Olin lauantaina lauluyhtye Rajattoman joulukonsertissa Finlandia-talossa. Baritoni Ahti Paunu mainitsi kappaleen "Reippahasti käypi askelet" nimestä, että hän oli pitkään luullut, että viimeinen sana on askeleet, mutta oikea muoto on askelet, kuten "kiireiset eikä kiireiseet". Aihe on kommentaarin arvoinen.
Suomen kielessä on muutamia sanoja, joiden taivutusta voidaan sanoa sekaparadigmaiseksi, sillä niiden muodot sisältävät kahden eri taivutustyypin muotoja. Iso suomen kielioppi listaa (VISK § 70) seuraavat tapaukset: askel ~ askele, askar ~ askare, hepene, huhmar ~ huhmare, kannel ~ kantele, kinner, kyynel ~ kyynele, manner ~ mantere, muren, ommel ~ ompele, penger ~ penkere, piennar ~ pientare, sammal ~ sammale, seppel ~ seppele, taival ~ taipale, tanner ~ tantere, utare, vemmel ~ vempele. Osalla sanoista ei ole vaihtoehtoista yksikön nominatiivia, esim. hepene ei käytännössä esiinny muodossa heven, mutta monikon nominatiivi voi olla joko hepeneet tai hepenet. Yhdyssanojen määriteosana esiintyy lähinnä konsonanttiloppuinen muoto, esim. Kannelmäki, Taivallahti, Huhmarkallio, Manner-Suomi. On syytä huomata, että on olemassa myös sanoja, joilla ei esiinny vaihtoehtoisia muotoja, esim. sävel ja pökäle.
Kun on olemassa vaihtoehtoja, on tavallista vaatia yksiselitteistä vastausta siihen, kumpi on "oikein", tai edellyttää ainakin "johdonmukaisuutta": ensimmäisen vaatimuksen voisi tyydyttää esimerkiksi tuomitsemalla muodon askeleet vääräksi, jälkimmäisen hyväksymällä molemmat muodot mutta edellyttämällä muodon askeleet käyttäjiä käyttämään yksikön nominatiivia askele.
Jotta muotojen erot näkyisivät selvästi, alla sana askel(e) taivutettuna kaikissa sijamuodoissaan yksikössä ja monikossa. Vasemmanpuoleiset sarakkeet ovat lyhytvokaalisen sanan askel : askele- muotoja, oikeanpuoleiset pitkävokaalisen sanan askele : askelee- muotoja.
(Pilkunviilaajille tiedoksi: komitatiivissa on yhdysmerkki siksi, että se esiintyy normaalisti omistusmuodossa, esim. askelineni, mutta yhdysmerkki on sulkeissa siksi, että ainakin teoriassa myös substantiivi voi esiintyä ilman possessiivisuffiksia, esim. ?askeline päivineen. Monikon genetiivin variantit askelien ja askeleitten olen jättänyt taulukosta pois tasapainon vuoksi.)
Kuten yllä olevasta näkyy, sanalla askel : askele- on konsonanttivartalo ja -e-vartalo, jonka vartalovokaali tavalliseen tapaan katoaa monikon i-tunnuksen edellä. Sanalla askele : askelee- pitkä vartalovokaali puolestaan lyhenee monikon tunnuksen edellä.
Itse käyttäisin yksikön nominatiivissa ja partitiivissa konsonanttivartaloa, muissa yksikön muodoissa ja monikon nominatiivissa ee-vartaloa, lopuissa monikkomuodoissa todennäköisimmin -e-vartaloa. Muilla voi olla toisenlaisia preferenssejä. Muoto askeleet antaa googlessa 733 000 osumaa, askelet 850 000 (höystettynä hieman epäloogisesti kysymyksellä "Tarkoititko: askeleet"). Osa iskemistä on tietysti keskustelua siitä, kumpi muoto on oikein.
Suomen kirjakielen historian kannalta on mielenkiintoista vilkaista, mitä muotoja Mikael Agricola käyttää. Hänen oikeinkirjoitukselliset käytäntönsä tekevät joissakin tapauksissa mahdottomaksi todeta, onko esim. askeleniluettava /askeleeni/ vai /askeleni/. Yksiselitteisesti C : e -vartalotyyppiä edustavat askeltens, askelillas, askeldens, askeldas, askeld ja askelta; e : ee -tyyppiä edustaa yksittäinen askele. Loput tapaukset (askeleni, askelet, askelen, askelens, askeles) voivat edustaa kumpaa tyyppiä tahansa. Joka tapauksessa Agricolan käytäntö ei vastaa täysin nykykielistä, vaikka osoittaakin sekaparadigmaisuuden olevan ainakin yhtä vanha ilmiö kuin kirjoitettu suomen kieli.
Vielä vertailun vuoksi vastaavahko sana askar(e) esiintyy Agricolalla muodoissa askarehis 'askareissa', askareens ja askareita sekä epäselvässä muodossa askaren. Sana seppele esiintyy muodossa seppeleist (kaksi kertaa) ja erikoisessa yksikön partitiivissa seppelite. Vastaavassa muodosa on myös kynelite 'kyyneltä', joka esiintyy myös muodoissa kynelet, kynelit, kynelist(e), kynelihin, kynelil(l)e ja genetiivin monikkomuodoissa kyneliten, kynelitten, kynelten, kynelden sekä kynelis ('kyyneliesi'). Sana perkele esiintyy nykykäytännön vastaisesti muodossa perkelie 'perkeleitä'. Suhteellisen useasti esiintyvä cappale on Agricolalla nykykäytäntöä vastaava (cappaleet, cappaleissa, cappaletta jne.) lukuun ottamatta konsonanttivartaloista monikon genetiiviä cappalten, cappalde'.
Agricolan käyttämät sanan candele eräät muodot on syytä mainita erikseen. Agricola näyttää horjuvan e- ja ee-vartalon välillä Dauidin psaltariin peräkkäin painetuissa muodoissa:
Muoto candelilla vaikuttaisi olevan sanasta *cannel, muoto candeleilla puolestaan sanasta candele. Seuraavat kaksi muotoa ovat selvästi viimeksi mainitun taivutusmuotoja:
(Edellä mainittua vertausta sotkee tietysti se, että vene esiintyy Agricolalla paitsi muodossa *wene : wenehe- myös metateettisessa muodossa wenhe, vrt. nykysuomen vale ja valhe tai ori ja orhi. Huomattakoon myös, että koska äännelait eivät välttämättä ole poikkeuksettomia, ei supistumattomien muotojen kuten candelehel olemassaolo sinänsä todista, että esim. askaren olisi välttämättä /askaren/ eikä muodosta askarehen supistunut /askareen/.)
Kahdesta vaihtoehtoisesta muodosta toinen on yleensä vanhempi. Koska sanojen lyhentäminen lopusta (askele > askel jne.) ei vaikuta todennäköiseltä jäännöslopukkeellisen tavun tapauksessa, ja koska pitkävokaalisten muotojen taivutukselle on olemassa malli vene-tyypissä, voidaan otaksua, että konsonanttiloppuiset muodot (eli tyyppi askel : askelen) ovat alkuperäisempiä (eli askel > askele jne.). Suomen lähisukulaiskielessä aunuksenkarjalassa käsiteltyjä vastaavat kaksivartaloiset sanat ovat nominatiivissa konsonanttiloppuisia ja muodostavat yksikön partitiivin konsonanttivartalosta, loput sijat vokaalivartalosta (tässä yksikön genetiivi): sammal, sammaldu, sammalen; vemmel, vemmeldu, vembelen; piennar, piennardu, piendaren. Hieman syvällisempää vertailua varten olen koonnut alla olevaan taulukkoon ylempänä mainittujen Ison suomen kieliopin luettelemien muotojen rinnalle ylempänä mainitut Agricolalla esiintyvät muodot sekä lähisukukielten karjalan, viron ja vepsän vastaavat muodot. Taulukko ei ole missään nimessä täydellinen, mutta tässä yhteydessä riittävä:
(Agricolan sarakkeessa asteriski merkitsee, että nominatiivia ei suoraan tavata aineistossa, mutta olen päätellyt sen attestoitujen muotojen perusteella. Viiva merkitsee, että kyseistä sanaa ei esiinny käyttämissäni aineistoissa, karjalan ja vepsän tapauksessa Karjalan kielen sanakirjassa ja vepsän verkkosanastossa. Viron penger on murteellinen.)
Käsillä olevan materiaalin perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että -e-loppuisia muotoja esiintyy lähinnä suomen kielessä sekä hieman vähäisemmissä määrin karjalassa. Tämä näyttäisi tukevan edellä esitettyä otaksumaa, että konsonanttiloppuiset muodot ovat alkuperäisempiä ja askele-tyyppi edustaa vene-tyyppisten sanojen vaikutuksesta syntynyttä innovaatiota.
Mainittakoon, että vene-tyypin sanat päättyvät alkunperin konsonanttiin: muotojen vene, veneen, venettä taustalla ovat veneh, venehen ja venehtä, joiden h on sanan lopussa muuttunut seuraavan konsonantin kanssa assimiloituvaksi jäännöslopukkeeksi ja vokaalien välissä kadonnut johtaen peräkkäisten vokaalien sulautumiseen pitkäksi vokaaliksi. Merkittävää on se, että näin analysoituna veneh : venehen taipuu itse asiassa tismalleen samalla tavalla kuin askel : askelen. Näin ollen askel ja askele taipuvat (tavalliselle kielenkäyttäjälle vieraasta näkökulmasta) itse asiassa samalla tavalla.
Huomaan, että tästä kirjoituksesta tuli puolivahingossa lähes tieteellinen, joten siitä tuskin on kielenhuollollista iloa sellaiselle, joka olisi vain halunnut tietää, kumpi muoto on oikein. Mitä tulee alkuperäiseen ongelmaan, kävi vastaus ilmi jo ensimmäisessä kappaleessa: kyseisessä laulussa muoto askeleet ei rimmaisi sanan kiireiset kanssa, joten askelet on yksiselitteisesti oikein.
Suomen kielessä on muutamia sanoja, joiden taivutusta voidaan sanoa sekaparadigmaiseksi, sillä niiden muodot sisältävät kahden eri taivutustyypin muotoja. Iso suomen kielioppi listaa (VISK § 70) seuraavat tapaukset: askel ~ askele, askar ~ askare, hepene, huhmar ~ huhmare, kannel ~ kantele, kinner, kyynel ~ kyynele, manner ~ mantere, muren, ommel ~ ompele, penger ~ penkere, piennar ~ pientare, sammal ~ sammale, seppel ~ seppele, taival ~ taipale, tanner ~ tantere, utare, vemmel ~ vempele. Osalla sanoista ei ole vaihtoehtoista yksikön nominatiivia, esim. hepene ei käytännössä esiinny muodossa heven, mutta monikon nominatiivi voi olla joko hepeneet tai hepenet. Yhdyssanojen määriteosana esiintyy lähinnä konsonanttiloppuinen muoto, esim. Kannelmäki, Taivallahti, Huhmarkallio, Manner-Suomi. On syytä huomata, että on olemassa myös sanoja, joilla ei esiinny vaihtoehtoisia muotoja, esim. sävel ja pökäle.
Kun on olemassa vaihtoehtoja, on tavallista vaatia yksiselitteistä vastausta siihen, kumpi on "oikein", tai edellyttää ainakin "johdonmukaisuutta": ensimmäisen vaatimuksen voisi tyydyttää esimerkiksi tuomitsemalla muodon askeleet vääräksi, jälkimmäisen hyväksymällä molemmat muodot mutta edellyttämällä muodon askeleet käyttäjiä käyttämään yksikön nominatiivia askele.
Jotta muotojen erot näkyisivät selvästi, alla sana askel(e) taivutettuna kaikissa sijamuodoissaan yksikössä ja monikossa. Vasemmanpuoleiset sarakkeet ovat lyhytvokaalisen sanan askel : askele- muotoja, oikeanpuoleiset pitkävokaalisen sanan askele : askelee- muotoja.
| Yks. | Mon. | |||
| Nom. | askel | askele | askelet | askeleet |
| Gen. | askelen | askeleen | askelten | askeleiden |
| Part. | askelta | askeletta | askelia | askeleita |
| Ess. | askelena | askeleena | askelina | askeleina |
| Transl. | askeleksi | askeleeksi | askeliksi | askeleiksi |
| Ines. | askelessa | askeleessa | askelissa | askeleissa |
| El. | askelesta | askeleesta | askelista | askeleista |
| Ill. | askeleen | askeleeseen | askeliin | askeleihin |
| Ades. | askelella | askeleella | askelilla | askeleilla |
| Abl. | askelelta | askeleelta | askelilta | askeleilta |
| All. | asekelelle | askeleelle | askelille | askeleille |
| Abes. | askeletta | askeleetta | askelitta | askeleitta |
| Komit. | - | - | askeline(-) | askeleine(-) |
| Inst. | - | - | askelin | askelein |
(Pilkunviilaajille tiedoksi: komitatiivissa on yhdysmerkki siksi, että se esiintyy normaalisti omistusmuodossa, esim. askelineni, mutta yhdysmerkki on sulkeissa siksi, että ainakin teoriassa myös substantiivi voi esiintyä ilman possessiivisuffiksia, esim. ?askeline päivineen. Monikon genetiivin variantit askelien ja askeleitten olen jättänyt taulukosta pois tasapainon vuoksi.)
Kuten yllä olevasta näkyy, sanalla askel : askele- on konsonanttivartalo ja -e-vartalo, jonka vartalovokaali tavalliseen tapaan katoaa monikon i-tunnuksen edellä. Sanalla askele : askelee- pitkä vartalovokaali puolestaan lyhenee monikon tunnuksen edellä.
Itse käyttäisin yksikön nominatiivissa ja partitiivissa konsonanttivartaloa, muissa yksikön muodoissa ja monikon nominatiivissa ee-vartaloa, lopuissa monikkomuodoissa todennäköisimmin -e-vartaloa. Muilla voi olla toisenlaisia preferenssejä. Muoto askeleet antaa googlessa 733 000 osumaa, askelet 850 000 (höystettynä hieman epäloogisesti kysymyksellä "Tarkoititko: askeleet"). Osa iskemistä on tietysti keskustelua siitä, kumpi muoto on oikein.
Suomen kirjakielen historian kannalta on mielenkiintoista vilkaista, mitä muotoja Mikael Agricola käyttää. Hänen oikeinkirjoitukselliset käytäntönsä tekevät joissakin tapauksissa mahdottomaksi todeta, onko esim. askeleniluettava /askeleeni/ vai /askeleni/. Yksiselitteisesti C : e -vartalotyyppiä edustavat askeltens, askelillas, askeldens, askeldas, askeld ja askelta; e : ee -tyyppiä edustaa yksittäinen askele. Loput tapaukset (askeleni, askelet, askelen, askelens, askeles) voivat edustaa kumpaa tyyppiä tahansa. Joka tapauksessa Agricolan käytäntö ei vastaa täysin nykykielistä, vaikka osoittaakin sekaparadigmaisuuden olevan ainakin yhtä vanha ilmiö kuin kirjoitettu suomen kieli.
Vielä vertailun vuoksi vastaavahko sana askar(e) esiintyy Agricolalla muodoissa askarehis 'askareissa', askareens ja askareita sekä epäselvässä muodossa askaren. Sana seppele esiintyy muodossa seppeleist (kaksi kertaa) ja erikoisessa yksikön partitiivissa seppelite. Vastaavassa muodosa on myös kynelite 'kyyneltä', joka esiintyy myös muodoissa kynelet, kynelit, kynelist(e), kynelihin, kynelil(l)e ja genetiivin monikkomuodoissa kyneliten, kynelitten, kynelten, kynelden sekä kynelis ('kyyneliesi'). Sana perkele esiintyy nykykäytännön vastaisesti muodossa perkelie 'perkeleitä'. Suhteellisen useasti esiintyvä cappale on Agricolalla nykykäytäntöä vastaava (cappaleet, cappaleissa, cappaletta jne.) lukuun ottamatta konsonanttivartaloista monikon genetiiviä cappalten, cappalde'.
Agricolan käyttämät sanan candele eräät muodot on syytä mainita erikseen. Agricola näyttää horjuvan e- ja ee-vartalon välillä Dauidin psaltariin peräkkäin painetuissa muodoissa:
Kijtteket site HERRA Candelilla / Candeleilla ia Psalmilla. (Ps. 98:6)(Kyse ei ole dittografiasta, sillä sanan toisinto esiintyy alkutekstissäkin.)
Muoto candelilla vaikuttaisi olevan sanasta *cannel, muoto candeleilla puolestaan sanasta candele. Seuraavat kaksi muotoa ovat selvästi viimeksi mainitun taivutusmuotoja:
Ne wanhat pwtuijt porteista / Ja ne Nooricaiset eij sillen candelecta soijta / (Val. 5:14)Sanan candelecta 'kanteletta' kirjoitusasu viitannee ääntöasuun /kantelexta/, jonka frikatiivi näkyy myös supistumattomassa muodossa Candelehel /kantelehel/ 'kanteleella'. Agricolan e-loppuiset muodot päättyvät siis mitä ilmeisimmin jäännöslopukkeeseen, jota nykysuomen oikeinkirjoituksessa ei merkitä, mutta joka assimiloituu puheessa seuraavan konsonantin kanssa, esim. kantelekin ääntyy [kantelekkin]. Assimilaatiosta seuraava rajageminaatio merkitään kuitenkin sanansisäisessä asemassa, kun partitiivin pääte -tA saa muodon -ttA, esim. kanteletta (joka siis oikeastaan jakaantuu historiallisesti kantelet+ta). Vokaaliloppuiset e : ee -vartalot kuten askele noudattavat taivutukseltaan siis (niin Agricolalla kuin nykysuomessakin) vene-tyyppiä: vene, veneen, venettä ja askele, askeleen, askeletta.
Kijtteket hende Pasunan soijtosa / kijtteket hende psaltarille / ja Candelehel. (Ps. 150:3)
(Edellä mainittua vertausta sotkee tietysti se, että vene esiintyy Agricolalla paitsi muodossa *wene : wenehe- myös metateettisessa muodossa wenhe, vrt. nykysuomen vale ja valhe tai ori ja orhi. Huomattakoon myös, että koska äännelait eivät välttämättä ole poikkeuksettomia, ei supistumattomien muotojen kuten candelehel olemassaolo sinänsä todista, että esim. askaren olisi välttämättä /askaren/ eikä muodosta askarehen supistunut /askareen/.)
Kahdesta vaihtoehtoisesta muodosta toinen on yleensä vanhempi. Koska sanojen lyhentäminen lopusta (askele > askel jne.) ei vaikuta todennäköiseltä jäännöslopukkeellisen tavun tapauksessa, ja koska pitkävokaalisten muotojen taivutukselle on olemassa malli vene-tyypissä, voidaan otaksua, että konsonanttiloppuiset muodot (eli tyyppi askel : askelen) ovat alkuperäisempiä (eli askel > askele jne.). Suomen lähisukulaiskielessä aunuksenkarjalassa käsiteltyjä vastaavat kaksivartaloiset sanat ovat nominatiivissa konsonanttiloppuisia ja muodostavat yksikön partitiivin konsonanttivartalosta, loput sijat vokaalivartalosta (tässä yksikön genetiivi): sammal, sammaldu, sammalen; vemmel, vemmeldu, vembelen; piennar, piennardu, piendaren. Hieman syvällisempää vertailua varten olen koonnut alla olevaan taulukkoon ylempänä mainittujen Ison suomen kieliopin luettelemien muotojen rinnalle ylempänä mainitut Agricolalla esiintyvät muodot sekä lähisukukielten karjalan, viron ja vepsän vastaavat muodot. Taulukko ei ole missään nimessä täydellinen, mutta tässä yhteydessä riittävä:
| VISK | Agricola | karjala | viro | vepsä |
| askel, askele | ascele | askel | - | - |
| askar, askare | *askare | - | - | - |
| hepene | - | - | - | - |
| huhmar, huhmare | - | hu(u)hmar | uhmer | hum₍bar |
| kannel, kantele | candele | kanteleh | kannel | - |
| kinner | - | kinner | kinner | - |
| kyynel, kyynele | *kynel | kyynäl | - | künaл, künaлi |
| manner, mantere | *manner | manner | manner | - |
| muren | - | - | - | - |
| ommel, ompele | - | - | - | - |
| penger, penkere | - | penker | (penger) | - |
| piennar, pientare | - | piennar | peenar | pie̯ndä₍r |
| sammal, sammale | - | sammal | sammal | sammaл |
| seppel, seppele | *seppele | - | seppel | - |
| taival, taipale | - | taival, taipaleh | - | - |
| tanner, tantere | - | tanner | tander | tand₍ar |
| utare | - | uvar, utareh | udar | uda₍r |
| vemmel, vempele | - | vemmel, vempeleh | vemmal | bem₍beĺ, vembe͔л |
(Agricolan sarakkeessa asteriski merkitsee, että nominatiivia ei suoraan tavata aineistossa, mutta olen päätellyt sen attestoitujen muotojen perusteella. Viiva merkitsee, että kyseistä sanaa ei esiinny käyttämissäni aineistoissa, karjalan ja vepsän tapauksessa Karjalan kielen sanakirjassa ja vepsän verkkosanastossa. Viron penger on murteellinen.)
Käsillä olevan materiaalin perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että -e-loppuisia muotoja esiintyy lähinnä suomen kielessä sekä hieman vähäisemmissä määrin karjalassa. Tämä näyttäisi tukevan edellä esitettyä otaksumaa, että konsonanttiloppuiset muodot ovat alkuperäisempiä ja askele-tyyppi edustaa vene-tyyppisten sanojen vaikutuksesta syntynyttä innovaatiota.
Mainittakoon, että vene-tyypin sanat päättyvät alkunperin konsonanttiin: muotojen vene, veneen, venettä taustalla ovat veneh, venehen ja venehtä, joiden h on sanan lopussa muuttunut seuraavan konsonantin kanssa assimiloituvaksi jäännöslopukkeeksi ja vokaalien välissä kadonnut johtaen peräkkäisten vokaalien sulautumiseen pitkäksi vokaaliksi. Merkittävää on se, että näin analysoituna veneh : venehen taipuu itse asiassa tismalleen samalla tavalla kuin askel : askelen. Näin ollen askel ja askele taipuvat (tavalliselle kielenkäyttäjälle vieraasta näkökulmasta) itse asiassa samalla tavalla.
Huomaan, että tästä kirjoituksesta tuli puolivahingossa lähes tieteellinen, joten siitä tuskin on kielenhuollollista iloa sellaiselle, joka olisi vain halunnut tietää, kumpi muoto on oikein. Mitä tulee alkuperäiseen ongelmaan, kävi vastaus ilmi jo ensimmäisessä kappaleessa: kyseisessä laulussa muoto askeleet ei rimmaisi sanan kiireiset kanssa, joten askelet on yksiselitteisesti oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti