eri tavalla. Tätä on tarkennettava siten, että feminiinin omaleimaisuus koskee oikeastaan vain *a-loppuisia sanoja, eli siis niitä, joiden yksikön nominatiivin pääte muistuttaa neutrin monikon nominatiivia.
Koska vanhimmassa tunnetussa indoeurooppalaisessa kielessa eli heetissä ei ole feminiiniä lainkaan, on esitetty otaksuma, että feminiini olisi syntynyt kollektiivijohtimesta, joka olisi ottanut myös neutrin monikon viran. (Kollektiivisanojen horjunta muodollisen monikollisuuden ja yksiköllisyyden välillä näkyy toisinaan nykyenglannissakin.)
Jopa edellä kuvattu maskuliinia edeltävä utri ja neutri tai ennemmin elollinen ja eloton voidaan teoriassa johtaa yhteisestä lähteestä, jos kantaindoeurooppalainen kieli on ollut alunperin ergatiivinen eikä nominatiivinen kuten attestoidut nyky- ja muinaiskielet. Käsitteitä on syytä selventää. (Käytän seuraavassa selostuksessa selkeyden vuoksi syntaktisia termejä.) Nominatiivisissa kielissä transitiivilauseen (esim. poika rikkoo lasin) ja intransitiivilauseen (esim. lasi hajoaa) subjektit ovat samassa sijamuodossa eli nominatiivissa (poika ja lasi), kun taas transitiivilauseen objekti on akkusatiivissa (lasin). Ergatiivisessa kielessä transitiivilauseen subjekti on ergatiivissa, transitiivilauseen objekti ja intransitiivilauseen subjekti puolestaan absolutiivissa: tällaisessa kielessä sana lasi olisi siis molemmissa esimerkkilauseissa samassa muodossa. Koska indoeurooppalaisten neutrien ominaispiirre on se, että ne ovat nominatiivissa ja akkusatiivissa samannäköisiä, voidaan esittää, että akkusatiivi on itse asiassa entinen absolutiivi: varovaisena esimerkkinä voitaisiin tarjota puer vitrum frangit 'poika rikkoo lasin' ja vitrum frangitur 'lasi hajoaa', joissa vitrum on toisen deklinaation neutrina tietysti samannäköinen sekä objektina että subjektina. Neutrin eli elottoman suvun synty siis olisi ainakin osittain seurausta siitä, että elottomiin tarkoitteisiin viittaavat sanat harvemmin esiintyivät transitiivilauseen subjekteina, koska esim. 'kivi rikkoo lasin' ilmaistaisiin ennemmin vitrum lapide frangitur -tyyppisesti.
(Edellä mainitussa heetissä ilmenee itse asiassa jakaantunut ergatiivinen järjestelmä: elollisia merkitsevät nominit noudattavat nominatiivista järjestelmää, mutta elottomia merkitsevät eli neutrisukuiset substantiivit ergatiivista. Hindissä puolestaan transitiivilauseen perfektissä subjekti ilmaistaan ne-tunnuksisella ergatiivilla, joka perustuu sanskritin tavalliseen menneen ajan rakenteeseen, josta esimerkkinä olkoon caṣaka upalena khaṇḍitaḥ 'kivi rikkoi lasin', jossa upalena on instrumentaali sanasta upalaḥ 'kivi' ja khaṇḍitaḥ passiivin perfektipartisiippi verbistä khaṇḍayati 'rikkoa', joka kongruoi substantiivin caṣakaḥ 'lasi' kanssa.)
Skandinaavisten kielten en- ja ett-sukujen vaikutus näkyy artikkeleissa, adjektiivien epämääräisissä muodoissa sekä substantiivien määräisissä päätteissä, esim. ruotsin en stor katt ja den katten mutta ett stort hus ja det huset. Saksassa sukuja on kolme, maskuliini, feminiini ja neutri, jotka niin ikään tulee ottaa huomioon substantiivien määreissä ja niihin viittaavissa pronomineissa. Esimerkkinä alla olevassa taulukossa on adjektiivi gut 'hyvä' taivutettuna yksikössä epämääräisissä (vahvoissa) muodoissa. Päätteet sinänsä ovat historiallisesti osittain pronominaalisia, mutta sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä.
| m. | f. | n. | |
| Nom. | guter | gute | gutes |
| Akk. | guten | gute | gutes |
| Gen. | guten | guter | guten |
| Dat. | gutem | guter | gutem |
Latinassa on saksan tapaan kolme sukua, joiden omankieliset nimet ovat genus masculinum, genus femininum ja genus neutrum. Alla olevassa taulukossa on taivutettuna adjektiivi bonus 'hyvä' yksikössä. (Latinassa adjektiivit taipuvat kuten substantiivit.)
| m. | f. | n. | |
| Nom. | bonus | bona | bonum |
| Akk. | bonum | bonam | bonum |
| Gen. | boni | bonae | boni |
| Dat. | bono | bonae | bono |
| Abl. | bono | bona | bono |
Molemmista taulukoista on havaittavissa, että feminiini poikkeaa kaikissa muodoissa maskuliinista ja neutrista, joiden muodoista osa on yhteisiä. Toinen seikka, joka on syytä nostaa esille, on se, että neutri on aina samannäköinen nominatiivissa ja akkusatiivissa. Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin seikka on se, että neutrin monikon nominatiivi ja akkusatiivi (ei näy taulukossa) on samannäköinen kuin feminiinin yksikön nominatiivi. Latinassa tämä ei päde vain mainittuun adjektiiviin (n. mon. bona) vaan myös lukuisiin pronomineihin, esim. ea 'hän (f.)' : ea 'ne (n.)', haec 'tämä (f.)' : haec 'nämä (n.)', illa 'tuo (f.)' : illa 'nuo (n.)'. Saksassa pätee sattumalta sama, vaikka monikko onkin kaikille suvuille yhteinen, esim. sie 'hän, se (f.)' : sie 'he, ne' ja määräinen artikkeli die (f.) ja die (mon.). Vertailun vuoksi mainittakoon, että gootissa ja muinaisenglannissa esimerkiksi määräisen artikkelin neutrin monikon nominatiivit ja akkusatiivit ovat þo ja þa, jotka ovat samanlaisia kuin feminiinin yksikön akkusatiivit þo ja þa mutta erinäköisiä kuin feminiinin yksikön nominatiivit so ja seo.
Venäjän kielessä on myös kolme sukua, joihin yllä mainitut huomiot pätevät sitä lukuun ottamatta, että pronominaaliset monikkomuodot ovat sulautuneet maskuliinisiksi, esim. possessiivipronomini 'meidän' on yksikön nominatiivissa наш (m.), наша (f.), наше (n.), mutta monikossa наши; muinaiskirkkoslaavissa vastaavat yksikkömuodot ovat kuitenkin našь (m.), naša (f.), naše (n.) ja monikossa kussakin suvussa naši (m.), našę (f.), naša (n.), joista viimeksi mainittu on samannäköinen kuin yksikön feminiini.
(Venäjässä lisäksi menneen ajan verbimuoto eli preteriti taipuu subjektinsa suvussa, esim. naiselta kysyttäisiin где ты была? 'missä olit?' mutta mieheltä где ты был? 'missä olit?', koska kyseessä on vanha aktiivinen perfektipartisiippi, joka luonnollisesti kongruoi pääsanansa suvussa ja luvussa. Muiden kielten habere-tyyppisillä verbeillä muodostettujen liittomuotojen pääosa on niin ikään alkujaan perfektipartisiippi, mikä näkyykin ranskassa silloin, jos objekti on liittoperfektissä verbimuodon edellä, esim. la femme, que j'ai vue 'nainen, jonka näin' mutta l'homme, que j'ai vu 'mies, jonka näin'. Periaatteessa tällainen perifrastinen rakenne kääntyisi suomeksi esim. 'minulla on mies nähtynä'.)
Latinan tytärkielet ovat (a)romaniaa lukuun ottamatta vähentäneet sukujen määrän kahteen yhdistäen neutrin maskuliiniin. Tämä onkin melko luonnollista, sillä latinan sijapäätteiden katoamisen seurauksena maskuliinin ja neutrin ero typistyy melko olemattomaksi. Germaaniset kielet ovat säilyttäneet neutrin paremmin: saksassa, kuten jo mainitsin, tavataan kaikki kolme sukua ja skandinaavistenkin kielten ett-suku on historiallisesti neutri: en-sukua, joka vastaa alkuperäistä maskuliinia ja feminiiniä, voisi leikillään kutstua vaikkapa utriksi.
Englannista kieliopillinen suku on käytännössä kadonnut kokonaan, vaikka pronomineissa erotetaankin skandinaavisten kielten tapaan miehiin viittaavat he, him ja his sekä naisiin viittaavat she, her, her (näitä kannattaa verrata saksan ylempänä käsiteltyihin adjektiivien päätteisiin.) Neutri on säilynyt englannissa vastaavalla tavalla pronomineina it ja that, jotka vastaavat saksan sanoja es ja das (saksassa sananloppuinen t > s). Muinaisenglannissa oli vielä kolme sukua, mikä välillä johti samanlaisiin luonnollisen ja kieliopillisen suvun ristiriitoihin kuin nykysaksassakin: esimerkiksi sana man 'mies' on maskuliini, wif 'nainen, vaimo' neutri, ja wifman 'nainen' on maskuliini. (Tämä on toisaalta pientä verrattuna esim. somalikieleen, jossa naag 'nainen' on feminiini ja naago 'naiset' maskuliini sekä inan 'poika' on maskuliini ja inammo 'pojat' feminiini.)
Nykykreikka on säilyttänyt muinaiskreikan kolme sukua. Muinaiskreikassa on kuitenkin huomattava eräs mielenkiintoinen ilmiö liittyen jo mainittuun neutrin monikkoon: jos subjekti on neutrin monikko, on siihen liittyvä verbi yksikössä, esim. τὰ σώματα θνητά ἐστιν 'ruumiit ovat kuolleita', jossa ἐστίν 'on' on yksikkö. (Suomalaisesta, joka on tottunut sanomaan ihmisistäkin "ne on siellä", tämä ei välttämättä tunnu kovin ihmeelliseltä.) Ylempänä mainitsin, että maskuliini ja neutri taipuvat historiallisesti melko samalla tavalla mutta feminiini eri tavalla. Tätä on tarkennettava siten, että feminiinin omaleimaisuus koskee oikeastaan vain *a-loppuisia sanoja, eli siis niitä, joiden yksikön nominatiivin pääte muistuttaa neutrin monikon nominatiivia.
Koska vanhimmassa tunnetussa indoeurooppalaisessa kielessa eli heetissä ei ole feminiiniä lainkaan, on esitetty otaksuma, että feminiini olisi syntynyt kollektiivijohtimesta, joka olisi ottanut myös neutrin monikon viran. (Kollektiivisanojen horjunta muodollisen monikollisuuden ja yksiköllisyyden välillä näkyy toisinaan nykyenglannissakin.)
Jopa edellä kuvattu maskuliinia edeltävä utri ja neutri tai ennemmin elollinen ja eloton voidaan teoriassa johtaa yhteisestä lähteestä, jos kantaindoeurooppalainen kieli on ollut alunperin ergatiivinen eikä nominatiivinen kuten attestoidut nyky- ja muinaiskielet. Käsitteitä on syytä selventää. (Käytän seuraavassa selostuksessa selkeyden vuoksi syntaktisia termejä.) Nominatiivisissa kielissä transitiivilauseen (esim. poika rikkoo lasin) ja intransitiivilauseen (esim. lasi hajoaa) subjektit ovat samassa sijamuodossa eli nominatiivissa (poika ja lasi), kun taas transitiivilauseen objekti on akkusatiivissa (lasin). Ergatiivisessa kielessä transitiivilauseen subjekti on ergatiivissa, transitiivilauseen objekti ja intransitiivilauseen subjekti puolestaan absolutiivissa: tällaisessa kielessä sana lasi olisi siis molemmissa esimerkkilauseissa samassa muodossa. Koska indoeurooppalaisten neutrien ominaispiirre on se, että ne ovat nominatiivissa ja akkusatiivissa samannäköisiä, voidaan esittää, että akkusatiivi on itse asiassa entinen absolutiivi: varovaisena esimerkkinä voitaisiin tarjota puer vitrum frangit 'poika rikkoo lasin' ja vitrum frangitur 'lasi hajoaa', joissa vitrum on toisen deklinaation neutrina tietysti samannäköinen sekä objektina että subjektina. Neutrin eli elottoman suvun synty siis olisi ainakin osittain seurausta siitä, että elottomiin tarkoitteisiin viittaavat sanat harvemmin esiintyivät transitiivilauseen subjekteina, koska esim. 'kivi rikkoo lasin' ilmaistaisiin ennemmin vitrum lapide frangitur -tyyppisesti.
(Edellä mainitussa heetissä ilmenee itse asiassa jakaantunut ergatiivinen järjestelmä: elollisia merkitsevät nominit noudattavat nominatiivista järjestelmää, mutta elottomia merkitsevät eli neutrisukuiset substantiivit ergatiivista. Hindissä puolestaan transitiivilauseen perfektissä subjekti ilmaistaan ne-tunnuksisella ergatiivilla, joka perustuu sanskritin tavalliseen menneen ajan rakenteeseen, josta esimerkkinä olkoon caṣaka upalena khaṇḍitaḥ 'kivi rikkoi lasin', jossa upalena on instrumentaali sanasta upalaḥ 'kivi' ja khaṇḍitaḥ passiivin perfektipartisiippi verbistä khaṇḍayati 'rikkoa', joka kongruoi substantiivin caṣakaḥ 'lasi' kanssa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti