Mikael Agricola helmikuusta

Mikael Agricola sanoo Rucouskirian (1544) kalenteriosassa helmikuusta seuraavaa:

Tuyskun / Lumen / wilun / ia packan.
kylle mine saathan matkan.
Ole lembemes / ia ele szöö.
iosta kylmetauti sinun löö.
Ano leuli / ia iske szonda.
cartha ialghast / quin waywa monda.
Telle kwlla sömen pite (ninquin Ipocras
sanopi) lemminda roca / ia Agrimonian
ia Appiumin siemenite iomassa nauttimā /
ia Raidijn elämen pitämen etteij wilu-
hun tautijn ioku tulis / Hanhen ia Sorsan
lihast weltä Iske pääszonda / ia kädhen ia
peucalon.

'Tuiskun, lumen, vilun ja pakkasen / kyllä minä saatan matkaan. / Ole lämpimässä äläkä syö, / mistä kylmätauti sinut lyö. / Anna löylyä ja iske suonta / karta jalasta, kun vaivaa monta. / Tässä kuussa pitää syödä (kuten Hippokrates sanoo) lämmintä ruokaa ja maarianverijuuren ja sellerin siementä juomassa nauttia, ja raitista elämää pitää, ettei sairastuisi vilutautiin. Hanhen ja sorsan lihaa vältä, iske pääsuonta, sekä käden ja peukalon.'

Jälleen kerran esimerkkeinä tapahtumattomasta diftongisaatiosta ovat szöö 'syö', löö 'lyö', szonda 'suonta', sömen 'syömän', roca 'ruokaa', iomassa 'juomassa'. Koska szonda muodostaa loppusointuparin sanan monda kanssa, voidaan otaksua, että szonda on todella ääntynyt [soonta] eikä [suonta].

Jotten tällä kertaa toistaisi aivan samoja asioita kuin aikaisemmissa kirjoituksissa, käytän tilaisuuden hyväksi ajautua sivuraiteelle. Ano leuli / ia iske szonda 'heitä löylyä ja iske suonta' tuo mieleen perinteisen saunomisen ja kuppauksen yhdistelmän. Eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, miten Ilta-Sanomien jutussa sanojen merkityksistä olisi käsittelemäni hässäkän lisäksi muutakin kommentoitavaa. Sanasta löyly sanotaan kyseisessä jutussa seuraavaa:

"Siinä, missä löyly ymmärretään nykyään saunan kuumalle kiukaalle heitetystä vedestä nousevaksi höyryksi, tarkoitti se aiemmin ihmisen henkeä. Suomalais-ugrilaisten kielten yhteinen alkumuoto on ilmeisesti lewl [sic] merkityksessä henki, henkäys tai sielu."

Vaikka yllä olevassa lainauksessa ei ole tavallaan mitään pielessä, on se kuitenkin kokonaisuutena jokseenkin harhaanjohtava. Asian hahmottaminen vaatii hieman historiallisen kielitieteen metodien ymmärrystä.

On totta, että sanan löyly kantauralilaiseksi muodoksi on rekonstruoitu *lewlV (jossa V = joku vokaali) vertailemalla sukulaiskieliksi (= samasta kantamuodosta periytyviksi) oletettujen tunnettujen kielten muotoja ja päättelemällä todennäköisimmät äänteenmuutokset, jotka selittävät attestoidut muodot. Samalla tavalla voidaan periaatteessa pyrkiä rekonstruoimaan merkityksiä, vaikka vaikeudet kasvavat tällöin huomattavasti. Suomen sanojen alkuperästä löytyy viron leil 'löyly; henki, elämä', liivin läul 'löyly, henki', votjakin lul 'sielu; henki; henkäys', syrjäänin lol (lov, vov) 'sielu; henki; elämä', etelävogulin (-mansin) lält 'elävä', länsivogulin läl 'elämä', itävogulin lil ja pohjoisvogulin lili 'henki, hengitys', itäostjakin  (-hantin) lil ja eteläostjakin tit 'henki, hengitys; sielu' sekä unkarin lélek 'sielu, henki'. Eri haaroissa näkyvän yhteisen sieluun, henkeen ja elämään liittyvän merkityksen voisi ajatella olevan tämän materiaalin perusteella alkuperäinen.

On kuitenkin syytä huomioida eräs seikka, joka vaikuttaa johtopäätöksen tekemiseen. Merkitysten muuttumisen käytännössä universaali suunta on konkreettisesta abstraktimpaan: esimerkiksi ajasta puhutaan tilaan liittyvin metaforin. Muutos 'elämä, sielu' > 'löyly' on tämän periaatteen valossa epätodennäköisempi kuin päinvastainen. Sana henki tarjoaa esimerkin vastaavasta kehityksestä: sanan alkuperäinen konkreettinen merkitys on säilynyt ilmaisussa tuulen henkäys ja verbissä hengittää, jonka ilmaisevaa tekemistä suorittava ihminen on hengissä (eli hänessä henki pihisee): tästä on helppo johtaa elämään ja ihmisen uskonnolliseen olemukseen liittyvä merkitys. Näin ollen on syytä otaksua, että sanan löyly kantamuoto on luultavasti viitannut jonkinlaiseen kaasuilmiöön; mieleen tulee myös se, että talvisin uloshengitysilma näyttää samalta kuin kiukaassa höyrystyvä vesi.

(Vastaava merkityksen muutos on myös latinan sanoilla anima 'tuuli; sielu' ja spiritus 'henkäys; h-kirjain; henki' sekä kiinan sanalla 氣 qi 'kaasu, ilma; haju; olla vihainen; elämän energia', jonka kirjoitusmerkki kuvaa puhallusta ja riisiä, mikä liittynee riisin keittämisestä nousevaan höyryyn.)

Kielihistorialliset rekonstruktiot tarjoavat luonnollisesti lähinnä positiivista näyttöä: rekonstruktio ei voi osoittaa, että sanalla ei olisi ollut jotain merkitystä. Komparatiivinen menetelmä yksinään ei siis tässä tapauksessa tarjoa vastausta, joka kuitenkin vaikuttaa typologisesti todennäköisimmältä.

Imperatiivin weltä 'vältä' objekti Hanhen ja sorsan lihast on elatiivissa eikä partitiivissa kuten nykysuomessa. Vastaava rakenne esiintyy myös Apostolien teoissa (15:29): Ette te welteisitta Epeiumaloidhen Wffrista ia wereste ia Läkectynest ia Salawotest. Yleensä Agricola kuitenkin käyttää kyseisen verbin kanssa tavanomaisia objektin sijoja, esimerkiksi elokuussa welte haureus ia helle sekä Mutta keluottomat ia Ämmeliset Jutudh welte (Tim. 4:7). Elatiivia korostaa pois-prepositio, esim. Welte pois pahasta / ia tee hyue (ps. 37:27). Nykysuomessakin elatiivia käytetään kolmannen eli mA-infinitiivin kanssa, kuten Agricolallakin: em mine welte colemasta (Ap. 25:11).

(Sivuhuomiona sanottakoon, että partitiivin historiallinen merkitys on elatiivis-ablatiivinen, mikä näkyy selvimmin sellaisissa partitiivimuotoisissa kivettymissä kuin ulkoa, takaa ja kaukaa.)

Ipocras on kulunut muoto lääketieteen isänä pidetyn Hippokrateen (n. 460 - 377 eKr.) nimestä. Hippokrateen nimiin on pantu kymmeniä teoksia, joista osa on mahdollisesti hänen kirjoittamiaan, mutta nykyään hänet tunnetaan ehkä parhaiten länsimaisen lääkärietiikan pohjana olevasta Hippokrateen valasta. Hänen mukaansa on tosin nimetty myös juoma, jota valmistetaan sekoittamalla viiniin sokeria ja mausteita. Ehkä lähinnä tätä "ipocrasta" (vinum hippocraticum) olevan juomavinkin Agricola antaa lokakuussa: Joo winan wtista / sille se percka rumin / […] Jomas olcohon pipurita ia neglike.