Linnanmäen Salama-laitteen yhteydessä on rautakausiteemaan liittyvä taulu, jossa on kuvattuna joukko riimukirjaimia latinalaisine vastineineen. Parasta on se, että riimuja ei ole tässä yhteydessä yhdistetty mihinkään (nykyajan) riimumagiaan tai muuhun höpöhöpöön. Toiseksi parasta on tietysti se, että riimut ylipäänsä ovat tällä tavalla kuvattuna, sillä minkäpä muunkaan laiset pienet jutut herättäisivät nuorten ihmisten mielenkiinnon tällaisiin asioihin. Jos voisin tehdä jonkun parannusehdotuksen, voisi jossakin olla varsinaista riimukirjoitusta suomen kielellä eikä pelkästään riimujen näköisiä latinalaisia aakkosia (kuten alla olevassa kuvassa näkyvän taulun otsikossa).
Riimujen käyttö muun kuin niiden natiivikielen kirjoittamiseen on kuitenkin ongelmallista. Vanhassa riimustossa eli fuþarkissa oli 24 merkkiä, jotka vähenivät muinaisskandinaavissa 16 merkkiin, kun taas anglosaksien fuþorcissa saattoi olla jopa 33 merkkiä. Koska muinaisgermaaneilla ei ollut kielitoimistoa määräämässä kuinka kirjoittaa, mukautui heidän kirjoitusjärjestelmänsä kielen fonologisiin tarpeisiin (ja kirjoittajien kyvykkyyteen).
Linnanmäen riimutaulu perustuu vanhimpaan 24-merkkiseen järjestelmään, mutta latinalaisissa vastineissa on joitakin erikoisuuksia, jotka vaativat selitystä. Jos neliöt tms. korvausmerkit häiritsevät, suosittelen lataamaan esim. Junicode-fontin. Riimut olen joka tapauksessa myös translitteroinut käyttäen Linnanmäen riimutaulussa näkyviä vastineita.
Itse kirjainten järjestys on lähes sama kuin 500-luvulta peräisin olevassa Kylveristä löytyneessä hautakivessä (G 88), vaikka kyseisessä kirjoituksessa eräät riimut ovat peilikuvia tässä esitetystä. Riimujen ᛇ e(u) ja ᛈ p sekä kahden viimeisen riimun käänteiset järjestykset vastaavat Vadstenasta löytyneessä c-brakteaatissa (Ög 178) esiintyvää järjestystä. ᚲ k -riimu on tiettävästi piirrettu yleensä pienemmäksi kuin muut riimut, vaikka se esiintyy tässä muiden kanssa samankorkuisena. ᛜ ng-riimu on taulussa kuvattu sivullaan seisovana neliönä (kuten Kylverin kivessä), mutta yleensä se seisoo kulmallaan. ᛖ e -riimun jalat on jostain syystä piirretty hieman avautuviksi, vaikka sen tulisi pääpiirteissään muistuttaa vieressä olevaa ᛗ m -riimua.
Taulu on muodoltaan, kuten odotettavissa on, laadittu riimujen tulkitsemisesta silmällä pitäen sen sijaan, että sen avulla voisi kirjoittaa suomea riimukirjaimilla, vaikka jälkimmäinen aktiviteetti tullee ensimmäisenä mieleen keskivertohuvipuistovierailijalle. Tätä tarkoitusta varten taulusta kuitenkin "puuttuu" lukuisia kirjaimia, mm. ääkköset. J. R. R. Tolkien ratkaisee vastaavan ongelman Hobitin esipuheessa ehdottaen yhdistelmää cw korvaamaan q-riimun puutetta, mikäli lukija sattuisi innostumaan kirjoittamaan nykyenglantia kirjan liitteenä olevasta kartasta löytyvillä anglosaksisilla riimuilla. Tolkien huomauttaa samassa yhteydessä, että jotkut yksittäiset riimut merkitsevät kahta nykyenglannin kirjainta, esimerkiksi ᚦ th, ᛝ ng ja ᛟ ee. Näin on asian laita myös Linnanmäen taulussa, vaikka viimeksi mainittu merkki on translitteroitu alkuperäisen äännearvonsa mukaan o:ksi, ja ng-riimu on ᛜ eikä ᛝ. Tapaukset ᚦ th ja ᛜ ng vaativat kuitenkin hieman selityksiä.
Riimujen käyttö muun kuin niiden natiivikielen kirjoittamiseen on kuitenkin ongelmallista. Vanhassa riimustossa eli fuþarkissa oli 24 merkkiä, jotka vähenivät muinaisskandinaavissa 16 merkkiin, kun taas anglosaksien fuþorcissa saattoi olla jopa 33 merkkiä. Koska muinaisgermaaneilla ei ollut kielitoimistoa määräämässä kuinka kirjoittaa, mukautui heidän kirjoitusjärjestelmänsä kielen fonologisiin tarpeisiin (ja kirjoittajien kyvykkyyteen).
Linnanmäen riimutaulu perustuu vanhimpaan 24-merkkiseen järjestelmään, mutta latinalaisissa vastineissa on joitakin erikoisuuksia, jotka vaativat selitystä. Jos neliöt tms. korvausmerkit häiritsevät, suosittelen lataamaan esim. Junicode-fontin. Riimut olen joka tapauksessa myös translitteroinut käyttäen Linnanmäen riimutaulussa näkyviä vastineita.
Itse kirjainten järjestys on lähes sama kuin 500-luvulta peräisin olevassa Kylveristä löytyneessä hautakivessä (G 88), vaikka kyseisessä kirjoituksessa eräät riimut ovat peilikuvia tässä esitetystä. Riimujen ᛇ e(u) ja ᛈ p sekä kahden viimeisen riimun käänteiset järjestykset vastaavat Vadstenasta löytyneessä c-brakteaatissa (Ög 178) esiintyvää järjestystä. ᚲ k -riimu on tiettävästi piirrettu yleensä pienemmäksi kuin muut riimut, vaikka se esiintyy tässä muiden kanssa samankorkuisena. ᛜ ng-riimu on taulussa kuvattu sivullaan seisovana neliönä (kuten Kylverin kivessä), mutta yleensä se seisoo kulmallaan. ᛖ e -riimun jalat on jostain syystä piirretty hieman avautuviksi, vaikka sen tulisi pääpiirteissään muistuttaa vieressä olevaa ᛗ m -riimua.
Taulu on muodoltaan, kuten odotettavissa on, laadittu riimujen tulkitsemisesta silmällä pitäen sen sijaan, että sen avulla voisi kirjoittaa suomea riimukirjaimilla, vaikka jälkimmäinen aktiviteetti tullee ensimmäisenä mieleen keskivertohuvipuistovierailijalle. Tätä tarkoitusta varten taulusta kuitenkin "puuttuu" lukuisia kirjaimia, mm. ääkköset. J. R. R. Tolkien ratkaisee vastaavan ongelman Hobitin esipuheessa ehdottaen yhdistelmää cw korvaamaan q-riimun puutetta, mikäli lukija sattuisi innostumaan kirjoittamaan nykyenglantia kirjan liitteenä olevasta kartasta löytyvillä anglosaksisilla riimuilla. Tolkien huomauttaa samassa yhteydessä, että jotkut yksittäiset riimut merkitsevät kahta nykyenglannin kirjainta, esimerkiksi ᚦ th, ᛝ ng ja ᛟ ee. Näin on asian laita myös Linnanmäen taulussa, vaikka viimeksi mainittu merkki on translitteroitu alkuperäisen äännearvonsa mukaan o:ksi, ja ng-riimu on ᛜ eikä ᛝ. Tapaukset ᚦ th ja ᛜ ng vaativat kuitenkin hieman selityksiä.
Riimua ᚦ th ei tule käyttää sellaisissa tapauksissa kuin tulethan, jossa esiintyvät peräkkäin konsonantit t ja h. ᚦ th-riimu merkitsee dentaalista frikatiivia, jossa merkityksessä se on myös päässyt latinalaisen aakkoston laajennukseksi eli kirjaimeksi þ, jota ei missään nimessä pidä sekoittaa p:hen (tai y:hyn). Englannissa käytettiin þ-kirjainta kunnes kirjoitustapa ⟨th⟩ syrjäytti sen, esim. þis = this. Foneettisessa kirjoituksessa soinnittomasta variantista käytetään kreikasta lainattua merkintätapaa [θ], soinnillisesta muinaisenglannistakin tuttua merkintää [ð]. Riimu voi merkitä kumpaa tahansa, eikä sillä ole oikeastaan käyttöä suomen kieltä riimuilla kirjoitettaessa. Tavallinen translitteraatio kielestä riippumatta on þ.
Historiallisesti jokseenkin ongelmallinen riimu ᛜ ng ei myöskään oikein toimi suomen kielen kirjoitusasun ⟨ng⟩ suorana vastineena. Ns. äng-äänne eli velaarinen nasaali [ŋ], jota kyseinen riimu mahdollisesti merkitsee, on esiintynyt muinaisissa germaanisissa kielissä tiettävästi lähinnä [n]-äänteen allofonina velaarisen konsonantin edellä: normaalisti hammasvallilla äännettävä [n] on siis sulautunut seuraavaan äänteeseen ääntöpaikan suhteen. Nykyenglannissa äänteet ovat sananlopussa foneettisessa oppositiossa (eli ovat eri äänteitä), minkä osoittaa minimipari king : kin. Suomessa [ŋ] esiintyy paitsi [n]-äänteen allofonina k:n edellä (esim. kenkä [keŋkä]) myös (hieman tulkinnasta riippuen) geminaattana erillisenä foneemina, minkä osoittaa minimipari rangat [raŋŋat] : rannat [rannat]. Riimua ᛜ ng voi siis käyttää tämän [ŋ]-äänteen merkkinä, jolla ei suomen oikeinkirjoituksessa ole foneemisesta periaatteesta huolimatta yksiselitteistä vastinetta.
Riimu ᛇ e(u) on hankalampi tapaus. Riimu esiintyy vanhemman fuþarkin lisäksi ainoastaan muinaisenglannissa, jossa se merkitsee ēo-äännettä. Kirjaimella lienee merkitty siinä germaanisessa kielessä, jota vanhemmalla fuþarkilla on kirjoitettu, jotain vokaalia, joka on ollut mahdollisesti pitkän e:n kaltainen, joko diftongi tai monoftongi. Riimu translitteroidaan alan kirjallisuudessa vaihtelevilla tavoilla.
Lopuksi mainittakoon vielä riimu ᛉ, joka on taulukossa translitteroitu r/z. Kyseessä on alkuperäisen sananloppuisen *s-äänteen soinnillinen germaaninen vastine *z, joka esim. gootissa sulautui eräissä tapauksissa /s/-foneemin kanssa ja skandinaavisissa kielissä /r/-foneemin kanssa. Muinaisskandinaavisessa fuþarkissa käytettiin merkin ympärikäännettyä muotoa ᛦ (jollaisena se itse asiassa näyttäytyy myös yllä mainitussa Kylverin kivessä), joka translitteroidaan tavallisesti kapiteelilla R. Anglosaksisessa fuþorcissa kilvessä kuvatu ᛉ r/z -riimun näköinen riimu merkitsee x- eli ks-äännettä. Koska [z] oli muinaisenglannissa /s/-foneemin allofoni, ei erillistä merkkiä z:lle varsinaisesti tarvittu.
(Mainittakoon nyt vielä, että vaikka näillä eväillä joku voisi kirjoittaa suomen kielen sanan kuningas muodossa ᚲᚢᚾᛁᚾᚷᚫᛊ tai ᚲᚢᚾᛁᛜᛜᚫᛊ, voisi etymologisesti "oikeampi" muoto olla ᚲᚢᚾᛁᛜᚷᚫᛉ.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti