BBC:llä on hauska juttu saunasta, joka alkaa seuraavalla lauseella:
Tämä liittyy hieman aikaisempaan kirjoitukseeni sanakirjaan pääsemisestä. Olen nimittäin nyt käyttänyt aineistonani Oxford English Dictionarya (OED) etsien sieltä sanat, joiden alkuperäksi on ilmoitettu suomen kieli. Tämä ei varsinaisesti tarkoita, että kyseiset sanat olisivat ainoita englantiin suomen kielestä omaksuttuja sanoja tai että suomalaisperäiset hakusanat edes olisivat suomesta lainattuja: sanakirja ei ole lainsäätäjä vaan kielen dokumentoija, joten siellä voi olla virheitä ja epätarkkuuksia. Jos olisin halunnut olla pedantti tämän kirjoituksen otsikon suhteen, se olisi "Suomalaisperäisiksi merkityistä hakusanoista Oxford English Dictionaryssa".
Suomalaisperäisiä sanoja löytyy OED:sta tusinan verran. Etymologian ja leksikografian historian kannalta on ehkä mielenkiintoista, että englannin etymologian pioneeri Walter W. Skeat (1835 - 1912) ei tuntenut tässä käsiteltävistä sanoista yhtäkään; toisaalta hänen nyt jo auttamattomasti vanhentunut sanakirjansa (uudistettu painos 1909) otaksuu suomalaisperäiseksi (ranskan välityksellä) sanan morse 'mursu'.
Lainasanoista on syytä huomata, että lainan välitön lähde on yleensä oleellisempi kuin ultimaattinen lähde: esimerkiksi varhaisnykysuomen statsuuna on lainattu ruotsin sanasta station, jonka perimmäinen lähde on latinan statio (tai pedantimmin stationem). Ei olisi silti mielekästä sanoa, että sana statsuuna on lainattu latinasta. (Käsitän latinan tässä perimmäiseksi lähteeksi siinä mielessä, että statio on muodostettu latinassa esiintyvästä verbistä latinalaisella johtimella. Latina sinänsä ei ole sen autoktonisempi kuin mikään muukaan tunnettu kieli.) Vaikka totean seuraavassa, että jokin suomalaisperäinen sana on pohjimmiltaan esim. germaaninen, ei tätä pidä tulkita niin, että sanaa ei ole "oikeasti" lainattu englantiin suomesta.
Aloitan rahayksiköistä. Suomen omiin rahayksiköihin viittaavat sanat markka ja penni löytyvät omina hakusanoinaan, vaikka sanoilla on kognaatit englannissa, mark ja penny. Tilanne on siis hieman sama kuin jos suomen kielessä naapurimaiden entisiä ja nykyisiä rahayksiköitä kutsuttaisiin kruunun sijasta maasta riippuen nimellä krona, krone tai kroon. Sanan markka monikoksi annetaan muodot markkaa ja markkas, mutta sanalle penni on kirjattu vain suomesta lainatut muodot pennia ja penniä (muoto ei ole tietenkään suomessa monikko, mutta suomessahan nominatiivissa olevan lukusanan seurana on yksikön partitiivi). Pohjimmiltaan molemmat sanat ovat germaanista alkuperää.
Niin ikään germaanisia ovat runo ja rya 'ryijy'. Jälkimmäinen tulee OED:n mukaan sekä suomesta että ruotsista: Finnish ryijy and its etymon Swedish rya. Tämä hieman epäselvästi ilmaistu etymologia on ymmärrettävä niin, että hakusanamuodoksi valittu rya tulee ruotsista, mutta suomen kielestä lainattuja ovat hakusanan vaihtoehtoisina muotoina mainitut ryiji ja ryijy.
Runo on vähintään yhtä mielenkiintoinen tapaus. Sanalle annetaan merkitys 'a short poem or song on an epic or legendary subject' eli 'eeppinen runo tai laulu', siis riippumatta tietenkin siitä, että suomessa sanan runo merkitys on nykyään yhtä laaja kuin englannin sanan poem. Toisin kuin edellä käsitellyille rahayksiköille, sanalle runo kirjattu monikko (englannin s-päätteellä johdetun muodon runos lisäksi) on suomesta lainattu monikon nominatiivi runot. Merkityksessä '(kalevalainen) eeppinen runo' voidaan käyttää englannissa myös astetta kotoperäisempää sanaa rune, joka on peräisin skandinaviskasta ja jonka perusmerkitys on nykyenglannissa 'riimu'. Tämän germaanisen sanan aitoenglantilainen muoto on jo käytöstä poistunut roun.
Hieman yllättävä on sana essive 'essiivi' eli suomen nA-päätteisen sijamuodon nimi. Nimitys on luonnollisesti johdettu latinasta, tarkemmin sanottuna esse-verbistä ('olla') ivus-päätteellä (vrt. nominativus, accusativus jne.). Englantiin sanan katsotaan kuitenkin tulleen suomesta eikä latinasta.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että kaikkien suomen sijamuotojen nimitysten vastineet löytyvät OED:sta. Latinassa esiintyvien sijamuotojen nimet nominative, accusative, genitive ja ablative on lainattu englantiin (ranskan välityksellä) latinasta. Muiden sijamuotojen nimien kohdalla esiintyy eroja lähinnä siinä, onko sanakirjan mukaan kyse jälkiklassisesta latinasta (esim. allative, jonka latinankielisen muodon vanhimmaksi lähteeksi mainitaan Renvallin sanakirja vuodelta 1826) vai mukalatinasta (esim. elative ← *elativus).
Suomi tai suomalais-ugrilaiset kielet mainitaan erikseen sanojen instructive ja abessive määritelmissä. Ensiksi mainittu on siitä mielenkiintoinen, että vastaavaa sijamuotoa kutsutaan indoeurooppalaisten kielten yhteydessä instrumentaaliksi (instrumental). Suomen kieli mainitaan useimpien sijamuotojen nimien käyttöesimerkkien joukossa (paitsi yllättäen partitiivin), mutta ainoastaan essiivin määritelmä viittaa eksplisiittisesti suomeen: essive on [t]he designation of one of the fifteen cases of Finnish, mikä ei ole varsinaisesti ristiriidassa sen kanssa, että kyseinen sijamuoto esiintyy virossa ja karjalassakin.
Suomen maaperän ominaispiirteisiin liityvät lainasanat Salpausselkä, rapakivi ja laitakarite 'laitakariitti'. Kuten suomessa, on englannissakin Salpausselkä käsitetty isolla alkukirjaimella kirjoitettavaksi erisnimeksi, vaikka näitä jääkaudesta muistuttavia reunamuodostumia onkin yhteensä kolme kappaletta. Rapakivi eli rapakivi granite on Etelä-Suomelle ominainen graniittilaatu, ja laitakarite eli 'laitakariitti' on eräs Geologian tutkimuskeskuksen johtajana vuosina 1936 - 1960 toimineen professori Aarne Laitakarin (1890 - 1975) mukaan nimetty mineraali. Erityisesti tieteellisessä terminologiassa paljon käytetty ite-johdin (suom. -iitti) tulee kreikan ίτης-johtimesta, jolla muodostetaan kantasanan tarkoitteeseen liittyviä tai kuuluvia, yleensä ihmisiä tai kiviä tarkoittavia substantiiveja.
Edellä mainittujen yhdyssanojen suomenkielisistä osista mainittakoon vielä, että sanojen selkä ja rapa vastineita esiintyy ainakin itämerensuomalaisissa kielissä ja että kivi on ikivanhaa uralilaista alkuperää; sanat laita, salpa (josta salpaus) ja kari ovat germaanisia lainasanoja.
Sanan selkä kognaatteja esiintyy myös saamelaiskielissä. Saamessa tavataan myös suomesta lainattu pulkka. Englantiin sana on lainautunut muodossa pulka, joka OED:n mukaan merkitsee 'ahkiota'. (Koska sanojen kelkka, pulkka ja ahkio merkitykset ovat suomessakin päällekkäisiä ja vaihtelevia, ei edellä mainittua kannata välttämättä ottaa liian vakavasti.)
Suomalaisista suomalaisimpia sanoja ovat ainakin kuilttuurillisesti jäljelle jäävät puukko, kantele ja sauna. Sana puukko ei kuitenkaan ole välttämättä niin omaperäinen kuin sen toivoisi olevan: sana on mahdollisesti germaanista alkuperää, sillä alasaksasta tunnetaan verbiin poken 'pistää, puukottaa' perustuva pok 'tikari'. Vanhemman näkemyksen mukaan sana on johdettu sanasta puu, ja Suomen sanojen alkuperä toteaakin fennomaaneja lohduttavasti, että "[s]anassa voi olla aineksia molemmilta tahoilta".
Perinteinen kansansoitin kantele on joko omaperäinen tai lainattu balttilaisista kielistä; lainaamisen suuntaa on hankala todentaa. OED:n antama määritelmä 'A form of zither used in Finland and Karelia' viittaa alppimaista tunnettuun sitraan, joka on Kielitoimiston sanakirjan mukaan 'eräs kannelta muistuttava näppäilysoitin' (toisaalta koto on samaisen lähdeteoksen mukaan vain 'eräs japanilainen näppäilysoitin').
Sanan sauna vastineita tunnetaan muista itämerensuomalaisista ja saamelaisista kielistä. OED erottelee huolellisesti merkitykset 'saunarakennus tai -huone' ja varsinainen 'sauna' . Englannissa sauna on myös verbi: käyttöesimerkkinä OED:ssa on James Eastwoodin kirjasta Little Dragon from Peking (1967) peräisin oleva lause:
The only Finnish word to make it into everyday English is "sauna".Kun näin ingressin Facebookissa, siitä puuttui adjektiivi everyday, jolloin lause ei tietenkään enää pidä paikkansa. Mutta onneksi näin, sillä sain välittömästi idean kirjoittaa englannin kielen suomalaisperäisistä sanoista.
Tämä liittyy hieman aikaisempaan kirjoitukseeni sanakirjaan pääsemisestä. Olen nimittäin nyt käyttänyt aineistonani Oxford English Dictionarya (OED) etsien sieltä sanat, joiden alkuperäksi on ilmoitettu suomen kieli. Tämä ei varsinaisesti tarkoita, että kyseiset sanat olisivat ainoita englantiin suomen kielestä omaksuttuja sanoja tai että suomalaisperäiset hakusanat edes olisivat suomesta lainattuja: sanakirja ei ole lainsäätäjä vaan kielen dokumentoija, joten siellä voi olla virheitä ja epätarkkuuksia. Jos olisin halunnut olla pedantti tämän kirjoituksen otsikon suhteen, se olisi "Suomalaisperäisiksi merkityistä hakusanoista Oxford English Dictionaryssa".
Suomalaisperäisiä sanoja löytyy OED:sta tusinan verran. Etymologian ja leksikografian historian kannalta on ehkä mielenkiintoista, että englannin etymologian pioneeri Walter W. Skeat (1835 - 1912) ei tuntenut tässä käsiteltävistä sanoista yhtäkään; toisaalta hänen nyt jo auttamattomasti vanhentunut sanakirjansa (uudistettu painos 1909) otaksuu suomalaisperäiseksi (ranskan välityksellä) sanan morse 'mursu'.
Lainasanoista on syytä huomata, että lainan välitön lähde on yleensä oleellisempi kuin ultimaattinen lähde: esimerkiksi varhaisnykysuomen statsuuna on lainattu ruotsin sanasta station, jonka perimmäinen lähde on latinan statio (tai pedantimmin stationem). Ei olisi silti mielekästä sanoa, että sana statsuuna on lainattu latinasta. (Käsitän latinan tässä perimmäiseksi lähteeksi siinä mielessä, että statio on muodostettu latinassa esiintyvästä verbistä latinalaisella johtimella. Latina sinänsä ei ole sen autoktonisempi kuin mikään muukaan tunnettu kieli.) Vaikka totean seuraavassa, että jokin suomalaisperäinen sana on pohjimmiltaan esim. germaaninen, ei tätä pidä tulkita niin, että sanaa ei ole "oikeasti" lainattu englantiin suomesta.
Aloitan rahayksiköistä. Suomen omiin rahayksiköihin viittaavat sanat markka ja penni löytyvät omina hakusanoinaan, vaikka sanoilla on kognaatit englannissa, mark ja penny. Tilanne on siis hieman sama kuin jos suomen kielessä naapurimaiden entisiä ja nykyisiä rahayksiköitä kutsuttaisiin kruunun sijasta maasta riippuen nimellä krona, krone tai kroon. Sanan markka monikoksi annetaan muodot markkaa ja markkas, mutta sanalle penni on kirjattu vain suomesta lainatut muodot pennia ja penniä (muoto ei ole tietenkään suomessa monikko, mutta suomessahan nominatiivissa olevan lukusanan seurana on yksikön partitiivi). Pohjimmiltaan molemmat sanat ovat germaanista alkuperää.
Niin ikään germaanisia ovat runo ja rya 'ryijy'. Jälkimmäinen tulee OED:n mukaan sekä suomesta että ruotsista: Finnish ryijy and its etymon Swedish rya. Tämä hieman epäselvästi ilmaistu etymologia on ymmärrettävä niin, että hakusanamuodoksi valittu rya tulee ruotsista, mutta suomen kielestä lainattuja ovat hakusanan vaihtoehtoisina muotoina mainitut ryiji ja ryijy.
Runo on vähintään yhtä mielenkiintoinen tapaus. Sanalle annetaan merkitys 'a short poem or song on an epic or legendary subject' eli 'eeppinen runo tai laulu', siis riippumatta tietenkin siitä, että suomessa sanan runo merkitys on nykyään yhtä laaja kuin englannin sanan poem. Toisin kuin edellä käsitellyille rahayksiköille, sanalle runo kirjattu monikko (englannin s-päätteellä johdetun muodon runos lisäksi) on suomesta lainattu monikon nominatiivi runot. Merkityksessä '(kalevalainen) eeppinen runo' voidaan käyttää englannissa myös astetta kotoperäisempää sanaa rune, joka on peräisin skandinaviskasta ja jonka perusmerkitys on nykyenglannissa 'riimu'. Tämän germaanisen sanan aitoenglantilainen muoto on jo käytöstä poistunut roun.
Hieman yllättävä on sana essive 'essiivi' eli suomen nA-päätteisen sijamuodon nimi. Nimitys on luonnollisesti johdettu latinasta, tarkemmin sanottuna esse-verbistä ('olla') ivus-päätteellä (vrt. nominativus, accusativus jne.). Englantiin sanan katsotaan kuitenkin tulleen suomesta eikä latinasta.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että kaikkien suomen sijamuotojen nimitysten vastineet löytyvät OED:sta. Latinassa esiintyvien sijamuotojen nimet nominative, accusative, genitive ja ablative on lainattu englantiin (ranskan välityksellä) latinasta. Muiden sijamuotojen nimien kohdalla esiintyy eroja lähinnä siinä, onko sanakirjan mukaan kyse jälkiklassisesta latinasta (esim. allative, jonka latinankielisen muodon vanhimmaksi lähteeksi mainitaan Renvallin sanakirja vuodelta 1826) vai mukalatinasta (esim. elative ← *elativus).
Suomi tai suomalais-ugrilaiset kielet mainitaan erikseen sanojen instructive ja abessive määritelmissä. Ensiksi mainittu on siitä mielenkiintoinen, että vastaavaa sijamuotoa kutsutaan indoeurooppalaisten kielten yhteydessä instrumentaaliksi (instrumental). Suomen kieli mainitaan useimpien sijamuotojen nimien käyttöesimerkkien joukossa (paitsi yllättäen partitiivin), mutta ainoastaan essiivin määritelmä viittaa eksplisiittisesti suomeen: essive on [t]he designation of one of the fifteen cases of Finnish, mikä ei ole varsinaisesti ristiriidassa sen kanssa, että kyseinen sijamuoto esiintyy virossa ja karjalassakin.
Suomen maaperän ominaispiirteisiin liityvät lainasanat Salpausselkä, rapakivi ja laitakarite 'laitakariitti'. Kuten suomessa, on englannissakin Salpausselkä käsitetty isolla alkukirjaimella kirjoitettavaksi erisnimeksi, vaikka näitä jääkaudesta muistuttavia reunamuodostumia onkin yhteensä kolme kappaletta. Rapakivi eli rapakivi granite on Etelä-Suomelle ominainen graniittilaatu, ja laitakarite eli 'laitakariitti' on eräs Geologian tutkimuskeskuksen johtajana vuosina 1936 - 1960 toimineen professori Aarne Laitakarin (1890 - 1975) mukaan nimetty mineraali. Erityisesti tieteellisessä terminologiassa paljon käytetty ite-johdin (suom. -iitti) tulee kreikan ίτης-johtimesta, jolla muodostetaan kantasanan tarkoitteeseen liittyviä tai kuuluvia, yleensä ihmisiä tai kiviä tarkoittavia substantiiveja.
Edellä mainittujen yhdyssanojen suomenkielisistä osista mainittakoon vielä, että sanojen selkä ja rapa vastineita esiintyy ainakin itämerensuomalaisissa kielissä ja että kivi on ikivanhaa uralilaista alkuperää; sanat laita, salpa (josta salpaus) ja kari ovat germaanisia lainasanoja.
Sanan selkä kognaatteja esiintyy myös saamelaiskielissä. Saamessa tavataan myös suomesta lainattu pulkka. Englantiin sana on lainautunut muodossa pulka, joka OED:n mukaan merkitsee 'ahkiota'. (Koska sanojen kelkka, pulkka ja ahkio merkitykset ovat suomessakin päällekkäisiä ja vaihtelevia, ei edellä mainittua kannata välttämättä ottaa liian vakavasti.)
Suomalaisista suomalaisimpia sanoja ovat ainakin kuilttuurillisesti jäljelle jäävät puukko, kantele ja sauna. Sana puukko ei kuitenkaan ole välttämättä niin omaperäinen kuin sen toivoisi olevan: sana on mahdollisesti germaanista alkuperää, sillä alasaksasta tunnetaan verbiin poken 'pistää, puukottaa' perustuva pok 'tikari'. Vanhemman näkemyksen mukaan sana on johdettu sanasta puu, ja Suomen sanojen alkuperä toteaakin fennomaaneja lohduttavasti, että "[s]anassa voi olla aineksia molemmilta tahoilta".
 |
| A Finnish puukko knife with its tuppi. |
Perinteinen kansansoitin kantele on joko omaperäinen tai lainattu balttilaisista kielistä; lainaamisen suuntaa on hankala todentaa. OED:n antama määritelmä 'A form of zither used in Finland and Karelia' viittaa alppimaista tunnettuun sitraan, joka on Kielitoimiston sanakirjan mukaan 'eräs kannelta muistuttava näppäilysoitin' (toisaalta koto on samaisen lähdeteoksen mukaan vain 'eräs japanilainen näppäilysoitin').
Sanan sauna vastineita tunnetaan muista itämerensuomalaisista ja saamelaisista kielistä. OED erottelee huolellisesti merkitykset 'saunarakennus tai -huone' ja varsinainen 'sauna' . Englannissa sauna on myös verbi: käyttöesimerkkinä OED:ssa on James Eastwoodin kirjasta Little Dragon from Peking (1967) peräisin oleva lause:
Do you sauna?Saunasta nauttiminen, kuten Jarmo Lehtola BBC:n jutussa sanoo, on suorastaan suomalaisten geneettinen erityispiirre:
There wouldn't be a Finland without the sauna. It's in our DNA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti