torstai 5. syyskuuta 2013

Mikael Agricola syyskuusta

Agricola kirjoittaa Rucouskiriassa (1544) syyskuusta seuraavasti:
Märcke Syyss / ia pehme maa.
tulee / quin palio hedhelme iaka.
Nyt sine kyluä Talui siemendh.
laske mös werta cosca lystendh.
Sisellyxet szolet / ia mw.
eij läkita salli Syyszkw.
Telle kwlla sopi södhe (ma Isaach läkeri)
wohen ia lammasten reska leijue' cansa sw-
rustamata / Ja cupata ia szonda iske / Ja
iwrija södhe / Perunat / Omenat / ia he-
dhelmet / Jooma olcohen Noculaisilla
sekoijtettu.
'Märkä syys ja pehmeä maa / tulee, joka paljon hedelmää jakaa. / Nyt sinä kylvät talvisiementä, / laske myös verta koska lystäät. / Sisälmykset, suolet ja muut / ei tulla lääkityksi salli syyskuu. / Tällä kuulla sopii syödä (lääkäri Iisakin mukaan) vuohen ja lampaiden rieskaa leivän kanssa suurustamatta, ja kupata ja suonta iskeä, ja juuria syödä, päärynät, omenat ja hedelmät. Juoma olkoon nokkosilla sekoitettu.'

Tämänkertainen teksti on diftongisaatioesimerkkien aarreaitta: mös /möös/ > myös, szolet /soolet/ > suolet, södhe /sööðä/ > syödä, wohen /voohen/ > vuohen, reska /reeskaa/ > rieskaa, jooma /jooma/ > juoma. Tässä mielessä vanha kirjasuomi on kuten nykyviro, jossa esim. sooled 'suolet', sööda 'syödä'.

Reska ei merkitse tässä 'rieskaa' kuten nykyään vaan 'tuoretta maitoa'. Vastaavalla sanalla on nämä merkitykset myös muissa itämerensuomalaisissa kielissä. Myöskään perunat ei viittaa perunoihin, joita ei tuolloin vielä Suomessa tunnettu, vaan päärynöihin. Kuten todettua, peruna ja päärynä ovat alkujaan sama ruotsin kielen sana, jonka suomeen lainautuneet eri asut ovat eriytyneet merkityksiltään.

Kirjoitusasu <syyss> on erikoinen. Sananloppuinen <ss> esiintyy Agricolalla loppuheittoisissa inessiivimuodoissa less 'lähellä', palauass ja Templiss, kolossalaiskirjeen lyhenteessä Co(l)loss sekä kerran sanoissa ioss 'jos' ja auuss 'apusi', jotka molemmat esiintyvät normaalisti muodoissa ios tai jos sekä auus tai apus. Sana syys 'syksy' esiintyy Agricolalla vain kolme kertaa, kahdessa tapauksessa yhdyssanan alkuosana: Syyskwla, syyss ja syyszkw. Sekä s että saksasta tuttu sz (ß) tiettävästi merkitsevät samaa foneemia /s/. On teoriassa mahdollista, että Agricola on käyttänyt eri kirjoitustapoja erottamaan esimerkiksi sanat sonda 'sonta' ja szonda 'suonta'. Muutenkin useat Agricolan szo-alkuiset sanat vaikuttavat olevan nykysuomessa suo-alkuisia, mutta se onkin jo kokonaan toinen aihe.

Agricola käyttää tavallisesti pitkää i-äännettä merkitsevää kirjoitustapaa <ij> vapaammin kuin nykysuomessa on tapana: eij 'ei', leijue[n] 'leivän', iwrija 'juuria', sekoijtettu 'sekoitettu'. Tästä saattaa herätä kysymys, miten "suomen kirjakielen isä" olisi suhtautunut halti(j)a-kysymykseen. Agricolan teoksissa kirjoitusasut <haltia> ja <haltija> esiintyvät kuitenkin vaihdellen asiayhteydestä riippumatta.

Mainittu ravintosuositusten antaja lienee arabiaksi kirjoittanut egyptinjuutalainen Isaac Israeli ben Solomon (n. 832 - 932) eli Iisak Juutalainen. Latinaksi käännetty opera omnia ilmestyi Lyonissa vuonna 1515.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti