tiistai 24. helmikuuta 2015

Englannin taivutuksesta, osa 1

Yksi niistä englannin kielen piirteistä, joita on Otto Jespersenistä (1860 - 1943) ja Henry Bradleysta (1845 - 1923) asti ylistetty, on vaikeiden ja turhien taivutuskategorioiden puute. Tästä johtuen englantia oppivan ei tarvitse opetella massoittain taivutuskaavoja, vaan (hieman yksinkertaistaen) ainoastaan oppia laittamaan oikeat sanat oikeaan järjestykseen. Myös grammaatikko John Wallis (1616 - 1703) mainitsee kieliopissaan, että englanti on "omnium, quas scio, linguarum facillima, et paucissimis regulis tota ipsius fabrica tradi poterit" ('kaikista tuntemistani kielistä helpoin, ja sen koko rakenne voidaan selittää muutamalla säännöllä'). Taivutusten vähäisyydestä johtuen suurimmat vaikeudet tulevatkin vastaan fraseologian ja syntaksin nyansseissa, mutta saa englannin kielen taivutumuodoista kuitenkin paljon asiaa irti. Tässä kirjoituksessa käsittelen totuttuun tapaan historiallisehkosta näkökulmasta nykyenglannin substantiivien taivutusta eli monikkoa ja genetiiviä. Jos aihe ei ole sinänsä tuttu, suosittelen tutustumaan ensin vaikkapa Englannin peruskielioppiin.

Kirjoitin nykyenglantiin säilyneistä erilaisista monikkomuodoista jo toisessa kirjoituksessa, ja koska hyvät esimerkit kestävät kierrätystä, käytän niitä tässäkin.

Tavallisinta monikkotyyppiä edustaa stone : stones, jossa monikon pääte on -s, joka liittyy useimpiin sanoihin ilman komplikaatioita. Vokaalia merkitsevään y:hyn loppuvat sanat kokevat lievän ortografisen muutoksen, esim. lorry : lorries ja fly : flies (mutta kuitenkin boy : boys ja toy : toys). Mikäli sana päättyy ch-, s-, sh- tai x-kirjaimiin, on monikon pääte -es, esim. church churches, bus buses, bush : bushes ja tax taxes.

Päällisin puolin näyttäisi siltä, että stone : stones ja house : houses olisivat vastaavia tapauksia, mutta jälkimmäinen vastaa mykkine e-kirjaimineen oikeastaan edellä käsiteltyä sibilanttipäätteistä tyyppiä: stone ja monikko stones ovat molemmat yksitavuisia yksiköllisen sanan house lailla, mutta monikko houses on kaksitavuinen. Lisäksi yksikön soinniton s muuttuu vokaalien (äänteiden, ei kirjainten) väliin joutuessaan soinnilliseksi: yksikkö ääntyy /haʊs/, monikko /haʊzᵻz/. Vastaava vokaalienvälinen soinnillistumisilmiö tapahtuu eräissä f-loppuisissa sanoissa, joissa se myös näkyy kirjoitusasussa: calf : calves, leaf : leaves, loaf : loaveswife : wives ja wolf : wolves. Sana dwarf ei varsinaisesti kuulu tähän ryhmään, vaikka J. R. R. Tolkien käyttikin sen monikosta muotoa dwarves.

Visuaalis-vertailevalla menetelmällä voidaan todeta englannin olevan suunnilleen yhtä helppoa kuin saksa ja ranska.

O-loppuisten sanojen suhteen esiintyy horjuvuutta: hero on monikossa heroes, mutta motto voi olla joko mottos tai mottoes. Toisaalta photo ja piano ovat monikossa aina photos ja pianos. Klassisen maailman heeroksista juontuva heroes voidaan teoriassa nähdä lainattuna monikkona latinalais-kreikkalaisesta sanasta heros : heroes (kreikaksi ἥρωςἥρωες). Klassisista kielistä peräisin olevista varsinaisista es-päätteisistä monikoista lisää alempana.

Historiallisesti vokaalinmukaukseen eli umlautiin pohjautuvalla vokaalimutaatiolla muodostettavia monikkoja ovat man : menwoman : women (alk. wīfman, kirjaimellisesti 'vaimoihminen'), foot : feettooth : teethgoose : geese sekä kirjoitusasultaan ranskalaisemmin käyttäytyvät mouse : mice ja louse : lice. Vastaava muutos näkyy myös sanan brother vanhanaikaisessa monikossa brethren, jossa on lisäksi en-pääte, joka on oikeastaan saksasta tuttujen ns. heikkojen substantiivien monikon pääte. (Entisaikojen grammaatikot luulivat myös muotojen men ja women muodostuneen tällä päätteellä.) Ainoa puhtaasti säilynyt tätä tyyppiä edustava tapaus nykyenglannissa on ox : oxen. (Ruotsin yksikön määräinen muoto oxen ei liity tähän, mutta historiallisesti heikkojen substantiivien pääte näkynee kyllä muodoissa öron ja ögon.) Sanassa child : children monikossa on lisäksi r, joka periytyy alkuperäisen vartalokonsonantin s rotasoituneesta muodosta: muinaisenglannissa sana esiintyy vielä muodossa cild : cildru.

Rotasismi eli muutos s → r näkyy myös sanassa deer, joka tunnetaan gootista muodossa dius ja monikon datiivissa diuzam, jossa vartalokonsonantti on rotasismia ennakoivassa soinnillisessa muodossa. Tämän kirjoituksen aiheeseen deer liittyy kuitenkin enemmän sikäli, että se on myös monikossa deer. Sama pätee sanoihin sheep : sheepswine : swine. Sanan fish monikko on joko fish tai fishes. Analogisesti myös monista muista eläimistä käytetään päätteettömiä monikkoja.

Historiallisesti edellä mainitut ovat sanaa fish (muinaisenglannin fisc : fiscas) lukuun ottamatta neutreja, joiden päätteettömyys monikossa (dēor : dēor, swīn : swīn) johtui alkuperäisen *a-päätteen katoamisesta. (Osassa neutreja pääte näkyi vielä muinaisenglannissa muodossa -u, esim. scip : scipu ja jopa jo mainittu cild : cildru.) Etymologisessa mielessä kyseinen pääte näkyy kuitenkin nykyenglannissakin eräiden latinalaisten ja kreikkalaisten neutrisukusisten lainasanojen monikoissa, esim. bacterium : bacteria 'bakteeri', phenomenon : phenomena 'ilmiö' (vrt. kreikan φαινόμενον : φαινόμενα) ja hapax legomenon : hapax legomena 'kerran luettava' (kr. ἅπαξ λεγόμενον : ἅπαξ λεγόμενα). Jälkimmäinen lyhenee usein muotoon hapax, josta on johdettu klassisistia kauhistuttava monikko hapaces alempana käsiteltyjen sanojen mallin mukaan, vaikka kyseessä on adverbi 'kerran' eikä mikään ylipäänsä taivutettava substantiivi.

Latinan monikon päätteitä tavataan lainasanoissa muutenkin, esim. fungus : fungi 'sieni', antenna : antennae 'antenni' ja formula : formulae 'kaava'. Sanan octopus 'mustekala' monikko ei kuitenkaan ole oikein millään perusteella octopi, sillä kyseessä ei ole samanlainen us-loppuinen sana kuin fungus, vaan kyseessä on yhdyssana, jonka loppuosa pus : podes on kreikasta lainattu 'jalkaa' merkitsevä sana (latinassa vastaava sana on pes : pedes). Kokonaisuudessaan sana merkitsee siis 'kahdeksanjalkaista' (vrt. kreikan τρίπους τρίποδες ja latinan tripus : tripodes 'kolmijalka, tripodi'). (Tähän sinänsä liittymättömän sanan Jesus monikko ei myöskään välttämättä ole Jesi, sillä sana ei taivu latinassa toisen deklinaation mukaan, toisin kuin esim. annus ja Romanus, kuten elokuvasta Monty Python and the Holy Grail voidaan oppia.) Monikon octopi voidaan katsoa toki edustavan vastaavaa analogiakehitystä kuin mitä englannin historiassa on muutenkin tapahtunut. Ylipäänsä us-loppuisia sanoja käsitellään toisinaan samalla tavalla kuin "kotoperäistä" bus : buses -tyyppiä (bus on etymologisesti luonnollisesti latinan monikon datiivin pääte), ja a-loppuisiinkin sanoihin lisätään monikossa useimmiten vain -s, joten sellaiset monikot kuin funguses ja antennas ovat myös täysin mahdollisia.

Kuten muinaisten neutrien nollaksi muuttuneella monikon päätteellä, myös englannin s-päätteellä on vastineensa myös latinassa ja kreikassa, joista se on tunnistettavassa muodossa lainautunut englantiin eräiden sanojen monikoiden mukana. Niissä tapauksissa, joissa sanan yksikkö päättyy -is, näyttävät sellaisinaan lainatut monikot vaihtavan s:n edellä olevaa vokaalia, esim. basis bases ja hypothesis hypotheses. Vastaavalla monikon päätteellä taipuvat myös latinan sanat codex ja index, joiden englannistakin tutut monikot ovat codices ja indices. Toisaalta ainakin monikkomuoto indexes on englannissa hyvin yleinen. Sanaa codex 'koodeksi' käytettäneen vain sellaisissa yhteyksissä, joissa latinantaito on niin selviö, että kellekään ei tulisi mieleenkään taivuttaa sitä muuten kuin lainanantajakielen tapaan.

Edellä käsiteltyjen muotojen lisäksi nykyenglannissa esiintyy ilmiö, jota yksinkertaisuuden vuoksi nimitän historiallisin perustein genetiiviksi. Perinteisen näkemyksen mukaan genetiivin pääte on yksikössä -'s ja monikossa -s'. Näin ollen yksittäiselle englannin substantiiville voidaan ajatella neljä muotoa, esim. stone, stones, stone's ja stones' tai day, days, day's ja days'.

Yleensä heittomerkillä merkitään nimensä mukaisesti sitä, että sen paikalta on pudonnut jotain pois ("heittynyt"). Englannin supistumat noudattavatkin yleensä tätä logiikkaa, esim. do not → don't, is not → isn't, they have → they've, she would → she'd, he had he'd, she has → she's ja he is → he's (neljään viimeksi mainittuun tapaukseen liittyvät ilmeiset sekaannusten vaarat on syytä ottaa huomioon esim. oppikirjatekstejä laadittaessa). Myös genetiivin osalta voitaisiin ajatella, että s-kirjaimen ja sanavartalon välistä on pudonnut päätteeseen kuulunut vokaali pois, mikä voidaan havaita tarkasteltaessa muinaisenglannin muotoja stān : stānes ja dæg : dæges, mutta toisaalta sama pätee monikon nominatiiviinkin stān : stānas ja dæg : dagas, joiden nykyvastineet kirjoitetaan ilman heittomerkkiä. Samuel Johnsonin (1709 - 1784) kieliopin mukaan hänen aikanaan annettu selitys heittomerkille ("mark of elision") on ollut se, että kyseessä olisi kontrahoitu his:
Theſe genitives are always written with a mark of eliſion, maſter's, ſcholar's, according to an opinion long received, that the 's is a contraction of his, as the ſoldier's valour, for the ſoldier his valour: but this cannot be the true original, becauſe 's is put to female nouns, Woman's beauty; the Virgin's delicacyHaughty Juno's unrelenting hate: and collective nouns, as Woman's paſſions; the rabble's inſolence; the multitude's folly; in all theſe caſes it is apparent that his cannot be underſtood. We ſay likewiſe, the foundation's ſtrength, the diamond's luſtre, the winter's ſeverity; but in theſe caſes his may be understood, he and his having formerly been applied to neuters in the place now ſupplied by it and its.
(Mieleen tulee jotenkin saksan "der Dativ ist dem Genitiv sein Tod".) Johnson jatkaa toteamalla, että pääte on mitä ilmeisemmin peräisin niistä sanoista, jotka muinaisenglannissa saavat genetiivissä päätteen -es, jonka vokaali on useimissa tapauksissa tippunut pois. Johnson kritisoi samassa yhteydessä jo ylempänä mainittua John Wallisia, joka käyttää kieliopissaan (1653) muodosta nimitystä "adjective possessive" (adjectivum possessivum), vaikka kyseessä on "a real genitive indicating possession". "Adjektiivista" puhuminen on kieltämättä hämäävää syistä, joihin palaan seuraavassa kirjoituksessa. (Sivumennen sanoen Wallis tuomitsee yllä viitatun his-selityksen täysin vääräksi, mitä se tietenkin onkin.)

Monikon genetiivi muodostetaan astetta edellistä hämärämmällä päätteellä -s'. Johnson toteaa (jo tietenkin vanhentuneessa) kieliopissaan, että monikollisilla sanoilla (tarkoittaen s-monikkoa) ei ole genetiiviä, sillä hänen aikanaan nykyinen oikeinkirjoituskäytäntö ei ollut vielä vakiintunut. Houkuttelevaa olisi ajatella, että s-monikkoja kohdellaan genetiivissä samalla tavalla kuin yksiköllisiä s-loppuisia sanoja yksikön genetiivissä, mutta jälkimmäisissä on toisaalta mahdollista ja suorastaan tavallisempaa käyttää 's-päätettä kuin pelkkää heittomerkkiä, esim. Julius' ~ Julius's, mutta muodolla days' ei ole rinnakkaismuotoa **days's. Toisaalta sellaisissa tapauksissa, joissa monikko on muodostettu muulla kuin (e)s-päätteellä on monikon genetiivin pääte -'s, esim. men's, women's. Mitään muuta historiallista perustetta yksikön analogian lisäksi muodolla ei ole, sillä muinaisenglannissa monikon genetiivin pääte oli -a (manna 'miesten', wīfmanna 'naisten'). Toisin kuin esimerkiksi suomessa, indoeurooppalaiset monikon sijapäätteet eivät muodostu monikon tunnuksesta yhdistettynä sijapäätteeseen, mutta englannin genetiivin osalta voidaan tietyin varauksin ajatella saman päätteen -'(s) liittyvän yksikköön tai monikkoon, kuten Wallis asian kieliopissaan esittää.

Näistä "varauksista" pääsenkin siihen, miksi käytin jossain ylempänä hieman outoa ilmaisua viitatessani "ilmiöön" ja genetiiviin "historiallisin perustein", ikään kuin kyse ei olisikaan yksiselitteisesti taivutuspäätteestä. Sanavalintani johtuu siitä, että vaikka historiallisesti kyse toki on ruotsista ja saksasta (ja latinasta ja kreikastakin) tutun s-päätteisen genetiivin jatkeesta, ei -'s toimi nykyenglannissa aivan taivutuspäätteeltä odotettavalla tavalla. Substantiiveja rinnastettaessa genetiivin pääte tulee vain viimeiseen, esim. Alice and Bob's, mutta tämän voitaisiin ajatella toki merkitsevän sitä, että tällaisessa tapauksessa vain luettelon viimeinen jäsen taipuu. Toisenlainen tapaus the Queen of England's 'Englannin kuningattaren' kuitenkin osoittaa, että 's-pääte ei hieman monimutkaisemmassa substantiivilausekkeessa tule pääsanan (tässä tapauksessa Queen) loppuun, vaan koko lausekkeen loppuun. Siihen, miten tällaista lauseketta käytetään, palaan seuraavassa osassa, jossa käsittelen nykyenglannin pronominien taivutusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti