lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hortoilusta

Tämänkertainen kirjoitus käsittelee hortoilua ja vastaavaa verbiä hortoilla hiljattain oppimassani horta- eli villivihannesharrastuksen merkityksessä ammentaen kahdesta aihetta käsittelevästä kirjoituksesta.

Esa-Jussi Salminen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla "Kieli hortoilee - inhimillinen tekijä kielen kehityksessä" (14.4.2019) seuraavasti:
"Kun villivihannesten keräily tuli muodikkaaksi jokin aika sitten, tuli kansan tietoisuuteen jännä sana kuvaamaan tätä harrastusta: hortoilu, hortoilla. Se juontaa tässä merkityksessä vierasperäisestä sanasta horta, joka tarkoittaa villivihannesta. Meillähän on myös toinen verbi hortoilla, joka tarkoittaa jonkinlaista päätöntä epävakaista kulkemista."
Salminen jatkaa toteamalla, että jos sana on johdettu sanasta horta, sen pitäisi tietysti olla hortailu. Lopussa on toinen anekdootti siitä, miten inhimilliset tekijät vaikuttavat siihen, että kielen muutokset eivät etene aina aivan johdonmukaisesti.

Asiaa kommentoi samana päivänä Jukka Korpela omilla sivuillaan otsikolla "Hortoilla: harhailusta harhatermiksi". Kirjoituksen sisällön tiivistää hyvin ensimmäinen kappale:
"Sanalle hortoilla annettu uusi merkitys ’kerätä villikasveja’ perustuu kuvitelmaan johtamisesta sanasta, jota ei todellisuudessa ole."
Korpela esittää otaksuman, että tämä päämäärättömään harhailuun viittaava, sävyltään lähinnä kielteinen arkikielinen sana on otettu villikasvien keräämisen merkitykseen itseironisesti siksi, että harrastukseen sisältyy luonnossa liikkumista, josta on tietenkin lyhyt matka päämäärättömään vaelteluun. Tämän jälkeen Korpela siteeraa hortoilu.fi-sivulta löytyvää selitystä sanan alkuperästä:
"Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Horta on hyvä, suomalaisen makuinen lainasana kreikan kielestä. Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni – sienestää ja marja – marjastaa. Keväisessä ja kesäisessä luonnossa käyskentelevä, silloin tällöin herkun löytäessään pyllistävä kasvin kerääjä täyttää hortoilu-sanan merkityksen myös toisessa mielessä!"
Viimeinen virke näyttäisi epäsuorasti vahvistavan yhteyden hortoilun alkuperäiseen merkitykseen. Kuten Korpelakin toteaa, kyse ei tietenkään ole muodollisesti sanoihin sienestää ja marjastaa rinnastuvasta johdoksesta, koska hortoilla on muodostettu aivan eri johtimella. Keräilemisen merkitys ei myöskään ole mitenkään tyypillinen tällaisille le-johdoksille, joiden merkityksestä ja muodostuksesta voi lukea lisää VISK:sta pykälistä 353 ja 358 (ja teonnimen muodostuksesta vielä pykälästä 228). Itselleni hortoilusta tulee muunkin kuin keräilyn kattavana harrastuksen nimityksenä mieleen lähinnä heppailu sekä herppiharrastajien suusta kuultu herppeily, vaikka tällöinkin hortailu kuulostaisi tietysti luontevammalta.

Suhteessaan sanaan horta suomen kielen hortoilu olisi johdoksen sijaan varsin erikoinen äänteelliseen samankaltaisuuteen löyhästi perustuva merkityslaina. Korpela kuitenkin mainitsee, että "sen enempää klassisessa kuin nykyisessäkään kreikassa" ei ole sanaa horta:
"Sen sijaan nykykreikassa on sana hórto, joka tarkoittaa yleisesti ruohoa (ruohovartista kasvia) ja joka on peräisin klassisen kreikan sanasta khórtos, joka tarkoittaa alkujaan rajattua aluetta karjan ruokkimiseen, sitten yleisesti ruokintapaikkaa ja karjanrehua. Toisaalta rajatun alueen merkityksestä on tultu puutarhan merkitykseen, joka on taustalla muun muassa sivistys­sanassa hortonomi. Latinaan lainautuneena, muodossa hortus, sana tarkoittaa ensisijaisesti puutarhaa."
Latinan hortus ei ole lainaa kreikasta, vaikka se onkin sanan χόρτος etymologinen vastine. Mielenkiintoisena sivuhuomiona latinan historian osalta Plinius vanhempi kertoo (19,19) roomalaisissa kahdentoista taulun laeissa käytetyn sanan villa sijasta sanaa hortus, kun taas puutarhaan viitattiin sanalla heredium.

Nykykreikan sanan χόρτο merkityksestä Korpela toteaa vielä seuraavaa:
"Väitetty kreikkalainen kantasana ei tarkoita vain villejä ihmisen syötäväksi sopivia vihreitä kasveja, vaan kaikenlaisia ruohoja, villejä ja viljeltyjä – ja enemmänkin eläinten rehuihin kuin ihmisravintoon."
Sanalla χόρτο on toki yllä mainitut merkitykset, mutta kuten Korpelan linkittämässä sanakirjassa aivan suoraan sanotaan, sen monikkomuodolla χόρτα (hórta) on erityismerkitys (2β) 'διάφορα είδη αυτοφυών ή καλλιεργημένων πράσινων φυτών, που τρώγονται βραστά ως σαλάτα, όπως π.χ. τα ραδίκια' ['erilaisia villinä kasvavia tai viljeltyjä viherkasveja, joita syödään keitettyina salaattina, kuten esimerkiksi voikukka'.

Siitä voidaan tietysti keskustella, onko leksikaalistunut monikkomuoto eri vai sama sana, millä on käytännön merkitystä muun muassa sen kannalta, miten asiat järjestellään sanakirjoissa. Esimerkiksi kielitoimiston sanakirjassa lemman lasi alta löytyvät materiaaliin (1) ja siitä tehtyihin esineisiin (2) liittyvien merkitysten lisäksi erikseen (3) edelliseen liittyvä monikollinen lasit merkityksessä 'silmälasit'. Tässäkin tapauksessa olisi mielestäni liioittelua sanoa, että suomessa ei ole sellaista sanaa kuin lasit.

(Sivuhuomiona mainittakoon vielä se, että nykykreikan neutrisukuisen sanan χόρτο ja klassisen kreikan maskuliinisukuisen sanan χόρτος välissä on merkittävänä välivaiheena keskiaikainen neutrimuoto χόρτον. Neutrisukuisen sanan muodostamisen mallina ovat ilmeisesti olleet merkitykseltään läheiset sanat φυτόν ja λάχανον.)

Lopuksi on syytä huomata, että olemattomaksi esitetty sana horta ei ole suomenkielisten hortoilijoiden keksintö: englanninkielisiä horta-reseptejä löytää nopealla Google-haulla, ja kreikkalaisen keittiön yhteydessä esiintyvät muodot chorta ja horta myös englannin-, saksan- ja katalaaninkielisissä Wikipedioissa.

1 kommentti:

  1. Tulee ihan mieleen kuinka tekokieliharrastusta ehdotettiin aikanaan nimitettävän kielloksi.

    VastaaPoista