sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Eräästä riimukivestä

Muistokirjoitusteema jatkuu.

Kävin Schallaburgin linnan viikinkinäyttelyssä, jossa näytteillä olevan esineistön (niin aidon kuin jäljennösten) joukossa on muun muassa riimukiviä. Jotta runologia-tunnisteen alta löytyisi myös vähän varsinaisempaa runologiaa, ajattelin julkaista tässä vierailuni yhteydessä tekemäni harjoitusinterpretaation käsitellen samalla eräitä asiaankuuluvan kielimuodon erityispiirteitä.

Kiven kaikki rivit ovat luettavissa vasemmalta oikealle, mutta ensimmäinen kulkee alhaalta ylös alkaen vasemmasta alakulmasta, toinen kulkee ylhäältä alas, kolmas alhaalta ylös ja neljäs ylhäältä alas. Päätään joutuu siis kääntelemään samaan tapaan kuin kansainvälistä kirjahyllyä tutkiessaan. Viimeinen rivi ei ole mahtunut kiven etupuolelle vaan löytyy sen vasemmasta kyljestä alkaen alhaalta. Sijoittamalla rivit nykykäytännön mukaisesti päällekkäin teksti näyttää seuraavalta:
᛬ᛋᚢᛁᚾ᛬ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ᛬ᛋᛅᛏᛁ᛬
ᛋᛏᛁᚾ᛬ᚢᚠᛏᛁᛦ᛬ᛋᚴᛅᚱᚦᛅ
ᛋᛁᚾ᛬ᛡᛁᛘᚦᛁᚵᛅ᛬ᛁᛅᛋ᛬ᚢᛅᛋ᛬
᛬ᚠᛅᚱᛁᚾ᛬ᚢᛂᛋᛏᚱ᛬ᛁᚭᚾ᛬ᚾᚢ᛬
᛬ᚢᛅᚱᚦ᛬ᛏᛅᚢᚦᚱ᛬ᛅᛏ᛬ᛡᛁᚦᛅ᛬ᛒᚢ
(Jos merkit eivät näy oikein, hanki joku kunnon fontti.)

Alla on sama teksti translitteroituna latinalaisille aakkosille:
:suin:kunukʀ:sati:
stin:uftiʀ:skarþa
sin:himþiga:ias:uas:
:farin:uestr:ion:nu:
:uarþ:tauþr:at:hiþa:bu
Translitteraatiokin vaatii aina tuekseen alkuperäiset riimut. Alla saman tekstin eräs mahdollinen transkriptio varsinaiseksi (rekonstruoiduksi) riimuskandinaaviksi eli kielimuodoksi, jota yllä olevilla riimuilla lienee pyritty kirjoittamaan:
Svenn kunungʀ satti
stén æftiʀ skarða
sinn hémþega, jas vas
farinn vestr en nu
varð dauðr at Hæiðabý
...ja edelleen käännettynä muinaisskandinaaviseen muotoon:

Sveinn konungr setti
stein eptir Skarða,
sinn heimþega, er var
farinn vestr, en nú
varð dauðr at Heiðabý.
Kivi, joka tunnetaan "Skarði-kivenä", kertoo kuningas Sven Haaraparran (k. 1014) pystyttäneen sen Skarðin muistoksi, joka oli käynyt lännessä, mutta kuoli Hedebyn edustalla. Heikki Oja kääntää tekstin seuraavasti: 'Kuningas Sven pystytti kiven seuralaisensa Skardin muistoksi, joka matkusti länteen, mutta kuoli sitten Hedebyssä' (Riimut: viestejä viikingeiltä, s. 191).

Käännösvastine seuralainen ei välttämättä tee oikeutta sanalle hémþegi. Muut tunnetut yhdyssanat, joiden jälkimmäinen osa on -þegi (verbistä þiggja 'saada, ottaa vastaan'), merkitsevät sellaista, joka saa yhdyssanan alkuosan ilmaiseman asian: arfþegi 'perillinen' (arf 'perintö'), farþegi 'matkustaja' (far 'matka') ja heiðþegi 'sotilas' (
heið 'palkka'). Näillä perusteilla Rune Palm antaa sanalle merkityksen 'man som erhållit mark', jonka voisi kaiketi suomentaa vasalliksi (Vikingarnas språk, s. 141-142, 488).

(Kirjoitus löytyy saksaksi käännettynä Wolfgang Krausen teoksesta Runen (s. 98) ja vierailemani näyttelyn myymälästä mukaan tarttuneesta Klaus Düwelin teoksesta Runenkunde (s. 109). Molemmat kääntävät sanan heimþegi sanalla Gefolgsmann.)

Kirjaimisto edustaa nuorempaa futharkia muutamalla diakriittisella merkillä höystettynä: pisteen lisääminen tekee riimusta ᚴ riimun ᚵja riimusta ᛁ riimun ᛂ e. Näiden käyttö ei kuitenkaan ole täysin johdonmukaista, joten nuoremmalle futharkille tyypilliseen tapaan sama riimu voi merkitä useampaa kuin yhtä äännettä, kuten translitteraatiota ja transkriptiota vertailemalla käy ilmi.


Vaikka translitteraatio ja sen transkriptio heijastelevat selvästi arkaaisempaa kielimuotoa kuin standardoitu muinaisskandinaavinen tulkinta, on mahdoton sanoa, missä määrin kyse on riimujen kaivertamisen ajan mukaisesta ääntämyksestä eikä vain tällaisille kaiverruksille ominaisesta arkaisoivasta kirjoituskäytännöstä.



Itse näyttelyesine.
Versaalilla translitteroitu ᛦ ʀ merkitsee rotasismille altistunutta foneemia, jonka ilmentymien historia voidaan tiivistää kaavaan [s] → [z] → [r]. Karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että silloin kun muinaisskandinaavissa on r ja gootissa s, on riimuskandinaavissa ᛦ ʀ. Käyttö ei ole kuitenkaan etymologisessa mielessä täysin johdonmukaista, mistä käyvät esimerkiksi muodot ᛅᚢᚦᚱ tauþr ja ᚴᚢᚾᚢᚴᛦ kunukʀ, joissa molemmissa voisi odottaa olevan sama toisenlaisen taulukon yhteydessä mainitsemani maskuliinin yksikön nominatiivin pääte (*daudaz, *kuningaz). Tämä epäjohdonmukaisuus viittaa siihen, että foneemit /ʀ/ ja /r/ ovat tässä vaiheessa jo sulautuneet toisiinsa, eli horjuvuus kirjoituksessa vastaa sitä, että nykyenglantilainen ei olisi varma, kirjoittaako meat vai meet tai not vai knot.

Toinen rotasismi on tapahtunut vera-verbin muodoissa (vera 'olla', vrt. gootin wisan ja saksan partisiipin perfekti gewesen). Riimukiven tekstissä näkyy kirjallisissakin lähteissä tavattu vas 'oli', jonka myöhäisempi muoto on kaikista nykyskandinaavisista kielistä tuttu var. Tässä tapauksessa r on levinnyt analogisesti niistä muodoista, joihin se etymologisesti "kuuluu". Muinaisskandinaavin muotopariin var : rum voidaan verrata englannin was : were ja alkuperäistä, rotasoitumatonta muotoa edustavaa gootin was : wesum. Englannissa (ja alkujaan skandinaavissakin) näkyvän vaihtelun s : r taustalla on Vernerin lain aiheuttama "grammatischer Wechsel": alunperin päätteellä ollut aksentti on aiheuttanut monikkomuodoissa s:n soinnillistumisen, joka on johtanut sen muuttumiseen r:ksi (tälle ilmiölle sukua on sanskritisteille tuttu, alunperin aksentin siirtymisen aiheuttama vokaalivaihtelu atemaattisten verbien preesensmuodoissa ja tietenkin germaanisten kielten preteritiä etymologisesti vastaavassa perfektissä).


Toinen äänteenmuutos, jonka puute riimukirjoituksessa (ylempänä mainituin varauksin) näkyy, on umlaut eli äänteenmukaus sanassa ᛋᛅᛏᛁ᛬ sati = satti. Kyseessä on kausatiivijohdostyyppi, jonka nykykielisissä ilmentymissä alkuperäinen *j on aiheuttanut verbivartalossa umlautin ja sitten kadonnut, esim. englannin full ~ fill, ruotsin full ~ fylla ja saksan voll ~ füllen. Näiden alkuperäistä asua vastaa gootin varsin läpinäkyvä fulls ~ fulljan 'täysi ~ täyttää'. Tekstissä esiintyvä verbi merkitsee etymologisesti 'asettaa istumaan', ja sitä vastaavat englannin set, saksan setzen ja ruotsin sätta. Näiden heikosti taipuvien verbijohdosten vartalona on vahvan verbin sit/sitta/sitzen 'istua' preteritistä sat/satt/saß tuttu ablaut- eli vokaaliastevaihtelumuoto. Gootissa vastaavat muodot ovat sitan : sat 'istua' ja vokaalin osalta mukautumaton satjan 'asettaa', jonka preteriti on satida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti