perjantai 24. kesäkuuta 2016

Tolkienin riimuista, osa 2

"Suomen parhaaksi sf-lukemistoksi" itseään tituleeranneen Ikaros-lehden numerossa 2/1986 Kirjapakinaa-palstalla nimimerkki Alien käsittelee tolkienilaista runologiaa Kersti Juvan suomennoksen (1985) näkökulmasta seuraavaan tapaan (s. 43):
Selatessani uudelleen Tolkienin kirjaa Hobitti eli sinne ja takaisin alkoivat riimukirjoitukset vaikuttaa loogisilta suomenkieleen verrattuna. Aloin rasittaa aivojani riimujen arvoituksella ja melko pian sainkin aakkoset selville.

Sisäkannessa olevassa Throrin kartassa siis lukee riimuilla kirjoitettuna selvästi suomenkielellä: OVI KAKSI JA PUOAI KYYNÄRÄÄ JA KOLME VOI KÄYDÄ RINNAN. TH. TH. Miksikö puoai? No siksi, että riimujen piirtäjälle on sattunut pieni kirjoitusvirhe. Sivulla 6 riimut ovat oikein ja siellä lukee puoli.

Jos jotakuta kiinnostaa mitä lukee nimiaukean ylä- ja alalaidan riimuissa, eikä jaksa niitä itse tulkita, niin ei siellä sen kummempaa lue kuin HOBITTI ELI SINNE JA TAKAISIN. SE ON KERTOMUS VUODEN MATKASTA JONKA TEKI HOBITTILAN BIMBO REPPULI. HÄNEN MUISTIINPANOISTAAN KOONNUT J.R.R. TOLKIEN JA JULKAISSUT WERNER SÖDERSTRÖM OY. Miltähän tuntuisi lukea koko kirja riimuilla kirjoitettuna?
(Kaikki on sic. Bimbo ei sentään taida olla riimumestarin vaan pakinoitsijan virhe.)

Olen käsitellyt alkukielistä versiota hieman laajemmin täällä. Aikaisemmassa, Alienin sanoin "lapsia varten teh[dyssä] ja Tove Janssonin muumimaisella kuvituksella" (1/86, s. 49) varustetussa Lohikäärmevuoressa (1966, suom. Risto Pitkänen) riimuilla kirjoitettuja tekstejä ei ollut jostain syystä käännetty englannista suomeksi.

Kannen kuva on Jukka Murtosaaren käsialaa.

Edelliseen suoranaisesti liittymättä Ikaroksessa julkaistiin myös rajoja rikkova apokalyptinen novelli "Suomalaisen science fiction kirjailijan, Petri Pekanpoika Puttosen, viimeiset hetket savusaunan rappusilla kolme vuotta atomisodan jälkeen vuonna 2087 jolloin kaikki muu elollinen on kuollut saastepilvien ja hyytävän ydintalven seurauksena ja jolloin viimeinen säilykepurkki on kaivettu esiin savusaunan lauteiden alta ja syöty", jonka lukeakseen kehotan hankkimaan käsiinsä joko Ikaroksen numeron 5/1987 tai Kosmoskynä-lehden 3/1987.

Miten kirjoittaa nykysuomea anglosaksisilla riimuilla muutamin lisäyksin (Ikaros  2/1987).

Palatakseni vielä Kirjapakinaan, numerossa 3/1986 Alien kirjoittaa seuraavasti:
"Kesämökki, etenkin jos se sijaitsee yli 14 km päässä lähimmästä kaljakuppilasta ja muista huvituksista, on siitä merkillinen paikka, että siellä tulee luettua kaikki kirjat, jotka jaksaa mukanaan sinne raahata. Siis erinomainen tilaisuus lukea juuri niitä kirjoja, joiden lukemisen on aikoinaan syystä tai toisesta siirtänyt tulevaisuuteen."
Itse en pääse tänä kesänä nauttimaan aivan vastaavasta, mikä selittänee sen, että olen nyt juhannuksena (pseudo-juhannusaattona) julkaissut peräti kaksi kirjoitusta. Näin ollen siirryn pois tietokoneen äärestä ja toivotan lukijoille hyvää ja turvallista juhannusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti