Seposta ja sepästä

Tulin osallistuneeksi toisaalla keskusteluun, jossa pohdittiin seppo- ja seppä-sanaa. Näin juuri lopuillaan olevan Kalevalan päivän kunniaksi on ehkä paikallaan kirjoittaa asiasta lyhyesti tännekin.

Seppo Ilmarinen Vanhassa Kalevalassa.

Nykysuomen sanaan seppä liittyvät muuta kuin sepän ammattiin liittyvää tekemistä ilmaisevat johdokset sepittää ja sepustaa. Sanataituria merkitsevä sanaseppo sisältää etunimikäytöstä ja Kalevalasta tutun muodon seppo. Kalevalassa seppo esiintyy lähes yksinomaan Ilmarisen epiteettinä, mistä onkin seurannut, että jotkut mieltävät hänen koko nimensä olevan "Seppo Ilmarinen". Sanaa seppo käytetään kuitenkin yleisnimenä, ainakin kerran viitaten Väinämöiseen (17,129-140):

Vanha virsikäs Vipunen
ei tuosta totella ollut.
Silloin vanha Väinämöinen
löihen itsensä sepoksi,
rakentihe rautioksi;
painoi paitansa pajaksi,
hiat paian palkehiksi,
turkkinsa tuhottimeksi,
housut hormiksi rakenti,
sukat hormin suulliseksi,
polvensa alasimeksi,
vasaraksi kyynäspäänsä.

Sepon toisintona on tässä rautio, joka merkitsee sekin 'seppää'. Koska Kalevala on kuitenkin ensisijaisesti Elias Lönnrotin kaunokirjallinen tuote (vaikkakin monessa suhteessa Lönnrotia voikin pitää aitona kansanperinteen jatkajana), on varsinainen tutkimus kohdistettava aina varsinaisiin primäärilähteisiin, esimerkiksi Suomen kansan vanhoihin runoihin. Tässä riittänee maininta, että sepoksi on yllä lainatussakin tapauksessa kansanomainen, ja seppo esiintyy muutenkin aineistossa varsin runsaslukuisena.

Karjalan kielen sanakirjan mukaan muoto seppo on runollinen, ja sitä käytetään "leikkisästi seppää puhuteltaessa". Seppää puolestaan käytetään sepän lisäksi muistakin käsityöläisistä sekä merkitsemään 'mestaria', 'taituria' ja 'tietäjää'. Muita merkityksiä ovat 'eräs kovakuoriaislaji' ja 'hiiva'. Eräässä loitsussa sana esiintyy siittimen kiertoilmaisuna. Suomen sanojen alkuperä toteaa sepon olevan diminutiivi; kyseessä on siis sama affektiivinen O-johdin kuin sanoissa koto ja venho. Foneettisesti samankaltainen on myös lapsekas U-johdin sellaisissa muodoissa kuin koiru tai nenu.

Agricolalla sana seppä esiintuu nykymerkityksessään, mutta Tituksen ja heprealaiskirjeen esipuheissa esiintyy johdos sepesti, joka merkitsee 'taitavasti' (alkutekstissä meisterlich): 

TEme on yxi Lyhykeinen Epistola / Mutta quitengin yxi sangen Christilinen Oppi / iossa caikinaiset ouat nin sepesti pätetydh / iota iocu Christittu taruitze tiete / ia ielkin ele.

Wai quinga caikista neiste on / nin hen sijttekin on yxi iwri sangen Jalo Epistola / ioca Christusen Pappiudhesta sepesti ia syuesti Ramatuista puhupi / ia nin hen mös caunijsti / ia runsasti / sen Wanhan Testamentin wlostoimitta.

Myös Renvallin sanakirja tuntee sanan sepästi antaen sille latinankielisen vastineen affabre ja saksankieliset vastineet kunstreich ja geschickt, jotka kaikki merkitsevät 'taitavasti'. Seppo merkitsee Renvallin mukaan samaa kuin seppä mutta on harvinaisempi ja runollinen.

Mielenkiintoinen ilmaisu seppyydellä esiintyy kuningas Kristofer Baijerilaisen (1418 - 1448) maalain ja kaupunginlain suomennoksissa. Alla ote Herra Martin käännöksestä:

Nytt asuuat lapses yhdes talois, iakamat, mitä he sauatt palueluxell eli muilla seppydhellä, nijn ottakan yxi welij nijn palio quin toinengi, ia nin palio yxi Sisar quin toinengin. Nytt sitte quin saatu on iaettu, nijn käypi iakoon se quin he sait Isäldä ia Äitildä, ia ei se quin he palueluxel eli seppydhellä sait ia woitit enämbi iaetta.

...ja vastaava kohta Ljungo Tuomaanpojan käännöksestä vuodelta 1601:

[N]ytt asuat lapset iakamattomas taloudes, mitkä he sauat palueluxell eli muulla seppydellä, nin åttakan yxi welij quiñ toinengi, ia nin yxi sisar quin toineñgi Nin sittä quin saatu on iaettu, Nin käykän iakon sen cansa quin he sait isäldä ia äitildä, Ja eij se quin he palueluxella eli seppydellä sait ia woitit enämbi iaeta

Muinaisruotsinkielisessä alkutekstissä kohta kuuluu näin:

Nu boa sytzkane saman j bo oskipto, huat the afla meth tienist eller androm slögdoom, taki swa broder som broder oc swa syster som syster. Nw sidan skipt ær, tha ganger thet til skiptis som the aff fæderne eller möderne fingo, oc ey thet som the meth tienist eller slöghdoom wnno.

Vanhan kirjasuomen seppydhellä on siis ilmaisun (meth) slög(h)doom käännösvastine. (Muinaisruotsalainen muoto on keinoa tai välikappaletta ilmaiseva monikon datiivi, jonka pääte -om on tuttu myös nykyruotsin sanasta lagom.) Voitaneen siis otaksua, että seppyd(h)ellä on tässä käännettävä 'käsityöläisammattia harjoittamalla'.

Englannin taivutuksesta, osa 1

Yksi niistä englannin kielen piirteistä, joita on Otto Jespersenistä (1860 - 1943) ja Henry Bradleysta (1845 - 1923) asti ylistetty, on vaikeiden ja turhien taivutuskategorioiden puute. Tästä johtuen englantia oppivan ei tarvitse opetella massoittain taivutuskaavoja, vaan (hieman yksinkertaistaen) ainoastaan oppia laittamaan oikeat sanat oikeaan järjestykseen. Myös grammaatikko John Wallis (1616 - 1703) mainitsee kieliopissaan, että englanti on "omnium, quas scio, linguarum facillima, et paucissimis regulis tota ipsius fabrica tradi poterit" ('kaikista tuntemistani kielistä helpoin, ja sen koko rakenne voidaan selittää muutamalla säännöllä'). Taivutusten vähäisyydestä johtuen suurimmat vaikeudet tulevatkin vastaan fraseologian ja syntaksin nyansseissa, mutta saa englannin kielen taivutumuodoista kuitenkin paljon asiaa irti. Tässä kirjoituksessa käsittelen totuttuun tapaan historiallisehkosta näkökulmasta nykyenglannin substantiivien taivutusta eli monikkoa ja genetiiviä. Jos aihe ei ole sinänsä tuttu, suosittelen tutustumaan ensin vaikkapa Englannin peruskielioppiin.

Kirjoitin nykyenglantiin säilyneistä erilaisista monikkomuodoista jo toisessa kirjoituksessa, ja koska hyvät esimerkit kestävät kierrätystä, käytän niitä tässäkin.

Tavallisinta monikkotyyppiä edustaa stone : stones, jossa monikon pääte on -s, joka liittyy useimpiin sanoihin ilman komplikaatioita. Vokaalia merkitsevään y:hyn loppuvat sanat kokevat lievän ortografisen muutoksen, esim. lorry : lorries ja fly : flies (mutta kuitenkin boy : boys ja toy : toys). Mikäli sana päättyy ch-, s-, sh- tai x-kirjaimiin, on monikon pääte -es, esim. church : churches, bus : buses, bush : bushes ja tax : taxes.

Päällisin puolin näyttäisi siltä, että stone : stones ja house : houses olisivat vastaavia tapauksia, mutta jälkimmäinen vastaa mykkine e-kirjaimineen oikeastaan edellä käsiteltyä sibilanttipäätteistä tyyppiä: stone ja monikko stones ovat molemmat yksitavuisia yksiköllisen sanan house lailla, mutta monikko houses on kaksitavuinen. Lisäksi yksikön soinniton s muuttuu vokaalien (äänteiden, ei kirjainten) väliin joutuessaan soinnilliseksi: yksikkö ääntyy /haʊs/, monikko /haʊzᵻz/. Vastaava vokaalienvälinen soinnillistumisilmiö tapahtuu eräissä f-loppuisissa sanoissa, joissa se myös näkyy kirjoitusasussa: calf : calves, leaf : leaves, loaf : loaves, wife : wives ja wolf : wolves. Sana dwarf ei varsinaisesti kuulu tähän ryhmään, vaikka J. R. R. Tolkien käyttikin sen monikosta muotoa dwarves.

Visuaalis-vertailevalla menetelmällä voidaan todeta englannin olevan suunnilleen yhtä helppoa kuin saksa ja ranska.

O-loppuisten sanojen suhteen esiintyy horjuvuutta: hero on monikossa heroes, mutta motto voi olla joko mottos tai mottoes. Toisaalta photo ja piano ovat monikossa aina photos ja pianos. Klassisen maailman heeroksista juontuva heroes voidaan teoriassa nähdä lainattuna monikkona latinalais-kreikkalaisesta sanasta heros : heroes (kreikaksi ἥρως : ἥρωες). Klassisista kielistä peräisin olevista varsinaisista es-päätteisistä monikoista lisää alempana.

Historiallisesti vokaalinmukaukseen eli umlautiin pohjautuvalla vokaalimutaatiolla muodostettavia monikkoja ovat man : men, woman : women (alk. wīfman, kirjaimellisesti 'vaimoihminen'), foot : feet, tooth : teeth, goose : geese sekä kirjoitusasultaan ranskalaisemmin käyttäytyvät mouse : mice ja louse : lice. Vastaava muutos näkyy myös sanan brother vanhanaikaisessa monikossa brethren, jossa on lisäksi en-pääte, joka on oikeastaan saksasta tuttujen ns. heikkojen substantiivien monikon pääte. (Entisaikojen grammaatikot luulivat myös muotojen men ja women muodostuneen tällä päätteellä.) Ainoa puhtaasti säilynyt tätä tyyppiä edustava tapaus nykyenglannissa on ox : oxen. (Ruotsin yksikön määräinen muoto oxen ei liity tähän, mutta historiallisesti heikkojen substantiivien pääte näkyy kyllä muodoissa öron ja ögon.) Sanassa child : children monikossa on lisäksi r, joka periytyy alkuperäisen vartalokonsonantin s rotasoituneesta muodosta: muinaisenglannissa sana esiintyy vielä muodossa cild : cildru.

Rotasismi eli muutos s → r näkyy myös sanassa deer, joka tunnetaan gootista muodossa dius ja monikon datiivissa diuzam, jossa vartalokonsonantti on rotasismia ennakoivassa soinnillisessa muodossa. Tämän kirjoituksen aiheeseen deer liittyy kuitenkin enemmän sikäli, että se on myös monikossa deer. Sama pätee sanoihin sheep : sheep, swine : swine. Sanan fish monikko on joko fish tai fishes. Analogisesti myös monista muista eläimistä käytetään päätteettömiä monikkoja.

Historiallisesti edellä mainitut ovat sanaa fish (muinaisenglannin fisc : fiscas) lukuun ottamatta neutreja, joiden päätteettömyys monikossa (dēor : dēor, swīn : swīn) johtui alkuperäisen *a-päätteen katoamisesta. (Osassa neutreja pääte näkyi vielä muinaisenglannissa muodossa -u, esim. scip : scipu ja jopa jo mainittu cild : cildru.) Etymologisessa mielessä kyseinen pääte näkyy kuitenkin nykyenglannissakin eräiden latinalaisten ja kreikkalaisten neutrisukusisten lainasanojen monikoissa, esim. bacterium : bacteria 'bakteeri', phenomenon : phenomena 'ilmiö' (vrt. kreikan φαινόμενον : φαινόμενα) ja hapax legomenon : hapax legomena 'kerran luettava' (kr. ἅπαξ λεγόμενον : ἅπαξ λεγόμενα). Jälkimmäinen lyhenee usein muotoon hapax, josta on johdettu klassisistia kauhistuttava monikko hapaces alempana käsiteltyjen sanojen mallin mukaan, vaikka kyseessä on adverbi 'kerran' eikä mikään taivutettava substantiivi.

Latinan monikon päätteitä tavataan lainasanoissa muutenkin, esim. fungus : fungi 'sieni', antenna : antennae 'antenni' ja formula : formulae 'kaava'. Sanan octopus 'mustekala' monikko ei kuitenkaan ole oikein millään perusteella octopi, sillä kyseessä ei ole samanlainen us-loppuinen sana kuin fungus, vaan kyseessä on yhdyssana, jonka loppuosa pus : podes on kreikasta lainattu 'jalkaa' merkitsevä sana (latinassa vastaava sana on pes : pedes). Kokonaisuudessaan sana merkitsee siis 'kahdeksanjalkaista' (vrt. kreikan τρίπους : τρίποδες ja latinan tripus : tripodes 'kolmijalka, tripodi'). (Tähän sinänsä liittymättömän sanan Jesus monikko ei myöskään välttämättä ole Jesi, sillä sana ei taivu latinassa toisen deklinaation mukaan, toisin kuin esim. annus ja Romanus, kuten elokuvasta Monty Python and the Holy Grail voidaan oppia.) Monikon octopi voidaan katsoa toki edustavan vastaavaa analogiakehitystä kuin mitä englannin historiassa on muutenkin tapahtunut. Ylipäänsä us-loppuisia sanoja käsitellään toisinaan samalla tavalla kuin "kotoperäistä" bus : buses -tyyppiä (bus on etymologisesti latinan monikon datiivin pääte), ja a-loppuisiinkin sanoihin lisätään monikossa useimmiten vain -s, joten sellaiset monikot kuin funguses ja antennas ovat myös täysin mahdollisia.

Kuten muinaisten neutrien nollaksi muuttuneella monikon päätteellä, myös englannin s-päätteellä on vastineensa myös latinassa ja kreikassa, joista se on tunnistettavassa muodossa lainautunut englantiin eräiden sanojen monikoiden mukana. Niissä tapauksissa, joissa sanan yksikkö päättyy -is, näyttävät sellaisinaan lainatut monikot vaihtavan s:n edellä olevaa vokaalia, esim. basis : bases ja hypothesis : hypotheses. Vastaavalla monikon päätteellä taipuvat myös latinan sanat codex ja index, joiden englannistakin tutut monikot ovat codices ja indices. Toisaalta ainakin monikkomuoto indexes on englannissa hyvin yleinen. Sanaa codex 'koodeksi' käytettäneen vain sellaisissa yhteyksissä, joissa latinantaito on niin selviö, että kellekään ei tulisi mieleenkään taivuttaa sitä muuten kuin lainanantajakielen tapaan.

Edellä käsiteltyjen muotojen lisäksi nykyenglannissa esiintyy ilmiö, jota yksinkertaisuuden vuoksi nimitän historiallisin perustein genetiiviksi. Perinteisen näkemyksen mukaan genetiivin pääte on yksikössä -'s ja monikossa -s'. Näin ollen yksittäiselle englannin substantiiville voidaan ajatella neljä muotoa, esim. stone, stones, stone's ja stones' tai day, days, day's ja days'.

Yleensä heittomerkillä merkitään nimensä mukaisesti sitä, että sen paikalta on pudonnut jotain pois ("heittynyt"). Englannin supistumat noudattavatkin yleensä tätä logiikkaa, esim. do not → don't, is not → isn't, they have → they've, she would → she'd, he had → he'd, she has → she's ja he is → he's (neljään viimeksi mainittuun tapaukseen liittyvät ilmeiset sekaannusten vaarat on syytä ottaa huomioon esim. oppikirjatekstejä laadittaessa). Myös genetiivin osalta voitaisiin ajatella, että s-kirjaimen ja sanavartalon välistä on pudonnut päätteeseen kuulunut vokaali pois, mikä voidaan havaita tarkasteltaessa muinaisenglannin muotoja stān : stānes ja dæg : dæges, mutta toisaalta sama pätee monikon nominatiiviinkin stān : stānas ja dæg : dagas, joiden nykyvastineet kirjoitetaan ilman heittomerkkiä. Samuel Johnsonin (1709 - 1784) kieliopin mukaan hänen aikanaan annettu selitys heittomerkille ("mark of elision") on ollut se, että kyseessä olisi kontrahoitu his:

Theſe genitives are always written with a mark of eliſion, maſter's, ſcholar's, according to an opinion long received, that the 's is a contraction of his, as the ſoldier's valour, for the ſoldier his valour: but this cannot be the true original, becauſe 's is put to female nouns, Woman's beauty; the Virgin's delicacy; Haughty Juno's unrelenting hate: and collective nouns, as Woman's paſſions; the rabble's inſolence; the multitude's folly; in all theſe caſes it is apparent that his cannot be underſtood. We ſay likewiſe, the foundation's ſtrength, the diamond's luſtre, the winter's ſeverity; but in theſe caſes his may be understood, he and his having formerly been applied to neuters in the place now ſupplied by it and its.

(Mieleen tulee jotenkin saksan "der Dativ ist dem Genitiv sein Tod".) Johnson jatkaa toteamalla, että pääte on mitä ilmeisemmin peräisin niistä sanoista, jotka muinaisenglannissa saavat genetiivissä päätteen -es, jonka vokaali on useimissa tapauksissa tippunut pois. Johnson kritisoi samassa yhteydessä jo ylempänä mainittua John Wallisia, joka käyttää kieliopissaan (1653) muodosta nimitystä "adjective possessive" (adjectivum possessivum), vaikka kyseessä on "a real genitive indicating possession". "Adjektiivista" puhuminen on kieltämättä hämäävää syistä, joihin palaan seuraavassa kirjoituksessa. (Sivumennen sanoen Wallis tuomitsee yllä viitatun his-selityksen täysin vääräksi, mitä se tietenkin onkin.)

Monikon genetiivi muodostetaan astetta edellistä hämärämmällä päätteellä -s'. Johnson toteaa (jo tietenkin vanhentuneessa) kieliopissaan, että monikollisilla sanoilla (tarkoittaen s-monikkoa) ei ole genetiiviä, sillä hänen aikanaan nykyinen oikeinkirjoituskäytäntö ei ollut vielä vakiintunut. Houkuttelevaa olisi ajatella, että s-monikkoja kohdellaan genetiivissä samalla tavalla kuin yksiköllisiä s-loppuisia sanoja yksikön genetiivissä, mutta jälkimmäisissä on toisaalta mahdollista ja suorastaan tavallisempaa käyttää 's-päätettä kuin pelkkää heittomerkkiä, esim. Julius' ~ Julius's, mutta muodolla days' ei ole rinnakkaismuotoa **days's. Toisaalta sellaisissa tapauksissa, joissa monikko on muodostettu muulla kuin (e)s-päätteellä on monikon genetiivin pääte -'s, esim. men's, women's. Mitään muuta historiallista perustetta yksikön analogian lisäksi muodolla ei ole, sillä muinaisenglannissa monikon genetiivin pääte oli -a (manna 'miesten', wīfmanna 'naisten'). Toisin kuin esimerkiksi suomessa, indoeurooppalaiset monikon sijapäätteet eivät muodostu monikon tunnuksesta yhdistettynä sijapäätteeseen, mutta englannin genetiivin osalta voidaan tietyin varauksin ajatella saman päätteen -'(s) liittyvän yksikköön tai monikkoon, kuten Wallis asian kieliopissaan esittää.

Näistä "varauksista" pääsenkin siihen, miksi käytin jossain ylempänä hieman outoa ilmaisua viitatessani "ilmiöön" ja genetiiviin "historiallisin perustein", ikään kuin kyse ei olisikaan yksiselitteisesti taivutuspäätteestä. Sanavalintani johtuu siitä, että vaikka historiallisesti kyse toki on ruotsista ja saksasta (ja latinasta ja kreikastakin) tutun s-päätteisen genetiivin jatkeesta, ei -'s toimi nykyenglannissa aivan taivutuspäätteeltä odotettavalla tavalla. Substantiiveja rinnastettaessa genetiivin pääte tulee vain viimeiseen, esim. Alice and Bob's, mutta tämän voitaisiin ajatella toki merkitsevän sitä, että tällaisessa tapauksessa vain luettelon viimeinen jäsen taipuu. Toisenlainen tapaus the Queen of England's 'Englannin kuningattaren' kuitenkin osoittaa, että 's-pääte ei hieman monimutkaisemmassa substantiivilausekkeessa tule pääsanan (tässä tapauksessa Queen) loppuun, vaan koko lausekkeen loppuun. Siihen, miten tällaista lauseketta käytetään, palaan seuraavassa osassa, jossa käsittelen nykyenglannin pronominien taivutusta.

Latinankielinen vai tieteellinen?

Helsingin sanomissa on uutinen otsikolla "Savossa myydään jo kaloja latinaksi". Kuten ingressistä käy ilmi, kyse ei ole mistään uuslatinatempauksesta vaan siitä, että "[t]uore EU-asetus vaatii näkyviin myytävien kalojen pyyntitavat ja latinankieliset nimet." Ilmaisu latinankielinen nimi esiintyy jutussa seitsemän kertaa, tieteellinen nimi kaksi kertaa. Useampi kommentaattori on maininnut, että kyse on tieteellisistä eikä latinankielisistä nimistä.

(Uutinen noteerattiin perjantaina myös Ylen latinankielisissä uutisissa, jonka sanastossa esiintyvät sekä nomen Latinum että nomen scientificum.)

Kirjoitin jo Rillit huurussa -sarjassa kuultavia latinankielisiä fraaseja käsittelevässä kirjoituksessani seuraavasti:

Tieteellisiin nimiin liittyen eräs Brasiliassa tavattava orkideamehiläislaji, Euglossa bazinga, on saanut lajiepiteettinsä Sheldonin bazinga! -huudahduksesta. Tämä nimenomainen nimi on hyvä esimerkki siitä, että tieteellisiä nimiä ei kannata kutsua latinankielisiksi nimiksi: vaikka nimien muoto on latinainen (esim. gryllus eikä γρύλλος tai gryllos), ovat itse sanat usein joko latinisoitua kreikkaa (euglossa ← ευ- 'hyvä' + γλῶσσα 'kieli') tai latinisoituja erisnimiä (fultoni ← Fulton) tai, kuten bazingan tapauksessa, jotain aivan muuta. Kasveilla ja eläimillä on toki myös normaalit latinankieliset nimityksensä, mitä ei pidä sekoittaa suhteellisen normitettuihin tieteellisiin nimityksiin. Myönnettäköön tosin, ettei termi latinankielinen nimi sekään ole mitenkään normaali tapa viitata siihen, mitä jokin on latinaksi, joten sekaannuksen vaara ei ole ehkä kovin todellinen. Ilmaisut muotoa x-kielinen nimi viittaavat yleensä erisnimiin, joten tuskin kukaan sanoisi, että kissan "ruotsinkielinen nimi" on katt.

Lopussa olevan myönnytyksen perusteella voisi siis täysin yksiselitteisesti sanoa, että "hauki on latinaksi esox", mikä tarkoittaa ilman eri asiaa kuin "hauen latinankielinen nimi on Esox lucius" tai "hauen tieteellinen nimi on Esox lucius". Ajattelin yllä lainattua kappaletta kirjoittaessani, että ilmaisua jnkn latinankielinen nimi käytettäisiin vaihtoehtona rakenteelle jku latinaksi vain erisnimien tapauksessa, esim. "Turun latinankielinen nimi on Aboa", mikä tarkoittaa samaa kuin "Turku on latinaksi Aboa". Toisaalta Hesarin artikkelissa on seuraavanlainen lause:

Kalojen latinankieliset nimet ovat nyt hallin kalatiskeillä asiakkaiden luettavissa suomenkielisten nimien alla.

...joka kuulostaa mielestäni täysin luontevalta, vaikka siinä esiintykin ilmaisu suomenkielinen nimi. Fraseemia x-kielinen nimi käytetään siis muutenkin kuin erisnimistä, muttei välttämättä yleisnimistä yleisesti: minun olisi edelleen vaikea kuvitella, että kukaan sanoisi vaikkapa käden saksankielisen nimen olevan Hand.

Kielelliset kategoriat eivät noudata tiukkaa kaksiarvoisuutta, vaan intuitiivisesti jopa niinkin selkeä jako kuin substantiivien jakaminen yleis- (kissa, mies, nainen) ja erisnimiin (Misse, Pekka, Aino) on jokseenkin sumea. Suomessa päivien nimet mielletään kaiketi yleisnimiksi ja kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, mutta lause "kuukauden ensimmäisen päivän latinankielinen nimi on Kalendae" kuulostaa aivan järkevältä, kuten myös ehkä "keskiviikon saksankielinen nimi on Mittwoch". Kamppailulajeista puhuttaessa nousee aina välillä esille se, kirjoitetaanko lajien nimet suomessa isolla vai pienellä alkukirjaimella, mikä liittyy eittämättä siihen, mielletäänkö ne erisnimiksi vai ei. Toisaalta esimerkiksi eläinlajien ja tautien nimitykset ovat tuskin missään mielessä erisnimiä, mutta ne ovat nähdäkseni puheena olevassa rakenteessa suunnilleen samassa paradigmaattisessa suhteessa erisnimien kanssa: "kefalagian suomenkielinen nimi on päänsärky" kuulostaa järkevältä, mutta "cancerin suomenkielinen nimi on syöpä" ei. Tämä johtunee siitä, että ensimmäisessä tapauksessa kyse on termistä, jälkimmäisessä tavallisesta yleisnimestä. Edes eläin- tai kasvilajien nimiä en laskisi tällaisiksi "tavallisiksi yleisnimiksi": ensiksi mainittuja ovat esimerkiksi metsäkuusi ja kirjohylje, jälkimmäisiä kuusi ja hylje (ja ei, en tarkoita tässä heimoja tai sukuja erotuksena lajeista).

Singularis porcus.

Terminologisia asioita lukuun ottamatta edellä sanotut väitteet perustuvat puhtaasti reflektiooni syntyperäisenä suomen kielen puhujana (eli "mutuun"), enkä epäile, etteikö muilla voisi olla poikkeavia näkemyksiä. Asian todellisen laidan toteaminen edellyttäisi korpustutkimusta sekä huolellista käsitteiden määrittelyä. Voisin joka tapauksessa tältä istumalta varovaisesti esittää, että "termi" kuuluu samalle substantiivien piirreakselille kuin "erisnimi" ja "yleisnimi".

Mikään edellä sanottu ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö sellaisessa tilanteessa, jossa asiayhteys on päivänselvä, voisi kysyä "mikä se-ja-se on latinaksi?" tarkoittaen juurikin jonkin puheena olleen lajin tieteellistä nimeä. Hieman erikoisena tapauksena mainittakoon Asterix gladiaattorina, jonka alkupuolella Obelix kysyy Asterixilta, mikä villisika on latinaksi, mihin tämä vastaa "singularis porcus". Villisika on kuitenkin latinaksi aper ja sen tieteellinenkin nimi on Sus scrofa; singularis porcus on mahdollisesti vitsinä muodostettu muuttamalla ranskan sanat sanglier 'villisika' ja porc 'sika' alkuperäisiin latinankielisiin muotoihinsa, mutta toisaalta kyseinen muoto ('yksin elävä sika') lyhentyneenä substantivoituun adjektiiviin singularem on mitä ilmeisimmin nykyranskankielisen sanan taustalla.

Palatakseni lyhyesti Hesarin juttuun täytyy vielä sanoa (kuten joku kommenttiosastolla toteaakin), että harhaanjohtavinta jutussa on otsikko, jonka muotoilusta tosiaan saa sen kuvan, että savolaiset piscariukset olisivat vaihtaneet paikallismurteensa "kielten kuningattareen", mistä ei onneksi ole kyse.

Yliopistolatinaa

Perinteisesti ylioppilaskirjoituksia edeltäneen lukuloman alkua merkinneitä penkkareita eli penkinpainajaisia vietettiin eilen. Tähän epäsuorasti liittyen ajattelin kirjoittaa latinan kielestä siltä osin kuin se liittyy ylioppilaisiin ja yliopistoon. Tämän kirjoituksen pohjalta latinaa muuten osaamaton saa käsityksen siitä, mitä eri yhteyksissä käytetävät latinankieliset ilmaisut tarkoittavat. Näkökulmani on luonnollisesti vinoutunut koskemaan erityisesti humanisteja. Olen merkinnyt ääntämisen helpottamiseksi yksittäisten sanojen pitkät vokaalit makronilla, esim. ā ääntyy pitkänä a:na. Paino on toiseksi viimeisellä tavulla, jos se on umpitavu tai sisältää pitkän vokaalin, muuten kolmanneksi viimeisellä.

Suomen abi on lyhenne sanasta abiturientti tai sitaattilainasta abiturus/abitura. Maskuliininen abitūrus ja feminiininen abitūra ovat futuuripartisiippeja verbistä abīre 'mennä pois'. Usein käytetään myös termiä abiturientti, jonka pohjalla on vuorostaan preesenspartisiippi abituriēns verbistä abiturīre 'haluta, aikoa mennä pois', joka on edellämainitun verbin desideratiivijohdos.

(Abīre 'mennä pois' on johdettu verbistä īre 'mennä', jonka imperatiivin monikon toisen persoonan tuntenevat kaikki, jotka ovat nähneet elokuvan Life of Brian. Mainittakoon nyt silti, että domum on akkusatiivi eikä lokatiivi, joka olisi domī 'kotona'.)

Ylioppilaskokeet arvioidaan latinankielisillä arvosanoilla, jotka ovat matalimmasta korkeimpaan improbātur 'ei hyväksytä', approbātur 'hyväksytään', lubenter approbātur 'mielellään hyväksytään', cum laude approbatur 'kiitoksella hyväksytään', magnā cum laude approbātur 'suurella kiitoksella hyväksytään', eximiā cum laude approbātur 'valtavalla kiitoksella hyväksytään' ja laudātur 'kiitetään'.

(Verbi laudāre ja siihen liittyvä substantiivi laus, jonka ablatiivi laude on, merkitsevät toki myös 'ylistää' ja 'ylistys', mutta koska suomessa ylin arvosana on perinteisesti ollut kiitettävä, olen valinnut tässä vähemmän pompöösin käännösvastineen.)

Osaa näistä arvosanoista on myös ennen käytetty yliopiston opintokokonaisuuksien niminä: periaatteessa nykyiset perusopinnot vastaaavat vanhaa approbaturia, aineopinnon cum laudea eli "cumua", ja syventävät opinnot laudaturia. Yksinkertaisuuden vuoksi sanon vanhempien ihmisten kysymyksiin vastatessani suorittaneeni "laudaturit" englantilaisessa filologiassa, latinan kielessä ja Rooman kirjallisuudessa sekä kreikan kielessä ja kirjallisuudessa, ja näiden lisäksi "cum lauden" kasvatustieteessä. (Tämä siis huolimatta siitä, että "vanha gradu vastasi nykyistä väitöskirjaa" ja "latinan appro vastasi nykyisiä syventäviä opintoja" jne.)

Verbimuodot approbātur '(se) hyväksytään' ja laudātur '(sitä) kiitetään' ovat passiivin indikatiivin yksikön kolmansia persoonia, eivät passiivin perfektipartisiippeja (esim. approbātus 'hyväksytty', laudātus 'kiitetty'). Suomenkieliset arvosanat ovat perinteisesti olleet preesenspartisiippeja, esim. välttävä, tyydyttävä, kiitettävä. Prepositiolausekkeista cum laude 'kiitoksella', magnā cum laude 'suurella kiitoksella' ja eximiā cum laude 'valtavalla kiitoksella' näkyy taipumus asettaa substantiivin attribuuttina toimiva adjektiivi ennen prepositiota (magnā ja eximiā ovat ablatiivimuotoja, vaikka normaalisti kirjoitusasu on identtinen nominatiivin kanssa). Lubenter eli libenter 'mielellään' on adverbijohdos preesenspartisiipista lubēns (libēns), jonka pohjalla on impersonaalinen verbi lubet (libet) 'miellyttää'.

Latinan kieltä käytettiin ennen myös Ylioppilaslehdessä.

Nykyään valkolakki ja ylioppiluus eivät merkitse, että olisi varsinaisesti ylioppilas eli oikeutettu opiskelemaan yliopistossa. Ylioppilaskokeen vanhaan rooliin yliopiston pääsykokeena liittyy Ylioppilasmatrikkeli, joka historiallisesti oli lista yliopiston opiskelijoista. Tälle listalle kirjatuksi tulemiseen viittaa mm. englannin matriculation examination, jonka alkuosan pohjalla on latinan listaa tai luetteloa tarkoittavasta sanasta mātricula johdettu verbi mātriculārī 'kirjautua luetteloon'.

Edeliseen suoranaisesti liittymättä yliopistoa, jossa on suorittanut tutkintonsa, voidaan nimittää alkujaan erinäisiin jumalattariin viitanneella ilmaisulla alma māter 'ravitseva äiti'. Yliopistosta valmistuneeseen viittaava alumni tulee latinan sanasta alumnus, alumna 'kasvatti', joka tulee verbistä alere 'ravita' latinassa jo unohtuneella (mutta kreikasta ja sanskritista tutulla) mediopassiivin partisiipin päätteellä.

Nykyään alempaan korkeakoulututkintoon viittaava kandidaatti tulee latinan sanasta candidātus, joka merkitsee sananmukaisesti 'valkaistua' viitaten muinaisten roomalaisten julkisiin virkoihin pyrkivien togan väriin. Ennen kandidaatit ylennettiin promootiossa maistereiksi, mutta nykyään ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin arvo saavutetaan valmistumisen yhteydessä. Historiallisesti magister ja feminiini magistra merkitsevät 'opettajaa', ja samaa kantaa on myös käsityöläisammattien yhteydessä käytettävä mestari. (Alunperin sana merkitsee 'johtajaa' vastakohtanaan minister 'palvelija'.) Jatkotutkinnon suorittaneiden arvot ovat lisensiaatti ja tohtori, joista ensiksi mainittu viittaa sananmukaisesti henkilöön, jolla on lupa (licentia) tehdä jotain, jälkimmäinen tarkoittaa 'opettajaa' (doctor). Myös virkanimitys dosentti tarkoittaa 'opettajaa', ja lehtori eli lector merkitsee 'lukijaa' viitaten tietenkin luentojen pitoon. Rehtori eli rector on pohjimmiltaan 'johtaja' (verbistä regere 'johtaa, hallita'), dekaani eli decānus puolestaan 'kymmenenpäällikkö' viitaten dekaanin rooliin rehtorin (tms.) alijohtajana.

Todistukset kaikista oppiarvoista jaetaan publiikissa, jonka nimitys tulee latinan 'julkista' tarkoittavasta sanasta pūblicus. Promootio on suora laina latinan sanasta prōmōtiō 'ylennys', joka on johdos verbistä prōmōvēre 'ylentää'. Samasta verbistä saadaan myös gerundiivi prōmōvendus 'ylennettävä', josta suomenkin sana promovendi on lainattu.

Itse osallistuin viime vuonna Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon poissaolevana (absēns, preesenspartisiippi verbistä abesse 'olla poissa') ja sain postissa todistuksen, jossa on seuraava teksti:

QVOD DEVS OPTIME VERTAT EX LEGIBVS VNIVERSITATIS HELSINGIENSIS ATQVE EX DECRETO AMPLISSIMI PHILOSOPHORVM IN EA VNIVERSITATE ORDINIS ABSOLVTO OMNI SPECIMINE LEGITIMO PHILOSOPHIAE MAGISTER CREATUR OMNIBVSQVE HVIVS DIGNITATIS IVRIBVS ET PRIVILEGIIS MVNITVR IN VRBE HELSINKI ANTE DIEM DECIMVM KALENDAS IVNIAS ANNO MMXIV VIR CLARISSIMUS ANTTI JYRKI JUHANI IJÄS QVOD FACTVM NOMINE MEO SVBSCRIPTO ET SIGILLO ORDINIS PHILOSOPHORVM ADFIXO EGO CONFIRMO LEGITIME CONSTITVTVS PROMOTOR ET BRABEVTA ARTO MUSTAJOKI

'Minkä Jumala parhaiten kääntäköön: Helsingin yliopiston lakien sekä saman yliopiston kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksen mukaisesti ja kaikkien laillisten näytteiden tultua suoritetuiksi tehdään filosofian maisteriksi sekä varustetaan kaikilla tämän avon oikeuksilla ja etuoikeuksilla Helsingin kaupungissa toukokuun 23. päivänä vuonna 2014 kunnianarvoisa mies Antti Jyrki Juhani Ijäs, minkä tapahtuneeksi allekirjoituksellani sekä filosofisen tiedekunnan sinetillä vahvistan minä, laillisesti asetettu promoottori ja tuomari, Arto Mustajoki.'

Kuten mainitsin jo toisessa kirjoituksessa, mm. tämä todistus on syy siihen, että promootioon ilmoittauduttaessa on ilmoitettava sukupuolensa olevan joko mies tai nainen.

Latinankielisessä tekstissä huomion kiinnittää kirjoitusasu VIR CLARISSIMUS, jossa jostain syystä muusta tekstistä (pl. nimet) poiketen on käytetty U-kirjainta V:n sijaan. Vanhemmassa latinankielisessä ortografiassa ei tehty eroa vokaalisten i:n ja u:n ja konsonanttisten j:n ja v:n (/w/) välillä, mistä syystä näitä kutsutaankin puolivokaaleiksi.

Edelleen viime vuoden promootioon liittyen olen litteroinut tähän promoottorin, venäjän kielen professori Arto Mustajoen promootiotilaisuudessa maisteripromovendeille pitämän latinankielisen puheenvuoron:

Ego Arto Mustajoki ipse magister philosophiae promotus promotor legitime constitutus ex decreto amplissimi ordinis philosophorum magistros philosophiae semisaeculares creo et creotos renuntio recentique laurea corono, vos quadraqinta sex praesentes absentes sapientia, virtute, meritis venerabiles, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse magister promotus promotor legitime constitutus, magistros philosophiae creo et omnibus huius dignitatis insignibus, iuribus, privilegiis munio vos trescentos quindecim praesentes absentes, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Procedite igitur magistri semiseculares reverendissimi et deinde vos magistri iuvenes ordine litterarum primum locum tenens tamen prima, secundum locum tenens ultimus. 

'Minä, Arto Mustajoki, itse filosofian maisteriksi ylennetty, promoottoriksi laillisesti asetettu kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksellä, filosofian riemumaistereiksi teen ja tehdyiksi julistan sekä tuoreella seppeleellä kruunaan, teidät neljäkymmentä kuusi läsnäolevaa ja poissaolevaa, viisaudesta, urhoollisuudesta ja ansioista kunnioitetut, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse maisteriksi ylennetty, promoottoriksi laillisesti asetettu, filosofian maistereiksi teen ja kaikilla tämän arvon tunnuksilla, oikeuksilla ja etuoikeuksilla varustan teidät kolmesataaviisitoista läsnäolevaa ja poissaolevaa, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Astukaa siis eteenpäin kunnianarvoisat riemumaisterit ja sitten te, nuoret maisterit aakkosjärjestyksessä, ensimmäisellä sijalla oleva kuitenkin ensimmäisenä, toisella sijalla oleva viimeisenä.'

Tohtoripromovendeille Mustajoki puhui seuraavasti:

Iam munus meum suscipiam. Ego Arto Mustajoki ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus ex decreto amplissimi ordinis philosophorum, viros illustrissimos doctores philosophiae quinque praesentes absentes doctores philosophiae semisaeculares renuntio, quos iam ordine litterarum insignibus summae illius dignitatis denuo orno. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus doctores philosophiae honoris causa renuntio dominas duas illustrissimas et viros illustrissimos undecim, quos iam ordine litterarum insignibus huius ordinis orno. Eadem ego, Arto Mustajoki, ipse doctor philosophiae, promotor legitime constitutus, doctores philosophiae creo et omnibus summi huius in philosophia honoris insignibus, iuribus, privilegiis munio ducentos quadraginta duos praesentes absentes, quorum nomina in programmate enumerata sunt. Procedite, quaeso, doctores semiseaculares reverendissimi et vos doctores honoris causa clarissimi et deinde iuvenes doctores
doctissimi ordine litterarum, primum locum tenens tamen prima, secundum locum tenens ultima.

'Jatkan taas tehtävääni. Minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohori, promoottoriksi laillisesti asetettu kunnianarvoisan filosofisen tiedekunnan päätöksellä, kunnianarvoisat miehet, filosofian tohtorit, viisi läsnäolevaa ja poissaolevaa julistan filosofian riemutohtoreiksi, jotka jo aakkosjärjestyksessä tuon mitä korkeimman arvon tunnuksilla uudelleen koristan. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohtori, promoottoriksi laillisesti asetettuna julistan filosofian kunniatohtoreiksi kaksi kunnianarvoisaa naista ja yksitoista kunnianarvoisaa miestä, joitka jo aakkosjärjestyksessä tämän tiedekunnan tunnuksilla koristan. Samoin minä, Arto Mustajoki, itse filosofian tohtori, promoottoriksi laillisesti asetettuna teen filosofian tohtoreiksi ja kaikilla tämän filosofiassa suurimman kunnian tunnuksilla, oikeuksilla ja etuoikeuksilla varustan kaksisataaneljäkymmentakaksi läsnäolevaa ja poissaolevaa, joiden nimet on lueteltu ohjelmassa. Astukaa eteenpäin, pyydän, kunnianarvoisat riemutohtorit ja te kunnianarvoisat kunniatohtorit ja sitten kunnianarvoisat nuoret mitä oppineimmat tohtorit aakkosjärjestyksessä, ensimmäisellä sijalla oleva kuitenkin ensimmäisenä, toisella sijalla oleva viimeisenä.'

Teksti perustuu linkittämääni tallenteeseen. Olen tosin tehnyt videolla kuultavaan puheeseen pieniä korjauksia merkitsemättä niitä tekstiin. Koska latina ei ole enää yliopistolaitosten virallinen kieli, on ääntäminen yksittäisten sanojen ja koko lauserytmin osalta odotetusti hapuilevaa. Huomion kiinnittää myös ruotsinkieliseltä kuulostava "koonstituuttus"-ääntämys, jossa painollisen pitkän vokaalin perässä oleva konsonantti venytetään (vrt. "keessar", "seessar"). Onpa mukaan lipsahtanut pari palatalisaatiotakin, abs^jentes ja procedit^je. Latinankielinen teksti ei ole superlatiivien suhteen aivan niin monotoninen kuin käännökseni, sillä en ole pyrkinyt tekemään eroa sanojen clārissimus, amplissimus, reverendissimus ja illustrissimus välillä, vaan olen kääntänyt ne kaikki samalla käännösvastineella kunnianarvoisa.

Lisää yliopistollista latinan kieltä löytyy varsinaisesta promootio-ohjelmasta, mutta lopuksi vielä ylioppilaille tuttu laulu Gaudeamus igitur käännettynä sanasta sanaan siltä osin, kuin sitä yleensä Suomessa lauletaan. Jos yksi latinan sana on käännetty useammalla suomen kielen sanalla, on nämä kirjoitettu yhteen yhdysmerkkiä käyttäen.

Gaudeāmus igitur	'iloitkaamme siis
iuvenēs dum sumus!	nuorukaisia niin-kauan-kuin olemme
Post iūcundam iuventūtem,	jälkeen ihanan nuoruuden
post molestam senectūtem	jälkeen rasittavan vanhuuden
nōs habēbit humus.	meidät tulee-saamaan maa'

Gaudeamus on konjunktiivi ja siten monikon ensimmäiseen persoonaan kohdistuva kehoitus. Indikatiivissa 'me iloitsemme' olisi gaudemus. Jos konjunktion dum kanssa on preesens, on merkitys 'niin kauan kuin', mutta jos konjunktiivi, 'kunhan' (esim. lentävä lause oderint, dum metuant 'vihatkoot, kunhan pelkäävät'). Sanat iuvenēs, iūcundam ja iuventūtem voi kirjoittaa myös juvenēs, jūcundam ja juventūtem, vaikka tämä ei olekaan enää latinankielisissä teksteissä tapana. Prepositio post vaatii akkusatiivin, joten iūcunda iuventūs ja molesta senectūs ovat asiaankuuluvissa m-päätteisissä muodoissa. Habēbit on futuuri, preesens olisi habet.

Vīvat acadēmia,	'eläköön akatemia
vīvant professōrēs!	eläkööt professorit
Vīvat membrum quodlibet,	eläköön jäsen mikä-tahansa
vīvant membra quaelibet,	eläkööt jäsenet mitkä-tahansa
semper sint in flōre!	aina olkoot kukassa'

Tässä säkeistössä on lisää konjunktiivimuotoja, tällä kertaa merkitsemässä kolmanteen persoonaan kohdistuvia kehoituksia. Vīvat on sananmukaisestikin 'eläköön' ('hän elää' olisi vīvit), ja vīvant 'eläkööt' (vīvunt 'he elävät'). Samanlainen konjunktiivi on myös sint 'olkoot' (sunt 'he ovat'). Membrum : membra ja quodlibet : quaelibet ovat molemmat neutrimuotoja yksikössä ja monikossa. Pronomini quodlibet koostuu pronominista quod 'mikä, joka' sekä taipumattomasta osasta libet, joka on oikeastaan ylempänä käsitelty verbi libet 'miellyttää'.

Spartacuksen latinaa

Tulin hiljattain katsoneeksi Spartacus-sarjan kaikki kaudet ("Blood and sand", "Vengeance", "War of the Damned") sekä ensimmäisen ja toisen kauden välissä tehdyn etko-osaminisarjan "Gods of the Arena". Sarjassa on enemmän seksiä ja väkivaltaa kuin Roomassa, ja erikoistehosteet tuovat välillä mieleen elokuvat Matrix (1999) ja 300 (2006). Sarjassa esiintyviä historiallisia hahmoja ovat gladiaattorit Spartacus, Crixus, Oenomaus ja Gannicus, gladiaattorikoulun omistaja Gnaeus Cornelius Lentulus Batiatus (nimellä Quintus Lentulus Batiatus), preetori Gaius Claudius Glaber, Marcus Licinius Crassus ja hieman yllättäen Gaius Iulius Caesar. Myös kolmas triumviri, Gnaeus Pompeius Magnus esiintyy viimeisessä jaksossa jotenkin göringmäisessä asussa.

Kirjoitin aikaisemmin Viikingit-sarjassa käytetyistä muinaiskielistä mainiten myös Gladiaattorin (2000), jossa katsojalle tarjotaan sellaisia hienouksia kuin "Roma victor" sekä "Ludus gladiatores". Tässä kirjoituksessa käsittelen Spartacuksen kielenkäyttöä.

Kuten tavallista, pääkieltä eli latinaa edustaa englanti. Sarjassa käytettävä englanti on kuitenkin hyvin tyyliteltyä ja epänykyaikaista. Tämä vaikutelma syntyy lähinnä artikkelien poisjättämisestä ja eräiden tavallisten sanojen korvaamisesta toisilla. Esimerkkeinä toistuvista fraaseista mainittakoon clear fucking way 'pois tieltä!', fall from presence 'häivy!', absent knowledge 'tietämättä(ni/si jne.)', have you lost mind? 'oletko menettänyt järkesi?' ja gratitude 'kiitos'. Englanninkielisen dialogin seassa esiintyy myös latinankielisiä ilmaisuja, mutta palaan näihin alempana.

Sarjassa on myös muutamia muunkielisiä hahmoja. "Gods of the Arena" -minisarjassa syyrialainen Ashur puhuu kielitaidottomamman Daganin kanssa arameaa, jossa ilmeisesti talmudiseen kieleen on sekoitettu elementtejä nykyhepreasta ja Babylonian juutalaisarameasta. Ashur toimii Daganin ja muiden välillä tulkkina tulkaten tarkoituksella väärin, mutta Dagan oppii tehokkaassa kielikylvyssä hitaasti ymmärtämään Ashurin juonet. Reinin itäpuoliset germaanit puhuvat viimeisellä esityskaudella nykysaksaa. Koska roomalaiset ja heidän orjansa puhuvat latinan sijaan nykyenglantia, voisivat germaanit tietysti puhua yhtä hyvin vaikka liettuaa.

Latinankielisistä ilmaisuista toistuvimpia ovat orjien käyttämät puhuttelusanat dominus 'herra' (joka toki voisi myös olla latinan mukaisessa puhuttelumuodossa domine) ja domina 'rouva'. Lääkärin titteli medicus, ja ensimmäisellä tuotantokaudella Glaberiin viitataan sanalla legatus. (Netflixin tekstittäjä näyttäisi luulleen näitä molempia erisnimiksi.) Kyseisillä sanoilla on myös englanninkieliset lainasanavastineensa medic ja legate, mutta latinankieliset muodot kuulostavat kieltämättä paremmilta. Caesarin sotilastribuuninvirkaan viitataan kuitenkin englannin sanalla tribune eikä latinankielisellä muodolla tribunus. Crassukseen viitataan usein sanalla imperator 'ylipäällikkö'.

Sarjassa esiintyy luonnollisesti myös gladiaattoreihin liittyviä teknisiä termejä. Gladiaattorikoulu on ludus, joka merkitsee myös 'koulua' yleensä ja 'leikkiä'. Gladiaattorikoulun omistaja on lanista, joka lienee monille tuttu myös sarjakuva-albumista Asterix gladiaattorina. Varsinaisen gladiaattorikouluttajan titteli doctore on hieman ongelmallinen. Latinan sana doctor merkitsee kyllä 'opettajaa' (verbistä doceo 'opettaa', jonka preesenspartisiipista docens on peräisin myös dosentti), mutta muoto doctore olisi tämän sanan yksikön ablatiivi. Voisin kuvitella, että liikaa lääkäriltä kuulostava doctor on haluttu korvata eksoottisemmalla sanalla, joka periaatteessa olisi mahdollinen myöhäislatinassa (vrt. italian dottore). Eri gladiaattorityypeistä nähdään ja nimetään traakialaisittain varustettu thraex, kalakoristeisella kypärällä varustettu murmillo sekä atrainta ja verkkoa aseinaan käyttävä retiarius.

Muita sarjassa kuultavia fraaseja ovat sine missione ja ad gladium. Nämä ovat täysin autenttisia: sine missione merkitsee sananmukaisesti 'ilman vapautusta' ja viittaa kisaan, jossa häviäjällä ei ole mahdollisuutta jäädä henkiin. Autenttinen on myös ad gladium, sananmukaisesti ehkä parhaiten 'miekkaan', joka viittaa teloitukseen taistelussa gladiaattoreita vastaan. Gladiaattorikisojen päätapahtumaa kutsutaan sarjassa nimellä primus 'ensimmäinen', mutta kyseessä lienee sarjaa varten keksitty termi.

Minisarjan "Gods of the Arena" viimeisessä jaksossa näkyy kauppakirja Gannicuksen myynnistä. Teksti on kirjoitettu papyrustyylisellä fontilla, mutta itse sisältö on outo.

Alusta erottuu ainakin Ego Titus Lentulus Batiatus lanista de domus de Batiatus de Capua hic congruo ut venditio de gladiator Panulus Quantulius notus ut Gannicus. Koska sanoja ei ole taivutettu eikä oikeastaan muutenkaan käytetty oikein, syntyy vaikutelma. että teksti on "käännetty" englanninkielisestä alkutekstistä mekaanisesti sanakirjaa apuna käyttäen. (Mikäli tulkitsen oikein, vaikuttaisi myös siltä, että paperista käy ilmi Gannicuksen oikea nimi.)

Viimeisellä tuotantokaudella on latinaan kuitenkin satsattu selvästi enemmän. Jaksossa "Wolves at the Gates" nähdään alla olevassa kuvassa näkyvä ulkonaliikkumiskieltoilmoitus:

Domo foras nocte ne quis exierit nisi permissu aedilis eli 'älköön kukaan lähtekö kotoa ulos yöllä paitsi ediilin luvalla'. Tässä on kieltoa ilmaiseva ne konjunktiivin perfektin kanssa, mutta kielto kohdistuu kolmanteen persoonaan eikä toiseen, mikä koulukieliopissa opetetaan ainoana mahdollisuutena kyseisen muodon käytössä. Lehrbuch der lateinischen Syntax und Semantik kuitenkin toteaa, että ne ja konjunktiivin perfekti voi yksittäistapauksissa kohdistua myös kolmanteen persoonaan (§ 123,1a Anm.). Vilkaisin huvikseni Hilla Halla-ahon kirjeiden kieltä käsittelevävää väitöskirjaa (The non-literary Latin letters: A study of their syntax and pragmatics, 2008), mutten löytänyt yhtään tapausta, jossa ylipäänsä esiintyisi ne ja konjunktiivin perfekti.

Jaksossa "Men of Honor" vilahtaa ediilin sinettiä kantava rahtiluettelo, jossa näkyy latinankielistä tekstiä:

Toisin kuin Gannicuksen kauppakirjassa, tässä teksti näyttäisi olevan oikeasti latinaa, sillä pienellä tihrustamisella tekstistä erottuu lukuisia autenttisia fraaseja, mm. […] scripsi me accepisse ab L. Caelio Iucundo […] ob vectigal publicum […] accepi ante hanc [diem] […] sestertios mille nummos […] ex auctione eius mercede […] duumviris iure dicundo […] privatus coloniae Pompeianorum […]. Tällaiset sanankäänteet (erisnimiä myöten) ovat tuttuja Pompeijista löytyneistä kauppakirjoista, joten on melko ilmeistä, että tehtävä on annettu klassillisen filologian asiantuntijalle.